Metsässä

Eihän yöllä satanutkaan. Rintaman pti kulkea aamuyön aikana ylitsemme, aamulla piti olla märkää ja kylmää. Oli kyllä pilvistä, mutta jo seitsemältä oli 10 astetta.
Kiitos siitä: auton lastaus metsätyöpäivää varten on totta vie paljon mukavampaa poudalla.

Ja liikkkeelle. Ennen Mikkeliä sain kaksi pientä tihkukuuroa. Mikkelissä aurinko alkoi paistaa. Tie oli kuiva, liikennettä ei ollenkaan: yksikään auto ei ohittanut minua ennen Kangasniemeä, vaikka vedinkin kärryä sitä kahdeksaakymppiä.
Ja en syönyt Kangasniemellä munkkirinkeliä - olivat vasta tekeillä.

Metsä sanoi tervetuloa. On ollut yöpakkasia, sieniä on siis turha etsiä (Haperoita olisi ollut). Mutta toisaalta ei ole sitten hirvareitakaan, näin kaksi koko päivänä.
Ilma oli mitä parhain työilma, ja sainkin yli kolme hehtaaria raivatuksi ja taimet
saavat valoa ja ilmaa heti keväällä ihan eri tavalla. Raivauksella on merkitystä: jo aiemmin raivaamallani alalla kuuset ovat yli kaksimetrisiä, eilen raivaamassani samaan aikaan istutetun taimikon lepikossa tuskin metriäkään; toki maaperäki on tässä koivukunttaa, sellaista kovaa, kuivaa, pölyävää, joka ei kai oikein vettäkään laske läpi.

Tein tulet ja laitoin sapuskaa ja nokipannukahvit. Nälkä ei töissä ollut tullut
(tämä on kumma ilmiö, ennenkin koettu), mutta syöminen kyllä alkoi maittaa, kun alkuun pääsi. Koira kävi katsomassa, kuka siellä istuu, ja sai kaverinosansa Wilhelmiä.

Lastasin peräkärriin edellisellä reissulla pätkimäni polttopuun ja totesin, että
bensaa on jäljellä, samoin työhaluja. Metsään siis takaisin,ja pelastin vielä useita kesämyrskyn kaatamia oikeita runkoja (edes) polttopuuksi, samoin joitakin harvennusrankoja. Ja sitten se työ vasta alkoi, kun piti raahata pätkät (neljän halon mittaisia yleensä teen) sieltä mukerikosta, jonka kivet - ja kivenkolot - ovat harvennusjätteen kätköissä, oksat ja riu´ut liukkaita. Olin sananmukaisesti pihkassa, umpihikinen ja onnellinen, että tätä ei ollut mikään pakko kesähelteellä tehdä. Tässä raahaushommassa olisi kiva olla se kaveri: toinen tekisi, toinen veisi.
Nyt kävi niin, että pätkiä piti välillä pinota, että ne löytyisivät sieltä ryteliköstä
ja saha piti myös aina nostaa korkealle näkyviin, että edes se löytyisi.
Ehkä ne melkein kaikki pöllit ovat kuitenkin nyt ristikolla metsätien reunassa?

Join kuin hevonen, mehua meni kahvin lisäksi metsässä pari litraa. Onneksi on, mistä juoda, edelliskesäistä. (Ja kotona puolitoista litraa illalla vielä)

Ajo kotiin oli yhtä juhlaa. Haapojen liekit, koivujen kulta, kaksisataa kilometriä yhtä ilotulitusta, jonka vaikutus tehostui matalalta paistavan auringon valaistessa lopulta vain latvoja ja kontrastin esimerkiksi kuusen tummuuteen yhä lisääntyessä.
Huikeaa. Ja taas, kuten Tantun kirjan Eenokki, sanoin itselleni:
- Näkisipä "Katariina" ja lapsetkin! (Eenokki kyllä näki lentokoneen, mutta ajatus yhdessä kokemisesta on sama.)

Poliisit odottivat saalista - hakee, hakee, eikä soisi löytävänsä - uuden tien alussa Rutolan kohdilla. On outoa joutua yleensäkään pysäytetyksi ja saada puhaltaa (toinen kertani), mutta tosi outoa on, että pitää pysäyttää keskelle ajorataa, vain puhaltaa, ei kysytä ajokorttia, rekisteriotetta, tarkisteta kuorman kiinnityksiä, ajoneuvon kuntoa.
Hyvää työtä tekevät, saisi heitä useamminkin näkyä, kuten saisi liikenteen seassa olla ajotapatarkkailijoitakin.

Kotona jaksoin purkaa kuorman, pinota ristikolle puut ja laittaa enimmät tavarat paikoilleen. Olen ihan ylpeä! Saha laulaa tällä viikolla taas.

Ja sauna kelpasi, toivottavasti pihka irtosi.