Käsittämätöntä on, että jotkut täysin alalle sopeutumattomat tietoisesti hakeutuvat varsinkin ihmistyöhön. Miksi? Ammatti on hieno, on korkea status, korkea palkkataso?
Vielä käsittämättömämpää on, että ammatista pidetään kiinni kynsin hampain, vaikka jo alkutaipaleella huomaa olevansa väärällä alalla tai elintaso olisi jo kauan sitten turvattu muutenkin. Mutta hulluinta on, että esimerkiksi kunnat tuntuvat nämä alalle soveltumattomat ottaneen erityissuojelukseensa...
Tunnen useita lapsia vihaavia opettajia! Vielä enemmän tunnen opettajia, joille lapsi on vain välttämätön paha, jotta voisi olla työssä. Ja tosipaljon opettajia on, joille työ on pelkkää rutiinia ja välttämätön leipäpuu, ilo katosi ainaisiin säästöihin, supistuksiin, oppilashuollon puutteisiin, oman riittämättömyyden tunteeseen.
Jotenkin sodan jälkeisiä omituisia opettajia ymmärsi, hehän usein olivat yhteiskunnan opettajiksi sijoittamia, esimerkiksi entisiä kapiaisia. Useat suuret persoonalliset opettajani olivat näin jälkikäteen ajatellen johonkin suuntaan vinksallaan. Mutta mitä kertovat soveltuvuuskokeet - muutenkaan en ymmärrä, miten maailmalle vieras, aina helpolla selvinnyt kympin tyttö olisi paras opettajaksi.
On (tutkittu juttu) pappeja, jotka eivät usko milloin mitäkin kohtaa uskontunnustuksesta tai eivät esimerkiksi usko Jeesuksen jumaluuteen. He taitavat vain käydä töissä?
Moni sosiaalityöntekijä on kyynistynyt työssään lähinnä kamreeriksi. Ymmärrän: tulojen normirajat tekevät inhimillisyyden aika mahdottomaksi. Mutta ...
Lääkäri, joka pelkää kohdata potilaan, on totta. Oma kokemukseni on pöytänsä taakse piiloutuvasta, nurkkaan pakenevasta, ei kohti katsovasta, ei mitään kyselevästä, jolle potilas (asiakas, ei ollut kyse hoidoista) sai itse sanella oikeat vastaukset.
Tai toinen vitsiniekka, joka hauskasti kipujen keskellä olevalle sanoo, että pitäisi tehdä tuo ja tuo, mutten osaa ja en voi määrätä lääkettä, kun se on kokonaan korvattavaa, heh heh.
Varmaan nauratti. Yksi antoi lääkärintodistuslomakkeen ja sanoi, että täyttelepä tuota, toinen unohti kuulon tarkastamisen ja huusi perään: - Kuuletko hyvin? En voinut olla vastaamatta: - Mitä? Useat lääkärit ovat muuttuneet hoitoa, neuvoja antavista pikemminkin työnantajansa etua ajaviksi, klassikko lienee armeijan lääkäri, jolle kaikki valittajat ovat pinnareita. (Veljeni Erkki sai kaksi aspiriinia ja käskyn palvelukseen, oli illalla tajuton aivokalvontulehduksen takia.) Sama koskee useitakin työterveyslääkäreitä.
Äkäiset tokaisijat ja vallankäyttäjät ovat totta monelle, potilaan haukkujat myös. Itsekin olen saanut haukut liian myöhäisestä hoitoon hakeutumisesta, kun ei mitenkään aikoja saanut ja sitten kun sai, piti vielä ensin saada hoitaja-aika. Ihmisen kohtaamista on onneksi ruvettu kouluttamaan, esimerkiksi draaman avulla. (Lääkärit ovat ammattikunta, josta yksin voisi ihmissuhdemielessä kirjoittaa kirjan.)
Ihminen tahtoo rutiineissa ja kiireissä unohtua. Ei ole pelkkä vitsi, että lastentarhanopettaja puhuu työkaluista tai sairaanhoitaja keuhkokuumeesta kakkosessa.
Monessa työssä on helppoa ja turvallista vetäytyä ammattirooliinsa, mielikuvaansa siitä millainen *** on. Vielä helpompaa on sanoa kyynisyyttä tai välinpitämättömyyttä ammatilliseksi otteeksi työhön ja siten vesittää tämä hieno asia.
Olisipa helppoa, jos olisi olemassa jonkinlainen vuorenvarma, Kretschmerin typologian tapainen systeemi löytää paikka kullekin, jo ulkonäkö ja rakenne sanoisi, mihin kuulut. Tai edes kunnon testit.
Kiva on olla jo eläkkeellä. Mitähän minustakin mahdetaan puhua maailmalla?
1 kommentti:
Minä olen opettajaksi sopiva: juon aamukahvit, kahvit töissä yhdeksältä ja kahdeltatoista, keitän kotiintulokahvit noin kahdelta. Alallae on pesiytymässä lukuisia teenjuojia, olen huolestunut!
Lähetä kommentti