Suomalainen menestyy

 Alamäen laskuasento on vähän liian matala. Painopiste on liian matalalla.  Lantio nousee liian ylös. Potku suuntautuu liian taakse eikä tule alustaa vasten.  Liike ei ala yhtä aikaa polvista ja lantiosta. Hyppääjä hyökkää liian ahneesti lentämään.  Lentorata on liian matala. Vartalon kulma on liian suuri. Lento ei ole levynä, V on liian vähän auki. Hypystä puuttuu rentous, on yliyrittämistä.

Pitää palkata YLEN urheilulähetyksen asiantuntija valmentamaan!  Sillä varmuudella ja asiantunmtemuksella, millä mäkihyppääjän suoritus selostetaan, olisi valtavasti käyttöä valmennuksessa.  Mutta varmasti on asiantuntijalla ja YLEllä salainen sopimus, että häntä ei saa hiihtoliitto käyttää?

Vaikka mäkihyppy on lajina aivan toinen kuin vaikkapa Janne Ahosen huippuvuosina, yhden asian sen ajan suuret voisivat opettaa nykyisille.  Voittaminen vaatii luonnetta, ei riitä (tässäkään lajissa), että "Tehdään oma suoritus ja katotaan sitte, mihin se riittää."
Voittaminen on kumma kyky: jopa sitoutuminen lajiin tai itsekuri ovat ainakin olleet toissijaisia, vai mitä herrat Nykänen ja Olli?

Aivan varmasti se suuri nimi saa isommat pisteet samanlaisesta hypystä kuin uusi tekijämies.
Ja aivan varmasti oma hyppääjä vetoaa tuomariin - tai suosimisen pelossa tapahtuu päinvastaista.
Kaikissa arvioitavissa lajeissa on objektiivisuus vain suhteellista ja toivottua.
Suomalainen ei kyllä voi tuomaripeliä syyttää, mutta olisi kyllä varsin mahdollista laatia ohjelma tietokone-kamerayhdistelmälle, joka vertaisi hypyn kaikkia vaiheita vaikka mallisuoritukseen ja käyttäisi kaikenmoisia lähtölava- , pituus- ja olosuhdekertoimia.

Lisää valmennusapua, ei niinkään mäkihyppyyn, mutta vaikkapa lätkään, saisi hyvin halvalla lähes jokaiselta kotisohvalta.  Kolme ukkoa, kaljakori, nauhoitus päälle pelin ajaksi.  Samalla tulisi hankittua materiaalia myös tuomarikoulutukseen, tuomarihan on puusilmä nuija.
Menetelmässä on vain pari vikaa, tilanteet menivät jo!  Ja silläkin, joka ei edes tilannetta nähnyt, on varma mielipide.
Mutta kuvitellaanpa maajoukkue pakotettuna katsomaan tällainen  sohvavideo: - Ei ikinä enää!
Peli paranee uusintanauhan pelossa.

Sillä varmuudella, minkä vain täydellinen asiantuntemattomuus voi antaa, voin myös sanoa, että jos ei ole kilpailuhenkinen, ei voi tulla huippu-urheilijaksi.
Ei myöskään siitä, joka ei kestä kovaakin sanomista, joka ei narsismissaan kuuntele ohjeita ja kehitä itseään, vaikka on jo hyvä.

Harrastaja yleensä pitää lajistaan ja on luultavasti siinä ainakin melko hyvä.  Vaan kun se ei tuo menestystä - paitsi omaan elämänlaatuun.

Metsäläisiä

Small talk?  Suoraan asiaan.  Suomalainen on tunnettu siitä, että asiat tapahtuvat ilman turhia puheita ja kiertelyä ja kaartelua.  Asiaan!  Ja aikataulut pitävät.
Nyt olemme ylpeitä - aikaisemmin se tarkoitti sivistymättömyyttä, mitä se varmaan osittain olikin, sanavarasto kun oli niin niukka, että puhuttiin vain pakosta ja valmiiksi harkittua?

Välskärin kertomuksissa on suomalainen aatelismies mm. Ranskan hovissa. Hänestä saa aika karun ja karhumaisen kuvan.  No eipä täällä tarvinnut peruukkia ja hovimiekkaa, röyhelöhihoja tai pokkurointia.  Kumpi on sivistymätön, hienostelija vai suora?

Jos sanon, tarkoitan mitä sanon.  Sanasta miestä, sarvesta härkää.  Sama niukkuus on myös koskettamisessa: jos saat suomalaiselta mieheltä halauksen, se todella on muuta kuin hutipusu eurooppalaiseen tyyliin.  (Tai sitten olet tehnyt maalin lätkässä!)

"Metsäläinen" pitää rehabilitoida.  Sana on saatava positiiviseksi.
Oikeastaanhan se tarkoittaa metsän keskellä asuvaa, luonnon kanssa yhtä olevaa.
Ja tässä me olemme hyviä!
Pudota suomalainen metsään, eipä hätää.  Alkaa orientoituminen, heitetään marja tai ketunleipä suuhun, tutkitaan maastoa, kasveja, kuunnellaan linnut, ollaan kotonaan.

Vein ystävämme britit, durhamilaisen pariskunnan, syömään mustikoita noin 30 metriä tiestä sivuun.
Jo alkoi pälyily, ties mitä hirmuja piili harjun takana.  Uskaltaako näitä syödä, eikö ole saasteita, kenen marjoja nämä ovat? Tunnetko nämä varmasti, eiväthän ole myrkyllisiä?  Ihan totta, vieressä oli Saimaanrannan lomakylä, mäen takana heti ranta ja lomakylän mökkejä.

Belgiassa opas selitti, että metsät ovat kuninkaan metsiä ja niissä pitää pysyä poluilla, mitään ei saa kerätä.  Monessa muussakin maassa metsä on herrasväen vartioitu alue, jonkinlainen puisto, tarkkaan vartioitu.  Liikaa hoidettu metsä ilman suojapusikkoja on tietysti helppo kulkea, mutta mitä siellä voi havaita paitsi ihmisen sinne sallimaa tai laittamaa?

Luen juuri Asimovia.  Aika paha on tulevaisuudenkuva, jossa ihmiset elävät kuvun alla ja maan alla, ulkomaailmalta täysin suojattuna.  Eräs murhakin ratkeaa sillä, että ihmisen on mahdotonta kulkea avoimessa luonnossa edes muutamaa kilometriä! 

Minun sukupolveni löytää marjat ja sienet, suuri osa on jollain tasolla vielä halonhankkijakin.
Mutta olen huolissani tulevista.  Seuraavalle sukupolvelle luonto on paljon vähemmän kuin minulle, entä heidän lapsilleen.  Monelle metsään meneminen on projekti tai suoritus, metsään ei vain poiketa.
Savannin eläimet tunnetaan, entä lähimetsän?  Kohta ei niitäkään, ellei pelimaailma käytä eläinfiguureja?

(Omat lapseni ovat ihan kelpo metsäläisiä, samoin vaarin pojat.  Vävy on jopa hifistimetsäläinen, selviytyjä!)

Metsä oli osa suomalaisuutta, niin iso osa, että sitä ei pari sukupolvea voi pois raaputtaa.  Kaupungistuminen on kyllä aivan eri asia kuin metsän keskellä, osin metsästä elinkeinonsa saava asuminen.
Metsä elää paitsi konkreettina vielä meissä, myös perinneasioissa, saduissa.  Kun pitää oikein rauhoittua tai päästää irti arjesta, kyllä se metsää vaatii.   On niin luonnollista mennä metsään, että on pitänyt satuihin kehittää kaikenmoiset peikot ja näkit.
Lapsihan menisi muuten metsään leikkimään, hukkumaan rantaan, eksymään. Karhu ja susi ovat oikeasti olleet minimaalinen vaara verrattuna vaikkapa koiriin!

Miltä näyttää aukkohakkuu?  Miltä tuntuisi joku kansallismaisemaamme kuvaava taulu harvesterin kanssa?  Sopisiko Sibeliuksen 4. sinfonian (kuvaa Kolia)  keskelle moottorisahan ääni?
Metsässä ja luonnossa on yhä jotakin pyhää ja loukkaamatonta, johon puuttuminen saa surulliseksi.

Paranoiaako muka?

Helikopteri!  Kopteri tarvitaan, ei tästä maastosta kukaan voi kantamalla noin painavaa miestä viedä!  Olisi lähimmälle tielle vielä 15 km ja joenylitys ja huikeita rinteitä kiivetä ja raahata.
Totta kai se sammalen peittämä kivenkolo oli siinä, kyttäämässä, sai se saaliinsa ja jalka napsahti.
Vai olisiko sittenkin syy ollut väärissä jalkineissa ja polun ulkopuolelle menemisessä, keppiäkään ei ollut mukana.  Oikeasti, kopteri on soitettu jopa uhoamisen takia: - Näin sitä ennen tuntureilla rinkan kanssa alamäkeä juostiin, pysy perässä, poika!

Lapsena uskoi vakaasti, että esimerkiksi ukkonen vainoaa juuri minua.  Melkein ensimmäiseksi oppi, että puun alle ei pidä mennä.  Vuorenvarmaahan oli, että salama iskee juuri siihen puuhun.  Kukaan ei kuitenkaan tullut kertoneeksi, että aukiolla olisit itse se korkein kohta tai onkesi voisi olla se antenni salamalle.  Myöhemmin oppi, että ihan historian suurmiehelläkin on ollut samanlaisia pelkoja: Luther mm. lupasi ruveta papiksi, mikäli selviää yhdestä ukkosmyrskystä.  Ja rupesi - paraniko maailma?
Luterilainen usko toi mm. lukutaidon kaikelle kansalle, olkoonkin että kiristämällä.  Ei ole salama vainonnut: varmaan syy on se, että ukkosella Ida-mummi pakotti pöydän alle ja ovenkahvoihin ja hellanluukkuun hän koski vain halolla, ettei saa sähköiskua...

Tupakka käryää, uusi jopa sytytetään usein entisellä.  Tupakka ei ole enää vain nautinto, se on pakko.  Ja kas, todetaan varjostuma, todetaan alkava syöpä.  Syy?  No ei ainakaan tupakka!  Maalauskemikaalithan ne.  Vai olisiko se, kun olin heinätöissä?  Kerran olin laittamassa laattoja talon seiniin, olikohan se hengityssuojain huono?  Sen miljoona syytä löytyy itsen ulkopuolelta.

Perkele.  Paskalakeilla ei taida olla muuta tekemistä kuin kytätä minua.  Ajavat ne muutkin ylinopeutta.  Nyt on tullut jo kahdet sakot, pitäisi ajaa ainakin loppuvuosi matelemalla.
Miksi peltipoliisitkin aina silloin tällöin välähtelevät juuri minun kohdallani.  On tämä holhousyhteiskunta, kyllä minä osaan ajaa.  Mitä vaaraa on pienestä ylinopeudesta tai punaisia päin ajamisesta, jos ei ketään tule? Miksi viranomaiset tahtovat jonoja, ilman rajoituksia ei niitä olisi ollenkaan.

Kalareissulla ne suuret kalat kiertelevät minua.  Miksi samalla reissulla kaikki muut saavat kunnon saalista, minä vain särkiä ja miniahvenia?  Sama on marjareissulla, muilla alkaa ämpäri täyttyä nopeasti, minulle ei kerry mitään.  Ei, vaikka koko ajan juoksen, marhaan etsimässä yhä parempaa paikkaa ja muut keräävät/onkivat koko senkin ajan.  Minua vaivaa huono tuuri!
Itikat, paarmat, hirvikärpäset, ampiaisetkin vainoavat minua enemmän kuin muita.

Voi onnetonta sitä, jolla on kaikki tuo taakka.  Hän ei myöskään koskaan voita lotossa tai arvalla.  Hän eksyy.  Työssäkään ei etene ja akka nalkuttaa.  Kyllä kohtalo on kova!

Seli seli.  Olisiko ryhdistäytyminen mitä?

Omittu itsenäisyys

 Jos et tuntisi, saattaisit luulla, että olen tätä mieltä.  Usko pois, tässä puhuu nyt tarkkailija!



Uskollisuus kuninkaalle.  Uskollisuus keisarille.  Sodi maasi puolesta, maksa verosi!

Inha itä.  Ikiaikainen uhka karjalaisista, Novgorodista, venäläisistä.  Jäi päälle, kuten sotapropagandakin, mutta se on juuri isänmaallisuutta.

Sano ope mitä vain, kotona tiedetään tai ainakin sanotaan totuus muista kansoista.  Kun ei oikeasti tiedä, pelkää ja uskoo stereotypiat.

Irti Ruotsista.  Irti Venäjästä.  Minä itse!  Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia!

Pelottava aate ja vallankumous.  Itsenäisyys on vasemmistolaisuuden vastustamista.  Lännelle voi isänmaallisesti antautuakin.

Itsenäisyys on kukkia vain valkoisten haudalle.

Kommunisti haluaa Suomen liittämistä Venäjään!

Rauhanaate, rauhantyö - esi-isien, sankareiden, sotaveteraanien työn mitätöimistä ja halveksimista.

Isänmaallisuus on toisen maailmansodan vankina.

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.  Suomalainen vastaa kymmentä ryssää.  Ainoa hyvä ryssä on se, jonka näkee jyvän läpi.  Stereotypia tai propaganda on isänmaallisuutta.

Aseetta ei voi palvella.  Varusmiespalvelu on ainoa tapa.  Muut ovat pinnareita, vaikka palvelu olisi yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

Jalompaa on kuolla kuin elää isänmaan puolesta.  Sankarivainajia on muistettava ikuisesti - minkä sodan, niitähän riittää.

Sotaveteraanien ja - invalidien valtava omaisuus on koskematon.  Joka vuosi on isänmaallista kerätä lisää, vaikka veteraaneja on vain noin 24 000 ja varat ja varsinkin omaisuus riittäisivät.

Kaikki työväenliikkeen saavutukset, kuten työaikalaki, palkkataso, tasa-arvo, työolot, työsuojelu - koko elintaso ovat vasemmistolaisuutta, kunnes ne ovat arkipäivää.  Silloin ne ovat  mitättömiä itsestäänselvyyksiä, taisteluvaiheessaan epäisänmaallisuutta.
Milloin oikeisto on omasta aloitteestaan parantanut työväestön asemaa?

Isänmaallisuus on samaa kuin yläluokkaisuus.  Vain oikeistolainen voi olla isänmaallinen.

Missä kohdassa nationalismi onkin jo natsismia?  Kumpi on lähempää sukua: oikeistolaisuus  sodan aikana natsismin kanssa vai vasemmistolaisuus nyt (Neuvostoliiton tavalla toteutetun) kommunismin kanssa?

Koti, kirkko, isänmaa!

Jumalan säätämää järjestystä ei saa muuttaa.  Se on sosialismia.  Jumalan on siis oltava oikeistolainen?

Demokratia on oikein, kunhan äänestät oikein.

Liittoutuminen länteen on isänmaallista.  Puolueettomuuskin on vasemmistolaisuutta.

Talouden ylivalta päätöksentekoon nähden ei ole itsenäisyyden luovuttamista muualle.

Paraati, lippu, vaakuna ovat isänmaallisempaa kuin ruoan jakaminen köyhille itsenäisyyspäivänä.

Kynttilät, juhlat ja riitit ovat tärkeämpiä kuin arkinen työ maan hyväksi.

Maan talouskurimukseen vieneen kerman juhliminen ansiomerkkeineen on isänmaallisuuden huippu!
Koko ikänsä työtä tehnyt saa siis juhlia edustuksellisesti.

Kännissä örveltäminen pelissä on isänmaallista.  Varsinkin jos häpäisee lipun ja Suomen värit käytöksellään.

Ja lopuksi: vain minun tavallani voi olla isänmaallinen!

Suomi

Ulkoa piti osata.  Ja osattiin, kuka sitä laiskanläksylle halusi, tai vielä pahempaa, kuka halusi kirjeen kotiin, ettei läksyä osattu!  Tornionjoki, Muonionjoki, Könkämäeno, Kilpisjärvi,...
Koko Suomen raja  osataan kansakoulupohjalta ulkoa.  (Niin kuin rannikkokaupungit ja Pohjanmaan joetkin, yhä.)
Alueellisesti Suomi on helppo määritellä - onko, joillekin on jäänyt Karjala ja toinen neidon käsivarsi päälle.

Isänmaa?  Helppoa tämäkin.  Kun ajatus kuninkaan ja keisarin uskollisesta alamaisesta saatiin muutettua isänmaanrakkaudeksi, tässä ei ole epäselvää.  Kovan työn tekivät kansalliset herättäjät, vaikkapa Lönnrot, Runeberg, Kivi sekä kansallisromanttiset eri taiteenalojen suurmiehet.  Kyllä, kyllä he saavat olla patsaina kaapin päällä, paikka on ansaittu!

Isänmaa-Suomi on myös samaa kuin velvollisuus.  Sitä on rakastettava, puolustettava.  Se on nähtävä jotenkin korkeampana asiana kuin arki.  Isänmaan etu ajaa ohi kaikesta.
Mutta tässäkin paratiisissa käärmeensä on: isänmaallisuus on pakotettu samaksi kuin oikeistolaisuus, kirkko, asepalvelus, uho.  Ikään kuin maataan ei voisi rakastaa tai muuten hyödyttää monin muinkin tavoin. Isänmaallisuus = mitä toisen maailmansodan aikaiset päättäjät kansalta vaativat?

Isänmaallisuus muuttuu helposti hurraa-isänmaallisuudeksi.  Pelätään vaikutteita, suljetaan Suomi.
Kiivetään toisia kansoja pitkin hyvinvointiin.  Uhotaan, uskotaan stereotypioihin.  Ollaan "finuiitteja" (blogi 15.10.2009), korostetaan omaa erinomaisuutta ("talvisodasta ei mikään muu kansa olisi selvinnyt").
Vain Suomen etu, hoitakoon maailma nälkänsä ja pakolaisensa!  Ja lätkäpelissä kyllä Ruotsille näytetään, kyllä me olemme hyviä! Ja isänmaallisimpia olemme kännissä, kun kansallislaulu kajahtaa
voiton merkiksi.
Hirmuisen hyvin tämä suomalaisuus on nyt saatu politiikan osaksi.  Häveliäänä miehenä en voi sanoa, että puhun Persuista...

Aivan uusi Suomi on keksitty.  Kun pääministeri puhuu Suomesta, Suomen edusta, Suomen velvollisuudesta, Suomen hyvinvoinnista, täytyy ihan oikeasti pysähtyä miettimään, mitä hän - luultavasti tiedostamataan - tarkoittaa.
Suomen hyvinvointi ei ainakaan tarkoita kansalaisen tai kansan hyvinvointia, vaan kyseessä ovat valtiokoneiston hyvinvointi, pankkijärjestelmän hyvinvointi ja osakkeenomistajien edut.  Ja aina on kyse taloudesta. Kansalaisen osa on maksaa ja luopua.

Suomen velvollisuudet taas ovat kansalaisten velvollisuuksia noiden äskenmainittujen pönkittämiseksi ja sen lisäksi myös kansainvälisten pelureiden rahoittamiseksi.

On siis eriytetty toisistaan "Suomen" hyvinvointi ja kansan hyvinvointi.   Mutta kun minusta sen pitäisi olla sama asia!

Suomi on siis tarkoitushakuinen sana.  Eri yhteyksissä se tarkoittaa aivan eri asioita.
Kuitenkin meihin on sisäänrakennettu se kansallisromanttinen isänmaa-Suomi, eli on epäisänmaallista olla eri mieltä.  Voi olla, että tätä käytetään taitavasti hyväksi.

Saa ajatella.

Lunta ja pakkasta. Juuri sellainen ilma, jota itsenäisyyspäivältä odottaa. Hyvä kävellä paraatit katsomassa, kynttiläkävely illalla - suorittaa riitit.

Itsenäisyys ei ole muuttunut mihinkään? Edelleen ovat ulkoiset tunnusmerkit samat ja olemassa.
Mutta huikea oman päätöksenteon, so. todellisen itsenäisyyden siirto on tapahtumassa.
Markkinavoimat bulvaaninaan EU hallitsevat lainsäädäntöämme, talouden kautta myös sisäisissä asioissa. Tarve ei enää ratkaise, vaan se, miten markkinavoimat reagoivat.

EU kulkee kiihtyvällä vauhdilla kohti liittovaltiota. Tätähän ei tietenkään sanota ääneen, mutta mitä muuta komission ylivalta ja sitoutuminen jatkuvasti rahoittajaksi voi tarkoittaa. Mikä on Suomi tässä liittovaltiossa?

Vapaaehtoisesti, halulla EY:hyn liityttiin, EU siitä tuli meiltä kysymättä. Nyt meneillään oleva kehitys muilutettaneen meille ilman kansanäänestystä, muka joutumalla tilanteeseen ilman aktiivista pyrkimistä?

Haluaisin Suomelta itsenäisyyttä ja rohkeutta. En öykkäröimällä toki, ei pelkällä eillä mitään saa aikaan. Neuvottelukykyä, oman pään pitämistä oikeissa asioissa, liitoutumista samanhenkisten kanssa pitää olla. Suomi on kaikkien koira, selällään sen edessä, joka juuri nyt rapsuttaa - tällä kertaa länsi, joka käyttää hyväksi.

Minulla on kyllä hyvä olla tässäkin Suomessa. Hyvä koti, ahtainakin aikoina sodan jälkeen neuvolat, koulut, terveydenhoito saatuna, hyvä koulutus, virka, hyvä eläke, yhä kestävä avioliitto, lapset ja lapsenlapset. Mikä tässä on väärin, miksi tällainen pitää romuttaa kaupan alttarilla?

Pakkopullaa?

No nyt on tutkittu, että Itä-Suomen koululaiset eivät haluakaan oppia pakkovenäjää pakkoruotsin tilalla.
Aivan: venäjä on jo onnistuttu tekemään pakkokieleksi, ennen kuin sen laajamittaisempi opetus on edes alkanut.

Venäjällä on uskomaton taakka voitettavanaan. Lähes vuosituhantinen jatkuva sotatila, naapurin pelko ei voi olla jättämättä jälkiä. Ja autonomian aika ja maan venäläistämisyritys siihen kaupan päälle! Suurin osa venäjänkielen kammosta on venäläisen ihmisen atavistista pelkoa, sisäänrakentunutta ja varsinkin vuosisatojen opettamaa asennetta. Todella, ryssäviha asuu meissä, oli sille pohjaa enää tai ei, ja sitä varsin tehokkaasti ylläpidetään yhä.
Sotapropaganda on jäänyt päälle.

Venäjän tarve on ilmeinen. Kun yhteiskunta suunnittelee, kaavoittaa, rakentaa valtavasti Venäjän varaan, kun maassa on yhä kasvava venäläinen vähemmistö, on käsittämätöntä, että venäjänkieli ei saa vastaavaa asemaa.
Itsekään en kyllä kaupan ikuisuuteen usko, en halua myöskään uskoa kaupan ikuisesti autuaaksitekevään vaikutukseen.

Pakkoruotsi? Kun kielellä ei ole mitään yhteyttä todelliseen elämään, se on tarpeeton kieli? Emme varmaan kaikki muuta pääkaupunkiseudulle, vaikka politiikka ei enää koko maan asuttamista tärkeänä tunnukaan pitävän. Emme muuta rannikolle, Oolantiin, eikä meistä kaikista tule virkamiehiäkään kaksikieliseen maahan.

Ruotsi olisi hyvä kieli aloituskieleksi, ainakin germaanisten kielten rakennetta ja ajattelua se opettaa ja sille on helppo rakentaa. Ääntäminenkin poikkeaa vain kohtuullisesti suomesta. Kirjaimet ovat samat.

Kun ruotsalaisuiskot muka toivat ristiä Suomeen, tuli oikeastaan koko länsimainen ajattelutapa. Maa ei mikään tyhjiö ollut, eikä yhteiskunta ollut järjestäytymätön, niin kuin illuusiot meillä ovat. Mutta länsimaisuus sai jalansijaa: hyvä, sillä vaihtoehto oli olemassa, vino risti ja slaavilaiset tavat. Siis lippu ylös ruotsalaisuuden päivänä!

Koko historiansa ajan Suomi riiteli toisten sotia. Ja missä? Useimmiten Ruotsi ja Venäjä sotivat Suomessa ja tietysti vielä suomalaisella verellä. Ymmärtää ryssävihan, ymmärtää ryssävihan tahallisen ja tarkoitushakuisen kasvattamisen. Ymmärtääkö yhä?

Ruotsit olivat valtiaita. Ja kun irti päästiin, Ruotsi Suomen selän takana sen kun vaurastui, ja kateus sen kun lisäsi Ruotsin ja ruotsin inhoa ja kateutta. Parhaansa maassa asuvat ruotsinkielisetkin ovat tehneet eristäytymällä, vaatimalla naurettaviakin oikeuksiaan vaikka katukyltteinä, ja esimerkiksi kieltäytymällä siirtolaisasutuksesta? Bättre folk!

Ylpeähän tässä pitäisi olla, ei kade. Missä muualla noin pientä vähemmistöä kohdellaan noin hyvin? Oma koulujärjestelmä korkeakouluja myöten (helppo päästä opiskelemaan), omat seurakunnat,oikeus tulla kuulluksi omalla äidinkielellä, oma varuskunta jopa! Vertaukseksi esimerkiksi Tsekkoslovakia: tsekin kieli oli pakollinen kaikille, slovakia taas ei, eikä sitä tsekin puolella missään näkynytkään.

Kieli kuin kieli. Suomalainen on hirmuisen hyvän kielipohjan saanut ja selviää maailmalla. Jo neljäsluokkalainen osaa englantia niin hyvin, että useat ulkomaiset opettajat ovat voineet kertoa omista maistaan ilman tulkkia luokille. Suomalainen osaa, jos uskoo itseensä. Tässä piilee myös se avain: emme pelkää, emme ole alamaisia, meillä ei ole syytä kadehtia, me olemme me itse. Ruotsiksi tai vaikka venäjäksi.

Miksi? Miksi pitäisi lähettää omalla kustannuksella Islantiin muutama Hornet, koko niiden vaatima henkilöstö, huolto? Miksi pitää mennä vuokraamaan tukikohta ja lennonvarmistus- ja sääpalvelut ulkomailta?
Arvokasta sotaleikkiä pohjoismaisen yhteistyön nimissä.

Islanti on eräs maailman tarkimmin valvotuista alueista. Vaikka amerikkalaisten oma lentotukikohta Keflavikissa lakkautettiin, saari on eteentyönnetty valvonta-asema jo itsessään, valvoo Pohjois-Atlantin laivaliikennettä ja ilmaliikennettä, on erittäin tärkeä osa ensivaroitusjärjestelmää. Ja ympärillä pyörii Naton laivasto tutkineen ja lentokalustoineen.

Toisaalta Islanti voi olla myös sotilaallinen tyhjiö, houkutteleva "vihollisen" salaiseen valloitusoperaatioon. Hyvä kuvaus on Tom Clancyn teoksessa Myrsky nousee, maahanlaskujoukot tulevat tavallisen ro-ro-aluksen sisään piilotetuilla ilmatyynyaluksella, valtaavat Keflavikin ja Reykjavikin siviilikentät ja sen jälkeen saapuu ilmakuljetuksena yhä lisää joukkoja. Islanti muodostuu kiinteäksi lentotukialukseksi, josta yletyy rankaisemaan Britanniaa ja hallitsemaan pohjoisen Atlantin saattueita. Epäilenpä, että kolme Suomen Hornetia ei ihan tällaista pysty estämään...

Mikä olisi se tehtävä? Ilmatilan valvontaa varten ei kannata lähteä, kun varsinainen tunnistustehtävä jäisi kuitenkin Norjalaisille. Harjoitus ei vastaisi sitä, mikä Hornetin tehtävä Suomessa on eli tunnistustehtävää.
Voisi ajatella, että harjoiteltaisiin tukikohdan perustamista, huollon järjestelyjä jne., mutta meillä on siihen mahdollisuus kotonakin, esimerkiksi eteentyönnettyjen kenttien kanssa valtateiden levennyksillä.

Mahdolliset 3 Hornetia olisivat poissa Suomen oman ilmatilan valvonnasta. Epäilemättä rauhan aikana, hyvissä oloissa kalusto riittää, koneet ovat lentokunnossa, riskiä ei muodostu. Mutta on ennenkin ystävällinen naapurimaa käynyt testaamassa, joskus tahalliselta näyttävästi jopa, valvonnan tehoa.
Suomen Hornetit eivät enää ole vain puolustuksellisia aseita. Kaikkien aikojen suurin asekauppamme teki niistä erittäin tehokkaita rynnäköintilaitteita.
Näin varustetut koneet eivät ole valvontakoneita, tarvitaan ilmasta ilmaan-ohjuksin varustettuja. Siis Suomessa, omaan valvontaan.

On kyse puhtaasta Nato-operaatiosta, testistä. Olemmeko yhteensopivia? Olemmeko halukkaita Nato-johtoiseen operaatioon?
Ei ole kyse rauhanturvaamisesta, ei edes rauhaan pakottamisesta, ei ole minkäänlaista koko maailman antamaa mandaattia.

Mutta onhan oikeisto, joka on ominut isänmaallisuuskäsitteen muotoilemisen omakseen, ja niinpä tämänkin operaation vastustaminen on epäisänmaallista. Ja rauha tarkoittaa vain ns. negatiivista rauhaa, so. uhkaan ja varustautumiseen perustuvaa sodatonta olotilaa.

Oi Maamme!

Luin viimevuotisen blogini itsenäisyydestä. Poljen paikallani, sillä hyväksyn joka sanan, tai sitten olin kovin viisas jo vuosi sitten.

Itsenäisyys kolahtaa yhä, myös ne ulkoiset muodot ja riitit, kynttilät, paraatit, linnanjuhlat. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Jossakin siellä pohjalla pieni ääni huutaa kovaa, kuinka hyvä minun on olla tässä maassa, mihin kaikkeen olisin tämän puolesta valmis. Ja ne fraasit ja uhotkin ovat melko helposti raaputettavissa näkyviin, vaikka ne tunnistankin stereotypioiksi.

Olemmeko itsenäisiä? Kreikka tarjoaa tällä hetkellä pelottavan ja konkreettisen esimerkin siitä, että valtio on talouden vankina. Aivan samaa vankeutta on joka maalla, erittäin paljolti itse sovittuna, ihan oikeasta syystäkin eli lisäämään kansalaisten hyvinvointia. Taloudellinen riippuvuus antaa uusia isäntiä: esimerkiksi Saksa ja Ranska seisovat jalka jo monen maassa makaavan niskan päällä tai vielä pahempaa, moni maa joutuu tekemään suurimman osan sisäpolitiikastaankin taloudellisten lakien mukaan ja vain talous konsulttina, ei tarve. Talouden laille emme mitään voi?
Mutta Suomena voimme aina olla kiipeämättä toisia myöten.

Toinen este itsenäisyydellemme on edelleen Venäjä! Ei, en koe aseellista uhkaa, miehityksen pelkoa, nootteja, puuttumista itsenäiseen päätöksentekoon uhkana. Nyt Venäjä on positiivinen uhka: nyt pitää nokitella sitä, näyttää sille, olla niin länttä että! Ja muuttua kovaksi, länsimaisemmaksi kuin länsi, uhoajaksi ja öykkäriksi sinne Euroopan kovaan ytimeen (esim. stubeksimalla) ja jopa pyrkiä Natoon...
Kuinka kukaan voi olla niin sokea, ettei näe tässä Setä Samulin maireaa hymyä siellä verhon takana, lempeä setä se siellä vetelee koko maailman naruja. Kovia arvoja!

EU on voittopuolisesti positiivinen asia meille. Mutta juuri talouden ylivallan antaminen muille oli se suurin syy vastustaa. Hyt ahdistava kriisi senkun vähentää omaa päätöksentekoa ja liittovaltiokehitys on aivan ilmeistä. Mikä on Suomen painoarvo? Mihin arvoihin tämä liittovaltio nojaa, humaaneihin vai taloudellisiin?

Tämän vuoden linnanjuhlien teema on tasa-arvo. Erinomainen teema: koko kansan on voitava juhlia hyvää oloaan täällä, voitava olla ylpeitä suomalaisuudestaan. Kansaa ei voi vaihtaa, vaikka sen nimissä kaikenlaista suvaitsemattomuutta tarjotaankin. Maan ykkönen aivan oikein näyttää, että ketään tai mitään ei syrjitä. Eikä kunnioitettu presidenttimme takuulla pidättäydy tasa-arvoasioissa vain Suomen rajojen sisään.

Kansallinen itsetunto on tärkeä asia. Sen voi rakentaa muutenkin kuin öykkäröimällä tai ikivanhoilla hokemilla, sota-aikaan jämähtämällä. Kulttuuri on hyvä alku, sitä seuraava kansainvälistyminen ja toisten ymmärtäminen hyvä jatko.
Kansainvälistyminen kaikilla osa-alueillaan hyväksytään sanoina, mutta ei toimintana: OPS tarjoaa osa-alueiksi kulttuuri-, ihmisoikeus-, tasa-arvo-, ympäristö-, aseriisunta- (rauhan-) ja kehityskasvatuksen ja tiedän suuren tarpeen edetä näissä niin koulussa kuin maailmassakin. Ja hienot YK:n vuosituhattavoitteet allekirjoitan myös ilolla.
Itsenäisyys rakentuu hyvään itsetuntoon, oikeaan tietoon ja oikeaan asenteeseen - eiköhän tällä pärjää jo pitkälle, kun on koulutusta, ammattitaitoa ja osaamista ja halua rakentaa.

(Kuvan nimi voisi olla vaikka Isänmaan aamunkoitto, se on näkymä Venlankadulta kohti "Inhaa Itää".)

Hyvä, Suomi!

Itsenäisyyspäivää odotellessa

On taas se aika, jolloin pitää isänmaallisesti haukkua nuoret, varsinkin nyt työelämässä oleva sukupolvi veltoiksi ja mitättömiksi, kykenemättömiksi talvisodan ihmeeseen ja epäisänmaallisiksi - jos muistaa, kun ne homot ovat siellä juhlissa.

On taas aika mitätöidä toisten suuriarvoinenkin työ suomalaisen hyvinvoinnin ja rauhan eteen: kaikkihan me tiedämme, että ainoa oikea isänmaallisuus on sotilasparaati, kynttilä ikkunalla ja Tuntematon sotilas. Haihattelua on rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista maailmaa.
On aika arvostella presidenttiä, kun hän ei olekaan USA:n talutettava, vaan saa milloin minkäkinlaisia suuria kansainvälisiä tehtäviä.

On aika vaatia Suomea suomalaisille ja puhua totuuksia maahanmuuttajista, niputtaa heidät yhdeksi ryhmäksi ja pelätä heitä. On muistettava taas, kuinka suomalainen sisu vie (vei?) läpi harmaan kiven. Ja kaikki stereotypiat muista kansoista on kaivettava esiin ja taas julistettava. Suomi ylös, mieluummin toisia kansoja myöten kiipeämällä!

On aika asettua katsomaan linnanjuhlia. Arvostelemaan, kadehtimaan. Taas sekin on siellä, millä ansioilla, ja katsokaa noita makkaroita, puvun pitäisi olla ihan erilainen.
Millähän putkilla tuokin sai ansiomerkin? Kansanedustajien palkkaa pitää muistaa vaatia alas. Kumma, kun sotaveteraaneja ei ole kaikkia kutsuttu. Siinä evästä hakiessa pitää muistaa haukkua kreikkalaiset, mutta kossun juomista ei silti sovi unohtaa myöskään.

Puukko, perkele, terva ja terveys, sisu Suomella saunassa!

Paavo presidentiksi

Paavo Arhinmäki lupautuu ehdokkaaksi. Jo oli aikakin. Jo kuukausia ovat ehdokkaat saaneet julkisuutta niin itselleen kuin taustaryhmilleen, ja meidän Paavomme julkisuus on samaan aikaan lähinnä osallistumattomuutta Musiikkitalon avajaisiin.

Paavoja piisaa. Kenestäkään ei tule presidenttiä...

Vasuri-Paavo on varmasti näistä Paavoista aidoin.

Jalasmökki-Paavo ei kelpaa aidosti edes omilleen, on ottanut sellaisia irtiottoja oman puolueensa toimia vastaan, että aitoa kannatusta ei ole edes puolueen sisällä kuin parissa oikein peruskepulaisessa piirissä. Mutta onpahan hän ihan kuin oli Mikojan naapurissa: oli mikä vain linjamuutos, kukas se sieltä taas ponnahtaa näkyville!

Iso Paavo taas on jyrä, mistään piittaamaton opportunisti, töksäyttelijä äksyilijä. Kummasti vaalitilanne panee muka-hymyilemään ja perustelemaan asioita.
Olisiko tämä ollut hyvä Euroopan kuningas - mielestäni ainakaan Suomen Isäksi hän ei sovi, mielipidejohtajaksi ja tasapuoliseksi. Valtiomies (menneeltä) asemaltaan, ei kyvyiltään?

Kuvittele Soini edustamassa Suomea presidenttinä, so. Suomen julkikuvana.
(Tukin korvani, en kestä avunhuutojasi). Suomi on tietysti eksoottinen maa monelle, mutta junttius ei oikein taida enää olla muodissa muualla kuin amerikkalaisissa red neck-piireissä ja Suomessa. Joo, oikeasti puuttuu enää Hankkija-lippis. Ymmärrän toki, kyse on imagesta, jopa tahallaan ylläpidettävästä kuvasta - sopii ehkä muihin vaaleihin.
Mielipidejohtaja - hei, onko oikeasti mielipiteitä sutkautusten takana. Toimia ei ainakaan ole.

Pieniä ehdokkaita riittää. Pieniä? Koko pienuus on siinä, että puolue on "väärä", vaikka aatemaailma ja toimet olisivat suuriakin. Profiloitua pitää silti, ehkä vaalityössä voi tarjoilla edes hiukan hyviäkin ajatuksia. Pelkäänpä kuitenkin pahoin, että vaalitilanne liikaa yhtenäistää ehdokkaita. Mutta kun ei oikeasti ole toivoakaan valinnasta, toivon - enkä muuta edes epäile - että ainakin Arhis sanoo, mitä ajattelee, eikä huoraa aatettaan hymistelemällä. Haavisto taas on jo pelinsä pelannut, kun "me" heterot niin pelkäämme.

Presidentiksi näistä kuka vain, kunhan ei maamme kuvan pilaavaa moukkaa. Eipä tule.

On vielä se yksi, lausuntoautomaatti, joka on puolueensa kannastakin irrotellen ruvennut olemaan koko kansan viisas jo kauan sitten.

Me itsenäiset

Itsenäinen, mitä se on? Aika helppoa on luetella klassikot: oma lippu, oma vaakuna, oma alue (se isänmaa), omat lait, oma armeija, oma hallinto, politiikka ja poliittinen järjestelmä, ulkopolitiikka, oma(laatuinen)kulttuuri, oma kieli, oma raha. Papukaijakin sanoo nuo sisäistämättä.

Esimerkiksi lippu: mitä vaate sinällään on, ilman tausta-arvoja? Vaakuna on taas Juhana-herttuan vaakuna Turun linnan portin päältä, haikailemmeko siis Ruotsin alle. Oma raha, euroko, vai tietyllä kansallisella uholla ja taistellen saatu markka - euronkin toki itse valitsimme. Oma kulttuuri: imemme kuin sieni läntistä elämänmallia ja olemme sanastoa myöten tietoisesti tekemässä tässäkin eroa itään.
Muutenkin meillä, niin kuin kaikkialla, suuri osa kulttuuria on yhteistä.
Olisiko itsenäisyys siis oikeastaan mahdollisuus itse tehdä valintoja?

Isänmaallisuus on paraateja ja uhoa. Ainoa hyvä isänmaallinen on armeijan käyvä, ryssää vihaava ja tosihyvä on se,joka on kaatunut sodassa? Eläminen Suomen hyväksi ei ole isänmaallista? Ohiammuttu ei olekaan sankari- eikä ollutkaan, sodan pakolla käyneet (harva sotaa, ainakaan talvisotaa halusi) olivat useankin liikkeen hampaissa vielä 70-luvulla. Nyt kun heitä on vähän, on helppo kiirehtiä heistä huolehtimista...
No takaisin on tullut, myöhemmät sukupolvethan eivät olisi pärjänneet siellä josskin.

Uhoa ja örvellystä kaljapäissään Suomi-paidassa. Tosi hieno kuva maastamme: lippu kurassa, siivoton öykkäri kähisemässä kaljabassollaan. Ruotsi-Suomi maaottelun henki.
Isänmaallisuus onkin siis toisten kansojen halventamista ja mitätöimistä?
Yksi suomalainen vastaa kymmentä... Muutenkin me olemme mestareita keksimään halventavia,stereotypisiä kuvia muista kansoista.

Suomalainen on paras - ainakin jossakin asiassa. Kaikki uutiset suomalaisista uppoavat meihin, tulkitsemme ne heikon itsetuntomme kautta. Mitähän muut ajattelevat?

Suomalainen haluaa kiivetä omaan kukoistukseensa vaikka muita kansoja polkemalla.
Onneksi meitä on vähän, emme tähän pysty kuin vitseissä ja joissakin urheilulajeissa.
Itsetunto kasvaa: me, ei siis se tero Pitkämäki, heitimme kultaa! Me, ei Kimi, ajoimme sitä formulaa.

Hyvä suomalainen? Uuden isänmaakäsitteen kannalta hyvä on se, joka käy koulunsa nopeasti, tekee työtä pitkän uran, maksaa veronsa ja tuottaa innovaatioita, säästää itse eläkkeensä ja kuluttaa mahdollisimman vähän palveluja.
Siinä sivussa hänen täytyy kuluttaa ja ylläpitää kasvua, vaikka hänen pitääkin säästää,toimia kestävän kehityksen periaattein ja suojella ympäristöä.

Mielestäni kuva todellisesta isänmaallisuudesta on toinen. Hyvä suomalainen
toki rakastaa ja kunnioittaa isänmaataan, äidinkieltään, juuriaan.
Hän on kuitenkin kosmopoliitti ja tulee toimeen muiden kanssa, tietää eikä luule ja pelkää. Opportunistin tilalle tarvisemme kansainvälisen yhteistyön tekijöitä kaikille aloille. Suomi on koti, hyvä pohja, ja hän näkemyksensä mukaan kehittää Suomea yhä paremmaksi esimerkiksi äänestämällä vakaan ja selvää ottavan harkinnan jälkeen. Kukin omalla paikallaan voi olla "hyvä", kaikki eivät ole Ahtisaaria.
Itsetunto on vahva, lähtee kotoa ja koulusta, joissa ei stereotypioita enää tarvita oman kansan identiteetin (sotamoraalin!) pönkittämiseen. Niinpä hyvä suomalainen kehittääkin koko maailmaa tasa-arvoisena, pohjana oikeudenmukaisuus eikä vain hyötynäkökohdat.
Tällainen Suomi tarvitsee turvallisuutta. Vauraushan sen luo, suomalainen työ.
Ei synny hyviä kasvuoloja, kunnon koulua ilman satsauksia, ei pysy palvelujen taso ja sosiaaliturva, eläkkeet ilman vaurautta. Aivan oikein palkitaan ne, jotka työtä tänne luovat - valitettavasti myös ne, jotka sitä täältä vaikkapa Kiinaan vievät.

Mutta pilviä näkyy. Suomi yhdessä länsimaiden (iso käsite) kanssa tulee piankin käpertymään oman ylirikkautensa suojeluun, kun köyhillä menee yhä huonommin.
Merkkejä jo on. Ja siellä kyyristelee takana tosi iso uhkakuva. Ei paljon karttaa tarvitse katsoa, kun tietää, mitä tapahtuu veden noustessa vaikka vain 10 metriä.

Finuiitit

Kaleva kertoo britistä, joka vertaa suomalaisia japanilaisiin tai grönlantilaisiin. Jutussa puhutaan kansallisesta eheyttämisestä esimerkiksi kriisien jälkeen kertomalla mm. kansan ainutkertaisuudesta, kielen myyttisestä vaikeudesta, erottumisella kaikista muista.
Olemme laimennettuja japanilaisia tai vahvennettuja inuiitteja - finuiitteja?

Jutussa on paljon perää. Kansallisia arvojamme ruokkii erilaisuutemme. Mikäpäs siinä, koemme vahvasti olevamme suomalaisia, ainutkertaisia. On upeaa olla suomalainen!

Överiksi menee, kun erilaisuutta pönkitetään myyteiksi asti. Kukaan muu ei olisi selvinnyt talvisodasta. Yksi suomalainen vastaa kymmentä... Meillä on paras hyvinvointivaltio. Suomalainen tuote on maailman paras. Vain suomalainen hiihtää, saunoo, ui avannossa. Lukemattomia myyttejä!

Jos asia jäisikin itsetunnon pönkittämiseen. Mutta samalla luomme tai saamme ja tietämättämme/tieten vahvistamme stereotypisiä käsityksiä muista kansoista.
Tiedättehän: kaikki saksalaiset olivat natseja, kaikki saksalaisturistit ovat säästäväisiä. Juutalaiset ovat kaikki ovelia kauppamiehiä. Kaikki ranskalaiset ovat suuria rakastajia ja svenskit homoja. Jenkki kuin jenkki puree purkkaa ja on maailmanvalloittaja ja ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Kaikki britit tekevät kehnoa ruokaa hyvistäkin aineksista.
Omaa itsetuntoamme pönkittääksemme meidän täytyy tehdä toisista jotenkin huonompia, kiivetä toisia pitkin ylös huonon itsetunnon alhosta.

Sotapropagandalla tehdään tätä tahallaan, tehdään ali-ihmisiä jopa. Mutta miten on mahdollista, että tällaiset totuudet ovat monelle nytkin ainoita totuuksia? Ja miksi meidän täytyy tosissaan loukkaantua, kun joku laukoo meistä vastaavia totuuksia. Nautimme suunnattomasti muista kansallisuuksista kertovista vitseistä, mutta nöksähdämme, kun meistä joku tekee vastaavaa.
(No kyllähän se Berlusconi laittamattomasti sanoikin...)
Toisaalta olemme sen verran masokisteja itsesäälissämme, että meihin kolahtaa esimerkiksi Neil Hardwickin ulkopuolinen näkemys suomalaisista.

Olisiko taustalla kateutta? Varmaa on, että meidän itsetunnossamme on vikaa.
Lääkkeeksi ehdotan käymistä ulkomailla ja kulkemista silmät auki. Eipä ole ollut tarpeen hävetä omaa suomalaisuuttaan kuin silloin, kun joku (muu?) suomalainen pilaa koko kansallisen maineemme omalla käytöksellään.
Ihan tosi, suomipoika on melkoinen maailmanmies tarvittaessa.

Vaikka voissa paistaisi...

En halua kehottaa ketään ei-isänmaalliseksi.
Mutta kansallisuusaatteella on ollut ja on yhä hirmuinen taakka kannettavanaan: sen nimissä on johdettu kokonaisia kansoja tuhoon ja luotu viholliskuvaa muista. Jos et usko, mieti, millaisia stereotypisia mielikuvia meihinkin on istutettu/syntynyt eri kansallisuuksista! Esimerkiksi ryssäviha on imetty äidinmaidossa?
Kansallisvaltiot ovat usein syntyneet historian taitekohdissa, sivutuotteena. Minunkin on helppo hurskastella tässä, kun Suomi lipsahti itsenäiseksi 1. maailmansodan sopivassa vaiheessa.

Tamilit asuttivat noin puolta Ceylonin saarta. Sen lisäksi he ovat valtaenemmistönä Intiassa
Jafnan niemimaan kohdilla, osavaltion nimikin on Tamil Nadu.
Nyt Tamilit hallitsevat paria nelökilometriä Ceylonin koilliskulmalla: hallinta on kyseenalaista, niin sissit kuin siviilitkin ovat jatkuvan tulituksen alla. Ihmiskilpiä? Omasta halustaan paikalla?

Tamilit ovat edelleen valtava vähemmistö Sri Lankassa, ja vaikka sissisota näyttää ratkeavan täydelliseen romahdukseen, tamilien asema on pakko hoitaa tavalla tai toisella. Mieluummin sillä toisella: itsehallintohan ei ole vain hallintoa, se on identiteettiä, kuulumista omaan kansaan, oikeuksia kieleen ja kulttuuriin. Se alistava tapa johtaa sissisotaan, pommeihin, maanalaiseen toimintaan, levottomuuteen.

Sri Lanka on jo muinaisuudesa ollut levottomuuden pesä. Esimerkiksi Ramayanassa paha Lankan kuningas (sama kuin Paholainen?) ryöstää Shitan eli Raman rakkaan puolison ja vie hänet saarelleen. Syttyy sota, jossa hyvisten eli Raman joukkojen apuna taistelee mm. Hanuman, apinajumala ja apinain kuningas, jonka hännässään viemän tulen avulla ns. hyvikset (tarinan tekijän puoli on aina se hyvä) voittavat.

Onko väkivalta hyväksyttävää esimerkiksi itsenäisyyttä tavoiteltaessa? Vastaus ei ole vain ei tai kyllä. Jos ei ole mitään demokraattista keinoa, mitä jää jäljelle? Mitä baskien ETA saa tehdä, entä Turkin Kurdit - tai tamilit.

Kouluavustajamme oli tamili sieltä Intian puolelta, mutta ei osannut omaa äidinkieltään kuin fraasien verran. Hän eli koko lapsuutensa ja nuoruutensa ihan muualla eli Bangaloressa ja puhui omana kielenään englantia. Oli Sam vähän ihmeissään, kun osasin sanoa kädet oikealla tavalla yhdessä hänelle : - Vanakaam! eli tervehtiä. Tämän jälkeen olinkin hänelle aina Sahib [saijib],
en tosin ole varma, olio se kunnioitusta vai hienoa pottuilua.

Eräillä isoilla kansoilla on ollut tapana levitä naapurimaihin. Ja sitten onkin joko julistettu alue omaksi tai ainakin ruvettu vaatimaan yhä suurempia oikeuksia. Lebensraum ei ole vasta Hitlerin keksintöä. Olisiko panslavismi mitään? Kelttiläisten sulauttaminen Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan ja Ranskaan? Intiaanisodat? Pelkkää luetteloa varmaan tulisi monta sivua. Saamelaisetkin mukana.
On "meillä" eurooppalaisilla myös ollut hieno tapa muodostaa etupiirien mukaisia valtioita esimerkiksi Afrikaan: Lontoossa ja Pariisissa on viivaimella vedetty rajoja täysi piittaamatta kansallisuuksista ja kansojen nautinta-alueista, luonnollisista rajoista. Demokratia on varsin hankalaa, kun valtioihin kuuluu jopa kymmeniä kansoja eri kielineen ja kulttuureineen.
Kai se demokratia pelaa meillä, kun kaikki olemme jokseenkin samanlaisia indoeurooppalaisia
ja ero on vain puolueissa - jos niissäkään.

Palaamme alkuun. Suomalaisuus olkoon suvaitsevaa. Omaa kansallista etua ei saa etsiä toista alistamalla.