Suomen kuvalehti tuli. Jyvät ja akanat piti lukea, samoin Helmi ja Heikki (Touhulan perhe). Ja sitten sai himoiten katsella ristikkoa ja varsinkin piilosanaa: ei kynää, vain haikeita katseita.
Lehti hävisi ja isä teki ristikon ja piilosanat. Mutta joskus oli jäänyt jokin kohta ratkaisematta, eikä moni asia niin suurta tyydytystä antanut kuin kyetä ratkomaan tuon lahjakkaan ristikkomestarin jäljiltä.
Erilaisissa odotushuoneissa on monenlaisia lehtiä, yleensä ikivanhoja. Mutta aarteen saattaa löytää, joskus on ristikko ratkaisematta! Useimmiten se kuitenkin on tuhrittu kuivamustekynällä korjaamattomaksi sotkuksi ja juuri sen verran kesken, että maksaisiko vaivan uppoutua.
Usein aikakauslehden ristikko on niin helppo, että itse ristikkoa ei tarvitse ratkaistakaan. Olen usein keljuillut kirjoittamalla numeroiduista ruuduista muodostuvan ratkaisusanan ilman muuta kynänjälkeä. Samoin värillisiin ruutuihin tulevat lauseet on kiva tehdä muiden ratkojien kiusaksi...
Ristikko on pelkkä ajankulu? Kai se onkin, mutta useita uljaita selityksiä ratkaisun tarpeellisuudesta kyllä harrastajat keksivät. Esimerkiksi väitetään sen ylläpitävän tai jopa lisäään sanavarastoa. Joillakin on hakukirjoja ja Atlaksia (ristikkosana!) tukenaan, ja niitä myös käytetään. Mikäli irtosanat, pikkupaikkakunnat, synonyymit, tuntemattomat outonimiset ihmiset ovat tärkeää tietoa, ristikko on todella sivistävää.
Ristikon laatijan kieli ja semiotiikka tulee jo parilla ristikolla tutuksi. Osaa odottaa tietynlaisia vihjeitä ja sanat toistuvat ristikosta toiseen. 400 ristikkoa samassa kirjassa ei ole 400 eri ristikkoa, samat sanat ja ilmaisut toistuvat jopa samalla aukeamalla. Kokonaisia ristikon osia siirretään toiseen kohtaan, ja kas, on uusi ristikko. Jotkut sanat ja vihjeet paljastavat, että ne on ennenkin käytetty, esimerkiksi urheilijat tai artistit sitoutuvat aikaansa ja ovat outoja nykyajan ratkojalle, mutta siellähän he ruuduissa piilevät yhä.
Ristikkokieli on ihan oma lukunsa. Millä "oikeudella" esimerkiksi helsinkiläissanat voivat olla ilman lainausmerkkiä, kun samaan aikaan yleiskieleen asettuneet ilmaisut ovat usein muka huonoa suomea tai puhekieltä? Tai mikä antaa luvan pilkkoa ja silpoa oikeat nimet ristikkoon sopiviksi, en esimerkiksi usko, että on olemassa Alai- nimistä vuoristoa, se kun on Altai. On olemassa myös sanoja, joita ei ole muualla olemassakaan kuin ristikoissa? Jopa sanojen merkityksiä vääristellään, esimerkiksi enne sanalle tulee ratkaisuksi oire, ihan eri asia.
Piilokirjain on se, joka usein vaatii hakuteosta tai ainakin googletusta. Siis kirjain, joka jää kahden sanan leikkauskohtaan, eikä kummastakaan sanasta saa sitä kirjainta. Jotkut laatijat herkuttelevat näillä. Kuka voisi tuntea maailman julkkikset tai tietää juuri ja juuri huippukartasta löytyvät paikat? Useimmiten kaikki kirjaimet tulevat edes toisesta sanasta sentään.
Krypto on typerä ristikko. Kun keksit alkusanan, se on tehty. Ja jos se ei sillä ratkea, se onkin mahdotonta arvailua, esimerkiksi auttaa tieto, että a on yleisin, i sitten, t on usein sanan lopussa.
Mutta piilosana! Siinä on haastetta, ja ratkaisija saa hyvän mielen oivaltaessaan sanan. Usein piilosana on avoinna pöydällä, siihen palataan usein. Ja kas, usein heti palatessa sana suorastaan hyppää silmille ja oikein ihmettelee, miksei sitä tajunnut. Sudokut eivät usein jaksa kiinnostaa, mutta joskus on kiva verrytellä: vaikeutta ilmaisevat ttähdet ovat hyvin viitteellisiä, ne kertovat laatijan ajattelumallista, ja viiden tähden sudoku on joskus helpompi kuin vaikka kolmen tähden.
Kiva olisi ratkoa hieman haastavaa ristikkoa. Jotkut menevät viidessä minuutissa ja ovat yhtäjaksoista kirjoittamista. Mutta ylivaativa ristikko on tylsä, tekee minusta tyhmän, vaikka oikeastaan kyse on tottumattomuudesta laatijan tapaan ajatella ja ilmaista asiat. En pidä esimerkiksi Hesarin ristikoista, joissa on niin paljon tyhjää kenttää että vauhtiin ei oikein pääse. Joissakin, esimerkiksi Kuukausiliitteen ristikoissa, on liian pienet ja suttaiset kuvat tai ne tarkoittavat kovin monta asiaa.
Nyt on ristikoiden tekosyy se, että ajattelin seurata poikien koulunkäyntiä ja oppia tyyppikirjaimet oikein kunnolla. Oppia oikeasti. Esimerkiksi t on matalampi kuin l, f ei mene perusviivan alle. Missä kohdassa k:n viivat kohtaavat? Voiko kallistaa? Joo, oppimista on - oli. Nyt osaan, kun Kryptot teen isoilla kirjaimilla, muut pienaakkosilla. Mutta opin jo, uusi tekosyy on pian keksittävä. Kävisikö dementian torjunta? Uutta nippelitietoa en tarvitse, sitä on pää liiankin täysi.
Eikä ikinä ole yhtäkään ristikkoa lähetetty palkintojen toivossa, eikä lähetetä.
Voisi ajan käyttää hyödyllisemmin?
Vaikka marjoja keräten?
Lehti hävisi ja isä teki ristikon ja piilosanat. Mutta joskus oli jäänyt jokin kohta ratkaisematta, eikä moni asia niin suurta tyydytystä antanut kuin kyetä ratkomaan tuon lahjakkaan ristikkomestarin jäljiltä.
Erilaisissa odotushuoneissa on monenlaisia lehtiä, yleensä ikivanhoja. Mutta aarteen saattaa löytää, joskus on ristikko ratkaisematta! Useimmiten se kuitenkin on tuhrittu kuivamustekynällä korjaamattomaksi sotkuksi ja juuri sen verran kesken, että maksaisiko vaivan uppoutua.
Usein aikakauslehden ristikko on niin helppo, että itse ristikkoa ei tarvitse ratkaistakaan. Olen usein keljuillut kirjoittamalla numeroiduista ruuduista muodostuvan ratkaisusanan ilman muuta kynänjälkeä. Samoin värillisiin ruutuihin tulevat lauseet on kiva tehdä muiden ratkojien kiusaksi...
Ristikko on pelkkä ajankulu? Kai se onkin, mutta useita uljaita selityksiä ratkaisun tarpeellisuudesta kyllä harrastajat keksivät. Esimerkiksi väitetään sen ylläpitävän tai jopa lisäään sanavarastoa. Joillakin on hakukirjoja ja Atlaksia (ristikkosana!) tukenaan, ja niitä myös käytetään. Mikäli irtosanat, pikkupaikkakunnat, synonyymit, tuntemattomat outonimiset ihmiset ovat tärkeää tietoa, ristikko on todella sivistävää.
Ristikon laatijan kieli ja semiotiikka tulee jo parilla ristikolla tutuksi. Osaa odottaa tietynlaisia vihjeitä ja sanat toistuvat ristikosta toiseen. 400 ristikkoa samassa kirjassa ei ole 400 eri ristikkoa, samat sanat ja ilmaisut toistuvat jopa samalla aukeamalla. Kokonaisia ristikon osia siirretään toiseen kohtaan, ja kas, on uusi ristikko. Jotkut sanat ja vihjeet paljastavat, että ne on ennenkin käytetty, esimerkiksi urheilijat tai artistit sitoutuvat aikaansa ja ovat outoja nykyajan ratkojalle, mutta siellähän he ruuduissa piilevät yhä.
Ristikkokieli on ihan oma lukunsa. Millä "oikeudella" esimerkiksi helsinkiläissanat voivat olla ilman lainausmerkkiä, kun samaan aikaan yleiskieleen asettuneet ilmaisut ovat usein muka huonoa suomea tai puhekieltä? Tai mikä antaa luvan pilkkoa ja silpoa oikeat nimet ristikkoon sopiviksi, en esimerkiksi usko, että on olemassa Alai- nimistä vuoristoa, se kun on Altai. On olemassa myös sanoja, joita ei ole muualla olemassakaan kuin ristikoissa? Jopa sanojen merkityksiä vääristellään, esimerkiksi enne sanalle tulee ratkaisuksi oire, ihan eri asia.
Piilokirjain on se, joka usein vaatii hakuteosta tai ainakin googletusta. Siis kirjain, joka jää kahden sanan leikkauskohtaan, eikä kummastakaan sanasta saa sitä kirjainta. Jotkut laatijat herkuttelevat näillä. Kuka voisi tuntea maailman julkkikset tai tietää juuri ja juuri huippukartasta löytyvät paikat? Useimmiten kaikki kirjaimet tulevat edes toisesta sanasta sentään.
Krypto on typerä ristikko. Kun keksit alkusanan, se on tehty. Ja jos se ei sillä ratkea, se onkin mahdotonta arvailua, esimerkiksi auttaa tieto, että a on yleisin, i sitten, t on usein sanan lopussa.
Mutta piilosana! Siinä on haastetta, ja ratkaisija saa hyvän mielen oivaltaessaan sanan. Usein piilosana on avoinna pöydällä, siihen palataan usein. Ja kas, usein heti palatessa sana suorastaan hyppää silmille ja oikein ihmettelee, miksei sitä tajunnut. Sudokut eivät usein jaksa kiinnostaa, mutta joskus on kiva verrytellä: vaikeutta ilmaisevat ttähdet ovat hyvin viitteellisiä, ne kertovat laatijan ajattelumallista, ja viiden tähden sudoku on joskus helpompi kuin vaikka kolmen tähden.
Kiva olisi ratkoa hieman haastavaa ristikkoa. Jotkut menevät viidessä minuutissa ja ovat yhtäjaksoista kirjoittamista. Mutta ylivaativa ristikko on tylsä, tekee minusta tyhmän, vaikka oikeastaan kyse on tottumattomuudesta laatijan tapaan ajatella ja ilmaista asiat. En pidä esimerkiksi Hesarin ristikoista, joissa on niin paljon tyhjää kenttää että vauhtiin ei oikein pääse. Joissakin, esimerkiksi Kuukausiliitteen ristikoissa, on liian pienet ja suttaiset kuvat tai ne tarkoittavat kovin monta asiaa.
Nyt on ristikoiden tekosyy se, että ajattelin seurata poikien koulunkäyntiä ja oppia tyyppikirjaimet oikein kunnolla. Oppia oikeasti. Esimerkiksi t on matalampi kuin l, f ei mene perusviivan alle. Missä kohdassa k:n viivat kohtaavat? Voiko kallistaa? Joo, oppimista on - oli. Nyt osaan, kun Kryptot teen isoilla kirjaimilla, muut pienaakkosilla. Mutta opin jo, uusi tekosyy on pian keksittävä. Kävisikö dementian torjunta? Uutta nippelitietoa en tarvitse, sitä on pää liiankin täysi.
Eikä ikinä ole yhtäkään ristikkoa lähetetty palkintojen toivossa, eikä lähetetä.
Voisi ajan käyttää hyödyllisemmin?
Vaikka marjoja keräten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti