Joko joutui...?

Kohta kajahtaa suvivirsi rantalaiturilta. Viisi urosta laulaa, taidollaan kukin.
Olennaista on, että kaikki lahden rannalla asuvat saavat tietää, että joillakuilla alkaa loma, entä teillä?
Suvivirsi on tässä työssä tutuksi tullut. Vuosi vuodelta se on yhtä tärkeä, mutta joinakin vuosina kevätjuhlissa siihen liittyy niin isoja eron tunteita, että lavalla seisovat kutoset avoimesti itkevät ihan niin kuin opettajansakin. Viimeistä kertaa yhdessä.
Tämä vuosi on minun isoin eroni koulusta, vaikka minulla nyt kolmoset kesälomalle läjhtevätkin. Suvivirsi on viimeiseni, ensi kevätjuhlassa en ole läsnä. Eroa helpottaa, että jään eläkkeelle vasta jouluna ja siksi isoimmaksi lauluksi tuleekin se Enkeli Taivaan.
Ihan totta: erotyötä tässä tehdään. Lähes kaikki tapahtuu viimeistä kertaa, päivittäin sellaisia tuntemuksia tulee. Onneksi tämä aika on täynnä toimintaa, retkiä, todistusten laatimista, siivoamista. Ja kotonakin saisi joku laittaa puutarhan kuntoon, että sitten kesällä saisi vain olla tammen varjossa hyvän kirjansa kanssa.
Joku sanoo, että on kolme hyvää syytä olla opettaja. Tällä hetkellä se on totta.

Työtä

Aamulla herätessä olen jo monasti huomannut olevani unessa pitämässä viimeistä puhettani koulun joulujuhlassa. Ihan hyvä puhe - kun vaan muistaisi jotakin. Näin valveilla ollen sitä puhetta sietääkin harkita tarkemmin, ettei tulisi loukanneeksi ketään. Aikaa on.


Enhän tässäkään voi kirjoittaa, miksi minusta opettajan työ oli maailman parasta työtä vielä kenties viisi vuotta sitten, vaan ei enää: yhtään keissiä ei voi kuvata, ilman että joku tunnistaa oman mussukkansa ja syyllistää itsensä ja lapsensa ja virkamies on rikkonut vaitiolovelvollisuutensa.

Mutta muutoksia on, työ on muuttunut kokouksissa istumiseksi ja sosiaalihoitajan työksi: luokkatyö on selvittelyä ja väliinmenoa, opetus ja jopa kasvatus jäävät yhä vähemmälle.

Miksi on tasa-arvoista "tukea" erityislasta laittamalla hänet normaaliluokkaan, mutta epätasa-arvoista ottaa huomioon ns. normaalilapsen oikeudet oppimiseen ja turvalliseen kouluympäristöön?

Toinen viranomainen määrittelee avustajatarpeen ja toinen päättää, otetaanko hänet töihin. Määrittely ei sido mitenkään päättäjää - siis ei oteta, euro sanoo niin.



Onneksi juttu ei sentään ihan näin mene. Useimmilla lapsilla silmät ovat kirkkaat - mitähän tuo minulle tänään opettaa? Useimmat jossain vaiheessa tajuavat, että heidän päähänsä se oppi on tarkoitettu, ei liitutaululle tai vihkoon. Joku keksii jopa yhteyden oikeaan elämäänkin.

Esimerkiksi suurin osa kolmosista riemastui huomatessaan tarvitsevansa kertolaskutaitoja jakolaskussa ja allekkain kertolaskussa.
Hyvä työporukka on myös oikein kiva syy tulla joka päivä töihin.

Kun kunnia menee, maine kasvaa

Vaaleissa olen ehdolla. Olen omilleni luvannut, että otan ne laarin pohjimmaiset äänet, joita muut eivät ole älynneet kalastella. Miten saisi enemmän ääniä? Suomessa ei riitä, että aidosti on jotain mieltä, oikeasti tekee jotakin toisten - isojenkin joukkojen - eteen, kun puolue on ns. väärä.
Vasemmistoliitto kantaa edelleen koko kommunismin historiaa (pienillä) harteillaan ja on muka edelleen tekemässä vallankumousta ja yhden puolueen diktatuuria. Meitähän puhutellaan esimerkiksi valtuustosalissa kommunisteiksi - eikä kukaan kokoomuslainen sitten tykkää yhtään, kun sanon häntä fascistiksi. Sukulaisuus on minun mielestäni samaa kokoluokkaa.

Tekeminen ei riitä, koska näkyminen ei riitä. Sanot mitä vain, esiinnyt kuinka vain, teet aloitteen, teet ne vain toimenpiteitä ja kirjanpitoa varten, kun lehti ei niistä kirjoita eikä radio tai televisio kerro. Tapana on kuvata ja haastatella vain isoja poikia, vaikka he vain olisivat.
Ei meidän tilaisuuksiamme kuvata, kannanottot referoidaan eli käytännössä perustelut ja toimenpide-ehdotukset jäävät pois, haastatteluista leikellään pätkiä niin, että asia muuttuu jopa päinvastaiseksi. Jonkun muun eduksi.
Se on median oikeus. Luojan kiitos kuitenkin, meillä on vapaa lehdistö. Ikävä vain, että omaan mediaan ei varaa ole.

Meillä on hyväksyttäviä rikoksia? Rattijuoppo ministeri saa sympatiapisteitä, seksimaanikkoja naureskellaan ja kohta he ovat taas huippupaikoilla. Veronkierto tai valtion ja omien rahojen koplaaminen antaa vain lisäpotkua politiikon uralle. 3 miljardia euroa tuhlattua UMTS-rahaa johtaa palkkiovirkaan yleisradiossa ja älyttömät energiaoptiot tekevät ministerin pääjohtajaksi.
Julkisuutta saivat he. Kaikki muistavat nimen, mutta eivät muista miksi.
Odotan mielenkiinnolla, milloin pankkiromahduttajat rehabilitoidaan ja nostetaan taas.
Missä ovat Uffet ja Kristianit?

Valistunut itsevaltias

Jälleen kerran vaalivuosi. Kuntalaisten omat asiat ovat kysymyksessä, tilaisuus päättää lähiasioista, niistä, jotka todella tuntuvat ja näkyvät heti. Luulisi, että kiinnostaa, vaalit ovat ne kaikkein tärkeimmät. Ja mitäs me suomalaiset - me äänestämme kohtuullisella aktiivisuudella presidenttiä, laiskasti kansanedustajia, meitä ei kiinnosta EU ja mepit ja kunnallisvaaleissa prosentti on alle 60.
Mutta aina meillä on oikeus sanoa, nokkia, arvostella. Ja politiikka on taas likaista peliä ja oman vallanhimon ja pyrkyröinnin näyttämö. Niinpä - paljonko politiikan mainetta iket ja matit parantavat?
Samat suomalaiset osottavat kypsyytensä äänestämällä turhia julkkiksia edustajikseen (hyviäkin toki on), Kanki-Kaikkosia tanssikilpailun voittajiksi. Kyllä kansa tietää!
Joskus hiipii mieleen ajatus, ansaitseeko tällainen kansa vaaleja lainkaan. Kun asia ei kiinnosta, ja ne, joita kiinnostaa, valitsevat väärin...
Junta, totalitarismi? Diktaattori tai edes valistunut itsevaltias? Jäljet pelottavat, mutta
millä meidät paukapäät saisi kantamaan huolta edes oman kunnan asioista.

Vankina

Muoti on luonnolle tuho. Se on hillitöntä haaskaamista monella tasolla. Ensin markkinoidaan tarpeetonta, luodaan tarve kuluttaa. Tuhotaan paljon ylimääräistä materiaalia, kun valmistetaan paitsi sesonkiin, myös aleen ja loput kaatopaikkaa varten? Heitetään pois paljon käyttökelpoista mutta epämuodikasta eikä käytetä koskaan tavaraa loppuun.
Eikä muoti ole vain vaateongelma, vaan se koskee kaikkea kulutusta ja jopa aatteita.

Olen ylpeä lapsistani. Kumpikin osaa ajatella, ostaa vain tarpeellista, kierrättää, huomaa ansat ja houkutukset. Oma elämä heillä on tässä suhteessa tervettä, mutta sen lisäksi kumpikaan ei vakavissaan edes harkinnut alaa, jossa tehtävänä olisi luoda (usein) tarpeettomia tarpeita ihmisille, so. markkinointialaa.

Minä itse? En myönnä ikinä ostaneeni tietoisesti kallista tavaraa vain siksi, että se on kivan näköinen tai että satuin sen huomaamaan. Olen pyrkinyt siihen, että ensin minulla on tarve, sitten mahdollisuus eli rahaa toteuttaa se ja aikaa ja harkintaa tehdä valinta oikein kriteerien pohjalta, esimerkiksi hinta/laatusuhdetta pohtien. Yli 20 euroa maksava tavara panee jo keskustelemaan vaimon kanssa hankinnasta. Mutta varmasti minuun vaikuttaa mainos kuten muihinkin, vaikuttaa, vaikka olen hyvin perillä keinoista, joilla minuun vaikutetaan.
Pientä tavaraa ja varsinkin ruokia ostan useinkin harkitsematta.

Mihin tarvitsee esimerkiksi 12 huivia hattuhyllylle (loput kaapissa) tai yli 20 erilaista hametta tai yli 70 (!) pikkupöksyt? Onko ulkoilupukuja oltava 4 eriväristä? Onko joka kerta uskottava uutta kuluttajavalistajaa mahdottoman hintaisissa lenkkareissa, joita ei voikaan käyttää?

On tilanteita, joissa on pukeutumiskoodi. Jopa tällä pienellä paikalla niitä on usein. Emmehä me halua olla tyhmiä, emme halua loukata toisia epäasiallisella pukeutumisella.
On myös tilanteita, esimerkiksi työpaikalla, jossa haluaisi olla siisti, mutta esimerkiksi liikunta, käsityö ja kuvaamataito pakottavat/sallivat rennon asun.

Maon Kiinassa oli sama asu kaikilla. Mutta se perustui siihen, ettei muuta ollut eikä edes tietoa muusta saanut. Sama pakkovalta meillä vallitsee, mutta sitä sanotaan muodiksi meillä.

Minäkö muka?

Suomalainen on hyvä alamainen, tottelee. Purnaa, mutta tottelee. Tämän tiesi Ruotsin kuningas, tiesi Venäjän keisari. Ja yhä suomalainen tottelee: on aivan käsittämätöntä, että meillä ei esimerkiksi ole työttömien kapinaa tai edes mellakkaa, ei tuhota edes omaisuutta.
Hyvä niin. Sietämätön ajatus olisi, että oman maan valmiusjoukot ja omonit kurittaisivat asein.

Tarvitaanko minun takiani poliisia (muuhun kuin lupia myöntämään)? Jos ei, olenko onnistunut vai joustamaton luuseri ilman omaa tahtoa.
Yhteiskunta on sopimus, jossa yhteisestä moraalista johdetuin pelisäännöin periaatteessa pitäisi kaikkien pystyä toimimaan. Jokaisen selän taa ei voi eikä tarvitse valvojaa.
Näin periaatteessa.

Olen yhä enemmän huolestunut. Me valitsemme päivittäisissä tilanteissa yhä enemmän itse, miten toimimme. Valinnanvapaus on toki osa länsimaisuutta, mutta valinnat voivat myös polkea toisen etuja ja aiheuttaa haittaa, vaaraa, hankaluutta. Liikenne on helpoin tapa havainnoida tätä.
Meitähän eivät koske kypäräpakot, turvavyöpakot, nopeusrajoitukset, kaistanvaihtosäännöt, jalankulkijavalot, pysäköintikiellot,...
Liikenne ei ole ainoa paikka, jo pienestä pitäen tiedämme kyllä, mikä olisi oikein, mutta valitsemme itselle sillä hetkellä edullisemman tavan.
Ohje, sääntö, määräys koskee vain toisia, olemme hyvin kärkkäitä huomaamaan toisten väärät valinnat.

Ihminen on enenevästi itsekäs. Ja nykylapsi, jonka edestä kaikki vaikeudet, pettymykset, ponnistelut tavoitteen suntaan on lakaistu (curlinglapsi), on yhä itsekkäämpi. Eihän hän odota mitään, kaikki saadaan heti. Kaikki tapahtuu myös heti, peleissä ja piirretyissä 10 sekuntia on uskomaton aika. Kaiken saa, kaikkea saa tehdä. Toisaalta ei tarvitse rasittaa itseään tai kantaa vastuuta, vanhemmat tekevät.
Miten tällaisen vapautta voi rajoittaa esimerkiksi kypärällä tai odotuttamalla minuutin valon vaihtumista, varsinkin kun malliaikuinen ei välitä mistään?

Uskallammeko vanheta?

Minulla oli tilaisuus toimia puheenjohtajana ja avaajana tilaisuudessa, jossa sosiaaligerontologian professori Jyrki Jyrkämä johdatteli keskustelemaan vanhenemisen yksilölle ja yhteiskunnalle tuomista ongelmista. Valmistellessani avausta huomasin, että aihe on mahtava!

Minua on huijattu! Toimeentuloni romahtaa eläkkeelle siirtyessä parissa vuodessa, koska eläkkeen tavoitetaso on laskettu 60 prosenttiin sen oltua parhaillaan 70.25 (kunnanlisäaikana).
Ensi vuonna eläkeikäleikkuri vie siitäkin ison siivun. Eläkkeeni ei seuraa indeksiä vaan käytetään sitä surullisen kuuluisaa taitettua indeksiä.

Verkostoni häviävät. Putoan esimerkiksi työterveydenhuollosta terveyskeskuksen jonoihin,
Mitkään terveystietonikaan eivät siirry talon yläkertaan, vaan olen "uusi" kansalainen ja koko terveyshistoriani rakennetaan uudelleen - olisiko sähköinen siirto - luvalla - kovinkin iso asia?
Laskettu, turvallinen ja terveellinen työpaikka-ateria häviää, samoin vireyttä ylläpitävä työporukka.

Kuntoni rapistuu vuosi vuodelta. Se harmaa ei enää ole charmia, on lasit, kuulon alenemaa, kihtiä, verenpaineongelmia. Kun alan eniten palveluja tarvita, joudun jonoihin ja priorisointien kohteeksi. Kunnat supistavat - kehittävät - ja yksityistävät, palveluseteleillä korvataan omaa palvelutuotantoa. Unohdetaan siinä sivussa, että kunta lopulta joutuu hoitamaan ne, joilla ei ole varaa ostaa palveluja ja se, että yksityinen tarjoaa vain hoidon, kenties virikkeet, mutta ei sairaanhoitoa. Ja miten yksityistä oikeastaan valvotaan?

Terveysterroristit saivat vähän nenilleen. Vanheneva (n. 75 v ja yli) syököön ja juokaan mitä mielii välittämättä raja-arvoista ja kolesteroleista, olkoon stressitön ja tehköön vain, mitä haluaa, esimerkiksi liikkukoon omasta halustaan, ei sosiaalisista paineista. Tämän opin hyvin!

Pohdimme tilaisuudessa toki paljon muutakin. Mutta minulle pelottavin asia ei tullut mitenkään esille. Vanhenemisessa eniten pelkään sitä, että minusta tulee tarpeeton, minusta tulee taakka
rakkailleni.

Mutta hei - minä olen hyväosainen! Minulle tulee virkaeläke, kun sadattuhannet kituuttavat vain kansaneläkkeellä!
Olen päättänyt, että eläkkeelle jään joululta, mutta vanhene en ikinä!