Ensimmäiset kokemukset Apasta olivat seurusteluajalta. Apa tulla pärähti mopolla töistä, Rabeneick kiiti jonkinlaisella pakkasellakin. Olisi luullut, että porvariskakaran olisi ollut vaikeaakin päästä perheeseen sisään. Mitä vielä! Nuorin tytär kahahti syliini, Apa suhtautui välittömästi ja otti vastaan.
Asuimme Kesämäessä, ja otimme tavaksi kulkea Mattilaan metsän kautta, käydä uimassa Sorkilla Lipposen vieressä.
Taisi olla murhamies? Ainakin puheet olivat sen mukaiset, että asiaan vihkiytymätön olisi luullut. Apalla oli jonkin verran poliittisia kokouksia ja menoja, ja piti pukeutua. Tyypillistä puhetta viime tinkaan varustautuvalle oli esimerkiksi: - Missä on sukat? Pitääkö tässä talossa metrin halolla opettaa, missä ne sukat pidetään? No, Heta nosti sukat oikeasta paikastaan herran käteen, ja alkoi uusi leilunta, missä se kampa on, pitääkö kaikki piilottaa.
Olisi luullut, että välit ovat vähintäänkin poikki, mutta hyvin nuo näyttivät keskenään viihtyvän.
Politiikka se oli meillekin sekä ilo että haitta. Kun aikanaan ostimme taloa, ei lainaa olisi mistään saanut. KOP oli minun tilipankkini, siellä olin hoitanut lainojani: ei puhettakaan pienestä asuntolainasta, kaikki raha menee yrityksiin. Samaa sanoi SYP, samaa sanoi Säästöpankki, johon meillä oli vaarista alkaen mielestäni oikein erityissuhde: vaari Lauri Vihinen oli Isännistön puheenjohtajana ja muotokuva roikkui yhä pankin seinällä. No, Apa ja aateveljet, so. silloinen SKP:n vähemmistö kävivät vähän neuvotteluja puolestamme, ja niin Työväen säästöpankin johtaja kysyi:
- Paljonko sitä lainaa tarvitaan? Ja pankki oli meidän pankkimme loppuunsa asti.
Se haitta liittyy Ritun viransaantiin. Jostain oli Sosiaali- ja terveyslautakunta onkinut tietoonsa, että Ritu on tämän vaarallisen tunnetun kommunistin sisko. Taitoa se vaati: Ritu oli tyttönimeltään Jäntti, Apa taas Lipponen. Anoppini ensimmäinen mies Yrjö Lipponen kaatui Talvisodassa, ja Apa oli hänen lapsensa, Ritu taas Veikko Jäntin, anoppini toisen puolison tytär.
No Ritu ei tuossa vaiheessa mitenkään osallistunut politiikkaan, mutta selvästi oli paha, kommunisti, uskonnoton ja aloittelemassa vielä ay-uraakin. Joutui hakemaan yli 20 kertaa virkaa, hyvin paperein, pidettynä sijaisena toimineena, oman kylän tyttönä. Ja sitten tuli taas SKP apuun, valtuustokyselyn muodossako se oli. Siis Ritu ajamalla ajettiin politiikkaan! Apa piti uskonsa kommunismiin, Ritu ja minä saimme kodiksemme Vasemmistoliiton - mitään riitaa tästä ei ikinä ollut.
Kalareissuja alkoi tulla. Pääsin mukaan monellekin regatalle, Ruhaan alkuaikoina, myöhemmin Lintusaloon mökille. Oli Mattilan poliisivene, so. pienehkö ja nopea sininen vene, sitten oli "Apan laiva", valtava sinivalkoinen alus traktorin koneella. Evästä toki oli, mutta kyllä se kala yleensä se tärkein eväs oli. Lasse kyllä sanoi, että pitää olla "voiperunii". On nähty norppia, liipattu maikkia, istuttu tulilla, yövytty teltoissa ja saatu Apan kaverit omiksi kavereiksi.
Lintusalossa pääkalastukseksi muodostui verkkokalastus. Kun oma isäni kuoli, eräs inventaarion tekijöistä oli luonnollisesti Apa, jolle saimmekin aimo kasan verkkoja. Olihan noita omiakin joka lähtöön, sesongin mukaan. Mutta kyllä Lintusalon lahti tuli onkimiehillekin tutuksi, on kivet, saaren rantaa ja niput koluttu. Joskus ajettiin Vetojakoon asti isolla koneella muka paremmille kalapaikoille, kökittiin pilkkiä ja onkea uittaen - ja palatessa huomattiin, että Heta oli lähikaislikosta vetäissyt kahden kilon lahnan.
Useat "regatat" olivat miesten juttuja. Muutamankin kerran olen ollut kokkina, kun pelkkä savukala ei oikein maita. Äijät painuivat verkoille, ja kokkipoika keräsi sieniä tai mustikoita. Eipä ole kovin haastava juttu tehdä mustikkasoppaa tai kantarellikastiketta - kiitokset olivat aina vuolaat, kas kun muuten olisi kokkivuoro voinut napsahtaa itselle.
Porukkamökillä oli tietysti myös porukan yhteisiä juttuja, jolloin sitten vieraat pysyivät poissa. Mutta jotenkin tuntui, että talkoisiin eivät kaikki ehtineet, ja Apa hoiti isompia asioita eniten. Hyvin hoitikin, ja jotta välit olisivat puumalalaisiinkin kunnossa, Apa oli milloin kattotalkoissa, milloin muissa. Samasta syystä mm. mansikat ja perunat ja halot ostettiin vuokraisännältä, mikä ei mitenkään estänyt tätä petkuttamasta, korottamasta jatkuvasti maanvuokraa tai olemasta hankala!
Samanlaista Apan talkoohenkeä näkyy meilläkin vaikka miten paljon. Apa teki ulkorakennusten lattiat ammattitaidolla, oli mukana kuistin sokkelin valussa, muurasi savupiipun, laatoitti keittiön.
Huolella, betonityöt jopa ammattitaidolla, raudoittaja kun oli.
Jutut pehmenivät. Heta napautti takaisinkin joskus. "Äitikkä" oli lopulta Apan puhuttelusana. Parista paistoi suuri välittäminen ja huoli toisesta. Syytä olikin, vuorotellen kumpikin oli hengenvaarassa ja toinen omaishoitajana. Mutta muutenkin tunteitakin osattiin näyttää. Nuorena Apa sai Hetan juoksemaan karkuun kysymällä: - Mitäs sanot, äitikkä, jos laulaisin sinulle Pessame muutson?
Ukkina Apa pärjäsi hienosti. Myös omat lapsenlapsemme viihtyivät Lipposilla oikein hyvin.
Apa tunsi kaikki? Mutta kun ikää alkoi kertyä, hän kyllä usein muisti ihmisen, mutta ei nimeä, ja huvittavaa oli seurata juttua toisen, vielä iäkkäämmän kanssa.
- Se asui siinä sen, sen, sen - sano nyt - naapurissa.
- Ai tarkoitatko sinä sitä, joka oli sen, sen, sen kanssa naimisissa? Kumpikin äijä ilmiselvästi tiesi, keistä puhuttiin.
Itse olen aina ollut huono nimimuistissa ja yleensäkin jopa aktiivisti unohtanut ihmisiä.
Apako muka hyvä seuramies? Eipä ole vastaan sanomista. Oli vaikka portugalinkielinen vieras, juttu luisti. Opetti Apa esimerkiksi ruotsalaispojan ja brasilialaispojan onkimaan ja ajamaan venettä.
Apa tuli oikein hyvin juttuun englantilaisten Rogerin ja Jillin kanssa. Miten - käymällä kohti? Ajettiin veneellä esimerkiksi Astuvansalmelle katsomaan kalliomaalauksia, ja Roger ja Apa jutustelivat sujuvasti matkan ajan, joskus ehti tulkkikin väliin. Niin, mihin viedä ulkomaalaiset vieraat - tietysti Puumalaan. Aina olimme tervetulleita.
Monet tapaninillat on Apan kanssa sukulaisjoukolla turinoitu ja hyvin viihdytty, eikä koskaan ole puheenaiheita tarvinnut muutenkaan etukäteen miettiä. - Mennääks Lipposelle? oli meillä aika yleinen vapaapäivän kysymys.
Ei ollut kiellettyjä keskustelunaiheita, politiikkakin kiinnosti kaikkia. Mutta ihan yhtä hyvin voitiin pelata vaikka "peukkua". Apa pystyi puhumaan asiaakin ja saimme osallistua moneenkin huoleen esimerkiksi lasten kasvaessa. Yhteisistä tutuistakin juttua riitti. Apalle ja Hetalle muodostui tavaksi, että toinen aloitti jutun, toinen jatkoi, jolloin toinen sai sanoa: - Anna minä nyt haastan tämän asian loppuun. Kalastus ja mökki toivat loputtomasti juttuja, molemmat kun olivat innokkaita kalastajia niin kesällä kuin talvellakin.
Aparukka: oli velipuoli, sitten tietysti lankopuoli ja lopulta myös enopuoli. Muka puolikas, ei tosiaankaan, miestä riitti ihan kokonaiseen suoritukseen ja ylikin. Riitti. Paljon jää puuttumaan.
Ikä syö. Talon pikkuremontit ja työt alkavat jäädä muille. Katollekaan ei pääse - tai ei lasketa. Lumilinko tuli avuksi, samoin automaattivaihteet autoon. Lopulta tuli tekevälle miehelle ehdoton kielto osallistua minkäänlaiseen työntekoon, jopa liikkumista piti rajoittaa. Mutta ainahan tuo työmaalle tuli, teki ja väsyi. Millä aikamiestä komennat? Kyllähän siippa komensi, motkottikin, mutta uskoiko Apa?
Lopulta Apa itsekin huomasi, että ei jaksa, ja mökin kuistilla istuva ja spanielin silmin touhua katsova potilas se on sitten kamalaa katsoa. Silloin viimeistään tajusi, että mökistä luovutaan, elämä rajoittuu kodin ja sairaalan välille. Ei enää edes tankkausreissuja Venäjälle.
Loppu tuli sitten nopeasti. Sydänhän se petti, pallolaajennus oli heikkojen suonten takia mahdoton. Alkoi olla useita sairaalareissuja, vettä keuhkoissa ja vajaatoiminta jatkuvaa. Ei siinä diabeteskään apuna ollut, se oli jo vienyt ukkovarpaan aiemmin. Useita Apan tuttuja oli mennyt juuri tätä tietä, oli jotain ääreisverenkierron loppumisen takia poisleikattu ja seuraavana tulikin sitten noutaja. Apa tiesi pelätä tätä, mutta viimeksi nähdessä hän arveli tulevansa pyhäksi kotiin, oli terveen värinen, hengitti aika normaalisti ja oli nukkunutkin aika hyvin. Tämä oli torstaina, sunnuntaina hän oli jo menehtynyt, luultavasti ns. nukkunut pois kenekään huomaamatta.
Kolmen lapsen isä. Kolmen lapsen ukki. Ja vielä Apa ehti kuulemaan, että lapsenlapsista nuorin tekee häntä jo isoukiksi. Aika komeaa!
(Ritva on 16 vuotta Apaa nuorempi, mikä tekee hänen tittelinsä myös melko komeaksi. Hän on tällä hetkellä jo isotäti, monellekin. Mutta Apan tyttärentytär tekee hänestä isoisotädin, oikein siis jättitädin!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti