Ongelma

Vihdoinkin lunta!
Ihanaa, valkoista, pehmeää pakkaslunta oli satanut valaisemaan joulukuista pimeyttä.
Oli pakko pistää nenä ulos jo ennen aamiaista, siis jopa ennen kahvia.
Jo oli kissa juossut pihalla.  Aina sekin samasta kohdata tulee naapurin pihalta, luuhaa samat nurkat, menee portaiden ali, aitan viertä.  Lintulautaa on myös kytättävä, nam.  Johan siinä nytkin puikahtelee tinttejä tasaiseen tahtiin, aamupimeässä.
Isompia lintuja on mennyt pitkin askelin, tutkinut.  Myös kaverieni ”Teputtajien” jäljet ovat pihassa, on pyöritty lintulaudan alla, ympyrää on laajennettu, eihän sitä tiedä, vaikka evästä olisi toisessa kohdassa tänään?
Teputtajat ovat opportunistinen pulupari, joka ei paukukaan karkuun, kun Markku pihassa puuhastelee.  Toinen on helppo tunnistaa, siivissä on kivasti valkeaa ja otsassa on vaalea läiskä, toinen on - niin, pulunharmaa.  Kun ei pölähdä aina karkuun, saa evästä.  Nämä kaksi syövät rauhassa aivan vieressä, kengän päältä, hyvänä päivänä jopa kädestä ja muu parvi, ne tavikset, höntimmät, katsovat kateellisina antennilta.  Mitäs eivät tule alas, syömään, ei Markku ole pienelle paha.  Kysyköön vaikka Kurrelta, joka myös käy säännöllisesti evästä hakemassa minusta riippumatta.

Lintulaudalle pulu ei oikein mahdu, eikä ruoka oikeastaan ole puluille tai variksille, naakoille, harakoillekaan tarkoitettu.  Mutta varsinkin harakka osaa pelin, laskutelineet edellä päin lintulautaa, lauta kiikkumaan ja kas, joku parvesta saa varissutta herkkua lintulaudan alla.  Ja kun Teputtaja kerran on kaveri, jopa niin, että kun kesällä istuin pihakeinussa, he tulivat keinun orsille seurustelemaan, annan heille kourallisen päivässä lintulaudan alle maahan.  Ei, siihen siemenet ja pähkinät eivät jää, jos maahan ruokkii, on oltava varma, että syöjät ovat heti paikalla, tai tulee kutsumattomia vieraitakin.

Ja eikö vain tuossa olekin aivan vääriä jälkiä!  Lintulaudan alle on tullut ruokavieras, joka ei ole tervetullut.  Rotan jäljet tulevat aitan alta, seuraan niitä edelleen kompostorin taitse kadulle.

Tämän aamun jälkeen useamman kerran näkyy rotan jälkiä, vieras on oppinut tähän ruokapöytään.  Ja pari kertaa näemmekin rosmon, mutta aina se ehtii aitan alle karkuun.  Tuosta on päästävä!

Ilmakivääri olisi kätevä, mutta laiton tapa.  Sitä paitsi en ajatellut viettää öitä kyttäämässä, valvoa rotan takia.  Myrkky ei käy, kissakin voisi saada annoksen.  Orava tuskin myrkkyyn koskisi, jos sen laittaa aitan alle, orava kun ei koloja piilokseen etsi.  Mutta tintit? Siis loukku?
Mistä loukkuja saa?

Marketissa tiesin osaston, jossa oli puutarhatavaraa, muurahaismyrkkyjä, hyttysmyrkkyjä.  Ja kas vain, olihan siellä hiirenloukkujakin, mutta kovin olivat he pieniä ja hentoja ”kissakokoiselle” rotalle.
Kahtakin merkkiä myrkkyä melkein houkutti ostamaan.  Otin Ratax-paketin jopa käteen lukeakseni selosteen.  Hyvä kun otin, paketin takana oli kuin olikin kokoelman helmi, oikein jysky rotanloukku, ihan irrallaan, ilman hintalappuja tai pakkausta, mistä tietenkin kassalla meni aikaa koodeja ja hintaa selviessä.

Nyt oli loukku.  Oli myös tutkittava, kuinka loukku viritetään, pakkausta ja ohjeita ei ollut.  Aikani pähkäilin ja tutkin ja sainkin loukun vireeseen.  Toimisiko se - pitää kokeilla.  Jousi oli niin jäykkä, että iskuvoima olisi hirmuinen, lisäksi reuna oli hammastettu niin, että kitumaan ei rotta jäisi.  Ja niin
urhea metsästäjämme loukkua oikeasti kunnioittaen varovasti painoi lyijykynän tylsällä päällä syöttialustaa.  Rämps!  Loukku oli samassa puoli metriä eri paikassa, kynä oli poikki ja toinen pää lentänyt seinään.  Oli siinä voimaa, kyllä se toimii!
Ja ihan varmasti tätä ei lasten saataville jätetä, voima riittä varmasti sormen katkaisuun.

Mitä syötiksi?  Pähkinöitä tai auringonkukan siemeniä en voi laittaa, sillä niitä saattaisi haluta jokin muukin kuin rotta.  Onneksi oli todella voimakasaromista, kovaa juustoa: rotta on tunnetusti ovela, eikä koske kenties viikkoihin syöttiin, juusto kestäisi "hyvänä" kauankin kylmässä.  Siis juustoa syöttialustan kynteen kiinni, loukku va-ro-vas-ti vireeseen ja pihalle.

Mihin loukku?  Lintulaudan alla saisin varmasti saalista, mutta en rottaa.  Aitan, viime keväänä rakennetun vajan alle?   Mutta on juuri niin matala rako, että piti oikein arvella, mahtuuko loukku laukeamaan, sanka kun vaatii ylöspäin yli 10 cm tilaa laueta   Ja taas piti laukaista vehje, tikulla tällä kertaa, ja mitata tarvittava tila, virittää loukku uudestaan ja asetella vajan alle, mahtuu noin kahden millin varalla.

Pari päivää meni, ei mitään.  Mutta eräänä päivänä loukku oli lauennut.  Ei verta, ei jälkiä, syötti yhä koskematta.  Oliko rotta,  Rotta ollut ovela ja selvinnyt, oliko se saanut kuonolleen?
Nakki vireeseen ja odotus jatkui.  Meni joulu, meni uusi vuosi.  Juusto alkoi olla jo aika mielenkiintoisen värinen.  Joka päivä ei edes muistanut vajan alle kurkistaa.  Mutta eilen taas muistin,  12. tammikuuta, ja kas, loukku häämötti kaukana käden ulottumattomissa, niin kaukana, että ei nähnyt edes, oliko siinä saalista. Syötti oli irrallaan vajan edessä.  Olin hiihtämästä tulossa, oli suksisauva kädessä valmiina ja niin vedin loukun pois rakennuksen alta.  Mukana seurasi jäykkänä poikana todella komea, kiiltäväkarvainen, pulska rotta.

En todellakaan voi sanoa rottaa iljettäväksi, se on kaunis eläin.  Eikä todellakaan ole rotan syy vaan ansio, että se osaa hyödyntää ihmisen tarjoamat mahdollisuudet, se on vielä parempi opportunisti kuin Teputtajapulu.  Kulttuurieläin jos mikä! Muta kun rottapari saattaa saada jopa 40 poikasta saman vuoden aikana ja kun asenteissani on mustaa surmaa myöten kaikkea mukana, rotta sai mennä.

Uljas trapperimme ryntäsi sisälle kehumaan, ja eikös vaimokultakin tullut ihailemaan saalista.  Asianmukaisesti saalis valokuvattiin.

Ja sitten seurasivat kunniattomat hautajaiset, kompostori kutsui...

Kertoimia?

Pisa.  Ainoa sana, jota porvaripoliitikko koulutuksessa kunnioittaa, vähän pelkääkin.  Monesko Suomi on - meneekö maailman parhaan koulun maine?

Pisa.  Lupa huonontaa, halpuuttaa koulutusta.  Kun kerran olemme tällä kurjistamisella yhä näin hyviä, voimme supistaa, kurjistaa, yhdistää, leikata vielä lisää. Siis  ... ööö .... kehittää. Miksi ei muka keskiarvo riittäisi?

Pisa.  Lupa syyllistää tuloksen tekijät yhä tuottamattomiksi loistyön tekijöiksi.  Maailman paras koulu ei ole tuottavuutta, ei sitä ainakaan palkita saa eikä kunniaa antaa ainakaan työn tehneille.

Pisa.  Kehityksen, edistyksenkin jarru.  Meillä on nyt hyvin, jos emme tee mitään, meillä on aina hyvä koulu!

Mitä on Pisa-tutkimus?  Kyllä se mittaa valmiuksia, taitoja ja kykyjä lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä.  Sen sijaan sillä ei missään nimessä voi mitata maiden paremmuutta.
Kova väite, mutta jo se, että ottaisiin huomioon vertailuissa kaikki panostukset ja suhteutettaisiin ne tuloksiin, muuttaisi luultavasti järjestystä. 

Pitäisi olla taso 1 ns. keskiarvolle monessa - tähän en etsi kaikkia - tulokseen vaikuttavassa tekijässä.  Siitä poiketessa kerroin olisi joko yli tai alle yhden.
Kuinka pitkä on koulumatka?  Ovatko tilat asianmukaiset ja toimivat?  Onko sisäilmaongelmia?  Ovatko opetusvälineet ajanmukaiset ja toimivat?  Onko riittävästi opetusmateriaaleja ja koulutarvikkeita? Vastaako opetussuunnitelma vaatimuksia?  Kuinka iso on luokkakoko? Mikä on opettajien koulutustaso ja pätevyysvaatimukset?  Onko erityisopetus ajan tasalla ja riittävää?  Raha/oppilas?

Todella isoja kertoimia saisi esimerkiksi tyypillinen kehitysmaakoulu, olen itsekin vieraillut esimerkiksi puun alla - sadeaikana ei siis ollut koulua.  Myöskään omakielinen opetus ei todellakaan ole itsestään selvyys.  Koulumatka saattaa kävellen viedä useita tunteja ja kotona odottavat muut kuin koulutyöt, vaikkapa maanviljelys, myllytys, paimenen työ, kotityöt, vedenhaku, puunhaku...

On myös paljon yleisiä yhteiskunnallisia asioita, jotka tietenkin heijastuvat koulumenestykseen, vaikkapa vanhempien osallisuus, kotitehtäviin käytetty aika, koulua tukevat harrastukset, kouluruokailu, asenne kouluun.  Mitä vapaa-aikana lapsen työksi laitetaan, vaikuttaa myös.
Yhtenäiskulttuurissa on toki paljon helpompaa saavuttaa hyvät tulokset.

Ikävin asia on tietenkin, että on sota tai sisällissota.  Hanki siinä sitten koulutusta.

Siis: jos suomalainen lapsi saa testistä esimerkiksi 40 pistettä se ei olisi edes puolta vaikkapa nigeriläisen lapsen 40 pisteestä.  (mahtaako Niger olla mukanakaan Pisa.tutkimuksissa...)

Niin että eri aikojen sannit ja muut kouluvaltiaat, lopettakaa puhe koulun kehittämisestä, kun kyse on alasajosta.  Uskokaa edes omia tutkijoitanne, ja kun pedagogiikka on teille vain pedakomiikkaa, uskokaa vaikka talousviisaita: kouluun sijoitettu prosentti lisää lisää tuottavuutta yli kaksi prosenttia.
Tuhoaja älköön ylpeilkö koululla.  Minä saan omastani olla ylpeäkin, olin aika kauan mukana, mutta ei se koulu toki saa paikoilleen museoitua.

Minut saa kyllä aikanaan laittaa vitriiniin Kesämäen koulun tiloihin.  Tekstiksi vaikka: Hän uskoi koulutukseen

Kuva on Eurooppa-koulusta Luxista.  Siellä on Ope!

Talven tullen

 Kaupunki vapautuu vastuusta tällaisella kyltillä?  Kaupungin rajalle vosi laittaa tällaisen, aluetta koskevana?  Mahtava säästö! (Kuva on Trieristä Saksassa, mutta Lappeenrannassa näitä on monella kevyenliikenteen väylällä ja portaissa.)


Joskus tuntuu, että tällainen ohje on todella käytössä...

YLEISOHJE
     
Älä milloinkaan, vahingossakaan, hoida tiestöä ja jalkakäytäviä ennen kuin on pakko.
Liikenneturvallisuus paranee, kun ajonopeudet pienenevät, kaikkialle ei pääse, jalankulku hidastuu ja pyöräily loppuu kokonaan.  Kuntovaikutus on myös huomattava esimerkiksi lastenvaunuja umpihangessa kiskoessa tai pyörää kantaessa.

AURAUSOHJEET

1.  Odota!
     A) Kevät tulee aikanaan
     B) Kyllä mottiin jätetyt soittavat, ei tarvitse kallista aurauspäivystystä
     C) Aurausmöykyt ovat suurempia ja painavampia ja valli korkeampi ja raskaampi kolata.          Huomattava kuntotekijä!  Erityisen älykästä on odottaa nuoskan jälkeistä pakastumista, auraus kuluttaa enemmän kalustoa (työllistää korjaamoa), on hitaampaa (siis näyttää ahkerammalta) ja irtoavat paakut vielä suurempia poiskolattavia.
     D) Urainen ja epätasainen tie opettaa ajamaan.  Kun ei urista pääse väistämään edes vastaantulijaa tai ohittamaan, ajonopeudet pysyvät turvallisina.  Rikkoontuvat auton pohja, pakoputket, akselisto ovat huomattava työllistäjä

2.  Jos kuitenkin auraat
   A) Käytä suurinta mahdollista kalustoa ja isoja nopeuksia. Seinälaattojen, reunakivien, sähkökeskusten korjaus työllistää.  Tonteille saadan lisämaata irtoavasta maa-aineksesta.  Ihmiset .joutuvat kuntoilemaan ketterinä syrjään kadulle, pihoihin, vallien päälle.
   B) Valitse paikkaan sopiva kalusto!  Kun auraat jäistä kevyen liikenteen väylää, käytä karkeahampaista auraa.  Irtoava hile jää uriin, nastakenkäkään ei pure, kun hile liikkuu: taspainoaisti on tärkeä ylläpitää.
   C). Auraa jatkuvasti samoja katuja, vaikka ne olisivat jo kokonaan paljaita.  Jätä samat kadut aina auraamatta ainakin seuraavaan lumisateeseen asti.
   D) Muista jättää valtavat aurausvallit poikkikatujen tukkeeksi.  Riittää, kun läpiajokatu aurataan, kyllä se, jonka on pakko kulkea, kolaa.  Varsinkin muista tukkia aurausvallilla pihaliittymät, parasta olisi tehdä tämä sellaisena aikana, jolloin ihmiset ovat poissa kotoa, jotta valli ehtii jämähtää kunnolla ja kotiin tullessa auto on jätettävä kadulle liikennettä hillitsemään, kunnes valli on kolattu.
   E) Jos lunta tulee paljon, älä poista kapeiden katujen reunavalleja.  Turvallisuus lisääntyy ohitusten ja kohtaamisten loppuessa.  Jos pelastuslaitoksen autot eivät mahdu risteyksissä kääntymään, ihmiset oppivat elämään terveemmin, varomaan tulta ja onnettomuuksia paremmin.

3.  Hiekoitus
Yleisohjeen mukaan, älä hiekoita.  Jos kuitenkin on pakko
   A) Hiekoita juuri sataneeseen lumeen tai loskaan auraanatta.   Hiekanjyvät eivät kulje jaloissa tai renkaissa pois.
   B) Käytä särmikästä ja raekooltaan sopivaa mursketta, jotta se tarttuisi kengänpohjiin ja kulkeutuisi sisälle, siivous on hyötyliikuntaa.
   C) Erityisen tärkeää on hiekoittaa kevyen liikenteen väylä koko leveydeltä. Pulkka tai kelkka eivät anna samaa kuntovaikutusta kuin kävely ja lapsen tai taakan kantaminen.
   D) Tärkeää on erityisesti hiekoittaa kohdat, joissa latu tai kuntopolku ylittää tai alittaa ajoradan.  On varmistettava, että aurauslumi hiekkoineen ja suoloineen lentää ladulle , samoin hiihtotunneli on hiekoitettava koko leveydeltään.  On tärkeää, että sukset kyykitään pois jaloista ja kannetaan liikunnan monipuolistamiseksi.
   E) Hiekoita vain aina samoja kohtia yhä uudelleen.  Älä tuhlaa hiekkaa laitakaupungille!  Yhteiskuntarakenne tiivistyy, kun harmistuneet maalaiset asettuvat keskustaan.
   F) Risteyksiin ei tule hiekkaa tuhlata.  Tien tukkiva rekka hidastaa liikenteen turvalliseksi.
   (G) Hiekkaa ei tule keväällä nopeasti poistaa.  Mopoilijat ja polkupyöräilijät oppivat jarruttamaan ja kääntymään turvallisemmin eli hitaammin, rullaluistelijat eivät voi liikkua sotkemassa liikennettä.  Astmaatikot eivät voi pölyn takia liikkua ja lisätä ruuhkaa.)
      

Hyvän kuninkaan perintö

Olipa kerran hyvä kuningas.  Mutta ei kauan, kauan sitten, hyvä kuningas oli aika vähän aikaa sitten, oikeasti.  No, tämähän on satu, siis kuningas oli vähän pullukka, hänellä oli viikset ja parta, kärpännahkaviitta ja kaikki.  Pitää olla.  Mutta kruunu ja valtikka vain juhlissa, ja niitähän riitti.

Kuningas turvasi maan rajat.  Kuningas turvasi asukkaat myös köyhyydeltä ja järjesti sairaanhoidon, jopa lapsilisät.  Hän sai kaikki ilmaiseen kouluun ja perusti ammattikouluja ja yliopistojakin maan parhaaksi.  Oikeuslaitos ja lait olivat tasa-arvoisia ja toimivia.  Elinkeinot kukoistivat, posti,  tieverkosto, vieläpä rautatiet olivat kunnossa ja elinkeinoja tuettiin.  Järjestettiin eläke ja vanhuksista huolehdittiin yhteiskunnan kunnioitettuina jäseninä. Se, mikä yhteiskunnan tehtäviin kuului, myös tehtiin, ja kansa tyytyväisenä maksoi kohtuulliset verot ja oli kuninkaaseensa ja hänen hyviin vouteihinsa ja kreiveihinsä tyytyväinen.  Maa kukoisti.
Mutta, voi voi, hyvänkin kuninkaan aika loppui ja hänestä tuli rakastettu muisto.

Muutama seuraava kuningas vielä noudatti hyviä tapoja ja maa menestyi.  Mutta uusia neuvonantajia tuli kuiskuttelemaan kuninkaan korviin, pahimpia taisivat olla ne ekonomistit.
- Teidän majesteettinne, nyt pitäisi nostaa postimaksuja ja panna tietulleja! Nyt pitäisi saada maksu terveydenhoidosta.  Nyt pitäisi...
Ja kohta kaikki maksoi, aluksi kohtuudella.  Mutta kuninkaatkin ovat vain ihmisiä - ihan totta, käyvät vessassakin - ja heille kyllä lisäraha kelpasi.  Ja yhä useampi vouti sai milloin milläkin nimikkeellä kerätä rahaa valtiolle ja siinä sivussa itselleenkin.

Kansa voi hyvin ja maksoi, vaikka jo muutamat kulmakarvat kohosivat.  Ja yhä uusia maksuja tuli, mutta tämä kansa oli sisukas ja luotti esivaltaan, maksoi vain.
Mutta yhä pahempia ekonomisteja tuli ja heitä alkoi hoviväestä olla jo enemmistö, eikä kuninkaalla enää ollut edes varaa maksaa palkkoja, ellei...
- Teidän majesteettinne.  Myydään energialaitos.  Kerätään veroina se, mikä ennen saatiin maksuina ja keksitään myös siirtovero!  Samalla elinkeinotoiminta viriää.
Ja se oli vain alkua, seuraavaksi yksityistettiin rautatiet ja kanavat ja lentokentät.  Posti ja lennätin pilkottiin myytäviin osiin.  Miksi valtio vastaisi työvoimasta tai terveydestäkään?
- Ei voi olla palveluja, jotka eivät tuota! oli mantra, jonka varjolla kuninkaat säätivät kaikki ennen yhteiskunnan itsestään selvinä tehtävinä olleet asiat myytäviksi.  Ihmiset joutuivat ostamaan palvelut, eivätkä palvelun tarjoajat todellakaan halvalla palvelujaan myyneet, heidänhän piti tuottaa voittoa ja maksaa entisen verran vähintään kuninkaallekin.
Maantien käytöstäkin alettiin maksaa.
Oikeuslaitos ja armeija sentään olivat vielä yhteiskunnan käsissä, mutta tuli sekin päivä, jolloin valtiolla oli enää viinamonopoli.

Nykyinen kuningas ei istu valtaistuimella, hänellä ei ole valtikkaa tai valtakunnanomenaa saati kruunua.  Viitan hän sai pitää, se oli niin kulahtanut ja turkiskuoriaisten syömä.
Historiallisina juhlapäivinä kuningas sentään saa vuokrata vallan symbolit kuvausta varten.

Kaikki toimi, kaikki maksoi.  Eräänä päivänä huomattiin, että oikeastaan valtiolla ei ole mitään tehtävää ja silti sille kerätään kaikesta  yhä suuremmat verot.  Kaikesta?  Ehei, eihän pääoma suinkaan yhtä paljon maksanut kuin palkansaaja, joka työstään maksoi enemmän kuin omistaja pääomatulostaan.  Muut tulothan saikin kunnon sijoittaja piilottaa laillisesti vaikka ulkomaille, ja tässäkin ne ekonomistit olivat todella tarpeen neuvomassa.
Niinpä oli aivan luontevaa sulautua kokonaan Panroopan yhdysvaltoihin.  Vaikka mtäpä silläkään oli merkitystä, kaikki omistus keskittyi vähitellen muutaman amerikkalaisen miljardöörin taskuun.
Sillä, saivatko kansalaiset palveluja tai tuotteita, ei lopultakaan ollut mitään väliä: tärkeintä oli tuotto, ei toimivuus, ja kaikki oli aina kaupan, kunhan hinnasta sovittiin.  Ja jos jotain ei kannattavaksi katsottu, eikä se kaupaksi mennyt, palvelu yksinkertaisesti lopetettiin.  Kyllähän rikas palvelun löysi vaikka ulkomailta.

Kyllä.  Kyllä tästä selvittiin.  Mutta se on eri juttu, eikä se ole kaunis satu.  Mutta kyllä ihmiset lopulta ymmärsivät, että yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä on perusinfrastruktuurin turvaaminen.

Minunko isänmaani

Voi, minkä teitte!
Muutitte Suomen, minun Suomeni, kansalaisyhteiskunnasta sijoittajayhteiskunnaksi.
Yhteiskunnan, valtion, kuntien tehtävä ei olekaan tuottaa palveluja, riittää kun järjestää niitä.
Palvelujenkin on kannatettava, jopa tuotettava.
Ja minä kun luulin, että jo kansalaisena, pelkkänä asukkaanakin,  olen oikeutettu hyvinvointiin, turvaan, infrastruktuuriin.
Missä ovat esimerkiksi toimiva posti tai TVH?

Tässä on nykyisin oikeiston ja vasemmiston ero, vaikka sitä kukaan ei ääneen sano.  Kehitys - ei välttämättä edistys - vie siihen suuntaan, että sijoitusajattelu vie pohjan yhä uusilta aloilta.
Mitä on esimerkiksi soten valinnanvapaus?  Voisin kuvitella, kuinka hyväosainen valitsee ja se, joka eniten sote-palveluja tarvitsee, jonottaa sitä vihoviimeistä palvelunrupua, jonka hoitaja ei vielä ole älynnyt siirtyä rahakkaampaan yksityiseen palvelukseen.
Ei koulutuskaan enää ole olemassa siksi, että koulutuksesta on yleistä hyötyä, vaan siksi, että jossakin on vielä varaa, yhä huonommin kyllä, sitä järjestää.  Juuri koulutuksessa näkee räikeimmin, kuinka kehitys ja edistys ovat eri asia, usein päättäjien toimet näyttävät suorastaan alasajolta.  Koulutus olisi todellakin sijoitus tulevaisuuteen, mutta kun se ei tuota kvartaalivoittoja heti.
PISA on mitä on, mutta selkeästi näkee jo tulosten laskun. Pisa-sijoitus on myöskin ainoa, mitä päättäjä edes hiukan pelkää, eikä tuhoa kaikkea?

Linnan juhlissa korostuu talouden ylivalta päätöksenteossa. Ei se muutenkaan piilossa ole, olisikohan tuo kiky-”sopimus” helpoin esimerkki.  Se on hyvä esimerkki siitäkin, mitä ”Suomi” tarkoittaa sijoitusyhteiskunnassa: ”Suomen etu” onkin samaa kuin rahan siirtäminen suoraan kansalaiselta sijoittajalle/omistajalle.  Jotain unohtui, olisi pitänyt sitoa tämä raha tuotekehitykseen, työpaikkojen luomiseen.  Näin arkiekonomistina voin vain ihmetellä, kuinka muutaman vuoden ennätysmäiset osakepotitkin jaettiin, sen sijaan että raha olisi käytetty kehittämiseen.  Jättiosingot ulosmitattiin, koska ei muka ollut, mihin sijoittaa - kikyllä kerättiin rahaa, että olisi rahaa sijoittaa.  Hmm?

Sijoitusyhteiskunta ei tunnu ottavan vastuuta kansalaisistaan.  Vastuu ulkoistetaan.  Yhä enemmän vaaditaan kolmannelta sektorilta, omaisilta, eri viiteryhmiltä.  Esimerkiksi työvoima oli ennen perustuslaissa valtiovallan erityisessä suojeluksessa, nyt markkinoiden armoilla sekin.
Kerro jokin hoiva-ala, jolla ei törmätä rahan puutteeseen.

Minun Suomeni yhteiskunta on turvallinen ja vakaa.  Kilpailu-Suomi aikaansaa häiriöitä.  Yhä enemmän on ääriliikkeitä, omaan itseensä käpertymistä, muukalaisvihaa, syrjäytymistä.
Mutta kun katsoo muualle ja peittää korvansa, ei näe.  Ja jos vähän näkeekin, ei halua nähdä syitä, vaan syyllistää uhrit.
Täysin pätevänä yhteiskuntatieteilijänä sanoisin, että nykyjohdolle on aika kiva, kun meteli kohdistuu esimerkiksi maahanmuuttajiin eikä pahoinvoinnin todellisiin syihin.

Mutta liehutetaan lippuja, poltetaan kynttilöitä, katsotaan paraatit ja linnanjuhlat.  Vaikka minun itsenäisyyteni ei ole jämähtänytkään toiseen maailmansotaan, haluan juhlia Suomea.  Haluan juhlia ja olla ylpeä.

Onnellinen mies

Rikas ja mahtava kuningas sairastui.  Kävi jos mitä tohtoria ja viisasta, parrat pärisivät ja neuvoa pidettiin, mutta parannusta ei vain löytynyt.
Epätoivoinen kuningas oli jo valmis kuulemaan mitättömänkin ihmisen neuvoa, ja niin selvisi, että hän paranisi, jos hän saisi onnellisen miehen paidan.
Etsittiin halki valtakunnan, vihdoin löydettiin onnellinen mies, köyhistä köyhin halonhakkaaja - mutta ei hänellä ollut paitaa.

Satu on opetus, raha ei onnea takaa.  Eikö?  Kummallisesti näyttää siltä, että niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat joutuneet olemaan tiukoilla taloudellisesti, tulee onnellisempia ihmisiä.  On totuttu odottamaan, on totuttu jäämään jopa ilman, on totuttu jakamaan, on opittu ponnistelemaan jonkin tärkeän eteen. Onneton lapsi onkin se curling-lapsi, jonka edestä kaikki laastaan ja joka kaiken saa itsestäänselvänä ja vanhemmat vielä pörräävät helikoptereina varmistamassa, ettei mikään uhkaa, ettei juuri heidän kullannuppuaan kohdella väärin.

Suurin onni on melkein saavutettu päämäärä?  Suurempi se on kuin jo tavoitettu, mutta pitää olla varmuus, että päämäärä saavutetaan.  No suomalainen tähän: - Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa!
Ja onnea on myös se, että osaa aina asetaa uusia tavoitteita, kun entinen on saavutettu/saavutettavissa.
Kyllä menneestäkin nauttia saa, mutta tulevan odotus se vasta jotakin antaakin.
Taitaa olla yksi vanhuudenkin määritelmä, että enää ei osaa asettaa tavoitteita elämäänsä.

Toisten kauttakin oman onnensa tavoittaa. Lähipiirissä ja lapsista saa omankin onnensa.  Mutta isomminkin, vaikka menestyneen kehitysyhteistyöprojektin kautta.  Suurimpia ilonhetkiäni on ollut olla väärässä joidenkin oikein heikkojen tai ongelmaisten lasten tulevaisuuden suhteen, on upeaa tavata tasapainoisia aikuisia, mitä heistä tuli.

Olen juuri tullut Helsingistä.  Vietin kaksi päivää ja elin poikien kautta, toimin sylinä ja kaikenmoisten näyttämisten kohteena.  Eilen kävimme ravintolassa syömässä, ja minua oikein herkisti valtava omien joukkoon kuulumisen tunne, hyvä hetki.  Oli - usein on - sellainen olo, että olen saavuttanut elämässä kaiken olennaisen, mitä olen halunnut, ja suuri osa siitä oli läsnä siinä hetkessä.

Mitä on olennainen?
Olen (kohtuullisen) terve.  Olen saanut palvella merkittävässä työssä, ja mielestäni minusta on useaan ihmiseen jäänyt merkittäviä jälkiä, jopa maailmankuvaa (mikä tietysti on juuri se oikea?).  Eläkkeelle koin jääväni arvostettuna ja jopa rakkaana työtoverina, suhde jatkuu yhä.
Olen kohtuullisen onnellisesta kodista ja joutunut todellakin jakamaan ja kamppailemaan kahdeksan joukossa.  Olen onnellisesti naimisissa, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koen olevani ainakin yhdelle ihmiselle hyvin tärkeä. Sain oman lapsilukuni täyteen, lapsillani menee juuri nyt aika hyvin.  Vävykin sattui vastuullinen ja päin perhettä!  Minulla on ne kaksi Vaarin poikaa ja olen heillekin tärkeä ja rakas.  Olen taloudellisesti jokseenkin riippumaton ja velaton ja eläke riittää elämiseen, muuhunkin on varaa.  Minulla on vähän, mutta todellisia ystäviä.
Paljon muutakin on, toki.  Säröjäkin, mutta pars pro toto, se iso kuva peittää pikku kolhut.

Kell onni on, se onnen kätkeköön!  Kai se kateus olisi kantava voima?  Ja sen kääntöpuoli, oman onnensa, esimerkiksi varallisuutensa näyttäminen, lienee joillekin keino tavoitella omaa onnea.
Siis parempi talo ja auto kuin noilla, surffilautaa, purjevenettä, Harlikkaa, matkailuperävaunu - eikä aikaa koskaan niistä nauttia, kun sitä rahaa pitää olla kaivamassa.  Cargo-kulttuuria en ole koskaan ymmärtänyt, tavaraa hankitaan tarpeeseen, ei siksi, että sitä on.

Tämmöistä poiki syntymäpäivän onnen hetki.
Saa kadehtia, se antaa minulle lisäonnen?

Vallankumouksesta 100 vuotta

Venäjän vallankumouksesta on 100 vuotta, siis bolshevikkivallankumouksesta.
Saa olla monta mieltä sen tarpeesta: yksinvalta oli jo helmikuun vallankumouksessa lopetettu ja työväen ja tilattoman väestön asemaa aloitettu kohentaa, irtautumista suursodasta puuhattiin.
Yksisilmäisimmät voisivat jopa sanoa, että puoluediktatuuri oli vaikuttavin motiivi vallankumouksen johtajille - tälle lausumalle antaa kyllä vahvastikin pontta se, että vain pakkotoimin, so. asein , leirein, kansalaiskyttäyksellä järjestelmä pysyi pystyssä.  Järjestelmä vaati myös uhoamisen ulospäin, jotta kansa uskoisi johtajiinsa.
Mutta oli siinä muutakin, paljon.  Mutta toteutuma ei ole samaa kuin tavoite tai unelma.
Kukaan ei voi tosissaan väittää, etteikö Marx olisi tiedemies ja perustavanlaatuinen ajattelija, mutta miten marxilaisuus pitäisi oikeasti toteuttaa?

Vallankumous syö lapsensa. Aina?  Useimmiten  suuri osa alkuajan vaikuttajista tuhotaan väärinajattelijoina, kansanvihollisina.  Puhdistukset voivat ulottua koko kansaan tai ainakin useisiin kansanryhmiin.  Muutenkin vallankumouksista seuraa kymmenien vuosien kaaos, kun esimerkiksi virkamieskunta tuhotaan vanhan vallan edustajana tai sivistyneistö ja mm. opettajat kaikilla tasoillaan johtavat "harhaan" nuorisoa.  Hajanainen kansakunta etsii itseään usein myös sisällissodalla. 

Vallankumouksella pitää olla oikeutuksensa.  Voisi ajatella, että sellainen olisi esimerkiksi äärimmilleen viety jonkin kansanosan kurjistaminen ja hyväksikäyttö ilman minkäänlaisia laillisia oikeuksia parantaa asemaansa.
Mutta entä vallankumouksen jälkeen?  Onko voittaneen aatteen oikeus tuhota tai alistaa kaikki muut.

Toisinkin päin on tapahtunut.  Ihan todellisesti demokraattisin vaalein on valittu sosialismi, jopa niin, että muidenkin puolueiden on sallittu jatkaa toimintaansa.  Mutta sitten on saapunut ratsuväki, esimerkiksi Chile ja Grenada  pakotettiin valitsemaan uudestaan ja oikein.

Yksipuoluejärjestelmä, totalitarismi ovat demokratian irvikuvia.  Maailman vähiten naurettu vitsi on väittää kansandemokratioita demokratioiksi tai henkilökultteja sosialismiksi.  Vai onkohan minua johdettu harhaan, kun minusta Hitler, Stalin, Mao, monet Kimit eivät ole kansansa parhaaksi toimivia demokraattisia johtajia.  Listaa voisi jatkaa, olivatko vaikka Ceausescu tai Bokassa I tai Idi Amin siunaus maalleen tai maailmalle.

Yksinvaltius?  Joskus, kyllä:  kun on yksi ainoa riittävän sivistynyt.  Milloin viimeksi oli tällainen tilanne millään kansakunnalla?  Oliko koskaan.
Oligarkiaa sopii myös ihmetellä, onko todella kansa niin tietämätöntä, että koko valta pitää keskittää.
Tai miten joku Assadin suku voi olla ainoa pätevä hallitsemaan Syyriaa?  Nepotismia on ollut halki historian, esimerkiksi se suuri Euroopan yhdistäjä Napoleon sijoitteli sukuaan ympäri Eurooppaa hallitsijoiksi.  Tokihan kansa voi yksinvaltiaan valitakin, kreikkalais-roomalaiseen tyyliin: kun oli maa uhattuna, valittiin tyranni tai diktaattori määräajaksi johtamaan ulos kriisistä.

Ranskan suuri vallankumous sentään jätti suuria aatteita, tärkeimpänä ihmisoikeudet.
Mitä jäi jäljelle Bolshevikkivallankumouksesta?
Missä on mielipiteenvapaus, todellinen demokratia ja tasa-arvo.
Tsaarin tilalla on taas se ainoa oikea.  Vallassa oleva saa päättää, ketkä saavat osallistua vaaleihin.  Kirkko on taas kaikessa mukana, taloudellinen eriarvoisuus on huutava.  Pravdan tilalla on uudenlainen ainoa totuus, maskirovkaa kansalle.  Jos joku ulkomailla vihjaisee jostakin muusta, hän on fascisti.

Ihan oikein on, että vallankumous ei näkynyt mitenkään tällä viikolla Pietarissa käydessämme.

Ihan vakavissani kysyn, kuinka paljon maailmalla saa taas talous ottaa poliittisesta päätöksenteosta ylivaltaa, ennen kuin jossakin aseet puhuvat?