Hiljaisuus. Takka risahtelee, ulkona on pimeä. Sade ropsiii ikkunoihin. On hyvä olla, kainalossa. Sanoja ei tarvita. Sinä olet siinä, se riittää, mutta jos on asiaa, sitäkään ei tarvitse sanoa, tietää jo. Olemme yhtä.
Täysi hiljaisuus. Ei edes hyvää huomenta irtoa. Kohta kolahtaa saunan ovi. Suihku kohisee kahteen kertaan. Kohta surisee hammasharja, sitten hiustenkuivain.
Ja kohta irtoaa sana, toinenkin - on herätty pitkän kaavan mukaan. Ei hiljaisuus olekaan, ei tunnukaan mielenosoitukselta, on vain heräämisprosessia. Aamuvirkku ja aamutorkkuhan ne siinä kohtaavat.
Viestinnän klassikko on käännetty selkä makuuhuoneessa. En ole varma, onko se jopa yleisempää kuin päänsärky? Saman viestin toisia muotoja on esimerkiksi uskomattoman kiinnostava kirja, huippunopeasti tuleva väsymys tai television katsominen niin pitkään, että kaveri varmasti nukkuu. Harvojen hallussa on niin hienoja variaatioita kuin "Otin nukahtamislääkkeen ja haluan nukkua heti" tai vaikka kuorsausmaski tai hammasraudat ennen hyvänyöntoivotusta.
Jäätävä hiljaisuus. Vain tärkeää asiaa puhutaan. Ruumiinkieli antaa ymmärtää, että kyllä tekisi mieli sanoa paljonkin, sanoa isoillakin kirjaimilla. Nyt kerätään kerää sisälle, oikeaa sotkua, joka vaatisi saada purkautua ajoissa eikä latautua tarpeen tullen esiin otettavaksi aseeksi tai ainakin asenteeksi.
Mitä tein väärin? Sanoinko jotakin pahasti? Kerro, jotenkin edes, olenko minä se paha vai se, mitä tein. Todennäköisesti harvat asiapuheet jossakin kohtaa alkavat kääntyä taas normaalipuheeksi ja itse asia haudataan syvälle sisään.
Imuri päällä tai telkkari auki. Toisessa huoneessa, äänilähteen takana, sanotaan jotakin, ehkä. Sinulleko? Tai sanotaan selälle, mieluummin vielä itsekin poispäin kulkien. Täysin johonkin asiaan keskittyneellekään ei ole kovin hedelmällistä sanoa tärkeää asiaa. Seuraa mielenkiintoisia "minähän sanoin sinulle"-keskusteluja? Olette kuulemma puhuneet, jopa sopineet asiasta.
Jaa-a, armeijan tapa käyttöön, asian ymmärtänyt sanokoon: - Kyllä, rouva vääpeli! (Hups! Herra vääpeli...) Ja kun tehtävä on tehty, pitää varmaan myös ilmoittautua, muutenhan se toinen ei tiedä, että homma on jo tehty.
Tiskaan nuo aamulla. Nyt en enää jaksa. Ja aamulla tiskit onkin tiskattu, pöydät pyyhitty, konekin pessyt oman lastinsa. Mistä hiipii mieleen epäilys, että sinulle on "näytetty"? Voi ollakin, ja tehokkaasti, mutta toki useammin se kaveri sai sellaisen hetken, että tapahtuu, ihan ilman sivuajatuksia. Tai jopa ilahduttaakseen!
Mitään tekemääsi ei huomata, kaikki on itsestään selvää. Kaikkea tekemääsi mestaroidaan. Puheesi eivät kiinnosta, keskustelussa et edes saa suunvuoroa, kun se oma asia on niin ainoa oikea ja tärkeä, oli sanomista tai ei. Vitsisi ovat aina - ääneen sanottuna! - vanhoja, vaikka koko muu seurue ei niitä ikinä olisi kuullutkaan. Kuulet kaikesta valmiin suunnitelman ja aikoessasi jotain muuta, asiasta on puhuttu ja sovittu. Monesta asiasta saat vain puoli tietoa ja yllätyt, kun vaikkapa kyläreissu kestääkin viikon eikä kolme päivää, tai pari puutarhaistuttelua onkin yllättäen nurmikon perustaminen ja aidan teko sen pelakuun lisäksi.
Olet niin mitätön, että et voi syödä mielileipääsi, tehdä sinun mieliruokaasi, edes käyttää oman makusi mukaisia vaatteita. Eikö ole tarpeeksi selvä viesti kertomaan joko kaverin narsismista tai omasta kehnosta itsetunnostasi?
Roskapussi ovella? Älä ole näkevinäsi. Jos jaksaa ovelle asti, jaksaa perillekin. Tai jaksaa ainakin sanoa. Pussi ei myöskään ole niin kiireinen, ettei se malta odottaa, että saat sen valmiiksi, mitä olit tekemässä. Missään tapauksessa pussi ei vaadi kiireistä viemistä pihisten ja ovet paukkuen, sitä näyttämistä.
Olen niin vanha ja ramu, että olen poikkeuksellisen suuressa vaarassa? Ainakin metsätöihin pääseminen vaatii oikein projektin. Kyllä, on pitkä matka, ja paluumatkalla olen väsynyt. Kyllä, varsinkin ketjusaha on vaarallinen työkalu ja ne paikat, joissa viime aikoina olen työtä tehnyt, ovat todella vaikeakulkuisia liukkaita kivikkorinteitä ja kivenkolot vaanivat.
Huolen hyväksyn, kiitänkin. Se on tapa välittää ja näyttää se. Mutta holhoaminen suorastaan loukkaa. Miljoona kertaa mieluummin otan vastaan ne kaikki muut kivat huomioonottamiset, katseet, hipaisut ohimennen, koskettamisen, arvostamisen,... Siinäpä sitä on/olisikin arkeen viestintää.
Täysi hiljaisuus. Ei edes hyvää huomenta irtoa. Kohta kolahtaa saunan ovi. Suihku kohisee kahteen kertaan. Kohta surisee hammasharja, sitten hiustenkuivain.
Ja kohta irtoaa sana, toinenkin - on herätty pitkän kaavan mukaan. Ei hiljaisuus olekaan, ei tunnukaan mielenosoitukselta, on vain heräämisprosessia. Aamuvirkku ja aamutorkkuhan ne siinä kohtaavat.
Viestinnän klassikko on käännetty selkä makuuhuoneessa. En ole varma, onko se jopa yleisempää kuin päänsärky? Saman viestin toisia muotoja on esimerkiksi uskomattoman kiinnostava kirja, huippunopeasti tuleva väsymys tai television katsominen niin pitkään, että kaveri varmasti nukkuu. Harvojen hallussa on niin hienoja variaatioita kuin "Otin nukahtamislääkkeen ja haluan nukkua heti" tai vaikka kuorsausmaski tai hammasraudat ennen hyvänyöntoivotusta.
Jäätävä hiljaisuus. Vain tärkeää asiaa puhutaan. Ruumiinkieli antaa ymmärtää, että kyllä tekisi mieli sanoa paljonkin, sanoa isoillakin kirjaimilla. Nyt kerätään kerää sisälle, oikeaa sotkua, joka vaatisi saada purkautua ajoissa eikä latautua tarpeen tullen esiin otettavaksi aseeksi tai ainakin asenteeksi.
Mitä tein väärin? Sanoinko jotakin pahasti? Kerro, jotenkin edes, olenko minä se paha vai se, mitä tein. Todennäköisesti harvat asiapuheet jossakin kohtaa alkavat kääntyä taas normaalipuheeksi ja itse asia haudataan syvälle sisään.
Imuri päällä tai telkkari auki. Toisessa huoneessa, äänilähteen takana, sanotaan jotakin, ehkä. Sinulleko? Tai sanotaan selälle, mieluummin vielä itsekin poispäin kulkien. Täysin johonkin asiaan keskittyneellekään ei ole kovin hedelmällistä sanoa tärkeää asiaa. Seuraa mielenkiintoisia "minähän sanoin sinulle"-keskusteluja? Olette kuulemma puhuneet, jopa sopineet asiasta.
Jaa-a, armeijan tapa käyttöön, asian ymmärtänyt sanokoon: - Kyllä, rouva vääpeli! (Hups! Herra vääpeli...) Ja kun tehtävä on tehty, pitää varmaan myös ilmoittautua, muutenhan se toinen ei tiedä, että homma on jo tehty.
Tiskaan nuo aamulla. Nyt en enää jaksa. Ja aamulla tiskit onkin tiskattu, pöydät pyyhitty, konekin pessyt oman lastinsa. Mistä hiipii mieleen epäilys, että sinulle on "näytetty"? Voi ollakin, ja tehokkaasti, mutta toki useammin se kaveri sai sellaisen hetken, että tapahtuu, ihan ilman sivuajatuksia. Tai jopa ilahduttaakseen!
Mitään tekemääsi ei huomata, kaikki on itsestään selvää. Kaikkea tekemääsi mestaroidaan. Puheesi eivät kiinnosta, keskustelussa et edes saa suunvuoroa, kun se oma asia on niin ainoa oikea ja tärkeä, oli sanomista tai ei. Vitsisi ovat aina - ääneen sanottuna! - vanhoja, vaikka koko muu seurue ei niitä ikinä olisi kuullutkaan. Kuulet kaikesta valmiin suunnitelman ja aikoessasi jotain muuta, asiasta on puhuttu ja sovittu. Monesta asiasta saat vain puoli tietoa ja yllätyt, kun vaikkapa kyläreissu kestääkin viikon eikä kolme päivää, tai pari puutarhaistuttelua onkin yllättäen nurmikon perustaminen ja aidan teko sen pelakuun lisäksi.
Olet niin mitätön, että et voi syödä mielileipääsi, tehdä sinun mieliruokaasi, edes käyttää oman makusi mukaisia vaatteita. Eikö ole tarpeeksi selvä viesti kertomaan joko kaverin narsismista tai omasta kehnosta itsetunnostasi?
Roskapussi ovella? Älä ole näkevinäsi. Jos jaksaa ovelle asti, jaksaa perillekin. Tai jaksaa ainakin sanoa. Pussi ei myöskään ole niin kiireinen, ettei se malta odottaa, että saat sen valmiiksi, mitä olit tekemässä. Missään tapauksessa pussi ei vaadi kiireistä viemistä pihisten ja ovet paukkuen, sitä näyttämistä.
Olen niin vanha ja ramu, että olen poikkeuksellisen suuressa vaarassa? Ainakin metsätöihin pääseminen vaatii oikein projektin. Kyllä, on pitkä matka, ja paluumatkalla olen väsynyt. Kyllä, varsinkin ketjusaha on vaarallinen työkalu ja ne paikat, joissa viime aikoina olen työtä tehnyt, ovat todella vaikeakulkuisia liukkaita kivikkorinteitä ja kivenkolot vaanivat.
Huolen hyväksyn, kiitänkin. Se on tapa välittää ja näyttää se. Mutta holhoaminen suorastaan loukkaa. Miljoona kertaa mieluummin otan vastaan ne kaikki muut kivat huomioonottamiset, katseet, hipaisut ohimennen, koskettamisen, arvostamisen,... Siinäpä sitä on/olisikin arkeen viestintää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti