Katolle alkaa kertyä liikaa lunta. Kiipeänkö? Oma paino voisi lumikuorman lisänä olla liikaa. Ritva ei pidä ajatuksesta, että seitsenkymppinen koluaa katolla jäiden seassa, vaikka olisi turvavehkeitäkin.
Eipä hätää, löytyy apu: pitkä teleskooppivarsi, kovamuovinen kola päässä. Silläpä vetelen!
Vetelin minkä vetelin. Kevyt lumi tuli helposti alas, kola oli jopa vähän turhan pieni, ei haukannut tarpeeksi. Mutta jos on lumikerroksia, tiiviimpää, painavampaa, eivät teleskooppivarren liitokset pidä, varsi venyy, putket saattavat jopa irrota. Ei liiku lumi.
Ja eikös vaimokulta kopauttanut nurkan jääpuikkoa, kops, ja kas vain, kovamuovi ei sitä kestänyt, pala lohkesi - puikko ei.
Mitä tekee lumen hyväilimellä? Töihin siitä ei juuri ole.
Monot piti ostaa. Ja pitää ostaa toisetkin heti, jos kirpparilla on kokoa, sillä SNS-systeemi on poistumassa. Neljät sukset on SNS-siteellä, siteeet olisivat älyttömän kalliit vaihtaa.
Kivat monot, sirot jopa ja juuri sopivan jäykkäpohjaiset turistihiihtelyyn.
Ihan pieni ja ärsyttävä vika tietysti on: vetoketju ei pysy kiinni, koska se ei mene kiinni asti. Juuri ja juuri saa vetoketjun kiinni, jos jalka ei ole monossa, mutta solmun yli ei mitenkään ihan perille asti.
Hieno idea suojata mononnauhat kastumiselta ja jäätymiseltä, mutta miksi idea on jätetty loppuun asti toteuttamatta?
Monikohan muksu on saanut tulla luokkaan asti, kun monoja ei jäisinä saa jalasta. Omassa luokassa hyvinkin moni, johtuisiko siitä, että tarvinnut muutenkaan riisua, jos aikoi välitunneilla hiihdellä.
Vanhoissa monoissa on saman ongelman vanhempi versio. Vetoketjulla suljetaan nauhat peittävä läppä, ja sulku varmistetaan läpän päässä olevalla tarralla. Vaan eipä suljeta, kun tarra ei mitenkään yletä vastakappaleensa, ei edes ilman sisällä kengässä olevaa jalkaa, eli vetoketju aukeaa ja kesken reissun sitä saa vedellä kiinni päin.
Hiihtohanskat pitää olla. Rukkanen ja siellä vielä sisähanska kovalla pakkasella ovat ainoa konsti. Normaalikeleillä? On monenlaisia, thinsulatea, tuulisuojattua, sormikasta ja sorkkamallia. Hienoja, kalliita, hyvännäköisiä. Yksi yhteinen huono asia löytyy lähes kaikista: peukalohangassa on sauma tai juuri tämä kriittisin kohta on liian heikko ja kuluu puhki. Kolmet hanskat talvessa eli noin 1000 km:ä kohti, älytöntä!
Voisiko joku keksiä ihan yksinkertaisen asian: peukalohankaan täytyy koko leveydeltä saada kunnon nahkainen suoja. Olen niitä liimaillut, romuhanskoista leikeltyjä nahkapaloja hiihtokäsineisiin, ommellut saumoja, käytän niitä kolmea paria vuodesta toiseen, mutta joskus olisi kiva löytää alun perin hyvät hanskat.
Ja miksi ihmeessä muutenkin tiukka ranneosa on pakko vielä kiristää tarranauhoilla tai neppareilla?
On aikamoista haastetta saada hanska nopeasti pois esimerkiksi vastataksesi puhelimeen, ottaaksesi valokuvan, kaivaaksesi autonavaimet taskusta,...
Vihoviimeinen juttu hiihtohanskoissa on, että niiden sisäkalut tulevat hikistä kättä riisuessa mukana. Voisiko sormenpäät ommella kiinni paikkaansa? Märkiä sisäosia on pakkasessa todella mielenkintoista yrittää uittaa sormiinsa.
Puhelin on 70-vuotiaalle myös turvalaite. Se on aina mukana. Mutta usein se on kuollutta painoa ja täysin turha kapine, se kun ei toimi pakkasessa. Malli on S eli steel, siis erittäin nopeasti jo nollakelissä hyytyvä. Ihan pikkupakkasessa esimerkiksi voi ottaa yhden kuvan, ja laite on kotiin asti pois pelistä, eropeli kiinni! Apple-uskovaiset voivat olla muutakin mieltä, mutta minusta puhelimen pitää toimia.
Liikaa sähköisiä toimintoja? Autossa oli keskuslukitus, niin aina. Yleensä ovet pelasivat niksnaks, mutta takakontti ei nuoskan jälkeisillä pakkasilla mitenkään. Huollossa vaihtoivat mikrolukon, maksoi paljon, mutta kun työn vastaanottaja osasi sopivasti pelotella tulipalovaaralla jos lukko ei voi pelata, vaihtoon meni - eikä edelleenkään toiminut. Kosteus pääsi rakenteisiin, vesi tunnetusti jäätyy.
Mutta mitenkään ei voinut mistään lukkosulaa laittaa, minkäänlainen teippaus ei auttanut.
Tosi kätevää on lastata auto takapenkn yli...
No, yksi autoistamme oli jarruiltaan niin avonainen, että takapyörät jäätyivät pyörimättömiksi monta kertaa. On hupaa renkaille semmminen peli. Tai vanteitten takominen erilaisilla työkaluilla ei oikein kivalta aamuhämärissä tuntunut.
Mikäs kiire telkkarin katsojalla olisi? Joskus olisi kiva olla kuitenkin varma, että tv käynnistyy kerralla. On koeiltu monella tavalla: on käynnistetty ensin tv, sitten digiboksi tai päin vastoin. Mutta useimmiten telkkari sammuu ja uudellen voit painaa on-nappia vasta kymmenen sekunnin päästä. Toisella kerralla käynnistyy varmasti, mutta miksi ei ensimmäisellä?
Suomessa luulisi olevan asiantuntemusta vaikka rakentaa lumikola. Luulisi, niin. Mutta aisa vääntyy ja ennen pitkää katkeaa, etureuna vääntyy kaarelle ja teräsosa irtoaa. Lumi ei irtoa kolasta tai kola ei luista. Kahta kolaa on hitsailtu kuntoon, yhteen on tehty lasta vesijohtoputkesta, moneen on taottu suoraa etureunaa ja pultteja ja muttereita on kosolti uusittu ja kiristetty.
Vihje: suksiparafiini tekee hyvää kolan sisä- ja ulkopuolella. Ensin kola suihkukaappiin sulamaan ja kuivumaan ja sitten lämpöiseen pintaan paraffiinia. Kola kannattaa säilyttää sateelta suojassa, jäätyvä räntä ei helpota hommia yhtään...
Jäähakku. Hyvä, pyöreä metallivarsi, riittävän painava, terä tarpeeksi - ei liian - leveä. Viistetty ja terävä, tällähän selviän vuosia. Siis kesti kolme iskua...
Terä irtosi, oli hitsattu suoraan putken päähän koloamatta kiinni mitenkään. Korjattiin, ja on hyvä.
Insinööri suunnittelee. Moni asia suunnitellaan sinne päin, moni asia myydään ennen lopullista kehittymistä. Moni asia tehdään vain hyvän näköiseksi, myyntiin. Tavaran ei ole tarkoituskaan kestää, mutta usein tuntuu, että tarkoitus ei ole edes toimia ajatellulla tavalla. Usein on laite suunniteltu niin kuin kaikki rakastaisivat nippeleitä ja ohjelmointia, eikä ainakaan naisten (edelleen tekevät useimmat kotityöt) työtä helpoteta.
Voisiko olla toisinkin?
Eipä hätää, löytyy apu: pitkä teleskooppivarsi, kovamuovinen kola päässä. Silläpä vetelen!
Vetelin minkä vetelin. Kevyt lumi tuli helposti alas, kola oli jopa vähän turhan pieni, ei haukannut tarpeeksi. Mutta jos on lumikerroksia, tiiviimpää, painavampaa, eivät teleskooppivarren liitokset pidä, varsi venyy, putket saattavat jopa irrota. Ei liiku lumi.
Ja eikös vaimokulta kopauttanut nurkan jääpuikkoa, kops, ja kas vain, kovamuovi ei sitä kestänyt, pala lohkesi - puikko ei.
Mitä tekee lumen hyväilimellä? Töihin siitä ei juuri ole.
Monot piti ostaa. Ja pitää ostaa toisetkin heti, jos kirpparilla on kokoa, sillä SNS-systeemi on poistumassa. Neljät sukset on SNS-siteellä, siteeet olisivat älyttömän kalliit vaihtaa.
Kivat monot, sirot jopa ja juuri sopivan jäykkäpohjaiset turistihiihtelyyn.
Ihan pieni ja ärsyttävä vika tietysti on: vetoketju ei pysy kiinni, koska se ei mene kiinni asti. Juuri ja juuri saa vetoketjun kiinni, jos jalka ei ole monossa, mutta solmun yli ei mitenkään ihan perille asti.
Hieno idea suojata mononnauhat kastumiselta ja jäätymiseltä, mutta miksi idea on jätetty loppuun asti toteuttamatta?
Monikohan muksu on saanut tulla luokkaan asti, kun monoja ei jäisinä saa jalasta. Omassa luokassa hyvinkin moni, johtuisiko siitä, että tarvinnut muutenkaan riisua, jos aikoi välitunneilla hiihdellä.
Vanhoissa monoissa on saman ongelman vanhempi versio. Vetoketjulla suljetaan nauhat peittävä läppä, ja sulku varmistetaan läpän päässä olevalla tarralla. Vaan eipä suljeta, kun tarra ei mitenkään yletä vastakappaleensa, ei edes ilman sisällä kengässä olevaa jalkaa, eli vetoketju aukeaa ja kesken reissun sitä saa vedellä kiinni päin.
Hiihtohanskat pitää olla. Rukkanen ja siellä vielä sisähanska kovalla pakkasella ovat ainoa konsti. Normaalikeleillä? On monenlaisia, thinsulatea, tuulisuojattua, sormikasta ja sorkkamallia. Hienoja, kalliita, hyvännäköisiä. Yksi yhteinen huono asia löytyy lähes kaikista: peukalohangassa on sauma tai juuri tämä kriittisin kohta on liian heikko ja kuluu puhki. Kolmet hanskat talvessa eli noin 1000 km:ä kohti, älytöntä!
Voisiko joku keksiä ihan yksinkertaisen asian: peukalohankaan täytyy koko leveydeltä saada kunnon nahkainen suoja. Olen niitä liimaillut, romuhanskoista leikeltyjä nahkapaloja hiihtokäsineisiin, ommellut saumoja, käytän niitä kolmea paria vuodesta toiseen, mutta joskus olisi kiva löytää alun perin hyvät hanskat.
Ja miksi ihmeessä muutenkin tiukka ranneosa on pakko vielä kiristää tarranauhoilla tai neppareilla?
On aikamoista haastetta saada hanska nopeasti pois esimerkiksi vastataksesi puhelimeen, ottaaksesi valokuvan, kaivaaksesi autonavaimet taskusta,...
Vihoviimeinen juttu hiihtohanskoissa on, että niiden sisäkalut tulevat hikistä kättä riisuessa mukana. Voisiko sormenpäät ommella kiinni paikkaansa? Märkiä sisäosia on pakkasessa todella mielenkintoista yrittää uittaa sormiinsa.
Puhelin on 70-vuotiaalle myös turvalaite. Se on aina mukana. Mutta usein se on kuollutta painoa ja täysin turha kapine, se kun ei toimi pakkasessa. Malli on S eli steel, siis erittäin nopeasti jo nollakelissä hyytyvä. Ihan pikkupakkasessa esimerkiksi voi ottaa yhden kuvan, ja laite on kotiin asti pois pelistä, eropeli kiinni! Apple-uskovaiset voivat olla muutakin mieltä, mutta minusta puhelimen pitää toimia.
Liikaa sähköisiä toimintoja? Autossa oli keskuslukitus, niin aina. Yleensä ovet pelasivat niksnaks, mutta takakontti ei nuoskan jälkeisillä pakkasilla mitenkään. Huollossa vaihtoivat mikrolukon, maksoi paljon, mutta kun työn vastaanottaja osasi sopivasti pelotella tulipalovaaralla jos lukko ei voi pelata, vaihtoon meni - eikä edelleenkään toiminut. Kosteus pääsi rakenteisiin, vesi tunnetusti jäätyy.
Mutta mitenkään ei voinut mistään lukkosulaa laittaa, minkäänlainen teippaus ei auttanut.
Tosi kätevää on lastata auto takapenkn yli...
No, yksi autoistamme oli jarruiltaan niin avonainen, että takapyörät jäätyivät pyörimättömiksi monta kertaa. On hupaa renkaille semmminen peli. Tai vanteitten takominen erilaisilla työkaluilla ei oikein kivalta aamuhämärissä tuntunut.
Mikäs kiire telkkarin katsojalla olisi? Joskus olisi kiva olla kuitenkin varma, että tv käynnistyy kerralla. On koeiltu monella tavalla: on käynnistetty ensin tv, sitten digiboksi tai päin vastoin. Mutta useimmiten telkkari sammuu ja uudellen voit painaa on-nappia vasta kymmenen sekunnin päästä. Toisella kerralla käynnistyy varmasti, mutta miksi ei ensimmäisellä?
Suomessa luulisi olevan asiantuntemusta vaikka rakentaa lumikola. Luulisi, niin. Mutta aisa vääntyy ja ennen pitkää katkeaa, etureuna vääntyy kaarelle ja teräsosa irtoaa. Lumi ei irtoa kolasta tai kola ei luista. Kahta kolaa on hitsailtu kuntoon, yhteen on tehty lasta vesijohtoputkesta, moneen on taottu suoraa etureunaa ja pultteja ja muttereita on kosolti uusittu ja kiristetty.
Vihje: suksiparafiini tekee hyvää kolan sisä- ja ulkopuolella. Ensin kola suihkukaappiin sulamaan ja kuivumaan ja sitten lämpöiseen pintaan paraffiinia. Kola kannattaa säilyttää sateelta suojassa, jäätyvä räntä ei helpota hommia yhtään...
Jäähakku. Hyvä, pyöreä metallivarsi, riittävän painava, terä tarpeeksi - ei liian - leveä. Viistetty ja terävä, tällähän selviän vuosia. Siis kesti kolme iskua...
Terä irtosi, oli hitsattu suoraan putken päähän koloamatta kiinni mitenkään. Korjattiin, ja on hyvä.
Insinööri suunnittelee. Moni asia suunnitellaan sinne päin, moni asia myydään ennen lopullista kehittymistä. Moni asia tehdään vain hyvän näköiseksi, myyntiin. Tavaran ei ole tarkoituskaan kestää, mutta usein tuntuu, että tarkoitus ei ole edes toimia ajatellulla tavalla. Usein on laite suunniteltu niin kuin kaikki rakastaisivat nippeleitä ja ohjelmointia, eikä ainakaan naisten (edelleen tekevät useimmat kotityöt) työtä helpoteta.
Voisiko olla toisinkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti