Projekti

Vettä tihuuttaa.  Olisi kiva saada mopo pois sateesta, alkaa tulla lokakuu (2006).  Pikaratkaisu on ostaa hevoselle loimi, sellainen kiiltäväpintainen, juuri sopivankokoinen, kuminauhoilla kiinnitettävä.  Ostetaan - mutta eipä ole kiva ottaa märkää rättiä mopon päältä ja kastella samalla itseään.  Mihin sen laittaisi kuivumaan?  Tikkaille, vesisateeseen? Ja ei kai mopo talvehdi tuon alla, ei sentään?

Siis mopo kuuriin yöksi.  On raivattava tilaa, nosteltava tavaraa päällekkäin.  On luovuttava kätevästä "Laita ovensuuhun"-menetelmästä tavaraa kuuriin viedessä, pitää laittaa ihan paikalleen.
Ja mies ja mopo eivät mahdu vierekkäin ovesta, on aika pujottelua saada hepo sisään, mutta varsinkin takaperin ulos, kynnyskin on korkea.  Muutenkin joka kerran napsahtaa ovipieleen milloin seisontatuki, milloin lokasuoja.  Ei mahdu tekemään mitään työpöydän ääressäkään.  Ei toimi!

Mainos aamun Mullikkabladetissa sanoo, että autotelttoja olisi tarjouksessa.  Mainos pani ottamaan mittanauhan esiin: tuohon juuri mahtuisi teltta, joka olisi 2,5 x 3 metriä, mutta mainoksessa pienin on 3m  x 4,5 m.  Jospa nyt kuitenkin olisi pienempiäkin - mopo käyntiiin ja katsomaan!  (Ja tietysti olin yhdeksältä liikkeellä, kauppa aukesi kymmeneltä...)
Kauppa aukesi ja tulin uudestaan.  Kyllä, kyllä on kaksi pakettia pientäkin telttaa!  Voiko varata, saan auton vasta tunnin päästä.  Voi, siihen jäi teltta seisomaan kassakopin laitaa vasten lappu niskassaan.

Kotona paketti auki.  Kokoamisohje?  Löytyi, mutta bingsuomeksi.  Sai siitä toki jotakin tolkkua, ja niin kokosimme pojan kanssa teltan.  Teltta oli valtava!  Melkein mahtui tekemään U-käännöksen sisällä.  Nurmikko jäi pohjaksi, hyvähän se, tiivis ja kova pohja.

Alkoi olla aika korjata kesä pois pihalta.  Ja kas kummaa, teltta kutistui ja kutistui, kun sinne kannettiin, mopotalliin, puutarhapöytiä ja tuoleja.  Ruohonleikkurikin asettui talviteloilleen ja kohta mopokin ahdettiin tiukasti toiseen laitaan hibernaatioonsa.

Kevät tuli, lumi suli.  Ukko ei sanonut puli puli vaan kirosi: teltan lattialla lainehti, sulamisvedet valuivat liepeiden alta, maa oli roudassa, eikä imenyt sitä ja tuli kiire nostella tavaroita pois vedestä, laittaa tasoja ja alustoja.
Vesi saatiin aikanaan pois, kevät edistyi, nyt piti teltassa liikkua hitaasti, ettei pölyyntynyt nurmikko lähde lentoon.  Maa alkoi olla mullosta, kun ruoho ei saanut valoa.

Saiko mopo taas tilaa talliinsa?  Eipä tietenkään!  Tyhjä tila täyttyy, luonnonlaki se on omakotitalossa.  Oli multasäkkiä, oli kuivikesäkkiä, ämpäreitä, juhlakalustetta, jopa mopon ja metsäkoneiden öljyt ja bensiinit.  Ja oli likaista, kun kaikki oli maanvaraista.  

Tavaraa kertyi ja kertyi, eikä mopoa viitsinyt ahtaa talliin kuin vasta yöksi, jos muisti sittenkään.
Vesitulvaan jotenkin osasi varautua, seinustoille ilmestyi talveksi aina erilaisia halkojen ja kivien päälle viritettyjä tasoja ja virityksiä.  Moponkin alle löytyi koroke, ettei takarengas seisoisi vedessä keväällä ja jäätyisi kiinni.

Olennaiseen ei puututtu.  En huomannut ilmiselvää tosiasiaa, että lattian teko olisi se ainoa oikea ratkaisu.  Tai jos huomasin, pihiys tuli eteen, painekyllästetty puu on hirmu kallista.
Minut tuntevat tietävät: seli seli.  Äijä on niin laiska, ettei viitsi ottaa projektia...

Kasasin kivenmurikoita ja tamppasin soraa väleihin.  Ei toimi: mopon jalan toinen puoli upposi, ja kaatuminen oli lähellä.  Se ei ihan leikin asia olisikaan, sillä esimerkiksi seosvoiteluöljy tulisi pihalle, akku putoaisi kotelostaan tai ainakin akkuvesi loiskuisi.

Siis lattian tekoon, oikeasti.  Kun päätös on tehty, suunnittelemaan, piirtämään, mittaamaan.
Ja olisi heti pitänyt päästä tekemään!  Mutta kas, nyt ei peräkärri joutanut koko viikolla omiin ajoihin ja lautatarhalle käyntiin, oli hän töissä taidekoulun hommissa.  Eikä sadeviikolla oikein pihalla olisi rakentamaan voinut käydäkään, kun teltan kaikki tavara ei vettä kestä.

Tuli pouta.  Kannoin tavarat isoon läjään autokatoksen seinän viereen ja peittelin heidät eurolepattimella.  Kyllä oli likaa maailmassa, tuon kaiken joutuisin putsaamaan, ennen kuin kantaisin takaisin!

Rautaharavalla tasailin pohjaa.  Tasainen nurmikko oli muutamasta kohdasta painunut paljonkin.  Oli soraa ja kiviä.  Suunnittelin vasojen paikat, piirsin ne ihan maahan, ja  painekyllästetyistä entisistä aitatolpista laittelin koroketta lattian alle valmiiksi.

Jo jouti auto käyttöön, peräkärrykin.  Puutavaraa tuli kotiin sadalla eurolla, vaikka ostin höyläämätöntä.  Pinosin laudat autokatokseen aamua odottamaan.  Kyllä painoivat: painekyllästetty puu on ulkomyyntitavaraa, märkää.

Aamulla ajoin auton pois tallista.  Asettelin autokatoksen lattialle vasat valmiiksi ja rakensin kehikon vasoista ja reunimmaisista laudoista, oikein otin mitat nurkista nurkkiin ja suora tuli.  Kannoin kehikon kadun ja solan ja pihan kautta telttaan - eihän se, 2,9m x 2,4 m, mahtunut autokatoksen tolppien välistä.
Lopsahti ihan oikeaan paikkaansa, ajelin vasat kiinni korokeroteihinsa ja aloin latoa lattiaa.
Mallilopikka aina päissä raon mitaksi, laudat päistä kiinni.  Vasta lopuksi lisäilin keskimmäiset ruuvit ja keskilattialle, mopon ja äijän alle tuplasti.

Lautatavara oli laskettu yllättäen aika oikein, eipä jäänyt hukkapätkää kuin muovikassillinen, kun ajelin hyllytikkaiksi muutaman pätkän ja tein hyvin karkeaa hyllyä kolme tasoa.

Ai sisustaamaan?  No eipä tietenkään.  Joka saavi, joka kanisteri, joka laatikko ja ämpäri piti pestä.  Vanha imurikin, joka on sorrettu autoimuriksi ja kaikki hepat ja muut filtterit on heitetty mäkeen, alkoi kiiltää.  Ja ihana päivä heidät kuivasi.  Pressut viikattiin laatikkoihin, multasäkit kannettin hyllyn alle, alkoi tupa taas täyttyä.

Vielä mahtuu!  Mutta kohta on taas talvi tulossa.  Pitää vielä mahtua ainakin 7 tuolia ja 2 pöytää mopon ja ruohonleikkurin lisäksi.  Ja tyhjän tilan täyttymisen laki on voimissaan yhä.