Aamulenkki, ihan tavallinen hiukan yli seitsemän kilometrin rauhallinen kävely. Rantaa, metsikköä, puistoa. Ja aistit valppaina. Silti aikaa ajatella.
Mutta kun on aina oikeassa, kun kerran kirjoittelee blogia, on muutakin ihmettelemistä kuin luonto.
Ihminen, ihmeistä suurin, tekee ja jättää tekemättä.
On helpompi laittaa varoitusmerkki kuin korjata tiepohja. Vastuun siirto autoilijalle on tärkeää, tärkeämpää kuin tien kunto. Samaa vastuunsiirtoa, nyt jalankulkijalle, on laittaa talveksi kyltti ”Ei talvikunnossapitoa”. Nopeusrajoitus on myös kätevä.
Simolantiellä on kaivauduttu tien ali, pyörätien suuntaisesti ja pihoihin. Ajotie on saatu nopeasti käyttöön, tottahan sen nopeimman on aina nopeimmin päästävä. Ja sitten pelit seis: jossakin on varmaan tärkeämpi työmaa kuin putkien piilotus (kaukolämpö?).
Siis työmaa seisoo, ei liiku kone, ei aherra työmies. Mutta komeasti on pyörätie aidattu ja tolpitettu suljetuksi, kevyt liikenne pakotetaan kahdesti ylittämään kaupungin pääsisääntuloväylä, vaikka täysin turvallisesti voisi kulkea hyvin aidatun ja suojatun montun viertäkin - ja kuljen, niin jalan kuin pyörälläkin. Laiskuuttaanko on jätetty aidat aukaisematta, vaikka työmaa seisoo. Vai unohtuiko?
Viikonloppu tai peräti loma. Ei ketään missään töissä, ei liiku koneita työmaalla. Usein on jopa väliaikainen hyvä tienpinta laskettu. Ja sama kolmenkympin, viidenkympin rajoitus tönöttää tukkeenamme kuin arkenakin, työmaa-aikana
Kuka sitä noudattaa? (Minä). Kilometrikaupalla jyrräät menemään, jono kasvaa, taitavammat ja joustavammat hermostuvat takana ja ennakoivat rajoituksen päättymisen jo kilometrejä ennen sen loppuista. Varsinkin mopomies joutuu koville: luulisi, että kun on kolmenkympin rajoitus, moposta ei olisi ihan pakko ohi päästä täysin tilasta ja paikasta riippumatta, vaikka mopo menisikin siinä vain vähän ylinopeutta. Unohdus? Tahallinen kiusanteko? Tarkoitus opettaa, että lakeja ei tarvitse noudattaakaan, jos ne eivät juuri minulle sovi? Liikenne tuntuu muutenkin olevan se paikka, jossa ihminen itse saa päättää, mitä noudattaa ja mitä ei - kunnes kolahtaa, ja silloinkin on aina se toinen osapuoli väärässä, joustamaton ja taitamaton?
Tie korjataan, tulee keskikoroke, siirretään kevyt liikenne omalle väylälleen. Avarretaan risteykset ja tehdään kunnon liittymät poistumis- ja kiihdytyskaistoineen. Kelpaa posottaa. Mutta mitä tapahtuukaan? Nopeusrajoitusta lasketaan, vaikka kaikki muuttui turvallisemmaksi. Taas opetetaan autoilijaa, että saa itse päättää, noudattaako rajoitusta vai onko joustava. Huippuesimerkki tästä on Mikkelissä Vatilasta suunnilleen ABC:n kohdille, järki ei sano syytä seitsemäänkymppiin. (Minun filosofiani mukaan minun ei tarvitse tietääkään syytä, merkin asettaja on asian tutkinut.)
Nopeusrajoitus ei siis koske kaikkia? Erityisen selvää on, että todella raskas liikenne ajaa aina rajoittimen sallimaa pientä ylinopeutta ja siis hankaloittaa ohituksia ja tunkee peräkonttiin kahdeksankympin tiellä. Ei ole yksi kerta, kun olen Mikkelintien satasen alueella ohittanut rekan, joka sitten taas ilmestyy peräkonttiin kahdeksankympin alueella, jopa ohittaa. Ja kohta taas on ohituskaista ja rallatan ohi.
Uusi pikkuongelma ovat vaihtuvat rajoitukset. Kun on ihan pikkuinen kohta, jossa rajoitus olisi tarpeen, koko kahden risteyksen väli on merkin mukaan ajettava joskus hyvinkin hitaasti. Ja se väli voi olla pitkä, esimerkiksi Toivakasta Kanavuoreen asti olen joskus jyrryyttänyt viittäkymppiä, kun ei loppumerkkiä missään ollut.
Sallittu mopoille. Onneksi ei "Pakollinen mopoille". Todennäköinen logiikka merkeissä on, että jalankulkuliikenne on harvaa ja väylä on riittävän tilava. Mutta käytäntö? Kiusanteko tuntuu joskus merkin/merkittömyyden perusteelta. Esimerkiksi Kesämäenkadun päästä lähtee noin 30-metrinen kevyen liikenteen väylä, avara, hyväpintainen, vähän kävelty kohti Mattilaa. Mutta ei: mopomies kiertää Lentokentäntielle ja risteykseen kivasti puolisen kilometriä päästäkseen siihen 30 :n metrin päähän. UPM:n kiertävällä tiellä saa ajaa pyörätiellä, mutta lähdepä kohti Vehkataipaletta, Luukkaansalmen sillalle päin, saat mennä kadulle ja kiertää. Ja kun tulen aamulenkiltä esimerkiksi Mikonsaaresta tai Savistosta, saan ajaa pyörätietä ennen siltaa parkkipaikalle asti ja siirtyä älyttömässä paikassa ylämäessä ja ahtaalla sillalla ajoradalle. Usein merkillä sallitaan ajo toiseen suuntaan, esimerkiksi Kaukaalta saat tulla Etelä-Saimaan nurkille, mutta et toisinpäin - kyllähän siinä on merkki, mutta se on selkä kohti tulijaa, loistoasennus vai ilkivalta syynä. Ajatus moposta pyörätiellä on minusta kammottava, omani painaa sen 104 kiloa ja äijä (nyt) 78, vauhtia mielellään pitäisi sen 45km/h, mutta koiranfleksit, lastenvaunut, pyöräilevät koululaiset ja bussista sumeilematta eteen poukkaavat kulkijat ovat pelottava yhdistelmä.
Teimme (vajaat sata vuotta sitten) kivipolun pihaan. Olipa meillä oikea ajatus, kerrankin. Kuljimme pihalla ja katsoimme, mihin kohtaan se polku alkaa muodostua, vasta sitten aloin istuttaa kivilaattoja.
Tuli oikeaan paikkaan polku, pihanurmi saa edes mahdollisuuden kestää.
Mutta kuljepa kaupungin puistojen polkuja tai muita rakennettuja kävelyväyliä!
Kartalla varmaan näyttää hienolta, kun on suoria kulmia, on ihan sen näköistä, että ihminen hallitsisi luontoa, hyvä me! Mutta käytännössä ihmiset eivät kierrä, vaan menevät siitä, mistä on järkevää, vaikka oikaisu olisi vain viisi metriä. Huippuesimerkki on Pusupuistossa (Virallinen nimi on sievistellen Vanha puisto). Siellä on esimerkiksi virallinen polku molemmille puolille, muodostuu kolmio. Ja totta kai kulkijat oikaisevat, tekevät tarkalleen "korkeusjanan", koska suojatie ei osu kummankaan virallisen polun kohdalle. Sankarihautausmaalla on samankaltainen tilanne. Viralliset polut tekevät suoria kulmia, kulkijat eivät. Tietenkään eivät.
Kaupungin liikennesuunnittelu on varmaan käynyt opiskelemassa, mitä ei pidä tehdä. Moni ratkaisu on aivan omituinen ja vaatii vuosien tottumisen. Turisti se on ihmeissään...
Miksi esimerkiksi pitää kääntyä ja näyttää vilkkua, kun pysyy samalla kadulla? (Kauppakatu kauppakeskus Gallerian kohdalla)
Myllymäessä (venäläiset) turistit pyrkivät Tokmanniin, Puuiloon, Friitalaan, Biltemaan, mutta ajavat oikeaa kaistaa (kiltisti, opetettu on). Opasteessa lukee Myllymäki ja hups: juuri ennen risteystä he hoksaavat, että tästä ei näihin kauppoihin pääsekään ja jo monta kertaa on äkkipoukkaisulla kiilattu eteeni kääntyvien kaistalta. Kas kun em. kaupatkin ovat Myllymäen kauppakeskusta. (Joka Myllymäki, se mäki, on aika kaukana, noin oikeasti.)
On niin paljon ihmettelemistä, että säästän ensi kertaankin jotakin.
Kuvahan ei liity mitenkään tähän juttuun. Ihmettele sitä...
Mutta kun on aina oikeassa, kun kerran kirjoittelee blogia, on muutakin ihmettelemistä kuin luonto.
Ihminen, ihmeistä suurin, tekee ja jättää tekemättä.
On helpompi laittaa varoitusmerkki kuin korjata tiepohja. Vastuun siirto autoilijalle on tärkeää, tärkeämpää kuin tien kunto. Samaa vastuunsiirtoa, nyt jalankulkijalle, on laittaa talveksi kyltti ”Ei talvikunnossapitoa”. Nopeusrajoitus on myös kätevä.
Simolantiellä on kaivauduttu tien ali, pyörätien suuntaisesti ja pihoihin. Ajotie on saatu nopeasti käyttöön, tottahan sen nopeimman on aina nopeimmin päästävä. Ja sitten pelit seis: jossakin on varmaan tärkeämpi työmaa kuin putkien piilotus (kaukolämpö?).
Siis työmaa seisoo, ei liiku kone, ei aherra työmies. Mutta komeasti on pyörätie aidattu ja tolpitettu suljetuksi, kevyt liikenne pakotetaan kahdesti ylittämään kaupungin pääsisääntuloväylä, vaikka täysin turvallisesti voisi kulkea hyvin aidatun ja suojatun montun viertäkin - ja kuljen, niin jalan kuin pyörälläkin. Laiskuuttaanko on jätetty aidat aukaisematta, vaikka työmaa seisoo. Vai unohtuiko?
Viikonloppu tai peräti loma. Ei ketään missään töissä, ei liiku koneita työmaalla. Usein on jopa väliaikainen hyvä tienpinta laskettu. Ja sama kolmenkympin, viidenkympin rajoitus tönöttää tukkeenamme kuin arkenakin, työmaa-aikana
Kuka sitä noudattaa? (Minä). Kilometrikaupalla jyrräät menemään, jono kasvaa, taitavammat ja joustavammat hermostuvat takana ja ennakoivat rajoituksen päättymisen jo kilometrejä ennen sen loppuista. Varsinkin mopomies joutuu koville: luulisi, että kun on kolmenkympin rajoitus, moposta ei olisi ihan pakko ohi päästä täysin tilasta ja paikasta riippumatta, vaikka mopo menisikin siinä vain vähän ylinopeutta. Unohdus? Tahallinen kiusanteko? Tarkoitus opettaa, että lakeja ei tarvitse noudattaakaan, jos ne eivät juuri minulle sovi? Liikenne tuntuu muutenkin olevan se paikka, jossa ihminen itse saa päättää, mitä noudattaa ja mitä ei - kunnes kolahtaa, ja silloinkin on aina se toinen osapuoli väärässä, joustamaton ja taitamaton?
Tie korjataan, tulee keskikoroke, siirretään kevyt liikenne omalle väylälleen. Avarretaan risteykset ja tehdään kunnon liittymät poistumis- ja kiihdytyskaistoineen. Kelpaa posottaa. Mutta mitä tapahtuukaan? Nopeusrajoitusta lasketaan, vaikka kaikki muuttui turvallisemmaksi. Taas opetetaan autoilijaa, että saa itse päättää, noudattaako rajoitusta vai onko joustava. Huippuesimerkki tästä on Mikkelissä Vatilasta suunnilleen ABC:n kohdille, järki ei sano syytä seitsemäänkymppiin. (Minun filosofiani mukaan minun ei tarvitse tietääkään syytä, merkin asettaja on asian tutkinut.)
Nopeusrajoitus ei siis koske kaikkia? Erityisen selvää on, että todella raskas liikenne ajaa aina rajoittimen sallimaa pientä ylinopeutta ja siis hankaloittaa ohituksia ja tunkee peräkonttiin kahdeksankympin tiellä. Ei ole yksi kerta, kun olen Mikkelintien satasen alueella ohittanut rekan, joka sitten taas ilmestyy peräkonttiin kahdeksankympin alueella, jopa ohittaa. Ja kohta taas on ohituskaista ja rallatan ohi.
Uusi pikkuongelma ovat vaihtuvat rajoitukset. Kun on ihan pikkuinen kohta, jossa rajoitus olisi tarpeen, koko kahden risteyksen väli on merkin mukaan ajettava joskus hyvinkin hitaasti. Ja se väli voi olla pitkä, esimerkiksi Toivakasta Kanavuoreen asti olen joskus jyrryyttänyt viittäkymppiä, kun ei loppumerkkiä missään ollut.
Sallittu mopoille. Onneksi ei "Pakollinen mopoille". Todennäköinen logiikka merkeissä on, että jalankulkuliikenne on harvaa ja väylä on riittävän tilava. Mutta käytäntö? Kiusanteko tuntuu joskus merkin/merkittömyyden perusteelta. Esimerkiksi Kesämäenkadun päästä lähtee noin 30-metrinen kevyen liikenteen väylä, avara, hyväpintainen, vähän kävelty kohti Mattilaa. Mutta ei: mopomies kiertää Lentokentäntielle ja risteykseen kivasti puolisen kilometriä päästäkseen siihen 30 :n metrin päähän. UPM:n kiertävällä tiellä saa ajaa pyörätiellä, mutta lähdepä kohti Vehkataipaletta, Luukkaansalmen sillalle päin, saat mennä kadulle ja kiertää. Ja kun tulen aamulenkiltä esimerkiksi Mikonsaaresta tai Savistosta, saan ajaa pyörätietä ennen siltaa parkkipaikalle asti ja siirtyä älyttömässä paikassa ylämäessä ja ahtaalla sillalla ajoradalle. Usein merkillä sallitaan ajo toiseen suuntaan, esimerkiksi Kaukaalta saat tulla Etelä-Saimaan nurkille, mutta et toisinpäin - kyllähän siinä on merkki, mutta se on selkä kohti tulijaa, loistoasennus vai ilkivalta syynä. Ajatus moposta pyörätiellä on minusta kammottava, omani painaa sen 104 kiloa ja äijä (nyt) 78, vauhtia mielellään pitäisi sen 45km/h, mutta koiranfleksit, lastenvaunut, pyöräilevät koululaiset ja bussista sumeilematta eteen poukkaavat kulkijat ovat pelottava yhdistelmä.
Teimme (vajaat sata vuotta sitten) kivipolun pihaan. Olipa meillä oikea ajatus, kerrankin. Kuljimme pihalla ja katsoimme, mihin kohtaan se polku alkaa muodostua, vasta sitten aloin istuttaa kivilaattoja.
Tuli oikeaan paikkaan polku, pihanurmi saa edes mahdollisuuden kestää.
Mutta kuljepa kaupungin puistojen polkuja tai muita rakennettuja kävelyväyliä!
Kartalla varmaan näyttää hienolta, kun on suoria kulmia, on ihan sen näköistä, että ihminen hallitsisi luontoa, hyvä me! Mutta käytännössä ihmiset eivät kierrä, vaan menevät siitä, mistä on järkevää, vaikka oikaisu olisi vain viisi metriä. Huippuesimerkki on Pusupuistossa (Virallinen nimi on sievistellen Vanha puisto). Siellä on esimerkiksi virallinen polku molemmille puolille, muodostuu kolmio. Ja totta kai kulkijat oikaisevat, tekevät tarkalleen "korkeusjanan", koska suojatie ei osu kummankaan virallisen polun kohdalle. Sankarihautausmaalla on samankaltainen tilanne. Viralliset polut tekevät suoria kulmia, kulkijat eivät. Tietenkään eivät.
Kaupungin liikennesuunnittelu on varmaan käynyt opiskelemassa, mitä ei pidä tehdä. Moni ratkaisu on aivan omituinen ja vaatii vuosien tottumisen. Turisti se on ihmeissään...
Miksi esimerkiksi pitää kääntyä ja näyttää vilkkua, kun pysyy samalla kadulla? (Kauppakatu kauppakeskus Gallerian kohdalla)
Myllymäessä (venäläiset) turistit pyrkivät Tokmanniin, Puuiloon, Friitalaan, Biltemaan, mutta ajavat oikeaa kaistaa (kiltisti, opetettu on). Opasteessa lukee Myllymäki ja hups: juuri ennen risteystä he hoksaavat, että tästä ei näihin kauppoihin pääsekään ja jo monta kertaa on äkkipoukkaisulla kiilattu eteeni kääntyvien kaistalta. Kas kun em. kaupatkin ovat Myllymäen kauppakeskusta. (Joka Myllymäki, se mäki, on aika kaukana, noin oikeasti.)
On niin paljon ihmettelemistä, että säästän ensi kertaankin jotakin.
Kuvahan ei liity mitenkään tähän juttuun. Ihmettele sitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti