Tai sitten ei Jumalaa lainkaan

Kuusi päivää puuhastelua, ankaraa työtäkin kai.  Suurta kekseliäisyyttä osoittaen kaikenlaista synnytettiin, varmaan kaikkea sitä, mitä luomakunta tarvitsi - ihminen tarvitsi?
Ja seitsemäs päivä oli lepopäivä. 
Lepääkö Jumala yhä?
Jatkuuko luomistyö,  jatkuuko se heti, jatkuvana, vai tuleeko vaiheita?
Niin oli hyvä - siis ei tarvitse jatkaa.

Jumala on siis jähmeä ja muuttumaton.  Jumalan tarpeet eivät muutu.  Jumala ei kehity, edisty, halua mitään uutta?
Näinhän tämä on nähtävä, koska uskonto on jämähtänyt n. 5000 vuotta vanhalle tasolle tai 600-luvulla alkaneelle tasolle. Kristityt nostivat kyllä Isän sivuraiteelle, mutta onhan tätäkin jo 2000 vuotta ihmetelty.

Tätä ikivanhaa on puolustettava nykyaikaisin asein, pommein , terrorilla, itsemurhaiskuilla.  Tai aikanaan ristiretkillä tai valtionuskonnoilla tai...

Kun Jumala on jähmettynyt, ihminenkään ei saa muuttua?  Minkäänlainen edistys ei ole mahdollista, ettei ihmisestä tule kilpailija Jumalalle tai hän tee elämäänsä niin helpoksi, että jää aikaa kaikenlaiseen, mikä vierottaa Jumalasta.
Raamatussa on (lainattu) opetuskertomuskin tästä.  Nimrod, suuri metsästäjä, jättiläinen, alisti valtansa alle kansoja.  Oliko hän Sinearin kuningas vai Baabelin herra, yhdentekevää, hänellä oli valtaa haastaa Jumala.  Torni oli niin korkea, että hän ammutti nuolia taivaaseen, ne putosivat verisinä takaisin.  Piti sekoittaa kielet, estää ihmisiä ymmärtämästä toisiaan, hajottaa porukat.
Aika mitätön kaikkivaltias, tuollainen.
Ihmisen kehittyminen kyllä mitätöidään Uudessa Testamentissakin.  Lapsenusko on oikeampaa kuin pohdiskelu, epäilyn voittaminen, tiede ja järki.  Kätevää!

Miten paimentolaisyhteiskunnan lakikirja vastaa kvanttifysiikkaan?
Ihan ymmärrettävää on, että uskonto on aina muutosta vastaan.  Olisiko vaikka naispappeus hyvä esimerkki? Vieläkö maa on kaiken keskipiste?  Saako lukea Raamattua jo ihan itse?

Aivan varmasti on kyse (ainakin ollut) vallasta.  Uskonto on hallintojärjestelmä.  Hallitsija on jopa paavin vasalli ajoittain, mutta usein kirkon asettama, "Jumalan armosta", vaikka alunperin Jumala ei edes kuningasta halunnut, siis Saulia.  Uskonto sanelee rajat ajatuksille ja rankaisee "väärästä", joka sotii sitä vastaan. 

Tällainen uskontovalta tekee kaikki muut vääräuskoisiksi.  Pakana ei ole sen parempi sana.  Samankin uskonnon sisällä voi toki nimitellä ja julistaa se toinen osa vääräksi.
Ja omaa on puolustettava, tavalla tai toisella, omia on kontrolloitava, omille on syötettävä se ainoa usko.  Kristityt panevat paremmaksi: koko maailma on saatettava lähetyskäskyn avulla kristityksi!

Tämmöisen jähmeän Jumalan, lepäävän Jumalan, kuolleen Jumalan kanssa ihmiselle ei paljon tehtävää jää.  Hänen kuuluu palvoa ja palvella, elää sääntöjen mukaan, totella pappien välittämiä viestejä.  Hassuinta - kamalinta - on, että tämä kaikkivoipa muka tarvitsee ihmistä puolustamaan itseään, jopa väkivallalla!

Ihmisen tulkinta?  Ei esimerkiksi Raamattu kaikkineen mitenkään käy moraalin pohjaksi tai elämänmalliksi. 
Ihmisen tulkinta Jumalansa vaatimuksista on tällä hetkellä aivan hirveä, juuri on paukkunut Pakistanissa ja Brysselissä.

Tarvitaan puhuva Jumala.  Tai sitten ei Jumalaa lainkaan.
Kas kun pappi, imaami, erilaisten yhteisöjen johtajat puhuvat vain osalle.

Ei nimi miestä pahenna

Pikkupoikana luin Seura-lehdestä, kuinka joku oli saanut nimikseen todella hirmuisen yhdistelmän.
Hän oli Apina Nikolai.  Apina ja vielä venäläinen!  No, eipä sukunimi siitä parantunut, oli Kakkiainen.  Juttu kertoi, kuinka hän oli saanut nimen vaidettua, hänestä tuli Tiepuoli.

Meillä on, kuten varmaan aika monella muullakin, tapana kävellä silloin tällöin hautausmaalla.  Hautausmaalla käymme aina, jos olemme jossakin suurkaupungissa vähänkin pitempään.  Yhdellä reissulla näkee hirmuisen palan historiaa ja maan kulttuuria, kansantapoja ym.  Vaikkapa Vilnassa: näkyy sen kymmenen eri kristillistä suuntausta, puolalaisuuden suuri vaikutus, juutalaisuus ja se, kuinka haudoilla käydään, miten menneitä muistetaan.  Aleksanteri Nevskin luostarin vieressä Pietarissa oleva hautausmaa on yksi suosikeistani mustarastaineen, lentokoneenpotkureineen ja
varsinkin siksi, että siellä lepää paljon venäläistä kulttuuria.  Esimerkiksi herra Pjotr Tsaikovski, mm. Maija piti saada katsomaan "Tsaikkarin hautaa".

Mutta mitäs sitä niin kauas: mennään vaikka Lemille! Onkohan ollut vauras talo, kun sukunimenä on Rasvasuu?  Nimi ei varmaan ihan yhtä hyvältä kuulosta nykyaikana, jolloin rasva on lähinnä ellotus.
Lappeenrannassakin on haudoilla rampattu toki.  On tuttuja.  On jännittävä seurata eri aikakausien kiviä, kuoleman ja iankaikkisuuden symboleita, uskonnon/uskonnottomuuden merkkejä.  Karmea totuus lapsikuolleisuudesta paljastuu heti vanhan hautausmaan portin lähellä: kivessä on allekkain useita heti tai alle vuoden vanhana kuolleita lapsia, olikohan niitä peräti 8.

Sano joku, joka olisi ollut koko ikänsä tyytyväinen omaan nimeensä.  Kerro samalla, kenen nimeä ei olisi väännelty, olkoonkin hellittely- tai kaveritarkoituksessa.  Mutta nyt oikeastaan voin katsoa taaksepäin ja olla ylpeä nimestäni, suvustani - jos kerran olen ylpeä itsestäni!

Tuostako minut muistetaan?  Luonto ja hiihtely.  Iso osa, ei se kuitenkaan kaikki ole.


Ammatti näkyy usein nimessä.  Suutari(nen), Räätäri ja Ampuja.  Kuka esi-isä siis oli?  Mutta kyllä se asuinpaikka yhä näkyy myös, varsinkin kun lisää nimeen sen savolaisen aatelistunnuksen,
- nen-diminutiivipäätteen.  Peltonen, Lahtinen, Nieminen, Mäkinen...  Vaan jostakin Lahden (?) kohdilta länteen alkaakin - la- ja - sto-maailma (-lä, -stö), vai mitä, herra presidentti?  Joillakin on molemmat:  Herra Hakala haluaisikin olla Hakalisto?

Joka paikkakunnalla taitaa olla se oma sukunimistönsä, vanhoja, kunnioitettuja nimiä alueellaan.  Mutta siirräpä esimerkiksi Sikiö pois Ruokolahden, Rautjärven, Parikkalan tienoilta, nimi ei enää olekaan komea ja asiaankuuluva.  Torvi on lemiläinen erikoisuus, eikä todella ole nimenkantajan vika, että nimellä on se toinenkin merkitys.  Taipalsaarella on Vitikaisia ja Pohjois-Karjala on Korhosia täynnä, Tarhoset miehittävät Puumalan seutua ja Pullit, Rantaset asuttavat Hanhijärveä.

Oma sukunimi on "suomennettu", kukas sitä suomalaisuuden hurmassa "Reisvänni" (Redsven) halusi olla.  Komea nimi, suoraan luonnosta.  Joissain (etu)nimissä on saatu esiin myös luonnon herkkä kauneus, Aaltohan on vain komea?  Ilta, Tyyni, Tuuli/a, Lauha.  Ja Kaisla ja siitä varsinkin versio Kaisli on jostain syystä erityisen mieleen.

... jos ei mies nimeä?  Oma sukunimi oli kiusaksi asti instituutio varsinkin 60-luvulla.  Mitään ei voinut Lappeenrannassa, jopa Etelä-karjalassa tehdä ilman, että joku tunsi.  Hyvässä ja pahassa: kaupassa sai alennuksen, ei tarvinnut missään henkilöpapereita, mutta toisaalta olit aina silmän alla ja kannoit suvun kunniaa mukanasi.  Pahinta kaikesta oli, että koskaan et ollut minä itse, vaan aina Aallon poika.  Toisaalta tänne oli helppo asettua, taas - oliko?
Vielä pitkälti 90-luvulla saattoi joku sotkea minut isääni (isä kuoli -89)!   Valitan , lapseni, ei varmaan ollut helppoa teilläkään?

Kyllä.  Olen minä itse, OMALLA nimelläni.  Jaan ylpeänä nimeni  seuraavan polven käyttöön.

Eiffel-tornin myynti ei ole mitään!

Muistanpa, muistanpa hyvinkin, kuinka tutut opettajat olivat tyytyväisiä jäätyään eläkkeelle.  Huuli pyöreänä nuori pedakoomikko kuunteli, kuinka eläke oli 70.25% kymmenen viimeisen vuoden palkkakeskiarvosta (paras ja huonoin vuosi poislukien), ja muutamassa vuodessa indeksit nostivat sen palkan tasalle.  Miten tuo oli mahdollista edes?
Kaupunkilaisopettajille ei ollut asuntoa, peltoa ja niittyä, siinä se.  Korvaukseksi he saivat ns. kunnanlisää, parhaimmillaan se oli jopa 22 % palkasta.  Tämän eläkevaikutus oli aikamoinen!  Ja elinkustannusindeksihän toimi, kun hallitus vähän väliä esimerkiksi devalvoi kilpailukyvyn nimissä eli käytännössä nosti hintoja ja palkkoja, ja muutenkin Maalaisliiton hengessä piti esimerkiksi maidolla ja voilla ja muilla maataloustuotteilla hirmuista hintaa ja maksatti maataloustukea näin kuluttajilla tuntuvasti.

Johan sitä oli ihmetelty opiskeluaikoina, kun TVK:n miehet kävivät puhumassa ammattiyhdistysasiaa meille valmistuville: eläke olisi sitten 60-vuotiaana 66 prosenttia.  Oli kiva olla virkamieheksi valmistumassa. (Akavalainen OK oli silloin jo oppikoulunopettajien ym. järjestö, meillä oli SOL)
Kunnanpalkka sijoitettiin vähitellen palkkataulukoihin, kun asumisvelvoitettakaan ei ollut. Mutta 66 prosenttia jäi, ei vieläkään pahalta tuntunut.

Ainainen yhteiskunnan  rahapula antoi päättäjille pohdittavaa.  Millä ihmeen valtuuksilla eläkkeistä voi hallitus päättää?  Eläke on sopimus: maksat tämän palkastasi, työnantaja tämän ja saat eläkettä näin paljon tietyssä iässä.  Eikä työeläkettä maksa valtio vaan eläkevakuutuslaitokset. Ykskaks hävisi 6 prosenttia.  Kohta kerrottiin, että eläke lasketaankin elinikäisestä palkkakertymästä, ja varsinkin opettajilla alkupalkka on todella huono, kunnes ikälisät ja määrävuosikorotukset sitä jonkin verran korjaavat.  Ja eläkeikääkin sopi rukata ylöspäin, sain onneksi valita vanhan järjestelmän.
Siis 60 prosenttia palkasta on oikeastaan hyvin paljon alle kuudenkymmenen, ellei ole ollut huomattavia sivutuloja.

Yhä halutaan vähentää.  Lipposen hallitus keksi taitetun indeksin eli eläke seuraa 20%sesti palkkoja, 80% hintoja.  Palkat aina ovat edellä, so. eläkkeen reaalinen ostovoima on jo kahdeksassa vuodessakin huikeasti palkkojen perässä.  Eläähän sillä, mutta mitään et remontoi, hanki, et matkusta tms.  Onneksi on emäntä vakituisesti töissä.

On keksitty upeita sanoja tehdä eläkkeet liian isoiksi.  Toinen toisensa jälkeen ne termit on vääriksi osoitettu.  Eläkepommi on höpinää, kun rahastot tuottavat miljardivoittoja ja suuret ikäluokat ovat jo omat eläkkeensä maksaneet.  Huoltosuhdeasioissa aina unohdetaan mainita, että eläkeläinen ei vain saa rahaa, vaan maksaa myös sotumaksut ja verot.  Eikä saa lomarahoja, tulonhankintavähennyksiä jne.

Paha ennustus: joku meidän porvareistamme keksii, että eläkerahastojen tuottoja pitäisi ruveta käyttämään tilapäisen rahanpuutteen paikkaamiseen.  Millä sitten ne tulevat eläkkeet maksetaan?  Jo eläkkeellä olevat varmasti muistetaan syyllistää.  Varat on tietenkin sijoitettu, ne tuottavat nyt, mutta pelivaraakin on oltava.  Näpit irti!  Sitä paitsi, ei ole rahanpuutetta, raha on vain jakautunut uudella tavalla.  Lainlaatija on ymmärtänyt laatia semmoiset lait, että rahaa ei voi mitata yhteiskunnan käyttöön muualta kunnolla kuin palkansaajilta.

Koen tulleeni täydellisesti huijatuksi ja väärinkohdelluksi, tai oikeastaan ryöstö on laillistettu.  Silti kuulen edelleen olevani syyllinen muka monellakin tapaa: en ole ollut ns. tuottavassa työssä vaan yhteiskunnan varoja kuluttavassa eli loistyössä. (Mitään ei tarkoita päättäjälle, että teimme maailman parhaan koulun.) Olen suurten ikäluokkien edustajana vienyt kaikki työpaikat ja vielä eläkeläisenäkin työtä tehneenä vienyt jonkin nuoren työpaikan.  Ja nyt vaadin vanhetessani vielä suurta eläkettä.  Tarvitsen yhä enemmän yhteiskunnan palveluja, lähinnä hoito- ja hoivapalveluita.
Olen minä paha, sai, piti huijatakin.
 ----
Palkkaneuvottelut ovat toinen ikuisuushuijaus.  Ihan tosissaan uskotaan, että työntekijän asema jotenkin paranee.  Valtavat organisaatiot peuhaavat työläisten rahoilla.  Tulos saavutetaan viimeisenä mahdollisena hetkenä, sekaisena ja uupuneena jommatkummat jääräpäät antavat periksi.
Mitä saavutettiin?  Hetken etu hintoihin nähden, mutta kohta rako taas kiritään umpeen, jos ei muuten niin arvonlisäveroilla ja yhä uusilla maksuilla.  Ja silloin aikanaan ostovoima leikattiin vähän väliä tehdyillä devalvaatioilla.  Joku kiristyskykyinen eturyhmä ahnehtii muita enemmän ja kiristää muita, milloin on mikäkin aikansa AKT eturintamassa, itse muistan mm. jäänsärkijälakot, voimalalakot, paperimiesten etuisuudet, yleisradiolakon.
Mutta en muista milloinkaan yhteiskunnalla olleen "juuri nyt" varaa maksaa lisää julkisten alojen palkkoja, siis neuvottelujen alkaessa...

On naispalkkaeriä, tasa-arvoeriä, milloin mitäkin.  Puhetta: isojen teollisuusliittojen miehiä aika vähän on kiinnostanut naisen palkka, omat korotukset ovat aina syöneet naisten pikkuedun.
Oli ilo olla opettaja, palkka maksettiin samana sukupuolesta riippumatta. 

Toki oma OAJ-kin on joskus tuntunut huijarilta.  Esimerkiksi "selektiivinen palkkapolitiikka" antoi vuorotellen eri opettajaryhmille vähän enemmän - en tiedä yhtään ryhmää, jonka mielestä olisi tarpeeksi saanut.  Esimerkiksi luokanopettajia on niin paljon, että jaettavaa on paljon vähemmän per opettaja kuin vaikka erityisopettajalle (siis he vain ryhmän koon takia mainittuna).  Ja jotkut ryhmät odottavat vuoroaan aina vähän kauemmin, sanovat.

Siis en, en kiistä ammattiyhdistysliikkeen merkitystä ja saavutuksia.  Melko lailla voi panna yhtäläisyysmerkit sen ja työväenliikkeen saavutusten väliin työntekijän aseman, työolojen ja elintason saavuttamisessa.  Myöskään sopimista sanelun tilalla en voi tietenkään halveksia, ja kolmikanta on todella upea tapa neuvotella.  Tai siis ollut, voi SSS!

Itse asiassa myös kilpailukykykyykytyssopimus (Li Andersonin  ilmaisu) on myös huijaus sikäli, että kansalle uskotellaan kilpailukyvyn esteen olevan suomalaisissa työajoissa ja varsinkin palkassa.  Todellinen este on kuitenkin ihan muualla kuin keskivertoa alemmissa palkkakuluissa ja normaaleissa työajoissa: vika on esimerkiksi yrityksissä itsessään, kun ne mieluummin jakavat 1100 miljoonaa mieluummin osinkoina ulos kuin kehittävät, suunnittelevat, ajanmukaistavat tai hui, työllistävät.  Tuolla 1,1 miljardilla saisi 240 000 työpaikkaa (Arhinmäki), mutta ainahan sen voi panna taskuunsa ja vaatia lisää, työn yksikkökustannuksia pienentämällä.  Sana "sopimus" on myös huijausta, kun on kyse kiristyksestä pakkolailla.
----
Yksi mahtava itsepetos oli ennen EU-aikaa ja on osin vieläkin maatalouden omavaraisuus.
Kun suomalaiset asuivat maalla ja Maalaisliitto oli voimissaan, maatalous oli voimakkaasti tuettua ja tuet totisesti maksettiin hintoina.  Ylijäämääkään ei toki voinut edullisesti suomalaisille myydä, se piti varastoida ja esimerkiksi voivuori purkautui vähitellen alihintaan Englantiin ja Venäjälle ja suomalainen palkansaaja taas maksoi erotuksen.
No pitäähän maataloutta olla.  Oli viljan varmuusvarastojakin.

Mitenkähän omavaraisuuden olisi käynyt kriisin oikeasti yllättäessä?  Pelkästään öljyhana kiinni ja oho, eipäs ollakaan omavaraisia, miksei kukaan kertonut?  Mistä ne sadat tuhannet hevoset olisi kaivettu, mistä maatalouden työvoima?

Pikku asia ei ole myöskään nykyinen maataloustuki.  EU tukee ymmärtääkseni kaikkein eniten viininviljelyä.  Tukea saa myös mm. tupakka, mutta pohjoinen maanviljelys ei ihan niin tärkeää ole?
----
Koulutuslupaus on muotisana.  Kaikille suomalaisille taataan tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen.  Mm. tästä syystä itse koulutus on ilmainen kaikilla tasoillaan.
Useampi hallitus on leikannut vaikka mistä, mutta ei koulutuksesta.
Tämä hallitus tuntuu ottaneen koulutuksen kurittamisen oikein keppihevosekseen.  Kehittämistähän se, taas.  Ajankohtaiset asiat jätän tällä kertaa, kun "kaikki" seuraavat aikaansa.

Kun valtionavut lakkasivat olemasta korvamerkittyjä, alkoi tapahtua.  Kunnat oli saatettu ensin pulaan pienentämällä valtionosuuksia.  Ovela veto: kunnat saisivat nyt muka itse päättää, mihin rahat menisivät.  Mutta kun raha ei riittänyt edes lakisääteisiin menoihin, piti alkaa ainainen säästö, juustohöyläily, "kehittäminen".  Siis kouluverkko alas, keskitystä.  Lisää keskittämistä, kun ei ole varaa korjata homekouluja.  Pelailua ryhmäkoilla, tarvikemäärärahoilla, ruoalla, millä vain.
Tasa-arvoa on laskea yksikkökustannukset/oppilas, mutta tasa-arvoa ei ole saada käydä lähikoulua saati koulua omalla kylällä, koulua, jonka aikaansaivat useinkin omat kyläläiset jo ennen kansakoululakia.  

Mitä on valtionosuus/valtionapu?  Siis kunnat keräävät tuloverot ja tilittävät ne valtiolle, joka palauttaa, minkä hyväksi katsoo, sanomatta nykyisin juuri ollenkaan, mihin rahat tulee käyttää.  Ilmeisesti valtionosuuksia ei koskaan saa tarpeeksi, lisäksi on kuntia, joilla ei niitä veronmaksajia oikein olekaan ja jotka ovat siis valtiontuen varassa.
Mitäpä SSS sanoisi, jos kunnat eivät tulouttaisikaan veroja valtiolle?

Kaikilla tasoilla säästetään, tarhasta yliopistoon.  Joku ryhdikäs yliopiston kirjastonhoitaja uskaltaa olla eri mieltä.  Muuten kaikki alistuvat?
Opiskelijat saavat pienempää opintorahaa ja vähemmän aikaa.  Isin pussilla siis käydään, tai sitten tehdään töitä kesken opiskelun myös lukukauden aikana, kun monellakin alalla on myös kesäkursseja.  Jos ei ole töitä tai varakkaita vanhempia?  Itselleni ei opintolaina ollut katastrofi, mutta kun yhteiskunta on ihan itse antanut mahdollisuuden opiskella ilman lainanottoa, paluu 70-luvulle tuntuu käsittämättömältä.

Ihana päättäjäporukkamme myös väljentää eri töissä olevia pätevyysvaatimuksia.  Siis koulutustarve vähenee.  Niukemmat määrärahat myös tarkoittavat opetushenkilövähennyksiä.  Nyt jo suuri osa opiskelusta on itseopiskelua, ns. kontaktiopetusta on yhä vähemmän.  Sanni-ministerin ajatuskukkasena on sanottu olevan, että niitä kouluttajia ei tarvitakaan, siinähän sitä työssä opitaan - joo, on opittu näköjään, kokkarien kanssa työtä tehdessä.  Mistä ihmeestä niitä oppisopimuspaikkoja sikiäisi, kuka koulutusta kontrolloisi, ja kuka harjoittelupalkalla elää?  Olisiko myös aikamoinen houkutus teettää työt aina uudella oppijalla palkkaamatta oikeasti ketään?
----
Kohta tarvitaan Suomessa enää valojen sammuttelijoita?  Niin, ja tarvitaanhan minua ja kaltaisiani hoitamaan yhä enemmän ihmisiä.  Ikävä vaan, että se työ ei tuota, se työ ei sovi läheskään kaikille, eikä palkanmaksajia ole.

Muita petoksia tai ainakin huijauksia on vaikka miten paljon.  On esimerkiksi väliaikainen autovero, joka on jäämässä näköjään pysyväksi.   Väliaikainenhan se on se julkisen puolen lomarahaleikkaus - ennustanpa, että se vakinaistuu kaikille aloille.  On edelleen Alko-monopoli: huijaus piilee siinä, kuinka Alko hyssyttelee ja toppuuttelee juomista, ohjaa kulutusta, tukee raittiustyötä, ja samalla edistää omaa myyntiään.  Ja huippuhuijaus, jonka molemmat osapuolet ja molemmat kansat varsin tiesivät, oli tietysti aikanaan se vankkumaton luottamus ja ystävyys Neuvostoliiton kanssa.

Muista muulla kerralla, aihe on loppumaton.

Parasta mahdollista

Enpäs alakaan nyt juttua maailmaa parantaakseni, ähäkutti.  Vaikka siihenkin otsikko olisi mitä mainioin: esimerkiksi lapsenoikeuksien sopimuksen tai ympäristöasioiden toteutuminen kuuluisi, kuuluu tehdä "parhaalla mahdollisella saavutettavissa olevalla tavalla", mutta kun se paras tapa tuntuu olevan niillä resursseilla, jota jää, kun kaikki himphamppu ja tingeltangeli ja eri eturyhmien edut on ensin valvottu.  Päättäjä määrittelee siis parhaan, mikä johtaa kummallisuuksiin.  Tarve on toissijainen vaikuttaja.

Ajattelin, ohoh, antaa kehujakin kirjoittaessani siitä omastani, hiihtelystä.
Ne negatiiviset jutut ovat useimmiten talvettoman talven ja muiden toimijoiden syytä.

Meille kuntoilijoille on aurattu uskomattoman paljon parkkitilaa, ja risteykseen on jopa rakennettu jakaja, jotta hiihtäjä selviäisi helpommalla.  Mutta minkäpä talvelle tekee: kun muut ladut ovat mitä ovat, tila loppuu "kaikkien" törmätessä kenttää kiertämään,  jolloin lähikaduillekin pysäköidään. Ja kun kevät vähän vielä lähestyy, maa paljastuu, alkaa kura-aika ja maan pehmeneminen.  Missä Attilan hevonen on tallannut, siellä ei ruoho kasva - ei kasva parkkipaikallakaan, ja auton kuramatto on todella tarpeen.

Latu pidetään kunnossa.  Mutta kun kaikille ihmeeksi joskus sattuu sateeton jakso, on turha ajaa latukoneella?  Ei ole.  Suurin osa ladusta on hyvää, joskin leveäksi ja väljäksi hiihdettyä, liukasta liippaa, kivaa hiihdellä.  Mutta kaikki metsäkohdat ovat roskaa täynnä, ja pitovoiteet ovat varsinainen roskaimuri.  Mutta tänä aamuna, lauantaina, latukone oli jo käynyt ennen yhdeksää.  Väärin: eivät kaikki siirtyneet tehdylle ladulle, suunnilleen kaikki pysyivät liukkaammalla, kuluneella ladulla, mistä seurasi paljon väistelyä ja ohituksia, onhan meillä oikeanpuoleinen liikenne.

Eilisellä reissullani kuljin seitsemästä tunnelista.  Kyllä, on useita tien alituksia, kiitos siitä, kiitos myöskin kuntalaisena ja veronmaksajana, tunneleilla on säästetty terveyskuluissa, vaikka niistä meteliä pidettiinkin.  Usein tunneli on kuitenkin samalla kevyen liikenteen tunneli.
Laduntekijä on huomaavaisesti lapioinut lunta kapeahkoksi juovaksi koko tunnelin matkalle, hiihtäjät ovat siihen yhden ladun tehneet.  Mutta kas kummaa, mistä siihen aina hiekkaa tulee, tietenkin jalankulkijoiden jaloista!  Kyllähän kuivalla kelillä hiekallakin voi kävellä, voisi.  Mutta nuoskalla se vieressä oleva hiekka saa sulamisvesiä ladulta, siis lumelle talsimaan latu montuille, hiekkaiseksi, pilalle.
Toinen juttu on se, että kunnossa olevalle tunneliuralle jotkut alfaurokset tulevat aivan liian kovaa, näkemättä muuta kulkijaa saati antamatta oikeuksia.

Tunneli siis alittaa katuja ja isojakin teitä.  Juuri kun on saatu latu kuntoon, tuleekin aura ja roiskauttaa suolat ja hiekat tunnelien suuaukkoihin.  Joihinkin tunneleihin tullaan suksilla alamäkeä, olisi kiva suhahtaa läpi, mutta ei, jarruta tilassa, jota ei ole, ota sukset kantoon.  Eilen kannoin suksia 6:ssa paikassa, onhan niitä tienylityksiäkin reitillä.

Latu jäällä voi olla talven parasta.  Vasten aurinkoa, rauhassa, tyyni päivä, upea latu tai luistelubaana, omaa rauhaa ja sopivasti evästä.  Totuushan on toinen?  Kuten pyöräilijöillekin, hiihtäjällä taitaa olla aina vastatuuli, pöpperölunta ladulla tai räntää päin naamaa.
Tai sitten ei.  Hyvällä kelillä jalankulkijakin herää, ja kun luistelubaana yleensä vie jonnekin, vaikkapa laavulle tai niemennokkiin, sinne siis tarpomaan.  Ja kun jalka humpsahtaa läpi, kokeillaanpa ladun päälläkin ja pilataan sekin.  Näin käy sielläkin, missä on jalankulkijoille omat polkunsa, jopa leveät väylät, kuten Karhusaareen.
Jäällä on tämmöisinä runsassateisina talvina usein vettä, nytkin.  Kyllä se jäätyy, ja seuraavana päivänä hiihtäjä saa - saisi - hyvät kyydit (ja hioisi suksensa voiteettomiksi), mutta kun se polkijan tekemä kuoppa terävine kantteineen ja tuhansine kavereineen on siinä tasapainoa viemässä.  Latumies tekee parhaansa, ajelee uusia uria, ja jalankulkija oitis polkee ne pilalle.  Koiranpaskatkin kuuluvat tähän juttuun!

Olisi kiva opetella uusia hiihtoreittejä.  Olen opetellut.  Mutta kun lunta on milloin on, latukarttoja ja opasteita ei ole uskallettu laittaa mihinkään?  Ei ole myöskään minkäänlaista tietoa, onko hiihtomaja auki, ennen kuin saavut pihaan ja toteat itse.  Ei ollut, hiihtolomalla, esimerkiksi Skinnarilan maja auki, liekö pulaa vapaaehtoisista, kun järjestöissä kaikki alkavat olla eläkeläisiä?  Huom! Skinnarilassa oli latuviitta, unohtunut ottaa pois Saimaan hiihdon jäljiltä, siinä luki: Merenlahti 4,6 km.  Missään ei lukenut esimerkiksi reitistä Huhtiniemeen (useita vaihtoehtoja), Ruohosaareen, Tyysterniemeen tai Piiluvaan.  Olisi viitoissa myös hyvä lukea, kuinka helppo tai vaikea latu on.
Kun tiedän, osasin lähteä kiertämään Ruohosaarenkin.  Ja jäällä pärjäsi hyvin, suksi ei uponnut missään latujen ulkopuolellakaan ja pilkkihiihto onnistui, ei liukuva potku.  Piti pärjätäkin, Ruohosaaresta Sammonlahteen ei latua ollut kunnostettu.

Mäet ryydittävät matkantekoa.  Mutta liika on liikaa.  Kuka keksisi sujuvan tavan päästä jäältä Huhtiniemeen?  Virallinen latu nousee niin jyrkästi, että pitää olla oikea hiihtäjä.  Ja latu noudattaa maastoa, on useita liian rajuja nousuja pitkän lenkin loppuun, kun kuitenkin autolle on Huhtiniemestä vielä ehkä 1,5 km ja 300 m kävelyä.  Monta oikopolkua tiedän, koirankusetuspolkuja mukaanlukien, mutta eilen menin virallista latua, ja räkäisenä ja puolikuntoisena se oli kai liikaa, kun yskästä autolle kävellessä ei loppua ollut tulla.  Niin, auto ei ollut aivan täpötäydellä parkkipaikalla, oli Estradin pihassa:  olihan noita hiihtäjiä ja siis myös autoja, kun vastaantulijoita lentokentän laidalla välillä Huhtiniemen liittymä - Kesämäenrinteen kulma tuli 58.

Hiihto, tai hiihtely, on niin iso asia monestakin syystä, että siihen kannattaa yhteiskunnan panostaa.
Ja kiitollisena totean, että niin on tehty.  Latu on usein ajettu ennen seitsemää aamulla, ja valot mahdollistavat pimeälläkin liikkumisen.  Kiitosta vaan!
Moikataan tavatessa, latumies.

Halpuutettua tulevaisuutta

Hurraa, hinnat laskevat!
Pakkolakien tilalle solmittu kiristyssopimus laskee palkkoja ainakin neljällä tavalla.
Työaika lisääntyy 24 tuntia vuodessa, työeläkemaksua siirretään palkansaajalle, suurempi osa työttömyysvakuutusmaksusta tulee palkansaajan maksettavaksi, lomarahoja leikataan 30 %.
Lisäksi mm. opintorahaa lasketaan.
Ainakin on itsestään selvää, että palkkojen noustessa hinnat nousevat, useimmiten kuitenkin niin, että ostovoima hiukan lisääntyy.
Miksi ei olisi ihan yhtä itsestään selvää, että palkkojen laskiessa hinnat laskevat.
Näkisi vain....

Aina tulee hyviä syitä nostaa hintoja.  Esimerkiksi maailmanmarkkinat: ylöspäin reagioidaan päivissä, alaspäin vie paljon, paljon pidempään, eikä läheskään koko laskua ole aikomustakaan toteuttaa.  Oikein hyvä esimerkki on polttoaine.

Hallitus uskoo kotimaisen kysynnän lisääntymisen olevan maan pelastus.  Tokihan siis on annettava kotimaisen kysynnän lisääntyä laskemalla hintoja.  Tosin tämä sama sinisilmäinen hallitus on jo omin toimin nostanut mm. sote-alan hintoja ja samaan aikaan pudottanut tulonsiirtoja eli pienituloisten ei tarvitse kulutusta nostaa?  Valtio on myös käytännössä irtisanonut julkisen alan työntekijöitä leikkauksillaan kulutusta työttömänä lisäämään. Heillekin riittävät rikkaiden pöydiltä putoavat murut?

Peruselämiseen kuluu entistä suurempi osa rahasta.  Samaan aikaan keskituloiselta lapsiperheeltä napataan jopa 3000 euroa vuodessa palkanalennusena ja maksujen korotuksina.  Lisää kulutusta, varmaan velaksi sitten!

Eläkeläiseltä ei leikata?  Taas suuret ikäluokat riistävät köyhää kansaa.  Olen jo tästäkin lukenut, huoltosuhteet ja eläkepommit ovat taas pinnalla, yllättävän vähän tosin, sillä on jo osoitettu hallituksen toimien ajavan keskituloiset eläkeläiset pienituloisiksi ja pienituloiset köyhyysrajan alle.
Se taitettu indeksi on pudottanut eläkeläisten toimeentuloa jo 90-luvun puolivälistä alkaen.
Se, tai mikä tahansa indeksi, pudottaa eläkkeitä palkkojen (ja hintojen?) laskiessa.
Monen eläkeläisen varallisuus on jo mennyttä.  Esimerkiksi taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla oleva omakotitalo on menettänyt ja menettämässä arvonsa.  Kuka sen ostaisi, kuka voisi sijoittaa asumiseen, kun työpaikka ei ole varma?
Siis muistakaa, suuret ikäluokat työllään nostivat tämän maan siihen vaurauteen, minkä SSS ja nuori ekonomistipolvi parissa vuodessa tuhoaa, suuret ikäluokat jo maksoivat eläkkeensä, suuret ikäluokat eivät vain loisi, vaan ovat myös eläkkeistään veronmaksajia ja maksavat enemmän sotemaksuja. Ja vaikka suuret ikäluokat "veivätkin kaikki työpaikat", he kyllä ne työpaikat loivatkin ja muutkin työpaikat.  Nyt ne pirut vielä elävät pitkään ja vaativat kovasti sosiaali- ja terveysalan palveluja ja hoitolaitoksia, siis luovat ihan vääränlaisia työpaikkoja eli palvelupaikkoja, eivät vientituotetyöpaikkoja.  Loistyötä.

Palkanalennusten ja työoloheikennysten lisäksi uhkaa palkansanelu, so. paikallinen työnantaja pääsee pompottamaan.  Kiitos lylyt ja fjäderit, saitte kuin saittekin paikallisen sopimisen sidottua yhteiskuntasopimukseen, tämä mahdollisuus pienenee olennaisesti.
Mutta nollasopimuksia on luvassa, siis käytännössä ostovoiman heikentämisiä ainakin inflaation ja maksujen nousun verran.

Ja ainahan on se mahdollisuus, että työnantajille suoraan kohdistunut palkkakulujen säästö käytetään sillä paremmalla tavalla.  Ainahan voi senkin rahan jakaa osakkeina ulos tai käyttää johtoportaan optio-ohjelmiin ja palkankorotuksiin.  Ja kannattaa sijoittaa ulkomaille. Kun ei sovittu mistään velvoitteista vastineeksi säästöistä, ei todellakaan voitu puhua yhteiskuntasopimuksesta.

Kuulkaa, mikä parku nousi, kun tuon kirjoitin: - Ei ole olemassa mitään rahaa!  On olemassa vain mahdollisuus olla maksamatta noita sovittuja asioita. 
Aha.  Siis firmat toimivat kädestä suuhun, kun nyt jaettiin kaikki ulos ennätysosinkoina, ei ole rahaa.

 (Otsikon halpuuttaminen on niitä ällösanoja. Kuuluu samaan sarjaan kuin muotisana voimaannuttaminen tai monet muut aikansa jokapaikan sanat, kuten visio, tulosjohtaminen,  tms.)

Aamullakin voi olla hiihtämässä

Muka...
No en varmasti lähde ilman aamiaista.  Muka lenkki ilman aamupalaa olisi kaikkein tehokkainta rasvanpolttoa.  Toisaalta, jos syödä punttaa liikaa, hiihto edes kohtuullisellakaan vauhdilla ei onnistu.
Kompromissi siis, vain yksi ruisleipä ja kurkkua päälle.  No kahvia tietysti: olen joskus ollut viikonkin kyllä ilman, mutta toka päivä oli aika vaikea mm. päänsäryn takia.

Auton kello näytti 5.45.  Mitä järkeä on tässä?  No on.  Joka tapauksessa olisin hereillä ja virkeä.  Ja se työssäkäyvä herää saunaan klo 7.15, saan siis jopa saunakaverin. (Tässä välissä saa kehua sitä Hetivalmista, meille suunniteltua (?) kiuasta.) Sukset olivat valmiina katolla, aamulenkki oli jo illalla harkittu.

Parkkipaikalla ei ole ei sitten yhtään autoa.  Ajan paraatipaikalle voitelukopin viereen.
Pakkasta on juuri sopivat kolme astetta ja voitelu oli helppo, eiliset toimivat oikein hyvin.
Tuuli on aika kova, melkein suoraan lännestä.  Kun valitsen kiertosuunnan oikein, myötäpäivään, saan tuulen koko pitkälle loppusuoralle selän taakse.

Latu on liippaantunut kiiltäväksi ja hirmuisen liukkaaksi.  Sukset liikkuvat itsestään.  Toisaalta vanha latu on myös kulunut, ja suksi muljuaa vähän urassa, joskus joutuu vähän jopa askeltamaan.
Latukone on paikoin rouhaissut alla olevaan jäähän asti, ja niissä paikoissa ei kerta kaikkiaan voi olla hiihtämättä tasatyöntöä.  Oikein pitää harkiten rajoittaa menoa, että nauttisi myös loppusuoralla.
Tuuli yrittää puskea vähän vastaan, mutta mainoskyltit ja talot masentavat sen.

Ensimmäinen tunneli ja loiva alamäki.  Tässä on joskus, useinkin, joutunut pidättelemään, kun edesssä on mennyt auraaja, joka ei luota pysyvänsä oikeassa reunassa ja pelkää kolaria.  Myös ylämäessä tunnelin jälkeen on haarakäynti-ihmisten perässä vauhti kuollut.  Kolmannella tunnelilla kuitenkin on sen verran jyrkkä mäentötsä, että siellä on tampattu joskus ylös jopa sukset poikittain.
Nyt suksi luisti pitkälle vastamäkeen, ja pito oli niin mainio, että ihan vuorotahdilla meni kepeästi ylös.  Useimmiten luistelen ylämäet, kun olen tätä tasankoa varten voidellut lähinnä viitteellisesti seinäpitoa tavoittelemattakaan.

Maakaasulinjalla on vähän roskaa ladulla.  Valoja ei ole, ja jää aika viime tinkaan suksen nostaminen, ettei kaarnanhelpeitä jää pitovoiteisiin.  Itse hiihtämiseen on riittävä valo kaupungin valoissa.
Toisen tunnelin mäki antaa reissun parhaat vauhdit - toisin päin tämä on ikävä mäki: kyllä sen jaksaa luistella toki, mutta se on jyrkkä eikä siihen oikein saa vauhtia.  Vastamäki menee taas vuorotahdilla.
Silloin oppikouluaikaan oikein opeteltiin kaikenmoisia ylämäkihiihtotapoja, esimerkiksi nelitahtista, mutta eipä mokomaa näe enää missään, ainakaan kilpailuissa.  No, piti vähän ylempänä kokeilla ja muistella.

Kahdesta kolmeen kilometriin tuntuu aina alamäeltä, vaikka ei siinä(kään) juuri mäkeä ole.  Alavilla paikoilla on nuoskakelien aikaan sulavesiä valunut latupohjalle, nyt niissä paikoissa saa huikean kyydin työntelemällä jääladulla.  Pieni nousu, ja olen kolmannella tunnelilla.  Kokeilin olla työntelemättä lisävauhtia, hyvin luisti tasanteenkin yli tunneliin.  Nyt oli edessä niin jyrkkä mäki, että pitäisi juosta ylös, tai haaroa, muta kun missään ei laissa kielletä pertsasuksilla luistelua, minusta tuossa on järkevää luistella, pääsee helpoimmalla ja nopeasti.

Mäki palkitsee.  Seuraa pieni alamäki palautua. Puolimatka-aidankulmasta  käännytään ja sitten on loivaa ylämäkeä puolisen kilometriä.  Sukset pelaavat, ja  tasamaalta tuntuu.   Ja kohta alkaakin tuuli työntää selän takaa.  Loppumatka on kunnolla valaistu. Pikku metsikössä oli ennen aina roskaa ladulla, nyt ei ole enää koko metsikköä.
Viiteen kilometriin asti on loivaa alamäkeä, tarvitsee vain hiukan auttaa sauvoilla tällä tuulella.
Latupohja on tasoitettu niin hyvin, että missään ei ole pikkuistakaan töyssyä, eikä suksen lipsahduksia tapahdu.

Huima alamäki, ennen tunneleita reitin suurin.  Vauhti vie lähes välitasanteelle, jossa pääsee työntelemällä helposti.  Viimeinen oikea ylämäki.  Mitä ihmettä: kuuden kilometrin kohdalla on ruuhka!  Eli vastaan tulee yksi hiihtäjä, sanomme huomenet, kun kumpikin on naatiskelija eikä hikiperse punaniska.   Huhtiniemen risteykseen asti taas tasatyöntöä ja sitten muutama potku ja alkaakin viimeinen kilometri.  Tasatyönnöllähän sekin menisi, mutta kun on niin hyvä keli, alan automaattisesti hiihtää kaksitahtista ja laskea, montako potkua tolppien välillä tarvitaan.  Loistokeli: 12 potkua, normaalikelillä menee 14.  Kun tämä selviää, työntelen loppumatkan.

Ei auton autoa.  KIA hörähtää ja sanoo, että olikin jo vähän ikävä.  Käynnistän, lastaan sukset katolle ja ajaa huruttelen kotiin.
Ja saunakaveri se nukkuu vielä.  Ehdin vaikka mitä.

Merellinen Lappeenranta, Lappeenrantani

Auto parkkiin.  Hyvin se sujahtaa taskuun siinä, missä oli Meijerin baari.  Leikkipuistossa on perhepäivähoitoporukoita, kahta eri väriä huomioliivejä vilisee ympärillä.
Kävelen Maalaisten laiturille.  Koirabaari on puolillaan lumen ja jään sekoitusta, odottaa kesää.
Jäällä istuu pieni poika, surusilmä.  Mitään ei sano.  Toki vaari-ihminen tietää, mikä on ongelma: sukset ovat ristissä, eikä mies pääse ylös tai konttaamaan edes.
- Nostanko mie siut ylös?
- Joo.
- Otatko sauvat?
- En mie tarvii.
Olisi tarvinnut, olisi pysynyt pystymmässä.  Sitä paitsi mies ei vielä tiennyt, että töksyttely on ainakin yhtä tärkeää kuin hiihto - vaikka miten noilla, tassumalleilla, töksyttelet?  Jo törmää äiti paikalle, toteaa kaiken olevan kunnossa ja alkaa hoputtaa pikkumiestä isosiskoa kohti Kasinon rantaan.

Paskaluotojen kohdalla ihmettelen, miten massiiviselta Pikisaaren talot näyttävät.  Jos tulisi nousuvesi, nuo jäisivät kyllä veteen!  Tuossa oli saha: sahan takia maaperät piti vaihtaa, oli niin kryosoottipitoista.  Itse asiassa koko "saari" on kolme pientä saarta maamassoin yhdisteltynä.
Missä ovat palvelut, kaupat ja päiväkoti?  Jopa frisbeegolfradan asukkaat puhuivat pois häiritsemästä uniaan.

Mertaniemestä nousi maihin ennen Hopeavuoreen menevä latu.  Latu jatkoi edelleen kohti Piiluvaa, jota kyllä silloin sanottiin Seurakuntien kesäkodiksi.
Mertaniemen  voimala on nyt varavoimalana.  Kovilla pakkasilla sekin oli käynnissä ja tuotti niin lämpöä kuin sähköäkin.  Maakaasuvoimala oli oikein edistyksellinen ja tekniikka monella tavalla hyötysuhteeltaan ylivertaista, mutta aika ajoi ohi - myös se aika, jolloin kaasu oli poliittisista syistä edullinen polttoaine.

Karhusaari on korkeaa kalliota.  Kallion laella oli tanssiravintola, jonne pääsi moottoriveneellä.  Kun kerran matkustajalaivat ajoivat Sinikolmio-nimistä reittiä, Karhusaaren asiakkaat sanoivat ajavansa Ginikolmiota, Kasino - Patria - Karhusaari.  Saaressa on nyt kaksikin laavua, toinen on supersuosittu
ja iso, toinen pieni ja kyyristelevä.  Paikka on juuri sopivan kaukana eli jäällä pitää satamasta taapertaa reilu kilometri.

Metsäsaimaan tehdas ja saha kolisee vasemmalla, Kaukas oikealla.  Tukit pitävät aika metelin.
Tehtaalle asti on rautatie, mutta se ei ole sähköistetty.  Tehtaan edustalla oli usein jäällä vettä.  Vettä oli niin paljon, että sitä varmaan pumpattiin, jotta jää paksuuntuisi.  Mutta suksimies ei jäätyvistä pohjista pidä.
Tehdasalueelle jäi suosittu hiihtomaja Hopeavuori, Anni Swanin perheen huvila, jonka ympäristön maisemat on helppo löytää Anni Swanin kirjoista.  Itse Hopeavuori on aikamoinen harju, jonka päällä ja rinteillä on varsin kovaa kuntoa vaativa pururata/latu.  Harjulla on korvasieniä ja kangasvuokkoja.

Kaijasaaren ja Karhusaaren välissä kökkii pilkkimiehiä.  Tuuli on ikävä, vaikka kylmä ei olekaan.
Selkä on tiukasti kohti minua.  Kurvaan vähän kauempaa vasemmalta, etteivät sukset kolise kaloja karkuun.  Lunta on jäällä juuri sen verran, että sauvat pitävät.  Jos latuja oli, ne ovat kaikki ummessa.  Luistelen muutaman sata metriä: kyllä se sujuu, mutta välillä suksi hiukan uppoaa liikaa pintarapeaan, tuulen muovaamaan paksumpaan kinokseen.  Eikä pertsasuksi todellakaan ole luistelusuksi, voiteet jarruttavat eikä muotokaan ihan oikea ole.
Seli seli - pysähdyn joka tapauksessa salmessa Pienen Kaijasaaren ja Mikonsaaren välissä.

Tässä on paikka, johon pitää tulla katsomaan leivän hankkimista.  Mertaniemen voimala, Metsäsaimaan tehdasalue ja UPM:n Kaukaan tehtaat ovat kaikki kuin asetettuina näytteille.

Vanha nopeusrajoitus kertoo, että saan ajaa vain 9 km tunnissa.  Väylämerkit käskevät ajaa punaisen ja vihreän reimarin välistä.  Joskus satun linjataulujen osoittamalle linjallekin, olen siis varmasti väylällä.  Myötätuuli painaa selästä ja luistelu vie itsestään pienemmän Kaijasaaren kärkeen kohti Mikonsaaren kansanhiihtolatua.  Yritän kuvata tuulen kiehkuroita hangella ja muistelen Abu Dhabin reissua, jossa sain nähdä hiekan liikkuvan samalla tavalla.  Uusi nopeusrajoitus on pelkistetty numeroksi: täytyy oikeasti tietää, on ko 9 solmuja vai kilometriä tunnissa.  Ilma on täynnä pienenpientä kidettä, vaikka onkin kirkasta: alan pelätä, että kaikki kuvat ovat epäteräviä, (ja niinhän ne ovatkin).

Sähkölinja repäisee halki saariston.  Tokihan Mertaniemi jonnekin sähkönsä purkaa?  Mutta tuohon ei silmä totu.

Akkasaari jää vasemmalle, Tuumanninhattu oikealle.  Hiihtelen kohti Myllysaaren kärkeä.  Akkasaaren salmi on keväisin paikka, jonne en ihan mielelläni mene, siinä on sen verran virtaa.  Akkasaaressa oli silloin ennemuinevanhaan lähin hiihtomaja.  Eipä ollut pitkä matka Kimpisen metsän läpi, Käkelänrinnettä alas ja vajaa kilometri jäällä.
Akkasaaren salmen, siis saaren ja Pappilanniemen välisen, kautta ajavat lähes kaikki pienemmät huvialukset ja veneet, olisi varmaan eläkeukolle kiva ammatti ruveta salmeen merirosvoksi...  Siis ainakin talvisin.

Pappilanniemi kurkottaa Saimaalle Akkasaaren vieressä.  Tämä luontokohde on punkkipelon takia jäämässä pois esimerkiksi koulujen käytöstä.  Mutta minä en häntä unohda, sitä paitsi punkkisyyni on tapana ja syytä muutenkin tehdä joka sulanmaan maastoreissun jälkeen.

Keskussairaala nousee komeasti näkyviin.  Se oli silloin 50-luvulla jotakin käsittämättömän suurta.
Siellä kävivät syntymässä niin Olli kuin Tiinakin.  Keskussairaalaa on sote-uudistuksessa kaavailtu korkeamman tason päivystyssairaalaksi - uskoo, kun näkee. Edelleen sairaala on Saimaalta katsoen aika mahtava.

Kukkosaaressa oli meillä poikasena hyppyri.  Korkealta kalliolta sai hyvän vauhdin.  Mutta alastulo oli onneton ja lyhyt ja vielä piti osata kurvatakin ennen jäälle laskemista.  Kivet väijyivät.

Myllysaaren uimala ja koko niemi on minulle ollut enemmän seikkailualuetta kuin uimala, mehän olimme kesät Lemillä.  Sentään olen tuolla muutaman päivän töitäkin tehnyt, kun rantatoimenvalvojana sai sijaistaa uimaopettajia ja rannanvalvojia.  Nyt alue on rakennettu täyteen kaikenlaista kiipeily- ja seikkailurataa, mutta on edelleen tilaa lasten rannoille ja hyville hiekkarannoillekin.  Ja sauna ja kaksikin avantouintipaikkaa vetävät omat porukkansa.

Hiekkavalli!  Kova haaste nuorelle suksimiehelle.  Siinä oli hyppyrikin- olipa paikka, kun allhaalla oli autotie, jonka yli piti suhahtaa edelleen jäälle.  Kai turvasyistä hyppyri purettiinkin.

Suuntaan kohti Halkosaaren kärkeä ja Keisarillista huvimajaa, mutta kurvaan oikeaalle ja "ajan" satamaan tuloväylää pitkin.  On siinä reimariviidakko.  Järvireimarit ovat erilaisia kuin merireimarit, mutta väri kyllä kertoo saman kuin korikin, kuvassa on länsiviitta eli väylä on reimarin länsipuolella.  Kaupunki nousee todella upeana Rivierana näkyviin Salpausselän sivuhaaralle.
Nosturi-indeksillä mitaten kaupungilla menee hyvin?  Kun muistetaan, että yksi raksamies työllistää yleensä 8 muuta, luulisi, että töitä piisaa - eestiläisille?

Ja satamassa on talvi.