Venäjän vallankumouksesta on 100 vuotta, siis bolshevikkivallankumouksesta.
Saa olla monta mieltä sen tarpeesta: yksinvalta oli jo helmikuun vallankumouksessa lopetettu ja työväen ja tilattoman väestön asemaa aloitettu kohentaa, irtautumista suursodasta puuhattiin.
Yksisilmäisimmät voisivat jopa sanoa, että puoluediktatuuri oli vaikuttavin motiivi vallankumouksen johtajille - tälle lausumalle antaa kyllä vahvastikin pontta se, että vain pakkotoimin, so. asein , leirein, kansalaiskyttäyksellä järjestelmä pysyi pystyssä. Järjestelmä vaati myös uhoamisen ulospäin, jotta kansa uskoisi johtajiinsa.
Mutta oli siinä muutakin, paljon. Mutta toteutuma ei ole samaa kuin tavoite tai unelma.
Kukaan ei voi tosissaan väittää, etteikö Marx olisi tiedemies ja perustavanlaatuinen ajattelija, mutta miten marxilaisuus pitäisi oikeasti toteuttaa?
Vallankumous syö lapsensa. Aina? Useimmiten suuri osa alkuajan vaikuttajista tuhotaan väärinajattelijoina, kansanvihollisina. Puhdistukset voivat ulottua koko kansaan tai ainakin useisiin kansanryhmiin. Muutenkin vallankumouksista seuraa kymmenien vuosien kaaos, kun esimerkiksi virkamieskunta tuhotaan vanhan vallan edustajana tai sivistyneistö ja mm. opettajat kaikilla tasoillaan johtavat "harhaan" nuorisoa. Hajanainen kansakunta etsii itseään usein myös sisällissodalla.
Vallankumouksella pitää olla oikeutuksensa. Voisi ajatella, että sellainen olisi esimerkiksi äärimmilleen viety jonkin kansanosan kurjistaminen ja hyväksikäyttö ilman minkäänlaisia laillisia oikeuksia parantaa asemaansa.
Mutta entä vallankumouksen jälkeen? Onko voittaneen aatteen oikeus tuhota tai alistaa kaikki muut.
Toisinkin päin on tapahtunut. Ihan todellisesti demokraattisin vaalein on valittu sosialismi, jopa niin, että muidenkin puolueiden on sallittu jatkaa toimintaansa. Mutta sitten on saapunut ratsuväki, esimerkiksi Chile ja Grenada pakotettiin valitsemaan uudestaan ja oikein.
Yksipuoluejärjestelmä, totalitarismi ovat demokratian irvikuvia. Maailman vähiten naurettu vitsi on väittää kansandemokratioita demokratioiksi tai henkilökultteja sosialismiksi. Vai onkohan minua johdettu harhaan, kun minusta Hitler, Stalin, Mao, monet Kimit eivät ole kansansa parhaaksi toimivia demokraattisia johtajia. Listaa voisi jatkaa, olivatko vaikka Ceausescu tai Bokassa I tai Idi Amin siunaus maalleen tai maailmalle.
Yksinvaltius? Joskus, kyllä: kun on yksi ainoa riittävän sivistynyt. Milloin viimeksi oli tällainen tilanne millään kansakunnalla? Oliko koskaan.
Oligarkiaa sopii myös ihmetellä, onko todella kansa niin tietämätöntä, että koko valta pitää keskittää.
Tai miten joku Assadin suku voi olla ainoa pätevä hallitsemaan Syyriaa? Nepotismia on ollut halki historian, esimerkiksi se suuri Euroopan yhdistäjä Napoleon sijoitteli sukuaan ympäri Eurooppaa hallitsijoiksi. Tokihan kansa voi yksinvaltiaan valitakin, kreikkalais-roomalaiseen tyyliin: kun oli maa uhattuna, valittiin tyranni tai diktaattori määräajaksi johtamaan ulos kriisistä.
Ranskan suuri vallankumous sentään jätti suuria aatteita, tärkeimpänä ihmisoikeudet.
Mitä jäi jäljelle Bolshevikkivallankumouksesta?
Missä on mielipiteenvapaus, todellinen demokratia ja tasa-arvo.
Tsaarin tilalla on taas se ainoa oikea. Vallassa oleva saa päättää, ketkä saavat osallistua vaaleihin. Kirkko on taas kaikessa mukana, taloudellinen eriarvoisuus on huutava. Pravdan tilalla on uudenlainen ainoa totuus, maskirovkaa kansalle. Jos joku ulkomailla vihjaisee jostakin muusta, hän on fascisti.
Ihan oikein on, että vallankumous ei näkynyt mitenkään tällä viikolla Pietarissa käydessämme.
Ihan vakavissani kysyn, kuinka paljon maailmalla saa taas talous ottaa poliittisesta päätöksenteosta ylivaltaa, ennen kuin jossakin aseet puhuvat?
Saa olla monta mieltä sen tarpeesta: yksinvalta oli jo helmikuun vallankumouksessa lopetettu ja työväen ja tilattoman väestön asemaa aloitettu kohentaa, irtautumista suursodasta puuhattiin.
Yksisilmäisimmät voisivat jopa sanoa, että puoluediktatuuri oli vaikuttavin motiivi vallankumouksen johtajille - tälle lausumalle antaa kyllä vahvastikin pontta se, että vain pakkotoimin, so. asein , leirein, kansalaiskyttäyksellä järjestelmä pysyi pystyssä. Järjestelmä vaati myös uhoamisen ulospäin, jotta kansa uskoisi johtajiinsa.
Mutta oli siinä muutakin, paljon. Mutta toteutuma ei ole samaa kuin tavoite tai unelma.
Kukaan ei voi tosissaan väittää, etteikö Marx olisi tiedemies ja perustavanlaatuinen ajattelija, mutta miten marxilaisuus pitäisi oikeasti toteuttaa?
Vallankumous syö lapsensa. Aina? Useimmiten suuri osa alkuajan vaikuttajista tuhotaan väärinajattelijoina, kansanvihollisina. Puhdistukset voivat ulottua koko kansaan tai ainakin useisiin kansanryhmiin. Muutenkin vallankumouksista seuraa kymmenien vuosien kaaos, kun esimerkiksi virkamieskunta tuhotaan vanhan vallan edustajana tai sivistyneistö ja mm. opettajat kaikilla tasoillaan johtavat "harhaan" nuorisoa. Hajanainen kansakunta etsii itseään usein myös sisällissodalla.
Vallankumouksella pitää olla oikeutuksensa. Voisi ajatella, että sellainen olisi esimerkiksi äärimmilleen viety jonkin kansanosan kurjistaminen ja hyväksikäyttö ilman minkäänlaisia laillisia oikeuksia parantaa asemaansa.
Mutta entä vallankumouksen jälkeen? Onko voittaneen aatteen oikeus tuhota tai alistaa kaikki muut.
Toisinkin päin on tapahtunut. Ihan todellisesti demokraattisin vaalein on valittu sosialismi, jopa niin, että muidenkin puolueiden on sallittu jatkaa toimintaansa. Mutta sitten on saapunut ratsuväki, esimerkiksi Chile ja Grenada pakotettiin valitsemaan uudestaan ja oikein.
Yksipuoluejärjestelmä, totalitarismi ovat demokratian irvikuvia. Maailman vähiten naurettu vitsi on väittää kansandemokratioita demokratioiksi tai henkilökultteja sosialismiksi. Vai onkohan minua johdettu harhaan, kun minusta Hitler, Stalin, Mao, monet Kimit eivät ole kansansa parhaaksi toimivia demokraattisia johtajia. Listaa voisi jatkaa, olivatko vaikka Ceausescu tai Bokassa I tai Idi Amin siunaus maalleen tai maailmalle.
Yksinvaltius? Joskus, kyllä: kun on yksi ainoa riittävän sivistynyt. Milloin viimeksi oli tällainen tilanne millään kansakunnalla? Oliko koskaan.
Oligarkiaa sopii myös ihmetellä, onko todella kansa niin tietämätöntä, että koko valta pitää keskittää.
Tai miten joku Assadin suku voi olla ainoa pätevä hallitsemaan Syyriaa? Nepotismia on ollut halki historian, esimerkiksi se suuri Euroopan yhdistäjä Napoleon sijoitteli sukuaan ympäri Eurooppaa hallitsijoiksi. Tokihan kansa voi yksinvaltiaan valitakin, kreikkalais-roomalaiseen tyyliin: kun oli maa uhattuna, valittiin tyranni tai diktaattori määräajaksi johtamaan ulos kriisistä.
Ranskan suuri vallankumous sentään jätti suuria aatteita, tärkeimpänä ihmisoikeudet.
Mitä jäi jäljelle Bolshevikkivallankumouksesta?
Missä on mielipiteenvapaus, todellinen demokratia ja tasa-arvo.
Tsaarin tilalla on taas se ainoa oikea. Vallassa oleva saa päättää, ketkä saavat osallistua vaaleihin. Kirkko on taas kaikessa mukana, taloudellinen eriarvoisuus on huutava. Pravdan tilalla on uudenlainen ainoa totuus, maskirovkaa kansalle. Jos joku ulkomailla vihjaisee jostakin muusta, hän on fascisti.
Ihan oikein on, että vallankumous ei näkynyt mitenkään tällä viikolla Pietarissa käydessämme.
Ihan vakavissani kysyn, kuinka paljon maailmalla saa taas talous ottaa poliittisesta päätöksenteosta ylivaltaa, ennen kuin jossakin aseet puhuvat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti