Repovedellä taas

Aamu. Se oma aika. Lehti tuli jo kymmentä yli viisi, ristikko oli helppo ja vei vain kaksikymmentä minuuttia. Tervon Koljattia ehti lukemaan.
Ja hiljalleen aloin etsiä kamaa kasaaan.

Luvassa oli pilvipoutaa, sadevaatetta en käy rahtaamaan. Istuinsuojat olivat jo repussa, yllätys,samoin tulitikut ja pari sytytyspalaa. Kiikarit - emme mene kallioille, akillesjänne vihoittelee. Kuivaa vaatetta vaelluksen jälkeen voisi ottaa autoon, enpä taida viitsiä.

Keitin suppilosopan termokseen valmiiksi. Aloin tehdä voileipiä. Ruoka ei tällä retkellä lopu, pakkasin vielä grillimakkarapaketin mukan.
Kahvipuruja mittailin kuuden kupin annospusseiksi mukaan: jos jotakin Repovedellä tehdään, ainakin nokipannukahvit! Ehdin tankkaamaankin.

Kuiva oli tie ja ajoittain jopa aurinko paistoi ja ihan piti saada arskat päähän.
Ruska ilotulitteli. Eihän Suomessa oikeasti ole haapoja näin paljon!
Kotoa on 96,4 km Tervajärvelle,jonne auto kivasti mahtui, kauniista ilmasta huolimatta.

Tervajärveltä on vajaa kilometri ensimmäiselle, Talas-nimiselle tulipisteelle.
Katselimme hienoksi värjäytyneitä vanamon lehtiä, ihan kuin vanamo yrittäisi toistaa kukkiensa värejä.
Matka jatkuu samanikäisten, istutettujen, huonostikasvaneiden ja oksaisten nuorten mäntyjen välissä kunnes sinut pysäyttää metsänhaltija itse, upea pahka, joka tietyistä kulmista on selvääkin selvempi pää. (kuva)

Polku on helppoa. Kierrämme kallionuloketta, jonka alla voisi sadettakin pitää, joku on tuliakin sinne viritellyt. Kohta olemmekin jo Määkijässä.
Määkijään on rakennettu upea kota. Tänne varmaan pääsee talvella sekä maitse että vesitse (Kapiavesi on samaa kuin Lapinsalmellakin), mutta kota on vielä avaamaton.
Eipä haittaa, uusia ulkotulisijoja olisi vapaanakin, mutta menemme nokipannukahvin keittoon erään perheen kanssa samoille tulille. Ihana nelivuotias jaksa kertoa ja lärpättää. Kahvinkeitto onnistui oikein näytösluontoisesti ja kahvi ja leivät menivät aika liukkaasti alas.

Perhe kertoi kulkeneensa "supistetun Ketunlenkin" ja antoi vihjeen ihan tuossa niemen takana odottavasta omatoimilossista. No se oli nähtävä - meni reittisuunnitelma saman tien uusiksi. Muutaman sadan metrin päässä olikin viitta Ketunlossille.
Polku oli tosi helppo. Kuljimme keskellä palanutta harvennusmetsää.
Oliko kulotettu vai luonnonpalo? Rungot olivat alhaalta nokiset ja hiiltyneet, mutta
joissakin latvoissa oli kuin olikin elävä tupsu. Koko maiseman yllä oli utuinen olo ja maailma oli mystisen harmaa.

Lossi osoittautui itse muovitetusta vaijerista vedettäväksi. Se kantoi kenties kuusi aikuista. Ylitimme Kapiaveden, matkaa oli pari sataa metriä. Vastarannallla oli sitten Lapinsalmen parkkipaikka, mutta me kurvasimme riippusillalle ja takaisin Aarnikotkan puistoon.

No se jalka sanoi, että menemme takaisin Määkijään rantaa pitkin ja samoja tuloreittejä Tervajärvelle. Niinpä emme jääneet Lapinsalmelle, vaan isoa kuusta ihailtuamme painelimme Kapiaveden ohi kohti Määkijää.
Ja eikös se vauhtisokeus iskenyt: eräässä risteyksessä olisi pitänyt kääntyä oikealle ja painelimme vasemmalle: saimme tietysti palkaksi reissun ainoan kovamaastoisen polun, vieläpä edestakaisin, sillä seuraavalla viitalla jalka laski yksi plus yksi ja päätimme palata takaisin, matkaa olisi vähemmän kuitenkin kuin Kuutinkanavan kautta.

Nälkä ei vielä ollut päässyt yllättämään, olisiko mitään osuutta tähän voileipien ja suklaan syömisellä. Ninnpä taapersimme Määkijän ohi (Se on pienen "pistoraiteen" päässä) suoraan Talakseen.

Talaksessa oli niin hurja roihu nuorellaparilla, että emme jääneet odottamaan makkarahiillosta, vaan söimme sienikeiton termoksesta.
Turhaa se makkara olisikin ollut, nytkin oli aivan täysi olo, kun viimeinen kilometri piti vielä taivaltaa.

Kun Tervajärvellä luki vähän aikaa karttaaa, tuntui, että nyt ei enää jaksa metriäkään. Ja aivan varmasti olisi ainakin toisen mokoman jaksanut, näin vain ihmisen kroppa luovuttaa, kun ei ole pakko suoriutua.

Paljon oli taas uutta. Puistossa on rakennettu, reittejä kunnostettu, tulisijoja laiteltu. Ihan oikeasti halutaan ihmisiä sinne. Olihan noita: uudet tyypit eivät enää tervehdi vaeltajaa, eivät enää koe entisenlaista yhteyttä?

Ja ope heräsi: Ketunlenkki (Lapinsalmen pysäköintialue - riippusilta - Lapinslmi - Kuutinrappuset - Määkijä - lossi - Lapinsalmi pa) sopii isoille lapsille mainiosti, ja pienet voivat oikaista Lapinsalmelta suoraan Kapiaveden kautta Määkijää kohti ja lossille. Ja se mummo puheli, miten me sitten Leon kanssa...

Kiva reissu. Kiitos, akillesjänne, kun läksit mukaan. Olisin kyllä yksinkin lähtenyt, mutta kun se yhdessä kokeminen voittaa aina.