Isänpäivänä

Isi, iskä, isukki, yks. Isä tuskin koskaan, vasta aikuisena saa sanoa. Tai kun äiti puhuu lapselle.
Pitkälle on tultu ainoasta saaliin hankkijasta, turvan antajasta. Konkreettinen saalis ja turva muuttuivat joskus viljaksi ja paikallaan asumiseksi, myöhemmin kotiin tuoduksi rahaksi. Mutta mies otti edelleen ensin osansa, nainen ja lapsi saivat, jos jotain jäi. Taisi jäädä päälle: jo maatalousyhteiskunnassa naisen työpanos oli valtava, vaikka naistyöpäivän arvo oli pienempi, ja kotityöhän on aina ollut naisen etuoikeus.
Oikein piti olla esimerkiksi myötäjäiset, että niistä naisistaan pääsi.
Nykyinen nainen ei toki ole tasa-arvoinen, puheista huolimatta.
Yhä mies käy ensin kaikilla yhteisillä kupeilla.

Isä joutuu olemaan naiselleen kateellinen yhdestä ja sen mukana hyvin paljosta.
Isä ei fyysisesti kanna ja synnytä, ei saa imetyskontaktia lapseen. Isyys ei synny luonnostaan? Aikamme pitää luonnollisena isän osallistumista jo odotusaikaan, syntymään,varhaislapsuuteen. Me miehet olemme kuitenkin vielä pitäisi-tasolla
ja harjoittelemassa, kenties vasta oppimassa - oikea vanhemmuus ei tule opettamalla
vaan olemalla, sitoutumalla, asenteella. Aitoudella ja ajattelematta lopulta, mutta tieto takaraivossa.

Isyyteen kannustetaan jopa lailla. Isyysloma, jopa pakollinen osuus vanhempainvapaasta, hieno juttu. (Ja taas saa kehua olleensa Lappeenrannan eka isyyslomalainen!) Eikä ole pitkä aika,kun isät häpesivät julkisella paikalla isyyttään.

Edelleen on isiä, jotka käskevät äitiä hoitamaan huutavan kakaransa. Lapsi on varas, joka vie heidän naisensa. Sama isä ei käy neuvolassa, vanhempainvartissa, vanhempainilloissa. Mutta onhan hän se "jos et tottele, kerron iskälle" ja se, jonka mukana ehkä pääsee oppimaan huonoa käytöstä lätkäpeliin, sankari, joka osaa ajaa rajoitusalueella kovempaa kuin toiset.
Mistä pääsee siihen, mikä isyydessä on olennaista: isä on, haluat tai et,se malli, miten mies toimii.

Tunteita on. Osaatko näyttää, osaatko lukea niitä?
Onko tunteita vähemmän,jos niitä ei itke ulos tai osaa kertoa.
Isyys on miehille kai enemmän toiminnan kautta tulevaa yhdessäoloa. Isähän se pelaa
pihapelit ja tekee yhdessä lumityöt ja pihahommat - kerrostalossa ei tee, mitä kerrostaloiskä puuhaa näiden tilalla?

Tulokset kertovat - ei naapurien juorut - oletko "hyvä" isä. Saan olla ylpeä lasteni saavutusten kautta, toisaalta en yletä heitä tukemaan. Tällä hetkellä on vähän outo olo: olen vähän tarpeeton vapaamatkustaja, nautiskelija. Isyys muuttuu vaariudeksi jopa puhuttelunimessä.
Toisaalta nimenomaan isänä saisin olla aivan konkreettina viimeisenä ankkurina. Yhä.
(Mihin vanhemmuus/lapsuus loppuu?)

Vaarius onkin luku sinänsä. Paras on edessä: ihan kuin omissa lapsissani, myös näissä uusissa kuvitelma on lähinnä leikki-ikäinen kulkemassa ja pällistelemässä isän/vaarin kanssa maailman ihmeitä. Ja niitähän riittää.
Nykyhetkikin on kiva, todellinen lapsenlapsi.

Vaarius on ykkösasia nyt.
Mutta ihan tosissaan tuntuu aika "isältä" tavata entisiä oppilaita, heidän vanhempiaan. Ihan kiva on edelleen kelvata. Hienoa on edes vähän tehdä tärkeää maailman lapsillekin. Ihan äijää on kelvata tarhan papaksi.
Olen aina sotkenut työn ja vapaa-ajan. Olisinko kokonainen ihminen?

Isyyttä saa juhlia. Isästä en tiedä. Isä pääsee usein niin helpolla.

(Kuva on Hämmäauteensuolta. Sehän se on osa päivänsankarin elämää myös.)

Lisäys tiistaina 16. marraskuuta
Kun osa aiaa tulee viiveellä, jälkiviisaana voi neuvoa, on, että isyys ei ole suoritettava asia. Isänä ollaan.
Saman tien tulee haukuttua laatuajat ja muut tiukasti suunnitellut ja keinotekoiset asiat, tilalle yhdessä oloa arkipäiväisesti.
Tiedetään: lapsiperheiden isät tekevät pisintä työpäivää,maksavat asuntoa ja autoa ja
elintasoa. Ja äidit!