Homonyymi, homogeeninen, Homo Sapiens?

Se taituri osaa lentää mihin suuntaan tahansa. Se iskee kyntensä ja koukkuleukansa esimerkiksi kärpäseen ja herkuttelee sillä. Se on liian iso ollakseen aah ja ooh, mutta komea se on, kirjava, välkkyväsiipinen ilmojen ritari.
Kerran näin, kun se nappasi ampiaisen - mutta tämä oli huonosti kiinni, taivutti peränsä ja sai kuin saikin tuikatuksi pää- ja niskapanssarien väliin myrkkyä. Siinä se pihapöydällä hitaasti kuoli, mutta niin kuoli saaliskin.

Veden äärellä se on kaikkein yleisin, se kun munii veteen ja elää toukkavaiheensa hirveänä petona vedessä. Loppukesän poutapäivänä voit nähdä kymmeniä kerralla.

Sudenkorentohan se. Mutta tarvitsen hänestä nyt vain nimen.
Minkä ihmeen suden? Varmaan tämä on suven korento oikeasti. Suvi suven tai suen, susi suden tai suen, jooko, ja eläinihmiset nimesivät yleiskielen mukaan? Tämäkin ajatus sisältää virhemahdollisuuden: suvihan "oikeasti", so. ennen vanhaan, tarkoitti keskellä pakkaskautta olevaa suojasääjaksoa, eikä toki mitään korentoa näkynyt (jos ei lumikorennon toukkia).

Nyt en enää tarvitse edes nimeä. Sehän oli vain johdantona eräille kummallisille mielleyhtymille. Jos jokin on homo-, se tarkoittaa, että on samanlainen, homo taas tarkoittaa ihmistä, siis oikeasti?
Homo on kuitenkin herkullinen haukkumasana, homofobiaan voi kätkeä omia pelkojaan omasta homoustaipumuksista, tuomitsemalla toiset voi peittää omat (muutkin) vikansa
(en nyt sanonut homoutta viaksi). Homo on kaikin muinkin tavoin huono ihminen? Homous antaa sen viimeisen tekosyyn tehdä, olla tekemättä jotakin (vaikka erota kirkosta).

Homo on luvallinen pelon kohde ja pelko pitää piilottaa halveksuntaan. Homo on luvallisempi kohde kuin mustalainen, mamu tai muslimi, toki, ja kaikkien tulee olla samaa mieltä tai sitten: - Olisikohan tuokin vähän homo... Itseään vahvistava ympyrä!
Niin, vähän homo, missä on homon ja heteron raja - siinä, missä oma pelko alkaa?
Kaikissa meissä asuu pikkuisen tai enemmän homoa.
Rajaa heteron ja homon välillä ei selvennä se, että taipumus pitää kätkeä itseltäänkin, opittu asenne ja oletettu toisten mielipide tulee helposti omaksi mielipiteeksi, uskaltamatta edes pohtia ja tutkia itseään.

Onko mahdoton ajatus hyväksyä homous taipumukseksi, sisäänrakennetuksi, ominaisuudeksi. Miksi on paljon helpompi väittää sitä joko sairaudeksi tai tietoiseksi valinnaksi, so. hoidettavissa olevaksi tai synniksi.
Laki sentään muuttui, homous ei enää ole rikos. Aika veikeä asenne KD:lla: saat olla homo, kunhan et toimi kuin homo...

Kyllä. Itsekin olen käynyt oikeasti ihmettelemässä homoa, kauhistellut.
Nyt kai osaisin sanoa ei kiitos, en lyödä. Kai. Uhkana en kyllä ole koskaan häntä kokenut, ei se homo sen enempää kai saalista kuin heterokaan, enkä minä naisiakaan pelkää. (Heteromieshän ajattelee seksiä kolmen sekunnin välein, homo kai koko ajan?)

Hetero "saa" korostaa ominaisuuksiaan esimerkiksi meikkaamalla, seksikkäällä pukeutumisella, flirtillä. Aika paljon mukavampaa on monissa paikoissa, esimekiksi töissä, jos ilmassa on sopivasti vipinää.
Mitähän ns. normaali yhteisö pitäisi homouden korostamisesta - miten minä itse suhtautuisin?

On niin helppo hurskastella, kun ihan lähellä ei ole pakkoa suhtautua.
Eikä ole kuvaa näyttää...
----------------------
Lisää pukkaa,kun siellä täälä kuulee viisasta puhetta. Kirjoitan tätä 26.10. aamulla.

Suhtautuminen homouteen voi vaihtua, kun avaa uusia näkökulmia asiaan. Esimerkiksi voisi tarkastella asiaa yhteiskunnan kannalta. On viisasta yhteiskuntapolitiikkaa, jos parisuhteet rekisteröidään, olkoon kyse homoista tai heteroista. Perhe on hallintayksikkönä kätevä, vakaa perhe myös toimii talousvastuullisena yksikkönä ja mm. huolehtii pitkälti jäsentensä turvallisuudesta ja hoivasta. Rekisteröityä suhdetta ei niin vain katkota, so. vapaana huiskavia saalistajia on aina vähemmän, mm. AIDS (joka ennen oli muka vain homojen tauti!)  ei ole yhtä iso uhka. Rekisteröinnti kyllä voisi olla puhtaasti viranomaisten hallussa, niinhän minutkin on vihitty pakanan kanssa. Ja siunauksen sain, saakoon homokin.

Toinen näkökulma on tietysti kirkon kanta. Totta kai on hyväksyttävä tietty moraali ja vanhakantaisuus, se kuuluu toimenkuvaan. Mutta kirkon on 1. Luotava kantansa (kirkolliskokouksessa) 2. Sitoutettava mm. pappinsa tähän kantaan ja annettava kenkää niille, jotka eivät sitä noudata
3. Luovuttava valtionkirkon asemasta, mikäli kanta on toinen kuin yhteiskunnan eduskunnan kautta ilmaistu kanta 4. Joka tapauksessa varauduttava jäsenmäärän laskuun, sillä aina on olemassa se toinen oikea kanta.

Kolmas näkökulma on se omien asenteiden näkökulma. Mikäs siinä. Mutta mihin se näkökulma perustuu? Havaitse, totea, hyväksy erilaisuus, suhtaudu normaalisti on ns.oikea ketju, mutta sen voi helposti kääntää negatiiviseksikin, esimerkiksi pelkojen (joita ei ole käsitelty) avulla.

Tärkein näkökulma on viimeisenä. Ihan pohjimmiltaan on kysymys yksilönvapaudesta ja tasa-arvosta, ja tässä mielessä ainoa oikea ratkaisu on antaa kaikki samat palvelut niin homolle kuin heterollekin. Ja normaali suhtautuminen kaupan päälle ja pulinat pois.