Raavas mies. Vaan ei stereotypioita kunnioita, rakastaa kasveja - useimmat meistä, oikeasti?
Olen syvästi pahoillani, kun lapset eivät osaa kasvien nimiä, edes puiden. Miten osaisivat, kun elinympäristö on asfalttia ja autolla viedään harrastamaan.
Kaupunki ei tarjoa kuin puistopuita ja vihererämaita. Koulussa opetetaan, kyllä, mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Useaan kasviin liittyy tarina. Ensimmäisen lehdokin löysin tuoksulla, tuomessa lauloin. Näsiän pelastin pyörätielinjalta ja jopa pillarin tekemästä kasasta Kimpisen metsään. Sitäpaitsi näsiän oksan vein aina äidille äitienpäivänä pikkupojasta alkaen. Kangasvuokkoja näytin ympäristöjohtajalle ja ne siirrettiin turvaan.
Oman pihan kevättähtimöt tulivat muovipussissa. Tiedäthän: kaksi hentoa tainta pikku maapaakussa pussiin, kulmista kiinni, pyöräytys tai pari niin että pussiin jää ilmaa; ei karkaa kosteus, on iskunvaimennin. Oli kiva retki Kirkonmaalle, lapset mukana, varmaan jäi muistijälkiä esimerkiksi Pirunpellosta, rantasaunasta, saaristohautausmaasta? (Kaikki kolme kuvaa on otettu 23.5.2014 omalla pihalla.)
Lemmikit olivat päätyneet sotilasmetsään puutarhajätekasan mukana, kasvoivat tiheänä mattona. Kuinka ollakaan, korvasieniä saalistava mopoilija puukolla leikkasi pyöreän multapaakun kukkineen, pani mopon konttiin ja istutti pensaan alle pihaan. Hyvin viihtyvät, ovat levinneet ja leviävät vaikka minne pensasaidan ja ruusupuskien alla. Bonusta tuli taas, aivan hurmaavasti kurjenpolvia on asettunut pihaan samasta paakusta ja kevään ensimmäisiä kukkia katsellaan juuri.
Jopa metsässä on "omia" kasveja. Kangasvuokkoja ei juuri viitsi esitellä, ne hyvin äkkiä häviävät (tosin yhä vähemmän kerätään, suurin uhka lienee tienteko, usein myös rakentaminen). Suollakin on omaa väkeä, epäilen baltiantoukokämmekäksi, jota ei oikein uskalla käydä kaikille esittelemässä, on se niin komea. Lehtoneidonvaipasta löysi Ritu lapsiryhmän kanssa Mäntylänmäeltä albiinomuodon, se on heidän omansa ja nyt suojeltu. Mäkitervakon ja sinivuokon olen nähnyt myös valkoisina. On useita kasveja, joita on vain siellä täällä, moni ei eläissään näe eli ne lämmittävät mieltä erityisesti. Kuka vaikka tietää oikein tähtitalvikkiparatiisin tai on nähnyt kymmenentuhatta lehdokkia hehtaarilla? Missä on sarjatalvikkia (on sillä uusikin nimi) tai linnunsilmää? Kuka löytää raatteita?
Miten saattoikin olla vaikeaa se kasvien kerääminen oppikoulun alaluokilla, kun kasvit ovat niin kiinnostavia! Ja kun tuntee, kun tietää jotakin, kiinnostus sen kun lisääntyy.
Kamera antaa oman lisänsä, oppii näkemään kameran tavoin ja jopa näkemään kauneutta tai ainakin mielenkiintoisia asioita tavallisissakin jutuissa.
No onko kivaa sitten, että tehometsätalous ei juuri luontorvoja huomaa! Pahinta tässä on omakin metsä, luonnollisesti ohjeiden mukaan vain yhtä puulajia lohkoillaan.
Uljasta on huomata, kuinka kolme- ja viisivuotiaat Otso ja Leo tutkivat innolla luontoa. Vaarin pojat!
Olen syvästi pahoillani, kun lapset eivät osaa kasvien nimiä, edes puiden. Miten osaisivat, kun elinympäristö on asfalttia ja autolla viedään harrastamaan.
Kaupunki ei tarjoa kuin puistopuita ja vihererämaita. Koulussa opetetaan, kyllä, mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Useaan kasviin liittyy tarina. Ensimmäisen lehdokin löysin tuoksulla, tuomessa lauloin. Näsiän pelastin pyörätielinjalta ja jopa pillarin tekemästä kasasta Kimpisen metsään. Sitäpaitsi näsiän oksan vein aina äidille äitienpäivänä pikkupojasta alkaen. Kangasvuokkoja näytin ympäristöjohtajalle ja ne siirrettiin turvaan.
Oman pihan kevättähtimöt tulivat muovipussissa. Tiedäthän: kaksi hentoa tainta pikku maapaakussa pussiin, kulmista kiinni, pyöräytys tai pari niin että pussiin jää ilmaa; ei karkaa kosteus, on iskunvaimennin. Oli kiva retki Kirkonmaalle, lapset mukana, varmaan jäi muistijälkiä esimerkiksi Pirunpellosta, rantasaunasta, saaristohautausmaasta? (Kaikki kolme kuvaa on otettu 23.5.2014 omalla pihalla.)
Lemmikit olivat päätyneet sotilasmetsään puutarhajätekasan mukana, kasvoivat tiheänä mattona. Kuinka ollakaan, korvasieniä saalistava mopoilija puukolla leikkasi pyöreän multapaakun kukkineen, pani mopon konttiin ja istutti pensaan alle pihaan. Hyvin viihtyvät, ovat levinneet ja leviävät vaikka minne pensasaidan ja ruusupuskien alla. Bonusta tuli taas, aivan hurmaavasti kurjenpolvia on asettunut pihaan samasta paakusta ja kevään ensimmäisiä kukkia katsellaan juuri.
Jopa metsässä on "omia" kasveja. Kangasvuokkoja ei juuri viitsi esitellä, ne hyvin äkkiä häviävät (tosin yhä vähemmän kerätään, suurin uhka lienee tienteko, usein myös rakentaminen). Suollakin on omaa väkeä, epäilen baltiantoukokämmekäksi, jota ei oikein uskalla käydä kaikille esittelemässä, on se niin komea. Lehtoneidonvaipasta löysi Ritu lapsiryhmän kanssa Mäntylänmäeltä albiinomuodon, se on heidän omansa ja nyt suojeltu. Mäkitervakon ja sinivuokon olen nähnyt myös valkoisina. On useita kasveja, joita on vain siellä täällä, moni ei eläissään näe eli ne lämmittävät mieltä erityisesti. Kuka vaikka tietää oikein tähtitalvikkiparatiisin tai on nähnyt kymmenentuhatta lehdokkia hehtaarilla? Missä on sarjatalvikkia (on sillä uusikin nimi) tai linnunsilmää? Kuka löytää raatteita?
Miten saattoikin olla vaikeaa se kasvien kerääminen oppikoulun alaluokilla, kun kasvit ovat niin kiinnostavia! Ja kun tuntee, kun tietää jotakin, kiinnostus sen kun lisääntyy.
Kamera antaa oman lisänsä, oppii näkemään kameran tavoin ja jopa näkemään kauneutta tai ainakin mielenkiintoisia asioita tavallisissakin jutuissa.
No onko kivaa sitten, että tehometsätalous ei juuri luontorvoja huomaa! Pahinta tässä on omakin metsä, luonnollisesti ohjeiden mukaan vain yhtä puulajia lohkoillaan.
Uljasta on huomata, kuinka kolme- ja viisivuotiaat Otso ja Leo tutkivat innolla luontoa. Vaarin pojat!
2 kommenttia:
Seppo Vuokko ja Aulikki Salmia taisivat kirjoittaa oikein tieteellisen artikkelin Annales Botanici Fenniciin Mäntylän kelmeistä lehtoneidonvaipoista.
t
Lähetä kommentti