Täydellinen maisemointi

Kaikki oli kuten oli suunniteltu.
Mikään ei ollut kohdallaan!

Vaimoni nukkuu pitkään. Ja sinä aamuna hän nukkuisi vielä tavallista pitempään, ainakin valvoi kovin myöhään.
Oton vaimo oli kongressissa toisella puolen maapalloa.
Jopa Oton avolava oli pihassa, lavalla pressulla peitettynä rakennusrojua, avaimet virtalukossa ja jopa työrukkaset apukuskin penkillä.

Peli oli alkanut liian pitkinä katseina, vähän liian pitkinä halauksina.  Itsevarmuus oli lisääntynyt, jopa taustapeiistä oli vilahtanut koskettelua, salaisia pikasuudelmia.  Rannekello oli jäänyt meille, saunalta löytyi vieras pyyhe. Oli yllättäviä iltakokouksia.  Meikata ja tupsuttaa piti vaikka kauppareissua varten ja pienikin asia vei yhä kauemman aikaa poissa kotoa.  Ilmestyi uusi tuoksu, aivan outo hajuvesi.
Mutta sitten alkoivat ne klassiset tiheät päänsäryt ja oudot naisten vaivat.  Koskettaakaan ei saanut, kun aina tuli ensireaktioksi säikähdys tai torjuva äännähdys, joka nopeasti kyllä korjattiin hymyksi, joka ei yltänyt silmiin asti.  Television ohjelmat alkoivat aina olla tärkeämpiä kuin samaan aikaan nukkumaan meneminen.

Viiden vuoden yhdessäolon jälkeen yleisimmät puheet olivat: - Älä häiritse, katson uutisia!  Se oli sentään puhetta, tavallisesti ei edes vastattu, ei edes huomeneen.  Ja niinä harvoina hetkinä, kun oli vieraita, minun mielipiteeni ei painanut todellakaan mitään, sai puhua päälle ja varastaa puheenvuorot., jopa suureen ääneen arvostella mielipiteitä ja varsinkin huumorintajua.
Tai iltaisin muka läheisyydeksi sentään: - Haluan vain olla vieressä.  Myöhemmin tämäkin  muuttui epämääräiseksi torjuvaksi ynähdykseksi ja nykäisyksi.  Älä koske - edes.
Selkä tuli tutuksi.

Rikospoliisin koulutus on hyvä.  Se auttaa jopa suunnittelemaan täydellisen rikoksen.
Suunnitelma syntyi itsestään, pala kerrallaan, ihan töitä tehdessä.
Päätös vain oli vaikeampaa kuin suunnittelu.
Mutta onneksi Otto oli tässä mielessä juuri Otto, mokomaa rasvaisten juttujen ja kuutamokeikkojen urakoitsijaa ei maailma juuri kaipaa.  Pimeää työvoimaakin tuo piti, nytkin oli ainakin joku Timur ja Oleg mukana, kun Otto kävi tasaamassa aitanpohjan.  Maksun hoiti vaimo, tuskin veroineen, ehkä ei rahallakaan.

Miten lie Otto saanut niin komean ja viisaan lääkärivaimon, onneksi heillä ei lapsia ollut.  Elämä sujui näköjään rinnakkaiselämänä, ei yhdessä: Otto kävi juottamassa milloin mitäkin mahdollista urakantilaajaporukkaa - olin joskus siivellä - ja vaimo loi uraa ihan muualla.
Miten tuota miestä oli luullut ystäväksi, miten oli vuosia pelattu golfia ja käyty kalareissuilla, saunottu, käyty kylässä.  Ällötti koko pukki - miten saisi pokan pitämään ja touhun jatkumaan muka normaalina loppuun asti?

Viimeinen niitti olivat aina pihalla näkyvät Oton avolavan jäljet.  Kerran olin näkeväni juuri kulmasta kääntyvän autonkin.

Yksinkertainen suunnitelma sisältää vähiten epäonnistumisen paikkoja.  Ja tätä ei monimutkaiseksi voi sanoa!
Oli kalareissu; kaikista vioistaan huolimatta Otto sentään viihtyi vesillä, oli aika taitavakin virveliensä kanssa.  Otolla oli jopa murhavälineet minunkin käyttööni, tietty hölmö luotto ihmisiin, esimerkiksi avaimet pihassa seisovan auton virtalukossa.  Oli jopa ottomaisesti lupien yli kaivettu soramonttu, jota maisemoitaisiin pian - ennen sitä tietysti Otto käytti sitä laittomana kaatopaikkana, puskutraktorikin olisi valmiina, jos massoja pitäisi siirtää - tuskin edes heti pitäisi, sillä alueella oli vielä juuri sopiva syvä onkalo rakennusrojulle ja paskiaiselle reppuineen ja kalakamppeineen.

Olin ilmoittanut Otolle, että tulisin hakemaan kuudelta.  Siinä autojen luona Otto saisi kakkosnelosen pätkästä, joutuisi omalle lavalleen ja pääsisi pikku ajelulle.  Soramontun onkalo odottaa, pohjalle ei päivä paista ja rakennusroju peittäisi.  Kukaan ei siihen aikaan viikonloppuna liikkeellä ole.  Ei varsinkaan soramontun pikkutiellä ja vaikka joku liikkuisikin, Oton auto olisi ihan luonteva näky, puuhat eivät aina päivännäköä kestäneet muulloinkaan.
Ja sitten tulisin kotiin, kolistelisin sen verran, että vaimo huomaisi minun noin seitsemältä olevan muka vasta lähdössä, ja pian tulisin takaisin ihmettelemään, kun se Otto ei ollut kotona.

Mutta illalla soitti serkku ja tahtoi mukaan kalareissulle. Mikäpäs siinä, lähdetään. (Perkele, juuri nyt!)
Ja lähdettiin.  Ja eikö Otto ollut ainoa, joka sai kunnon kalan.  Jos olin hermokimppu ja outo, kukaan ei ainakaan mitään kysynyt, taidan olla yleensäkin huono seuramies.

Tuli se toinenkin kerta.  Eikä soittanut serkku.  Kaikki meni kuten olin suunnitellutkin.
Ja nyt makaan liikuntakyyttömänä, juuri ja juuri tajuissani rakennusrojun alla ja kuuntelen, kuinka puskutrakoria käynnistetään.  Viimeinen muistoni siitä avolavan viereltä ennen kovaa kipua ja tajuttomuutta on vaimoni uuden hajuveden makea tuoksu.

Se

Luulin, että menemme erikseen saunaan.  Mutta tuskin olin ehtinyt lauteille, kun ovi kävi.  Se tuli sisään, katseli kivaa paikkaa itselleen ja kiipesi lauteelle seinän viereen.  Voi luoja, että se oli kaunis, mutta eihän tuijottaa sovi.  Ei sovi!    Mutta kyllä näin tuijottamattakin, kuinka varjot maalailivat vartaloa, ainoa valo tuli kiukaasta ja ikkunan takaa myrskylyhdystä.

Se asettui lauteen päähän, etsi hyvää asentoa.  Siten se nosti jalat lauteille ja kääntyi, nojasi päätyseinään ja rentoutui.
- Heitä löylyä!
Istuin metrin päässä, kumarsin suomalaisten jumalaa kiuasta.  Heitin varovasti: en missään nimessä halunnut sen muuttavan asentoa tai peräti siirtyvän alemmas.
Jos se ihan hiukan ojenaisi jalkojaan se osuisi minuun...
Se huokasi, nojasi päänsäkin seinään - ja ojensi jalkansa, varpaat osuivat oikeaan reiteeni.  Hyvin korkealle...
Huomaamatta?  Tarkoituksella?  Saisinko minä, pitäisikö minun hieroa jalkoja, pitää hyvänä varpaita.
Heitin lisää löylyä.  Liikaa: se katsoi, kääntyi ja kumartui,  En uskaltanut juuri  päätäni kääntää, mieli kyllä teki.

Menin ensin suihkuun, se tuli pian perässä, seisoi aivan vieressä.
- Pitäisikö selkä pestä?
No totta kai pitäisi.  Se otti pesulapun. Saippuoi sen.  Ja sitten muitta mutkitta otti olkapäästä kiinni ja alkoi kuurata selkää, pitkin ja pyörein liikkein.  Älä lopeta! Mutta sitten työ tuli valmiiksi ja se lähti esimään juotavaa.  Ehdin pestä itseni kunnolla, kokonaan, ja ottaa tarvitsemani kylmän suihkun. 
- Nyt on minun vuoroni.
Samat rituaalit tein kuin hänkin pesulapun ja saippuan kanssa. Otin jopa olkapäästä, mutta hän oli paljon pienempi ja liikkui niin, että olisi pitänyt otaa paremminkin kiinni.  Niin mistä?
Se itse päätti, milloin oli valmista ja jatkoi peseytymistään suihkun alla.
En tiennyt lähteä poiskaan, kun se jutteli koko ajan, ja takaan, että ei ole monta niin eroottista asiaa kuin kaunis nainen peseytymässä.  Koko vartalon se pesi siinä, kaiken, ujostelematta - eikä totta vie mitään hävetävää hänen vartalossaan ollutkaan.

Se kuivasi aivan luontevasti siinä takkahuoneessa.  Sitten se alkoi kuivata hiuksiaan, föönäsi pikkupöksysillään ja peili kertoi sen, mitä ei muuten näkynyt.
Makkara ei sille maistunut, ei olutkaan, mutta hedelmän se otti ja otti myös valkoviiniä, se kun oli sentään puolikuivaa.
Ja ne puheet!  Se johdatteli?  Ainakin puhuttiin miehistä ja naisista, seksin vapautumisesta  sukkahousujen ja E-pillerin tullessa, kokousmatkojen antamista mahdollisuuksista - "ei se käytössä kulu" - ja aviopuolison pitkästä lieasta, luottamuksesta.  Puheet kääntyivät jo omaan yksinäisyyteen ja miehen jatkuvaan poissaoloon, itsekin sain purkaa yksinäisyyttäni ja kertoa paljon sellaista, jota ei oikeastaan koskaan sanota edes kotona.

Mökissä oli kaksi kamaria ja takkatupa.  Molemmissa kamareissa oli peti valmiina. Tuli aika sanoa hyvää yötä ja se suikkasi kevyen suukon, en ehtinyt vastata.  Ja sitten se oli jo oven takana ja minä menin toiseen kamariin, hyvin tietäen, että unta on vähään aikaan aivan turha odottaa.  Niin kävikin, mutta olin kuulevinani, kuinka seinän takana myös kahistiin.  Pitäisikö liittyä seuraan?
Yritin lueskella, en edes muista mitään lukemastani.
Mutta kohta ovi aukeni hiljaa.
- Ai, sinä valvot vielä?
- Minun  on kylmä.  Saanko olla hetken vieressäsi?
En ehtinyt vastatakaan, kun se jo kuhahti viereeni.
Se käänsi selkänsä ja totta vie, alkoi nukkua.  Alkoiko?

——-

Olimme sopineet jo kauan sitten, että vuokraamme yhdessä mökin ja vietämme hauskan viikonlopun ystävien kanssa.  Mutta kuinka ollakaan, miehelle tulikin työmatka.  Ja vaimoni sanoi olevansa mahataudissa, turha hänen olisi  lähteä toisten viikonloppua pilaamaan.
- Mutta menkää te.  Pitäkää hauskaa!  Eikö se mökki jo maksettukin?
Olin vastustelevinani, mutta aika vaimeasti.  Ja niin tulimme tänne illansuussa.

——

Nuku siinä sitten, moinen ihana vieressäsi! Yritin olla huokailematta ja pyörimättä.  Sentään uskalsin käännähtää ja muka vahingossa hipaista sitä.
- Vihdoinkin, se sanoi, otti kiinni kädestäni.

Jälkeenpäin  se kummasteli saamattomuuttani.  Kyllä, halusin, kyllä, olin valmis - ruumiini oli valmis.Vuosia olimme toisiamme katsoneet sillä silmällä, luulisi tilaisuuden tullen olevan asioiden selviä. Mutta...
Mutta sitten se sanoi, ettei ole huolta, se laukaisi pommin.  Tällaisesta mökkireissusta oli kuulemma sovittu kolmeen pekkaan.  Kun hänen miehensä ja minun vaimoni halusivat olla rauhassa kahdestaan,  olivat jo vuosia halunneet toisiaan.
- Miksei mekin?
Sopii kysyä, mutta minä en voinut.

Jäi marjat keräämättä.  Automatka kotiin oli hiljainen.  Ei, ei kumpikaan mököttänyt, ei kumpikaan toista syytellyt.Oli tietty raja, joka oli ylitetty, lähes joka vaiheessa nainen olisi voinut sanoa, että ymmärsin väärin.  Se on se epäreilu naisen etuoikeus.  Mutta nyt ei ollut epäselvää, mitä haluttiin, halusimme kyllä kumpikin.  Hävettikö, vai olisiko minun kukkoutenikin kärsinyt kolauksen?

Vaimolle en sanonut mitään, vain muodolliset moit.  Mahatauti vaivasi yhä, liekö peräti norovirus?
Kummastelihan hän,että marjoja ei ollut, no, oli helppo tällaisena vuonna sanoa, ettei siellä ollut kerättävää.  Ei sanaakaan mistään oliko kivaa-kysymyksestä.
Ja sitten soitti naapuri, oli Oulussa työmatkalla: sinne ei yöllä ajettu, oli varmasti hän jo eilen sinne ajanut.  Kyseli, joutaisinko veneennostotalkoisiin seuraavalla viikolla.  Kyllähän minä, minullahan on itse määräämäni työaika, toimitusjohtajalla.

Oliko kukaan sopinut mistään!
Minussa ei ollut miestä kysyä koskaan.  Ei edes naapurin rouvalta.
Mutta olen onnellisesti edelleen naimisissa ja minulla on oikein mukavat naapurit.
Käymme edelleen porukalla saunassakin, ja olemme jo oppineet nauramaan, kun jalka tahallaan vahingossa hipaisee reittä.

Ehkäpä vielä joskus...

Talven tullen

 Kaupunki vapautuu vastuusta tällaisella kyltillä?  Kaupungin rajalle vosi laittaa tällaisen, aluetta koskevana?  Mahtava säästö! (Kuva on Trieristä Saksassa, mutta Lappeenrannassa näitä on monella kevyenliikenteen väylällä ja portaissa.)


Joskus tuntuu, että tällainen ohje on todella käytössä...

YLEISOHJE
     
Älä milloinkaan, vahingossakaan, hoida tiestöä ja jalkakäytäviä ennen kuin on pakko.
Liikenneturvallisuus paranee, kun ajonopeudet pienenevät, kaikkialle ei pääse, jalankulku hidastuu ja pyöräily loppuu kokonaan.  Kuntovaikutus on myös huomattava esimerkiksi lastenvaunuja umpihangessa kiskoessa tai pyörää kantaessa.

AURAUSOHJEET

1.  Odota!
     A) Kevät tulee aikanaan
     B) Kyllä mottiin jätetyt soittavat, ei tarvitse kallista aurauspäivystystä
     C) Aurausmöykyt ovat suurempia ja painavampia ja valli korkeampi ja raskaampi kolata.          Huomattava kuntotekijä!  Erityisen älykästä on odottaa nuoskan jälkeistä pakastumista, auraus kuluttaa enemmän kalustoa (työllistää korjaamoa), on hitaampaa (siis näyttää ahkerammalta) ja irtoavat paakut vielä suurempia poiskolattavia.
     D) Urainen ja epätasainen tie opettaa ajamaan.  Kun ei urista pääse väistämään edes vastaantulijaa tai ohittamaan, ajonopeudet pysyvät turvallisina.  Rikkoontuvat auton pohja, pakoputket, akselisto ovat huomattava työllistäjä

2.  Jos kuitenkin auraat
   A) Käytä suurinta mahdollista kalustoa ja isoja nopeuksia. Seinälaattojen, reunakivien, sähkökeskusten korjaus työllistää.  Tonteille saadan lisämaata irtoavasta maa-aineksesta.  Ihmiset .joutuvat kuntoilemaan ketterinä syrjään kadulle, pihoihin, vallien päälle.
   B) Valitse paikkaan sopiva kalusto!  Kun auraat jäistä kevyen liikenteen väylää, käytä karkeahampaista auraa.  Irtoava hile jää uriin, nastakenkäkään ei pure, kun hile liikkuu: taspainoaisti on tärkeä ylläpitää.
   C). Auraa jatkuvasti samoja katuja, vaikka ne olisivat jo kokonaan paljaita.  Jätä samat kadut aina auraamatta ainakin seuraavaan lumisateeseen asti.
   D) Muista jättää valtavat aurausvallit poikkikatujen tukkeeksi.  Riittää, kun läpiajokatu aurataan, kyllä se, jonka on pakko kulkea, kolaa.  Varsinkin muista tukkia aurausvallilla pihaliittymät, parasta olisi tehdä tämä sellaisena aikana, jolloin ihmiset ovat poissa kotoa, jotta valli ehtii jämähtää kunnolla ja kotiin tullessa auto on jätettävä kadulle liikennettä hillitsemään, kunnes valli on kolattu.
   E) Jos lunta tulee paljon, älä poista kapeiden katujen reunavalleja.  Turvallisuus lisääntyy ohitusten ja kohtaamisten loppuessa.  Jos pelastuslaitoksen autot eivät mahdu risteyksissä kääntymään, ihmiset oppivat elämään terveemmin, varomaan tulta ja onnettomuuksia paremmin.

3.  Hiekoitus
Yleisohjeen mukaan, älä hiekoita.  Jos kuitenkin on pakko
   A) Hiekoita juuri sataneeseen lumeen tai loskaan auraanatta.   Hiekanjyvät eivät kulje jaloissa tai renkaissa pois.
   B) Käytä särmikästä ja raekooltaan sopivaa mursketta, jotta se tarttuisi kengänpohjiin ja kulkeutuisi sisälle, siivous on hyötyliikuntaa.
   C) Erityisen tärkeää on hiekoittaa kevyen liikenteen väylä koko leveydeltä. Pulkka tai kelkka eivät anna samaa kuntovaikutusta kuin kävely ja lapsen tai taakan kantaminen.
   D) Tärkeää on erityisesti hiekoittaa kohdat, joissa latu tai kuntopolku ylittää tai alittaa ajoradan.  On varmistettava, että aurauslumi hiekkoineen ja suoloineen lentää ladulle , samoin hiihtotunneli on hiekoitettava koko leveydeltään.  On tärkeää, että sukset kyykitään pois jaloista ja kannetaan liikunnan monipuolistamiseksi.
   E) Hiekoita vain aina samoja kohtia yhä uudelleen.  Älä tuhlaa hiekkaa laitakaupungille!  Yhteiskuntarakenne tiivistyy, kun harmistuneet maalaiset asettuvat keskustaan.
   F) Risteyksiin ei tule hiekkaa tuhlata.  Tien tukkiva rekka hidastaa liikenteen turvalliseksi.
   (G) Hiekkaa ei tule keväällä nopeasti poistaa.  Mopoilijat ja polkupyöräilijät oppivat jarruttamaan ja kääntymään turvallisemmin eli hitaammin, rullaluistelijat eivät voi liikkua sotkemassa liikennettä.  Astmaatikot eivät voi pölyn takia liikkua ja lisätä ruuhkaa.)
      

Hyvän kuninkaan perintö

Olipa kerran hyvä kuningas.  Mutta ei kauan, kauan sitten, hyvä kuningas oli aika vähän aikaa sitten, oikeasti.  No, tämähän on satu, siis kuningas oli vähän pullukka, hänellä oli viikset ja parta, kärpännahkaviitta ja kaikki.  Pitää olla.  Mutta kruunu ja valtikka vain juhlissa, ja niitähän riitti.

Kuningas turvasi maan rajat.  Kuningas turvasi asukkaat myös köyhyydeltä ja järjesti sairaanhoidon, jopa lapsilisät.  Hän sai kaikki ilmaiseen kouluun ja perusti ammattikouluja ja yliopistojakin maan parhaaksi.  Oikeuslaitos ja lait olivat tasa-arvoisia ja toimivia.  Elinkeinot kukoistivat, posti,  tieverkosto, vieläpä rautatiet olivat kunnossa ja elinkeinoja tuettiin.  Järjestettiin eläke ja vanhuksista huolehdittiin yhteiskunnan kunnioitettuina jäseninä. Se, mikä yhteiskunnan tehtäviin kuului, myös tehtiin, ja kansa tyytyväisenä maksoi kohtuulliset verot ja oli kuninkaaseensa ja hänen hyviin vouteihinsa ja kreiveihinsä tyytyväinen.  Maa kukoisti.
Mutta, voi voi, hyvänkin kuninkaan aika loppui ja hänestä tuli rakastettu muisto.

Muutama seuraava kuningas vielä noudatti hyviä tapoja ja maa menestyi.  Mutta uusia neuvonantajia tuli kuiskuttelemaan kuninkaan korviin, pahimpia taisivat olla ne ekonomistit.
- Teidän majesteettinne, nyt pitäisi nostaa postimaksuja ja panna tietulleja! Nyt pitäisi saada maksu terveydenhoidosta.  Nyt pitäisi...
Ja kohta kaikki maksoi, aluksi kohtuudella.  Mutta kuninkaatkin ovat vain ihmisiä - ihan totta, käyvät vessassakin - ja heille kyllä lisäraha kelpasi.  Ja yhä useampi vouti sai milloin milläkin nimikkeellä kerätä rahaa valtiolle ja siinä sivussa itselleenkin.

Kansa voi hyvin ja maksoi, vaikka jo muutamat kulmakarvat kohosivat.  Ja yhä uusia maksuja tuli, mutta tämä kansa oli sisukas ja luotti esivaltaan, maksoi vain.
Mutta yhä pahempia ekonomisteja tuli ja heitä alkoi hoviväestä olla jo enemmistö, eikä kuninkaalla enää ollut edes varaa maksaa palkkoja, ellei...
- Teidän majesteettinne.  Myydään energialaitos.  Kerätään veroina se, mikä ennen saatiin maksuina ja keksitään myös siirtovero!  Samalla elinkeinotoiminta viriää.
Ja se oli vain alkua, seuraavaksi yksityistettiin rautatiet ja kanavat ja lentokentät.  Posti ja lennätin pilkottiin myytäviin osiin.  Miksi valtio vastaisi työvoimasta tai terveydestäkään?
- Ei voi olla palveluja, jotka eivät tuota! oli mantra, jonka varjolla kuninkaat säätivät kaikki ennen yhteiskunnan itsestään selvinä tehtävinä olleet asiat myytäviksi.  Ihmiset joutuivat ostamaan palvelut, eivätkä palvelun tarjoajat todellakaan halvalla palvelujaan myyneet, heidänhän piti tuottaa voittoa ja maksaa entisen verran vähintään kuninkaallekin.
Maantien käytöstäkin alettiin maksaa.
Oikeuslaitos ja armeija sentään olivat vielä yhteiskunnan käsissä, mutta tuli sekin päivä, jolloin valtiolla oli enää viinamonopoli.

Nykyinen kuningas ei istu valtaistuimella, hänellä ei ole valtikkaa tai valtakunnanomenaa saati kruunua.  Viitan hän sai pitää, se oli niin kulahtanut ja turkiskuoriaisten syömä.
Historiallisina juhlapäivinä kuningas sentään saa vuokrata vallan symbolit kuvausta varten.

Kaikki toimi, kaikki maksoi.  Eräänä päivänä huomattiin, että oikeastaan valtiolla ei ole mitään tehtävää ja silti sille kerätään kaikesta  yhä suuremmat verot.  Kaikesta?  Ehei, eihän pääoma suinkaan yhtä paljon maksanut kuin palkansaaja, joka työstään maksoi enemmän kuin omistaja pääomatulostaan.  Muut tulothan saikin kunnon sijoittaja piilottaa laillisesti vaikka ulkomaille, ja tässäkin ne ekonomistit olivat todella tarpeen neuvomassa.
Niinpä oli aivan luontevaa sulautua kokonaan Panroopan yhdysvaltoihin.  Vaikka mtäpä silläkään oli merkitystä, kaikki omistus keskittyi vähitellen muutaman amerikkalaisen miljardöörin taskuun.
Sillä, saivatko kansalaiset palveluja tai tuotteita, ei lopultakaan ollut mitään väliä: tärkeintä oli tuotto, ei toimivuus, ja kaikki oli aina kaupan, kunhan hinnasta sovittiin.  Ja jos jotain ei kannattavaksi katsottu, eikä se kaupaksi mennyt, palvelu yksinkertaisesti lopetettiin.  Kyllähän rikas palvelun löysi vaikka ulkomailta.

Kyllä.  Kyllä tästä selvittiin.  Mutta se on eri juttu, eikä se ole kaunis satu.  Mutta kyllä ihmiset lopulta ymmärsivät, että yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä on perusinfrastruktuurin turvaaminen.

Lisää yksityistettävää

Joka mies joutuu kutsuntoihin, aika moni nainenkin haluaa ja hakeutuu palvelukseen.  Valtava asiakasmäärä syntyy, mutta valitettavasti se on vielä hyödyntämättä.  Mitä tuhlausta!

Joku on sentään ollut viisas, ja suurelta osin armeijan pyykki ja varushuolto hoidetaan yksityisen firman kautta.
Miksikäs ei tehtäisi ruokailulle samoin?  Ja kun kerran markkinataloudessa eletään, miksei ruokaa voisi toimittaa vaikkapa venäläinen firma, kenttämuonitus mukaan lukien.  Tehokkaamminhan yksityinen toimii, olkoon vaikka sotatilanne.  Ulkomainen firmahan se halvimmalla varmaan toimittaisi aseet ja ammuksetkin taisteluhautaan asti.  Miksei armeijan viestiliikennettäkin voisi hoitaa joku yritys?  Kouluttajatkin voisivat olla jonkin yrityksen leivissä, mihin sitä henkilökuntaakaan tarvittaisiin?

Armeija voisi itsekin osoittaa aloitekykyä.  Voisi esimerkiksi myydä mainospaikkoja maastopukuihin.  Lentokoneen tai laivan kylki toimisi myös mainospaikkana.
Voisi myös ottaa sponsorin: halukkaita voisi löytyä vaikka suksitehtaista, asetehtaalta tai polkupyöränvalmistajista.  Lomia voisi myydä varusmiehille ja Sotkuun voi laittaa pääsymaksun.

Miksi ei voisi ostaa armeijan osakkeita ja osoittaa isänmaallisuuttaan.  Kun omistaisi tarpeeksi, voisi ostaa tilalleen jonkun palvelemaan intissä,  kyllä joutilaita miehiä piisaa.  Miksei voisi palkata tilalleen vaikka maahanmuuttajia tai kehitysmaan poikia?

Parhaimmillaan varmaan toimisi ihan yksityinen armeija.  Tai miksei moni, vaikka joka puolueen oma soma pikku armeija isojen firmojen armeijoiden lisäksi.  Kansanliikkeille on sallittava myös ihan ikiomat, ja tokihan kirkkokin tarvitsisi uskon puolustajia.  Kuria ja järjestystä valvomaan on saatava useita aseellisia partioita joka kirkonkylälle!  Tarvitaan niitä tietysti, koska jotkut partiot aiheuttavat järjestyshäiriöitä ja rähisevät keskenään.  Vapaa aselaki ja ase jokamiehen oikeudeksi tekisivät myös Suomesta turvallisemman.  Luonnollinenkin kehitys johtaa omiin armeijoihin, kohta rikkaiden asuinalueet tarvitsevat pikkuarmeijoita ja niiden yhteenliittymiä turvakseen.
Työllisyysvaikutus on valtava.

Oikeuslaitos hieroo päätöksiä aivan liian hitaasti.  Varsinkin, kun juttu on ennakkopäätöksen luontoinen tai muuten etenee korkeimpaan oikeuteen tai hallinto-oikeuteen asti, kuluu kohtuuttomasti aikaa.  Oikeustoimi on ehdottomasti yhtiöitettävä ja sitten yksityistettävä.
Avautuu valtavia mahdollisuuksia saada rahaa!

Miksi kiusata ja rasittaa tuomareita riita-asioilla: sopiva päätös pitää voida ostaa esimerkiksi vakuutusyhtiöstä tai teleoperaattorilta, jotka tilittävät jonkin verran valtiolle.  Tai mihin tarvitaan esimerkiksi hallinto-oikeuksia: lupa kuin lupa voidaan myöntää suoraan kaupungin kassalta, ja jos tulee ongelmia, voi maksaa lisää.  Joka tapauksessahan veronmaksaja lopulta maksaa isommat vahingot.

Valinnanvapauden nimissä pitää olla maakuntien hallinnoimia tuomioistuimia, tuomareina yksityisten firmojen tuomareita ja virkamiestuomareita.  Mutta totta kai valtion tuomareita on vähennettävä, samalla on sallittava yksityisten tuomioistuinten syntyminen.  Jotta kilpailu olisi aitoa, valtion tuomareiden tuomio on tehtävä maksulliseksi.
Päätöksiä pitää voida jouduttaa rahalla, ja kohtuullinen korruptio on sallittava oikeiden päätösten varmistamiseksi.  Rikoksista, joiden enimmäisrangaistus on enintään 6 kuukautta, on voitava selvitä ostamalla itsensä vapaaksi.
Keskiajan lopun aneiden tapaan pitää voida etukäteen ostaa itselleen vapaus syytteestä.  Summasta riippuen vapautus voisi koskea vaikka kaikkia rikoksia.  Alkupehmennyksenä voitaisiin myydä valitusoikeuksia korkeampaan oikeusasteeseen.

---
Jopa perusinfrastruktuuria on jo myyty saalistajille, esimerkiksi energiansiirtoverkot ja posti. Seuraavana menevät kulkuväylät?

Lienee tullut selväksi, että minua ei miellytä valtion omaisuuden yhtiöittäminen ja yksityistäminen.  Munivat kanat tapetaan lyhytnäköisen taloudellisen edun saamiseksi. 

Raamattu hyötykäyttöön!

Hallituspa keksi!
Vielä on 70 prosenttia kirkon jäseniä, uskonnon kautta voi ihmisiin vaikuttaa!
Ruvetaan vetoamaan vaikka Raamattuun, kun tarjotaan nieltäväksi oikein mahdottomia päätöksiä.
Perustettiin oikein komitea miettimään, mitä ja miten kansalle kerrotaan.
Ja kun KD ei ollut hallituksessa, mitään ei haittaisi, vaikka joku satatuhatta taas eroaisi kirkosta, enemmistö jäisi. Ydinjoukko, oma joukkomme - tosin joku kyynikko sanoi, että ne jäisivät, jotka olivat liian laiskoja ajattelemaan tai eroamaan.

Työ tuntui helpolta.  Kaikillahan on Raamatusta suoraan olevia puheenparsia ja vertauksia arkipuheessaan, valjastetaan aluksi vaikka ne käyttöön.

Esimerkiksi kaikki tietävät, että pitää antaa rajattoman monta kertaa anteeksi, ei 7 kertaa vaan
7 kertaa 70 kertaa.  Tästä on hyvä alkaa.  Kaikki kamalat kurjistam..., anteeksi kehittämiset, turvaamiset, uudelleenjärjestelyt on aina saatava anteeksi ja ymmärrettävä.  Tosin pääministeri, joka oli insinööri ja liikemies, laski, että kohta on 490 kertaa jo anteeksi saatu, ei tajunnut lukujen olevan vain osoittamassa isoa määrää, vertauskuvallisia.  Konkreetti mies.

Tuhlaajapoika on kaikille tuttu vertaus.  Komitea selitti sen niin, että hallitus saa syytää rahaa ulos vapaasti, yksityistää omaisuutta.  Aina isä, kansa siis, ottaa avosylin vastaan ja teurastaa vasikankin eli maksaa aina vain lisää.  Vertauksia tutkittiin muutenkin ja löytyihän niistä.  Vaikkapa kadonnut raha: vaikka onkin vielä 99 rahaa, köyhän on maksettava lisää siitä sadannesta, ainoastaan.  Eksynyt lammas selitettäisiin samalla tavalla.  Kylväjä-vertaus muistutti, että kyllä se kylväjä huonoonkin maahan sentään jotain jyviä heitti, älkää köyhät kitiskö.

Viisi leipää ja kaksi kalaa kertoo suoraan, että kaikille riittää, vaikka vähän onkin.  Tai ainakin parille paremmalle, jos kalat ovat isompia.

Kätevä on myöskin lainaus, jonka mukaan esivalta ei turhaan miekkaa kanna.  Kunnioita siis hallitusta, teki se mitä tahansa.  Tähän voi aina vedota, jos yhteiskuntarauha on vaarassa järkkyä!
Olihan kaiken varalta myös käsky Älä tapa!
Myös ne kivat kaksi viimeistä käskyä, jotka suunnillleen tarkoittavat "älä kadehdi" huomattiin oiviksi.  Älä, hyvä kaiken maksaja, kadehdi rikkaille ilman mitään velvoitteita siirrettyä rahaa äläkä mitään etuoikeuksia, joita rahalla saa.

Vertaus taivaan linnuista ja kedon kukkasista oli kätevä.  Älä huoli huomisesta!  Ole iloinen antaja, vaikka sinulta jo kaikki olisikin viety.   Vastuu huolehtimisesta saadaan kätevästi pois hallitukselta, itselleen Jumalalle - tässä oli pääministerillä ja muutamalla komitean jäsenellä kyllä otsa rypyssä.  Mutta kun maan etu - siis pääoman etu - vaatii.  Monella oli muistikuva vanhasta huoneentaulusta, jossa koruompelein luki: Iloista antajaa Jumala rakastaa.

Veronkiristysministeriöt puuhastelivat juuri autoveron korotuksen parissa, ja ilahtuivat, kuinka piti antaa keisarille, mikä keisarin on.  Oli kehitteillä vero verosta: jos kerran on rahaa maksaa vero, siitä on maksettava vero. He olivat itsekin ehdottaneet toimikunnalle vertausta  leiviskästä, jotta omistajaohjaaja ja liikenneministeri saisivat rauhassa panna valtion omaisuuden tuottamaan, eikä sitä siis vain kätkettäisi.  Oli vain vielä keksimättä, kuinka se tuottaminen yksityiselle, ei valtiolle eli kansakunnalle jotenkin saataisiin oikeaksi selitettyä. Alulla oltiin jo: kyse oli palvelijasta, joka sijoittaa isännän  leiviskän ja saa sen tuottamaan moninkertaisesti nimenomaan isännälle, ei itselleen, tästä se lähtisi.  Pikkuisen häiritsi: miten voisi selittää isännäksi kenen tahansa osakkeenomistajan, ulkomaisenkin, verot ulkomaille pimittävän, kun kansa hölmöydessään luulisi isännäksi hallitusta ja tuottoa maan ja kansan hyväksi.  Mutta todettiin, että kyllä Raamatusta voi löytää kaikelle argumentin ja sille vasta-argumentin, jos osaa lukea kuin piru Raamattua.  Pantiin kansanedustajapapit etsimään.

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.  Tässä toimikunta viipyikin kauan, sillä tyhmästä kansasta tuntui useimmiten, että Hallitus on se, joka valehtelee, esimerkiksi kehittää, kun supistaa tai alasajaa.  Ihan oli taas alkanut näkyä tuttu lause "Kepu pettää aina".  Onneksi joku oli sivistynyt mies ja oli lukenut Orwellinsa: annettiin kotiläksyksi lukea 1984.  Ja kahden viikon kuluttua oli kristallinkirkasta, että totuus oli se, mitä hallitus todeksi sanoo.  Sitä paitsi Euskunnassa oli jo kauan ollut sääntönä, että valehtelijaa ei saa sanoa valehtelijaksi.


Oikein hyvä oli käsky kääntää toinenkin poski. Valitettavasti poskia on vain kaksi, mutta rajuja läpsimisiä poskille oli ollut koko hallituskauden ajan ja lisää tulisi, jahka vaalit ensin voitettaisiin.
Kyllä vaikka kiky-sopimuksessa tuli oikein tälli palkansaajalle, ja köyhintä kansanosaa, tuen ja etuudensaajia läpsitään jatkuvasti.  Kätevää oli, että hallitus oli osannut saada osakkeenomistajat ja yritttäjät näyttämään poskelle lyöjiltä, vaikka se itse oli pääpukari.

Näillä aloitettaisiin, heti vaalien jälkeen.  Nyt oli kaikilla kiire sorvata vaalilupauksia kunnallisvaaleihin.

Etuoikeutetut

- Tämä on viimeinen pisara!
Juhlapuhujan viimeinen lause tuli paatoksella ja tarkoittaen.  Se jäi kaikumaan auliin yleisön mieleen.  Itse asiassa lause oli kuulijoille niin totta, että perustettava uusi, salainen järjestö otti nimekseen "Viimeinen pisara".
Nimi oli hyvä: nimi antoi syyn ja oikeutuksen toimia niin kuin toimittiin.  Olihan muitakin ehdotuksia, esimerkiksi "Kani" viehätti, se kun kertoi asiaan vihkiytyneille heti, kuinka kehitysmaissa ihmiset lisääntyivät kuin kanit.  "Tulva" taas antoi ymmärtää, kuinka nämä kanit ja pakolaiset tunkeutuivat yhä suuremmin joukoin meidän valkoisten eläteiksi.

Se viimeinen pisara oli vallankumous Saudi-Arabiassa ja sen seurauksena uusi sisällissotien aalto arabimaissa.  Miljoonia pakolaisia tunki yhä lähemmäs Eurooppaa, mutta myös Amerikkaa, sillä USA oli perinteisesti tukenut Saudin kuningashuonetta.  Tällä kertaa pakoon joutuivat ankarimmat islamistit ja fundamentalistit, mikä ei todellakaan helpottanut vastaanottamista.

Muutama luotettava mies oli keskustellut pitkään.  Oli perustettu solu, ei puhumaan vaan toimimaan.
Jokainen tahollaan etsi lisää luotettavia miehiä, ja niin oli tultu tähän.  Nyt oli joukossa jo riittävästi rahaa, tietoa ja vakaumusta toiminnan aloittamiseksi, kun salaa oli mukaan liittynyt kristillisiä vaikuttajia, tiedemiehiä, korkeita sotilaita ja isänmaallisten puolueiden edustajia. Jopa valtionpäämiehiä oli mukana, mutta he eivät voineet osallistua kokoukseen julkisen asemansa takia. Useimmat toimivat julkisesti aivan päin vastoin!

Alusta asti oli selvää, että toiminta kattaisi väestönkavun rajoittamista molemmista päistä kehitysmaissa.  Puututtaisiin niin syntyvyyteen kuin kuolleisuuteenkin, radikaalisti eikä vain teoriassa.  Ja koska toiminta ei ollut nykyisen kansainvälisen lainsäädännön mukaista, sen oli oltava salaista - salaisuuden pitämistä varten oli ensiarvoisen tärkeää perustaa sisäisen turvallisuuden yksikkö täysin valtuuksin vangita, tuomita ja panna katoamaan.

Alku oli vaatimaton.  Omaa aktiivisuutta ei vielä ollut, mutta onneksi maailmasta löytyi diktaattoreja tuhoamaan omaa kansaansa, terroristeja tuettaviksi sillä ehdolla, että he toimivat vain Euroopan ja länsimaiden ulkopuolella.  Ja kyllä ne toimivatkin, mutta miljoonakaan kuollutta ei ole kuin pisara meressä globaalissa mittakaavassa.  Mutta kulissien takana tapahtui, koko ajan erilaiset työryhmät toimivat ja keksivät ja kehittivät yhä tehokkaampia joukkovaikutusaseita - tuhoaseitahan ne eivät olisi, sillä niillähän pelastetaan maailma meille, joille se kuuluu.

Yllättävän vähän kurinpidollista toimintaa tarvittiin, joku lääkäri katsoi olevan lääkärinetiikan vastaista kehittää välttämättömiä tuhovälineitä, hän siis katosi. Joku ideologi oli eksynyt joukkoon, esimerkiksi eräskin yritti väittää, kuinka elinoloja ja rauhaa kehittämällä pakolaisuus vähenisi, mutta hän oli väärässä seurassa ja jouti pois.

Talous on aseista mahtavin, mutta kansainväliset lait ja sopimuket säätelivät sitä.  Joka tapauksessa siihen satsattiin ja siltä odotettiin pitkän ajan kuluessa eniten.  Rajojen vartiointi ja aseellinen pakolaistulvan torjuminen oli vain itsepuolutusta, mutta politiikka oli keskeisessä asemassa kääntämään kokonaisten kansojen päät - paljon ei olisi tarvittukaan.  Siis populisteja ja isänmaallisia tuettiin.  Mutta heti oli puututtava syntyvyyteen ja kuolleisuuteen.

Hankalaa päätettävää jäi jäljelle, vaikka etiikka oli lakaistu nurkkaan.  Kuinka levitetään esimerkiksi sterilisoiva aine tai bakteeri kattavasti ja kuinka estetään niiden joutuminen omaan väestöön?
Kuinka kehittää salaa ja nopeasti sellaisia aineita, joita ei heti tutkimalla havaittaisi?
Vesi havaittiin avaimeksi.  Suurkaupunkien vedenpuhdistuslaitoksiin olisi helppo sujauttaa kapseli, vaikeampaa olisi käydä joka kyläkaivolla.  Lentolevityksellä kokonaiset vesistöt olisi helppo saastuttaa.  Ruoka-apu, jopa hätäapumuona ja vedenpuhdistustabletit olisi helppo myös käsitellä.
Tiedemiehet saivat rauhassa tutkia ja kehittää, sillä lääketeollisuus on parhaiten salattuja ja suojattuja aloja.

Aika pian tuli selväksi, että toiminta olisi tärkeää myös länsimaiden sisällä.  Miksi hyysätä ja elättää taparikollisia.  Mihin kukaan tarvitsi vaikeavammaisia tai vajaamielisiä, mustalaisia tai kommunisteja?  Poliittiset vaikuttajat saivat siis lisää tehtäviä.  Stalin, Mein Kampf ja Kolmas valtakunta tarjosivat keinoja, jotka eivät mitenkään olleet vanhentuneita nytkään.

Nyt on Haagissa kansainvälisessä oikeudessa tungosta.  Vaikka kuinka varjeltiin salaisuutta, se paljastui kolmen syyn takia.
Talousmiehet huolestuivat: markkinat kapenevat, kun ei ole tarpeeksi riistettäviä kehitysmaissa.  Mistä saadaan alipalkattu työntekijä tekemään suorittava työ? kokonaiset kansatkin menettävät taloudellisen merkityksenä, ja neuvoja ja ohjeita kyseltiin aivan liikaa ja vääriltäkin, so. humaaneiltakin ekonomisteilta - kyllä, sellaisiakin voi olla!

Toinen paljastumisen syy oli järjestön nimi!  Saksassa  järjestön toisensa tuntevat jäsenet ottivat huumorimiehinä käyttöön jonkinlaisena tunnisteena tavakseen sanoa, heh heh, "...doch dir das lezte Tröpchen in Hosen fällt. Ja suomalaiset perässä:  - Lerkuta, minkä lerkutat, viimeinen pisara putoaa housuihisi kuitenkin.  Herättihän se huomiota, ikivanha vitsi ihan liian usein kuultuna.  Tai siis osa: yleisimmin sanottiin vain "Housuihisi".

Varmin paljastus oli naisen poisjättäminen.  Miksi jätettiinkään?  Olihan näyttöä, kuinka nainen osaa olla tarpeellisen julma, oli Thatcherit, Meinhofit, Leila Khaledit.  Mikään ei varmista paljastumista varmemmin kuin naisen vaisto oman ukkonsa salaperäisistä menoista.

Tuhlarit

On niin ekoa, että!
Kaikkea kulutetaan mahdollisimman vähän.  Päästöt ja saasteet pidetään kurissa BAT-periaatteella, ympäristölupa siis myönnetään vain parasta mahdollita tekniikkaa ympäritönuojelusa käyttävälle hakijalle.  Kerätään, uusiokäytetään, kierrätetään, ostetaan mahdollisimman vähän.
Periaatteessa näin, totuus on, että markkinat vaativat lisää ja lisää kulutusta ja tuhlausta, ja mehän halulla osallistumme...

Jo oli pilven reunaltakin huomattu, kuinka ekoa oli.  Huomattu oli, hyväksi havaittiin.  Eko käyttöön luonnossakin!  Vähän jokainen oli ihmetellyt monenmoista tuhlausta ja tuhoa.
Iso J-kin hermostui, perustakaa komitea tutkimaan asiaa, tekemään parannusehdotuksia.  Niinhän aina maan päälläkin saadaan hankalat asiat piilotettua ja viivytettyä toisten hoidettaviksi, sitäköhän Iso J tarkoittikin?

Kaikille yllätykseksi komitea sai aikaan kyselyn luomakunnassa.  Mitä epäekologista teidän lajinne joutuu kohtaamaan?  Parannusehdotuksenne?

Alkoi taivaallinen tietokone tukkeutua ja postikonttoriinkin tulvi vastauksia ihan vanhaan postityyliin.
Vähän haittasi, kun esimerkiksi kivikuntaan kuuluvien vastausta olisi saanut odottaa tuhansia vuosia, sammal, jäkälä ja vesi arvioivat vastauksen kivien puolesta.  Oli ikävä asia tuo eroosio.
Joka tapauksessa vastauksia ja niissä oikeita havaintoja oli aivan liikaa yhdelle komitealle, päätettiin siis keskittyä aluksi ihan olennaiseen.

Mikä on olennaista?  Siinäpä se!  Kun kerran Taivas oli uskonnollisten ryhmien ikikoti, komiteakin oli muodostettu tasapuolisesti mahdollisimman monista kristikunnan eri suuntien vainajista.
Sopua ei syntynyt, sentään alkoi syntyä ryhmittymiä.  Varsinkin fundamentalistiryhmä ja evoluutioryhmä alkoivat muodostua.  Iso J joutui keskittymään elävien asioihin, ja komitea sai melko vapaasti riidellä.

Kävi kuin Ranskan suuressa vallankumouksessa.  Fundamentalistit saivat tuekseen riittävästi erilaisia vanhoillisia ryhmiä ja äänestivät evoluutioryhmän kokonaan pois komiteasta.
Jo alkoi tulla päätöksiä!
Siittiöt olivat ihmetelleet, miksi miljoonat menevät hukkaan.  Osa ei koskaan edes pääse uimaretkelleen, lähes joka ikinen uimarikin tuhoutuu pääsemättä hedelmöittämään.
Tilanteeseen tuli kaksi korjausehdotusta.  Joko naaraille annetaan miljoonia kerrallaan hedelmöitettäviä munasoluja tai sitten vähennetään siittiöitä.  Ensimmäinen ehdotus houkutteli, sillä ainahan naista pitää tilaiuuden tullen alistaa, mutta joku tiesi keinon mahdottomaksi.
Päätettiin  siis vähentää siittiöitä, varmuuden vuoksi niitä oli sentään 2/kerta, ja himot järjestettiin juoksuaikatyyliin, raskaustakuulla.

Miksi useita elimiä on parillinen määrä? Esimerkiksi toinen silmä, korva, sierain, keuhko joutivat pois, ihmisiltä toinen käsi ja toinen kives ja munasarja.

Hirvikärpäsiin sovellettiin koulutusta.  Geeneihin ladattiin tarkka tieto, millainen on hirvi.  Munamäärää voitiin radikaalisti vähentää, kun naaraita eivät enää ihmiset tuhonneet.
Samoin itikoiden miljoonaparvet voitiin pienentää yksinkertaiseti poistamalla ininä, kuolleisuus laski radikaalisti.

Komiteantynkä oli juuri tekemässä päätöksiä myrskyjen, tulivuorenpurkausten, tulvien ja kuivuuden lopettamisesta, kun Iso J aapui paikalle kuulemaan evoluutioryhmän valituksia ja näkemään hullut toimet.
Alkoi kurinpalautus.  Pakollinen harpunsoitto pilven reunalla oli monella edessä.  Ajatelkaa, kolme kieltä ja mitätön ääni, vietäpä sen kanssa iankaikkisuus?
Komitea hajotettiin siihen paikkaan, ja jo toimeenpannut asiat pantiin paikoilleen.

Evoluutio oli osa Suurta Suunnitelmaa, se tuli kaikille selväksi.

Käskynjaolla

- Ei tämä passaa!
Luomakunnan kukintajaoston Suomen esimies keikkui vuoroin kantapäillään, vuoroin päkiöillään.  Peukalo oli tiukasti rähinäremmin alla kun hän katsoi julmasti neliriviä edessään.
Kasviheimojen kukittajat eivät oikein tienneet, mihin katsoa, jokaisesta tuntui kuin esimies oli katsonut häntä ja ainoastaan häntä.
- Mistähän oli kysymys, olinkohan juuri minä tehnyt jotakin väärin?

Kyllä selvisi, mikä oli vialla.  Koska toukokuu oli poikkeuksellisen lämmin, kaikki halusivat kukittaa omat kasvinsa suunnilleen samaan aikaan!  Tuskin olivat pajut ja vuokot lopettaneet, kun jo tuomi puski mukaan, mutta kun hedelmäpuut ja sireenikin oli täydessä kukassa yhtä aikaa tuomien kanssa, asiaan piti jo puuttua.  Korvasieniosastolta oli tullut myös valitus: miten voi olla korvasieniä hiirenkorva-aikana, kun se meni jo, lehdet olivat jo isoja ja koivun kukinta ohi.

Tammista ja jalavista vastaavat arvelivat, että voisivat vähän viivyttää kukintaa, mutta esimies tokaisi, että se on myöhäistä, ainakin Tykissä pihakalusteiden maalarit valittavat tuoreelle maalipinnoille putoilevista tammennorkoista.

Kaikki katselivat toisiaan.  Kyllä, oli annettu periksi lämpöiselle ja valoisalle. Eikä todellakaan ollut kyse vain puista, ihan samaa peliä pidettiin ruohovartisten kanssa.
Alkoi pulina ja syyttely, ehä mie, mutku hää-tyyliin, kunnes kuului komento:
- Pulinat pois!  Asento!

Asennossa kuultiin, kuinka nyt loppukesälle ei riitä sitten mitään silmäniloa.  Juhannuksena ei saada tällä menolla edes seppelettä morsiamelle!  Riski aikanaan  hallakuolemasta ja kesän siemensadon menetyksestä oli liian suuri.  Nyt oli kyllä käynyt uskomaton tuuri.
Ja esimies jakoi porukan sukulaiskasviryhmiin, miettimään, mitä tehdä.
- Aikaa puoli tuntia!

No, mitä siinä oli tehtävissä?  Tehty, mikä tehty.  Pientä hienosäätöä oli tulossa.
Sääasemaa pyydettiin pitämään vähän viileämpää jaksoa, valkoiset kukat aikoivat pitää valtakauttaan pitempään, koiranputki ja vuohenputki aikoivat kasvaa vielä pitemmiksi ja peittävämmiksi ja varjostaa.  Paahdekallioiden, tienpenkkojen ja seinänvierten kasvit saivat rokotuksen kestää kuivaa paahdetta vieläkin pitempään.
Lupiinit ilmoittivat alkavansa kukinnan vielä toisen kerran - esimies kiitti kyllä, mutta arveli, että moni ei ensimmäisistäkään lupiineista niin pidä.  Mutta monet muutkin aikoivat yrittää toista kierrosta.  Muitakin ehdotuksia sateli, isompia ja pienempiä, mutta ei juuri kokonaisuuteen vaikuttavia.
Yksi oli hiljaa ja puristi kätensä nyrkkiin.  Pujo aikoi kukkia koko kesän ja pitkälle lokakuuhun asti, hehe! Siinähän pärskitte!

Vaikka kukaan ei varsinaisesti syyllistä etsinyt, kaikilla oli jotenkin nolo olo, syksykasveillakin, vaikka esimerkiksi silmäruoho oli jo päättänyt kukkia vasta ajallaan, sieniaikaan.
Syystäkin oltiin häpeissään, sillä kaikki tiesivät, mistä oikeasti oli kysymys: loma alkaisi, kun olisi hoitanut oman kukitusvuoronsa.  Kuukaudesta riippumatta.  Ja niin kaikki tahtoivat ensimmäisten joukkoon.

Ensi kevääksi esimies lupasi tilata sitten pitkää ja viivyttelevää kevättä.  Saa nähdä: tokihan taivaallisella sääasemalla oli muitakin toivojia kuin kukittajat, ja kun ne säänsäätäjätkään eivät hommiaan oikein hallinneet ainaisten säästöjen ja alikoulutuksen takia, saatamme ensi keväänä olla samassa tilanteessa.

Märkä uni

- Niin tietysti!
Hän pomppasi sängystä.  Ei ehtinyt edes nalleyöpukua riisua saati vessassa käydä.
-  Missäs se kynä on?
Jonkun kuitin taakse alkoi syntyä kuolemattomia ajatuksia, muistiinpanoja juuri ennen heräämistä nähdystä ihanasta unesta.

Vihdoin ehtikin jo aamutoimille vessaan ja vähän ilmehtimään, keikistelemään ja pullistelemaan puoleksi tunniksi kokovartalopeilin eteen.  Pitäähän olla urheilullinen, edustava ja nuorekas, kun se puheenjohtajakisakin on edessä.
No siitä ei kyllä enää huolta ole, tämän aamun idea kyllä takaa sen.

Kahvia juodessa idea kypsyi edelleen.  Jo tänä aamuna pitää saada aikaan lehdistötiedote ja puolelta päivin ihan lehdistötilaisuus.  Kyllä valtion ja kuntien rahahuolten poistaminen kerralla on sentään sen verran iso juttu.  Suomi voi hyvin!
Sote-menojen jälkeen ylivoimaisesti suurin menoerä jää muiden kuin valtion ja kuntien maksettavaksi, ja yhteiskunta saa mojovat tulot yhtiöittäessään ja myydessään pala palalta koko kasvatus- ja opetustoimen.  Aamuisella kuitilla oli jo palasia: vähän nolotti, kun mukana oli myös ruoka- ja puhtauspalvelut, kun moni kunta oli ne jo yhtiöittänytkin, ollaan jo puolitiessä maksullisuuteen, mutta onhan paljon muutakin myytävää.  Möisikö opetuksen könttänä vai ainekohtaisina paloina, vai olisiko ikäluokkapaloittelu sittenkin järkevämpää?  Opetusmateriaalipaketti on helppo nakki, samoin oppilashuolto ja kouluterveydenhoito.  Tilat tietenkin olisivat iso potti, samalla raukeaisi yhteiskunnan vastuu homekouluista ja vastuu siirtyisi tilojen uusille omistajille.

Ja lehdistötilaisuus alkoi.  Sannikka paasasi pakolliset litaniat koulun kehittämisestä ja tulevaisuuden vaatimuksista niin unettavasti, että oli vielä aikaa torkkua ja uneksia lisää...

Tästä tulee hyvä juttu.  Jussi ehdotti vielä, että tarkastustoimi voidaan kehittää ja myydä jollekin.
Opetussuunnitelmien laadinta ja ylläpito voidaan ehkä ympätä siihen.  Ja valtio voisi myydä lisenssejä ja lupia moneenkin koulun  osaan.

Timo oli aamulla nikotellut, että kun ennen oli veroissa maksettu koko koulu, nyt maksaa köyhä joka palasesta saman verran kuin ennen koko koulusta.  Hiljenihän se, kun ruvettiin  miehissä muistuttamaan takiaispuolueista ja hallituspaikasta.  Sitä paitsi, oli se sen verran porvari, että hekotteli, löysäsi kravattiaan ja hieroi käsiään, kun kuvitteli työttömän koulusta aiheutuvan laskupinon ääreen.  Kyllä työ maittaa!

Opppivelvollisuus säilytetään.  Mutta upeaa on, että nyt alkaa täydellinen valinnanvapaus, saa mennä siihen kouluun, mihin haluaa ja raha riittää.  Nå, voi joku tuhat koulua maaseudulla lakata, järjestäköön moukat lapsilleen kuljetuksen.

Voisiko parempaa ratkaisua toivokaan?  Myyntituloja tulee rutkasti.  Kustannukset putoavat nollaan.  Toiminnasta aiheutuu suuria verotuloja ja lisenssimaksuja.  Win win-tilanne, uudet omistajat voittavat myös, kun huolehditaan lainsäädäntö kuntoon niin, että koulutuskin, päivähoito mukaan lukien saa tuottaa voittoa.   Suomi voi hyvin!

Suomi voi hyvin - sehän oli isku, siihen Sanni-ministeri lopettaisi.  Kravatti suoraksi ja valpas ilme naamalle,  voi tulla kysymyksiä.  Onneksi paikalla on vain kutsuttujen lehtien ja maikkarin toimittajia.

Mutta eikös vähän alle nelikymppinen Hesarin nainen aloita heti siitä turhimmasta ja ikävimmästä.
- Hallituksella taitaa olla aivan eri käsitys kuin kansalaisilla siitä, mikä on Suomi.  Onko Suomi mielestänne valtio, yritys ja niiden hyvinvointi, vai onko Suomi sama kuin kaikki kansalaiset ja heidän hyvinvointinsa.  Kuinka hallitus aikoo turvata kaikkein heikoimmassa olevien perheiden lasten...?
Ja blaa blaaa blaa.

En viitsi kuunnella, antaa Sannin vastata.  Ja Soinin, se osaa murjaista tähän sopivan vitsin.

Omittu itsenäisyys

 Jos et tuntisi, saattaisit luulla, että olen tätä mieltä.  Usko pois, tässä puhuu nyt tarkkailija!



Uskollisuus kuninkaalle.  Uskollisuus keisarille.  Sodi maasi puolesta, maksa verosi!

Inha itä.  Ikiaikainen uhka karjalaisista, Novgorodista, venäläisistä.  Jäi päälle, kuten sotapropagandakin, mutta se on juuri isänmaallisuutta.

Sano ope mitä vain, kotona tiedetään tai ainakin sanotaan totuus muista kansoista.  Kun ei oikeasti tiedä, pelkää ja uskoo stereotypiat.

Irti Ruotsista.  Irti Venäjästä.  Minä itse!  Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia!

Pelottava aate ja vallankumous.  Itsenäisyys on vasemmistolaisuuden vastustamista.  Lännelle voi isänmaallisesti antautuakin.

Itsenäisyys on kukkia vain valkoisten haudalle.

Kommunisti haluaa Suomen liittämistä Venäjään!

Rauhanaate, rauhantyö - esi-isien, sankareiden, sotaveteraanien työn mitätöimistä ja halveksimista.

Isänmaallisuus on toisen maailmansodan vankina.

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.  Suomalainen vastaa kymmentä ryssää.  Ainoa hyvä ryssä on se, jonka näkee jyvän läpi.  Stereotypia tai propaganda on isänmaallisuutta.

Aseetta ei voi palvella.  Varusmiespalvelu on ainoa tapa.  Muut ovat pinnareita, vaikka palvelu olisi yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

Jalompaa on kuolla kuin elää isänmaan puolesta.  Sankarivainajia on muistettava ikuisesti - minkä sodan, niitähän riittää.

Sotaveteraanien ja - invalidien valtava omaisuus on koskematon.  Joka vuosi on isänmaallista kerätä lisää, vaikka veteraaneja on vain noin 24 000 ja varat ja varsinkin omaisuus riittäisivät.

Kaikki työväenliikkeen saavutukset, kuten työaikalaki, palkkataso, tasa-arvo, työolot, työsuojelu - koko elintaso ovat vasemmistolaisuutta, kunnes ne ovat arkipäivää.  Silloin ne ovat  mitättömiä itsestäänselvyyksiä, taisteluvaiheessaan epäisänmaallisuutta.
Milloin oikeisto on omasta aloitteestaan parantanut työväestön asemaa?

Isänmaallisuus on samaa kuin yläluokkaisuus.  Vain oikeistolainen voi olla isänmaallinen.

Missä kohdassa nationalismi onkin jo natsismia?  Kumpi on lähempää sukua: oikeistolaisuus  sodan aikana natsismin kanssa vai vasemmistolaisuus nyt (Neuvostoliiton tavalla toteutetun) kommunismin kanssa?

Koti, kirkko, isänmaa!

Jumalan säätämää järjestystä ei saa muuttaa.  Se on sosialismia.  Jumalan on siis oltava oikeistolainen?

Demokratia on oikein, kunhan äänestät oikein.

Liittoutuminen länteen on isänmaallista.  Puolueettomuuskin on vasemmistolaisuutta.

Talouden ylivalta päätöksentekoon nähden ei ole itsenäisyyden luovuttamista muualle.

Paraati, lippu, vaakuna ovat isänmaallisempaa kuin ruoan jakaminen köyhille itsenäisyyspäivänä.

Kynttilät, juhlat ja riitit ovat tärkeämpiä kuin arkinen työ maan hyväksi.

Maan talouskurimukseen vieneen kerman juhliminen ansiomerkkeineen on isänmaallisuuden huippu!
Koko ikänsä työtä tehnyt saa siis juhlia edustuksellisesti.

Kännissä örveltäminen pelissä on isänmaallista.  Varsinkin jos häpäisee lipun ja Suomen värit käytöksellään.

Ja lopuksi: vain minun tavallani voi olla isänmaallinen!

Sodan jumalalle pyhitetty

- Matit ja Mikot on miehii, Jussii kasvaa kankaalla! sanoi Maijan kummisetä, kun huomasi pienen pojan muka jäävän vähemmälle huomiolle toisen lapsen kummien tullessa kylään.  Tehosi.  Liekö hänelle itselleen sanottu samoin, Matille?

Matti, Matteus, Mattias.  Kukaan ei nimeä antaessaan raamatullista taustaa ajattele?  Varmaan keskiaikainen pappi ajatteli, kun korvasi hienoja suomalaisia nimiä Raamatun nimillä.  Mutta nimet suomalaistettiin helpoiksi sanoa.
Näitähän meilläkin sitten riittää. Maria-johdannaiset taitavat yhä olla maailman yleisimpiä etunimiä, eikä Jeesuksen mummi, Anna, nykyään kovin harvinaista nimeä kantanut.  Kyllähän niitä vanhoja suomalaisiakin silti yhä on, vaikkapa Panu tai Ahti.

Meillä veljessarjassa Pekka Juhani on tietysti Pietari Johannes,  Antero on veljensä Andreas, Matti on Matteus, itse olen Markus.  Sitten tulee kummallinen poikkeus, kuninkaan nimi Erik eli Erkki, pyhimys toki.  Sarjaan sopivasti hänestä tehtiin (isä, vääräleuka, teki) Luukas: luukasa, kun hän kasvoi nopeasti ja oli honkkelo ja romuluinen, muka.  Risto Sakari on pyhä Kristoforos Sakarias, mutta Olli Veikko, hän saa tyytyä olemaan pyhä Olavi.  Ja Tiina Sisko Kaarina: Tiina voisi olla väännös esimerkiksi Justiinasta (suvussa on ollut Justiina-Musteri, kuvakin on Nuottarannan seinällä ja täti on tosi tomera) tai sitten isän suvun puolen Kristiinasta.  Toivottavasti ei kuitenkaan Jaakobin tyttärestä Diinasta, jolle kaupungin pojat tekivät tai yrittivät tehdä sitä, mitä kuuluu ohjelmaan tytöt ja pojat ja tykkääminen, ja veljet tappoivat ja möivät orjiksi kaupungillisen porukkaa (siis Raamattuhan on kaikin osin pyhä kirja?)  Kaarina sentään on esimerkiksi pyhä Katariina tai Kaisa-keisari.

Erik-Erkki ja Olav.  Onhan paljonkin germaanista ja skandinaavista.  Miehet ovat usein sotaisia, esimerkisi nimessä on lopussa - helm, kypärä tai alussa Tor.  Ernesti taas on hyvin miehekäs, läpi näkyy saksan sana ernst, vakaa, vakava, sanoisinpa jopa jäyhä.  Onhan suomalaisilla omakin, mielestäni aivan kamala nimi, Taisto.  Montakohan Kaarle- tai Kalle-nimeä Kaarle XII sai aikaan: mokoma  muka sankarikuningas, joka oikeastaan jätti valtakunnan hoitamatta ja peuhasi raunioiksi sotimisellaan koko Ruotsin suurvalta-aseman.  Hallitsijat ja heidän puolisonsa antoivat usein nimen aluksi aatelille ja papin perheelle, mutta myöhemmin rahvaallekin, enkä oikein vieläkään osaa ymmärtää, kuinka vaikka savolaiseen "aatelisnimeen" voi ympätä hienousnimiä.
Jos nyt kirjoitan mallin, toivon syvästi, ettei sen nimistä ole...  Vaikkapa Charlotta Loviisa Elisabet Mähönen.  No, Lottahan hän!

Oma nimeni Markku?  Markus, Marsille pyhitetty, Marsin oma.  Sotaisahan minä!  Vai olisikohan apostoli.  Ei kumpikaan, ihan Markku vain, jo vanha ja yhä käyttökelpoinen suomalainen nimi.  Tosisuomalainen: ulkomaanelävät vääntävät sen Marco-muotoon tai ainakin jättävät sen toisen K:n pois, eivätkä osaa sanoa mitenkään oikein.  Ihme, että Markus-apostoli ei ottanut käyttöön kristillistä nimeä, mallina vaikka Leevi/Matteus.  Hyvinhän tuo Markus-nimi korostaa uskon kuuluvan kaikille, ei vain juutalaisille.

Luonto antaa nimiä.  Maailman suosituimpia jopa, esimerkiksi Lauran eli Daphnen, laakeripuun lehvän.  Onhan vaarillakin kaksi pienpetoa, Leo-leijona ja Otso-karhu.
Luontonimissä saapi harkita!  Esimerkiksi, onko kiva ihan ikivanhana olla vaikkapa Tytti - on, jos nimi asettuu ja istuu jo aikanaan.  Jos käy oikein pohtimaan, ei ystäväni Vesakaan voi ikuisesti olla se nuori, uusi verso, kohta on itsekin patriarkkaiässä.
Luonnonnimet ovat usein kauniita - vanhempien toiveita?  Tai korostavat toivottua ominaisuutta: ehkä et kuitenkaan antaisi tytölle nykyisin nimeksi esimerkiksi Siviä?
Yksi kauneimmista nimistä on mielestäni Ritva, Eino  Leinon koivun ritva, riemun ritva.

Ihan pienellä muutoksella luontonimestä tulee usein uudenaikanen ja raikas.  Kaisla on jo kaunis nimi, mutta kun siitä tehdään Kaisli.  Minulla tähän tyttöön liittyy vielä oikein mukava mielikuva tätä nimeä kunnialla kantaneesta tytöstä.  Niin, nimet leimaantuvat.  Työssäni olen joutunut kohtaamaan noin 400 oppilasta ihan "ominani", ja moni nimi sitoutuu niin johonkin ominaisuuteen tai vanhempiin, että sitä ei ainakaan esimerkiksi omille lapsille olisi halunnut antaa.

Onko nimeä, joka olisi kelvannut kantajalleen aina? Manka, Make, jopa Magnus (suurensuuri!) - nyt nuo väännökset lähinnä inhottavat.  Vaikka nimi olisi kuinka lyhyt, siitä täytyy porukassa syntyä väännös tai ainakin hellyttelymuoto.  Onko lyhyempää kuin Esa  (Esaias, Jesaja tai Primus, esikoinen) - siitäkin saa vaikka Esukki-nimen.  Nimesi on kuitenkin se, joka oli kauneinta tai parasta, mitä vanhempasi sinulle halusivat antaa, ei taakka.

Ei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä.  Tai nainen.  Meille suomalaisille on syntynyt hieno tapa käyttää etunimeä kuin titteliä, korostetusti sanottuna.
Ei meidän tarvitse toistaa: - Bond.  James Bond.

Mainosten armoilla

Tämä juttu sai alkunsa siitä isosta ärsytyksestä, jonka kaikkien TV-ohjelmien tallennettuna katsominen aiheuttaa.  Niin, meillä on ElisaViihde.  Se mahdollistaa ohjelmien todella helpon ja rajattoman tallentamisen, tärkeimpänä pontimena voida kelata nopeasti mainosten ohi ja katsoa ohjelma sinällään.  Joskus harvoin toki halutaan ohjelma ihan sisällön takiakin "nauhoittaa".
Seurauksia?  Mitään ei katsota reaaliajassa.  Esimerkiksi uutiset jäävät iltapuolella näkemättä.
Usein joutuu katselemaan sinistä tekstipohjaa, kun päävalitsija on puhelimessa, netissä tai hakemassa iltapalaa, eihän toki voi antaa TV-ohjelman pyöriä sillä aikaa.  Edes sillä aikaa!
Olen siis joutunut hankkimaan uuden , vähän edellistä (14´´) isomman television alakertaan sovun säilyttämiseksi.

Vika ei oikeastaan siis olekaan ElisaViihteen (tai tallentavan digiboxin sinulla?).  Vika on suhteettomassa määrässä mainoksia.  Jokaisessa tunnin ohjelmassa on korkeintaan 40 minuuttia itse ohjelmaa ja loppu mainoksia, lisänä oman kanavan tai konsernin toisen kanavan kehumista.  Usein käy - tuntuu käyvän - niin, että tv-katselun ohessa muita askareita suorittaessaan sattuu näkemään aina vain juuri ne mainokset.  Ja kuulemaan, mainos kun kajahtaa ohjelmaa voimakkaammin tai ainakin poikkeavalla tavalla.
Ohikelaaminen on siis melkein pakollista, erittäin harvoin mainoksissa on mitään minun tarvitsemaani, ainakaan haluamaani tai edes kunnon informaatiota uudesta tuotteesta.

Oletan, että mainos on "ilmaisuuden" perusta.  Kanava rahoittaa toimintansa - mutta mitä ilmaista on maksaa tuotteiden hinnoissa yhä kasvavat markkinointikulut?
Oletan myös, että mainoskanavat hyvin tietävät ohikelaamisen yleistymisen ja keksivät piankin jonkin vastatoimen, esimerkiksi sen, että koko ajan ruudussa pyörii mainos pikkukuvana teksteineen.

Ihan varmasti en osta tuotetta, jonka mainos ärsyttää.  Ärsytyksen ei tarvitse olla edes oikeaan syyhyn perustuvaa.  Esimerkiksi kielioppivirhe tai slangi mainoksessa ei varmaan kerro tuotteen huonoudesta.  Jos mainos on selvästi profiloitu juuri minulle esimerkiksi ikäperusteella, suututtaa. Tai se, että Vitaepro-mainos nielee sen keskellä olevan e:n, vaikka kyse on ilmiselvästi joko muoto vitae [Vite:] tai sitten lisätystä e-vitamiinista.  Selkeästi ulkomaalainen puhumassa dubattua suomea se vasta niskavilloja nostaakin.  Alipainoiset tytöt, liian hienot ihmiset ja ympäristöt, tarpeettomat tuotteet, huh, huh.  Eikä edelleenkään puututa ilmiselviin epätotuuksiin ja totena kerrottuun liiotteluun tai näennäistieteellisyyteen.

Houkutteleeko hyväkään mainos ostamaan tuotetta?  Monta kertaa muistaa mainoksen hyvän kertomuksen, mutta ei muista, mitä mainostettiin.  Usein myös tahalliset ja selkeät stereotypiat ja mahdottomuudet  suorastaan ovat hauskoja ensimmäiset kymmenen kertaa.

Ihan varmasti hyllystä huutaa se tv:stä tuttu.  Ihan varmasti mainosten elämänmalli aiheuttaa minunkin ostosteni suuntautumista. Ihan varmasti olen piilovaikuttamisen uhri - en sentään halukas uhri.  Heräteostot?  Enpä ole juuri huomannut, sepä se!  Paino sanalla huomannut...
Mutta huonostikin mainostettu, siis tuttu, saattaa lyödä laudalta tosihyvänkin tuotteen valintatilanteessa.

Printtimainonta ei ole tiensä päässä.  On joitakin lehtisiä, joita oikeasti tutkin.  Varsinkin kausitavaraa, vaikka autonlämmitintä, saatan suorastaan etsiä, tai viimeksi porakonetta.  Jotkin kuvastot ovat mielenkiintoisia - muista piilottaa lelukuvastot joulun alla!  Mutta näin päin se toimii, ei niin, että minulle työnnetään miljoona lehtistä, joista sitten vain kahta tutkin.  Loppu on saastaa.  En todellakaan tarvitse jatkuvasti kultakoruja, muotivaatteita, huonekaluja, autoja, terveyskaupan tuotteita, meikkejä. (Asyndeton, viimeinen sanaväli ilman ja-sanaa, kuvatkoon luettelon jatkumista vielä.)
On oikein hurmaavaa lukea ikivanhoja mainosjulisteita sekä lehtimainoksia, oikeastaan ilmoituksia.  Myytävänä kananuorikoita lauantaina tk 7.pvä Lemi kk klo 11, Huttula klo 12 jne.  Tikkaita, räystäskouruja samaan tyyliin myytiin.  Sitten tuli runoja: Järvellä ei enää souda venonen - mut Kirkkokadulla on Nenonen.  Tai sai pentuna katsella mustavalkeita (mustaruskeita, 30-luvun Suomen Kuvalehtiä) piirrosmainoksia vanhoista aikakauslehdistä, tekstit ovat, olivat jo silloin,  hiukkasen vuosien saatossa muuttuneet...  Jossain vaiheessa ilmoitus muuttui reklaamiksi ja lopulta mainokseksi, ja kun televisiokanavan rahoituksen takia mainos on tärkeämpi kuin ohjelma itse, olemme nyt jo tässä, kamalassa kehitysvaiheessa.  Ja johan puhelimeen tunkee mainos, tietokoneeseen samoin.

Jos olen päättänyt laittaa kalaa, katson toki lehdestä ruokamainokset kalaa etsien.  Saattaa sieltä samalla tarttua silmään muutakin, sitä en voi kieltää, vaikkapa kahvitarjous. Ihan varmasti en lähde mainosten perässä risteilemään eri marketeihin.

Ai että katso YLE:n kanavia, ei ole mainoksia!  Eikö: hyvin monessa välissä pyörii ohjelmamainos, illasta iltaan ne samat tiedot tulevista ohjelmista.  Jopa kymmenen minuuttia joutavanpäiväistä, esimerkikisi ennen pääuutislähetystä ei kannata ajoissa kääntää ykköselle.

Mitäs minusta.  Minulla on kaksi telkkaria, saan katsoa vaikka urheiluruudun.  Mutta te muut tohvelisankarit, anonyymit kotikiusatut, ottakaa joskus se kapula pois vaimon ulottuvilta, ei tarvitse illasta iltaan mennä Emmentaaliin.  Yrittäkää edes.  Jos se mököttää, mitäs uutta siinä, se on tasaluontoinen eli aina äkäinen?

Valio

Vähän raaputan kammalla rakoa lasiin, kyllä ilmastointi hoitaa loput.  Iglu sulaa kyllä lähes läpinäkyväksi vartissa, on minulla niin hyvä ilmastointi.
Peruutan kadulle.  Mikä törttö siellä kirskuttaa jarrujaan, olisihan sen pitänyt nähdä, että minä peruutan.  Ruopaisen liikkeelle, siihen jää kuin seisomaan.
Välkytän pitkiä valoja, niin että kaikki tietävät, että tulen risteykseen: ei täällä mitään etuajo-oikeuksia ole, mutta minulla on kiire, kuten aina.  Seuraavissa risteyksissä välkyttelen taas, yhdessä pitää soittaa torveakin, kun joku yrittää oikealta eteen.

   Liikennevaloissa saa seisoa enemmän aikaa kuin menee ajoon.  Painan kaasua ja ehdin vielä vanhalla vihreällä.  Eihän tuo poikittaisliikenne ole vasta kuin lähdössä liikkeelle ja minulla on jo hyvä vauhti.

  Suoralla vauhtia voi huoletta nostaa seitsemäänkymppiin, kun kaikilla poikkikaduilla on kolmiot.
Tässä oli viisi vuotta sitten kuudenkympin rajoitus, nyt joku lanttuaivo on pannut viidenkympin tolpat, suoralla ja monikaistaisella tiellä.

  Seuraavassa risteyksessä joudun odottamaan mopon perään kääntymistä vasemmalle.  Jo keltaisella ampaisen liikkeelle ja ajan suoraan oikealle kaistalle, siinäs sai!  Kylläpäs se oli vähällä ajaa kylkeen...

  Ajan rampista moottoritielle.  On varmasti se sata kaksikymppiä, tuohon väliin ehdin.  Tuo torvensoittaja ei varmaan ole kuullut joustavasta ajosta mitään.  Siirryn heti vasemmalle kaistalle ja pysyn siellä.  Kun ajan vähän yli 120, on paljon ohitustarvetta, miksi palaisin koskaan oikealle?
On oikein kiva pussittaa autoja rekan taakse, ne joutuvat kivasti hidastamaan, kun olen vasemmalla tulossa koko ajan.

   Joudun taas kaduille.  Oikaisen liikenneympyrässä sisäkaistan yli.  Mamikset käyttävät vilkkua poistuessaan: on kiva seurata, miten koko vastaan tuleva aamuruuhka pysähtyy, kun joku ei voi ajaa ympyrään, koska en käytä vilkkua.
Kuka kuppaa suojatien edessä?  Ohi vaan, kyllä Bemarilla saa ajaa, katsokoon kävelijä eteensä.

   Nyt on vähän kiire.  Oikaisen koulun parkkipaikalle koulun pihan läpi.  On se kumma, että koko ajan on soitettava torvea, eivät nuo kakarat muuten ymmärrä väistää.  Talon nurkan takaakin törmää eteen pari kakaraa, onneksi ne sentään kuulevat torven!
----
-  Tämän päivän päivänavauksena puhun teille lasten huonosta liikennekäyttäytymisestä. Ihan aluksi: onhan teillä kaikilla heijastin?

On säitä pidellyt!

Taivaallisella sääasemalla oli levoton tunnelma.  Oli kuultu, että alkaisivat YT-neuvottelut, kun se kerran oli muotia maan päälläkin.  Olihan noita nähty: joku firma ihan tarpeesta joutui sopeuttamaan toimiaan, mutta ihmiset kun ovat ihmisiä, joku omistajaporukka ihan vain ahneuttaan, ilman varsinaista tarvetta, käytti tilaisuutta hyväkseen, lamaa tekosyynä supistaa ja tehostaa ja vaatia yhä lisää työtehoa jäljellejääneiltä.  Selkänahasta!  Jo pelkkä neuvottelujen uhka pani ihmiset näyttämään osaamisensa, taitonsa, ahkeruutensa stressiin asti.

Kyllähän taivaallisella sääasemallakin keskusteltiin, mistä olisi kysymys.  Mutta kun Pomo, Iso - J, oli kaiken arvostelun yläpuolella, ei tuosta selvää saa, ennen kuin Hän itse kertoisi, jos kertoo.

Neuvoteltiin mitä nyt voi omnipotentin pomon kanssa neuvotella.  Ja niinpä sai koko rivi sään säätäjiä kenkää, sai siirtyä taivaallisten eläkejärjestelyjen kautta tai harpunsoitto-osastoon, joku portinavaajan apulaiseksikin.  Jäljelle jäi joka maata varten minimimäärä työntekijöitä, näillä piti pärjätä.

Säitä kyllä piisasi edelleen, ennenkin oli säitä pidellyt.  Mutta esimerkiksi Suomen osaston säänsäätäjät olivat vastavalmistuneita noosipoikia (sanonta, kattaa toki tytötkin, on vain hassua sanoa noosihenkilö).  Eikä koulutus kattanut suinkaan kaikkea, ei likimainkaan.  Samalla oli nimittäin laskettu toimen vaatimaa koulutustasoa, suoraan sanottuna ammattipätevyyttä.  Tästäkin oli maan päällä saatu runsaasti näyttöjä: lähihoitaja muka korvasi vanhustenhoitajan, apuhoitajan ja lastenhoitajan, sosiaalikasvattaja lastentarhanopettajan, koulunkäyntiavustaja laskettiin opettajaksi.  Maan päällä motiivina oli säästö palkkakuluissa; mikä lie taivaallinen motiivi, se kai oli osa Suurta Suunnitelmaa, jota ei järjellä ole tarkoituskaan ymmärtää.

Siellä ne noosipojat räplivät säätöpyöriä ja nappuloita. Jo alkoi tapahtua!  Jotkin kesät olivat lähes sateettomia, kuumia.  Joskus hätäpäissään painettiin sadenappia niin paljon että vettä tuli tunnissa jopa 60 milliä. Talvisin saattoi olla lunta metri etelässäkin, joskus ei lainkaan, pakkaspyörää käänneltiin myös miten sattuu.  Jos joskus sattui isompi pomo paikalle, hän, ammattilainen, saattoi pariksi päiväksi normalisoida asiat, mutta kun hänellä oli parisataa maata ja erityisalueita lisäksi pomoiltavanaan, ei hän läheskään joka päivä neuvomaan ehtinyt.

Parku Suomessa alkoi olla jo kova, kun ei oikein vuodenaikojakaan erottanut toisistaan.  Iso - J ei ehtinyt kaikenmaailman kriisien takia paneutua, hoitakaa keskenänne.  Ja niin päätettiin, että Suomen säät hoidetaan kokonaan koskematta säätöpyöriin, pelkillä ON- ja OFF-nappuloilla, ettei nyt kaikki kaadu.

Ja sen huomaa.  Jos on helle, sitten on helle.  Perään sadetta kaksi viikkoa putkeen.  Ja sitten yöpakkasia viikkosotalla.  Pannaan taas hellettä viikoksi.  Ja sitten koleaa.

Minulla olisi ollut ehdotus!
Aina kun suomalainen sääprofeetta kuolee, tehdään hänestä, valmiiksi koulutetusta säätäjä.
 Kuului pilven reunalta: - Ei tehdä.  Aina ne ovat heinäpoudat sotkeneet, kesäjuhlien ja festareitten ilmat pilanneet, liikenneonnettomuudet aiheuttaneet lumella ja liukkaalla, ilkeyttään.

Mutta jotakin pitää tehdä. Myös koko maailman takia, kasvihuoneilmaston takia vaikka.

Naisen syvin olemus?

Mitä on mies?  Eipä paljon mitään.  On hän sentään edes jonkinlainen virkamies, esimerkiksi nimismies, lautamies, palomies  tai perämies, ja eikös näitäkin ammattinimikkeitä tasa-arvoisteta ja latisteta!  Käräjäoikeuden lautahenkilö?

Mutta nainen!  Siinäpä on sukupuoli, joka on arveluttavasti ominut itselleen valtavasti suomenkieltä!  Ei ole reilua tämä!
Peliä kylä huikeasti tasoittaa se, että varsinaiset synonyymit itse "nainen"-sanalle ovat useimmiten negatiivisia ainakin miesten käyttäminä, esimerkiksi akka, eukko, ämmä, huora.  Mutta näitähän on sitten taas yli 70.  Mistä se negatiivisuus oikeastaan tulee - ei (vanhan) miehen nimityksissä samaa sävyä ole.
Olen tehnyt sen johtopäätöksen, että naisen tulisi olla kielessäkin ikuisesti nuori ja ikuisesti kaunis, eli ajatus meikkien ja muotivaatteiden ja hoitamisen välttämättömyydestä on meihin jo sisäänrakennettu, turha minun on sitä vastaan kapinoida.

Mutta se naisen ylivalta? Sehän ei ole vain satunnainen asia, vaan varsinainen, vakinainen juttu, aivan olennainen. Ei lainkaan vaillinainen, vaan ihan kokonainen.
Vaikka hänellä olisi punainen, harvinainen kasvannainen, hänen pilvensä on kultareunainen.  Tupsuttaminen johtaa siihen, että jopa muinainen, kaarnainen, halkinainen, vieläpä rikkonainen iho on kunnossa.

Poikkinainen sana silti suututtaa. Ja vaikka kävelysi olisi katkonainen, ei kun vie roskat, hän kyllä herkästi ilmoittaa, mistä kohtaa ovi on aukinainen! Hyväntuuliselta taas sitten löytyykin kahvin kanssa vaikka leivonnainen, vaikka Ritun ensimmäinen muurikkalettu toisaalta olikin lähinnä kaivannainen.

Jos tämä Simanainen, Huurinainen, Horttanainen, Paakkunainen tai Tapanainen asettuu oikeaan paikkaan asumaan, paikka on tietenkin Pornainen (mielikuvasi?), Sannainen tai Karinainen (epävarma identiteetti?), paikan on mieluiten kuitenkin oltava lounainen, tai hänestä tulee kaunainen.

Tämä koko juttu on johdannainen siitä, mitä eräänä aamuna herätessään oli ollut pohtimassa ja sitten saunan lauteilla jatkoi.
Kyllä naiseuden ydin selvisi.
Kyllä taas maailma paranee...

Valtiomiesteko

Olipa kerran maa, jossa presidentti kutsui puolueiden puheenjohtajat koolle ja esitteli uuden ja häkellyttävän ohjelman.
Seuraavissa vaaleissa hän ei olisi enää käytettävissä, turha olisi myöskään pyytää häntä harmaaksi eminenssiksi vetelemään lankoja taustalta.  Presidentin tuli olla parlamentin valvonnassa, ei päinvastoin.

Ensimmäiseksi vapautetaan tiedonvälitys.  Vapaus on suorastaan pakollista!  Ei enää valtapuolueen ja presidentin hymistelyä, ei arvostelijoiden painostusta, ei vain omia kanavia, lehtiä.  Arviointi, jopa arvostelu sallitaan vapaasti, uusia lehtiä pitää sallia,   Ohjelman mukaan muutama presidentin arvioinnin pahin estäjä tulee julkisesti vangita ja tuomita kansalaisvapauksien estäjänä.
Ihan aluksi täytyy jakaa - ja itsekin saada - todellista tietoa meneillään olevasta naapurikonfliktista, ja tulee myös alkaa toimet tosiasioiden, ei loukatun ylpeyden tai kansansuosion tavoittelun pohjalta.
Neuvottelut käynnistetään kunnolla, se niemimaan itsenäistyminen pysäytetään odottamaan neuvotteluja.  Periaatteessa odotetaan naapurimaan vapaiden parlamenttivaalien ja presidentinvaalien tulosta, ja annetaan näiden elinten päättää kaikesta laillisesti.  Sittenkään ei vaadita, vaan neuvotellaan.
Muutenkin annetaan ymmärtää, että omat kansalaiset vieraissa maissa eivät voi vaatia mitään erityisoikeuksia, tämä aate kerta kaikkiaan lopetetaan.

Kansalaisille tulee taata täysi oikeus ilmaista mielipiteensä myös mielenosoituksissa, puheissa ja teoissa.  Vaaleissa tulee sallia kaikenlaiset puolueet.  Vastustajien ehdokkuutta ei saa mitätöidä, heidän tukijoitaan ei saa pidättää.  Symboliseksi eleeksi Pussy Riotille myönnetään Kansalaisvapausmitali numero 1 suurella julkisuudella.

Kaikenlainen voimannäyttö ja uhoaminen lopetetaan.  Jopa ydinaseesta luovutaan, tarvittaessa vaikka yksipuolisesti, mutta luonnollisesti ydinvaltojen kanssa neuvotellaan, toivotaan muita mukaan.

Kun tiedonvälitys on vapaata, muista maista annetaan todellinen kuva.  Esimerkiksi tunnettu suomalainen maanpetturidosentti viedään oikeuteen väärien tietojen levittäjänä ja karkotetaan Suomeen rangaistuksensa kärsittyään.

Valtion talous paranee, kun kaikenlaisten saalistajien työ lopetetaan.  Lahjontaan puututaan ankaralla kädellä, vaikka se tarkoittaisi suuriakin muutoksia virkamieskunnassa ja järjestys - ja tuomiovallassa.
Ulkomaille siirrettyä omaisuutta siirretään takaisin.

Kokous keskeytettiin tässä vaiheessa.  Asiat keskusteluineen olivat vieneet koko päivän, ja ne oli vaikea sulattaa saati tarjoilla omille puolueille.  Huomenna jatkettaisiin heti aamusta!

------------------

Tuli aamu.  Kokous asettui neuvotteluun.  Kuinka ollakaan, pari presidentin tukijapuoluetta puuttui paikalta.
Ulkoa alkoi kuulua hirmuinen moottorin ääni ja telaketjujen kalina.  Palatsi oli piiritetty, kaikki neuvottelijat vangittiin ilman laukaustakaan ja presidentti pidätettiin syytettynä maanpetoksesta.

Painajainen

Joka talosta tuli ihmisiä ulos.  He avasivat silmänsä ja katsoivat toisiaan.  Ei se naapuri ollutkaan muuttunut toiseksi, hirviöksi, pedoksi.  Ei, vaikka kaukana pääkaupungissa puuhattiinkin paha johtaja pois.  Ihmiset kättelivät, jopa halailivat toisiaan, ja illalla olisi juhla, kukaan ei uskoisi kaukaa tulleita käskyjä lähteä osoittamaan mieltä.

Televisiosta tuli ajankohtaislähetys.  Vieraan valtion sotilaat olivat kuin olivatkin menneet takaisin tukikohtiinsa.  Ja tuossa tukikohdan portilla kasvoi aseläjä: ne tunnuksettomat sotilaat, jotka olivat miehittäneet hallintorakennuksia, luovuttivat aseensa takaisin, samoin maastopukunsa.  Ahaa, oli miestä myöntää, mistä aseet ja tuki olivat kotoisin! Kansa hurrasi ja tervehti heitä kukin, ja hurraajien joukossa oli monia kansallisuuksia.

Iso maa ilmoitti asteettain luopuvansa kaikista laivasto- ja lentotukikohdistaan ystävällismielisen naapurimaansa alueella.  Kymmenet tuhannet sotilaat pääsisivät kotimaahansa.  Ammattisotilaiden tilanne oli hankalampi, heillä oli tähän maahan kotiutunut perhe mukanaan, muutto kaikkine järjestelyineen olisi työläs.  Pienempi maa ilmoitti kyllä, että saa kyllä jäädäkin, mutta ei sotilaana, ja maan lakeja on noudatettava.  Suuren vähemmistön edustaja ilmoitti kannattavansa lakia, jonka mukaan kaikkien olisi osattava  tämän maan kieltä.  Ja suurimmat aploodit hän sai, kun hän ääneen ihmetteli, kuinka hänen kansanryhmänsä, maahanmuuttajaryhmä oikeastaan, oli voinut vaatia itselleen osia ystävällismielisestä naapurimaasta, joka oli tarjonnut heille kodin.
Maasta kauan sitten karkotettujen kansalaisten edustaja kutsui kansaansa takaisin kotiin, ja ihmisjoukot hurrasivat.

Uutisissa kerrottiin, että neuvottelussa maan olojen vakauttamiseksi oli kaikkia osapuolia mukana, jopa syrjäytetyn presidentin puolue.  Ja nekin, jotka olivat nähneet tilaisuuden lähinnä riehumiseen, rauhoittuivat.  Kaikki odottivat innokkaina uusia vaaleja: paitsi presidenttiä, nyt valittaisiin uusi kaikkia edustava parlamentti, jonka tärkein tehtävä olisi säätää kunnollinen perustuslaki.

Kaasuputki oli ehjä, ei ollut kukaan leikkinyt tulitikuilla.  Eurooppa sai kaasunsa, pienempi maa sai kaasunsa.  Tehtiin kunnon sopimukset, ja kas, pörssikurssit nousivat, ison maan valuutan inflaatiokin pysähtyi ja koko maailma välttyi taas uudelta taantumalta.  Ja isompi maa lupasi tukea pienempää kaikin tavoin taloudellisesti, ilman mitään kiristäviä ehtoja.  Veljeskansaa.

Tässä vaiheessa Valtiomiehen oli pakko herätä!  Koko ruumis oli hiessä ja peilistä tuijottivat säikähtäneet silmät.  Ja, pahinta kaikista, muutama kasvonkohotus oli ratkennut, tätä ei enää botoksillakaan korjattaisi.
Jo kuului karjaisu: isäntä oli hereillä.  - Teetä ja äkkiä!

- Tänään alkaa koko kaluston sotaharjoitus!

Ihan pieni Ympyrä

Olipa kerran pienen pieni maa, semmoinen ympyrän kokoinen ja kiven muotoinen, ja kas kummaa, maan nimi oli Ympyrä, sillä asukkaat olivat ylpeitä suljetuista rajoistaan ja omavaraisuudestaan.

Ja hyvin meni!  Oli työtä, kun vaihdantatalous pelasi, ja jos oli pulaa vaihdettavasta, ainahan selkänahasta sai, työtätekeviä oltiin.  Raha kulki ympyrää, onnellisia oltiin - no, oltiinko?

Mutta sitten eräs Jussi (Vaikka Matit ja Mikot on miehii ja Jussii kasvaa kankaalla) keksi kunnostaa joltakin turistilta hajonneen ja Ympyrään jääneen auton, kätevä mies kun oli.  - Ka, bensaahan tämä tarvitsee! 
Ja niin Jussi sai kuin saikin keploteltua itselleen luvan ostaa ulkomailta bensiiniä, varaosia, voiteluaineita.  No tarvitaanhan niitä!

Ja alkoi ajelu, huristelu.  Olikin paljon kuljettamista, niin ihmisiä kuin lastiakin.  Ja auton lainaajiahan piisasi, Jussi liikemiehenä alkoi periä lainaajilta edes pientä maksuakin.  Kohta rahaa olikin Jussilla ostaa jo uusi auto ja myydä vanha, ja autotavaraahan piti myös tuoda lisää.  Jussin kautta kulki yhä suurempi osa pienen pienen maan rahoista.  Ulkomaille!

Eipä aikaakaan, kun voipa kauhistus!  Aika monella alkoi olla vähemmän rahaa ostaa tavaroita.  Aika moni joutuikin tekemään enemmän työtä saadakseen lisää rahaa.  Vaihdettavien tavaroidenkin arvo nousi, ja sitten pelkällä työllä oli jo tosi vaikea edes tulla toimeen, vaikka palvelutyön hintaa olisikin nostanut, sittenhän sitä ei kukaan ostanut. 

Hölmölän - anteeksi, Ympyrän - suurella puukellolla väki koolle siis.  Missäpä se vika piilee, kun me köyhdymme?  Parran pärinää ja kas, syyllinenhän löytyi pian.  - Jussi!  Jussi vie rahamme ulkomaille!  Alettiin etsiä suurta honganoksaa ja hyvin tervattua köyttä, mutta annettiin sentään toki ensin Jussille puheenvuoro.

Liikemies olikin jo miettinyt, mutta miten tuon kansalle kertoisi?  Hänen ideansa oli ihan yksinkertainen:  Ympyrästä pitää myydä jotakin tavaraa ulkomaille, tavaran hinnalla raha sitten taas riittäisi tuomaan bensiiniä ja kiertämään Ympyrää.  Hieno ajatus, ja visut tietäjämiehet pohtimaan, mitä se tavara olisi, semmoinen, jota olisi vähän liikaa, joka muille hyvällä hinnalla kelpaisi.

Jussia taas tarvittiin, hänhän oli käynyt ulkomailla bensabisneksessä.  Hänpä tiesi, että naapurimaa Soikiossa oli tullut loistava pellavasato, ja tarvittiin valtava määrä puisia lankarullia, niin paljon, että Soikion rullat eivät mitenkään riittäneet.

No nyt oli innostus valtava.  Oitis pantiin lähetystö liikkeelle, kirnupiimää ja ruisleipää eväinä, eihän ulkomaanruokia syödä voi.  Ja kaupat syntyivät!  Mutta koska oli kyse Ympyrästä, visut neuvottelijamiehet tekivät kaupat puunrungoista, eivät valmiista rullista, ja niin työpaikat lipuivat sivu suun.  Ja eivätkö vain ne soikiolaiset rullatehtailijat tulleet vielä tekemään metsämaakauppojakin Ympyrään, ja kohta oltiin taas ilman vientituloja ja vaurastuminen loppui.

Olihan joku kuitenkin saanut pienen hetken hyviä rahoja puukaupoista, ja joku hankki kyllä maakaupoillakin.  Pantiinko raha kehittämään Ympyrää?  No eipä vaineskaan, nehän sijoitettiin Soikion hyvin pyöriviin tehtaisiin tai Neliömaan suojatuille pankkitileille.

Mutta onneksi Ympyrässä oli noheva pääministeri, kravattipuolueesta.  Hän osasi saada talouden alamäen kaikkien kansalaisten syyksi, ja niin kaikki luopuivat ilolla osasta päivittäistä puuroannostaan yhteiseksi hyväksi.  Ja eniten ulkomaille rahaa vieneet saivat mitalin ja jäävuorineuvoksen arvon.  Ja maassa meni yhä huonommin, mutta aina jollain menee vielä huonommin.  Ja niin keksittiin ruveta maksamaan vielä Kolmion velkojakin, kun kerran pitää olla toimiva pankkijärjestelmä ja neuro rahana.

Ilo palvella

Ajelin töihin vähän kiertotietä, houkutti nähdä.  Mikäs, kiirehän ei ole, odottaa se aamukahvi ja päivän lehti.  Ja ukotkin ovat ihan tyytyväisiä, kun ei heti ole se käskynjako.
Oli satanut lunta 6 cm: no ei sitä mitattu ole, mutta jos olisi seitsemän, olisi pitänyt laittaa aurat liikkeelle muuallekin kuin keskikaupungille.  Siis kuusi, aina.

Kivasti se kuusi senttiä näkyi!  Lastenvaunuja piti vetää, kun työntää ei jaksanut.  Rollaatorimummo seisoi paikallaan ja odotti apua, olisi edes älynnyt istua ja soittaa, oli sillä oma penkki ja kaikillahan kännykkä on.  Joku yritti pyörällä ja joutui taluttamaan, kivan näköistä, lapsi ja kaksi kassia kyydissä.  Olipa autokin mahastaan kiinni yhdessä risteyksessä, kun pääkadun lumet oli aurattu kivaksi penkaksi poikkikadun päähän.
Kannatti kiertää omakotialueen kautta, ja loppumatkasta näin vielä, kuinka aura heitti lumet pyörätielle seisomaan seuraavaan lumisateeseen asti ainakin.

On ollut ihan mukava viikko.  Joka päivä on sen verran lunta tullut, että voi sanoa kuudeksi sentiksi, kukaan ei voi todistaa seitsemäksi.  Eipä ole tarvinnut omakotialueille auroja laittaa.  On syntynyt aika pätevä lumipatja: odotan innolla seuraavaa nuoskakeliä, saamme autot mahastaan kiinni.  Ja sitten voi vielä vähän aikaa odottaa auraamista, niin että pakoputket ja alustat ovat kovilla jäätyneihin röyskyihin ja harjanteisiin osuessaan.  Pikkupakkasella on paljon vaikeampi ja kalliimpi karhutakin, mutta silti saadaan tonttien sisäänajoihin sitten aivan mahtavat paakkukasat ja laiskat omakotiasujat töihin.

Saisikohan tänä vuonna ennätyksen puhki?  Viime talvena tuli kyllä ehkä lyömätön tulos: 14 kertaa ajatin Valtakadun puhtaaksi, sitten vasta laitoin auran Tykkiin.  Saavutuksen arvoa lisää, että Valtakadulla ei juuri kukaan aja, kaikki kauppa kun on Myllymäessä.
Pojilla on muitakin ennätyksiä rikottavana, eimerkiksi montako seinälaattaa saa jäämöykkyjä lennättämällä rikki yhdellä reissulla, ovatpa parhaat kehuneet jopa rikotuista lämpömittareista, aidoista, liikennemerkeistä, muunto- ja puhelinliittymäkopeista.  Ja paskapuhetta on, ettei muka aurata: Tykissä olemme saaneet joka talvi auraamalla kinokset niin isoiksi, ettei katuränneihin mahdu kääntymään iso auto, vaikka paloauto saati sitten kaksi ajoneuvoa kohtaamaan tai ohittamaan.  Ruikuttavat pysäköintipaikoista - auratkoon tilaa pihoihinsa.

Tämä homma vaatii pitkän kokemuksen ja harjaannuksen.  Jotkut yksityiset traktorimiehet joskus yrittivät aurailla aina tarvittaessa, mutta saatiin heidätkin ruotuun ottamalla lähtökäsky kaupungin koordinoitavaksi.  Samalla saatiin aikaan se, että jo auratuille kaduille usein ilmestyy seuraava kone ja aurailee uuden lumipenkan omakotiasukkaiden porteille.  No eihän se penkka niin iso voi olla, mutta kun se koko päivän siihen jämähtää, pois ottamisessa on hienosti työtä ja kiusaa.
On myös syytä tuntea kaava: esimerkiksi Tykissä ei ole yhtään katua merkitty pääkaduksi, joten minun täytyy ihan itse osata järjestää aurauslumivallit aina tiettyjen katujen päähän estämään töihinajon.  Olen usein aamusella päässyt näkemään autoilijoita lapion kanssa yrittämässä puskea vallin läpi.

Työtä piisaa.  On vielä ennen lounasta ehdittävä suunnitella, mihin tänään jätetään rekat sutimaan risteykseen tai ylämäkiin, mihin muualle hiekkaa ei laiteta.  No, onneksi alkaa olla jo rutiinia ja näkemystä: kaikki ongelmapaikat tiedän, on mukava kierrättää hiekattomuutta ja pitää autoilija vireänä.

Pyysin eilen liikuntavirastosta latukartan, jotta voisin palvella vielä paremmin hiihtäjiäkin.
Miten voisin saada aurauslumet vielä paremmin lentämään laduille hiekkoineen ja suoloineen, missäs niitä hiihtotunneleita onkaan? Tai latu lähellä tietä muuten vaan?  Skinnarilan ladulla olen harjoitellut jo monta vuotta, toistaiseksi vasta yhdeksän kertaa joutuu hiihtäjä ottamaan sukset pois jalasta.  Paras kohta on se siinä raviradan lähellä, missä mäestä saisi kovan vauhdin, mutta hiekan takia pitää kokonaan pysäyttää.  Se on se kohta, jolla kerran hakkasin kollegat kilpailussa, oli kuvadokumentti ja kaikki! (Seuraava kilpailukuvani on tässä alla: olen saanut olla vaikuttamassa tämän kevyenliikenteenväylän suunnitteluun.  Se ei ole keskeltä korkeampi, niin että vesi saadaan jäämään keväällä viikoiksi ja ihmiset hyppimään koiranpaskoja pitkin!)

Mutta kyllä täältä pitää löytyä vielä hiekoittamattomia ylityskohtia, edes yksi.
On syytä myös tietää, milloin on Maakaasuhiihto, milloin Saimaan hiihto: pitää muistaa soittaa viljelijöille, että osaavat kalkita juuri oikean kohdan ladusta ja pellosta.  Pitää myös tehostaa hiekotusta ylityskohdissa, silloilla ja tunneleissa.

No nyt alkaa olla jo kiire, olin unohtaa, että tänään suunnitellaan sitä yhteistä kevyen liikenteen ja hiihtotunnelia.  Täytyy pitää huolta siitä, että tunneli on riittävän kapea, hiekoituksen pitää peittää koko pohja.  Ja pitää muistaa sanoa pojillekin, että koko väylä pitää muuallakin sepelöidä, ettei pulkkaa tai Stigaa voi vetää saati potkukelkkaa ajella.

---
Ihan oikeasti, vaikka kunnossapitoporukat tekevät varmasti resurssiensa rajoissa kaiken, minkä voivat, joskus tuntuu kuin olisi joku tämmöinen jästipää suunnittelemassa ja ohjaamassa touhua.
Syytä voi kuitenkin paremminkin oikeasti etsiä poliitikoista kuin tekijöistä, niin että hyvää jatkoa vain.