Ruhassa jälleen

Kaikki haisee valopetrolin, kangasturpeen, hien ja märän vaatteen sekoitukselle. Virittele makuupussi ja -alusta naruille, pane pesukone pyörimään. Lastaa kaikki paikalleen.
Väsyttää.

Takana on taas kolme päivää leiriä. Vaikka koko ajan ei hiki otsassa ns. työtä olekaan, vaikka olen ollut mukana "vain"aikuisena ilman vastuuta, koko ajan olen ollut ihmissuhdeverkon keskellä ja koko ajan osaltani vastannut viihtymisestä, asioiden sujumisesta ja ollut ulkona.
Yksin melu riittäisi väsyttämään.

Kun antaa pojille teltassa vartin aikaa kertoa ne pakolliset kummitusjutut ja pitää pierukilpailunsa,he luonnollisesti käyttävät siitä kaksi ja puoli tuntia. (Leirillä ei se hiljaisuus ole niin nokonuukaa...?) Joka tapauksessa uni maittoi, kun kotiin pääsin - pojilla tietysti jo laivan kannella neljän tunnin paluumatkan aikana.

Hienot kaksi luokkaa leireili. Ihan pari katsekontaktia, kaksi pientä puhuttelua ja ns. kuri säilyi.
Leirin töihin sai tekijöitä ilman urputusta, jopa vapaaehtoisia aputiskaajia riitti.
Tuli ja pimeä, teltta ja laiva ovat edelleen elämyksiä. Leirin yhteistyöharjoitukset ja telttailun sekä yösuunnistuksen jännitys ja niistä yhdessä selviäminen antavat uskoa toisiin ja itseluottamusta myös. Väitänpä, että lapset saivat taas jotakin ainutlaatuista koko elämäänsä varten - aluksi nyt toki kuudetta luakkaa tukemaan.

Lapset näkivät kyy Kyykkänän, toivat käärmeennahan (eri käärme,toivottavasti) leirille. Huomattiin, että sammakko ui sammakkoa. Oho - variksenmarjaakin voi syödä.
Kangasmetsä ei isoja luontoelämyksiä tarjoile, mutta Saimaa sitä enemmän.

Ja Markku sai olla sopivan vanha, perinteen siirtäjä: miten on mahdollista, että isät eivät ole opettaneet puukonkäyttöä, kaislaveneen rakentamista tai esimerkiksi käpyjen linkoamista?

Laivamiehistön kanssa yheistyö pelaa, pelaa myös yhteisenä suhtautumistapana lapsiin.
Ja, vaikka muut leirin aikuiset eivät sitä (joka päivä) jaksa muistaa, Kesämäen koulun työyhteisö on rautaa.

Kiitos, kun sain taas olla mukana!