Säästöä

Kunnan tehtävä on ensisijaisesti säästää?

Valtion ja kunnan työnjako on muotoutumassa sellaiseksi, että valtio säästää yhä uusia tehtäviä kunnille, jopa lakisääteisiä velvotteita. Samalla valtio jättää palauttamatta yhä suuremman osan kuntien keräämästä rahasta valtionosuuksina ja jättää omia tehtäviään hoitamatta eli kuntien hoidettaviksi.
Kriittinen lukija tietää, että tänä vuonna kunnat saavat lisää rahaa (150 milj.): se on kuitenkin useita vuosia viivästettyä indeksikorotusta, kymmenessä vuodessa supistukset ovat n. 6 mrd.

Mitäpä jää kunnan tehtäväksi? Käperrytään lakisääteiseen, tehdään sekin niukimmalla mahdollisella tavalla, säästetään, keskitetään supistetaan. Näin jopa hyvinvoivassa etelässä, väestöpohjaltaan terveessä kunnassa. Entä siellä, jossa väestö on lähinnä eläkeläisiä ja työttömiä ne loput, lapsia syntyy esimerkiksi kuusi vuodessa.

Kuntien elinkelpoisuus vaihtelee. Useat ovat elinkelvottomia ilman valtion hyvin voimakasta tukea ja samalla puuttumista asioihin. Useat ovat näennäisesti hyvinvoivia, esimerkiksi käenpoikakunnat keskuksen ympärillä: työ tehdään ja palkka haetaan keskuksesta, palvelut samoin, ja vero maksetaan omaan kuntaan.
Tasoitusta tarvitaan: valtionapujen leikkauksen iso tavoite onkin pakottaa kunnat yhteistyöhön, jopa kuntaliitoksiin.

Terve kunta järjestää palvelut itsenäisesti, laadukkaina. Terve kunta voi jopa investoida. Tieverkko, rakennukset ovat kunnossa. Voidaan suunnitella ja kehittää ainaisen säästämisen ja selviämisstrategian sijaan. Veroprosentti pysyy kohtuullisena. Näytä minulle terve kunta!
Tuleeko monesta heikosta kunnasta yksi vahva?

Aivan aiheellinen pelko on, että kuntaliitostilanteessa palvelut keskitetään tulevaan kuntakeskukseen. Puhetta on jo: esimerkiksi Kokoomus ilmoittaa kehittävänsä Suomea ja puhuu juuri tästä seuraavassa lauseessa. Palvelujen karkaaminen keskustaan naamioidaan sanomalla: - Palvelujen saatavuus omassa kunnassa varmistetaan laadukkaina.

Laatu? Totta, keskittämällä palvelu yhdeksi pisteeksi on helpompi valvoa laatua, mutta...Oikeiston laatu tarkoittaa toteutuessaan, vaikka niin ei saa sanoa, että se, jolla on varaa maksaa palveluista, saa sitä. On oltava varaa ja aikaa matkustaa palvelujen luo. Yksityisiä, maksullisia palveluja otetaan osaksi kunnan palveluja jopa ainoiksi vaihtoehdoiksi.

Vasemmisto vaatii lähipalvelut toimiviksi, kaikkien saavutettaviksi, tasa-arvoisiksi asuitpa missä päin kuntaa (Suomea) tahansa.

Ilmeinen tarkoitus on, että kuntien väliset yhteistyösopimukset puretaan ja muodostetaan suurkunta sopijakunnista? Mikä muuttuu? Näen ainakin yhden hienon asian. Nyt on valittu kuntien valtuustoissa edustajat hoitamaan kuntayhtymien ym. asioita, pienryhmät on joka kunnanvaltuustossa sivuutettu. Toisen asteen demokratia ei olekaan aitoa, kun isot puolueet jakavat hallintopaikat (mutta eivät vastuuta yksin). Ison kunnan päättäjinä pienryhmätkin ovat mukana kaikessa.

Maakunnan kokoinen kunta voi olla hyvä talouden kannalta. Maakunnan kokoinen kunta on demokratian kannalta kauhistus.

Liikuttavan yksimielistä

Lähipalvelut on turvattava...
Joka ikinen puolue tai ryhmittymä sanoo näin. Sanoo ja tarkoittaa sitä.
Mutta kunnon käskyssä on myös Mitä se on-osuus. Ja siinä on eroa.

Kuntaliitossopimus on pääasiassa turva kunnan pääkeskuksen ulkopuoliselle alueelle. Taataan niiden palvelujen taso, jotka ovat sopimishetkellä, esimerkiksi viideksi vuodeksi. Taataan myös työntekijöiden toimeentulo.

Sopimus on voimassa määräajan, ja sitten on kirves heilunut, lähes poikkeuksetta.
Palvelut ovat karanneet keskustaan. Työntekijöiden asemaa ei sopimusaikana ole hoidettu, ja kas, he ovat tarpeettomia loisia, kun olisi ollut vuosia aikaa etsiä korvaavaa työtä myös kunnan organisaatiossa.

Lähipalvelut on siis turvattu. Omassa kunnassa on edelleen palvelu. Kun keskitetään, on taattu palvelun laadun säilyminen - niin on ainakin sanottu meille sinisilmäisille.

Todella iso kuntaliitosrumba tarkoittaa tässä mielessä aivan kamalia. Esimerkiksi Luumäen rajalta on vaikkapa Korvenkylään nytkin matkaa yli 60 kilometriä, sentään valtatietä. Entä sitten uudessa, vielä valtavammassa kunnassa: jokin laitos sijoitetaan vaikkapa Luumäelle, omaan kuntaan, ja Parikkalan perämutkista saman kunnan asukas tarvitsee palvelua. Palvelu on omassa kunnassa - lähipalvelu? Jo nyt, EKSOTE-aikana, lappeenrantalaisia vanhuksia on rahdattu Parikkalaan kauas omaisistaan, kodeistaan, ystävistään laitostumaan kai sitten, helpommiksi hoitaa?

Tällä ajatustavalla palvelut voisi keskittää Helsinkiin, koko Suomen lähipalveluiksi. Aika usein näin taitaa tapahtuakin.

Palvelujen keskittäminen todella säästää. On nimittäin keksitty takuuvarma automaatti! Kun palvelu on kaukana tai muuten hankalasti saavutettava (kuten päivystys), ihmiset jäävät herkemmin kotiin, vaikka olisi todellista tarvettakin.
Ja loistava johtopäätös tästä on, että palvelua voidaan edelleen ajaa alas, koska kysyntä on vähentynyt: tulkinta on, että tarve on vähentynyt.

Toisinkin päin on tapahtunut. Esimerkiksi ympäristötoimen toimipisteitä on sopimuksen mukaan pidetty auki, vaikka kävijöitä ei olisi kuin kaksi vuodessa. Olisiko järkevämpää olla kännykän ja netin päässä keskustassa tekemässä työtä kuin päivystää seiniä, varsinkin kun esimerkiksi lakisääteisistä monen alan terveys- ja ympäristötarkastuksistakaan ei ehditä tekemään kuin kolmannes.

Ei. Lähipalvelu tarkoittaa minulle saavutettavissa olevaa palvelua. Palvelu ei voi edellyttää oman auton hankintaa tai tukemattomia taksimatkoja kymmeniä kilometrejä.

Tällainen venkoilu ihmisten perusasioilla panee etsimään helpompaa reittiä päästä palvelujen piiriin. On synnytetty suoranainen tilaus yksityisille toimijoille.
Osa heistä tekee työnsä asiallisesti ja todellakin täydentää kunnan palveluverkkoa. Osa on puhtaasti rahastamassa, osa toimii lakien ja säännösten harmaalla alueella, kun valvonta on olematonta. Isoimmat kotiuttavat tulonsa ulkomaille. Hyvää tietysti on, että syntyy elinkeinotoimintaa, syntyy verotuloja, mutta kunnalle jäävät yhä ne varattomat ja ne, joita yksityinen ei pysty tai halua hoitaa.

Palvelut voidaan yrittää korvata palveluseteleillä tai esimerkiksi päivähoitoa korvaavilla kotihoitotuilla, Lappeenranta-lisillä ym. Kaunis ajatus valinnanvapaudesta - vai osoitus palveluverkon toimimattomuudesta ja haluttomuudesta hoitaa kunnan perustehtävää? Molemmat, ja asiat on nähtävä joka kerran yksilöstäkin lähtien, tilanteen ja tarpeen mukaan. Olen usein kysynyt ääneenkin, paljonko näidenkin rahojen avulla olisi voinut lisätä tai laatuistaa kunnan omaa palveluverkkoa.

Eu suoraan valehdeltiin meille subsidiariteettiperiaatteella, eli läheisyysperiaatteella. Päätökset tuodaan lähemmäs ihmistä. Jep.

Koulushoppailua

Vanhemmat haluavat lapselleen parasta. Vanhemmat valitsevat lapselleen tulevaisuutta.
Lähikoulu on tavallinen peruskoulu, siis lapsi pyrkimään erityisluokalle tai erityiskouluun. Pitäähän kieltä osata, ilmaisutaitoja hankkia, musiikkia, liikuntaa opiskella enemmän.
Itse vanhemmat eivät saaneet soitonopetusta tai lahjat eivät rittäneet. Kielillä osataan lähinnä vaieta, ja ilmaisutaito on lähinnä aggressioita kotona. Liikunnassa oltiin kakkostasoa. Omia toiveita siis lapsen kautta! Mutta tässä pitää sanoa vahvasti: - Toisaalta...

Se lähikoulu on kuitenkin osa maailman parasta peruskoulua. Suomen loistava PISA-menestys on juuri koulujen yhtäläisyyttä ja tasa-arvoa maan kaikissa osissa.
Se lähikoulukin todennäköisesti painottaa joitakin asioita, esimerkiksi luontoa, ympäristöä, musiikkia, liikuntaa. (Valitettava totuus: koulujen välillä on jopa kahden vuoden eroja oppimisessa! Tämä kertoo kuitenkin enemmän oppilaista kuin koulusta.)

Mihin koulushoppailu johtaa, on jo osin näkyvissä. Koulut ovat eriarvoistumassa. Koska erityisluokille, erityiskouluihin on paljon hakijoita, on pidettävä pääsykoe: vain hyviä oppilaita meille, lähikouluihin jäävät loput. Sittenhän voikin ruveta laatimaan ranking-listaa koulujen opetustasosta, onneksi Opetushallitus ei tähän lankaan mene. (Lukiovertailuja aina tehdään, kumma kun oppilasainekseltaan tiukasti karsittu porukka menestyy)

Toinen ongelma syntyy siitä, että lapsi ei enää mahdukaan lähikouluunsa, se kun on muuttunut erityiskouluksi. Lapsi rahdataan siis kauas, samaan aikaan se erityiskoulun oppilas tuodaan kaukaa. Ihan konkreetti esimerkki on omalta koululta, onneksi hyvin hoidettuna: puolet koulua on englanninkielisiä luokkia, puolet tavallisia. Enkkuluokat tietysti mahtuvat. Mutta naapurikoulun venäjänkieliset tarvitsivat lisää tilaa, siis lähikoulusta kaapattiin säätiölle yhä lisää tilaa, luokka kerrallaan. Tilaa tarvittiin myös ruokasalissa , erityisluokissa ja jumppasalissa. Se hyvä hoito tarkoittaa sitä, että tontille rakennettiin päiväkoti ja lähikoulu sai neljä luokkaa sen yläkerrasta. Ja, tätä koulumme on aina korostanut, eliittiä ei ole synnytetty, lapset ovat samanarvoisia.

Hyväksyn voimakkaan erikoistumisen. Mutta en hyväksy peruskoulun rapauttamista ja tavallisen lapsen unohtamista. Vanhempien olisi myös syytä maksaakin jotakin erityisopetuksen kustannuksista, esimerkiksi koulumatkat tai erityismateriaalit.
Erikoistuminen on ison paikkakunnan asia, painotuksia pitäisi olla joka koulussa.
Koulushoppailu, "paremman" koulun hakeminen, on tuomittavaa.

Koulu voi muuttua "huonoksi" esimerkiksi siksi, että siihen sijoitetaan poikkeuksellisen paljon maahanmuuttajia. Tai koulun yhteydessä on vammaisten luokkia, käytöshäiriöisten luokkia. Jopa tietty opettaja voi olla uhkakuva!

Voi meitä vanhempia!

Jumalan viljaa

Ruoasta heitetään pois yli kolmasosa. Tehdään liian isoja annoksia, unohdetaan jääkaapin uumeniin ruokaa liian pitkäksi aikaa. Ei syödä lautasta tyhjäksi. Katsotaan liiankin tarkasti viimeistä myynti- ja käyttöpäivää. Nenää ja makuaistia ei käytetä.

Kauppa tekee parhaansa myydäkseen enemmän. Pakkauskokoja suurennetaan, eikä normikokki tee isosta määrästä monta ateriaa vaan yhden isomman. Jopa karkkipussit ovat jättikokoa, limpparipullot puolitoistalitraisia, kaljat laatikoissa.

Leipä ei kelpaa seuraavana päivänä. Tuoretta pitää olla! leipälaatikko pursuu leipää, joka on heittokunnossa, alimmat homehtuvat, kun tuoretta pitää olla.
Ja kuitenkin juuri nyt on parhaat mahdollisuudet säilyttää, on kylmiöt, pakastimet.

Ruokaa ei kunnioiteta. Ruoka ei ole Jumalan viljaa, koska sitä on runsaasti. Ei ole olemassa enää arkiruokaa: joka päivä voi syödä - ja heittää - vaikka lihaa.
Yhä enemmän on varaa olla ronkeli, syödä vain haluamaansa, jättää osa syömättä.
Jopa meillä, varakkaassa perheessä, oli tapana syödä seuraavan päivän lounaalla edellisen päivän päivällisen tähteet.

Tieto ravinnosta ja ravitsemuksesta on korkealla tasolla. Silti on muoteja, vaikkapa karppaus. On myöskin trendikästä haukkua esimerkiksi kouluruokaa. Kaikki tietävät - ainakin alakoulu opettaa - mistä mitäkin vitamiinia tai hivenainetta saa, mutta silti ns. roskaruoka kelpaa paremmin.

Ei, en toivo pula-aikaa. Hyväksyn myös makutottumukset. Erilaiset allergiat ja intoleranssit eivät myöskään ole koukuttelua. Mutta jotakin asenteelle ruokaan tulee tehdä. Olisiko namibialainen amboperhe hyvä opettaja? Kun menit ambotaloon vieraaksi, sinun tuli jättää osa ruoasta syömättä - muuten eivät naiseet ja lapset saa sinä päivänä ruokaa. Jos söit kaikki ja kehuit, aina kannettiin lisää, vaikka se viimeinenkin kana.

Maallikon ekonomiaa

Euro vaikeuksissa
Ratkaisu: tavallinen palkansaaja maksaa.
Koijari sijoittaja pelastetaan, pankkijärjestelmä pelastetaan. Samalla supistetaan, sopeutetaan, maksetaan lisää veroja. Maksetaan lisää hintaa paitsi kohonneissa arvonlisäveroissa, myös esimerkiksi kohonneissa kuljetuskustannuksissa, euro kun on niin heikko ja polttoaine maksetaan dollareissa.
Paradoksi on, niin kuin aina, että palvelujen tarpeen lisääntyessä niihin on siis yhä vähemmän rahaa käytettävissä.

Taloudellinen tilanne epävakaa
Ratkaisu: tavallinen palkansaaja maksaa.
Teknisen teollisuuden keskusliitto ehdottaa raamisopimuksen irtisanomista ja uusia tulopoliittisia neuvotteluja, so. palkka-alennusta.
Ainoa varma seuraus olisi suuri häiriö ennustettavuudessa ja vakaudessa, useita työtaisteluita ja eri alojen suuri eriarvoistaminen. Ja raskaat, kalliit neuvottelut, sopimuksettomassa ja kitkerässä ilmapiirissä.
Jos sopimukset sanotaan irti, pitää samalla vaatia työnantajaa sitoutumaan työpaikkojen säilyttämiseen - tai toisin päin, jos ei sanota irti, työnantaja aivan varmasti käyttää tätä joustamattomuutta osasyynä irtisanomisiin.

Kvartaalitalous ei anna mahdollisuutta suunnitella neljännesvuotta pitemmälle firmojen taloutta, palkat sentään yleensä sovitaan ainakin vuodeksi. Miten valtion ja kuntien budjetit voisivat enää toimia, miten yksityinen palkansaajakaan voisi suunnitella elämäänsä, esimerkiksi ottaa asuntolainaa.

Mukauttaminen, sopeuttaminen, leikkaukset koskevat täydellä tehollaan myös niitä aloja, joiden toiminnalla ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa? Miksi lapsi maksaa, kaiken ikäinen hoidokki maksaa? Myös eläkeläiset aivan varmasti maksavat, olen jokseenkin varma, että mm. indeksikorotuksia ei tule. Aivan varmasti palveluille tulee lisähintaa ja hinnat nousevat, vaikka eläke olisi sama.
Tulon muodostus on kiinni markkinoiden toimivuudesta. On, kun annetaan kaikki valta. Syvä kumarrus.

Yhä suuremman kakun maksaa palkansaaja. Pääomatuloverotusta on sentään harkittu nostettavaksi - mutta semmoinen peli ei käy, sehän heikentää kilpailukykyä.

Savossa kaksi erillistä asevahinkoa peräkkäisinä päivänä

Ase, tuliase,
Tunne alkukantaisesta voiman hallinnasta. Jopa elämän ja kuoleman herra.

Sama tyydytys kuin auton ylimääräisistä hevosvoimista: ne ovat reservinä, toivottavasti eivät yleensä käytössä.

Osuminen, osaaminen on hauskaa. Aseen hallinta ja huollon ja hoidon osaaminen antaa suuren tyydytyksen. Kaikessa, missä voi kilpailla, kilpaillaan. Aseellakin.

Ase liittyy luontoon, ulkoiluun. Metsästys voidaan nimetä riistanhoidoksi tai taimikonsuojeluksi. Reipas porukka, reipas ulkoilu, ystävyys.

Vihollinen? Mikä onkaan aseen tarkoitus - tappaminen se on. Alkuperäinen tappaminen kai oli ruoanhankintaa, mutta sota ja oman puolustaminen on luonnollinen seuraus aseen ylivoimasta nyrkkeihin nähden.

Sankari, niin lännenmies, agentti kuin Jerry Cottonkin käytti aseita. Ja Suomalainen korpisoturi. Taistelet siis tuulimyllyjä vastaan, jos vastustat.

Mikä on riittävä syy ihmisen nimeämiseen viholliseksi? Missä kohtaa puolustautumisessa on raja, joka oikeuttaa aseen käyttöön? Älä tapa - älä tapa muuta kuin vihollinen tai läheistesi tai itsesi uhka.

Esivalta ei turhaan miekkaa kanna - ja melkein samassa lauseessa: - Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Eli yhteinen turvallisuus olisi lupa suojella vaikka asein, yksittäinen ihminen olkoon ilman, tai häneenkin voi käyttää asetta?

Pitää olla oppirakennelmia isänmaasta ja sodan oikeutuksesta. Mutta luonnostaan kai omiaan, lähipiiriään, uros puolustaa. Vaikka tuliaseella. Mistä luonnostaan pääsee siihen, että jos ei tuliaseita ole saaatavilla, niitä ei käytä konna eikä puolustautuja. Mutta kun niitä on. Suomessa eniten väkilukuun suhteutettuna.

Ase on käyttämättäkin pelote. Huippuna ydinase. Mutta ihan kotelo vyöllä antaa poliisille arvovaltaa - ja konnalle "luvan" ampua. Pelotteessa on se paha vika, että se ei toimi, jos ei välillä oikeasti käytetä.

Käsiase on vain ihmisen hallintaan ja tappamiseen suunniteltu. Sitä ei tulisi olla olemassakaan - ei edes siitä kehiteltyjä urheiluaseita.

Miksi useat ampumataulut ovat ihmisen muotoisia?

Ase on realismia, pois ei saa hurskastelemalla. Mutta ostoa, hallussapitoa, ammusten ostoa, käyttöä voi säädellä. Ja kunnolla, jatkuvana seurantana, ei vain viranomaistoimintana, vaan omavalvontana, seuravalvontana myös.

Marjat

Metsä. Hiljaisuus ja omat ajatukset. Marjastus on touhua suoraan kohti kotia, yhteiseksi hyväksi. Jotain voi kokea ja nähdä samalla.

Marjastaja, sienestäjä on vapaa. Mihin vain voi mennä, mutta missä vain ei ole kohtuuetäisyydellä tiestä marjoja. Ja voi: joku ehti ensin!

Kamalaa on, jos suunnittelit meneväsi tiettyyn paikkaan, mutta siellä onkin jo auto!
Eihän sovi mennä MINUN marjapaikalleni, eivätkä nuo röyhkimykset tietenkään haluaisi minua viemään kaikkia marjoja. Kunnon marjapaikan löytäjä ei paikkaansa paljasta toisille, kulkee jopa kiertotietä, tulee ulos puskista ihan eri paikassa.

Kuusikymppiset ukot marjastavat. Toinen ryhmä on emännät. Isäntä sanoo, että pitää mennä metsään, kaupunkilaiset vievät muuten kaikki marjat, ja emäntä menee.
Nuoriso tietää, että marjoja saa pakastimesta, miksi mennä itikkaa syöttämään?

Turistiviisumilla maahan. Ei työsopimusta, tulot määräytyvät saaliin mukaan. Alkeellinen maksullinen majoitus ja massaruoka. Olisiko laissa porsaanreikiä, joista päätoimiset työntekijät livahtavat isännän eduksi läpi? Pitäisikö ammattimaista tuloa marjoista ja sienistä verottaa, pitäisikö poimijoiden asemaa parantaa. Pitäisi.
Mutta aivan varmasti heitä mahtuu saloille pyörimään ja marjaa riittää kaikille.
Suurin ruikuttaja on se, joka itse ei metsään mene?