Kunnan työt, kunnon työt?

Kouvola.  Viisi vuotta suurta ja kaunista, seitsemän kunnan jättiliitoksen piti tuoda valtavasti etuja ja säästöjä.  Kouvola, kuntaliitoksen mannekiini!

Viisi vuotta kului.  Yhteinen valtuusto supisti, lakkautti, keskitti, säästi - anteeksi, kehitti - toimintoja.  Mutta olennaiseen ei saanut puuttua: henkilöstöllä oli viiden vuoden irtisanomissuoja.
Siis seitsenkertainen hallintobyrokratia?
Suoritustasolla ihmisiä ei ihan niin moninkertaisesti liikaa olekaan.  Mihinkäs ne ongelmaiset ihmiset ja kunnan palvelujen tarpeet olisivat hävinneet.  Liikaa heitäkin toki on, keskittämällä ja toimintoja yhdistämällä työntekijöitäkin voisi vähentää jonkin verran, mutta ei kovin merkittävästi.

Oletus, joka ei perustu tietoihin Kouvolasta vaan maan tavasta, on, että Kouvola-mannekiini aloittaa irtisanomiset ennen muuta suoritusportaasta.  Kukas sitä nyt voisi poliittisiin kunniavirkoihin puuttua!

Seitsenkertainen hallinto!  Namibiaa analysoidessa aikanaan 90-luvulla löysimme moniportaisuutta, oli vanha eteläafrikkalainen, vanha namibialainen, uusi namibialainen ja sissien kunniavirat päällekkäisenä hallintokakkuna.  Ei ollut seitsemää kerrosta, oli silti tehotonta ja kallista.

Tänä aikana monelle, varsinkin sosiaalipuolen suorittavalle toiminnalle on suorastaan lisääntyvä tarve.
Eikä ihmisten terveyskään liitoksilla parane.  Koulua on saatava käydä kuin ennenkin, päivähoito pitää myös edelleen saada lähelle ihmistä.  Juuri näistä on kuitenkin eniten väännetty kättä ja jo säästetty - arvaan että edelleen eniten säästetään.

Keskittämistä on helpoin tehdä harvemmin tarvittavissa palveluissa.  Esimerkiksi erilaisia lupia ja tarkastuksia tuskin tarvitsee ihan joka kirkonkylältä joka päivä saada. 
Liitossopimus kuitenkin takasi erilaisten toimipisteiden pitämisen omalla kylällä, oli tarvetta tai ei.
(Lappeenrannassa on hyvin paljon seudullista yhteistyötä, oli varmaan Kouvolassakin jo Kuntaseitsikon aikana, monia toimintoja hoidetaan keskitetysti.)

Kunnan ahkerat naiset.  Taas te olette loisia, kun ihmiset eivät näe kunnan työntekijöitä kuin könttänä.   Ei se pomo osaa kaavoja piirtää, koneella kirjoittaa, kohdata sairaita tai ongelmaisia, hoitaa lasta, opettaa.  Eikä organisaatio, olkoon se miten toimiva tahansa paperilla, toimi ilman sitoutuneita tekijöitä, pelkkä poliittinen vatvonta ei pyöritä kuin paperilla.

Lomautus ratkaisuna?  Kunta ei ole mikään tavallinen työnantaja.  On täysin käsittämätöntä, että työntekijä pannaan lomautuksessa maksamaan omasta pussistaan, kun samaan aikaan muu kuntalainen saa olla vapaamatkustaja. 

Mannekiini ei taida olla oikein hyvä.  Kuntarakenneuudistus sattuu aika ikävään kohtaan, Kouvolan malli ei oikein houkuttele.

Vanhempain typologia

Muistat ihmisten luokittelun erilaiosiksi tyypeiksi ulkonäön perusteella.  Sanovat sanat mm. pyknikko, atleetikko, leptosomi jotakin useimmille.  Höpöhöpö on jäänyt vaikuttamaan.

Vähintään yhtä totta on seuraava vanhempain luokittelu opettajan kannalta.  Siis: jää vaikuttamaan...
Anteeksi, jos loukkaan, mutta olen tuossa iloisessa eläintarhassa itsekin.  Myös vanhempana.

Juttu poiki radio Puheen iltapäiväjutusta, joka kertoi helikopterivanhemmista.

Curling
Eihän lapselle saa sanoa ei!  Tulee paha mieli.  Ei lapsen tarvitse tavoitella ja ponnistella tai odottaa saavuttaakseen tai saadakseen jotakin.  Kaikki esteet ja ponnistusta vaativat asiat on lakaistava lapsen edestä. Ei lapsella saa olla noin paljon kotitöitä, eilenkin oli kaksi laskua.  Meidän Pekkako ei muka jaksa odottaa vuoroaan tai malta istua hiljaa?

Helikopteri
Kuljetuskopteri pörrää lasta paikasta ja harrastuksesta toiseen.  Kopteri muuttuu valvontakopteriksi: kaikkialla piilee vaara, metsässä voi käpy pudota päähän ja pelissä voi kompastua.  Eikös tuo Jussi juuri tönäissyt meidän poikaa.  Miksi juuri meidän pojalle sattuu kaikenlaista?  Miksi ope vainoaa meidän poikaa, kyllä Liisakin lällätti.  Onkohan opekaan pätevä, taidan sanoa suorat sanat?  Onkohan jumppatunnilla turvallista?  Taidan mennä välitunnille katsomaan, kiusataanko meidän poikaa.
Kaikki on olemassa, jotta meidän lapsella olisi vaikeaa...

Ensin hutkin, sittenkään en tutki
Meidän Iirolta on takki varastettu, se tuli ilman kotiin.  Ai oli unohtanut ruokalan naulaan?
On se kumma, kun ei koulun tapahtumista tiedoteta!  Joo, on täällä repussa tiedotteita, kas kun en ole huomannut.  Miten niin Wilmassa, en minä Wilmaa ota käyttöön, on tietokoneella tärkeämpääkin tekemistä.
Jussi sanoo, että sitä kiusataan.  Ai että se on itse kiusaaja?
(Hyökkäyksiä kuin naarasleijonalla,  puhelimen kautta.  Eikä anteeksi osaa pyytää.)
Pahin hutkija soittaa heti ensikiihkossaan suoraan rehtorille, joka ei tiedä asiasta sitäkään vähää kuin opettaja.  Ja Rehtori opettajalle ihmettelemään, mistä on kysymys ja ope usein ihan yhtä ymmyrkäisenä.

Kaikkitietävä
Kyllä open pitäisi muuttaa istumajärjestystä!  Onko tässä koulussa käytössä oppimispelejä?  Ei liikuntatunnilla saisi olla tytöt ja pojat yhdessä.  Kuulin toisella korvalla yhteisökasvatuksesta, voisitteko te...? Ei ennenkään koulussa...  Ettekö te voisi siellä luokassa...? Miksi?  Miksei?  Soitanpa opettajalle.

Kirjanoppinut
Minä olen opiskellut yliopistossakin, kyllä minä tiedän!  Seuraan kodinlehtiä ja varsinkin naistenlehtiä ja tiedän, miten lasta pitää kasvattaa!  Mitä tuokin ope luulee tietävänsä?
Käytän hienoja sanoja ja osaan kirjoittaa aggressiivinen kahdella geellä!  Ei näin sivistyneessä perheessä ole ongelmia, ope ei vaan ymmärrä.

Ai nii, joo
No perkele, vastaa jo!  Yritetään uudestaan,,,   Joo, mie täällä, ko unohtu sannoo et meijä pojalla on hammaslääkäri huomena yheksältä, se ei ehi aamuks kouluu.  Ai mitä sie sanot?  Kello on puoli kolme yöllä?  Joo, mie oo vähä viihteellä.

Hyväuskoinen sinisilmä
Meidän tyttö sanoi, että maha on kipee ja se jää kotiin. Ai tänään olisi ollut historian koe?
Mutta se sanoo aina, että ei ole läksyä!  Ei meidän poika ollut mukana kiviä heittelemässä, se itse sanoi niin (, vaikka oli porukan vetäjä).

Ope hoitakoon työnsä
On se kumma, ettei opettaja saa yksin tätä asiaa hoidettua, miksi meidän pitää lähteä palaveriin.  Siitä pojasta ei hullua tehdä, kyllä ope saa pärjätä ilman oppilashuoltopalavereja ja tutkimuksia, se on sen työ.

No mie oon vaan tämmöne, siehä tiiät paremmin...

Puuhakas
No mutta mehän panemme luokkatoimikunnan pystyyn.  Ope varmasti  tulee ovia avaamaan ja voi olla sihteeri.  Ja minä tunnen sen hyvän luennoitsijan, se voisi tulla vetämään vanhempainkoulua.  Voitaisiin pitää saman tien myyjäiset.  Ja eiköhän ruveta vierailemaan vanhempien työpaikoilla, ja teidän kesämökillehän sopisi vaikka koko luokka, milloin lähdetään?
Mennään Puuhamaahan koko porukalla!  Hei, ruvetaan seuraamaan tunteja!

Mitä se muille kuuluu
Ai ei syö: kyllä minä sille kotona ruokaa laitan iltapäiväksi,  Ai poikkeus ja huono esimerkki muille?  Käske ne muut syömään kunnolla! No onko sinusta kouluruoka muka hyvää, kyllä minä olen sanonut pojalle, että se on pahaa.  Väsynyt?  Kyllä minä huolehdin,että poika menee omaan huoneeseens ajoissa (kartsomaan televisiota, pelaamaan) Ulkona?  Mistä minä tiedän, on sillä hyvät sukset ja pelivehkeet.  Mikä koulu on vaatimaan pyöräilykypärää?  Ei ehdi aamulla ja tavarat ovat hukassa?  No kun se on isällä tän viikon, eikö se sanonut?

En ehdi
Eikö me voitais vaihtaa aikaa, kun juuri on töissä niin kiire.  Illalla minä olen varattu, kaikkina iltoina paitsi sunnuntaina.  Voiko rahalla osallistua luokkaretken rahoitukseen, kun pojalla on ne pelit eikä se ehdi talkoisiin.

Alistettu
Ei siitä kuitenkaan mitään tule.  Kaikki tuijottaisivat minua vanhempainillassa, en lähde.  En minäkään saanut tukiopetuksia tai avustajaa ja hyvin on pärjätty.

Koulu on vain koulu
Meidän poika on saanut paikan poikien maajoukkueessa.  Leirit ovat aina arkisin kaksi kertaa kuussa, sen on saatava lomaa.  Ai koulun sääntö sanoo, että kerran vuodessa voi anoa lomien ulkopuolista vapaata - no sitten se on "sairas" muina kertoina, mutta leirille se menee, olkoon matikka kuinka vaikeaa tahansa.

Menemme ulkomaille kahdeksi viikoksi ja anomme lomaa.  No olihan se mummon kanssa juuri etelässä, mutta kai meillä on oikeus olla omien lasten kanssa?  Voihan se ottaa matikankirjan mukaan.

Iskä on rekkakuski, se ottaa pojan mukaan ensi viikoksi.  Torstaina on ravit seinäjoella, ei me ehitä kouluu.

Meidän lapsi,  naapurin kakara
Naapurin kakarat heittelee lumipalloilla meidän pihalle!  Meidän poika ei voi mennä edes ulos, eikä se uskalla tulla kouluun.  (Totuus:  oli itse koulumatkalla jatkuvasti kiusannut monella tapaa, mm. lumipalloilla, heitti pihallakin ensin jäisillä palloilla.  Mutta pelkäsi kiinnijäämistä, eikä uskaltanut sanoa totuutta.)
Kyllä se Liisakin lällätti, miksei se ole tässä puhuttelussa! (Oli aiemmin)
Useimmat kiusaamiset hoituisivat muuten aidan yli juttelemalla, toim. huom.

Verta näkyviin
Kyllä asioista on puhuttava niiden omilla nimillä.  Kuka se häiritsee, sano suoraan?  Onko sillä ADHD?  Mistä perheestä ne täit löytyivät, sinne ei meidän poika enää mene!  Sanoisit luokassa kunnolla: ei sitä ennenkään lapsi tukkapöllystä särkynyt!  Kyllä minä käyn siellä kotona, kun vaan annat nimen!  Kyllä ennekin lapsi oppi olemaan hiljaa, kun pantiin nurkkaan.

----------------------------
Ja niin edelleen.  "Keissejä" olisi vaikka kuinka, joitakin ei voi ihan vaitiolosääntöjenkään takia kuvata.
Mutta oikeastaanhan kommenteissa voisivat ne parhaat tulla.

Tavallisesti kodin ja koulun välillä on hyvä luottamus, kunnioitus ja yhteistyö.  Työnjakokin on useimmille selvä,  ja yhteinen päämäärä on onnellinen, oppimisesta innostunut, elämänmyönteinen lapsi.  Vahvasti liioitellen sanon, että sitä paremmin menee, mitä vähemmän yhteydenottoja on, vallitsee usko toisiimme.

Virkavastuulla

Saksa ja Suomi, mallimaat, joissa on kuri ja järjestys!
Olipa kerran niin.  Meille riitti 1921 laadittu perus(tus)laki, meille riitti 1872 koulujärjestys.
Maa toimi, ihmiset toimivat niin kuin heidän oletettiin toimivan, vallitsi ahkeruus, sisu, maan edestä vaikka kaaduttiin... Hurraa!

Maailma muuttuu, Es - ei kun  Markkuseni.  Suomi on amerikkalaisempi kuin Amerikka.
Yhteisvastuun tilalle on tullut ns. vapaus, mikä monelle tarkoittaa samaa kuin itsekkyys, ahneus ja toisten unohtaminen.

Tässä vapaudessa syntyy helposti kuva, että voi tehdä mitä vain, vaatia mitä vain.
Miksette te siellä lautakunnassa...? Miksei kaupunginjohtaja...?  Hallitus ei saa mitään aikaan...
On vapaus sanoa, vaatia, on vapaus olla ottamatta realiteetteja huomioon.  Esimerkiksi, riittävätkö hartiat vaatimaan kahdella ministerillä kovinkaan paljon?

Virkamies valmistelee, poliitikko päättää.  Virkamies valmistelee virkavastuulla.  Jos on politiikka päättänyt säästää esimerkiksi koulusta, virkamies etsii ne keinot säästää, poliitikot hyväksyvät tai hylkäävät.

Ja vihdoin pääsen siihen asiaan.  Toiset virkamiehet toteuttavat nämä päätökset, myös säästöpäätökset.  Ja taas virkavastuulla.  Miltä tuntuu vaikkapa opettajan virkaa hoitavasta toteuttaa koulun säästöpäätöksiä, mitäpä hän muutakaan voi!  Jaetaan huonompilaatuiset vihot ja kynät, jätetään hankkimatta värejä, askartelutarvikkeita, säilytetään vielä Neuvostoliitosta kertovat oppimateriaalit, ei uusita kalustoa, korjata tietokoneita.  Miljoona pientä puroa, jotka eivät kuitenkaan tuo todellista, tai ainakaan riittävää säästöä.  Vähennetään opetustunteja eli suurennetaan opetusryhmiä ja siis maksetaan vähemmän palkkaa, aika paljon säästyy - millä hinnalla?

Ja huippuna kaikesta:  lomautetaan opettajat!  Kaikki koulun alkaessa kahdeksi viikoksi marjoja poimimaan.  Mitäs väliä sillä on, että juuri alkaessa kaikki on muutenkin sekaisin, tarvikkeita jaetaan, lukujärjestyksiin totutellaan, uudet koululaiset ovat aivan eksyksissä niin alkuopetuksessa kuin yläkouluun siirtyessäkin.  Mitä väliä, jos saadaan aikaan laittomia tiloja kouluun?
Mitäpä merkitystä on opetussuunnitelmissa pysymisessä tai tavoitteiden saavuttamisessa, saahan taas opettajaa haukkua huononevista tuloksista tai työrauhaongelmista.

Mitäs opettaja?  Ammattiliitto vähän saa roolinsa mukaan tiedottaa laittomuuksista.  Mutta opettaja toteuttaa ne virkavastuulla ja on opettajan roolissaan hiljaa.  Esimerkiksi poliitikkona hänen ei mielestäni tule olla lainkaan hiljaa - mutta hänethän luonnollisesti jäävätään pois häntä itseään koskevista päätöksistä.  Ikään kuin kyse olisi opettajan hyvinvoinnista.

Tiedän, että opettajat eivät pakkolomalla ole irti koulutyöstä, he suunnittelevat ja hankkivat materiaaleja, heillä on ajatus koulutyössä.  Eihän näin saisi olla!  Pakkoloman pitäisi näkyä, ei pitäisi ehtiä kursseja loppuun, pitää tarpeeksi kokeita, pitää vanhempainiltoja, tavata vanhempia keskusteluissa ja arviointikeskusteluissa, istua oppilashuoltopalavereissa.  Ehkä ei pitäisi ehtiä valvomaan ylioppilaskirjoituksia tai ehtiä laatimaan todistuksiakaan, kun kurssit ovat kesken.
Mutta kun se opettaja toimii virkavastuulla, hän ehtii.

Koulun työpäivät on asetuksella määrätty.  Sen sijaan ei ole määrätty, montako työpäivää opettajalla on.  Koulua ei voi siis sulkea, mutta opettajan voi lomauttaa ja useita luokkia yhdistää yhdelle opettajalle.  Tuskin toteutuu lain vaatima oppilaan oikeus joka päivä saada opetussuunnitelman mukaista opetusta.  Rehtorin lomautus taas poistaa lain vaatiman koulun toiminnasta, OPS:n toteutumisesta ja turvallisuudesta vastaavan henkilön.

Miten  ope ehtii- tekemällä lisää laittomuuksia, so. joustamalla pois "vähemmän tärkeitä" oppiaineita (kuvis, uskonto, liikunta, musiikki, kunkin näkemyksen mukaan), jotta saadaan matikka ja äidinkieli ja vieraat kielet edes mallilleen.  Oppiaineiden tuntimäärät on määritelty, eikä missään sanota että esimerkiksi matikka on tärkeämpää kuin musiikki.  Sehän se tietysti oli tarkoitus, koulussahan ei nytkään viihdytä.

Kaikki kunnan työntekijät pakkolomalle.  Silloin myös opettajat?  Tasa-arvon nimissä.
Järjetön ajatus tasa-arvosta, sillä ymmärtääkseni tällöin muut kuntalaiset pääsevät helpommalla, vai maksavatko he lomautuksen palkanmenetyksen verran lisäveroa?
Ja juuri taloudellisen ahdingon aikaan kunnallisia palveluja - sitähän varten kunta on - tarvitaan kaikkein eniten!

Jos opettaja toteuttaa äsken ehdottamiani keinoja eli ei "ehdi" tai ei oikeasti ehdi, huuto on suuri.  Opettaja tekee silloin lapsesta pelinappulan.   Vai olisikohan se tekijä sittenkään opettaja?
 

Siihen on meitä opetettu, että totella keisaria ja kuunnella pyhää lakia...

 Sissi.  Juuri sen hän tuhoaa, joka on hänen ainoa tukijansa. Ampuu, pommittaa, kaappaa.
Fanaattisesti hän uskoo, mitä laskelmoidusti häneen ohjelmoidaan.  Olkoon kyseessä ismi tai usko, ei johtaja koskaan tee itse uskontekoja.  Paraneeko maailma, jos kaikki länsimaisuus tuhotaan.  Paraneeko edes hänen oma elämänsä?

Vallankumous.  Paha diktaattori, tyranni, itse itsensä nimittänyt kansansa kuristaja saadaan pois.
Mutta mikään ei muutukaan.  Ei olekaan rikkautta kaikille, työtä kaikille, vapaus vallitse.
Eikä kiihkeä vallankumouksellinen malta odottaa demokratian hidasta ja taka-askeliakin ottavaa vaikutusta.  Heti kaikki ja kaikille, paitsi...  Vallankumousta tehdessä jaetaan kansa vihollisleireihin, ja demokratia vaatii yhä pitemmän harjoittelun.

Lama, taloudellinen taantuma.  
Kerran toisensa jälkeen syyllinen on työntekijä ja tavallinen kansalainen.  Ja vain siksi, että kansaa ja vähäväkisiä on paljon maksamaan seuraukset.  Syyllinen? Ainakin työläinen on se, jota rankaistaan.
Aina on varaa tukea pääomaa, aiemmin devalvaatioilla, nyt pankkituilla, korkotuilla, kriisipaketeilla, jotka ovat oikeastaaan vastikkeetonta pankkitukea.
Valtiot joutuvat tekemään säästöohjelmia, kun pääoma saa rahaa käyttöönsä. 
Kansalainen maksaa pienempänä palkkana, työttömyydellä, huonontuvina palveluina, nousevina hintoina.  Koira pääsee veräjästä, tekemään taas uusia kriisejä.
Miten esimerkiksi irlantilainen kuumakalle ei ole avoimessa kapinassa, Kreikassa sentään on ollut yleislakkoja jo parikymmentä.

Taantuma on osalle vain osa keinovalikoimaa.  Kun tavoite ei ole ihmisen hyvinvointi vaan osakkeen arvo, lamaa käytetään härskisti hyväksi ja trimmataan firma hyvään iskukuntoon valmiiksi nousukautta varten.  Jos on varaa maksaa ennätyssuuret osingot, olisi kyllä varaa pitää kiinni työntekijöistäkin.  Olisi varaa myös pitää työ kotimaassa.

Ostovoiman kasvu on samaa kuin kulutuksen kasvu, mikä taas tarkoittaa työpaikkoja.
Nyt vaaditaan mahdottomia.  Pienemmällä rahalla pitäisi kuluttaa yhä enemmän kalliiseen kotimaiseen.

Puhutaan Suomen hyvinvoinnista.  Suurta sumutusta, kun Suomi tarkoittaa pääomaa, ei kansalaisia.

Valtiovalta tekee kaikkensa kansalaisen hyvinvoinnin turvaamiseksi?  Niin näyttää, pääministeri on niin poikamainen ja niin vilpitön.  Hallitus hyvin tietää, että kunnat tuottavat suurimman osan kaikista palveluista.  Ja kas, kunnat säästävät, yllätys yllätys, valtionosuuksien  vähenemisen takia.  Hyi kuntia, remonttiin koko kuntajärjestelmä!  Ja sote-uudistus on tehtävä samasta syystä.

Nyt olisi aika ryhdistäytyä.  Vasemmiston olisi vihdoinkin hallituksessa sanottava, mikä on sen tavoite ja toisekseen, mihin  se ei missään nimessä suostu.  Hallituksessa olo ei ole riittävä maksu koko todellisen Suomen kurjistamisesta.

Ja uskomatonta.  Poliittinen valta vain oikeistolaistuu sitä enemmän, mitä kurjemmaksi menee.
Paradoksien paradoksi.

Oma suoritus vai kultamitali?

Fyysiset ominaisuudet huippuluokkaa.  Kyky, tieto, kivunsieto ja sisu harjoitella oikein ja riittävästi.
Valtava voitontahto ja kilpailuhenkisyys ja usko itseensä ja luotto onnistumiseen.
No, rahaa ja aikaa ravintoon, aikaan, välineisiin, ammattilaisen neuvoihin.  Taitaa syntyä huippu-urheilija?

Mikä suomalaisessa urheilijassa mättää?  Huippuja lukuunottamatta itseluottamuksen puute taitaa olla suurin puute.  Puhe rahapulasta ja pienen maan resurssipulasta on turhaa, niin paljon (muulta tärkeältä) urheilu saa aikojen ankeudesta huolimatta.
Jos on maaillmanmestaruuskisat, mielestäni niissä kilpaillaan voitosta, eikä mennä "tekemään omaa kilpailua" tai huipussaan keskeyttämään tai jäämään ilman tulosta.

Siis kisalippu ei ole palkintomatka turistille, vaan jokaisella lähetettävällä on oltava reaaliset mahdollisuudet menestyä ja tavoitella mitalia.  Paitsi...  Niin, joku lähetetään saamaan arvokisakokemusta, kasvamaan.  Joku on syytä laittaa saamaan kansainvälisiä kovia kilpailuja.
Onneksi Moskova on tuossa äärellä, onneksi joukkue on lähes realistisen pieni, johtajajoukkoa lukuunottamatta.

Jokainen tekee kisoissa parhaansa.  Mutta jos oma ennätys on nippa nappa b-raja, mitä menestymistä on odotettavissa?  Poikkeuksia on, tuskin kukaan odotti esimerkiksi Reijo Vähälän hopeaa tai Rauli Pudaksen pronssia aikanaan.  Tässä se pointti onkin, se kuuluisa venyminen - kuinka se onnistuu niin paljon useammin muilta?

Suomessa urheillaan, Suomessa on kouluissa laadukas liikunnanopetus, mahtava seuratoiminta.
Suorituspaikkoihin on aina varaa, oli millainen lama tahansa.
Valmennus ja fysiologinen tieto ovat maailman huippua.
Onko meillä urheiluikäinen porukka siis jotenkin ominaisuuksiltaan kummallista vai missä ne huiput luuraavat?  Onko meillä vain keihäänheittoon sopiva geeniperimä?

Melkein tosissani kysyn myös, eikö meillä osata olla myös doping-huipulla?  Muotia on käyttää kiellettyjä aineita niin vähän ja niin useita kerralla, että testit eivät vielä niitä erottele.
Onneksi kaikilta otetaan näytteet ja käry voi tulla vuosienkin kuluttua.

Urheilu on kansan lempilapsi.  Urheilua seurataan ja siitä nautitaan.  Urheilu kaikkineen saa suhteettoman osan budjeteista sekä paljon muuta rahaa vaikkapa veikkauksesta tai firmoilta.
Olisiko meillä lupa odottaa tuloksia?

Täysin kilpailuvietittömänä osaan itse nauttia esimerkiksi hiihdosta tai vaeltelusta tai pelistä kivassa porukassa.  Mutta tulosurheilu olkoon jotakin ihan muuta.

Pelinappula liikenteessä

Jarrutusjälkeä 12 m, osin toispuolisena.  Olisiko ollut nopeutta riittävästi 50:n alueelle.
Suojatiellä kahdeksanvuotias, moksahtihan se.
Autoilijan kommentti: - Sen on täytynyt kytätä koivun takana ja juosta suojatielle.
Niin, valo-ohjattu risteys, koivu oli nuori riuku vasta.  Autoilija oli paikkakunnalla tunnettu, mistään piittaamaton tyyppi, jota ei vain oltu saatu kiinni.

Alamäki.  Autoilija on juuri päässyt kaduilta nelikaistaiselle tielle, selkeästi ulosmenotielle.  Rajoitus on edelleen 50 km tunnissa, mutta tie tekee ylinopeuden luonnolliseksi.
Risteys ja suojatie, toinen ja suojatie.  Melkoisia yllätyksiä vieraille - kun omatkaan eivät niitä muista.  Koulun on jopa ollut pakko kieltää (kehottaa olemaan käyttämättä) näiden suojateiden käyttö ja vaatia kiertämään valo-ohjatun risteyksen kautta, vaikka oma koulutalo on ihan vieressä ja matkaa tulee satoja metrejä lisää.

Suojatie luonnollisessa paikassa, kadun päässä.  Pakko oli poistaa, kun liikenne lisääntyi kauppakeskusten ja uuden sisääntuloväylän takia.  Juuri kukaan ei suojatiemerkistä välittänyt.
Valo-ohjattu suojatie on sata metriä alamäkeen tästä.  Autoilija on juuri saanut itsensä vauhtiin, kun edessä onkin punainen valo.  Koululaisten itse suorittamassa tutkimuksessa ihan hiljaisena keskipäivän aikana punaisia vasten ajoi kahdeksan autoa, kaikki alamäkeen.  Rekkoja ei sille tunnille sattunut: talvella ylämäkeen niiden on pakko olla välittämättä valoista, kun muuten ne joutuisivat peruuttamaan liikenteen seassa satoja metrejä keräämään vauhtia.
Siis, koululaiset ainakin liikuntatunneilla ja johdetuissa tilanteissa käyttävät tunnelia ja kiertävät taas pari sataa metriä.

Yrittäjä haki maa-aineslupaa ja ympäristölupaa.  Vieressä oli toisen yrittäjän louhos, olisi ihan pitänyt tehdä yhteistyötä ja pari sataa metriä tietä, jotta olisi päässyt kylän ohi.  Ei käy: oli olemassa tie.  Mitä sen väliä, että sorarekat joutuvat ajamaan kapeaa kylätietä koulun editse, kevyen liikenteen väylää ei ole.  (Samalla menee turvallinen uimarantatie.)  Toisella puolen kaupunkia ainoa väylä sorarallille on juuri koulun ja päiväkodin vierestä.

Suunnitellaan kauppakeskusta, 35 000 kerrosneliömetriä.  Ja totta kai sisäänajo suunnitellaan koulua vastapäätä, kapealle kadulle.  Ja tapana on, että hienot suunnitelmat laaditaan, mutta ihan maan tapa on rakentaa ensin kaupan tarpeet ja sitten todeta hups, rahat eivät juuri nyt riitäkään enää liikennesuunnitelman toteuttamiseen.  Sitä paitsi ne suunnitelmat taas sisältävät lisää kiertämistä ja hidastamista juuri sille hitaimmalle liikkujalle.

Koulut erikoistuvat.  Omakin kouluni on puoliksi englanninkielinen.  Siis yhä useammin vanhemmat tuovat lapsia kouluun.  Useimmiten ei ole turvallista jättöaluetta, vaan lapset pudotetaan liikenteen sekaan ja vaara muodostuu myös lapsia jättävistä ajoneuvoista.

Kapea tie, paljon liikennettä.  Polkupyörällä kouluun?  Kun lapsi on lapsi, kun ajaminen on kivaa, kun kaverin kanssa pitää jutella, leikkiä, kilpailla, on autoilijan otettava vastuuta.  Olisiko rajoitusten noudattaminen hyvä alku, sen kännykän jättäminen taskuun toinen konsti?  Ja se nopeusrajoitus olisi 30, ei 50 koulun kohdalla.  Missä on?  Sopii myös rakentaa hidasteita.  Muutamana päivänä silloin tällöin, ei vain koulujen alkamispäivinä, pitää olla näkyvää ja opastavaa valvontaa.

Rakenteet ja rajoitukset eivät kuitenkaan yksin mitenkään  poista suurinta vaaraa.  Autoilijan asenne turvallisuuteen on jäänyt yksilönvapauden jalkoihin.  Toisethan ne niitä sääntöjä tarvitsevat.

Mutta ei.  Tärkeintä on liike-elämän etu, toiseksi liikenteen sujuvuus, kaukana kenties sijalla 7. tulee koululaisen turvallisuus. 

Ja taas peräänkuulutan lapsivaikutusten arviointia pakolliseksi esimerkiksi koulujen lähistöissä tapahtuviin suunnitelmiin!

Loinen

Aina vaalien, varsinkin kuntavaalien alla, huudetaan kunnan työntekijöiden turhuutta, kuinka he ovat syömässä veronmaksajien leipää ja kuluttamassa palveluun tarvittavat rahat.  Todella, joka kerran.
Pikku juttu, että he juuri tuottavat ne palvelut tai ovat muuten vastuussa koko yhteiskunnan toimivuudesta, turhia ovat - kun minulla juuri nyt menee hyvin ja on kesä, edes lumiauraa ei tarvita ja viemäriverkko toimii.

Loistyöksi on julistettu kaikki se työ, joka ei tuota myytävää.  Loistyötä on siis esimerkiksi terveyskeskuslääkärin työ, sen sijaan yksityisen lääkäriaseman kalliimpi lääkäri tuottaa oikeasti?
Esimerkiksi opettaja on loinen, mutta koulutuspalveluja myyvä pintakonsultti tuottaa myytäviä palveluja.  En niele tätä, mutta mitä$ minun mielipitei$täni, raha puhuu.
Perusteluni on toisen jutun aihe.

Pikkujuttuja nuo kaksi.  Nyt esitetään (Risikko), että sosiaalista tukea saavien osallistumista yhteiskuntaan pitää vaatia.  Tuki olisi suurempi, jos osallisuus olisi suurempi.
Lähtökohtaisesti loistava ajatus.  Mutta...

Kukaan normaali ihminen ei halua olla hyödytön vapaamatkailija.  Totta on, että moni on jo niin urautunut syrjäytymiseensä, että pitää sitä normaalina.  Monessa polvessa jo!  Silti.

Mitä on osallistuminen?  Ihan ensiksi tulee mieleen työn tekeminen tuen ehtona.
Siis miten se tuki eroaa palkasta?  Varmaan luodaan järjestelmiä, joissa työnantaja maksaa osan ja esim. kela osan.  Varmaan kirkasotsaisena väitetään, että ei synny(tetä) halpatyövoimaa, joka syrjäyttää kortistoon taas uusia.  Varmaan jää taas huolehtimatta esimerkiksi kunnollisesta eläkekertymästä.

Luulenpa, että hanakasti annetaan kenkää nimen omaan kunnan palkkauksen alarajoilla oleville, esimerkiksi koulunkäyntiavustajille tai päiväkotiapulaisille, ja yllättäen sama työ (muka) hoidetaan sosiaalityöllistettävillä.

Jos osallistuminen voisi olla vaikkapa järjestötyötä?  Monet järjestöt tarvitsevat vaikkapa vakituista myyjää tuotteilleen.

Työttömien omat viritykset työllistää itsensä erilaisissa ringeissä ovat toki kannatettavia.  Mutta miksi ihmeessä kukaan heidän palvelujaan tarvitsisi työllisyysringin kautta, jos ei muuten samallakaan pienellä palkalla heidän työtään kukaan osta?

Vielä 70-luvulla oli hätäaputöitä.  Tehtiin teitä, tehtiin ihan perusinfrastruktuuria.  Kunnilla ja valtiolla oli velvoitetyöllistäminen, jopa perustuslaissa sanottiin, että työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa.  No, ei kaikki hyvää ja kaunista ollut, oli mm. pakkomuuttoa, eroa perheestä parakkikylissä, johti maseudun yhä kiihtyvään tyhjenemiseen jne.

Mitä on se työ, johon tarvitaan tekijä, mutta jonka tekijälle ei ole varaa maksaa palkkaa?
Usein puhutaan risusavotasta, raivaustöistä, erilaisista aputöistä lähinnä työmailla.  Yhä enemmän tarvitaan käsiä vanhustenhuoltoon.
Ongelma tietenkin on, että jos ammattitaidoton tekee nämä työt halvalla, kukaan ei palkkaa ammatti-ihmistä oikealla palkalla.  Ja totta vie, esimerkiksi ihmistyö vaatii aina koulutuksen.
Tätähän on jo murennettu, hyvin monessa ammatissa on vaatimustasoja laskettu, mallia sosiaalikasvattaja voi hoitaa päiväkodinopettajan virkaa.

Konsulit valvokoon.  Hieno ja kaunis vääristyy tässä yhteiskunnassa helposti ahneudeksi ja opportunismiksi, kun se euro on ainoa merkittävä tekijä. 
Mutta periaatteessa olen samaa mieltä kuin Paula Risikko, kukaan täysikykyinen ei saa olla vapaamatkustaja, loinen, ei tahtomattaankaan.