Sana

Orwell oivalsi, kuinka vallassapitäjä jakaa vain omaa totuuttaan, muuntaa vanhaa totuutta tarpeen mukaan ja kieltää jopa oman ajattelun.  Oli jopa ministeriö totuuden varmistamiseksi.  1984 on edelleen hyvä kirja, vaikka esimerkiksi Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan ohi on historia kiitänyt.
Kafka taas antoi meille syyllisyyden taakan, olimme sitten syyllisiä tai emme.
Mutta jo pohjalla oli pelko siitä kaikkitietävästä, kaikkinäkevästä Jumalasta.
Voisipa sanoa, että jopa Korvatunturi ja Markus-setä ilmentävät paitsi satua, myös topeliaanista kiltteydenpakkoa ja syyllisyyttä.

Useat sanat on tietoisesti vääristelty oikeasta merkityksestään.  Totuus itsekin, esimerkiksi muodossa Pravda.
Kuka uskoi oikeasti, että Pravda oli totta?  Pakkohan oli huomata, että jäi paljon tietoa saamatta.
Kaikki oli järjestelmän ja puolueen kannalta edullisessa muodossa.  Kaikki muu oli turhaa, hapatusta, fascismia, väärää.  Sivuvaikutuksena vaikkapa suomettuneessa Suomessa piti ääneen puhua samaa pravdaa, vaikka useat lännen saavutukset ja naapurin elintasoero olivat joka päivä silmien edessä.
Samaan vääristelyryppääseen voi samalla liittää esimerkiksi sanat ystävyys ja luottamus, kun useille kyse oli pakosta tai mielistelystä.

Tosi-alkuiset sanat voivat olla paitsi kielellisesti, myös ajatuksellisesti samaa juurta.  Esimerkiksi tosi-tv tarkoittaa ainakin minulle täysin keinotekoisia tilanteita irrotettuna arkitodellisuudesta, siis epätosi-tv.

Mitä on rauha?  Oikeasti kai se on hyvää oloa, pelotonta, onnea siitä, että mikään ei häiritse, luottamusta, tyyneyttä.  Ei se ole esimerkiksi yhteisön painostusta käyttäytyä tietyllä tavalla ja puhua, toistaa kuin papukaija tiettyjä puheenparsia, pukeutua, elää ulkoisesti rangaistuksen pelossa kaavan mukaan. Vai mitä, rauhanyhdistys?
Rauha ei myöskään ole vain samaa kuin sodattomuus.  Rauhaa ei ole pakkosopimus, sotakorvaus, poliittiset mantrat.  Rauhaa ei ole painostaminen tai poliittisiin järjestelmiin pakottaminen, oli sitten kyse idästä tai lännestä - länsi, varsinkin USA "unohdetaan" usein tahallaan, vaikka se on rauhaansa meslannut yli 20 maassa ison sodan jälkeen, räikeinä esimerkkeinä vaikka Vietnam, Chile ja Grenada.  Itäblokki muistetaan ja on syytäkin muistaa.

Rauha on molemminpuolisesta halusta tapahtuvaa, avointa.  Positiiviseen rauhaan kuuluu muiden aito tunteminen ja ymmärtäminen, vähenevä rajakontrolli ja oleskeluvapaus, kulttuurin vapaa leviäminen siinä kuin työn tai jopa ihmistenkin.  Koulun laulukirja on aika veikeä rauhantason mittari?

Vanha painostuskeino oli ase, valitettavasti yhä joillekin oman maansa sankarille.  Kriisi, voimankäyttö ja rajattu tieto tarkoittaa kansansuosiota esimerkiksi naapurissamme. Uutena - uudempana - olemme saaneet talouden ylivallan kaikkeen päätöksentekoon.  Ennen negatiivinen rauha oli varustautumista väistämättömään sotaan, epäluuloa, kontrollia, vaikutteiden estoa, rajattua oikeaa tietoa muista.  Nyt viimeistään on pakko huomata myös talous osana negatiivista rauhaa, pakkona. (Jopa sana "pakote" on keksitty.)

Vapaus on kuitenkin se eniten vääristelty sana? Jo lähtökohtaisesti se on vaikea sana.  Onko kyse vapaus jostakin vai vapaus johonkin?  Suomalaiselle se äkkiä ajatellen on samaa kuin itsenäisyys, rajoitetummin samaa kuin irti Venäjästä.
Kansalaisvapaudet edellyttävät demokratian toimimista ja tajua siitä, että vapaus vaatii myös vastuun ottamista ja osallisuutta yhteisöön.  Tässä mielessä en ymmärrä esimerkiksi äänestämättä jättämistä: kyllähän siihen on vapaus, mutta kuka oikeastaan tekee tietoisen valinnan  eikä vain ole laiska?
En myöskään ymmärrä, miksi talouden vapaus on paljon tarkemmin vaalittua kuin kansalaisen vapaus.  Irvikuva vapaudesta on taloudellinen liberalismi, so. talous ilman minkäänlaista säätelyä.  Uskooko joku ihan tosissaan, että talous toimisi vapaana kansalaisyhteiskunnan hyväksi eikä vain osakkeenomistajien?
Vapaus ei tarkoita vapaamatkustusta, so. ainaista itsekkyyttä ja käpertymistä lähipiirin hyvinvointiin toisten kustannuksella.  Vapaus on sopimus, sitoumus. Yhteiskunta on tietyin samoin pelisäännöin toimiva, vapaus on samaa kuin näiden pelisääntöjen sisäistäminen niin, että ne ovat ilman kipuilua omia?  Hienointa on, että sääntöjä voi demokratiassa tarvittaessa muuttaa.  Ihan turha on puhua holhousyhteiskunnasta, jos ei kanna mitään huolta yhteisestä hyvästä itse.  Pikkutarkka asioihin puuttuminen tai niiden rajoittaminen on kiusallista, myönnän, mutta pikkuruinen osa kokonaiskuvaa.

Minusta tuntuu, että olen juuri nyt vapaimmillani!  Näin on: olen irti opiskelupaineista, työsidonnaisuuksista tai kasvatushuolista. Olen suurin piirtein taloudellisesti riippumaton.  Minulla on aikaa tehdä mitä haluan, minulla on myös terveyttä tehdä mitä haluan.  Valinnat omaan elämääni ovat omia valintojani, ja sidokseni olen halulla hyväksynyt, vaikkapa perheeni.  Siitä, mitä en enää täydesti jaksa, voin päästää irti, esimerkiksi metsätyöstä tai politiikasta.  Minua ei uhkaa mikään, en ole edes asevelvollinen.  Minulla on kaikki kansalaisoikeudet, kansalaisvapaudet, kielitaitoa ja avara mieli liikkua ja omaksua uutta.
Ja parasta kaikista, minulla on kaveri, joka antaa minulle tilaa olla oma itseni.