Stereotypioitako?

Kesällä 1990 sain ilon olla todella asiantuntevan valokuvaajan opastuksessa Viikin kartanossa Viitasaarella. Olimme lähdössä vuoden päästä Namibiaan ja piti jotain tietää kuvaamisestakin,jos aikoi oppimateriaaleja kerätä ja jonkinlaista kirjaakin tehdä. Pekka Helo, kiitos paljon!
Yksi tehtävä oli kuvata suomalaisuutta (parallelli namibialaisuutta...). Ja eikös koko porukka filmaa suomenlippua, navetan siltaa, heinäseivästä, savua saunan piipusta ja lehmiä. Eli olimme omien ennakkokäsitystemme, stereotypioidemme vankeja.
Hyvä herätys! Tätäkö kuvaa haluaisimme antaa, so. perinnettä, hurraaisänmaallisuutta,
omakehua.
Pinnakkaisia katsellessa sadoista kuvista jäi jäljelle vain joitakin.

Namibiassa otin sekä mustavalkeaa että diaa satoja kuvia, ja näkökulma oli ihan muu kuin turistikuva. (perinne, infrastruktuurin kehitys, lasten leikit) Toivottavasti: ne kuvat, jotka yliopisto piti itsellään, ainakin olivat sellaisia.

Leo-poika söi ensimmäistä mustikkapiirakkaansa. Vaari valokuvaamaan, oli se sen verran iloista ja ennen muuta sottaista hommaa. Tuli hyviä kuvia, hyviä muistokuvia ja hyviä kuvia esimerkiksi kesäkuvakilpailuun (jos raatina ei ole ammattilaisia).
Teknisesti olivat kuvat somia ja rajauksetkin ainakin sinne päin, tausta on vähän levoton, mutta paikkaa emme kuvan takia sentään vaihtaneet.
Mutta joo, eihän tällainenkaan ole muuta kuin stereotypiaa: kai voi olettaakin, että ensimmäinen mustikkapiirakka on NIIN hyvää ja sotkee.

Olen etsinyt mustikkaa. Sisämaassa ei ole ollenkaan? Saimaan lähellä on vähän,
samassa paikassa kuin aina ennenkin. Tosi vaikeaa on saada edes pakkaseen riittävästi saati sitten mehuksi vatun kaverina.

Tänään kävin Vehkataipaleella mopolla, ja suurin "saalis" oli hirvi parin kymmenen
metrin päässä ja vajaa miljoona paarmaa. Ja olihan siellä kaksi upeaa saksanseisojaakin isäntänsä kanssa. Kummia koiria: iloisesti nenä maassa he menivät vapaina aivan vierestä, minä en kiinnostanut heitä lainkaan, aivan tuoreet hirven jäljet saivat olla rauhassa. Kanakoira on kanakoira.

Tämä mustikan saalistuskin on stereotypista, minunhan kuuluu mennä metsään?
Nuorena pohdin usein, oliko oman isäni ainainen kalastus todella halulla tehtyä, vai pitikö hän roolinsa, teki niin kuin hänen oletettiin tekevän. Itsestäni voin sanoa, että roolin takia en metsään lähde, ja alan yhä enemmän uskoa, että isä meni kolmenkymmenen asteen pakkaseenkin ihan halusta.