Vuodet eivät ole veljeksiä metsässäkään

Leirikoulussa oli vuorojen vaihtuessa aikaa tunnin verran kerätä herkkutatteja.
Ja niitähän piisasi, harmi, että leirillä ei ollut kuivuria, piti pyöräyttää pannulla sen verran, että kestivät kotiin ja pakkaseen.
Jo edellisenä päivänä keräsimme luontoretkellä newyorkilaiselle vieraallemme paljon, enkä oikeastaan nytkään joutunut sataakaan metriä leiriltä menemään.

Ja sitten menimme Ritvan kanssa metsään. Oli viesti kiirinyt muualtakin, Merenlahdella ja Jäkälässä olisi tatteja. Ystävät jopa soittivat, saisivatko tuoda.
Metsään menimme ns. Mäelle - parempia koordinaatteja ei anneta, sentään jonkin paikan haluan pitää omanani.
Tatteja ohitimme vissiin sata, otimme ehkä 50. Olisi pitänyt olla liikkeellä viikkoa aiemmin: nyt oli suurin osa jo valmiiksi syöty. 0-luokan sieniä saimme vain pari, mutta tulihan tuota kassillinen kaikkiaan.

Mutta oli kiikarissa muutakin. Jo mäelle noustessa indikaattoripaikkani osoitti, että torvisienet ovat nousseet. Kiersimme siis koko mäen, pari kilometriä, ja keräsimme kolme muovikassillista. Tänään hain vesisateen seasta vielä 15 litraa.
Ja kaksi tuntemaani paikkaa on vielä koskematta...
Sinne jäivät haapasienet, kantarellit, kehnikset. Sentään mustavahakasta otimme
tattien sekaan tuoksumaan, ja nam, valtavasti superpuhtaita lampaankääpiä.

Menee vuosia, jolloin ei herkkutatteja tule kuin härnäykseksi. Vielä harvemmin mokomia määriä torvisieniä tulee - kerään nyt ahneesti, vuosien varaksi. (Suppilovahveroita on yhä niin paljon, että en kerää ehkä ollenkaan.)
Ahneus potkaisi takaisin sitten illalla, oli korilllinen herkkutatteja omien lisäksi, oli kolme kassia torvisieniä siivottavana, oli lampaankääpiä sekä pihviksi että kuivattavaksi, joka tapauksessa nekin piti siivöta. Lampaankääpäpihvillä oli taas kiva yllättää ensikertalaisia, meillä oli pari vierasta saunomassa ja iltapalalla.

Viime kesä oli niin kehno sienikesä,että kelpasi pikkurousku ja limanuljaska. Mesisieniä otetaan ns. tavallisena vuonna, ei varmaan nyt. Kantarelli ei mikään suosikki olekaan, mutta olen kuivaillut keittotarpeita niistäkin.

Nyt todella jäävät miljoonat metsiin, kukaan ei noin paljon sieniä voi käyttää.
Ja ensi kesänä sitten?

Mutta oli sieniä tai ei, metsään pitää mennä.

Kuva on tämän aamun saaliista osa, kanttikset ovat eteisessä odottamassa siivousvuoroaan.

Toisen kuvan lisäsin syyskuun 1. päivänä. Kuva ei ole vain Ritun kunnostamasta keittiötuolista vaan se on tietysti säkitystä odottavista mustatorvisienipusseista. Lisää saa noin viikon päästä, niin että älä ole huolissasi kasan pienuudesta.

Ei lakkaa lapsi hämmästyttämästä

Leirikoulussa taas!
Eläkeukko sutenaan menossa,kun tilaisuus tuli.
Tulihan se: vapautuu "oikeaan" työhön opettajia,kun leirikouluun on halukas lähtijä. Kiva kun kelpasin. Kiva, kun kihtivarpaat laskivat.

Lastasimme autoon ja kanoottiperäkärryyn ainakin miljoona muonitus- ja leirirompelaatikkoa ja menoksi. Hepohiekkaan Kyläniemen kärjen lähelle pääsee autolla, mikä helpottaa rahtia ja antaa vissin turvallisuuslisän (Lähin päivystys taitaa silti olla Lappeenrannassa yli 120 kilometrin päässä!).

Lapset saapuivat kahvelikuunari Soililla. Kolme ja puoli tuntia laivalla, superilma.
Laivasta purkautui hyväntuulisia,innokkaita muksuja. Nälkä kurni - onneksi oli heillä lämmin ruoka mukanaan,onneksi leirialueella on mukava ja varsin toimiva keittiö,eikä ruokaa tarvinnut liikaa odotella.

Leirikoulussa tietenkin touhutaan luonnossa. Mikä oli touhutessa: mustikoita oli valtavasti, kymmeniä eri lajeja syötäviä sieniä löytyi.

Ulkomainen vieraamme kiitteli välittömiä ja hyvätapaisia lapsia,ihmetteli opettajien ja lasten luontevaa ja lämmintä suhdetta. Kehui, pappa oli korvat punaisina, mutta totta puhui Maria.
Ei ollut pienintäkään vaikeutta saada tiskiapulaista tai pienten leirihommien tekijää,(juuri) mitään huomautetavaa ei ollut käytöksessäkään, minkäänlaista roskaamista ei ollut. Ja silti/siksi olikin kivaa.

Suurin osa lapsista osasi tehdä leikkinsä ja työnsä yhdessä. Mutta aina oli se toinen porukka: muutama irtosi joukosta, ja osasimme odottaa pian jotakin ongelmia. Puhuttelulla sentään selvisi.

Mutta ne ryhmäytymis- ja yhteistoimintaleikit, voi voi. Samaa kuin aina, joukossa on aina se mie ite, mie ensin. Ei kuunnella pomoa, toisia, tehdään omia, nopeita - hölmöjä - ratkaisuja. Ei luoteta kaveriin täysillä.

Mutta kyllä oli eroja luokissa, eivät ole luokat onneksi samasta muotista.
Väittäisin, että viimeinen porukka (kahdesta) kasvoi aika lailla, ehkä enemmän kuin "kiltti" ensimmäinen ryhmänä ja oppi toisistaan,
saattoipa luokkahenkikin kehittyä. Ainakin yksi poika aivan konkreetisti oppi, sen hänestä näki, vetäytyi ja jopa itki hölmöilyjään.
Hämähäkkikin jäi lopulta ilman saalista, sähköaita ylitettiin, tulet syttyivät ja sammuivat, potilaat kuljetettiin.

Mikä saa jonkun lapsen tuhoamaan kaiken, tällä kertaa esimerkiksi potkimaan,repimään, heittelemään sieniä? Miksi on pakko huutaa luontoretkellä, ei asiaa,vaan mieletöntä kirkumista ja mölinää. Mitään liikkuvaa ei taatusti luonnossa mölyävä näe. Mutta oli ihana saada todella kiinnostuneita vierelleen ja kyselijöitä riitti. Uskonpa jopa sienikuumeen syttyneen.

Iltajutut oikeastaan ymmärtää: leirillä kuuluu olla pierukilpailu, pitää olla reteetä ja rohkeaa, pitää jaksaa valvoa yhtä kauan kuin muutkin. Kun ollaan ehkä ekaa kertaa poissa mamman luota, jännittääkin niin paljon, että on pakko puhua.
Samoin valohippa tai lipunryöstö umpipimeässä metsässä on liian jännää hiljaiseksi leikiksi.

Hauen saaminen taisi olla erään pojan superjuttu. Monelle tietysti oli rantasauna parasta. Mutta eipä moni ollut kanoottiakaan kokeillut tai oikeassa luonnossa vaeltanut. Eiköhän kolmen ja puolen tunnin laivamatka silti se ykkösasia ollut, kun aikuisena muistellaan, kun kaikki vielä pääsivät vuorollaan ohjaamaan.

Minulle oli parasta se, että kokkinakin ehti moneen touhuun mukaan,kun lapset toimivat niin hienosti ja nopeasti apuna. Eipä vienyt esipestyjen astioiden tiski kuin puoli tuntia kaikkineen. Ruoan teko nyt oli valmiin lämmitystä ja puurohan syntyy hetkessä. Enemmän aikaa meni kattamiseen ja pöydän korjaamiseen ja apua, tähderuoan rahtaamiseen kompostoriin. (Ei lasten jätöksiä vaan ylijäämäruokaa, jota ei mitenkään voinut/saanut turvallisesti käyttää uudelleen.)

Ensi vuonna taas?

Rahasta en mitään ymmärrä, mutta...

Lapsi alkaa koulun. Lapsi jää (onneksi useimmat eivät jää) useimmiten auton alle joko kodin tai koulun lähellä olevalla suojatiellä. Mielekäs, ei toki järkevä johtopäätös on, että suojatietä ei siis tule käyttää...
Toinen johtopäätös on valistaa ja syyllistää lasta, valvoa, opastaa - oikea syntinen
valvottava toki olisi autoilija.
Aivan samaa logiikkaa käyttäen ei missään nimessä saa mennä sairaalaan. Useimmat kuolevat nykyisin sairaalassa. Tai ei ainakaan kannata mennä sänkyyn, sänkyyn kuolevat lähes kaikki, poislukien onnettomuuksien tai sodan uhrit.

Järjetön parallelli löytyy politiikasta monellakin tapaa. Kun esimerkiksi demokraattien, so. Obaman kaudella, talous on kuralla, republikaanit lisäävät kannatustaan.
Mitäpä väliä sillä, että republikaanit ja heidän taustansa, so. talouden mahtitekijät ovat ihan itse sotkeneet asiansa, lainanneet ja lainoittaneet, jakaneet ja ottaneet ahneuksissaan lainaa aivan liian löysäkätisesti. Ziljoona fantastiljardia (Roope Ankan rahayksikköjä) velkakattoa - painetaan dollareita lisää?

Euroopassa on jo aiemmin tapahtunut aivan samanlainen oikeiston käsittämätön nousu. Pääoma, so. oikeiston taustavoima, sotkee asiansa, vallassakaan olevalla vasemmistolla ei ole nappuloita hoitaa niitä. Kansa pannaan maksumieheksi ja kas, koko mantereen yli pyyhkäisee oikeistolaisuuden aalto. (Ja omaan pesään käpertyneiden hypernationalististen populistien nousu myös, mutta se on toinen juttu se.)
Näinhän on Suomessakin. Näin on EU:ssa. Ja hulluinta on, että kansa on yhä maksumiehenä, mutta sehän on sen vasemmiston syytä, sehän sen aloitti...
Ja nyt pitää olla hallituksessakin koko kirjo, jotta voidaan sanoa, että itse olitte leikkaamassa, itse korotitte veroja.

Tarvitaan Norjan verilöyly, että politiikka alkaa taas kiinnostaa nuoria.
Väärin: nuoriso on aktiivista, mutta aktiivisuus kanavoituu eri reittejä kuin jähmeissä puolueorganisaatioissa.
Vasemmistonuoret ovat ollet nousussa jo kauan, samoin Kokoomusnuoret. Kepu ja Demarit saivat piikkinsä Norjan kauheuksista. Vihreät saavat citystä kannatusta ja homokeskustelu toi kristillisille apuja. Mutta yleisesti poliittiset nuorisojärjestöt ovat(olleet)poissa muodista.

Nyt olisi aika keksiä todellinen vaikutusmahdollisuus ja purkaa nuorison idealismi ja ehdottomuus oikeaan suuntaan. Oikea voisi vaihteeksi ollakin vasen, ainakin silloin oikea olisi myös oikeudenmukaisuutta.

Saalistaja

Jo toinen huono marjakesä peräkkäin. Marjojen kukinnan alkaessa oli viileää, pöriläiset pysyivät piiloissaan. Ja kun kukinta sään nopeasti lämmetessä, kuumetessa, oli lyhyt ja kiihkeä, tulosta ei paljon tullut.
Siis mustikat ovat kortilla, vattuja saa todella etsiä, metsämansikoita on vain pieni rasia. Olisinko milloinkaan joutunut kolmea desilitraa keräämään yli kahta tuntia? Mutta kun jouluna pitää olla metsämansikoita!
Lakkoja hain vain symbolisesti, tein kolme pientä purkkia hilloa.

Vattupuskissa saa rymytä oikein tosissaan. Aamulla kaikki on märkää, kohta on liian kuuma. Marjoja on niin harvassa, että astiaa ei viitsi maahan laittaa ja auttaa toisella kädellä. Vatut ovat niin huonolaatuisia, että luokittelen ne saman tien mehuvatuiksi, pakkaseen tai edes hilloksi ei voi mokomia kuvitellakaan. Kädet ovat kuin kissan raapimat,saappaat täynnä roskaa ja lehtiä - miten saappaaseen löytää jopa marjoja,kun niitä ei juuri ole?
Kuusi litraa olen taistellut. Kaveriksi on pantu kaukaa haettua mustikkaa, kerran punaviinimarjoja, ja kyllä mehua (nimet ovat Vatikka ja Pudelma)sentään hiukan on saatu.

Puolukkasato näyttää hyvilläkin paikoilla jäävän surkeaksi. Siinä, missä oli terttu, on nyt yksi marja tulossa. Karpaloita on ainakin Hämmäauteensuolla (kuva) tulossa hyvin, saa nähdä miten muualle, kun on ollut niin kuumaa.
Mutta tänä vuonna voisin urheasti kokeilla vaikkapa juolukkamehun tekoa, hillonahan meillä on ollut jo usein juolukkaa, variksenmarjaa, karpaloa ja lakkaa sekaisin (hillon nimi on tietysti Suo).

Tämän jutun voisi sitoa aikaan vaikka muistamalla, että Niinistö on presidenttigallupin kuningas ja tulisi valituksi jo ensimmäisellä kierroksella.
Onneksi meillä on todellisia vaihtoehtoja - Paavo Väyrynen, joka itse ilmoittaa olevansa ainoa varteenotettava Niinistön haastaja, ja Timo Soini.

Ajatelkaa: jos toisella kierroksella on vastakkain Niinistö ja Soini, on pakko äänestää patamustaa porvaria, ihan varmuuden vuoksi. Huh huh! Tämä ei ole vitsi, sillä vasemmistossa en näe todellista haastajaa.

Mutta vielä on kesää jäljellä...

Lisäystä 8.8. Kävin juolukoita hakemassa parin aarin alalta neljä litraa ja vattuja toisaalta litran. Ja huomenna kokeilen tehdä juolukkamehua.

14.8. lisäilen
Keittelin juolukat ja vadelmat sekaisin. Ja tulihan hyvää mehua.
Mehun nimi on tietysti juolukka + vattu eli Juttu.

Ja seuraavana aamuna keräilin pelkkää juolukkaa viisi litraa hirmuisessa vesikelissä.
Vesisade ei tunnu missään, on iso lieri ja lämmin sade. Vaan ajapas mopolla,alkaa jossain kosteus jo tuntua.
Juolukka antaa valtavasti mehua, taitaa olla parhaita marjoja "hyötysuhteeltaan".

Työn sankarit

Ns. Itäblokissa oli teollisuuslaitosten ulkopuolella riveittäin kuvia henkilöistä, jotka ovat tehneet jotakin poikkeuksellisen hyvää, esimerkiksi ylittäneet työnorminsa suuresti tai pitkään. Työn sankareita he olivat - myöhemmin täksikin varotaan tunnustautumasta ääneen, oli tapa niin olennaisesti aikansa järjestelmän osa.

Olemme Ritvan kanssa työn sankareita. Olemme nimittäin jo joitakin vuosia sitten jaksaneet kuunnella alusta loppuun Wagnerin oopperan Tristan ja Isolde. Ai mitä vaikeaa siinä? Kas Wagner-veijari teki kokeellista musiikkia, omalaatuisia sointuja, kappaleet eivät selkeästi päätykään perussointuun vaan jatkuvat ja sekaantuvat pötköksi. Vaikeaa musiikkia, toki asiantuntijalle mielenkiintoista!
Ja on kuuma katoksessa Savonlinnassa. Laulajan on laulettava pauhaavan orkesterin yli, hyvin selvisivätkinkin, Wagneriin erikoistuneet. Lavasteet olivat pelkistetyn viitteelliset, ankeat, tarina pliisu.
Ympäriltä hävisi koko ajan sakkia ja tauolla hävisi todella paljon - ilmeisesti
toisten maksamilla lipuilla olivat he. Me emme hävinneet, on se niin kallista asua, syödä ja käydä oopperassa sesonkiaikana.

Ja taas sankaruus odotti meitä. Menimme Turkuun, oikein kulttuuripääkaupunkiin.
Se esitys, johon halusimme, oli tietysti loppuunmyyty. Ilmainen tarjonta oli kamalaa (makuasiako?): esimerkiksi Aurajoella seilaava romulautta (päiväkotilasten tosissaan tekemää taidetta) tai samoin joella lilluva huilistikupla ultramoderneine musiikkeineen eivät sytyttäneet. Jotakin itua oli paraatimatossa joutomaalle, ei todellakaan ole samantekevää, mitä Kakolan alueelle tehdään. Ja Vaakahuoneella soi Siperialainen opepumppu oikein hyvin, mutta jatsihan ei olekaan osa kulttuurivuotta?

Ostimme oikein liput Salaiseen retkeen elämyspuistoon. Linja-autosta meidät tipautettiin Haagassa, josta Kuninkaantietä kävelimme Vanhalinnalle.
Kaikki oli vielä aika jännää, oli mystinen kehyskertomus, salaperäisiä riittejä ja suojautumista vuorella olevia olentoja vastaan, kiipeämistä yksin Linnavuorelle.
Mitä seurasi? Niin, en todellakaan ymmärtänyt juuri mitään, ilmeisesti esiteltiin turkulaista elämää, kamppailua, seksiä, vuoden 2011 aikaista toimintaa (olimme tutkijoita tulevaisuudesta ja näyttelijät olivat muka koelaitteita, osa vajaita, osa rikkinäisiä, luontokin vihreää alkumassaa.) Puhua ei saanut kuin suojaringissä, muuten olisin saanut sanottua vaimolle kymmenen minuutin kohdalla
( kummankin silmät kyllä sanoivat) , että riittää - no ei, kun olimme linja-auton varassa, kaukana vieraanvaraisen Aapen kämpältä.
Ja tämä esitys jatkui ja jatkui: ajatelkaa, seitsemästä vartin yli yhteentoista. No, olemmeko sankareita?

Ostimme vankilakaupasta pienille pojille pöytiä ja tuoleja. Kotiin palatessa ajelimme ensin Fiskarsiin, Suomen kalleimpaan kylään, jossa vaimo sai purkaa hypistelytarpeensa ja Markku olla saattomiehenä. Ja sitten ajelimme viemään huonekalut Helsinkiin.
Kelpasi, oikein kiva.

Mutta Leo luetteli vaarille kaikki asiat, mitä olimme Lappeenrannassa tehneet, automäet, autopöydät, kastelut. Ja alkoi poika sanoa " Leo omaa pihaa", toisteli. Ja kun aloimme tehdä lähtöä, Leo ryntäsi eteiseen, etsi kenkiä tai sandaaleitaan ja todellakin olisi lähtenyt mukaamme omalle pihalle, so. Mummon ja Vaarin pihalle Lappeenrantaan leikkimään. Hänhän oli sen selvästi sanonutkin, vaan kun aikuiset eivät tajua. Sinne jäi huutamaan.

Pienempi humanteri sen sijaan oli oikein hyvällä tuulella ja jaksoi seurustella. On se kiva kun maha ei vaivaa ainakaan paljoa enää.

Leo - suomi-sanakirjaa

Periaate: asia voidaan ilmaista. Tyhmä ei ole se, joka sanoo, vaan se, joka ei ymmärrä. Leo on kohta 2v 3kk.

Tämä sanakirja on päättymätön, saatan jatkaa, kun uutta ilmenee. Ilmeneehän sitä, kun kokemuspiiri laajenee.

kelee = kävelee

ome = omena

bana = banaani

(Sama periaate esimerkiksi sanoissa mansi, toma, ana)

posi = poliisi, posiauto = poliisiauto

Piijja = vaari. Nimi syntyi yllättäen ravintolassa Tikkurilassa. Leo toki osaa
sanoa vaari, mutta kun se vaari on Piijja.
piira = piirakka

kessi = keksi

pasti = ruoan jälkeen saatava xylitolipilleri

makka = makkara

maka = makaroni

kettu = lettu, mutta myös esimerkiksi lepuska on Leon kettu

Piijja maistaa = ei kelpaa Leolle

panta = rinkeli, munkkirinkeli

ampi = mikä tahansa mönkivä, lentävä pieni otus,jopa neula, myös ampiainen

siniauto = mikä tahansa hieno auto. Joskus jopa sininen auto.

usto = juusto

konge = kirjain, kirjoitus, numero, numerosarja

OI EI! Yleishuudahdus oikealla nuotilla kummalliseen, vialliseen, varsinkin kaatuviin tai likaisiin liikennemerkkeihin

mato = matto

enti = venttiili (saunassa)

enka = rengas,renkaat. Enka-auto on auto, josta Leo on näpertänyt renkaat pois.

Pinsa = Simpsonit. Tulee isän ja äidin hääkuvassa olevista Simpson-pastillilelusta

pule = puhelin. Lankapuhelin on kuitenkin kello - siinähän on numeroita ympyrässä

koli = kolari. Kolareita syntyy noin miljoona päivässä ja jokainen on julistettava.
Autojahan Leolla piisaa ja varsinkin automäki tuottaa kolareita.

(L)eo paina nappi = Leo painaa liikennevalonappia tai säätää ilmastointia

iisa = ? Äiti ei ole iisa, isi ei ole iisa, Mummo ei ole iisa, mutta Piijja on iisa.
Edes Leo ei ole iisa.
Vaari luonnollisesti tulkitsee, että iisa on viisas...

Kesäpäiväkirjaa

On loma-aika. Sen huomaa siitä, että eläkeläisellä on kiire taas.
On matonpesua. On uudisrakentamista (kuva) ja korjaamista, puun tekoa, metsänraivausta. On korjattava ja maalattava leikkimökin kuisti, on...

Matonpesijä saa upeita aamuja. Esimerkiksi tänään (6.7.) viiden ja kuuden välillä oli lämmintä, auringonpaistetta, tyyntä, ei yhtään itikkaa, ei paarmaa.
Aamulla matot on pestävä, jotta olisi koko päivä aikaa kuivua - viime aikana ilman kosteus on kyllä ollut tavaton, eikä kauniillakaan ilmalla mikään kuivu!

Nikertämisen ja matonpesun vuorottelu teettää sen, että sementtikin (pesen pitkällä harjalla kotipihan sementillä) on aina välillä siivottava ja jopa pestävä. Jep, on se turhauttavaa.
Ja aina on kiire, kun ovat taas ne pienet tulossa ja piha on saatava turvalliseen kuntoon - ei sovi olla purkulautoja nauloineen, avoimia maaleja, työkaluja, matonkuivausriukuja, kun tulee vauhtikone-Leo juoksemaan pihalle.

Kukkapenkki paljasti salansa. Kummalliset viimevuotiset kolme tupsua olivatkin oikein komeita kellokasveja. Toisetkin kellot tekevät uusia kukkia, mutta paljon isompia kuin ensimmäinen sarja oli!

8.7. Aloin matonpesun tänään puoli viideltä. Ennen kuutta olivat matot jo pihalla kuivumassa. On niin kosteaa, että tuntuu kuin paksut matot eivät kuivuisi ollenkaan, vaikka tuulee ja vaikka on yli 30 astetta.

9.7. No nyt se paljaspylly sitten ravaa nurmikolla, ajelee siniautoillaan ja puljaa ammeessa. Kannatti vähän hoppuilla, on se sen verran iloista seurattavaa, mitä kaksivuotias keksii.
Ja nyt yritän saada sakin torille, kesälauantaina kuuluu mennä torille.