Joka päivälle jokin oikea työ!
Eläkeukolla harvoin on aikataulua. Ei stressaa työ. Lähes kaiken tekee vain itselleen, tai joskus ihan päin perhettä.
Houkutus olisi suuri asettua katsomaan muiden kilvoittelua.
Mitäpä siitä seuraisi? Pitkään nukkumistako? Vaeltelua katselemassa ja ihmettelemässä esimerkiksi rakennustyömailla. Istuksimista torilla ukkoringissä ja parlamentissa arvioimassa maailman menoa? Ison Kristiinaan aulan penkille katsomaan eläviä ihmisiä?
Vai oikaisisiko peräti sohvalle aamusta alkaen, vaeltaisi välillä jääkaapille ja oikaisisi toiselle sohvalle vaihteeksi. Ja tv auki koko päiväksi.
Ei. Vähän pitää suunnitella. Oppi edes yhdestä työstä päivittäin on ihan fiksu. Olisi kiva myös, edes hieman, aikatauluttaa asioita ja laatia päivärytmi. Vaikkapa yhteisen aterian laatiminen tiettyyn kellonaikaan olisi poikaa. Onneksi vaimon työ tarjoaa myös tilaisuuden kulttuuripläjäyksiin aika usein, ei tarvitse niitäkään hakea.
Mitäs kesällä, kun pääsee ulos ja on lukemattomia lukemattomia kirjoja ja puutarhaksi muuttunut piha. Ja aina on jotakin nykäisemistä tarjolla jo pihassakin, kuten talossa, saati alkava matonpesuprojekti. Ja tulevat taas pojat oljamiin, siinä sitä on vaarille projektia. Alkaa vaimon loma ja hänen suunnittelemansa ohjelmointi. Luonto posauttaa joka aamuksi uudet katsottavat, eikä entinenkään heti häviä. Aamuja en osaa nukkua hukkaan, poluille, luistelemaan, metsään siis.
Aivan kylliksi olen tyhjäsilmäisiä maleksijoita ja sohvaperunoita nähnyt. Jopa ikäisiäni, eikä vain syrjäytyneitä nuoria. Monelle eläke tarkoittaa pois hiipumista parissa vuodessa, kun eläkeajan pitäisi olla parasta aikaa elämässä.
Eläkeukolla harvoin on aikataulua. Ei stressaa työ. Lähes kaiken tekee vain itselleen, tai joskus ihan päin perhettä.
Houkutus olisi suuri asettua katsomaan muiden kilvoittelua.
Mitäpä siitä seuraisi? Pitkään nukkumistako? Vaeltelua katselemassa ja ihmettelemässä esimerkiksi rakennustyömailla. Istuksimista torilla ukkoringissä ja parlamentissa arvioimassa maailman menoa? Ison Kristiinaan aulan penkille katsomaan eläviä ihmisiä?
Vai oikaisisiko peräti sohvalle aamusta alkaen, vaeltaisi välillä jääkaapille ja oikaisisi toiselle sohvalle vaihteeksi. Ja tv auki koko päiväksi.
Ei. Vähän pitää suunnitella. Oppi edes yhdestä työstä päivittäin on ihan fiksu. Olisi kiva myös, edes hieman, aikatauluttaa asioita ja laatia päivärytmi. Vaikkapa yhteisen aterian laatiminen tiettyyn kellonaikaan olisi poikaa. Onneksi vaimon työ tarjoaa myös tilaisuuden kulttuuripläjäyksiin aika usein, ei tarvitse niitäkään hakea.
Mitäs kesällä, kun pääsee ulos ja on lukemattomia lukemattomia kirjoja ja puutarhaksi muuttunut piha. Ja aina on jotakin nykäisemistä tarjolla jo pihassakin, kuten talossa, saati alkava matonpesuprojekti. Ja tulevat taas pojat oljamiin, siinä sitä on vaarille projektia. Alkaa vaimon loma ja hänen suunnittelemansa ohjelmointi. Luonto posauttaa joka aamuksi uudet katsottavat, eikä entinenkään heti häviä. Aamuja en osaa nukkua hukkaan, poluille, luistelemaan, metsään siis.
Aivan kylliksi olen tyhjäsilmäisiä maleksijoita ja sohvaperunoita nähnyt. Jopa ikäisiäni, eikä vain syrjäytyneitä nuoria. Monelle eläke tarkoittaa pois hiipumista parissa vuodessa, kun eläkeajan pitäisi olla parasta aikaa elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti