Alamäen laskuasento on vähän liian matala. Painopiste on liian matalalla. Lantio nousee liian ylös. Potku suuntautuu liian taakse eikä tule alustaa vasten. Liike ei ala yhtä aikaa polvista ja lantiosta. Hyppääjä hyökkää liian ahneesti lentämään. Lentorata on liian matala. Vartalon kulma on liian suuri. Lento ei ole levynä, V on liian vähän auki. Hypystä puuttuu rentous, on yliyrittämistä.
Pitää palkata YLEN urheilulähetyksen asiantuntija valmentamaan! Sillä varmuudella ja asiantunmtemuksella, millä mäkihyppääjän suoritus selostetaan, olisi valtavasti käyttöä valmennuksessa. Mutta varmasti on asiantuntijalla ja YLEllä salainen sopimus, että häntä ei saa hiihtoliitto käyttää?
Vaikka mäkihyppy on lajina aivan toinen kuin vaikkapa Janne Ahosen huippuvuosina, yhden asian sen ajan suuret voisivat opettaa nykyisille. Voittaminen vaatii luonnetta, ei riitä (tässäkään lajissa), että "Tehdään oma suoritus ja katotaan sitte, mihin se riittää."
Voittaminen on kumma kyky: jopa sitoutuminen lajiin tai itsekuri ovat ainakin olleet toissijaisia, vai mitä herrat Nykänen ja Olli?
Aivan varmasti se suuri nimi saa isommat pisteet samanlaisesta hypystä kuin uusi tekijämies.
Ja aivan varmasti oma hyppääjä vetoaa tuomariin - tai suosimisen pelossa tapahtuu päinvastaista.
Kaikissa arvioitavissa lajeissa on objektiivisuus vain suhteellista ja toivottua.
Suomalainen ei kyllä voi tuomaripeliä syyttää, mutta olisi kyllä varsin mahdollista laatia ohjelma tietokone-kamerayhdistelmälle, joka vertaisi hypyn kaikkia vaiheita vaikka mallisuoritukseen ja käyttäisi kaikenmoisia lähtölava- , pituus- ja olosuhdekertoimia.
Lisää valmennusapua, ei niinkään mäkihyppyyn, mutta vaikkapa lätkään, saisi hyvin halvalla lähes jokaiselta kotisohvalta. Kolme ukkoa, kaljakori, nauhoitus päälle pelin ajaksi. Samalla tulisi hankittua materiaalia myös tuomarikoulutukseen, tuomarihan on puusilmä nuija.
Menetelmässä on vain pari vikaa, tilanteet menivät jo! Ja silläkin, joka ei edes tilannetta nähnyt, on varma mielipide.
Mutta kuvitellaanpa maajoukkue pakotettuna katsomaan tällainen sohvavideo: - Ei ikinä enää!
Peli paranee uusintanauhan pelossa.
Sillä varmuudella, minkä vain täydellinen asiantuntemattomuus voi antaa, voin myös sanoa, että jos ei ole kilpailuhenkinen, ei voi tulla huippu-urheilijaksi.
Ei myöskään siitä, joka ei kestä kovaakin sanomista, joka ei narsismissaan kuuntele ohjeita ja kehitä itseään, vaikka on jo hyvä.
Harrastaja yleensä pitää lajistaan ja on luultavasti siinä ainakin melko hyvä. Vaan kun se ei tuo menestystä - paitsi omaan elämänlaatuun.
Pitää palkata YLEN urheilulähetyksen asiantuntija valmentamaan! Sillä varmuudella ja asiantunmtemuksella, millä mäkihyppääjän suoritus selostetaan, olisi valtavasti käyttöä valmennuksessa. Mutta varmasti on asiantuntijalla ja YLEllä salainen sopimus, että häntä ei saa hiihtoliitto käyttää?
Vaikka mäkihyppy on lajina aivan toinen kuin vaikkapa Janne Ahosen huippuvuosina, yhden asian sen ajan suuret voisivat opettaa nykyisille. Voittaminen vaatii luonnetta, ei riitä (tässäkään lajissa), että "Tehdään oma suoritus ja katotaan sitte, mihin se riittää."
Voittaminen on kumma kyky: jopa sitoutuminen lajiin tai itsekuri ovat ainakin olleet toissijaisia, vai mitä herrat Nykänen ja Olli?
Aivan varmasti se suuri nimi saa isommat pisteet samanlaisesta hypystä kuin uusi tekijämies.
Ja aivan varmasti oma hyppääjä vetoaa tuomariin - tai suosimisen pelossa tapahtuu päinvastaista.
Kaikissa arvioitavissa lajeissa on objektiivisuus vain suhteellista ja toivottua.
Suomalainen ei kyllä voi tuomaripeliä syyttää, mutta olisi kyllä varsin mahdollista laatia ohjelma tietokone-kamerayhdistelmälle, joka vertaisi hypyn kaikkia vaiheita vaikka mallisuoritukseen ja käyttäisi kaikenmoisia lähtölava- , pituus- ja olosuhdekertoimia.
Lisää valmennusapua, ei niinkään mäkihyppyyn, mutta vaikkapa lätkään, saisi hyvin halvalla lähes jokaiselta kotisohvalta. Kolme ukkoa, kaljakori, nauhoitus päälle pelin ajaksi. Samalla tulisi hankittua materiaalia myös tuomarikoulutukseen, tuomarihan on puusilmä nuija.
Menetelmässä on vain pari vikaa, tilanteet menivät jo! Ja silläkin, joka ei edes tilannetta nähnyt, on varma mielipide.
Mutta kuvitellaanpa maajoukkue pakotettuna katsomaan tällainen sohvavideo: - Ei ikinä enää!
Peli paranee uusintanauhan pelossa.
Sillä varmuudella, minkä vain täydellinen asiantuntemattomuus voi antaa, voin myös sanoa, että jos ei ole kilpailuhenkinen, ei voi tulla huippu-urheilijaksi.
Ei myöskään siitä, joka ei kestä kovaakin sanomista, joka ei narsismissaan kuuntele ohjeita ja kehitä itseään, vaikka on jo hyvä.
Harrastaja yleensä pitää lajistaan ja on luultavasti siinä ainakin melko hyvä. Vaan kun se ei tuo menestystä - paitsi omaan elämänlaatuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti