Simo-eno, palkkaluokka B6 kai, ei luopunut sandaaleistaan vuosiin, vaikka remmit olivat poikki. Olihan niissä vielä pohja, ja olihan narua, se on aina helppo uusia.
Mummoni keräili äidin heittämiä sukkia ja parsi niitä käyttöönsä - kuka niitä pitkän hameen alta katselee!
Itselläni on sama tauti - tautiko vai järkevää käytöstä edes osaltaan.
Ilmiölle on suvun sisäinen nimikin, vihistely sukunimi Vihisen mukaan.
Maastokengät kestävät aikansa. Aika pian niistä häviää vesitiiviys. No korjataan, on spray, jolla saadaan tiiviys takaisin, mutta toki on ensin kengät puhdistettava huolella. Jää siis monelta tekemättä? Kengät kuitenkin on silloin jo kävelty sisään, ne alkavat tuntua omilta ja paranevat koko ajan. No sitten katkeilevat nauhat, toinen ensin, mutta molemmat toki uusitaan, jos uusitaan, moni ostaa uudet kengät. Näissä jalkineissa hyvää ei saa halvalla, siis kannattaa kalliit kengät pitää kunnossa.
Ensimmäiset maasturit heitin surutta. Olin kävellyt niillä kouluun koko talven ja kesälläkin käyttänyt niitä poluilla. Mutta kun lähdimme Kevolle, otti ihan 8 kilometriä saada hirmuiset rakot molempiin kantapäihin. Kengät olivat rinkka selässä aivan omituiset, erilaiset, kun oli etukenossa, painoa päällä.
Toisia huolsin, paikkailin jopa, parikin kertaa vaihdoin nauhoja. ja mukavat olivat. Mutta tuli taas syksy, karike ja lehtiroska peitti polkuja ja kallioita ja liuúin muutaman kerran, jalka lipsahteli ja sain jopa pikkuvammoja kepistä huolimatta. Enkä vieläkään heittänyt, kas kun nämä kengät raaski panna jalkaan mihin olosuhteisiin tahansa! Mutta kerran se loppu tuli näillekin kengille: ihan tiepohjalla, jolle oli ajettu mursketta, pohja alkoi kuoriutua, pieni muru kerrallaan se irtosi ja silloin tuli lähtö. No nauhat otin tietysti talteen...
Ihan piti tehdä päätös. Sain itselleni vakuutetuksi, että tarvitsen kunnon kengät. Ei ollut kovin vaikeaakaan, kun joka ikinen aamu ja usein päivälläkin vaelluskenkiä käytän. Ja nyt minulla on kahdet, toiset kevyempään käyttöön, ja ne toiset ovatkin sitten todella laadukkaat, jalan jatkeet, kevyet ja pitävät, eivät edes kylmässä jäykisty.
Ostin Namibiassa uusia paitoja. Olihan minulla silloin, 1991, vaikka kuinka hienoja kesäpaitoja ja T-paitoja, mutta kun ne olivat pehmeitä ja ihossa kiinni, ne eivä todellakaan olleet ilmastoon sopivia.
Menin Windhoekissa herrain vaateliikkeeseen, jossa vanhaherra myi asiantuntevasti sellaisia paitoja, joita buurit pitivät. Näin paksuja? Ei valkoisia, khakia? Tiesi, mitä myi. Paidat muuttivat olon, pysyivät irti ihosta, kestivät pesut ja silitykset. Ja kestivät yli 20 vuotta kohtalaisen hyvän näköisinä, kunnes taskujen yläreuna alkoi kulua. Siis yli 20 vuotta, eniten käyttämäni kesävaatteet!
Joskus 90-luvun puolivälissä ostin kaksi nepparipaitaa. Joku sanoi niitä farkkupaidoiksi, mutta kun väri ei ole sininen tai musta, oli aluksi khakinvihreä, mutta nyt harmaa. Aluksi ne olivat kivoja kouluvaatteita, mutta sitten ne sorrettiin metsävaatteiksi ja kun omaa metsääkin piti hoitaa, paidat, vahvat ja suojaavat, joutuivat kovaan kulutukseen, mutta aina ne oli mukava päälle heittää.
Vähitellen alkoivat hihansuut rispaantua, tasku venytti reiän viereensä, maalatessa tuli tahroja, pihka teki läiskiä. Mitä sitten? Erinomainen vaate yhä, mutta ei ehkä citylle sentään? Kaulukset ovat puhki, ja joka kerta pyykkiin heittäessä miettii, vieläkö tuon pesisi, saati silittäisi.
Muta esimerkiksi vattupuskiin ei oikein goretex-kamppeita laiteta, ei, mitkäpä kaksi paitaa jälleen olivatkaan parhaita. Ja juuri tulimme Puumalasta: toinen hienous oli kuin uniformuni, aamulla päälle ja metsään, tientekoon, halonhakkuuseen, kalalle paitaa säälimättä.
Tänä aamuna taas silitin toisen näistä paidoista.
Olisin varmasti yhtä pihi housujenkin kanssa. Mutta kävi niin onnettomasti/onnellisesti, että paino putosi ja oli jotakuinkin pakko hankkia housuja, kerralla todella monet. Ei voinut vihistelläkään.
Niin, on minulla aivan ensiluokkaisia retkeilyvarusteitakin. Minä ns. ansaitsen sellaiset, olen hyvin paljon luonnossa. Mutta kun aina ei olla puistomaisessa paikassa, edes polulla. Pitää olla sellaistakin, joilla voi ja raaskii mennä. Kun selvässä kangasmaastossa ei mikään liiku!
Mummoni keräili äidin heittämiä sukkia ja parsi niitä käyttöönsä - kuka niitä pitkän hameen alta katselee!
Itselläni on sama tauti - tautiko vai järkevää käytöstä edes osaltaan.
Ilmiölle on suvun sisäinen nimikin, vihistely sukunimi Vihisen mukaan.
Maastokengät kestävät aikansa. Aika pian niistä häviää vesitiiviys. No korjataan, on spray, jolla saadaan tiiviys takaisin, mutta toki on ensin kengät puhdistettava huolella. Jää siis monelta tekemättä? Kengät kuitenkin on silloin jo kävelty sisään, ne alkavat tuntua omilta ja paranevat koko ajan. No sitten katkeilevat nauhat, toinen ensin, mutta molemmat toki uusitaan, jos uusitaan, moni ostaa uudet kengät. Näissä jalkineissa hyvää ei saa halvalla, siis kannattaa kalliit kengät pitää kunnossa.
Ensimmäiset maasturit heitin surutta. Olin kävellyt niillä kouluun koko talven ja kesälläkin käyttänyt niitä poluilla. Mutta kun lähdimme Kevolle, otti ihan 8 kilometriä saada hirmuiset rakot molempiin kantapäihin. Kengät olivat rinkka selässä aivan omituiset, erilaiset, kun oli etukenossa, painoa päällä.
Toisia huolsin, paikkailin jopa, parikin kertaa vaihdoin nauhoja. ja mukavat olivat. Mutta tuli taas syksy, karike ja lehtiroska peitti polkuja ja kallioita ja liuúin muutaman kerran, jalka lipsahteli ja sain jopa pikkuvammoja kepistä huolimatta. Enkä vieläkään heittänyt, kas kun nämä kengät raaski panna jalkaan mihin olosuhteisiin tahansa! Mutta kerran se loppu tuli näillekin kengille: ihan tiepohjalla, jolle oli ajettu mursketta, pohja alkoi kuoriutua, pieni muru kerrallaan se irtosi ja silloin tuli lähtö. No nauhat otin tietysti talteen...
Ihan piti tehdä päätös. Sain itselleni vakuutetuksi, että tarvitsen kunnon kengät. Ei ollut kovin vaikeaakaan, kun joka ikinen aamu ja usein päivälläkin vaelluskenkiä käytän. Ja nyt minulla on kahdet, toiset kevyempään käyttöön, ja ne toiset ovatkin sitten todella laadukkaat, jalan jatkeet, kevyet ja pitävät, eivät edes kylmässä jäykisty.
Ostin Namibiassa uusia paitoja. Olihan minulla silloin, 1991, vaikka kuinka hienoja kesäpaitoja ja T-paitoja, mutta kun ne olivat pehmeitä ja ihossa kiinni, ne eivä todellakaan olleet ilmastoon sopivia.
Menin Windhoekissa herrain vaateliikkeeseen, jossa vanhaherra myi asiantuntevasti sellaisia paitoja, joita buurit pitivät. Näin paksuja? Ei valkoisia, khakia? Tiesi, mitä myi. Paidat muuttivat olon, pysyivät irti ihosta, kestivät pesut ja silitykset. Ja kestivät yli 20 vuotta kohtalaisen hyvän näköisinä, kunnes taskujen yläreuna alkoi kulua. Siis yli 20 vuotta, eniten käyttämäni kesävaatteet!
Joskus 90-luvun puolivälissä ostin kaksi nepparipaitaa. Joku sanoi niitä farkkupaidoiksi, mutta kun väri ei ole sininen tai musta, oli aluksi khakinvihreä, mutta nyt harmaa. Aluksi ne olivat kivoja kouluvaatteita, mutta sitten ne sorrettiin metsävaatteiksi ja kun omaa metsääkin piti hoitaa, paidat, vahvat ja suojaavat, joutuivat kovaan kulutukseen, mutta aina ne oli mukava päälle heittää.
Vähitellen alkoivat hihansuut rispaantua, tasku venytti reiän viereensä, maalatessa tuli tahroja, pihka teki läiskiä. Mitä sitten? Erinomainen vaate yhä, mutta ei ehkä citylle sentään? Kaulukset ovat puhki, ja joka kerta pyykkiin heittäessä miettii, vieläkö tuon pesisi, saati silittäisi.
Muta esimerkiksi vattupuskiin ei oikein goretex-kamppeita laiteta, ei, mitkäpä kaksi paitaa jälleen olivatkaan parhaita. Ja juuri tulimme Puumalasta: toinen hienous oli kuin uniformuni, aamulla päälle ja metsään, tientekoon, halonhakkuuseen, kalalle paitaa säälimättä.
Tänä aamuna taas silitin toisen näistä paidoista.
Olisin varmasti yhtä pihi housujenkin kanssa. Mutta kävi niin onnettomasti/onnellisesti, että paino putosi ja oli jotakuinkin pakko hankkia housuja, kerralla todella monet. Ei voinut vihistelläkään.
Niin, on minulla aivan ensiluokkaisia retkeilyvarusteitakin. Minä ns. ansaitsen sellaiset, olen hyvin paljon luonnossa. Mutta kun aina ei olla puistomaisessa paikassa, edes polulla. Pitää olla sellaistakin, joilla voi ja raaskii mennä. Kun selvässä kangasmaastossa ei mikään liiku!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti