Suomesta sosialistinen?

"Markkinakapitalismi on tullut tiensä päähän."
Kuka sanoi? Ei, ei se ollut änkyräkommunisti, ei edes vasemmistoliittolainen. En edes minä, vaikka se olikin fiksusti sanottu.
Sen lausahti pääministeri Matti Vanhanen. Lausahti hän sen pääministerinä, julkisesti.
Oletan toki, että hän tarkoittaa, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimiin muuttaakseen Suomen talousjärjestelmää, mitä sitä muuten tuollaista sanottaisiin.

Keskusta on siis vasemmistolainen, Kokoomus härskisti työväenpuolue... Eikö tällaiselle hämärtämiselle löydy rajaa - onpa ihme, että puolueet koetaan samanlaisina eikä politiikka voi kiinnostaa. Mitä eroa on Kokoomuksella ja keskustalla, kun oikeastaan Kokkarien kannatuksen jatkuva kasvu taitaa olla Keskustaan pettyneitten, kaupunkilaistuneitten kepulaisten (jälkeläisten) keskiluokkaisten siirtymää urbaanina ja tyylikkäänä näkyvään puolueeseen?
Tyylikäs Kokoomus on, on sillä komea eturivi, tuleva presidenttikin.

Miten voi mielipidemittauksissa olla noin isoja muutoksia, ennen kuin puolueet ovat edes ehtineet aloittaa kunnallispoliittiset toimensa vaalien jälkeen? Eduskuntakin on lomalla. Miten mielipide siis muodostuu - ettei vain mentäisi massan mukana, haluta olla voittajan kelkassa. Väliäkös sillä, mitä arvoja puiolueella on tai mitä se maalle oikeasti tekee. Voiko ns. työväki siis nyt hyvin, porvarien hallitessa?

Arvoja? Kun minulla ja joillain lähimmilläni menee hyvin, se kai useimmille riittää.

Liian kapeat hartiat - tai sitten ei

Obama tulee...
Maailma pelastuu! Harvoin on yhdelle ihmiselle ladattu niin paljon odotuksia kuin tänään virkavalansa vannovalle presidentti Obamalle. Menestystä hänelle hänen maailman ja U.S.A:n hyvinvointia parantavissa toimissaan.

Harvalla aloittavalla presidentillä on niin paljon näytettävää kuin hänellä. Hänhän edustaa
paitsi puoluettaan myös afroamerikkalaista kykyä ja taitoa käyttää maailman suurinta valtaa.
Harvalla on myöskään yhtä huonoja lähtökohtia: edeltäjän jäljet on siivottava ja maailman luottamus U.S.A:han on palautettava, ennen kuin todella suurta muutosta voi tehdä.

Obama on kansanliike. Mutta kuinka kauas se kantaa? Mitä todellisia muutoksia kannattajat kestävät? Ja paljonko Obamalle annetaan aikaa: patavanhoilliset punaniskat kiristelevät jo hampaitaan ja miettivät, kuinka tämän jeesuksen saisi pois sotkemasta hyvin menneitä asioita.
Amerikassa on vakaa perinne hoitaa hankala presidentti... Ei kai sentään?

Mitäpä minä haluaisin Obamalta? Kyllä ne rauhaan, tasa-arvoon, kehitykseen, ympäristöön, ihmisoikeuksiin, ihmisten hyvinvointiin liittyvät asiat minullekin kelpaavat. Lisäksi haluaisin USA:n lopettavan maailmanpoliisin roolinsa ja antavan YK:lle sille kuuluvan arvovallan ja tuen NATOn tai erilaisten "rauhaan"pakottamisliittoutumien sijaan.
Olisihan kivaa kuulla taas amerikkalaissyntyisen työkaverinkin aloittavan lauseensa ilman pilkkaavaa sävyä: "My President..."

Tuhoa sinä, minä maksan

Oikein on, että tuetaan niitä, joiden omat hartiat eivät riitä.
Oikein on, että katastrofiapua annetaan.
Oikein on, että tuetaan mahdollisuutta onnelliseen, täysipainoiseen elämään omalla kotiseudulla.
Oikein on tukea tasa-arvoista kehitystä koko maailmassa, riippumatta uskonnosta, politiikasta, rodusta, taloudellisesta, yhteiskunnallisesta järjestelmästä.

Mutta mitä oikeata on siinä, että kerta kerran jälkeen muu maailma maksaa sen, minkä joku systemaattisesti ja tahallaan tuhoaa ?
Ei, kyse ei ole vain siitä, miten Israel tuhoaa niin koulut, sairaalat ja kansainvälisten järjestöjen rakennukset samalla kuin koko infrastruktuurin ja toimeentuloedellytykset kerta toisensa perään - ja me rahoitamme sen.
Kyse on myös esimerkiksi siitä, miten kerta toisensa jälkeen osakkeet irrotetaan todellisesta arvostaan leijailemaan jonnekin spekulatiiviseen taivaaseen, hentoon saippuakuplaan, ja "me"
sitten maksamme sen puhkeamisen seuraukset. Ja joku hyötyy myydessään oikealla hetkellä, pelatessaan, keinotellessaan.

Epäilenpä, että joku tekee tahallaan lamaa. Kunnon keinottelija on pelannut niin, että hänellä on juuri nyt rahaa ja hän siis voi ostaa pilkkahinnalla osakkeita uutta nousua odottamaan.

Aivan varmasti tiedän, että lamaa käytetään nyt myös pelivälineenä ja tilaisuutena päästä eroon kalliista tai hankalasta työväestä, painostuskeinona palkkojen alentamiseksi ja työn tehostamiseksi. On useita toimialoja, joilla työ ja tekemisen tarve suorastaan lisääntyvät, mutta silti lomautetaan ja irtisanotaan.

Kuplia on puhjennut: ensimmäinen taisi olla niihin aikoihin, kun perustettiin Intian kaupaa varten pelkkien unelmien varaan 1600-luvulla kauppakomppanioita, joilla ei sitten ollutkaan nitään toimntaedellytyksiä. Osakkeita oli paljon, ne olivat niin halpoja, että rahvaskin sijoitti ja menetti rahansa unelmiin. Tämä kupla koski toki vain englantilaisia ja hollantilaisia, mutta on sen jälkeen ollut lamaa jos jonkin näköistä. Ja nyt koko maailma romahtaa.

Mitä näistä on opittu? Edelleen työnnetään rahaa yhtiöihin lainkaan niitä vastuuttamatta, sitomatta niitä esimerkiksi toimimaan kotimaassa tai työllistämään, takaisinmaksustakaan ei useimmiten ole puhettakaan. Osakkeet siis rahoitetaan, ei työ ja toimeentulo.
Edellisen laman aikaan useat firmat jakoivat erottaessaan ja lomauttaessaan miljardiluokan osakeanteja ja optioita ... Jopa silloinen valtiovarainministeri Viinanen pitää tätä (nyt) vääränä.

Tuki annetaan vain suuryrityksille. Pienyrittäjän selkä taipukoon vaikka luokille.

Hinnat laskevat, korot laskevat, jopa verot laskevat. Meille hyväosaisille lama on hyväksi?
Mutta lopulta me säännöllisen tulon nauttijat taas kerran laman maksamme, esimerkiksi arvonlisäveroina ja palvelusten kallistumisena.

Kanaanin maa, Luvattu maa, Palestiina, Israel, Pyhä maa

Rikas suku lähti Kaldean Urista. Tuliko ahdasta? Oliko hankaluuksia hallintoporukoiden kanssa? Vai oliko kyse jumalaisesta käskystä Abramille asettua "Luvattuun maahan" - joka ei ollut tietenkään mikään tyhjiö, vaan alusta alkaen varmasti tämä paimentolaisporukka laumoineen aiheutti hankaluuksia paikallisille maanviljelijöille.

Mahtoi Kanaanin maalla riemua riittää, kun tämä, nyt Israel (Jaakob siis) muutti Egyptiin ruoan perässä! Mutta sielläkin oli lopulta vaino.

Ja taas tultiin. Mooseksella porukkaa oli jo sata tuhatta, karjaa paljon. Koko tulomatka 40 vuotta riitaa ja rähinää: ehkäpä ei sinunkaan maittesi läpi mielellään laskettaisi koko laumaa polkemaan viljelyksiä ja syömään ja syöttämään ja juottamaan karjaansa. Ja sodalla ja riidalla taas sinne Luvattuun maahan mentiin, maa piti oikein vallata, olihan se luvattu - mitä ne muut jumalat lienevät niille filistealaisille, kanaanilaisille, amorilaisille, edomilaisille ja ties mille luvanneet?


Se Israelin jumala ei edes hyväksynyt muita kansoja. Esimerkiksi seka-aviolitto oli ehdottomasti kielletty. Luonnollisesti muut jumalat olivat epäjumalia, kansojen tavat saastaisia.
Herran valitut... Taistelua kaiken aikaa mm.filistealaisten kanssa.
Sekä Israel että Juuda vallattiin ja kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Osa jäi, "sekaantui" uusiin tulokkaisiin ja olikin seuraavassa paluussa Luvattuun maahan sitten halveksittua samarialaisporukkaa, jolla ei ollut oikeutta edes samaan temppeliin, piti rakentaa oma Karissim-vuorelle.

Rooma levitti koko porukan ympäri maailmaa diasporaan. Tämän aikana syntyi mm. Islam, ja kristinusko vahvistui lännessä. Nyt Pyhä maa olikin vaihteeksi toisten taistelukenttä.
Diaspora mureni ja vähitellen juutalaiset palailivat. Oli ainaista riitaa silloisten maanomistajien kanssa, eivätkä länsimaatkaan näppejään irti malttaneet pitää. Olihan suunnitelmia, mm. juutalaisten sijoittamista Ugandaan (oliko se muka tyhjiö?), Taggart-linnakkeita "rauhaa" turvaamassa ja Balfourin julistusta.

Aatu pani parastaan. Mutta ei hänkään saanut sitkeää kansaa kokonaan tuhottua, eivätmyöskään vainot ja pogromit halki vuosisatojen. Sen juutalainen oppi, että enää ei lampaana teuraaksi suostu. Ja hyvin oppikin.


Mitä itsenäisyys antoi? Aluksi tietysti sotaa, arabit olivat päättäneet ajaa juutalaiset mereen.
Eipä onnistunut, mutta syntyihän uusia ongelmia, mm. pakolaisongema, osin todellisena ja osin verenhimoisena siirtymisenä pois taistelujen tieltä odottamaan saaliinjakoa. Eikä juutalaisia mereen työntänyt Kuuden päivän sota saati Jom kippur-sota.


Mitä on sopimus tai YK:n julkilausuma? Jaettu maa tarkoittaa, että siirtokuntia (aluksi eteentyönnettyjä puolustusasemia) on rakennettu täysin piittaamatta mistään sopimuksista palestiinalaisalueille. Ja niitähän pitää puolustaa, ja osa doktriinia on ennaltaehkäisevä isku. Isku kostetaan, kosto kostetaan, ketju ei katkea. Ja välillä sitten eristetään, rakennetaan muuria, saarretaan, hyökätään naapurimaahan,, pommitetaan.
Käytetään koko armeijaa näyttämään, kuka määrää tässä maassa. Toinen osapuoli tekee puolestaan kaikki kohteiksi ja koko maailman taistelualueeksi, kukaan ei ole turvassa.

Kumpi on terroristi, ihminen vai valtio? Kumpikin. Uskonto on kiihotusväline, molemmilla osapuolilla jopa puoluemainen. Ja uskonto on laki: myös koko ns. länsimainen oikeusajattelu on
tämän paimentolaiskansan 10 käskyä pohjimmiltaan. Uskonto taustalla sanoo asenteillemme, että maa on luvattu maa, pyhä maa, so. vain Israel on oikeassa.

Mitä kävisi, jos USA vetäisi tukensa pois? Israelilla on toki aseteollisuus, jopa sitkeän huhun mukaan ydinase. Mutta energiaa? Olisi taas toisille tilaisuus näyttää aseitaan. Oikea ratkaisu on koko maailman yhteistyö. Asiaa ei todellakaan auta, että YK:n arvovaltaa tahallisesti murennetaan.

Kriisi ei laukea Obamaan. Aselepo kyllä taas syntyy, mutta sehän on vain tilaisuus varautua seuraavaan koitokseen.

Tarvitaan järki uskontojen ja kiihkon tilalle. Ihminen. Kumma, että niin loistavan kulttuurin ja sivistyksen luonut kansa kuin juutalaiset on vain älykästä, ei järkevää.

Elämä alkaa tai sitten ei

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ei lupauksia, ajatuksia kyllä. Pitäisi-sanan taidan myös unohtaa, sillä
se tarkoittaa, että ei ihan tarvitse tehdä tai varsinkaan luopua mistään.

Koko elämä alkaa lupaamattakin järjestyä uudestaan: työaikaa ei uunituoreella eläkeläisellä ole. Mutta aika on edelleen tärkeä asia, pidän kiinni esimerkiksi ruoka-ajoista niin itselleni kuin perheelle. Yhteiskunnan toiminot myös aikatauluttavat ainakin jossakin määrin, kaupatkaan eivät ole auki aina. Hyvä niin, aika sitoo ihmisiin. Verkostoni ihmiset ovat yleensä töissä ja heidän aikataulunsa sitoo tietysti minuakin. Ilman ryhtiä - sen osana aikataulutusta -elämä käpertyy sohvalle.

Pidän sapattivuoden eli en aktiivisti pyrittele kokoustamaan ja varsinkaan sitouttamaan itseäni.
Päätös ei pidä sataprosenttisesti, sillä jo entisistä lasteistani poikii monenlaista ja uusi toiminta, jopa harrastaminen vaatii useimmiten tietyn hetkensä eli sen aikataulun.

Monenlainen kiinnostaa. Saan esimerkiksi opiskella ja tutkia ympäristöpolitiikkaa, kun lautakuntaan suostuin. Uusi piano vaatii opiskelemaan paitsi soittamista myös kaikenlaista tekniikkaa ja lisätoimintaa. Jokohan olisi aikaa opiskella myöskin esimerkiksi heinäkasveja ja lintuja kesemmällä? Petkeljärvet ja Karhunkierrokset odottavat. Lumikengillä pääsee soille ja sähkölinjoille. Matkustaminenkin olisi kivaa, mutta varat riittävät lähinnä liftaamiseen. Kirjakin on runkona valmis, sen kun kerää lihaa luiden ympärille. Kotona riittää kunnostamista ja remonttia.

Tuttu, aika tuore eläkeläinen toivotti tervetulleeksi "riman paremmalle puolelle". Hän elää täysillä, on kunnossa, hyväntuulinen. On se toinenkin tapa: voi olla kärttyisä, arvostella, kadehtia, marista ja vaatia. Osaan jo ihan hyvin marista taitetusta indeksistä ja kadehtia lomapalkkoja ja erilaisia lomia. Voi myös maata ja haikailla itsensä hengiltä - myös stressaamalla itseään sillä, mitä kaikkea pitäisi tehdä.

Aikaa on. Mutta olen aina sanonut, että minulle kokemus ei yksin koskaan ole yhtä vahva kuin kaverin kanssa. Missä se kaveri viipyy?

On aika hiljaa kiittää

Olen ollut hiljaa. Joulukuu on kiirettä ja huisketta. En myöskään voinut kuvitellakaan kirjoittavani viimeiseen pariin päivään: joulujuhla oli liian lähellä.
Onhan noita joulujuhlia ollut, vaan enpä sentään joka vuosi ole viimeisessä joulujuhlassani ollut.

Todistukset piti jakaa etukäteen - aha, jotain tapahtuu lopuksi, en voi niitä juhlan jälkeen jakaa.
Ladalla vai paloautolla kyyti kotiin?
Mitä Vesa puhuu? Kuinka ne ystävät ja työkaverit ja koulu muuten muistavat. Entä luokkani?
Pari yötä meni pyöriessä. Enkä turhaan pyörinyt...

Lapset lauloivat upeasti, avaamattomin ääninkin. Oli evankeliumia ja tuttuja lauluja, myös se Enkeli Taivaan. Imin yskänpastillia, enkä oikein saanut lauletuksi tunteilta. Kolahti.
Ja rehtori puhui: kyllä, ystävä siinä puhui ja tiesi minut ihan tarkkaan. Nieleskelin.
Mikään nolo asia ei ole liikuttua, mutta silti olisi ihan kiva pystyä jotain älykästä, tunteellista ja oikeaa sanomaankin. Joten kuten puhuin ja unohdin puolet, mitään en paperista nähnyt.
Toivottavasti ymmärsivät: useimmat työkaverit taitavat jo ymmärtää ilman sanojakin, aika moni vanhempikin.

Lahjoja jaettiin.
Ja sitten ne lauloivat Peppi Pitkätossun jäähyväislaulua, amerikkalaisvahvistuskin suomeksi.
Ja halattiin ja sain muutamaan kaulukseen pyyhittyä silmäkulmiani.

Selvisihän se, miksi ne todistukset piti antaa etukäteen. Luokkani saattoi minut salin halki Joulupukin kyytiin ja niin sitä mentiin hevoskyydillä satuhattu päässä ja torkkuviitta päällä kotiin, keppi kädessä papalla.

Hyvä oli olla. Ja näin halusin lähteä.

Kultaa tuli

Oisko ollut Heikki Renqvist, joka yritti ja yritti,mutta aina epäonnistui tenteissä. Lopulta hän sai kuitenkin papin tutkinnon ja vihkimisen "armosta vaan ei ansiosta".
Vähän samalta tuntuu nyt.

Olen toiminut, yrittänyt, vääntänyt. Jälkeä ei näy, en ole mtenkään merkittävällä paikalla poliittisesti - korjaus, en ole näkyvällä, toki merkittävällä. Ja puolue roiskaisi minulle kultaisen ansiomerkin. Olisiko osuutta 6o-vuotispäivillä ja vuosikymmenien puurtamisella siellä organisaatiossa, taustalla. Olen ollut piirin ja paikallisosaston eri viroissa ja vähemmän luottamustoimissa.

Joku tekee saman kai vuodessa. Joku tekee jotakin: Kun kunnia menee, niin maine kasvaa, väliäkö sillä, miksi muistetaan, kunhan muistetaan...
Ihan totta: joku on katkera siitä, että hän ei saa ansaitsemaansa, ihan oikeasti ansaitsemaansa kunnianosoitusta millään, kun esimerkiksi piirin toimijat eli merkin myöntäjät vaihtuvat tai kun se syntymäpäivä ei osu tähän aktiiviaikaan.

Sainhan minä jo toisen puoluestandaarinkin. Nyt se tuli omalta yhdistykseltä, aiemmin piiriltä.
Ja kuten aina, ansio riippuu tietysti myöntäjän muistista ja saajan sen hetkisestä näkyvyydestä, ei vain todellisista ansioista. Epistä on se.