Lähes lumeton talvi ja huippupakkasenakin vain parikymmentä astetta. Jää suli kantamattomaksi jo ennen huhtikuun alkua. Lupasi paljon ja nopeasti.
Lupaukset alkoivat täyttyä. Näsiä oli kukassa kuukautta tavallista aiemmin, puiden silmut suuria ja turvonneita.
Sinivuokko varoitteli ja malttoi itse mielensä. Vaikka lunta ei ollutkaan, vaikka sen talvehtineet lehdet olivat heti valoa saamassa, kun sitä alkoi tulla; sepä ei auennutkaan kuin vasta lähes normaaliaikana.
Joko voisi vaihtaa kesärenkaisiin - ei, yöpakkaset jatkuivat ja jatkuivat. Yksikin liukas aamu on peruste jurrutella talvikumeilla, jotka muuten ovat olleet turhat lähes koko talven ajan.
No sitten vaihto, ja voi sitä kiven määrää, mikä lamellien väleihin oli takertunut, oli tunnin työ kaivaa ne pois neljästä renkaasta. Ja yöpakkaset sen kun jatkuvat, mutta merkillistä kyllä, lunta ei koskaan sada, eikä kyllä mitään muutakaan.
Mopolla on voinut ajella jo helmikuun lopusta alkaen, aluksi tosin talvirenkailla lain vaatimana.
Mutta aamuisin kyyti on muistuttanut pukeutumisen taidosta, varsinkin kädet ja polvitaipeet ovat arat kylmälle. Mutta kyllä tämäkin mopo jo kaupoille osaa, myös vakiopaikoille suon reunaan, lintujärvelle tai luontopoluille. Vapauttaa minut, vapauttaa auton...
Oli luonnossa jo jotakin. Kyllä linnut ovat tulleet. Kyllä, on valkovuokkoa, rentukkaa. Mutta ikinä en ole näin vähän korvasieniä nähnyt.
Piiitkä poutajakso, lämmintä. Sade, sen verran, että muisti, mitä sade on. Ja taas pitkä pouta, kylmiä öitä. Vaikka oli aurinkoista, tuntuu kuin kevät pysähtyisi, ruoho ei kasva, uudet kasvit eivät kuki, silmut eivät aukea. Ilman vettä ei kuulu poks poks ja silmu aukea. Ilman vettä maailmaa hallitsee katupöly ja koivun siitepöly, kaikki pihakalut ovat keltaisia kuten shade of denim-värinen sinertävänharmaa autokin.
Ja sitten tuli sade. Ja tähän kevääseen sopivasti sade tuli valtavana vesimassana, kaikki kerralla, kaikissa mahdollisissa muodoissa. Kuva kertoo tästä aamusta: olin metsässä. Menin sinne oikein pienipisaraisen vesisateen halki. Olin kulkenut autolta ehkä sata metriä, kun alkoi lumisade, lumi jäi maahan ja ryntäsin kiireesti autolle, että en jäisi kesärenkaineni metsätielle. Kaksi sataa metriä ajettuani sade olikin ykskaks rauhallista vesisadetta ja tiessä oli selkeä lumen ja sulan raja.
Illalla Helsingistä tullessa (Leon 5-vuotis ja Maijan --- vuotisjuhlat!) satoi milloin vettä, milloin räntää, milloin rakeita.
Sadevesitynnyri on räystään alla täysi, voisi jo lopettaa. Ja lunta satoi äsken pihallakin.
Ajattelin tänään aisata ja laittaa paikoilleen humalasalot ja ruveta nostamaan vähän teltan pohjaa, ettei vesi kerry sinne seisomaan keväisin. Vaan taidanpa tyytyä sisäkissan hommiin ainakin iltapäivään asti: kolmeksi lähden suorittamaan sitä puoluetyötä, josta kukaan ei mitään ole kuullutkaan. Mutta joku ne julisteet liisteröi tauluihin ja joku ne levittää ympäri maakuntaa.
Pidän vaaleista, toki. (Siinä kuin tummistakin.)
Lupaukset alkoivat täyttyä. Näsiä oli kukassa kuukautta tavallista aiemmin, puiden silmut suuria ja turvonneita.
Sinivuokko varoitteli ja malttoi itse mielensä. Vaikka lunta ei ollutkaan, vaikka sen talvehtineet lehdet olivat heti valoa saamassa, kun sitä alkoi tulla; sepä ei auennutkaan kuin vasta lähes normaaliaikana.
Joko voisi vaihtaa kesärenkaisiin - ei, yöpakkaset jatkuivat ja jatkuivat. Yksikin liukas aamu on peruste jurrutella talvikumeilla, jotka muuten ovat olleet turhat lähes koko talven ajan.
No sitten vaihto, ja voi sitä kiven määrää, mikä lamellien väleihin oli takertunut, oli tunnin työ kaivaa ne pois neljästä renkaasta. Ja yöpakkaset sen kun jatkuvat, mutta merkillistä kyllä, lunta ei koskaan sada, eikä kyllä mitään muutakaan.
Mopolla on voinut ajella jo helmikuun lopusta alkaen, aluksi tosin talvirenkailla lain vaatimana.
Mutta aamuisin kyyti on muistuttanut pukeutumisen taidosta, varsinkin kädet ja polvitaipeet ovat arat kylmälle. Mutta kyllä tämäkin mopo jo kaupoille osaa, myös vakiopaikoille suon reunaan, lintujärvelle tai luontopoluille. Vapauttaa minut, vapauttaa auton...
Oli luonnossa jo jotakin. Kyllä linnut ovat tulleet. Kyllä, on valkovuokkoa, rentukkaa. Mutta ikinä en ole näin vähän korvasieniä nähnyt.
Piiitkä poutajakso, lämmintä. Sade, sen verran, että muisti, mitä sade on. Ja taas pitkä pouta, kylmiä öitä. Vaikka oli aurinkoista, tuntuu kuin kevät pysähtyisi, ruoho ei kasva, uudet kasvit eivät kuki, silmut eivät aukea. Ilman vettä ei kuulu poks poks ja silmu aukea. Ilman vettä maailmaa hallitsee katupöly ja koivun siitepöly, kaikki pihakalut ovat keltaisia kuten shade of denim-värinen sinertävänharmaa autokin.
Ja sitten tuli sade. Ja tähän kevääseen sopivasti sade tuli valtavana vesimassana, kaikki kerralla, kaikissa mahdollisissa muodoissa. Kuva kertoo tästä aamusta: olin metsässä. Menin sinne oikein pienipisaraisen vesisateen halki. Olin kulkenut autolta ehkä sata metriä, kun alkoi lumisade, lumi jäi maahan ja ryntäsin kiireesti autolle, että en jäisi kesärenkaineni metsätielle. Kaksi sataa metriä ajettuani sade olikin ykskaks rauhallista vesisadetta ja tiessä oli selkeä lumen ja sulan raja.
Illalla Helsingistä tullessa (Leon 5-vuotis ja Maijan --- vuotisjuhlat!) satoi milloin vettä, milloin räntää, milloin rakeita.
Sadevesitynnyri on räystään alla täysi, voisi jo lopettaa. Ja lunta satoi äsken pihallakin.
Ajattelin tänään aisata ja laittaa paikoilleen humalasalot ja ruveta nostamaan vähän teltan pohjaa, ettei vesi kerry sinne seisomaan keväisin. Vaan taidanpa tyytyä sisäkissan hommiin ainakin iltapäivään asti: kolmeksi lähden suorittamaan sitä puoluetyötä, josta kukaan ei mitään ole kuullutkaan. Mutta joku ne julisteet liisteröi tauluihin ja joku ne levittää ympäri maakuntaa.
Pidän vaaleista, toki. (Siinä kuin tummistakin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti