Uusia sananlaskuja

Keskiaikainen uskonkäsitys, moraali ja kasvatusajatus - ja nykyaikainen aseistus.

 Demokratia on se, minkä minä itse itseni valinnut demokratiaksi sanon.

Demokratia on johtajan heikkoutta.

Vain minä osaan toimia kansani parhaaksi.  Vaikka kansa ei sitä tietäisikään.

Läpi maailman sekunneissa kulkeva tiedonvälitys.  Nopea tapa loukata vakaumusta.
Nopea tapa saada koko maailma pelkäämään. 

Uutiset ovat parasta propagandaamme.

Totta kai tietoa pitää vapaasti saada.  Miten muuten osaan rakentaa pommin?

Schengenin sopimus.  Rajat auki aseiden ja terroristien vapaalle liikkumiselle.

Koko Koraani kelpaa elämän ainoaksi ohjenuoraksi.  Koko Raamattua pitää noudattaa.

Minä saan tappaa uskoani loukanneen, vaikka hän ei edes ymmärrä loukanneensa.

Miehen ylivalta - miehen väkivalta.

Mitä oppia ja tietoa nainen tarvitsee.  Riittää, että hän osaa tarpeelliset tiedot ja taidot palvella miestä. Nyrkillä voi opettaa.

Herran valittu kansa.  Jumalan ruoska.  Pyhä sota.  Ristiretket.

Kosto ei ole vain oikein, kosto on velvollisuus.

Kun sanat loppuvat, saa ampua.   Kuva tai sanakin pitää kostaa verellä ja mellakoinnilla.

Kaikkivaltias jumala tarvitsee kostoonsa ihmistä.

Tarkoitus pyhittää keinot. On oikeus ja velvollisuus tuhota viattomia päämäärän saavuttamiseksi.

Neuvottelutulos.  Siis lepotauko valmistautuessa isoon iskuun.

Me olemme oikeassa.   Vain me. Vain meillä on oikeus olla olemassa.

Koko maailmassa saa olla vain oikeauskoisia/länsimainen elämänmalli/sosialismi.

Älä ajattele.  Kyllä sinun puolestasi ajateltiin jo satoja vuosia sitten. Hitlerkin ajatteli.

Se jumala on oikea jumala, jolla on vahvemmat aseet.

Jumalan nimen käyttäminen oikeuttaa mihin vain.

Tyhjennä päät.  Aja sisään vain yksi oppi.  Ylistä ja pakota ylistämään oppiasi. Sulje vapaa tiedonvälitys, rajat, yhteydet, älä unohda kulttuuriyhteyksiä.  Aseta kova kontrolli, palkitse urkkijat ja ilmiantajat.  Luo ulkoinen vihollinen.  Varustaudu ja julista muun maailman vääryyttä teitä rauhaarakastavia kohtaan.

Parasta, mitä voi antaa?

Kruuna vai klaava?
Kolikolla on kaksi puolta.  Harvoin se heitettynä kantilleen jää.  Nyt pitäisi.

Moni terroristi tekee niin kuin uskoo, Jumalan tahdon mukaan, tekee otollisinta, mitä voi.  Jopa parasta maailmalle, oppinsa mukaan.  Tappaa.  Miten oikeassa oleva voisi olla syyllinen? Klaava?

Missään et ole turvassa terrorismilta, väkivallalta, vaikka et mitenkään olisi loukannut.  Riittää, että olet vääräuskoinen.    Että yleensä olet.

Kaikkivaltias jumala tarvitsee ihmistä voittaakseen pahan, eikö hän olekaan kaikkivaltias?  Joko olet jumalan puolella tai sitten häntä vastaan - edes valitsematta puoltasi, normaalia ihmistä ei arjessa vähemmän voisi kiinnostaa.
Mihin jumala muutenkaan epätäydellistä ihmistä tarvitsee?  Miksi jumala edes loi tällaisen, syntisen, vajavaisen, jonka on joka päivä osoitettava olevansa kelvollinen, ja siihenhän ei ihmisellä ole edes tahtoa, saati kykyä.  Mutta ainahan voi sujahtaa oikotietä paratiisiin esimerkiksi tappamalla.

Käteviä selityksiä vastustaa tätäkin kirjoitusta tiedän.  Eiköhän joku teistäkin ajattele, että omaa uskontoa kritisoiva ajattelukin on paholaisen kuiskuttelua, ja keneen voi luottaa, jollei oman uskontonsa pappiin tai imaamiin.  Tai Koraaniin tai Raamattuun.  Avoimissa sodissakin usein molemmilla puolilla on oman jumalansa - jopa saman jumalan - siunaus!
Ihminen, useimmiten mies, näitä kuitenkin selittää ja tulkitsee.  Todistapa jotenkin, ettei kyseessä ole/on jumalallinen ilmoitus.  Tämän tietäen voin itsekin pohtia.


Jakomielitautinen jumala, yhtaikaa Jahve, Jumala ja Allah.  Paha kolmiyhteisyys!  Vihollinen löydetään aina helpoimmin läheltä.

Ei.  Eikö se olekaan jumala?  Siellähän vilahtaa uskovaisten takana tällä kertaa imaamin parta, joskus paavin mitra.  Oho, tuollahan on Lenin!
Useimmiten joukkoja piiskaa eteenpäin kuitenkin kuningas, kalifi, kaani, presidentti, aikansa Marx.
Vallastahan on kysymys.  Uskonto on mahtava lisämauste, lupa jättää välittämättä ihmisoikeuksistakaan.
Uskonnon voi kätevästi korvata myös sanoilla , jotka loppuvat -ismi.
Olennaista on, että syntyy asetelma me - nuo.  Me olemme oikeassa, vain meillä on oikeus olla.
Hallitsijan pitää saada uskonnon tai aatteen tuki.  Mielipiteenvapauden rajoittaminen ja tyhjän pään täyttäminen yhdellä ainoalla opilla ja toisen opin tuomitsemalla on ohjauskeinona. Valitettavasti demokratiakaan ei takaa, että "me" on toisiin kansoihin nähden oikeassa.  Sitä paitsi demokratia on usein "demokratiaa", esimerkiksi Assad on isäpappa-Assadin kansan puolesta itse valitsema ainoa mahdollinen presidentti.  Mitä on Venäjän demokratia?  Muistetaan tässä yhteydessä myös maailmanpoliisin toimet länsimaisuuden tekemisessä ainoaksi oikeaksi elämänmalliksi tai palestiinalaisten asema.

Aika ristiriita - tai aivan luonnollista, taas kruuna ja klaava: tällä hetkellä Eurooppaan tukeutuu satoja tuhansia, jotka pitävät meitä vääräuskoisina, eivät hyväksy naurettavia ajatuksiamme tasa-arvosta tai edes tapakulttuuriamme.  Kun on hätä, ei voi valita.
Mitkä ovat pakolaisen ajatukset hiljaa itsekseen heidän omista tavoistaan?  Olisiko helpompaa elää esimerkiksi Suomessa suomeksi?  Kyllä, jos heitä on vähän.  Iso joukko luo paineet omiin tapoihin, omaan uskoon.

On ihan helppo sanoa, että uskonto pitää irrottaa hallinnosta.   Vaan toteutapa se! Olisi ihan helppo kieltää koko uskonnot - voisi piristää kummasti uskonelämää...

Ratkaisu on sivistys, jos se lasketaan uskontomuurien taa.  Avain voisi olla naisen vapautuminen ja sitä kautta todellinen demokratia.

-----
Pariisin iskun tavoite?

Jos oli kyse yksittäisestä kostoiskusta esimerkiksi siihen, että Ranska on aktiivinen ISIStä vastaan taistelussa, isku on onnistunut.

Jos oli tarkoitus osoittaa, että kukaan eikä missään ole turvassa terrorismilta, isku onnistui.

Isku onnistui erinomaisesti, mikäli sen tarkoitus oli herättää pelkoa.  Nythän pelkällä puhelinsoitolla, tekstiviestillä, huhun liikkeelle laskemisella saa peruutettua esimerkiksi jalkapallo-ottelun tai voi pakottaa lentokoneen laskeutumaan muualle kuin pitäisi.  Uhkan ei tarvitse edes olla totta, viranomaisten on pakko toimia.  Jo aiemmin on ollut humoristeja, jotka esimerkiksi hauskasti ilmoittavat pommista koulussa.

Jos oli tarkoitus jotenkin pakottaa Ranska tai muukaan länsimaa luopuaan terrorisminvastaisesta taistelusta, isku oli täydellisen epäonnistunut ja nostaa yhä vahvemman halun lopettaa terrorismi.

Jos oli tarkoitus tukea terroristijärjestön rekrytointia, isku onnistui.  Miten helposti turvajärjestelyt ohitettiin!  Kyllä psykopaatteja onnistumaan löytyy.

Jos oli tarkoitus lisätä ristiriitaa uskontojen, ideologioiden ja maailmankatsomusten välillä, isku onnistui.  Seuraava kosto taas kostetaan.

Marraskuu maastossa

On yhä lämmintä, marraskuussa.  Siis aika ohut takki riittää, pinta muistuttaa seitsemänkymmentäluvun enstexiä.  Ja päälle liehumaan oranssi heijastinliivi: hirvestysaika on, mutta myös hämärää ja usvaista tien päällä.
Mopo hakeutuu vanhalle Viipurintielle ja hetihän sitä ollaankin linjan alla Hämmäauteensuon parkkipaikalle vievän tien risteyksessä.   Tähän jätän mopon, sillä olen ajatellut kävellä ensin sen tylsän tieosuuden.  En viitsi mopoa kovalle tienpohjalle jättää, kun tähän mielellään jätetään autojakin, ja on oikein etsittävä seisontatuen alle pitävää pohjaa.

Mäellä, linjan alla on pieni auto.  Ikkunat ovat aivan sumussa.  Autossa on kaksi ihmistä, takapenkillä.  Tulee vaikka mitä mielikuvia, vaikka onkin aamupäivä.  Mihinkäs tästä tieltä oikeastaan väistäisi, vaikka ei häiritä haluaisikaan?  Kävelen auton ohi mahdollisimman äänekkäästi, ja juuri kohdalla ollessani nuori mies avaa oven, kömpii rattiin ja käynnistää.   Lasit huurussa auto saman tien lähtee.

Reunat ja ojanpenkat on niitetty ja samalla on mennyt aikamoisia pensaitakin nurin.  Samaahan tehtiin vuosi sitten "omallakin" metsäautotiellä.  Yrittäjä ei ottanut työstä mitään, mutta sai energiapuuksi kaiken pienpuun tienreunoista.  Hyvä kauppa mielestäni, sillä olihan minulla itselleni oikeaakin raivaamista, ja on.

Tienvarsi on tylsä, mutta kun kulkee, tulee upeita muistoja reitin varrelta mieleen.  Kun tietä ei vielä ollut, tässä kasvoi valtava haapa.  Se oli maamerkki, sitä kohti pienen suon yli, linjan ali, ja kohta olitkin jo korkean, sälöisen kannon luona.  Siinä oli punakylkirastaan pesä.  Reitti vei edelleen punaiselle metallitolpalle, jossa oli telelaitoksen salaperäisiä merkkejä.   Tuolla kalliolla oli joskus huuhkajan pesä, mutta metsätyöt ja tie olivat linnulle liikaa.  Tuon taimikon takana olen nähnyt ilveksen raapiman koivun ja haistellut kissankusta kyllälti, ja hanki kertoi lajinvarmistuksen.  Kun varovasti tulee mäen yli, vastakkaisella mäellä usein on möllöttänyt hirvi.  Nyt on marraskuun masennus, mitään ei näy, ei edes tiainen säkätä.  Ojassa sentään on osmankäämejä.

Kun "mitään" ei ole, pienikin yksityiskohta erottuu.  Ihailen puiden jäkäliä, jotka nyt erottuvat kirkkaina mustanmärissä rungontyvissä.  Ei ole oksassa jäkälää, sormipaisukarvetta, täällä on puhdas ilma.  Ihan tien vieressä on komea naavatupsu oksantyngässä.
Tässä vie oja vesiä tien ali.  Se muistuttaa hyvästä suppilovahveropaikasta alisessa sammalikossa.

Joku, Ympäristötoimi kai, on siivonnut jääkaapinromut ja patjat T-risteyksestä.  Tähän on hyvä jättää mopo tai auto, jos on asiaa vain tähän osaan metsää.  Joskus on, täällä on korvasieniä, kantarelleja, vattuja.  Ja tästä lähdetään todelliselle suppilovahveropaikallekin.  Nyt lähden kuitenkin selvälle polulle.

Joku, jokin on kaivanut muurahaispesään melkein pyöreän kolon.  Ei ainakaan lapsi!  Reikä on korkealla, keskellä, pesä on valtava.  Epäilen palokärkeä, jonka silpomia kantoja täällä on useita.
Ojanylitys on polulla vaikea, sillä  kauniit koivusta tehdyt tikassillat ovat poikki: kuorimaton puu ei lahoamatta kestä kahta vuottakaan.  Poikkean polulta kohtaan, jossa voi harpata yli siihen, missä oli kesäinen kantarellitupas, ja saman tien menen aivan suon laitaan.  Saan vähän voimistella rytöpaikassa.

Tästä oikaisin kerran lapsellisesti yli ja kolusin suossa kainaloita myöten:  piti muka ehtiä juuri tapaamani lapsiryhmän edelle yllättämään heidät.  Taas löytyy punainen rautatolppa.  Olisi kiva kuvitella, että tästä meni maan alla se kuuluisa Kuuma linja tolpalta tolpalle.
Ja ne tämän paikan suppiloiset nököttävät juuri siinä, missä aina ennenkin.  Niitä löytyy yhä, kalpeita, mutkavartisia, mutta varmaan ihan hyviä.

Kiipeän takaisin päin mäelle ja etsin rajakivet.  Lähden linjaa pitkin metsän ja taimikon välistä.  Linjaa? Oli tässä joskus rajalinja, nyt kuusen märät oksat läämivät ja kilpailevat kiusanteossa koivuntaimien oksien kanssa.  Saa myös katsoa tarkasti, mihin astuu.  Matka ei pitkä ole ja pian on upea paikka edessä.

Repeämälaakso oli joskus aika vaikuttava, vaikka se kallioiden väli ei niin pitkä olekaan.  Toinen puoli on jokseenkin pystysuoraa, toinen on loiventunut ja isoja lohkareita on alhaalla,  Aika on pyöristänyt kaiken ja loiventanut rinteitä, mutta tämä olisi silti käymisen arvoinen paikka.
Mutta hukkareissun tein.  Nyt laaksonpohja on vesakoitunut ja pusikoitunut.  Molempia reunoja ei edes erota yhtä aikaa, vaikka puissa ei lehteä olekaan.  Kulkeminen on todella hankalaa: takaisin en lähde, molskin ojan pohjaa pitkin, oja kuivuu vähitellen ja madaltuu kovaksi hirvipoluksi.

Tulen tiheikön ja kuusikon rajalle.  Kuusikon puolella on helppo kulkea, sillä puut ovat kuin sotilaat rivissä.  Aina välissä on pieni ura, vaikutelma on pellon palstoista.  Kaarran vasemmalle, vaikka joudunkin hiukan vaikeammalle alueelle, mutkitellen ja väistellen kulku onnistuu.
Ja osun juuri suunnittelemaani paikkaan, kolmen ojan risteykseen.

Jatkan edelleen vasemmalle ja enkö jo tapaakin tuttuja, siirtolohkareet ovat jo odotelleetkin.  Yksi niistä on punkkari, kun se on kasvattanut imarretupsun otsalleen.

Tässä oli hieno, keloutunut koivu.  pesäkoloja oli kolmessa kerroksessa, ja muutenkin nokan koputtamista piisasi.  Nyt kelo on köllähtänyt viimeiseen lepoonsa siirtolohkareiden viereen.

Kymmenen metriä polulle.  Ja riukusilta ojan yli näkyy jo.  Kalloja kannattaa käydä katsomassa tässä keskikesällä, samalla voi vinkua hyttysistä.  Olen virittänyt köyden ojan yli tueksi sillalla liikkujille; voi silti kastua, sillä kosteaa on vielä sillan jälkeenkin.  Ainakin Aleksandr, 12-vuotias upea poika, otti aikanaan tukea liian ohuesta lepästä ja kaatui juhlallisen hitaasti selälleen suohon.  Sisukas poika, jatkoi muun porukan mukana koko reissun, vaikka olisi hetikin saanut kyydin pois.

Ojan jälkeen on sellainen luonnon kaatama murros, että en viitsi siitä kiipeillä ja ryömiä.  Nousen kalliolle, jolla keväisin kukkii runsaana keväinen linnunherne.  Täältä näkeekin jo vesaikon yli laavulle, mutta laskeudun alas polulle.  Minullahan on tapaaminen jättimäisen katajan kanssa.

Polun vieressä, kahdessa lähimmässä metsäkoneurassa, on keväisin korvasieniä.  Olkoon rauhassa, muualta sai viime keväänä ainakin aivan riittävästi.  Nämä sienet kuitenkin ovat hyviä kertomaan, milloin voisi muualta etsiä.  Kataja seisoo paikallaan.  Se on niin kuusen vieressä, että sitä ei erotakaan, jos ei tiedä.  Se ei ole mitenkään tuuhea tai erityisen säännöllisen muotoinen, mutta se on iso, en taida olla nähnyt korkeampaa.

Laavulla joku katkoo risuja.  Kävelen kenties kymmenen metrin päästä laavun takaa, eikä kaveri näe minua lainkaan.  Risutuli näkyy syttyvän, pyöräilyasuinen mies asettelee oikeita puita.

Pitkospuut ovat liukkaat ja huonokuntoiset.  Suo ei enää tuoksu niin mahtavasti kuin vielä pari viikkoa sitten.  Se on märempi, ja komeat punaisen sävyt ovat lähes kadonneet.  Kohta se jäätyy: on hyvin erikoinen tunne kävellä suolla, jossa sammal kantaa kuin hankiainen, välillä rapsahtaa puhki.
Ja keväällä metsä on jo kauan sula, vasta sitten sammalen eristämä suo sulaa.  Istun hetken, pitäähän korppeja moikata.  Ja sieltähän se - missäs kaveri on?  Mantereella pitkospuiden päässä on hieno Insera-maastopyörä.  Tiedän, millä laavulla tulistelija tuli.

Tien laidan pitkospuut - laiturit - on juuri kunnostettu.

On helppo polku parkkipaikalle ja lätäkköinen ja liukas pikkutie siitä mopolle jäljellä.  Pikkutieltä on paikoin hyvä tähystää suolle, keväisin voi nähdä vaikka kurkitanssia tai haukkoja käkkäröiden nokissa.  Joutsenia ja kuoveja tapaa varmasti, taivaanvuohia paremminkin pitkospuilla tähystäen.  Kiva on aina syksyllä tavata sellaista, mitä kesä kätkee, moikkaan taas toisiaan halaavia koivuja.

Kypärää pukiessa näen taas korppeja.  Ei ole kaverini jäänyt yksin.

Syyllinen!

Aamukahvi, tottakai, joskus jopa ennen pukeutumista.  Toisella kupillisella oli kaverina jo leipääkin, ja päällä kunnon kotimaista kinkkua.  Sanomalehtikin selattiin siinä kiireessä, hedelmiä syödessä.  Jo olikin aika lähteä töihin, mies pani uudet lenkkarinsa jalkaan ja sulki oven takanaan, ennen kuin pani tupakaksi kävellessään autolleen.  Olipa hienoa, että polttoaineeseen oli nykyisin sekoitettu biopolttoainetta!  Kaupunkiin pääsi nykyisin leveää, uutta moottoritietä, eipä tarvinnut ruuhkissa kärvistellä.  Sen kun hurautti uusilla nastarenkaillaan.

Tänään olisi liikuntaa, ja vaikka näin aamulla onkin pakkanen, päivällä pojat saisivat pelata uusilla jalkapalloilla.  Ruokatunniksi lapset saivat kerrankin tilata, mitä halusivat, olisi siis varmaan hampurilaisia tai pitsaa?

-----

Kahvia?  Kahvihan on yksi tunnetuimmista  rahakasveista.  Kahvia viljellään tulojen saamiseksi sen sijaan, että viljeltäisiin ruokaa.  Maan omistaa tavallisesti joku rikas amerikkalainen tai eurooppalainen, viljelymenetelmät ovat suurviljelymenetelmiä, koneistettuja, eli eivät kovin monelle edes työtä tarjoa.  Tee ei juuri parempi olisi, varsinkaan, jos sen tekijä olisi Nestle´, jonka suurimpana syntinä pidän äidinmaidon tilalle hyvin halvalla kehitysmaissa markkinoitua vastiketta.  Yhdistäpä tämä vastike saastuneeseen veteen, ja maailman toiseksi yleisin kuolinsyy onkin siinä.

Pukeutuiko sankarimme johonkin keinokuituiseen vaatteeseen, todennäköisesti.  Siis tuki DuPont-yhtiötä, joka omistaa oikeudet valtavaan keinokuitumäärään, mutta on samalla Coca Colan taustayhtiö.  Tämä puolestaan mm. markkinoi alihintaan juomia kehitysmaihin, ja kun tietty riippuvuus on saavutettu, hinta normaalistetaan.  Fanta-baby on myös tunnettu epäeettisen markkinoinnin tulos: Fantaa väitettiin paremmaksi lapselle kuin äidinmaito, mutta sokeri ei tunnetusti juuri kasvulle ja kehitykselle välttämättömiä aineita sisällä, saati suoja-aineita.  Boikotti tehosi, mutta homma alkoi uudelleen.

Leipää.  Pelto valtaa tilaa, yksipuolistaa kasvillisuutta, estää eliöitten liikkumista.  Todennäköisesti keinolannoitteet ovat jo pilanneet vesistöjä ja myrkyttäneet maan.  Se kinkku taas oli vaatinut 200 kiloa viljaa kasvaakseen yhden kilon, olisihan sen viljankin voinut syödä.  Onneksi ei sentään ollut naudanlihaa, nautakarjahan on varsinainen kasvihuonekaasupommi.  Sikoja kohdellaan - niin, sikamaisesti, sikaa käytetään mm. sotilaslääketieteessä korvaamaan ihmistä, se kun on kudoksiltaan aika samanlainen.  Kotimaisuus on aika hyvä asia, sillä ruoka pitäisi tuottaa lähiruokana.

Sanomalehti on osin uusiopaperia, mutta onko siistaus ollut ympäristöystävällistä?  Neitseellinen kuitu on peräisin kasvatetusta puusta, yksilajisesta metsästä, jonka puusto on samanikäistä.  Tällainen metsä yksipuolistaa myös muut eliölajit, ja on isoina alueina tehokas lajien kulkeutumisen este.  Puupelto?

Hedelmät on ehkä viljelty rahakasvina.  Tai vielä pahempaa, suurviljelijä on ostanut köyhien maan raivanneiden pellot, lannoittanut ne tuottaviksi.  Tulos siirtyy pois maasta.

Onko varmaa, että ne lenkkarit eivät ole lapsityövoimalla tehdyt?  Tai alipalkattujen, ylipitkää päivää tekevien orja- tai siirtotyöläisten tekemät?  Sama koskee tietysti jalkapalloakin.

Tupakka on rahakasvi.  Aikanaan esimerkiksi Zimbabwen tuloista viidesosa kuitenkin tuli tupakasta, milläpä korvaat nekin tulot?  Tupakka on malliesimerkki myös siitä, että tositietoakin tuotteen haitoista on valtavasti, mutta silti sitä käytetään.

Autoon liittyy niin monta harkittavaa asiaa, että muuta ei tähän juttuun mahtuisikaan. Siis tilaa kommenteille?  Puhutaanpa vaikka elämänkaariajattelusta.
Mitä kaikkea vaatiikaan valmistusvaihe? Miten eettistä on esimerkiksi raaka-ainehankinta?  Entä tuotteen toimintavaihe - älä unohda valtavia oheistarpeita, esimerkiksi tiestöä, sairaanhoitoa, polttoainehuoltoa.  Ja entä se loppusijoitus?
Jokaiseen vaiheeseen liittyy valtavasti myös eettistä pohdittavaa, ympäristöriskejä ja suoranaista tuhoa.  Nastarenkaat kuluttavat tietä, aiheuttavat suuren osan katupölystä.  Kumi sisältää monenmoisia haitallisia aineita, ja kumiplantaasi vie tilaa tärkeämältä eli ruoantuotannolta.

Juuri nyt palaa Indonesiassa metsää.  Suuri osa tulipaloista on saanut alkunsa kulotuksesta: on raivattu tilaa öljypalmulle, palmuöljyä taas tarvitaan mm. biopolttoaineisiin.
Kenen maa oikeasti on, on usein epäselvää.  Pienviljelijät pakotetaan muualle, esimerkiksi kaskeamaan uutta peltoa.  Ainutkertaisia suo- ja sademetsäalueita häviää, yksipuolistuu.
Mutta eipä mitään, me täällä pohjoisessa ajamme puhtaammin ja hyvällä omallatunnolla.

Moottoritie saattoi antaa sankarillemme pari minuuttia lisää aikaa.  Tarpeeseen ?  Ainakin se peitti asfaltilla valtavan palan luontoa, vielä enemmän komeissa risteyksissään, toimi rajana ja kulkuesteenä niin kasveille kuin eläimillekin.  Pelkät hulevedet olivat jo ongelma.

Hampurilaisteoria menee suunnilleen tähän tapaan.  On väestöongelma, kaupungeissa työttömyyttä, slummiutumista, ja on myös maalla liikaa tilatonta väkeä.  Valtio lupaa verovapauden määräajaksi sille, joka raivaa tilan sademetsääaluelle, esim. Mato Grossoon.  Tilahan raivataan, sademetsää kaadetaan (aikanaan 80-luvulla noin jalkapallokentällinen/minuutti globaalisti, tahti oli kiihtymässä), kasketaan.
Viljellään, mitä viljellään, tila tuottaa satoa maksimissaan kolme vuotta: sademetsän maaperä on ohut ja vähäravinteinen, sateet huuhtovat senkin vähän.  Tulee lähtö - eipä hätää, tulee iso lihakarjan kasvattaja, maksaa tilasta pilkkahinnan.  Alkaa lannoitus ja rehukasvien viljely, ja kun alfalfa on apilakasvi (sinimailanen), se typpilannoittaa maan ja karja panee vielä paremmaksi.  Peltotilkut yhdistellään raivaamalla sademetsä välistä, tehdään tieverkko.  Köyhät viljelijät ovatkin muuttuneet nyt täysin tuottajasta riippuvaisiksi peoneiksi tai lihajalostustehtaan työläisiksi.  Ja me syömme lihan hampurilaisissamme?  Ja sademetsä kadotettiin ikiajoiksi.  Sama teoria koskee toki myös sokeriruokoviljelmiä, ruoko on nykyään myös tärkeä biopolttoainekasvi.
Toivottavasti pitsa ei ole tonnikalapitsaa?  Vain yksi tonnikalalaji kestää nykykalastuksen, muut hupenevat. Ja samalla kalastetaan mm. delfiinejä.  Ryöstökalastus on eräs pahimpia tahallisia luonnonkatastrofeja.  Itsekin olen saanut ihmetellä Namibian rannikolla venäläisiä ja japanilaisia kalatehtaita.  Jos kala edes menisi ihmisravinnoksi, mutta kun se menee esimerkiksi rehuksi tai lannoitteiksi!

-----

Hengästyttää!  Sankarimme elämä olisi mahdotonta, jos hän joka ikisessä elämänvaiheessa suorittaisi jonkinlaisen pohdiskelun ja valinnan.  Eikä tietoa ole valinnan pohjaksi, sen sijaan on kyllä tarpeita luovaa markkinointia.   Tietoa on myös toisenlaisista mahdollisuuksista, esimerkiksi on tekniikkausko, jonka mukaan tekniikan aiheuttamat ongelmat voidaan ratkaista tekniikalla.
Helpointa on olla tietämättä mitään, voi nautiskella maailman juuri minulle ja vain minulle tarkoittamista eduista.  Tavallinen mies, ei hyvä tai paha?   Sankarimme loppupäivä on ihan yhtä tylsä kuin alkukin, mutta täynnään ansoja, joihin tietämättään pudota.

Kuva:  Aikanaan maton pesu oli ihan hyväksyttävää järvessä.  Sitten keksittiin fosfaattien vaarallisuus, mutta mäntysuopa oli yhä hyväksyttävää.  Nyt pesu sallitaan vain kuivalla maalla.
Esimerkki on oikea kuvaamaan, että ei ihminen tarkoittaen luontoa usein tuhoa, mutta tietoa puuttuu.

Tasapuolisuuslaki yhteiskuntasopimuksen tueksi

§ 1     Yhtiö ei saa jakaa osinkoja, mikäli se on kuluvana toimintavuonna aloittanut tai jatkanut YT-neuvotteluja.

§ 2     Osinkoa ei myöskään saa jakaa, mikäli yhtiö on tuloskauden aikana lomauttanut tai irtisanonut
tai siirtänyt toimintoja ulkomaille tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten

§ 3     Johdon bonuksista ja optioista luovutaan viiden vuoden kuluessa kokonaan.  Jos jaettavaa on, se käytetään työolojen kehittämiseen, koko henkilöstön palkkaukseen ja tuotekehitykseen.

§ 4     Optio- ja bonusjärjestelyjä ei saa tehdä, mikäli yhtiö tuottaa tappiota tai on aloittanut YT- neuvottelut, lomauttanut tai irtisanonut henkilöstöä tuotannollisiin tai taloudellisiin syihin vedoten edun muodostumiskautena.

§ 5     Mikäli työntekijöiden palkkausta alennetaan, operatiivisen johdon palkkausta alennetaan
vastaavasti.

§ 6     Mikäli työntekijän palkkausta alennetaan, osinkoa alennetaan vastaavasti.

§ 7     Yhtiöllä on yhteiskuntavastuu.  Osakeyhtiölaista kumotaan tällä lailla pykälä, jonka mukaan yhtiön tärkein tehtävä on tuottaa suurinta mahdollista voittoa osakkaille.

§ 8     Mikäli paikallisesti sovitaan palkoista ja työehdoista, pohjana on yleissitova alan sopimus.  Liittoihin kuulumattomista ei saa muodostaa halpatyövoimaluokkaa.

§ 9     Maahanmuuttajista tai siirtotyöläisistä ei saa muodostaa halpatyövoimaa, vaan on  noudatettava suomalaista palkkatasoa, työehtoja ja - olosuhteita.

§ 10   Vastikkeellinen sosiaali- ja työttömyysturva kielletään ihmisarvoa alentavana ja matalapalkkaisuutta muodostavina.  Mikäli työtä on tarjolla, se tarjotaan normaalina  työnä.

§ 11   Mikäli positiivista tulosta tuottava yhtiö siirtää toimintojaan ulkomaille saavuttaakseen vielä suuremman voiton, kaikki sen saamat avustukset ja tuet peritään takaisin. Uusia tukia myönnetään vain kotimaassa tapahtuvaan toimintaan.

§ 12   Kaikki ansiomerkit, ritarikuntien jäsenyydet, kunniamerkit ja arvonimet peruutetaan niiltä, jotka tätä lakia rikkovat.  Uusia ei myönnetä tätä lakia rikkoneille.

Haravalla

Olipa kerran, silloin 70-luvulla, puhelinlinjoja ihan avojohtoina, tolpissa kadun laidassa.
Olipa myös sähkökaapeli ilmajohtona, ei maahan kaivettuna, oli jopa meidän seinästä naapurin seinään, mistä syystä saimme helpotusta liittymämaksuihin.
Avojohto tarkoitti, että kadun reunan ja solan vaahterat piti joka kevät karsia niin, että johdot eivät vaurioidu.  Latvat pois siis, jotkin isommat oksatkin.

Syksyllä 1981 Kesämäen kodin pihalla versoi tammenterho.  Appiukko pani sen ruukkuun ja se istutettiin Tykin kotipihalle,  Ja tammi on nyt oikea, iso puu.  Siitä putoaa hyvin myöhään kivikovia lehtiä, tavallisesti jopa pystyyn hangelle.  Olisipa kiva saada haravoida ne samaan aikaan kuin muutkin lehdet!

I985 rakentelin autokatosta (ja kuuria).  Yhden vaahteran jouduin kaivamaan jopa pois, haravointi helpotti.  Mutta kun avojohdoista oli luovuttu, kaikki muut vaahterat alkoivat olla valtavia, monihaaraisia.  Tammi kasvoi, koivu karisti suuren osan lehdistään meidän iloksemme, vaikka olikin juuri ja juuri naapurin puolella.  Koivua oli yli kasikymppinen Katri yrittänyt kaataakin - tuskin naarmua runkoon sai, onneksi, puu olisi rojahtanut jomman kumman talon päälle.  Katrin ajatus oli kaunis, meillä kun oli niin paljon vaivaa koivusta...  Siis kotikoivusta, Tykin komeimmasta puusta?

Aluksi istuttelin orapihlaja-aitaa.  Mutta sitten saimme - jouduimme hymyillen ottamaan - japanintatartaimia.  Ne syövät vähitellen koko aidan, ja tarkkana saa olla, että ne eivät ryömi koko nurmialalle.  Niissä on valtavat lehdet, lisäksi ne on kokonaan, ruo´ot, katkottava ja vietävä kaatopaikalle pois talven tieltä.

Kadun puolelle olen saanut kasvamaan oikein kivan sireeniaidan.  Sepä myös pihtaa lehtien pudottamisen kanssa ja pudottaa joko lumelle tai siistille pihalle ikävännäköiseksi roskaksi.
Jotkin omenapuut viivyttelevät myös.  Useimmiten olen jättänyt viimeisen haravoinnin tekemättä ja hurauttanut ruohonleikkurilla lehdet silpuiksi

Kuva:  mahtaakohan tuuli tunnustaa tätä rajaa meidän ja naapurin katuosuuksien välillä?


Torsopuu ei mikään soma ollut katsoa. Mutta syksyllä siitä ymmärsi olla kiitollinen.  Nyt vaahtera täyttää pihan nenäliinoilla.  Ne on otettava päivittäin pois, sillä kompostiin ei kerta kaikkiaan mahdu, jos kasa ei saa painua aina välillä.  Olen yrittänyt pitää systeeminä 2 : 5 eli kaksi kottikärryllistä kompostiin ja 5 peräkärriin poisvietäväksi.  Kasa (kuvassa takana) alkaa olla taas liian iso, ja suurin vaahtera vasta aloittelee...

Ja aina tuulee.  Eli haravointikasat on nopeasti korjattava, tai teet suuren osan työstä uudestaan.
Peräkärry  on myös usein työajossa, eli välivarasto pöllyää pihalla lehtiä ympäriinsä.
Tuuli kasaa naapurin haravoimattomat lehdet ilokseni, eikä tuuli tunnusta tontin rajoja saati kadun keskilinjaa rajaksi.

Peräkärryyn mahtuu, kun tamppaa.  Minulla on jalkojen alla retkipöytä, muovilevy, ja kuorman pinta laskee.  Toistaiseksi olen vienyt kaksi kuormaa, kolmas on pihalla kasana.  Lisäksi on ruokokasat ja ruusunvarret ja omenapuun ja tammen oksia.
Kärryn tyhjentäminen se onkin kivaa, jos kaatopaikalle sattuu parikin punaniskaukkoa jupisemaan, että he kyllä saavat ajaa kyljittäin, ei ole pakko peruuttaa läjään kiinni.  Mitäs se haittaa, että yksi auto-kärrypari vie niin ainakin kolmen auton tilan - kai se haittaa, kun tosiaan niska punoittaa ja selvästi ukot tietävät tehneensä hölmöjä tai oikeastaan olevansa vielä huonompia peräkärryn peruuttajia kuin minä.

Jos en olisi joutilas eläkeukko, minun olisi pakko käydä murisemassa naapurille ja pidettävä peräkärry vain kotikäytössä.  Mutta kun en ole.   Minä voin siis nauttia oikeastaan aika mukavasta ja kevyestä hommasta.  Ei ole tässä vaiheessa pakko olla viimeisen tarkkakaan, kunhan saa mahdollisimman paljon kuormaan ja pois.

Kuva: Vielä ei ole kiirettä raapia hankalia paikkoja, kuten välejä tai pensasaidan juurta.

Tavataan ensi kesänä

Jätänkö auton pihaan?  Ei, tuossa on kaivinkone, mihin se on liikkumassa.  Ja miltä näyttää ylimääräinen auto peräkärreineen tässä kauniissa pihassa, tukkimassa tienhaaran toisen Y-sakaran.
Ajan siis metsätielle.

Tieura on selvä, olenhan tästä ajellut.  Mutta keskelle tietä on kasvanut vattua ja ohdaketta, ja hei, nyt alkaa olla jo metristä lepänversoakin.  Taisi olla virhe lähteä tälle tielle sittenkin, no, mennään kääntymään Kylkisniitylle ja palataan sitten tähän, mistä ajattelin puikahtaa metsään.  Ensi keväänä aloitan tien aukiraivaamisella, taas.

Auto ei ihan mahdu tekemään U-käännöstä niityn kuivassa kohdassa.  Pitää hiukan peruuttaa, mutta on varottava, ettei peräkärri mene aivan linkkuun.  Pakki päälle - toinen etupyörä alkaa sutia, rapa roiskuu!  Kova pohja onkin ollut ohutta jäätä, jolla rengas luistaa ja vähitellen uppoaa viitisen senttiä, ihan vieressä katsoessa.
Hätäkös tässä, takamatto etupyörän alle ja uusi yritys: matto pyörähtää pyöräkoteloon, auto liikkuu 10 cm eteenpäin, ei taakse.

Risuja alle, hiekkaa kauempana olevasta kasasta alle.  Jostakin on vasemman etupyörän taakse kasvanut sammalturpeinen ja jäinen mäki, se veistellään puukolla pois.  Hi-taas-ti taakse, auto liikkuu sen 10 cm.  Toinenkin matto, toisen etupyörän alle, hiekkaa matolle, Mikko työntämään.  Jo lähti.  Voi missä siivossa olivat matot ja auton oikea kylki - onneksi kotimatka olisi pimeällä.  Ja yli puoli tuntia turhaa työtä!

Kärry kiinni ja purolle maton pesuun.  Miten kuten, ja märät matot konttiin kumimatolle, ei sisään.  Puro ei ole kuin lirinää, kun kevällä se on koski.

No pääsimme sentään metsään.  Tänään ei tehdä töitä, tänään vaellellaan ja arvioidaan seuraavan kesän töitä.  Hyvä alku: tähän istutin noin 10 vuotta sitten kuusia ja kasvu on vauhdissa, mitään vesaikkoa ei ole missään.  Jatkamme pienen mäen yli, mahtava haapa ja parikymmentä muutakin jättöpuuta toivottavat tervetulleeksi: - Eipä ole nähty vuosiin, kiva kun tulit!

Tällä lohkolla unohdin juomisen tärkeyden ja olin simahtaa metsään silloin istutuspuuhissani.  Ei 1,5 litraa riitä hellepäivänä!

Löytyihän sitä työtä.  Mäen jälkeen kuuset ovat vain puolet ennen mäkeä olleista.  Lepät, jotka jo joku vuosi sitten lähes kaikki raivasin, ovat vallanneet taimikon.  Rungot ovat sillä rajalla, menevätkö ne enää raivaussahalla vai pitääkö ottaa ketjusaha.  Tässä on reilun työpäivä verran urakkaa kohtuuhelpossa maastossa.  Jatkamme puron yli toissakesän raivauksille ihmettelemään rakkamaastoa, avokallioita ja ainakin minä tunsin suurta helpotusta pelastettuani tuon metsälön pusikoitumiselta, kitumännyiltä, hirvensyömiltä haavanvesoilta.  Kasvua on, hyvää mieltä kuitenkin vähentää todella rankan maaston läpi puskeminen metsätielle takaisin.

Ajamme isojen teiden kautta Kylkisen puolelle.  Olen kääntyä moottoritielle.  Onneksi Mikko "herättää", on ajettava seuraavaa tietä, muuten kääntöpaikkaa saisi etsiä Kanavuoresta, noin 30 kilometrin päästä...  Löytyyhän se tie ja pääsemme viimekertaiselle työmaalle.  Mikko käy tulia laatimaan ja minä aloittelen ainoaa suunnittelemaamme työtä, kuorman lastausta, halkoja on ehkä 0,8 kuutiometriä eli ihan hyvä kärryllinen.

Lavamaasturi tulla ronkottaa paikalle, pysähtyy.  Lasi kiiltää, kuka siiinä on?  Mies ei oikein taivu aukaisemaan ikkunaa, kierrän auton ja kuskinpuoleinen ikkuna aukeaa.  Jukka L.!  Mies, jonka kanssa olen hyvin paljon hoitanut metsäasioitamme, jolta olen saanut työohjeita, työvälineitä lainaksi. Mies, jonka avulla on hoidettu lainat ja metsäkaupat, joka on tehnyt hölmön kaupunkilaisen eteen paljon yli virkatöidensä.  Ja vielä mukava mies.
Nyt tämä eläkeläinen valitti selkäänsä eikä pääse metsään.  Ammattilainen, joka vielä harrasti luonnossa liikkumista.  Olipa kiva nähdä.  Hän oli matkalla katsomaan metsäautotien päähän tullutta uutta 0.8 km:n osuutta.

Makkaraa, sämpylää, kahvia, hedelmämehua tulilla.   Ja vuorelle.  Kello on jo niin paljon, että on kuin pieni kiire, oikaisemme siis suoraan tontin vasemmalle takakulmalle.  On puolukkaa, on julmasti.  Mutta kanerva valtaa yhä enemmäna alaa ja kulku on hankalaa, kun se peittää kolot ja juurakot.  Vuoren laki on ylitiheää männikkötaimikkoa, syntynyt luonnonsiemennyksellä, istuttelematta ennen vuotta 1996, jolloin kaadettiin siemenasennossa ollet komeat puut.
Mänty on helpompi raivata kuin vesaikko, onneksi, sillä tämän alueen (6.5 ha) raivuun metsänhoitoyhdistys on kaavaillut ensi kesälle.  Mikäpäs siinä, kunhan saa kilut ja kalut ja eväät vuorelle.

Kiertelemme, kuljemme vuoren jyrkännereunaa.  Moikka, Päijänne! Käymme katsomassa rauhoitetun jyrkännemetsäsirpaleen.  Oikaisemme kohti laen kosteikkoa.  Sepä on melko kuivaa, samanlaista ylitiheää kuin muuallakin.

Mitäs se kello on?  On väähän kiire.  Hämärässä ei täältä ole turvallista tulla alas, varsinkaan kun ei ole lainkaan varmaa, että polun pää löytyy.  Eikä löydykään, samanlaista kuusikon rintaa riittää satoja metrejä.  Lähdemme jostakin aika selkeästä kohdasta menemään.

Olenhan minä rinteellä liikkunut.  Ja nyt ei ollut työkaluja, oli kunnon maastokengät, alashan tullaan mistä vain!  Eipä tulla.
On rakkaa kuin tunturien pohjoisreunoilla.  On jyrkänteitä ja luohikkoja.  Paikoin jalka uppoaa sammalen läpi arvaamattomiin kivenkoloihin.

Melkoista siksakkia alas tullaan.  Ihan lopussa vasta alamme nähdä tutut paikat, silloin olemme noin 50 m polulta.  Mutta tuosta suoraan, ei enää mihinkään - ja vaikka tie näkyy, sinne on todella monta mutkaa vielä tehtävä.

Auto hörähti tyytyväisenä käyntiin.  Oikeaan kylkeen kuivunut kura ei silmää miellyttänyt ja Mikko arveli, että kannattaisi ajaa kirkonkylän huoltsikalle ämpäriä ja harjaa käyttämään.  Mutta kun minä olin lastalla vetänyt ikkunan suhteellisen kirkkaaksi, ajoin saman tien Läsäkoskelle perinteisille matkakahveille.  Ja vielä pysähdyimme Mikkelin ABC:llä haukkapalalle, ennen kuin ajoimme kotiin.

Saunan jälkeen ja hedelmäsalaatti nenän edessä kyllä oli oikein hyvä olo, oikealla tavalla uupuneena.  Seuraavana kesänä on työmaa hyvin selkeä, jollain lailla helppokin, kunhan ylös pääsee.
Ja sitä seuraava kesä näyttääkin sitten jo huikeaa kasvua, jos saan tilaa taimikkoon.  Ensi kesänä saan sanoa, että joka lohkolla on minun raivausjälkeäni näkyvissä (41,3 ha), joissain paikoissa moneen kertaan.