Heti, kun ovi sulkeutui, hän potkaisi kengät pois. Saman tien lähti kaapu, lähtivät kaikki upeat, valkoiset vaatteet. Teki mieli syöksähtää heti sängylle ja nostaa jalat korkealle, antaa mennä vain. Mutta oli pantava vaatteet henkareihinsa ja tarkistettava, että ne olisivat seuraavaa vuoroa varten valmiina. Aina valmiina! oli Euron vanhimpia totuuksia, kannatti uskoa.
Hän istahti irrottelemaan naamiointinsa. Hyvin meikatun silikoninaamion alta paljastui kaunis nainen, keski-ikäinen, riittävän vanha näyttelemään hyväkuntoista vanhaa naista, hyvin kohdeltua naista.
Mutta ei liian vanha - ei saanut askel horjua, sanoissa sekaantua, liikkeiden tuli olla sopivan joustavia.
Mannekiini! Mannekiini hän oli, kuten niin moni täällä asuva hyvinvoiva sairas, vammainen tai onnettomuudesta toipunutkin, jotka tämäntapaisilla Taivasjuhlilla koko päivän olivat kaupungissa esiintymässä.
Hän tiesi, että jokaisesta kuoriutui näin illalla omissa tiloissaan tavallinen, väsynyt ihminen.
Viikon päästä kaupungissa - Firmassa, samahan se käytännössä oli - olisi taas vuotuinen pakollinen kuntotarkistus. Tällä kertaa tavoiteltiin vajaakykyisiä ja yli-ikäisiä, siksi tällä kertaa ei ollut mukana onnellisia lapsia tai kehitysvammaisia.
Tokihan Firman lääkärin lajittelemat ihmiset mieluummin Taivaan valitsivat kuin sen ankean, kaupungin alueella olevan hoitokodin, josta huhun mukaan Harmaat saivat harjoitusmateriaaleja kuulustelu- ja käsittelyharjoituksiinsa. Huhu tai ei, hoidon lisäksi ei ollut muuta, jopa liikkuminen rajoittui rakennuksen muurien sisään. Hoitomaksu perittiin työporukalta, niin että ilmainen Taivas, joka valkoisena ja puhtaana ja yöllä loistavasti valaistuna muureilta jopa näkyi, todella houkutti työryhmääkin painostamaan oikeaan valintaan. Joskus kantautui Taivaasta musiikkikin kaupunkiin asti. Ja olihan Euro opettanut, että ennen ei ollut yhteiskunnalla mitään vastuuta ihmisten hyvinvoinnista, nyt on jopa ilmainen Taivas.
Parin vuoden välein oli myös lasten tarkastus, jossa eroteltiin johtaja-aines, Mustiksi kasvatettavat, Työläiset ja taivasmatkalaiset. Vanhemmilla, varsinkin äideillä, oli valistuksesta huolimatta kummallinen käsitys oikeudesta kasvattaa itse lapsensa, niinpä tavaksi oli tullut ottaa joitakin suurimpia valittajia mukaan Taivaaseen, toki useimmat joutuivat leirille ojennettaviksi.
Taivaan ympärillä oli useita vyöhykkeitä, lähellekään ei ollut Työläisillä asiaa muuten kuin työasioissa. Mutta aina joku näki, kun portit avattiin, kuinka suuri ilo vallitsi Taivaan esikartanoilla ja onnellisten ihmisten arkisia puuhia sai seurata edes pienen vilahduksen ajan. Puistoa, vettä, kauniita liike- ja asuinrakennuksia - eivätkä ne olleet mitään kulisseja, mannekiinit asuivat niissä ja viettivät vapaa-aikaansa aina valppaina olemaan onnellisia hienoissa vaatteissaan siltä varalta, että portit avataan kuljetusten takia, joskus näennäisesti muuten vainkin, kun vaikkapa oli paljon maataloustyöläisiä sopivan kaukana töllistelemässä.
Hänkään ei ollut käynyt seuraavan vitivalkean muurin takana. Mitä olisi Taivaan ytimessä? Kun portit olivat auki jostakin alueen kaupungista tulevien kuljetusten takia, näytti siellä suunnilleen samalta kuin Esikartanossakin, oli vain vielä loisteliaampaa, vielä enemmän puistoja ja kukkia ja ainainen juhla menossa. Näkyviin vilahti joskus kaukana seuraavakin, valkoista ja lasia loistava muuri, joka näytti olevan itse asiassa samalla valtava asuintalo - jossakinhan niiden valtavien ihmismäärien täytyi asuakin, joita kuljettimet parikin kertaa päivässä sinne veivät. Kerran hän oli nähnyt viimeisenkin - oliko se viimeinen - portin avoinna, muttta vain kultaista valoa oli näkynyt, ainakin näin kaukaa.
Silloin tällöin tuli sisemmältä vyöhykkeeltä joku hakemaan mannekiineja työskentelemään seuraavalla vyöhykkeellä. Vanhusta esittävä tiesi, että viimeistään silloin, kun hän oikeastaan oli vanha, hänetkin valittaisiin. Miksi hän jotenkin epämääräisesti pelkäsi sitä päivää? Juuri kukaan muukaan ei vapaaehtoisesti lähtenyt. Sairastuneetkin salasivat mahdollisimman pitkään huonon kuntonsa, sillä vaikka ambulanssi olikin vitivalkea, se kuljetti seuraavalle vyöhykkeelle hoitoon, eikä kukaan ollut ikinä palannut.
Täällä Mustakin oli valkeaa. Täällä Mustia sanottiin Enkeleiksi. Aseita ei luonnollisesti ollut näkyvissä, mutta kaikki tiesivät heillä olevan ainakin etälamauttimet. He kulkivat valkeissa kaavuissaan, näennäisesti seurustelivat ihmisten kanssa, pysähtyivät juttelemaan milloin mihinkin ryhmään. He valvoivat, että näytös sujuu. Ja jos ei suju, huomaamaton lamautin kyllä toimii ja ambulanssi hakee seuraavalle Taivaan vyöhykkeelle. Onnellisuuden tuli näkyä, ja se siis näytettiin - myös silloin, kun Enkeliä ei ollut lähimaillakaan, sillä oli jokaisen velvollisuus kertoa toisten epäonnistuneista suorituksista. Pari hän oli ilmiantanutkin, kun vaikutti siltä, että mannekiinit liikaa seurasivat hänen tekemisiään.
Oveen koputettiin. Hän tiesi heti, että koputtaja oli viranomainen.
--------
Kuljetus tuli sovittuna päivänä. Saattamaan tuli muutama teeskentelijä, joka suureen ääneen kadehti, kun hän pääsisi seuraavalle tasolle. Hän otti muutaman kuvan heistä, ja taas joku uskoi seuraavan vyöhykkeen hienouteen, mannekiinillakin sai olla kamera, varmaan siis kuvalaitekin. Hän otti kuvia upeasta kuljettimestakin, niin kuin ohje oli, ja valmistautui kuvaamaan matkan näkymiä. Matkalle lähti vain yhdeksän, joten tilaa oli.
-------
Uskomatonta! Hän oli yhä elossa ja hyvissä voimissa, eikä hänellä ainakaan toistaiseksi ollut mitään hätää, eikä olisi edes sitten, kun kuvat olisi järjestelty ja tekstitetty niin kirjallisesti kuin äänellisestikin asianmukaisesti. Jostain syystä hän uskoi sitä Taivaan Ykköstä, josta hän viimeiset kuvansa otti.
Kuvia oli tuhansia, ja hänellä ei ollut mitään kiirettä työssään. Epäonnistuneitakaan ei saanut heittää, ne tekstitettiin ja arkistoitiin omaan tiedostoonsa.
Jostakin syystä hän oli heti matkalle lähdettäessä tiennyt, että kuvat olisivat tällaisia. Ne vaatisivat häneltä kaiken, ne toisivat hänen eteensä totuuden - Totuuden sijaan - vielä monta kertaa.
Toiselle vyöhykkeelle ajettaessa hän huomasi, että suurin osa valkopukuisista oli hologrammeja. Loput olivat lähinnä valkokaapuisia Enkeleitä tai sitten valkokaapuisia Työläisiä, jotka oli uudelleenkasvatuksesta tuotu tänne ylläpitämään Taivaan loistoa. Kaikki kuvattiin ja avoimesti kerrottiin jopa, mikä heitä odotti, aikanaan tai heti, kun toiminta ei ollut oikeaa. Täältähän oli vain kaksi tietä: Mustat kulkivat edes takaisin viimeisestä portista, mutta muut poistuivat valtavan, ulkoapäin upean rakennuksen kautta, jonne kuljetin heidät vei suljettujen ovien taa.
Ja taas lajiteltiin. Heti tuloaulan jälkeen loppui ylellisyys, loppui kohteliaisuus. Karjuminen ja lamauttimien puolitehokäyttö, jopa ruoskat ja aseet olivat käytössä, ja ihmiset ajettiin kuin karjalaumat omiin karsinoihinsa. Joistakin harvoista otettaisiin hyöty vielä pakkotyössä, jopa alempien mustien Doriksina. Osasta saataisiin käyttökelpoisia elimiä, luuydintä tai kudoksia parempien luokkien ihmisten tarpeisiin, osa lähetettiin suoraan eteenpäin tuhottavaksi uudelleenkasvatusleirien tuhoamistoiminnan yhteydessä. Kamera lauloi ja ääni vapisten hän synkronoi selostusta mukaan. Joku toinen teki liikkuvaa kuvaa, ja hänellä oli mukana myös selostaja.
Hän pääsi kuin pääsikin käymään vielä Taivaan ulkopuolella! Hän sai seurata, joutui seuraamaan, hylättyjen ryhmää leirille asti. Hänen piti seurata tappaminen, ruumiin käsittely ja tuhoaminen useaan kertaan, koska hän järkytykseltään ei muistanut aina kuvata. Enemmän kuin teko itsessään häntä järkytti se viileän ammattimainen asenne työhön, joka Mustilla tappamiseen ja työhön pakotettuihin uudelleenkasvatettaviin oli.
Ja täältäkin hän sai palata.
Sisempi muuri oli oikeastaan vain betonia ja lasia. Vain pieni osa siitä oli käytössä. Alueen työläiset asuivat siinä, siinä oli iso ruokala ja keittiö, pesula. Oli myös hyvinvarusteltu sairaala ja laboratoriot, missä hän ensimmäisen kerran tapasi korkeassa asemassa olevia Mustia naisia valvomassa elinsiirtoja ja kudosten talteenottoa. Toinen puoli sairaalaa oli Mustien terveysasemana. Muurissa oli myös Enkeleiden kasarmi. Muureja valaistiin alhaalta ylös, ja hän ymmärsi, miksi taivas loisti kaupungista katsoen niin houkuttelevana.
Kultaportista sisään! Portin takana oli kirkkaasti valaistu seinä, jonka molemmin puolin kulku tapahtui. Sisään ei nähnyt. Mutta vaikka olisi nähnytkin, näkymän ylellisyydessä ja autuudessa ei todellakaan olisi vikaa havaittu. Sisin Taivas oli Mustien suuri lomakeskus, täydellinen paikka rentoutua ja harrastaa, oli jopa metsästys- ja kalastusmahdollisuus. Vain sotilaallinen ryhti, lyhyet hiukset ja varsinkin rinnassa komeileva kultainen numero paljastivat lomailijat Mustiksi. Piti kuvata niin, että oli saattaja mukana, kasvoja ei saanut tunnistaa kuvista. Hän näki vain nelosia ja sitä pienempiä numeroita, kaikki olivat siis korkeita upseereita. Ainoat mustat uniformussa olivat leirin vartijoita, mutta hekin olivat aseettomia ja vain isällisesti puuttuivat ja ohjasivat lomailijoita ja harvoja alueen työntekijöitä.
Hän oli nähnyt niin paljon, että oli varma kohtalostaan. Mutta vielä oli kuvattava Taivaan Ykkönen. Hän sai mennä yksin sisään isoon työhuoneeseen ja hämmästyi, kun siellä ei olut muita kuin vitivalkoiseen kaapuun pukeutunut vanha mies, joka esittäytyi Herraksi, heh heh, ja poseerasi ja esitteli itseään työssä ja mietiskelevänä, viestintä käyttäen ja ikkunasta katsoen.
Omasta aloitteestaan Ykkönen kertoi lopputehtävän ja sanoi, että kun työ on kunnolla tehty, hän pääsisi Mustien ja Doristen vahinkolasten tarhaan töihin kasvattamaan tulevia Mustia ja Johtajia, tai halutessaan Mustien vanhainkotiin. No lasten hoitajaksi hän tahtoi, ja Ykkönen huokasi ja hyväksyi sen, jopa taputti olkapäälle ja taas huokasi. Vanha mies - olisikohan pitänyt...?
Ykkönen jopa omasta aloitteestaan sanoi, miksi kuvat oli otettava. Niistä tulisi tämän kunniakkaan ajan ikuisia monumentteja, jälkipolvet näkisivät, mistä rodun puhtaus ja yhteiskunnan vapaus alkoi kehittyä. Ja kun ottajana ei ole Musta, aito tunne välittyy varmemmin.
Osaa käytettäisiin tietysti myös Harmaiden koulutuksessa Mustiksi.
Voisi käydä huonomminkin. Työ olisi kevyttä ja täällä ei vapaa-aikaa mitenkään valvottu. Luultavasti hän ystävystyisi jonkin Doriksen tai hoitajan kanssa, kokisi pieniä romansseja lomalaisten kanssa. Täällä oli vapaa olla, hän ei missään nimessä kaivannut Euron pakkotyöyhteiskuntaan, jossa työtapaturmakin on rikos ja ainoa oikea mielipide tai tieto saattoi vaihtua viikottainkin. Eläminen, vapaa-aikakin oli ilmaista, ja lomalaisen seurassa sai jopa nauttia alkoholia! Hän ei pakenisi, hän tekisi työnsä kunnolla.
Ehkä hän saisi jonkin tulevan Mustan päähän istutetuksi jonkin ajatuksen...
Hän istahti irrottelemaan naamiointinsa. Hyvin meikatun silikoninaamion alta paljastui kaunis nainen, keski-ikäinen, riittävän vanha näyttelemään hyväkuntoista vanhaa naista, hyvin kohdeltua naista.
Mutta ei liian vanha - ei saanut askel horjua, sanoissa sekaantua, liikkeiden tuli olla sopivan joustavia.
Mannekiini! Mannekiini hän oli, kuten niin moni täällä asuva hyvinvoiva sairas, vammainen tai onnettomuudesta toipunutkin, jotka tämäntapaisilla Taivasjuhlilla koko päivän olivat kaupungissa esiintymässä.
Hän tiesi, että jokaisesta kuoriutui näin illalla omissa tiloissaan tavallinen, väsynyt ihminen.
Viikon päästä kaupungissa - Firmassa, samahan se käytännössä oli - olisi taas vuotuinen pakollinen kuntotarkistus. Tällä kertaa tavoiteltiin vajaakykyisiä ja yli-ikäisiä, siksi tällä kertaa ei ollut mukana onnellisia lapsia tai kehitysvammaisia.
Tokihan Firman lääkärin lajittelemat ihmiset mieluummin Taivaan valitsivat kuin sen ankean, kaupungin alueella olevan hoitokodin, josta huhun mukaan Harmaat saivat harjoitusmateriaaleja kuulustelu- ja käsittelyharjoituksiinsa. Huhu tai ei, hoidon lisäksi ei ollut muuta, jopa liikkuminen rajoittui rakennuksen muurien sisään. Hoitomaksu perittiin työporukalta, niin että ilmainen Taivas, joka valkoisena ja puhtaana ja yöllä loistavasti valaistuna muureilta jopa näkyi, todella houkutti työryhmääkin painostamaan oikeaan valintaan. Joskus kantautui Taivaasta musiikkikin kaupunkiin asti. Ja olihan Euro opettanut, että ennen ei ollut yhteiskunnalla mitään vastuuta ihmisten hyvinvoinnista, nyt on jopa ilmainen Taivas.
Parin vuoden välein oli myös lasten tarkastus, jossa eroteltiin johtaja-aines, Mustiksi kasvatettavat, Työläiset ja taivasmatkalaiset. Vanhemmilla, varsinkin äideillä, oli valistuksesta huolimatta kummallinen käsitys oikeudesta kasvattaa itse lapsensa, niinpä tavaksi oli tullut ottaa joitakin suurimpia valittajia mukaan Taivaaseen, toki useimmat joutuivat leirille ojennettaviksi.
Taivaan ympärillä oli useita vyöhykkeitä, lähellekään ei ollut Työläisillä asiaa muuten kuin työasioissa. Mutta aina joku näki, kun portit avattiin, kuinka suuri ilo vallitsi Taivaan esikartanoilla ja onnellisten ihmisten arkisia puuhia sai seurata edes pienen vilahduksen ajan. Puistoa, vettä, kauniita liike- ja asuinrakennuksia - eivätkä ne olleet mitään kulisseja, mannekiinit asuivat niissä ja viettivät vapaa-aikaansa aina valppaina olemaan onnellisia hienoissa vaatteissaan siltä varalta, että portit avataan kuljetusten takia, joskus näennäisesti muuten vainkin, kun vaikkapa oli paljon maataloustyöläisiä sopivan kaukana töllistelemässä.
Hänkään ei ollut käynyt seuraavan vitivalkean muurin takana. Mitä olisi Taivaan ytimessä? Kun portit olivat auki jostakin alueen kaupungista tulevien kuljetusten takia, näytti siellä suunnilleen samalta kuin Esikartanossakin, oli vain vielä loisteliaampaa, vielä enemmän puistoja ja kukkia ja ainainen juhla menossa. Näkyviin vilahti joskus kaukana seuraavakin, valkoista ja lasia loistava muuri, joka näytti olevan itse asiassa samalla valtava asuintalo - jossakinhan niiden valtavien ihmismäärien täytyi asuakin, joita kuljettimet parikin kertaa päivässä sinne veivät. Kerran hän oli nähnyt viimeisenkin - oliko se viimeinen - portin avoinna, muttta vain kultaista valoa oli näkynyt, ainakin näin kaukaa.
Silloin tällöin tuli sisemmältä vyöhykkeeltä joku hakemaan mannekiineja työskentelemään seuraavalla vyöhykkeellä. Vanhusta esittävä tiesi, että viimeistään silloin, kun hän oikeastaan oli vanha, hänetkin valittaisiin. Miksi hän jotenkin epämääräisesti pelkäsi sitä päivää? Juuri kukaan muukaan ei vapaaehtoisesti lähtenyt. Sairastuneetkin salasivat mahdollisimman pitkään huonon kuntonsa, sillä vaikka ambulanssi olikin vitivalkea, se kuljetti seuraavalle vyöhykkeelle hoitoon, eikä kukaan ollut ikinä palannut.
Täällä Mustakin oli valkeaa. Täällä Mustia sanottiin Enkeleiksi. Aseita ei luonnollisesti ollut näkyvissä, mutta kaikki tiesivät heillä olevan ainakin etälamauttimet. He kulkivat valkeissa kaavuissaan, näennäisesti seurustelivat ihmisten kanssa, pysähtyivät juttelemaan milloin mihinkin ryhmään. He valvoivat, että näytös sujuu. Ja jos ei suju, huomaamaton lamautin kyllä toimii ja ambulanssi hakee seuraavalle Taivaan vyöhykkeelle. Onnellisuuden tuli näkyä, ja se siis näytettiin - myös silloin, kun Enkeliä ei ollut lähimaillakaan, sillä oli jokaisen velvollisuus kertoa toisten epäonnistuneista suorituksista. Pari hän oli ilmiantanutkin, kun vaikutti siltä, että mannekiinit liikaa seurasivat hänen tekemisiään.
Oveen koputettiin. Hän tiesi heti, että koputtaja oli viranomainen.
--------
Kuljetus tuli sovittuna päivänä. Saattamaan tuli muutama teeskentelijä, joka suureen ääneen kadehti, kun hän pääsisi seuraavalle tasolle. Hän otti muutaman kuvan heistä, ja taas joku uskoi seuraavan vyöhykkeen hienouteen, mannekiinillakin sai olla kamera, varmaan siis kuvalaitekin. Hän otti kuvia upeasta kuljettimestakin, niin kuin ohje oli, ja valmistautui kuvaamaan matkan näkymiä. Matkalle lähti vain yhdeksän, joten tilaa oli.
-------
Uskomatonta! Hän oli yhä elossa ja hyvissä voimissa, eikä hänellä ainakaan toistaiseksi ollut mitään hätää, eikä olisi edes sitten, kun kuvat olisi järjestelty ja tekstitetty niin kirjallisesti kuin äänellisestikin asianmukaisesti. Jostain syystä hän uskoi sitä Taivaan Ykköstä, josta hän viimeiset kuvansa otti.
Kuvia oli tuhansia, ja hänellä ei ollut mitään kiirettä työssään. Epäonnistuneitakaan ei saanut heittää, ne tekstitettiin ja arkistoitiin omaan tiedostoonsa.
Jostakin syystä hän oli heti matkalle lähdettäessä tiennyt, että kuvat olisivat tällaisia. Ne vaatisivat häneltä kaiken, ne toisivat hänen eteensä totuuden - Totuuden sijaan - vielä monta kertaa.
Toiselle vyöhykkeelle ajettaessa hän huomasi, että suurin osa valkopukuisista oli hologrammeja. Loput olivat lähinnä valkokaapuisia Enkeleitä tai sitten valkokaapuisia Työläisiä, jotka oli uudelleenkasvatuksesta tuotu tänne ylläpitämään Taivaan loistoa. Kaikki kuvattiin ja avoimesti kerrottiin jopa, mikä heitä odotti, aikanaan tai heti, kun toiminta ei ollut oikeaa. Täältähän oli vain kaksi tietä: Mustat kulkivat edes takaisin viimeisestä portista, mutta muut poistuivat valtavan, ulkoapäin upean rakennuksen kautta, jonne kuljetin heidät vei suljettujen ovien taa.
Ja taas lajiteltiin. Heti tuloaulan jälkeen loppui ylellisyys, loppui kohteliaisuus. Karjuminen ja lamauttimien puolitehokäyttö, jopa ruoskat ja aseet olivat käytössä, ja ihmiset ajettiin kuin karjalaumat omiin karsinoihinsa. Joistakin harvoista otettaisiin hyöty vielä pakkotyössä, jopa alempien mustien Doriksina. Osasta saataisiin käyttökelpoisia elimiä, luuydintä tai kudoksia parempien luokkien ihmisten tarpeisiin, osa lähetettiin suoraan eteenpäin tuhottavaksi uudelleenkasvatusleirien tuhoamistoiminnan yhteydessä. Kamera lauloi ja ääni vapisten hän synkronoi selostusta mukaan. Joku toinen teki liikkuvaa kuvaa, ja hänellä oli mukana myös selostaja.
Hän pääsi kuin pääsikin käymään vielä Taivaan ulkopuolella! Hän sai seurata, joutui seuraamaan, hylättyjen ryhmää leirille asti. Hänen piti seurata tappaminen, ruumiin käsittely ja tuhoaminen useaan kertaan, koska hän järkytykseltään ei muistanut aina kuvata. Enemmän kuin teko itsessään häntä järkytti se viileän ammattimainen asenne työhön, joka Mustilla tappamiseen ja työhön pakotettuihin uudelleenkasvatettaviin oli.
Ja täältäkin hän sai palata.
Sisempi muuri oli oikeastaan vain betonia ja lasia. Vain pieni osa siitä oli käytössä. Alueen työläiset asuivat siinä, siinä oli iso ruokala ja keittiö, pesula. Oli myös hyvinvarusteltu sairaala ja laboratoriot, missä hän ensimmäisen kerran tapasi korkeassa asemassa olevia Mustia naisia valvomassa elinsiirtoja ja kudosten talteenottoa. Toinen puoli sairaalaa oli Mustien terveysasemana. Muurissa oli myös Enkeleiden kasarmi. Muureja valaistiin alhaalta ylös, ja hän ymmärsi, miksi taivas loisti kaupungista katsoen niin houkuttelevana.
Kultaportista sisään! Portin takana oli kirkkaasti valaistu seinä, jonka molemmin puolin kulku tapahtui. Sisään ei nähnyt. Mutta vaikka olisi nähnytkin, näkymän ylellisyydessä ja autuudessa ei todellakaan olisi vikaa havaittu. Sisin Taivas oli Mustien suuri lomakeskus, täydellinen paikka rentoutua ja harrastaa, oli jopa metsästys- ja kalastusmahdollisuus. Vain sotilaallinen ryhti, lyhyet hiukset ja varsinkin rinnassa komeileva kultainen numero paljastivat lomailijat Mustiksi. Piti kuvata niin, että oli saattaja mukana, kasvoja ei saanut tunnistaa kuvista. Hän näki vain nelosia ja sitä pienempiä numeroita, kaikki olivat siis korkeita upseereita. Ainoat mustat uniformussa olivat leirin vartijoita, mutta hekin olivat aseettomia ja vain isällisesti puuttuivat ja ohjasivat lomailijoita ja harvoja alueen työntekijöitä.
Hän oli nähnyt niin paljon, että oli varma kohtalostaan. Mutta vielä oli kuvattava Taivaan Ykkönen. Hän sai mennä yksin sisään isoon työhuoneeseen ja hämmästyi, kun siellä ei olut muita kuin vitivalkoiseen kaapuun pukeutunut vanha mies, joka esittäytyi Herraksi, heh heh, ja poseerasi ja esitteli itseään työssä ja mietiskelevänä, viestintä käyttäen ja ikkunasta katsoen.
Omasta aloitteestaan Ykkönen kertoi lopputehtävän ja sanoi, että kun työ on kunnolla tehty, hän pääsisi Mustien ja Doristen vahinkolasten tarhaan töihin kasvattamaan tulevia Mustia ja Johtajia, tai halutessaan Mustien vanhainkotiin. No lasten hoitajaksi hän tahtoi, ja Ykkönen huokasi ja hyväksyi sen, jopa taputti olkapäälle ja taas huokasi. Vanha mies - olisikohan pitänyt...?
Ykkönen jopa omasta aloitteestaan sanoi, miksi kuvat oli otettava. Niistä tulisi tämän kunniakkaan ajan ikuisia monumentteja, jälkipolvet näkisivät, mistä rodun puhtaus ja yhteiskunnan vapaus alkoi kehittyä. Ja kun ottajana ei ole Musta, aito tunne välittyy varmemmin.
Osaa käytettäisiin tietysti myös Harmaiden koulutuksessa Mustiksi.
Voisi käydä huonomminkin. Työ olisi kevyttä ja täällä ei vapaa-aikaa mitenkään valvottu. Luultavasti hän ystävystyisi jonkin Doriksen tai hoitajan kanssa, kokisi pieniä romansseja lomalaisten kanssa. Täällä oli vapaa olla, hän ei missään nimessä kaivannut Euron pakkotyöyhteiskuntaan, jossa työtapaturmakin on rikos ja ainoa oikea mielipide tai tieto saattoi vaihtua viikottainkin. Eläminen, vapaa-aikakin oli ilmaista, ja lomalaisen seurassa sai jopa nauttia alkoholia! Hän ei pakenisi, hän tekisi työnsä kunnolla.
Ehkä hän saisi jonkin tulevan Mustan päähän istutetuksi jonkin ajatuksen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti