Maailman paras vattupaikka! Jokitörmän ylle kaartuu vattupusikko, alla saa kulkea tuoksuvassa holvissa. Ei tarvitse edes kurkotella, marjat tulevat eteesi juuri sopivalla korkeudella.
Sama paikka on parin vuoden päästä tiheä jättipalsamipusikko, kulkijan hikiseen pintaan tarttuu siemeniä, joita kasvi ampuu pienestäkin hipaisusta.
Ihana, rauhaisa mökkiranta. Vesilinnut ovat oppineet elämään rinnan ihmisen kanssa, on kiva seurata niiden touhuja. Mutta saapuu rantarosvo, läheiseltä tarhalta on joskus päässyt minkkejä karkuun. Ja sitten ei ole vesilintuja lahdella, minkki on liian tehokas suomalaiseen rantaan - ja lienee jo syrjäyttänyt oman vesikkomme?.
Naapurin ökyhuvilalla on isot pihat. Kasvejakin on vaikka minkä laisia, on perennaryhmiä, yhden kesän kukkia, hoitonurmea. On piennarkasveja, on varjokasveja, on kasveja suojaamaan ja peittämään solia ja komposteja jopa. On myös jättiputki, joka karkaa läheiseen lehtoon ja kauas alkuperäiseltä paikaltaan, sinunkin tontillesi. Älä koske sormin, älä anna sen hipaistakaan ihoasi!
Kitke, niitä, kompostoi, polta - tee mitä vain, eroon et pääse? Eroon ei myöskään helpolla pääse kurttulehtiruususta.
Ihan kiva olisi, jos tässä lossirannassa olisi vähän muutakin katseltavaa kuin aina sama ranta. Ai niin, pihalla on lupiini siemenvaiheessa. Ensi kerralla otan siemeniä taskuun ja heittelen tuohon vähän.
Joku on heitellyt, lupiini on nyt joka paikan kasvi, joka syrjäyttää muut. Paitsi koollaan ja kasvuvoimallaan, se voittaa myös hernekasvina: se lannoittaa typpibakteereillaan maan niin, että siinä on aivan liikaa typpeä alkuperäisille kasveille.
Virmutjoella on majavia. Auton nokka sinne päin, luontoelämys saa maksaa paljonkin bensiiniä. Mutta kas, kun omaan mökkirantaan iskeentyy majava, kaivaa onkaloita rantapenkan täyteen, rakentaa jopa pesän, onkin tilanne toinen. Eikä metsänomistajakaan oikein haluaisi majavaa omalle palstalle. Kanadanmajava se on, beaver, eurooppalainen ammuttiin loppuun 1851 Suomessa.
Upeita perhosia! Lämmennyt ilmasto tuo meille yhä uusia lajeja, ja ennen harvinaiset yleistyvät. Mutta sama lämmin tuo mukanaan myös yhä uusia tuholaisia, vaikkapa coloradonkuoriaisen.
Ei kaikki tulokkuus tai karkulaisuus ole pahasta. Esimerkiksi akilleija tai puna-ailakki ovat vallan viehättäviä lisiä luontoomme. Emmekä ole sentään Australia, jossa ainakin kaktukset ja kanit ovat olleet katastrofi. Niinhän ovat myös kissa ja rotta monessakin paikassa.
Mutta harkintaa, hyvät ystävät. Juuri sinun tai minun ei tarvitse olla se, jonka takia luontoomme leviää jotakin sinne todella kuulumatonta.
Kuvan muukalainen on uusi tulokas, mutta itse suolle muuttanut. Mikä se on? Baltiantoukokämmekkäkö?
Sama paikka on parin vuoden päästä tiheä jättipalsamipusikko, kulkijan hikiseen pintaan tarttuu siemeniä, joita kasvi ampuu pienestäkin hipaisusta.
Ihana, rauhaisa mökkiranta. Vesilinnut ovat oppineet elämään rinnan ihmisen kanssa, on kiva seurata niiden touhuja. Mutta saapuu rantarosvo, läheiseltä tarhalta on joskus päässyt minkkejä karkuun. Ja sitten ei ole vesilintuja lahdella, minkki on liian tehokas suomalaiseen rantaan - ja lienee jo syrjäyttänyt oman vesikkomme?.
Naapurin ökyhuvilalla on isot pihat. Kasvejakin on vaikka minkä laisia, on perennaryhmiä, yhden kesän kukkia, hoitonurmea. On piennarkasveja, on varjokasveja, on kasveja suojaamaan ja peittämään solia ja komposteja jopa. On myös jättiputki, joka karkaa läheiseen lehtoon ja kauas alkuperäiseltä paikaltaan, sinunkin tontillesi. Älä koske sormin, älä anna sen hipaistakaan ihoasi!
Kitke, niitä, kompostoi, polta - tee mitä vain, eroon et pääse? Eroon ei myöskään helpolla pääse kurttulehtiruususta.
Ihan kiva olisi, jos tässä lossirannassa olisi vähän muutakin katseltavaa kuin aina sama ranta. Ai niin, pihalla on lupiini siemenvaiheessa. Ensi kerralla otan siemeniä taskuun ja heittelen tuohon vähän.
Joku on heitellyt, lupiini on nyt joka paikan kasvi, joka syrjäyttää muut. Paitsi koollaan ja kasvuvoimallaan, se voittaa myös hernekasvina: se lannoittaa typpibakteereillaan maan niin, että siinä on aivan liikaa typpeä alkuperäisille kasveille.
Virmutjoella on majavia. Auton nokka sinne päin, luontoelämys saa maksaa paljonkin bensiiniä. Mutta kas, kun omaan mökkirantaan iskeentyy majava, kaivaa onkaloita rantapenkan täyteen, rakentaa jopa pesän, onkin tilanne toinen. Eikä metsänomistajakaan oikein haluaisi majavaa omalle palstalle. Kanadanmajava se on, beaver, eurooppalainen ammuttiin loppuun 1851 Suomessa.
Upeita perhosia! Lämmennyt ilmasto tuo meille yhä uusia lajeja, ja ennen harvinaiset yleistyvät. Mutta sama lämmin tuo mukanaan myös yhä uusia tuholaisia, vaikkapa coloradonkuoriaisen.
Ei kaikki tulokkuus tai karkulaisuus ole pahasta. Esimerkiksi akilleija tai puna-ailakki ovat vallan viehättäviä lisiä luontoomme. Emmekä ole sentään Australia, jossa ainakin kaktukset ja kanit ovat olleet katastrofi. Niinhän ovat myös kissa ja rotta monessakin paikassa.
Mutta harkintaa, hyvät ystävät. Juuri sinun tai minun ei tarvitse olla se, jonka takia luontoomme leviää jotakin sinne todella kuulumatonta.
Kuvan muukalainen on uusi tulokas, mutta itse suolle muuttanut. Mikä se on? Baltiantoukokämmekkäkö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti