Myrsky

Rumputulta yössä.  Rapakivikalliot kertaavat ukkosen äänen.  Salamanvälähdyksiä on jatkuvasti.
Joka välähdyksellä valokatkaisin ovipielessä naksahtaa ja sen vieressä olevasta pistorasiasta hyppää sininen kipinä.  Tuuli poukuttaa peltikattoa ja vinkuu rakenteissa.  Pimeys on syvä.
Niin kissa kuin koirakin hyppäävät viereemme ja kaivautuvat peiton alle hakemaan meistä turvaa, vaikka mitäpä turvaa nuorelleparille itsellekään toisistaan olisi tosipaikassa - minun toki pitää esittää sankaria.
Vihdoin alkaa valtava, helpottava sade ja jyrinä ja leimahdukset loittonevat.  Peltikatto kohisee sadetta.  Nukuttaisi, kun helpottaa, mutta vielä on tarjolla niin kissan kuin koirankin liikuttavat kiittelyt siitä, että ajoimme ukkosen pois.

Ukkonen ei todellakaan ole Nuottarannassa ollut aina läpihuutojuttu.  Kerran puhelinlinjaa myöten tuli "salama" sisään, räjäytti puhelimen ja nokesi seinää johdon ympäriltä.  Toisen kerran puhelin lähti lentoon, lensi keittiön ikkunan läpi pihalle asti aiheuttamatta oikeastaan mitään muuta vahinkoa.
Tiedän aivan läheltä useitakin osumapaikkoja, mm. jo lapsena kävimme ihailemassa Siven mäellä salaman halkaisemaa ja osin pilkkomaa ja polttamaa koivua.

Myrskyn lähestymistä oli joskus huimempana kiva seurata.  Elosalamat näkyivät jo kaukaa, vielä kauempaa, jos istui kolmiomittaustornin latvassa.  Alas tultiin kiireelläkin joskus...  Usein istuimme laiturilla ja katselimme pilvien kertymistä ja saderintaman tuloa.  Tuuli nousi, aallot alkoivat nousta isoiksi, kastella, oli noustava seisomaan ja viime tingassa vasta menimme sisään sadetta pakoon - jos menimme.

Trombin menoa olen saanut sivusta katsella parin sadan metrin päästä.  Ei se mikään paha ollut, nosti vain vettä ilmaan ja teki polkua kaislikkoon.  Pahempi oli se ukkospuuska, jota emme voineet väistää.
Olimme olleet veneellä järven toisella puolella, Kivijärven rannalla uintiretkellä ja bunkkereissa rymyämässä.  Soutelimme rauhassa kotiin päin, kun äkkiä alkoivat pilvet nousta ja tuli kiire.
Pääsimme 50:n metrin päähän rannasta, kun puuska iski.  Onneksi se iski suoraan keulan edestä eikä kaatanut venettä, jaksoimme hädin tuskin jarruttaa sen verran menoa, että vene ei mennyt säpäleiksi vastarannan kivikkoon, saimme sen perä edellä maihin.  Aallokko ei ehtinyt juuri nousta, mutta vastatuuli riitti, vasta siellä rantakivikossa aallokosta alkoi olla haittaa.  Ja alkoi sataa, vaakasuora sade esti jopa katsomisen tuuleen päin.  Rannassa oli talo, ketään ei ollut kotona.  Niinpä kyhjötimme leikkimökin kuistilla sadetta pitämässä, ja tunnin päästä olimmekin jo kotona.  Kotirannassa oli meidät jo nähty, nähty myös, että pääsimme maihin turvassa, mutta kyllä se kännykkä olisi ollut aika mukava?

No tästä innostuneena tietysti laadimme vanhasta lakanasta purjeen.  Soudimme vastatuuleen ja annoimme tuulen tuoda kotiin.  Luovimista ei voinut ajatellakaan, mutta kyllä soutuveneen kölikin hiukan salli kulmaa tuuleen nähden ja kotiin aina osuimme. Piti parikin kertaa kokeilla samaa oikein tosi tuulella.  Kolmikko Matti, Markku, Erkki olivat Pohjolan viikingit ja Lahnajärvi sai kokea kummia.  Tämäkin hauska tietysti kiellettiin, joku oli varmaan isälle ihmetellyt.

Tykki on suojaisaa aluetta.  Sadevesiastian kansi ja puutarhaämpärit saavat joskus kyytiä, halkopino voi kaatua.  Seinälaatat kalisevat ja katto poukuttelee, mutta oikeaa vahinkoa ei ole koskaan tullut.
Kiitos asianosaisille.

Paljon mieluummin kuuntelen turhia varoituksia kuin kärsin vahinkoja.  Niin kuin tänään: illalla ja juuri nyt piti olla kaikkien aikojen kesämyrsky.  Vähän ripsii ja on joitakin kohtalaisia puuskia, mutta myrskyä ei kuulu.

Käskynjaolla

- Ei tämä passaa!
Luomakunnan kukintajaoston Suomen esimies keikkui vuoroin kantapäillään, vuoroin päkiöillään.  Peukalo oli tiukasti rähinäremmin alla kun hän katsoi julmasti neliriviä edessään.
Kasviheimojen kukittajat eivät oikein tienneet, mihin katsoa, jokaisesta tuntui kuin esimies oli katsonut häntä ja ainoastaan häntä.
- Mistähän oli kysymys, olinkohan juuri minä tehnyt jotakin väärin?

Kyllä selvisi, mikä oli vialla.  Koska toukokuu oli poikkeuksellisen lämmin, kaikki halusivat kukittaa omat kasvinsa suunnilleen samaan aikaan!  Tuskin olivat pajut ja vuokot lopettaneet, kun jo tuomi puski mukaan, mutta kun hedelmäpuut ja sireenikin oli täydessä kukassa yhtä aikaa tuomien kanssa, asiaan piti jo puuttua.  Korvasieniosastolta oli tullut myös valitus: miten voi olla korvasieniä hiirenkorva-aikana, kun se meni jo, lehdet olivat jo isoja ja koivun kukinta ohi.

Tammista ja jalavista vastaavat arvelivat, että voisivat vähän viivyttää kukintaa, mutta esimies tokaisi, että se on myöhäistä, ainakin Tykissä pihakalusteiden maalarit valittavat tuoreelle maalipinnoille putoilevista tammennorkoista.

Kaikki katselivat toisiaan.  Kyllä, oli annettu periksi lämpöiselle ja valoisalle. Eikä todellakaan ollut kyse vain puista, ihan samaa peliä pidettiin ruohovartisten kanssa.
Alkoi pulina ja syyttely, ehä mie, mutku hää-tyyliin, kunnes kuului komento:
- Pulinat pois!  Asento!

Asennossa kuultiin, kuinka nyt loppukesälle ei riitä sitten mitään silmäniloa.  Juhannuksena ei saada tällä menolla edes seppelettä morsiamelle!  Riski aikanaan  hallakuolemasta ja kesän siemensadon menetyksestä oli liian suuri.  Nyt oli kyllä käynyt uskomaton tuuri.
Ja esimies jakoi porukan sukulaiskasviryhmiin, miettimään, mitä tehdä.
- Aikaa puoli tuntia!

No, mitä siinä oli tehtävissä?  Tehty, mikä tehty.  Pientä hienosäätöä oli tulossa.
Sääasemaa pyydettiin pitämään vähän viileämpää jaksoa, valkoiset kukat aikoivat pitää valtakauttaan pitempään, koiranputki ja vuohenputki aikoivat kasvaa vielä pitemmiksi ja peittävämmiksi ja varjostaa.  Paahdekallioiden, tienpenkkojen ja seinänvierten kasvit saivat rokotuksen kestää kuivaa paahdetta vieläkin pitempään.
Lupiinit ilmoittivat alkavansa kukinnan vielä toisen kerran - esimies kiitti kyllä, mutta arveli, että moni ei ensimmäisistäkään lupiineista niin pidä.  Mutta monet muutkin aikoivat yrittää toista kierrosta.  Muitakin ehdotuksia sateli, isompia ja pienempiä, mutta ei juuri kokonaisuuteen vaikuttavia.
Yksi oli hiljaa ja puristi kätensä nyrkkiin.  Pujo aikoi kukkia koko kesän ja pitkälle lokakuuhun asti, hehe! Siinähän pärskitte!

Vaikka kukaan ei varsinaisesti syyllistä etsinyt, kaikilla oli jotenkin nolo olo, syksykasveillakin, vaikka esimerkiksi silmäruoho oli jo päättänyt kukkia vasta ajallaan, sieniaikaan.
Syystäkin oltiin häpeissään, sillä kaikki tiesivät, mistä oikeasti oli kysymys: loma alkaisi, kun olisi hoitanut oman kukitusvuoronsa.  Kuukaudesta riippumatta.  Ja niin kaikki tahtoivat ensimmäisten joukkoon.

Ensi kevääksi esimies lupasi tilata sitten pitkää ja viivyttelevää kevättä.  Saa nähdä: tokihan taivaallisella sääasemalla oli muitakin toivojia kuin kukittajat, ja kun ne säänsäätäjätkään eivät hommiaan oikein hallinneet ainaisten säästöjen ja alikoulutuksen takia, saatamme ensi keväänä olla samassa tilanteessa.

Itikansyötti lämpöisessä kevätaamussa

Lämpimänkosteaa.  Visiiri hiukan raollaan, tai se ja silmälasit huurtuvat.  Vaalimaantie on tyhjä, mutta juuri siinä kohdassa, jossa ajattelin kääntyä vasemmalle, takaa tuleekin kolme autoa ja joudun odottamaan.  Nopeusero on niin suuri, että ei puhettakaan ryhmittymisestä.

Pysäköin tutulle paikalle.  Harmittaa, että valtaan koko "parkkipaikan", tientyngän,  kun ainoa kova sorapohja on keskellä.  Ei sovi mopon kaatua, akkuvedet ja tuorevoiteluöljy eivät siitä pidä.  Oli tarkoitus mennä edemmäs, ladolle asti, mutta ihan kuin olisi kapea silta tuossa ratapenkan vieressä, pakko tarkistaa!

Siltahan se siinä!  Olinkin aina ihmetellyt, miksi kiskojen rullaaja on nähnyt hyväksi purkaa samalla sillat, joki on niin leveä, että yli ei sillatta kuljeta.  Valtava työ, silta oli kivenlohkareista tehty.  Onneksi on molemmin puolin toppari - molemmin puolin olen aiemmin topparille asti tullut ja harmitellut, mutta hyvät ne olivat varoittamassa kuilusta.  Mutta maasto on ankaraa, kun kiertämään joutuu, toiseen suuntaan kierros olisi puoli kilometriä, toiseen paljon enemmän.  Se joki...

Kävelen yli ja kuvaan.  Tie jatkuu viivasuorana, ratapenkka.  On maastopyörän jälkiä paljon, reitti on siis käytössä.  Molemmin puolin on umpiryteikköä, tosi haastavaa maastoa, ja vasemmalle jää joki.
Loiva kaarre tiessä. 
Joku tarkkailee minua?  Oikealla, minun ja Vaalimaantien välissä möllöttää kaksi hirveä.  Toinen toteaa, että Markkuhan se siellä, ei syytä huoleen, toinen jatkaa möllötystään sitkeänä kuin Nalli-kissa aikanaan.
Siihenhän jäitte.  En yrittänyt lähelle, syököön rauhassa.

Joki loittonee, ei enää näy.  Joelle alkaa olla kohta puoli kilometriä.  Pari sataa metriä vielä ja ennen oli jonkinlainen tiepohjakin kohti jokea, aha, tuossahan se onkin.  Mutta tientynkä loppuu.  Muistelen ikivanhaa tilussiltaa joen yli, hirvipolku vie mielestäni liikaa oikealle, joten lähden läpi tiheikön, kitukasvuisen suon.  Sen suurin ansio on suopursun tuoksu.  Ystävistä ei todellakaan ole puutetta, itikkaa riittää sirittäjille ja muille paikallaolijoille.  Kauempaa kuuluu tiltalttikin, kangasmetsän lintu, sen äänestä varmistun, että kohti harjannetta painelen niin kuin pitääkin.

Ja siinähän se.  50 metriä vasempaan, niin olisin osunut sillalle.  Hyvä näinkin, kun suunta vaihteli rytöjä kierrellessä.  Vankalta näyttää - ei ole, kun lähelle pääsen.  Kannella kasvaa puuntaimia, jopa parimetrinen näre.  Välttelen tyhjän päällä olevia parrunkohtia, yritän astua hirsien kohdalle.  Yli pääsin, tutulle polulle.  Tästä korvesta sai joskus lakkoja, kymmenkunta vain, mutta kuitenkin.

Tulen tielle, jota myöten voisin kulkea suoraan mopolle.  Siis kiireesti toiseen suuntaan, kohti Hanhijärvestä lähtevän joen niskaa. Nousen laavulle.  Hienohan laavun paikka nytkin on, kielokenttä, mutta maisema on pusikoitunut umpeen.  Muutama vuosi sitten tästä oli upeista upein näkymä Hanhijärvelle.  Kerran toin luokan tähän retkelle, ja laavu ja metsä olivat sille porukalle aivan upea elämyspaikka, hienoja leikkejä ja nuotiokokemuksia jäi varmasti mieleen.  Tapasimme Ritun kanssa  sattumalta isännän, joka lopetteli kyntöhommiaan, tuli laavu puheeksi.  Isäntä kertomaan, että hänenhän se oli, ja lupa heltisi niin tuoda luokka kuin itse käydä milloin haluttaa.  Melkein perille pääsee polkupyörillä, Vaalimaantietä on ajettava vain muutama sata metriä.  No, taidan olla ainoa kävijä hyvin pitkään aikaan, siltä näytti.

Metsään taas.  Hyvin hentoinen polku johtaa alas notkoon, josta vähän vauraampi polku johtaa alas metsäautotielle.  Haluan kulkea ylhäällä, sillä täällä on monta mukavaa muistoa.  Tuossa oli kuusi, jonka alaoksat roikkuivat niin, että sain suojassa katsella alhaalla suolla olleita hirviä.  Sillä suolla olin joskus ollut koululaisten kanssa suunnistamassa, nyt tiedän ne muutamat paikat, joissa voi vielä löytää lakkoja.  Tuossa istuin kerran ja laskin käden maahan, se osui korvasieneen pääsiäispäivänä.
Nyt metsä on kauniisti harvennettu ja kasvaa kieloja ja orvokkeja.  Polkua ei ole, mutta mihin jyrkänteen reunalta voisi eksyä?

Laskeudun alas kallion pohjoispäässä.  Loiva rinne johtaa kaikkien aikojen parhaaseen vattupaikkaan.  Sitä ei enää ole, taimikko on nykyisin jo puustoa.  Konnanmarjoja kasvaa täällä, samoin jonkin verran kantarelleja.  Linnunherneet ovat hävinneet, ainakaan en enää löydä heitä.
Metsä töksähtää loppuun, ja joudun hakkuuaukolle.  En viitsi korvasienestää enää, vaikka tuolla ylempänä ehkä niitä löytyisikin laikutusmonttujen reunoilla.

Pääsen Hanhijärven rannasta Vaalimaantielle johtavalle kärryuralle.  Jaloissa litisee, mutta suo-orvokit sanovat, että se kuuluu asiaan.  Hyttysiä alkaa olla jo niin paljon, että ajoittain niitä ei osaa enää sulkea mielestä.  Tässä notkossa on "hullu" ukkometso ajanut minut kiertämään tosihankalasti suon kautta vattupaikalle.  Kai sille pärjännyt olisi, mutta mitä järkeä olisi vahingoittaa upeaa luontokappaletta?  Rehevät vattupuskat pyytävät käymään uudelleen sitten elokuussa.  Lupasin tulla.

Ja mopo hörähteli tyytyväisenä, mutta halusi mitata, mahtuisiko se kapeasta, uudesta sillasta.  Siis sillalle, ei kotiin päin.  Mahtui, mahtui juuri ja juuri, peilit hipoivat kaiteita.

Ja kotiin ihmettelemään, kuinka tämmöinen tyyni ja ihana aamu menee monelta hukkaan.  Sain vielä odottaa tunnin kaverin heräämistä, olipahan aikaa aloitella tätä juttua.

Märkä uni

- Niin tietysti!
Hän pomppasi sängystä.  Ei ehtinyt edes nalleyöpukua riisua saati vessassa käydä.
-  Missäs se kynä on?
Jonkun kuitin taakse alkoi syntyä kuolemattomia ajatuksia, muistiinpanoja juuri ennen heräämistä nähdystä ihanasta unesta.

Vihdoin ehtikin jo aamutoimille vessaan ja vähän ilmehtimään, keikistelemään ja pullistelemaan puoleksi tunniksi kokovartalopeilin eteen.  Pitäähän olla urheilullinen, edustava ja nuorekas, kun se puheenjohtajakisakin on edessä.
No siitä ei kyllä enää huolta ole, tämän aamun idea kyllä takaa sen.

Kahvia juodessa idea kypsyi edelleen.  Jo tänä aamuna pitää saada aikaan lehdistötiedote ja puolelta päivin ihan lehdistötilaisuus.  Kyllä valtion ja kuntien rahahuolten poistaminen kerralla on sentään sen verran iso juttu.  Suomi voi hyvin!
Sote-menojen jälkeen ylivoimaisesti suurin menoerä jää muiden kuin valtion ja kuntien maksettavaksi, ja yhteiskunta saa mojovat tulot yhtiöittäessään ja myydessään pala palalta koko kasvatus- ja opetustoimen.  Aamuisella kuitilla oli jo palasia: vähän nolotti, kun mukana oli myös ruoka- ja puhtauspalvelut, kun moni kunta oli ne jo yhtiöittänytkin, ollaan jo puolitiessä maksullisuuteen, mutta onhan paljon muutakin myytävää.  Möisikö opetuksen könttänä vai ainekohtaisina paloina, vai olisiko ikäluokkapaloittelu sittenkin järkevämpää?  Opetusmateriaalipaketti on helppo nakki, samoin oppilashuolto ja kouluterveydenhoito.  Tilat tietenkin olisivat iso potti, samalla raukeaisi yhteiskunnan vastuu homekouluista ja vastuu siirtyisi tilojen uusille omistajille.

Ja lehdistötilaisuus alkoi.  Sannikka paasasi pakolliset litaniat koulun kehittämisestä ja tulevaisuuden vaatimuksista niin unettavasti, että oli vielä aikaa torkkua ja uneksia lisää...

Tästä tulee hyvä juttu.  Jussi ehdotti vielä, että tarkastustoimi voidaan kehittää ja myydä jollekin.
Opetussuunnitelmien laadinta ja ylläpito voidaan ehkä ympätä siihen.  Ja valtio voisi myydä lisenssejä ja lupia moneenkin koulun  osaan.

Timo oli aamulla nikotellut, että kun ennen oli veroissa maksettu koko koulu, nyt maksaa köyhä joka palasesta saman verran kuin ennen koko koulusta.  Hiljenihän se, kun ruvettiin  miehissä muistuttamaan takiaispuolueista ja hallituspaikasta.  Sitä paitsi, oli se sen verran porvari, että hekotteli, löysäsi kravattiaan ja hieroi käsiään, kun kuvitteli työttömän koulusta aiheutuvan laskupinon ääreen.  Kyllä työ maittaa!

Opppivelvollisuus säilytetään.  Mutta upeaa on, että nyt alkaa täydellinen valinnanvapaus, saa mennä siihen kouluun, mihin haluaa ja raha riittää.  Nå, voi joku tuhat koulua maaseudulla lakata, järjestäköön moukat lapsilleen kuljetuksen.

Voisiko parempaa ratkaisua toivokaan?  Myyntituloja tulee rutkasti.  Kustannukset putoavat nollaan.  Toiminnasta aiheutuu suuria verotuloja ja lisenssimaksuja.  Win win-tilanne, uudet omistajat voittavat myös, kun huolehditaan lainsäädäntö kuntoon niin, että koulutuskin, päivähoito mukaan lukien saa tuottaa voittoa.   Suomi voi hyvin!

Suomi voi hyvin - sehän oli isku, siihen Sanni-ministeri lopettaisi.  Kravatti suoraksi ja valpas ilme naamalle,  voi tulla kysymyksiä.  Onneksi paikalla on vain kutsuttujen lehtien ja maikkarin toimittajia.

Mutta eikös vähän alle nelikymppinen Hesarin nainen aloita heti siitä turhimmasta ja ikävimmästä.
- Hallituksella taitaa olla aivan eri käsitys kuin kansalaisilla siitä, mikä on Suomi.  Onko Suomi mielestänne valtio, yritys ja niiden hyvinvointi, vai onko Suomi sama kuin kaikki kansalaiset ja heidän hyvinvointinsa.  Kuinka hallitus aikoo turvata kaikkein heikoimmassa olevien perheiden lasten...?
Ja blaa blaaa blaa.

En viitsi kuunnella, antaa Sannin vastata.  Ja Soinin, se osaa murjaista tähän sopivan vitsin.

Viisi suurta

Joutilas yläluokka eleli ja passuutti itseään kartanoissaan.  Mitä nyt kävi kylissä  ja pyrki tutustumaan vielä vähän ylempiin, naittamaan hyvin tyttäriään, kävi Bathissa sesonkina ja ostoksilla Lontoossa.  Mutta pitihän sentään matkustaa, nuorison hankkia elämänviisautta (ja skandaaleja) Euroopassa ja papan mennä ampumaan sankarina Afrikan villieläimiä.  Valppaana urhomme sitten odotti vieraiden huomaavan trofeet seinällä, jotta hän pääsisi, mikäli kihti sallisi, ylpeänä esittelemään ne, ja kertomaan, mitä muuta hän sai ammuttua.
Jos siihen ammuttujen sakkiin kuuluikin vähän  "Not me"-nimeään kiljuvaa mustaa riistaa, siitä ei kerrottu.
Mutta mieshän ei ole mies, jos hän ei ole sankarillisesti ampunut niitä viittä suurta. Norsu, virtahepo, sarvikuono, kirahvi ja leijona piti piirittää ja jallittaa herran eteen.  Vielä suuremmaksi jaarlin sankaruus kasvoi, jos hän sai ammuttua todella harvinaisen ja uhanalaisen otuksen.
No, nyt ne viisi ja paljon muuta pitää saada kuvattua.  Ihan itse.  (Kun en ollut Namibian reissullani varsinaisesti luontokuvaaja vaan infran tutkija, olen kuvannut noista vain kolmea, nähnyt luonnossa kyllä kaikki.  Eikä nolota yhtään.)

Suomen kevät.  Väliin toivoa ja aurinkoa, väliin lunta ja räntää.  Mutta joka vuosi lopulta on se lumi hävinnyt, kura kuivunut ja yllättäen huomaan taas etsiväni niitä minun omaa viittä suurtani.  Joka vuosi on nähtävä, ja mieluummin kuvattavakin ainakin sinivuokko, valkovuokko, kangasvuokko, näsiä ja imikkä.  Kyllä, valkovuokkokin on täällä harvinainen, mutta eipä tarvitse kuin viisi kilometriä ajella Vaalimaantietä, kun vuokkoja löytyy. 
Puutarhoihin ja pihoihin on tuotu niin paljon sinivuokkoja ja valkovuokkoja, että ne olisi helpompi kuvata omakotialueella. Näsiä piileskelee paremmin, myrkyllisenä sitä ei pihoihin kannata tuoda.  Mutta esimerkiksi Kimpisen metsässä on paljon näsiöitä, itsekin olen niitä sinne lisännyt, kun pelastin niitä puskutraktorin tekemästä maakasasta pyörätietä tehdessä.  Kangasvuokkoja on yhä vaikeampi löytää, kun harjumaa on parasta tienpohjaa ja rakennusmaata.  Ja imikkä?  Missä hän on?
Tiedän vain neljä paikkaa, ja tänä vuonna niistä kolme on silvottu, ruhjottu, päätehakattu siis.

On keväässä muutakin.  Jollekin toiselle viisi suurta ovat vaikka lintuja.  Ne minä saan bonuksena?
Ja keväthän jatkuu, taipuu kesään ja joka vaiheessa on uusia elämyksiä luvassa metsämarhaajalle.

Jotta uskoisit, että kirjoittaja olen minä, en voi olla irvimättä viidestä suuresta yhteiskunnassa.  Hallituksen viisi suurta voisivat olla vaikka sotesähläys, kilpailukykykyykytyssopimus, maailmanennätyshyvän koulutuksen raunioittaminen, heikoimmassa asemassa olevan kurittaminen
ja ministerien omat möhläykset. 
Bonuksena näistä ilmiöistä kiinnostunut voi saada - saa - esimerkiksi luonnon ja infrastruktuurin yhtiöittämistä ja yksityistämistä, ostovoiman laskua, hintojen nousua.  Kohta taas keksitään, osin on jo keksitty, alkaa akkosista: a niin kuin alkoholi, b niin kuin bensiini, hintaa lisää...

Tavallisen kansalaisen viisi suurta sisältyy pitkälti käsitteeseen turvallinen arki.  Sitähän se työ ja toimeentulo, päivähoito, lähikoulu, neuvola ja muu terveydenhuolto, turvaverkot ovat.  Otetaanpa vielä turvattu tulevaisuus, kaikkineen, olkoon sitten kyse koulutuksesta, työstä, terveydestä, ympäristöstä, rauhasta,..  Pieniä puolustamalla ei kyllä trofeeta seinälle tule, mutta onpahan jotakin oikeaa tehty.

Näpertelyä

Valtavia ongelmia.  Valtavia ongelmia, joiden olemassaolokin jo aletaan myöntää.
Niiden hoito?  Paljon sanoja, kiistaa siitä, kenen tulee tehdä jotakin.  Väärien tahojen vastuuttamista.  Ongelmaa aiheuttavien toimien lisäämistä, tukemista, ylläpitämistä.  Kosmeettisia toimia.  Pelkän oireen hoitoa, kun tauti vain kehittyy pahemmaksi.

Tehokkain hoito, jota en kyllä ehdota, globaaleihin ongelmiin olisi ihmisen poistaminen kokonaan.  Sekään ei kyllä riitä: ihminen on jo aikaansaanut korvaamattomia tuhoja.  Kyllä luonto toipuu, eri lajit ottavat toisten tehtäviä, biologiset lokerot täyttyvät.  Mutta maa ei ole sama.

Ennen jaoteltiin karkeasti katastrofit luonnon aiheuttamiin ja ihmisen aiheuttamiin.
Ei ole enää mahdollista näin jaotella: suurimpaan osaan luonnonkatastrofeista on ihminen ainakin välillisesti syyllinen.  Vain yksi esimerkki:  huikea tulva ja tuhannet kuolevat.  Miksi tulva?   Esimerkiksi siksi, että ylävuoriston haihduttavat puut on hakattu.  Tai siksi, että sadanta on lisääntynyt jäätiköiden sulaessa kasvihuoneilmiön myötä, jäätiköt sulaessaan lisäävät haihduntaa ja sateita, mutta toki valuvat suoraan jokiinkin.  Jopa tulivuorenpurkauksilla voi olla yhteyttä ihmisen takia muuttuneisiin olosuhteisiin.

Maailman viisaat päät yhteen.   Laaditaan lista ongelmista, jotka kerta kaikkiaan pitää hoitaa.
Tai ehkä jonkinlainen käsitekartta olisi parempi, sillä ongelmien syy- ja seuraussuhteet ja yhteydet ovat ilmeiset.  Valitettavasti viisaus ei ole samaa kuin valta.  Viisaus ei ole myöskään samaa kuin nerous.

Taitaisi listan yläpäässä, ehkä peräti ensimmäisenä, olla ilmastonmuutos. Listan yläpäässä on varmasti myös kestävän kehityksen puuttuminen.  Talouden ylivalta politiikkaan ja aitoon demokratiaan, todellisiin tarpeisiin ja ihmisarvoon nähden on myös kärkipäässä.  Jo nämä esimerkit riittäisivät näyttämään, kuinka luja sidos ongelmien kesken on - ovatko ne siis saman ongelman eri puolia?  Niinpä mitään ei oikeasti voi korjata puuttumatta kaikkiin, mikä tekee korjaamisen mahdottomaksi?

Mielestäni tehokkain tapa olisi puuttua ensimmäiseksi talouden rakenteisiin, eli luopua ainaisen kasvun ihanteesta, luopua turhasta kuluttamisesta, jakaa luonnonvarat omistamisen sijaan.  Samalla hoituisi iso osa luonnonvarojen riittävyyttä, sitä kestävää kehitystä, samalla vähenisi energian käyttö ja tarve.
Jopa tasa-arvo ja demokratia kohenisivat, mikäli raha ei aina sanelisi taustapiruna, mitä kansa tarvitsee.  Kehityshän menee ihan päinvastoin: jo ennenkin on turhan markkinoiminen ollut taloudellisen kasvun eräs tekijä.  Nyt taloutta kasvatetaan valtioiden yhteisin ponnistuksin, mitäpä se EU muuta on  (paljonkin) kuin kaupan ja kasvun edistäjä ja suojelija kilpailijoita vastaan.
Siis ihan oikeasti, muodit ja brändit tulisi kieltää, jotta maailma pelastuisi.  Saman tien uuteen koulutukseen kaikenmoiset mannekiinit ja muut turhanmarkkinointi-ihmiset.  Mainokset tuote-esittelyiksi ja jonkin sortin lautakunta tutkimaan, onko uusi tuote vain luomalla luotu tarve vai oikeasti tarpeellinen.  Älä lukkiudu vaatemuotiin, kyse on koko elämäntavasta.  Siis avainkysymys on: Mitä ihminen oikeasti tarvitsee?

Jos kehitysmaat nostavat elintasonsa länsimaiden tasolle, tilanne on mahdoton.  Siis pitää syyllistää kehitysmaat?  Ei pieneen mieleenkään tulisi, että jonkinlainen elintason jakaminen on ainoa ratkaisu.
Meillähän "on oikeus" vaikka neljään autoon tai tuhannen neliön sähkölämmitettyyn asuntoon?

Ilmaston lämpeneminen sentään tunnustetaan.  Mitä sen pysäyttämiseksi voi tehdä, jos kasvu saa olla tärkeämpää.  Kosmetiikkaa, näpertelyä, kansalaisten rauhoittelua.  Vähentääkö päästökauppa päästöjä?  Polttoaine on yhä polttoainetta, oli se kuinka bio tahansa, vaikka se tehtäisiin ilmakehän hiilidioksidista, ja jo nyt mm. palmuöljy raaka-aineena on tuottanut isoja ongelmia ympäristölle ja paikallisille asukkaille.  Kun en ole tekniikkauskovainen, en usko, että uusi teknologia poistaisi tai edes korjaisi ongelmia, kas kun se kulutus ja kasvu ovat siellä tärkeimpänä yhä.  Kyllä, esimerkiksi aurinko- tai tuulienergia ovat hyvä asia - mutta avainkysymys olisi, miten paljon sitä energiaa käyttäviä laitteita pitää ihmisillä olla.  Sopimukset eivät ole globaaleja, ja kun tavoitteisiin ei päästäkään, se on voi voi, ai tuo maa hölmönä meni menettämään kilpailukykyään edes yrittäessään noudattaa.

Mitään ei tapahdu tarpeeksi ilman pakottavaa lainsäädäntöä ja oikeaa valvontaa.  Mikä maa voi kunnolla aloittaa, ei mikään, kun se kilpailukyky ja kasvu ovat yhä ohjenuorana?

Muille ongelmille, esimerkiksi fanaattiselle uskonkäsitykselle, uskonnon sotkemiselle politiikkaan ja lainsäädäntöön tai sodille ei nyt palstatilaa anneta. Toiste...

Aina oikeassa

Televisio on täynnä ohjelmia, jotka kertovat, kuinka sinun tulee asua, sisustaa.  Vielä enemmän on ohjelmia, jotka kertovat sinulle, millainen pitää olla ollakseen kaunis, kuinka pukeutua, kuinka meikata, kuinka laiha on oltava.  Myös lehdet antavat mallin oikeasta elämästä, oikeasta Life Stylestä.
Mikään ei pakota uskomaan - eihän?
Varsinkin nainen on saatu uskomaan, kuinka paljon pitää käyttää ja mitä, miten tupsutat ja hölväät.  Miten pukeudut, miltä näytät, millaista kotia ja kulissia ylläpidät.  Ja silti, yllättäen, hän ei olekaan ikuisesti 17 - 29-vuotias, vaikka ihanne niin olisikin.  Mutta että koko elämä on saatava jonkin höpöhöpövaikuttajan oppien mukaiseksi?

Tänään on vielä parempia, vielä nopeampia tapoja kertoa, kuinka juuri nyt on elettävä.  Kohtasin televisiossa ilmiön nimeltä Life Style-bloggari.  Tuhansia lukijoita, useita rahoittavia firmoja mahdollistamassa.
Siis ihan totta, pitää esimerkiksi tietää, missä ravintolassa "voi" ottaa lasin skumppaa päivittäin?
Samat tädit tiesivät kaiken oikeasta ruoasta ja toinen ilmoitti vielä olevansa muotibloggari.  Oi, miten komeasti taas sekoitettiin myös sanat kauneus ja terveys.

Itsekin kirjoittelen blogia.  Joistakin asioista olen vuorenvarma, jotkin asiat toki ovat mielipideasioita.
Minulla on lupa olla jotakin mieltä jopa vajaine tietoineni.  Voin toivoa muutosta asioihin.
Siis pitäisiköhän minun sallia noille tyttösille sama?
No sallitaan.  Vahvasti olen kuitenkin sitä mieltä, että he ovat aivopesun uhreja ja vahvoja lenkkejä vuosisataisessa naisen esineellistämisen ketjussa.  Vielä surullisempaa, siis minusta, on, että he luultavasti ovat tosissaan eivätkä huomaa olevansa trendien ja pakkomuotien tekijöitä, laulavansa niitä lauluja, joista heille maksetaan?  Pahinta kaikessa on, että kun ennen mies esineellisti naisen, nyt nainen tekee sen tehokkaammin.

Väärin olisi sanoa, etteivät nämä bloggarit kirjoittaisi tärkeästä asiasta.  Tärkeys nyt kuitenkin on nyrjähtänyt väärin päin: tärkeys olisi vähentää kulutusta, sallia erilaisuus, kierrättää, pysyä terveenä. Heidän esittämänsä muutos sopii vain urbaaniin elämään, sisältää hyvin pinnallista elämää ohjattuna nukkena?  Vastakohta, normaali elämä on siis junttiutta?

Sainpas myrkkyhammasta vähän vajaammaksi.  Ja jos/kun ei tule kommentteja, tulkitsen olevani oikeassa.

Eräänä päivänä saatan vaikka lukaista tuommoisen blogin.  Tänään en, öklöttää, että YLE esittelee mokomia.