Taivaallisella sääasemalla oli levoton tunnelma. Oli kuultu, että alkaisivat YT-neuvottelut, kun se kerran oli muotia maan päälläkin. Olihan noita nähty: joku firma ihan tarpeesta joutui sopeuttamaan toimiaan, mutta ihmiset kun ovat ihmisiä, joku omistajaporukka ihan vain ahneuttaan, ilman varsinaista tarvetta, käytti tilaisuutta hyväkseen, lamaa tekosyynä supistaa ja tehostaa ja vaatia yhä lisää työtehoa jäljellejääneiltä. Selkänahasta! Jo pelkkä neuvottelujen uhka pani ihmiset näyttämään osaamisensa, taitonsa, ahkeruutensa stressiin asti.
Kyllähän taivaallisella sääasemallakin keskusteltiin, mistä olisi kysymys. Mutta kun Pomo, Iso - J, oli kaiken arvostelun yläpuolella, ei tuosta selvää saa, ennen kuin Hän itse kertoisi, jos kertoo.
Neuvoteltiin mitä nyt voi omnipotentin pomon kanssa neuvotella. Ja niinpä sai koko rivi sään säätäjiä kenkää, sai siirtyä taivaallisten eläkejärjestelyjen kautta tai harpunsoitto-osastoon, joku portinavaajan apulaiseksikin. Jäljelle jäi joka maata varten minimimäärä työntekijöitä, näillä piti pärjätä.
Säitä kyllä piisasi edelleen, ennenkin oli säitä pidellyt. Mutta esimerkiksi Suomen osaston säänsäätäjät olivat vastavalmistuneita noosipoikia (sanonta, kattaa toki tytötkin, on vain hassua sanoa noosihenkilö). Eikä koulutus kattanut suinkaan kaikkea, ei likimainkaan. Samalla oli nimittäin laskettu toimen vaatimaa koulutustasoa, suoraan sanottuna ammattipätevyyttä. Tästäkin oli maan päällä saatu runsaasti näyttöjä: lähihoitaja muka korvasi vanhustenhoitajan, apuhoitajan ja lastenhoitajan, sosiaalikasvattaja lastentarhanopettajan, koulunkäyntiavustaja laskettiin opettajaksi. Maan päällä motiivina oli säästö palkkakuluissa; mikä lie taivaallinen motiivi, se kai oli osa Suurta Suunnitelmaa, jota ei järjellä ole tarkoituskaan ymmärtää.
Siellä ne noosipojat räplivät säätöpyöriä ja nappuloita. Jo alkoi tapahtua! Jotkin kesät olivat lähes sateettomia, kuumia. Joskus hätäpäissään painettiin sadenappia niin paljon että vettä tuli tunnissa jopa 60 milliä. Talvisin saattoi olla lunta metri etelässäkin, joskus ei lainkaan, pakkaspyörää käänneltiin myös miten sattuu. Jos joskus sattui isompi pomo paikalle, hän, ammattilainen, saattoi pariksi päiväksi normalisoida asiat, mutta kun hänellä oli parisataa maata ja erityisalueita lisäksi pomoiltavanaan, ei hän läheskään joka päivä neuvomaan ehtinyt.
Parku Suomessa alkoi olla jo kova, kun ei oikein vuodenaikojakaan erottanut toisistaan. Iso - J ei ehtinyt kaikenmaailman kriisien takia paneutua, hoitakaa keskenänne. Ja niin päätettiin, että Suomen säät hoidetaan kokonaan koskematta säätöpyöriin, pelkillä ON- ja OFF-nappuloilla, ettei nyt kaikki kaadu.
Ja sen huomaa. Jos on helle, sitten on helle. Perään sadetta kaksi viikkoa putkeen. Ja sitten yöpakkasia viikkosotalla. Pannaan taas hellettä viikoksi. Ja sitten koleaa.
Minulla olisi ollut ehdotus!
Aina kun suomalainen sääprofeetta kuolee, tehdään hänestä, valmiiksi koulutetusta säätäjä.
Kuului pilven reunalta: - Ei tehdä. Aina ne ovat heinäpoudat sotkeneet, kesäjuhlien ja festareitten ilmat pilanneet, liikenneonnettomuudet aiheuttaneet lumella ja liukkaalla, ilkeyttään.
Mutta jotakin pitää tehdä. Myös koko maailman takia, kasvihuoneilmaston takia vaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti