Mopo metsätien reunaan. On pantava pari tanakkaa kapulaa jalan alle, sillä muuten 104 kiloinen kaverini ottaisi tauon kyljellään, eikä se olisi oikein sopivaa, kun tuorevoiteluautomaatista öljyt valuisivat satulan alle konttiin, ehkä akkukin irtoaisi.
Kypärä vaihtuu hatuksi ja ajohanskat tavallisiksi. Otan kameralaukun kontista: pikkukameran ripustan kaulaani, isompi saa kyytiä laukussaan.
Tässä oli ennen komea männikkö ja tuolla alempana kuusikko. Tänä keväänä on varmaan istutus.
Olen vuoden etuajassa, mikäli haluaisin korvasieniä - ensi keväänä sitten. Kävelen kuitenkin hakkuuaukkoa ja kierrän tahallani pitemmän reitin, kun säännöllisiin riveihin istutettu kuusikko tarjoaa metsätiellä vain sitä samaa kuusirivistöä.
Tuolla aukean reunan korkeassa kuusessa oli joskus hiirihaukan pesä, nyt ei ainakaan vielä ole latvassa päivystäjää.
Mustarastas hyppii edellä ja nostaa pyrstöään hauskasti melkein pystyyn. Rouva rastas liittyy joukkoon, ja niin me kolme loikimme ojan viertä. Nousen komeaan männikköön ja ihailen siirtolohkareita. Notkelmassa on leppiä ja tapaan ensimmäiset näsiät. Yksi on jo melkein ohikukkinut, vaaleanpunainen. Sen latvoissa on jo isot lehdet: kohta, kun kukat karisevat, se muistuttaa minipalmua.
Ojaa on perattu. Onneksi tutussa metsässä on jäljellä ne porraskivet tämän ojan yli.
Nyt on näsiöitä runsaasti. Kiipeän mäelle katselemaan puita väärii eli tarvitsen kunnollisen katajaisen ovenkahvan. Melkein hyviä on paljon, en varsinaisesti jää etsimään, mutta ohimennen vilkuilen muuallakin juuri katajia. Kiviaita on tutulla paikallaan. Ihan kumma paikka, ei tässä kai ole peltoa ollut?
Mäen takana on metsäkoneura. Se on jo viisivuotinen, vahvasti heinittynyt ja sillä kasvaa jo leppäpiiskojakin. Myös rinteessä on kuusentaimia ja joitakin aika isojakin leppiä. Hyvä niin!
Tässä oli aikanaan paras tuntemani imikkäpaikka. Sitten hakattiin, ja koneurat sekä kuivuminen uhkasivat koko kasvustoa. Onneksi oli jokin sateinenkin kesä!
Kuljen koneuraa. Viime hetkellä tajuan väistää punaista imikäntainta, se piileskelee ruskean saniaisen alla. Alempana kukkii vaikka miten moni, alkaa näkyä vaaleanpunaisia, lohenpunaisia, aivan sinisiäkin kukkia. Ylempänä enimmät kukat ovat polun vasemmalla puolella, mutta alhaalla, voi hyvänen aika, on kukkivia imiköitä aivan mattona! Molemmat kamerat saavat osansa!
Pikkukameralla on todella vaikea tarkentaa juuri kukkaan, se tahtoo tarkentaa maahan. Pari näsiää kuvaan myös.
Kiipeän takaisin ylös ja jatkan metsätietä. Poikkean mäen yli katsomaan, onko pikkulepinkäinen pesäkolollaan. Ei ole - koko pökkelö on kaatunut. Ihan lähelläkään ei ole mitään keloa tai sopivaa lahopuun onkaloa, noinkohan menetin yhden ystävän?
Kaksi kohtalaisen isoa korvasientä kasvaa tienreunan murtumakohdassa. Kasvakoon, jospa viereiseen hakkuuaukkoon pöllähtäisi pari itiötä?
Palailen imikkäpaikalle ja jatkan luhdan reunaa kohti entistä Savilahdentietä. Kaikki vaarin vaalimat lehmukset on hakattu hukkapuina pois. Onneksi löytyy joitakin taimipiiskoja, jospa joku saisi kasvaa aikuiseksi metsän komistukseksi. Näsiöitä on paljon, täällä ei uskoisi, että ennen piti kieltää kaupitttelu. Kiipeän tielle varovasti: niinpä, kyllä tässä ovat vieläkin ne imikät, jotka viime keväänä löysin. Kävelen tietä myöten. Vasemmalle jää jokin kummallinen kiviladelma, jota en ennen ole huomannutkaan. Aikaa on, käyn löytämässä kellaria suuremman, asuinkorsua pienemmän kivistä ladotun tilan, jonka päälle on mätetty maata. Sammal kaunistaa. Täällä on paljon taisteluhautoja ja louhoksia, jopa kaivoja ympäri maastoa, ja joissain paikoissa ovat nilkat vaarassa, jos sammalten välistä se kivenkolo löytyy. Löytyy se.
Ja taas poikkean tieltä, pitäähän käydä katsomassa se toiseksi paras imikkäpaikkakin. Kuusten takana aukealla näsiät käskevät lähemmäksi, ja siellähän ne imikät ovatkin, useimmat vielä nuppusina.
Siis voin myöhemmin tuoda jonkin kaverin, he odottavat ja aukeavat sitten?
Mopo siinä jo odotteleekin. Kypärä hatun tilalle, kone käyntiin. Viime tingassa tajuan ripustaa kameralaukun kaksine kameroineen kaulaan ja kyljelle roikkumaan, pois kontista hyppimästä; tie tänne oli aivan kamalaa rynkytystä, ja mikä sen olisi korjannut?
Pysähdyn sillalle katsomaan Muukonkankaan seitsemää tuulivoimalaa. Myös kukkivat raidat vaativat huomiota. Mutta pois on tultava: menen erään hurmaavan rouvan kanssa lounaalle...
Kypärä vaihtuu hatuksi ja ajohanskat tavallisiksi. Otan kameralaukun kontista: pikkukameran ripustan kaulaani, isompi saa kyytiä laukussaan.
Tässä oli ennen komea männikkö ja tuolla alempana kuusikko. Tänä keväänä on varmaan istutus.
Olen vuoden etuajassa, mikäli haluaisin korvasieniä - ensi keväänä sitten. Kävelen kuitenkin hakkuuaukkoa ja kierrän tahallani pitemmän reitin, kun säännöllisiin riveihin istutettu kuusikko tarjoaa metsätiellä vain sitä samaa kuusirivistöä.
Tuolla aukean reunan korkeassa kuusessa oli joskus hiirihaukan pesä, nyt ei ainakaan vielä ole latvassa päivystäjää.
Mustarastas hyppii edellä ja nostaa pyrstöään hauskasti melkein pystyyn. Rouva rastas liittyy joukkoon, ja niin me kolme loikimme ojan viertä. Nousen komeaan männikköön ja ihailen siirtolohkareita. Notkelmassa on leppiä ja tapaan ensimmäiset näsiät. Yksi on jo melkein ohikukkinut, vaaleanpunainen. Sen latvoissa on jo isot lehdet: kohta, kun kukat karisevat, se muistuttaa minipalmua.
Ojaa on perattu. Onneksi tutussa metsässä on jäljellä ne porraskivet tämän ojan yli.
Nyt on näsiöitä runsaasti. Kiipeän mäelle katselemaan puita väärii eli tarvitsen kunnollisen katajaisen ovenkahvan. Melkein hyviä on paljon, en varsinaisesti jää etsimään, mutta ohimennen vilkuilen muuallakin juuri katajia. Kiviaita on tutulla paikallaan. Ihan kumma paikka, ei tässä kai ole peltoa ollut?
Mäen takana on metsäkoneura. Se on jo viisivuotinen, vahvasti heinittynyt ja sillä kasvaa jo leppäpiiskojakin. Myös rinteessä on kuusentaimia ja joitakin aika isojakin leppiä. Hyvä niin!
Tässä oli aikanaan paras tuntemani imikkäpaikka. Sitten hakattiin, ja koneurat sekä kuivuminen uhkasivat koko kasvustoa. Onneksi oli jokin sateinenkin kesä!
Kuljen koneuraa. Viime hetkellä tajuan väistää punaista imikäntainta, se piileskelee ruskean saniaisen alla. Alempana kukkii vaikka miten moni, alkaa näkyä vaaleanpunaisia, lohenpunaisia, aivan sinisiäkin kukkia. Ylempänä enimmät kukat ovat polun vasemmalla puolella, mutta alhaalla, voi hyvänen aika, on kukkivia imiköitä aivan mattona! Molemmat kamerat saavat osansa!
Pikkukameralla on todella vaikea tarkentaa juuri kukkaan, se tahtoo tarkentaa maahan. Pari näsiää kuvaan myös.
Kiipeän takaisin ylös ja jatkan metsätietä. Poikkean mäen yli katsomaan, onko pikkulepinkäinen pesäkolollaan. Ei ole - koko pökkelö on kaatunut. Ihan lähelläkään ei ole mitään keloa tai sopivaa lahopuun onkaloa, noinkohan menetin yhden ystävän?
Kaksi kohtalaisen isoa korvasientä kasvaa tienreunan murtumakohdassa. Kasvakoon, jospa viereiseen hakkuuaukkoon pöllähtäisi pari itiötä?
Palailen imikkäpaikalle ja jatkan luhdan reunaa kohti entistä Savilahdentietä. Kaikki vaarin vaalimat lehmukset on hakattu hukkapuina pois. Onneksi löytyy joitakin taimipiiskoja, jospa joku saisi kasvaa aikuiseksi metsän komistukseksi. Näsiöitä on paljon, täällä ei uskoisi, että ennen piti kieltää kaupitttelu. Kiipeän tielle varovasti: niinpä, kyllä tässä ovat vieläkin ne imikät, jotka viime keväänä löysin. Kävelen tietä myöten. Vasemmalle jää jokin kummallinen kiviladelma, jota en ennen ole huomannutkaan. Aikaa on, käyn löytämässä kellaria suuremman, asuinkorsua pienemmän kivistä ladotun tilan, jonka päälle on mätetty maata. Sammal kaunistaa. Täällä on paljon taisteluhautoja ja louhoksia, jopa kaivoja ympäri maastoa, ja joissain paikoissa ovat nilkat vaarassa, jos sammalten välistä se kivenkolo löytyy. Löytyy se.
Ja taas poikkean tieltä, pitäähän käydä katsomassa se toiseksi paras imikkäpaikkakin. Kuusten takana aukealla näsiät käskevät lähemmäksi, ja siellähän ne imikät ovatkin, useimmat vielä nuppusina.
Siis voin myöhemmin tuoda jonkin kaverin, he odottavat ja aukeavat sitten?
Mopo siinä jo odotteleekin. Kypärä hatun tilalle, kone käyntiin. Viime tingassa tajuan ripustaa kameralaukun kaksine kameroineen kaulaan ja kyljelle roikkumaan, pois kontista hyppimästä; tie tänne oli aivan kamalaa rynkytystä, ja mikä sen olisi korjannut?
Pysähdyn sillalle katsomaan Muukonkankaan seitsemää tuulivoimalaa. Myös kukkivat raidat vaativat huomiota. Mutta pois on tultava: menen erään hurmaavan rouvan kanssa lounaalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti