Ja lento yli nukkuvan Euroopan, pimeässä. Perillä vasta aamuyöllä - hotelli oli järjestänyt yöpalaa, loistava ele! Nukkumaan kolmelta..
Ja aamulla: mikä kontrasti! Pääskyt kaartelivat ikkunan editse, välimeri sinisenä vasemmalla, häijy vuorenrinne oikealla. Lyhythihaisten paitojen aika alkoi.
Aamiaiselle. Miljoona sorttia vihanneksia, juustoja, leipiä. Valtava sali, meteli korviin koskeva, ruoka haettava ja etsittävä itse, "juostava pitkin pöytiä" sanoi opas. Löytyi: kun periaate on, että kaikkea pitää maistaa, ähkyn saa helposti, vaikka jokin tuttu laji jäisi kokeilemattakin. Infotilaisuus, VIP-paketin ostoon: hotellit viikon aikana olisivat useimmiten keskellä eimitään, muuten olisi hankala ruokailuja järjestääkään.
Ja autoon, ensimmäiset rauniot, vuoristotiet, kasvihuonemeret kokemaan.
Koska asumme Suomessa, vuoristomaisema lumihuippuineen (Taurus-vuoristo) sinänsä olisi elämys. Kolme sataa kilometriäkin meni huomaamatta. Ja perillä odotti Pamukkale, kalkkilähteet, luonnonaltaat. No tietysti myös Hierapolis, paikka, jonne kuolema ei ollut tervetullut - siis paikka, jonne tultiin sairastamaan ja siis kuolemaan. Huikeat teatterit, rakennukset, roomalaiset tiet. Illalla saunaan: on se jännää mennä uikkareissa suihkuun ja yhteissaunaan, kokea surkea ruotsalainen kiuas (vai olisiko se ollut sittenkin seinälle nostettu leivänpaahdin?), mennä tosiklooriseen veteen uimaan.
Mattoja, mattoja. Ja mattoja. Turkin valtio tukee osuuskuntia, jotka tekevät ja myyvät mattoja silkkistä, puuvillasta, villasta. Aloimme oppia kauppiaskansan tapoja: jos katsoit vähän pitempään, sait teetä, henkilökohtaisen esittelyn, eri tasoisia johtajia tekemään "special offer to you".
Takaisin Antaliaan. Sokerikakun hienostunut hotelli, tosi pieni, mutta tyylikäs huone. Ja kattolamppuja hotellihuoneessa, valoa peilin yllä ja vieressä, uskomatonta, naisen ei siis tarvitsekaan kaunistua vessan kosteudessa ja varata kylppäriä. Aika erikoiset hissit: paina 3 päästäksesi kerrokseen 4 huoneeseesi 801. Hmmm? Ja ihme ja kumma, ei tarvinnut keräillä ruokaansa, tuli pöytään!
Pergen hyvin säilyneet rauniot. Paavalia ei näkynyt uutta jumalaa julistamassa. Joka aamu sen sijaan heräsin viiden aikaan, kun minareeteista kutsuttiin (yleinen ilmaisu oli "volistiin") uskovia rukoukseen.
Timanttikeskus: pidä varasi, se special offer vaani taas, älä ole liian kiinnostunut. Selvisimme sormuksen kiillottamisella: epäilen, että sormuksesta samalla saa kivasti valokuvan, ja kohta on yllättävän samankaltainen malli myynnissä?
Nahkatakkitehdas! Upeita takkeja, erinomaista nahkaa ja työtä. Takkeja suurille muotitaloille, niiden malleja ilman niiden tavaramerkkejä. Upea muotinäytös. Ja niin piti Rouvan sovittaa yhtä mustaa, sovittaa punaista, ihastua. Hän sai valita, murjotanko minä vai murjottaako hän: no tietysti se takki piti ostaa! Totta on, että tuo takki on hänen näköisensä, totta on, että se maksaisi täällä 3000 euroa. Mutta tarpeeton, johon ei ole varaa, on minusta liian kallista, vaikka olisikin laatuun ja lähtöhintaan nähden halpaa.
Jokiristeily? Mikä joki? No löytyihän joki ja kiva pikkuinen puulaiva Namavgatista. Vesi ei ole mitään uutta, mutta haikarat, merirosvolaivat (Antalian risteilylaivat vielä talvisäilössä) ja välimeren ranta olivat uutta. Ranta oli täynnä myyntikojua, liehuvaa vaatetta, turistikrääsää. Lounas syötiin kannella, toinen ateria viikon aikana ilman ruoan perässä juoksemista.
Uskomatonta, kolme yötä samassa hotellissa! Paidat ja housut kaapissa, ei laukussa. Ei kamat kantoon ja bussiin! Vapaapäivä - mitä tekisi. Saimme rannekkeet kuin Linnanmäellä, olimme all included-asiakkaita. Rannekkeella saisi paikallisia juomia rajattomasti, lounaan , päivällisen, välipaloja, snackseja. Heti turkkilaista kahvia etsimään: ei allasbaarissa, ei ravintolassa - haa, lobby-baarista sai. Altaalle, uimaan, lueskelemaan, välillä virvokkeille maagisen rannekkeen kanssa. Lounaan jätimme suosiolla väliin saisimmehan välipalaa (ilmeni, että vain valtavassa ravintolassa) milloin vain. Ja rantaan: Ihan oli uikkarit mukana, mutta serkut, ne paikalliset aallot olivat aika mahtavia, ei ihan uskaltanut uida. Komeita tyskyjä ja makoilua rantatuolissa.
No, kukaan ei tullut tuolista rahastamaan. Iltakävelyllä vasta huomasimme, että tuolit olivatkin oman hotellimme tuoleja. Vip-asiakas ei myöskään saanut ihan kaikkea, mitä luvattiin, esimerkiksi rantabaari välipaloineen ei ollut edes auki, kun ei vielä ollut sesonki.
Viikko loistavia ilmoja, esimerkiksi 27 asteisia päiviä. Ilmastoidut bussit. Koko ajan kiinnostavaa nähtävää ja asiantunteva, mukava opas Tanjan [TANZAN]. mukavia, tavallisia ihmisiä, ei ruuhkaa oikein missään. Yhdessä koko viikko omansa kanssa irti kaikesta, vaikka lauantaina odottavista hautajaisista.
Kyllä, kannatti lähteä. Kyllä, vaikka budjetoimattomia menoja tuli monestakin syystä, halpamatka ei ole halpa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti