Matonpesun anatomia

Matto on pestävä. matto on pestävä, vaikka se olisi ollut lattialla vasta viikon. Kun pinosta matot loppuvat, otetaan lattialta lisätyö.

Katso pihapuitasi, katso sadevesitynnyriä. Jos ilma on sakeanaan männyn tai koivun siitepölyä, älä vie mattojasi pihalle pölyttymään - varsinkin kuivaaminen ulkona, pari päivää, riittää allergisoimaan perheesi vuodeksi. Koivu voi karistaa tahmaisia lehtituppiaan, koivu voi karistaa hedenorkkojaan. Ja viimeinen kiusa on sitten se koivun siemensade: pientä kärpäsennäköistä siementä leijaa tuhansittain etsiäkseen juuri sinun mattosi.

Pese alustasementti ennen matonpesua. Pese kuivausriu´ut ja valutusriu´ut. Pese saappaasi: aika veikeää on polkea esimerkiksi vaseliinitahroja mattoon? Varaa tahranpoistoainetta mäntysuovan lisäksi, kynsiharja paikallislisäputsaukseen. Liota kaikkein likaisimpia mattoja. Etsi mieluummin etukäteen kama paikalle: on varsin turhauttavaa kastella matto levälleen sementille ja huomata, että ai niin joo, pesuvälineethän jäivätkin autoon ja auto on...Toinen kiva etsittävä on se jossakin oleva tyhjä mäntysuopapullo: aika taloudellista on ostaa kanisteri suopaa, mutta huomata, että siitä voi vain kaataa tai roiskauttaa, ei ruiskuttaa suopaa.

Pitäisi järjestää vähintään kahden päivän pouta, jotta matot saavat kuivua ulkona. Hidas sadekatos- tai sisäkuivaus saa aikaan "ulon" hajua, mattosi haisee kuin märkä koira. Samoin käy, jos matto saa pienenkin sadekuuron niskaansa. Ole aina valmiina kiitämään ja siirtämään mattoja turvaan sateelta: jo etukäteen olet tietenkin muistanut pyyhkiä pölyt esimerkiksi ovien päältä, jotta et saisi mattoihin kuraraitaa. Onhan auto ajettu pois katoksesta ja tilaa raivattu? Onhan autokatos märkänä lakaistu: voi tulla ja joskus on tullutkin niin kovia tuulenpuuskia, että katoksen lattian hiekka on pöllynnyt juuri pestyihin mattoihin. Kestääkö pyykkinarusi mattojen painon? Onko sinulla huonetilakuivuri peräti?

Mattoja voisi pestä vaikka 50 päivässä. Kunnon vesimäärä, tasainen alusta, pitkä harja. Kauankos tuota! Mutta tulee krittinen raja, meillä se on noin 7 mattoa: pitää olla kuivaustilaa, pitää olla valutustilaa, pitää olla varatilaa sään varalta.

Miten olisi kätevää pestä, valuttaa pihalla, heittää matot saaviin ja käydä rannassa huuhtomassa ja mankeloimassa esikuivatus. Mutta ei saa, ei voi, Pien-Saimaa on pelastettava tälläkin tavalla. ON. Pesupaikka rannassa kuivalla maalla? On kuulemma kätevä: Kyllä varmaan on. Olkoon rauhassa: seisovassa vedessäkö se matto pitäisi huuhtoa. Joka matolle pitäisi laskea uusi vesi. On ihan eri asia lähteä pesemään yksi matto kuin ne seitsemän päiväannokseen kuuluvaa. En lähde, ja jos joku sen minulta vaatii, vaatii samalla itsensä matonpesijäksi.

Liotus. Pesu kunnon varsiharjalla ja mäntysuovalla. Tarkkomiset esimerkiksi "Pinkillä" (Vanish)ja kynsiharjalla. Riittävä paine letkussa, kunnon suutin. Riittävä valutusaika jo ennen huuhtelua. Eiköhän puhdasta tullut - kertomus kauhasta ja sadevesitynnyristä huuhteluna jääköön omaan arvoonsa. Vettä ei koulu kohtuuttomasti, kun muistaa antaa valua enimmät pesuaineet nurmikolle.

Painepesuri? Olen vakavasti harkinnut, mutta ei vielä. En halua katkoa loimia liialla paineella. Ja toisekseen, työ on kivaa, jos edellytykset ovat kohdallaan.

Naapurisopu ei matonpesusta häiriinny. Vaimo kyllä saattaa herätä: ulkohana pitää tietyllä paineella aikamoisen jurinan, koko talo tärisee. Valumia vesistöihin ei tule, olemme kaukana vedestä.

Nyt on tämän kesän projektista puolet tehty. Kivaa hommaa. Jos vain olisi poutaa.

Poliitikon on helppo heitellä lukuja

6,5 kertaa 13,5 cm, noin suunnilleen. Siis kympin seteli. Eli noin 88 neliö-cm.
Tavalliseen huoneeseen, esimerkiksi makuuhuoneeseen, joka on noin 12 neliömetriä, voisi latoa seteleitä vieri viereen siis noin 120000 : 88 eli noin 1363 seteliä.
Tehdäänpä näistä metrin pinkkoja. No ei riitä tila sille, mitä ajattelin: sata miljardia Espanjan tukea vaatisi miljoona metrin pinkkaa kymppejä, huoneen 1363 ei riitä ei mihinkään. 737 kämppää pitää olla.

Kuvittele pankkineitiä laskemassa rahoja kympin seteleinä. Voisi tulla rakko sormeen, jopa huuleen, jos välillä sormea kostuttaa - no ei riitä elinikä laskemiseenkaan, edes lepäämättä välillä. Sijoittajan bittisormi on nopea, hyvässä ja pahassa.

Tai kuvittele meikäläistä normaalipalkkaista, esimerkiksi 30 000 e vuodessa hankkivaa, tienaamaan sataa miljardia. Saattaisi kulua toinenkin vuosi...33 vuotta menisi jo eka miljoonaan, miljardiin 33 000 vuotta, 100 miljardia vaatisi siis koko miehen palkan
3 300 000 vuoden ajan. Tai toisin päin, 3 300 000 ukkoa antaa koko vuosipalkkansa. No töitähän tekee muutama muukin - mutta rahoittaja on oikeasti se työntekijä, ei koijaripankkiiri sijoittajineen, joka nyt pelastetaan. Taas.

On aika lailla helpompaa puhua sadasta miljardista kuin vaikka sadastatuhannesta miljoonasta. Luvut eivät enää merkitse mitään, miljoonakin on jo jotakin konkreettisesti käsittämätöntä. Ellei maksa talolainoja...

Ei ole varaa luontoon?

Luonto on suojelemisen arvoinen. Sellaisenaan, perustelematta ihmisen arvoilla mitenkään.

No tietenkin perustellakin saa. Hyviä perusteita olisi esimerkiksi ihmisen täydellinen riippuvuus luonnosta, luonnon kiertokulusta, kasvien ja levien tuottamasta hapesta, hiilidioksidin poistosta, yhteyttämisestä syntyvästä ravinnosta. On jo vähitellen uskottava kasvihuoneilmiöönkin.

Liian kaukaista, ei riittävän konkreettista. Olisiko lähijärven sinilevä helpompi ymmärtää?
Olisiko ilmaston ääri-ilmiö riittävän konkreetti asia sanomaan, että tarttis tehrä jotakin?
Turvesuo ja samea vesi, kaivos ja kuolleet linnut? Karvejäkälän puutos rungoilta ilmansaasteiden merkkinä?

Isovelipuolue SDP sai nuoren varapuheenjohtajan. Tämä loihe lausumaan, että SDP onkin punavihreä puolue! En ole edes mustasukkainen vasurien keksimästä termistä, jos sille jotenkin saadaan sisältöä demareiden toimintaan. Muuten kyllä, on aika tylyä kaapata toisen brändi ja ryvettää se sanahelinäksi. Ihan kuin Väyrys-Paavo tahtoo ratsastaa ympäristöihmisten "Kestävä kehitys"-termillä, vaikka hän näyttää sillä tarkoittavan vain luonnon hyväksikäytön jatkamisen mahdollisuutta.

Luonnon tuho on usein tahatonta. Usein se on myös ymmärtämättömyydestä johtuvaa. Osa on suoranaista kulutuksen ikuista kasvua, jonka vaikutusta ihminen ei (muka) osaa yhdistää luonnon tuhoon. Mutta kun tuho on tietoista, tahallista jopa: esimerkiksi ei ole haitatonta tapaa ottaa turvetta, ei ole haitatonta kaivosta. Lyhyen ajan taloudellinen hyöty on tärkeä, mutta kun hyöty on vain joillekin ja haitat kollektivisoidaan kaikille, jopa tuleville polville.

Rauhoitus on konkreetti tapa suojella. Lajien suojelussa onnistutaan. Mutta kenellä on varaa rauhoittaa alueita? Usein ei riitä, että esimerkiksi puu suojellaan vaikkapa liito-oravan pesäpuuna: iso alue, elinpiiri täytyy suojella.

Yksittäisellä ihmisellä ei ole kykyä suojella. Mitäpä se minun toimintani merkitsee isossa asiassa. Siispä lainsäädäntö avuksi: valitettavasti vain useat päättäjät ovat elinkeinoelämän asialla enemmän kuin luonnon, ikään kuin maamme olisi yhä sillä tasolla, että vain elintason nostamiseen on varaa.

Kuva on sädekehä päähäni. Omatoimisesti suojelen Kylkispuron rantalehdon.

Hiljenevää?

Kevät vetää ulos. Kevät panee vaeltelemaan ja ihmettelemään. Kevät touhuaa multaa kynsien alle.

Keväällä on kiire: kuin viimeinen kerta todellakin olisi viimeinen kerta, unohdetaan, että vireimmillään toimintakausi on oikeastaan syksyllä. Vielä on pari isoa kokousta jaksettava. Kokoustaminen kesällä ei juuri kiinnosta.

Koulu loppuu. Jotenkin se loppuminen rytmittää kaikkea ajatusta. Olisiko syynä viimeiset kymmenet vuodet koulua? Mutta miksi muukin maailma elää koulurytmiä?

Huomattava juttu, iso muutos on, että lapsia ei näy, ei kuulu. Missä he ovat? Eivät kai sentään sisällä tietokoneen tai pelin parissa koko päivää, kun ilmakin on kaunis.
Talvella kentällä on sentään luistelijoita, nyt harvoin ketään.

Oma haaveeni on hyvä kirja, upea ilma ja tammessa lehti tekemään varjon lukijalle. Mutta kaverille kanssa! Mutta ennen sitä, aamumetsä tai ranta viileässä, tyynessä. Rullikset jalassakin saa nautiskella.

Kyllä kesä touhua tarjoaa. Alan vaikka noin kahdenkymmenen maton pesusta. Järvessä en enää huuhdo, tulee siis vaikeuksia. Mutta silti en sinne jonottamaan pesupaljuille lähde, pesen edelleen sementillä ja huuhtelen paineella kotona.

Ensi viikoksi tulee taas touhua, kun Leo ja Otso saapuvat avuksi kaikkeen mahdolliseen yleispätevinä.

Kesä on avattu

No voi olla jotakin vielä mukavampaa kuin istua omassa pihassa saunatauolla penkillä. Ilta-aurinko paistaa, kaikki on vielä kevään vihreää. Tammi pukkaa kukkia ja aukoo pikkulehtiään ja kirjosieppo konsertoi. Juuri nyt en kaipaa parempaa - paitsi, että kaveri se on vaan töissä. Pyhäiltana.

Olivat pojat hoitamassa vaaria keskiviikkoiltapäivästä aina sunnuntain puoleen päivään. On omaa tahtoa yksivuotiaassakin ja jääräpääkolmevuotias kokeilee paitsi vaaria myös rajojaan.
Ihan lepoa kaipasi, päiväunet otin heti kun enemmät jäljet ja varusteet oli siivottu.
Mutta on se vaan kivaa olla kahden noin kivan pojan vaari.

On telttailtu, luettu miljoona kertaa Puppekirjaa. On ajettu: - Vaali, aja mun kanssa! On ollut autopöytää ja automäkeä, leikattu nurmea. Leo kävi sirkustakin katsomassa ja otti valokuvia satamassa. Leikkimökkiä on siivottu, on keitelty kahvia ja leivottu vaarille kakkua. Mummo joi oikeasti "kahvia" Leon kanssa posliinikupeista leikkimökissä jopa.

Pienempi taas on muuttunut uskomattomaksi syömäkoneeksi, puolitoista purkkia menee omaa mössöä ja vielä Leon riisit ja makkarat päälle, leipää lisäksi.
Miten voi olla pieni poika aina niin valoisa ja ihana - mutta kun taas on ikenissä turvotusta ja hampaan tulo kenkuttaa. Otso on isin poika, mutta ihanasti luottaa vaariinkin. Ja sitäpaitsi maailma on täysi huolellisesti tutkittavia ja tarkkailtavia asioita: ero Leon nopeaan toteamiseen on silmiinpistävä.

Poikien tulo on projekti: ei sitä tullessa huomaa, mutta poislähdön jälkeinen tavaroiden paikalleenpano ja siivous on aika pitkä prosessi - on siitäkin huolimatta, että kyllä Pasi ja Maija jälkensä korjaavat. Kissan vessakin on siivottava, kupit tiskattava. Sieltä täältä löytyvät tallennetut lelut , kirjat ja palapelinpalat on pantava nopeasti talteen, tai ne häviävät. Syöttötuoli ja potta on puhdistettava ja vietävä pois, futoni tehtävä patjaksi, irtopatjat ja vuodevaatteet on saatava paikoilleen. Leo on kyllä hyvä korjaamaan tavaroitaan, mutta kun niiitä pikkuveli tallentaaa esimerkiksi maton alle, ei niitä heti löydä edes.

3 vuotta

Leo on iso poika. Leo on mies!
Leo leikkii roolileikkejä (varsinkin) autojen kanssa. Hän osaa polkea kolmipyörää (työntöapua tarvitaan), ohjata sitä. Monenlaiset syy-seuraussuhteet ovat varsin selvät. Osataan tekoitkeäkin ja kehittää raivari.

Ihan kaikkea ei mieskään sentään osaa. Ehkä eniten hakusessa on syöminen. Kätisyydestäkään ei vielä voi varma olla, mutta haarukkaan pala useimmiten eksyy nyrkillä laitettuna. Ja on se sellainen Ronkeli-Reino, että luulisi nälkäkuoleman olevan edessä. On kesä aikaa harjoitella - no, ei se tarha kyllä valmista odotakaan.

Leo osaa, vaari alkaa oppia. Meillekin kotiin on Leo (ja Otso siivellä) tullut vaikka miten: tänään viimeksi hankin sadevesisaavin, porasin hanareiän ihan "väärään" paikkaan, että pikkumiehet voisivat ihan itse ottaa vettä siitä tarpeelliseen kukkienkastelutyöhönsä. On pyöränistuinta, potkukelkkaa,uima-allasta.

Maailmaa katson nyt niin, mikä pieniä poikia kiinnostaisi, miten poikien kanssa mihinkin pääsee, missä piilee vaara. Rattaat, kolmipyörät, juuri ja juuri kävelevät bongaan kaikki ja luontevasti jututan mammatkin.

Tulee kesä. Tulevat pojat oljamiin Mummolaan. Täytyy istuttaa sitä kasteltavaa.


Tervetuloa kesä. Ja pojat.

Simaa...

Kellarista kannetaan simaa suurella riemulla. Lapset odottavat kieli pitkällä. Pullo on komea, iso apteekkipullo. Avataan, ei rusinoita pinnalla. Maistetaan vähän: ei ole vielä valmista. Hyvä kellari, tarpeeksi viileä - mutta ei siman käymiseen. Tavallinen tarina.

Toisena vuonna olimme ovelampia. Toimme pieniä pulloja siksi aikaa keittiön pöydälle käymään loppuun, kun kävimme kulkueella ja juhlissa kaupungilla. Oli valmista: yksi pullo räjähti pöydällä niin, että siivoamista, sokerisen siman pyyhkimistä ikkunasta, seiniltä ja lattialta piisasi. Ja sirpaleita oli ihan kylliksi, hienonhienoa lasimurskaa sukkiin tarttumaan ja jalkaan hieroutumaan..
Loput pöydällä olevat pullot vietiin kellariin oikein tiiviisti pyyhkeisiin kiedottuna, täristelemättä, yksitellen.

Erään kerraan pullon pohjalle jäi vielä vähän, korkki kiinni siis. Mutta älä unohda pöydälle! Tulimme taas kaupungilta, ja kunnon isi rupesi laittamaan kevyttä välipalaa, nakkeja hellan ääressä. Onneksi keittiössä ei ollut muita! Pöydällä räjähti. Sirpaleet rikkoivat mm. loisteputken suojamuovin ja yksi sirpale lensi n. kolme metriä ja iskeytyi lastulevyseinään pystyyn hellan luona. Yritäpä jollain muulla konstilla saada lasipalaa lastulevyyn pystyyn! Oppi on mennyt perille. Sima tehdään ajoissa, se saa käydä pari päivää sisällä. Tai toinen konsti, aika kätevä: vappuheilan kanssa otetaan lasillinen kuohuviiniä, ei tehdä simaa lainkaan.

Onpa tätä hyvää ja halpaa janojuomaa opittu tekemään muulloinkin kuin vappuna.