Eipä hätää. Tuli mainoslehtinen kotiin, aivan sopuhinnalla saisin semmoisen hopeanvärisen 2,5 m x 3 m teltan . Hain paketin, ja Mikon kanssa pystytin sen alle tunnissa. Kyllä hörähti mopo tyytyväisenä!
Vaan eipä aikaakaan niin voipa kauhistus. Talvi pakkasi päälle. Ja kas, kohta mopo juuri ja juuri mahtui multasäkkien, pihakalusteiden, saavien, kaasuvehkeiden, pressujen sekaan. Ja tuli kevättalvi, ja teltan pohjalla olikin lammikko ja oli aika kiire siirrellä tavaroita kaikenmoisille korokkeille.
No lattia piti rakentaa, piti myös ohjata vesiä pois muita reittejä. Ja kun oli lattia, täytyi rakentaa ajoluiskakin. Lattialaudan hukkapätkistä tein vielä toiseen pitkään reunaan isot hyllyt.
Teltta alkoi olla rakennus?
Rips! Vetoketjun kulkijan lenkki jäi käteen. Pihdeillä sain kuin sainkin sen paikalleen, vuodeksi. Mutta syy ei poistunut: vaikka oli pantu hampaisiin parafiinia ja jopa vaseliinia, vetoketju takerteli aina vain enemmän ja välillä aukesi väärästä päästä sitä mukaa kuin toisesta sulkeutui. Lopulta toinen oviaukon ketjuista ei toiminut lainkaan. Osasinhan minä purjerenkaita laittaa, mutta kohta lopetti toinenkin vetoketju yhteistyön, enkä siihen enää renkaita laittanut, auki sai ovi liehua.
Alkoi kiinnostaa jo uuden varastotilan saaminen ja seurasimme mainontaa, ostamme heti kun sopuhintaisen pikkuvaraston löytäisimme. Olimme ihan hiljaa, ettei teltta nöksähdä, oli se sentään kymmenen vuotta parhaansa tehnyt.
Lillavilla, malli MIkkeli. 3 x 3, höylähirttä, sievä kuin mikä. Vain 910 euroa! Nuohan maksavat yleensä 1500 euroa. Kävin kaupan pihalla katsomassa mallia, oli se juuri se, millaisen olin teltan tilalle kuvitellut - mutta hintalapussa luki 1230 euroa.
Tuli komento ostaa, ja kävin tekemässä kaupat, ja todellakin kohtuupienillä neuvotteluilla hinta oli sitten se 910, ei 1230 euroa, tarvittiin vain palvelumyyjän ja hänen esimiehensä neuvottelua välillä.
Esitteessä oli vikahinta, mutta se olisi voimassa elokuuhun asti, pitäähän lupauksiin sitoutua.
No, nyt jo on mökin hinta kaupan pihalla 1290 euroa, mutta jos esitteen kanssa kysyt halvemmalla, pakkohan on suostua?
Vaja painoi 750 kiloa, ei siis tullut takakontissa, ei peräkärrissä. Tuli valtavalla kuorma-autolla. Ammattityö oli kaunista katsoa taas kerran. Auto ei turmellut nurmikoita, nosturi ei hipaissutkaan räystäskoteloa, vaikka sen taive kulki juuri viiden sentin päässä, paketti saatin kurkotettua kauas solaan niin, että autokin vielä solaan mahtui pesupaikalle.
Alle kymmenen neliön rakennuksen saa rakentaa ns. Ilmoitusmenettelyllä. Niin varmaan!
Paketti köllötti pihalla viikkosotalla, onneksi hyvin sääsuojattuna, kun sitä ilmoitusta piti niin hartaasti tehdä, vaati kaksi käyntiä rakennusvalvontavirastossa ja lisäselvityksiä palosuojauksesta ja rakennuksen sijoittelusta. Ritva laati kaksi arkillista hyviä perusteita! Tykissä nimenomaan saa sijoittaa rakennukset niin, että syntyy suljettuja pihapiirejä, ei tarvitse esimerkiksi neljää metriä kadulle, mutta ei tätä pikkuvajaa saisi muka asettaa kadun puolelle. Hirsisalvos ei myöskään kuulemma kuulu kaupunkirakentamiseen. Vuosia jatkuneita virheitä ei enää toisteta. Virasto esitti vaihtoehtoisia paikkoja, siis että purkaisimme leikkimökin tai kaataisimme omenapuut ja tuhoaisimme kukkapenkit tai pilkkoisimme oleskelualueet..
Lupa heltisi aivan kummallisilla ehdoilla: paloeriste EI 30 on meistä ihan OK, niin itsekin olin ajatellut, kun paikka on lähellä seinää (280cm), mutta että salvokset, so. rakennuksen hienoin yksityiskohta, pitää koteloida nurkkalaudoilla piiloon! Mahtaa olla hienoa, kun punamullan vieressä nurkissa on valkoiset "putket"!
Nyt on rakennus harjakorkeudessa, on lattiakin lyöty ja pariovet paikallaan. Tänään laittelen kattohuopaa, reunapellit ovat jo paikoillaan. Ajoluiska pitää laatia ja kaksinkertainen gyproc laittaa sisälle kahteen seinään, maalailla, rakentaa siistejä hyllyjä. Voi olla, että niitä koteloita ei ihan heti ehdi rakentaa nurkkiin, rakennus saattaa olla keskeneräinen aika kauan...
Eiköhän tuo tuossa ole ainakin sen aikaa kuin me tässä asumme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti