Silloin ennen, hyvään aikaan hiihtolomaa odotti ihan siksi, että pääsi hiihtämään. Kun muuten hiihto piti rajoittaa koulun aikataulujen mukaan, lomalla sai aamulla käydä esimerkiksi Piiluvassa, lounaan jälkeen vielä toisella lenkillä ja illalla vielä vaikka Akkasaaressa. Jossain välissä vielä ehti mäenlaskuun ja hyppyrintekoon. Koulupoikana
oli aina kaveri, aina porukka jossakin. Unohtamatta silti luistelua ja pelejäkään.

Nyt hiihtoloma on kaverin loma. Hiihtämään pääsen muutenkin, mutta yhdessä olemaan ja jotain poikkeuksellista tekemään yhdessä on vain loma-aika.

Hiihtoloma oli taitekohdassa. Aika monena vuonna loman aikana aurinko otti ylivallan niin, että valon puoleiset rinteet menivät hiihtämättömään kuntoon, metsäladut saivat roskakerroksen ja latujen hoito loppui. Mutta tulivat hankikelit ja jäällä pääsi pitkälle, äkkiä oppi lähtemään niin aikaisin, että pääsi hupsahtamatta takaisinkin.

Eilen, hiihtoloman aatonaattona, oli se vuoden ensimmäinen plussakeli. Puiden alla oli hanki reikäistä, joka suunnalta kuului tippumista ja maailma humisi raskaasti - märässä tuulessa on ihan oma sointi. Pilvet olivat paksun pehmeitä. Jo nenän ensimmäisellä ulospistämisellä tiesi, että ei hiihdetä, ei: nyt tulee lunta katolta. Mutta oli myös odotettavissa toisenlaista lumityötä.

Jo ennen kuutta tein alta pois normaalit viiden sentin lumityöt, ja sitten humahti alas noin puolet kadunpuoleisen katonlappeen lumista. Hirmuinen urakka alkoi, katuun iskeytunyt jäämöykkyjen sekainen lumi vaatii voimaa ja vääntöä ja rahtikin on pisimmillään. Selvisin sentään, ja hyvissä ajoin ehdin saunaan. Juuri kun olin saanut kuivat päälle, rymisi katolta loput kadunpuoleisesta lumesta...Mikä auttaa kuin mennä takaisin, hiota uudestaan, vaihtaa kamppeet - jos et mene, voi aura olla heittänyt jäät seinälaattoihin tai autoilijoilla olla kohtuuttomia esteitä, eikä kiinnijämähtäminen myöskään helpota työtä iltapäivällä.

Kouluun sitten. Oli muka 6. luokan sijaisuus, mutta olikin tunteja kaikille luokille 1. - 5. ensin ja vasta viimeisellä tunnilla tapasi "oman" luokkansa puolikkaan.

Kahden jälkeen tulin kotiin ihmettelemään taas kerran, miksi katonräystäässä pitää olla sellaiset vedenohjaussysteemit, jotka estävät lumen tulon alas. Pihan puolella roikkui todella hurjan näköisiä jääpatjoja räystään päällä. Odottakoot, jos ei kerran ole pudottu, otan heidät käsittelyyn vasta myöhemmin.

Kahvit ja vähän voileipää ja pihalle, huonot kamppeet ja huonot hanskat päällä. Varustus muovilaatikot, lapio ja harkkosaha. Katolta pudonneesta lumesta pari lapiolllista laatikkoon, pieni kantaminen, lumiharkon kaataminen muurin päälle, ja grillin edustan lumilinna alkoi nousta.
Mutta ei se niin helppoa saa olla: kattolumi alkoi olla niin kovaa ja jäämöykkyistä, että oli siirryttävä hankilumen käyttöön. Yllättäen nuoskaa olikin vain pieni kerros, lapiolla oli kuorittava hankea aivan pinnasta, ja työ hidastui.
Tilkintälumi, se muurauslaastikin piti hakea aina vain kauempaa.

Kohteliaasti kattolumi odotti.

Kun linna alkoi olla melkein valmis, otin pitkän lumenpudotuskolan ja vähän kolisuttelin räystäitä ja vetelin alas kaikkein vaarallisimpia jäitä. Ja humps, niinhän noin neljännes pihan puolen lumista tuli alas. Hyvä: vaikka olin uupunut kuin kalossi, juuri tämän kohdan lumista on suuri vaara niin lehdenjakajalle kuin meille itsellemmekin. Kola kutsui!

Lumi oli tietysti jäistä, hirvittävän raskasta ja jämähti heti kiinni. Kiire, yöksi on tulossa pikkupakkanen. Jos et heti poista, joudut kangella ja jääraapalla pilkkomaan ennen rahtausta. Tähän ei saa paakkua jäädä, tai pihassa tulvii, kun sulaminen alkaa.

Aivan poikki! Loppui sentään. Sisään ja haukkaamaan jotakin, saunaan - ja mielessä, että miksi sen lopun lumen vielä piti jäädä kyttäämään sinne katolle, miksi se ei voinut tulla kerralla.

Nyt aamulla särkee joka lihasta, kaikki paikat tiukkana ja tietää, missä kaikkialla voi kolottaa. Ja tietysti, humps, iltayöstä se loppu katolappeellisesta iskeentyi pihalle ja yöllä on ollut kolme astetta pakkasta.
Kola kutsuu, toivottavasti se riittää: epäilen, nyt pääsee lohkomaan ja hakkaamaan...

Mutta pihalla seisoo linna, ja nokipannukahvit pitää saada linnassa. Ja tällainen lihaskipukin on sikälis kiva, että se on työperäistä ja paranee.