Eno, Simo-eno

Eno,se vakavampi,pienikokoisempi on poissa. Se, joka oli tohtori ja professori ja ties mitä. Suvun ylpeys, oikeasti. Mutta ei ylpeä, vaan Ihminen. Se "leikkisempi" eno poistui rivistä jo kauan sitten.

Simo-eno, myöhemmin Simo vain, vaikka (omista syistäni) niin olikin aluksi vaikea sanoa. "Nero nappula"olivat omat luokkatoverit sanoneet. Tykistössä Simo palveli sodan aikana, vaikka niin lyhyt mies ei kai putkenrassiksi sopinut.
Vaatimaton herrasmies,jonka olemus huokui arvovaltaa. Jos joku on ollut kristitty, Simo sitä oli, korostelematta.

Eno piti itsensä miehenä kaikin tavoin. Ikää tuli, mikä ei estänyt oppimasta uutta,
esimerkiksi tietokoneista, tai olemasta terveen utelias. No ikäähän nyt ei niin paljon ollutkaan, saman ikäinen Simo-eno oli kuin poikani Mikko - ainakin molemmat olivat syntyneet 4. marraskuuta, mitä nyt oli 60 vuotta väliä.
(Tästä syystä en aikanaan 60-vuotispäiville ehtinytkään.)

Hassua, miten väärin lapsena Enoa ja Päivi-tätiä luin. Kenties oli niin hienot madonluvut luettu, että kylässä aina lähinnä jännitti. Ja sitten aikuisena löytyi heistä aivan toisenlaisia ihmisiä. Pikku-Markku otti aivan totena myös sellaiset äidin puheet, että kun Eno ja täti eivät saa hartaista toiveistaan huolimatta lasta, Markku voisi olla heidän lapsensa!
Maija-tyttäreni esimerkiksi sai oppia aikamoista körötystä ("körö, körö kirkkoon,...), johon eno oli kehittänyt loppuun ihan oman sovelluksen:
- Nyt tulee töyssypaikka, hiiop! Uutta Simoa alkoi oikeastaan etsiä RUK-aikana, kun pyöräilin Haminasta Kannusjärvelle mökille iltalomaksi.

Vihinen on synonyymi sanalle tarkka. Martta-mummi oli kyllä nuukuuden maailmanmestari, mutta Simo-poikansa kyllä osasi oikein lahjakkaasti kilpailla.
B-palkkaluokalla ehkä olisi ollut varaa vaikkapa sandaaleihin, mutta kun ne olivat niin hyvät, mitä nyt narulla kiinni köytetyt ja kannat vinoiksi tallatut...
Vaatimaton mökkiasu lienee kaunis ilmaisu. Autollakaan ei pröystäilty ja kerrostalokoti riitti, ja tyylikäs olikin. "Kometa" ja kaikki!

Sain useana vuonna joululahjaksi Tekniikan Maailman vuosikerran. Melkoinen lahja, jolle ihan pienenä en osannut antaa arvoa, isompana sitäkin enemmän.

Eno arvosti sitä, että minusta tuli opettaja, sanoi sen montakin kertaa.
Tämä oli tärkeää, sillä kotona olin "vain opettaja", esimerkiksi valmistumistani ei noteerattu lainkaan. (No pakko oli, kun samana päivänä menin kihloihin! Myöhemmin kyllä oikeastikin.)
Opettajiahan hekin molemmat olivat, Simo ja Päivi, samoin Eeva-täti.

Maailmaan jää isompi aukko kuin noin pienestä miehestä luulisi.
Mutta Simo vilahti sinne parempaan. Tekemättä itsestään Pietarillekaan numeroa.

Takuulla! Peräkärryn ihmeelliset seikkailut

Ennen laitteet suunniteltiin kestämään ainakin kymmenen vuotta.
Huono idea: jos laite on ikuinen, uusi ei mene kaupaksi. Siis laitteiden ei oletetakaan kestävän kuin pari vuotta.
Poikkeuksia on, onneksi, joihinkin merkkeihin voi yhä luottaa, ja joitakin tavaroita vieläkin tehdään kestämään esimerkiksi turvallisuuden takia.

Autoa ostaessa sain myyntimiehen takuun: - Jos nyt vuoden aikana mitä tulee, tuo vaan meille, pojat panee kuntoon. Aika tavallinen juttu - mutta kun sitä mitä tuli, se olikin myyjien takuu, ei korjaamon. Lasku siis tuli, mutta hyvin kauniisti kohtuullistettuna ja anteeksi pyydellen, - Kun ne myyjät nyt puhuvat vaikka mitä...
Ikkuna takelteli pakkasella ja vihdoin lensi irti koko pokasta. Kivaa noin talvella.

(Tästä eteenpäin on fiktiota, jos olet viranomainen... Sillä en voisi vastuullisena tehdä näin. Enhän?)

Mikko muutti. Sain ison kuomukärryn lainaksi. Kiinni ja kytkennät kohdalleen. Enpä tarkistellut, kun aivan vähän aikaa sitten koko koukkusysteemi laitettiin osana autokauppaa. Ajoin Mikkeliin, lastasimme kaksi isoa autoa täyteen ja peräkärrin vielä täydemmäksi. Ja taas tarkastamatta ajamaan. Oli pimeää ja kura lensi.

Tankkasimme sekä miehet että auton. No Mikko sanomaan, että hänestä näytti, että
kärryssä ei ollut minkäänlaista valoa, kun ajoin ikkunan ohi. (Mikko odotti kahviossa)
Tarkastetaan: töpseli oikein kiinni, vaan ei minkään valtakunnan valoa, ei ajovaloa, vilkkua, jarruvaloa, äärivaloa.
Että siihenkö pitäisi muuttokuorma jättää?

Ajoimme Helsinkiin niin, että Mikko ajoi vaarallisen lähellä perässä, ettei vain kukaan kajauta vaunua päin. Oli pikkuisen hartiajäykkyyttä, monta tuntia vielä yölläkin "ajoin" punkassa ennen nukahtamista.

(Se muuttotavaran rahtaus asuntoon yöllä herätti naapureissa aika aggressioita. Syystä. Vaan minkäs teet? )

Tarina jatkuu niin, että aamulla passasin lähdön sopivasti kahdeksan ruuhkan jälkeen ja ajoin Lappeenrantaan pimeän kärryn kanssa. Yhtään poliisiautoa en koko LPR - Mikkeli - Helsinki - Lappeenranta-reissulla nähnyt! Mihin voi siis luottaa...

Ja takuu? Vein auton pajalle, jossa ensin naureskeltiin, etten osaa kytkeä, sitten arveltiin, että olen jollain jäämöykkyyn ajamisella repinyt johdot irti.
Ja siten tarjottiin aikaa ensi viikolle: - Jos nyt sitten katsotaan. Kyllä meillä aina kaikki on ennen luovutusta tarkastettu! (Sävy aika haastava)
Ei käynyt, oli vetotarvetta lauantaina (ylihuomenna silloin) ja aika saatiin perjantai-iltapäivään.

Oli vetokoukku asennuksineen tarkistettu. Mutta kun pojat sitten olivat laittaneet takapuskurin paikalleen, he olivat puskurin reunalla riiponeet joka ikisen johdon irti...

Oli vähän noloa - ota kahvia. No pojat laittoivat kuntoon, minä kuuntelin miesten viestiä Oslossa ja join kahvia. Ei maksanut työ, ei osat. Ja kytkennät kuulemma tämän jälkeen tarkastetaan myös, kun koko työ on tehty.

Kuvasta näkyy, että jopa vetokuulan maali on vielä paikallaan, kulumatta.

Lisäystä 14.3.
Mikon muutto jatkui viikonloppuna. Juuri korjatulla vetokoukulla lähti Mikon kaveri vetämään lainakärryä kohti Mikkeliä, Mikko tuli junalla sinne Helsingistä.
Jo ennen Mikkeliä kuski huomasi, että auto on tavattoman laiska. Ja aina kun vilkun laittoi päälle, auto piippasi vilkun tahtiin. (Piippaus kuuluu Nissanissa asiaan, selvisi huollossa.)

Mikkelissä kärry ja auto lastattiin taas oikein täyteen, pojat siivosivat kämpän ja matka jatkui Helsinkiin. Ei jaksanut auto vetää kuin hädin tuskin kahdeksaakymppiä.
Bensaa meni reilusti yli kymmenen sadalla.
Huoltsikalla pojat huomasivat, että kytkettäessä peräkärry, auton jarruvalot syttyvät puoliteholle ja lisäjarruvalo palaa koko ajan.

No kärryä ei jätetä, pojat huruttelivat Helsinkiin, roudasivat kamat sisään.
Sunnuntaiaamuna he kävivät ilman kärryä kokeilemassa Kehätiellä: auto toimi kuin sen kuuluukin toimia.

Aku ajeli sitten Lappeenrantaan sitä hiljaista kyytiä tyhjää kärryä vetäen.
Veimme kärryn yhdessä paikalleen Skinnarilaan ja sain itsekin todeta koko riemun.

Soitin juuri pajalle. Aika korjaukseen lohkesi heti huomisaamuksi.
Joo; olisi aamulla muutakin ehkä kuin viedä auto, kävellä kotiin, kävellä hakemaan auto. ...le!

Joo, aika hiilenä sitten aamulla autoa viemään. Pojat onneksi testerillä kokeilivat kytkennät, ja kas kummaa, mitään vikaa ei ollut. Hain auton ja edelleen olin sitä mieltä, että työssä on vikaa. Kaivoin oman kärryn lumesta, kävin koeajolla
Kuutostiellä ja kuinka ollakaan, kaikki pelasi kuten kuuluikin.
Siis vika tällä kertaa olikin lainakärryn sähköissä.

Jotta on minun vuoroni olla noloa poikaa siellä huollossa ensi kerralla. Asiaa ei helpota, että työtä vastaanottaa oppilaani isä...

Blaa blaa...

Turhaa puhetta.

Lapsen oikeudet on hyväksytty, ratifioitu, tehty ohjaamaan lainsäädäntöä ja päätöksentekoa.
Ai niinkö? Näyttää olevan vain juhlapuhetta ja YK:n päivää.

Ilmastonsuojelu. Isoja kokouksia (joihin tullaan lentäen!), paljon puhetta.
Valtavasti tietoa päätösten tueksi. Tietoa pantavaksi syrjään. Asennetta ei syrjään tarvitse laittaakaan, kun sitä ei ole, on vain kaupallinen takoituksenmukaisuus ja oman blokin etu.

Luonto ja kestävä kehitys ovat totta vain risupartaisille fanaatikoille.
Toki me muutkin tiedämme, mitä pitäisi tehdä - niiden toisten pitäisi tehdä. Mutta kun juuri nyt pitää saada talous pyörimään ja nostaa kulutusta, kun kehitys pysähtyy, jos kasvu ei ole kolmea prosenttia. Ja kun nyt on tilausta...

Liikenneturvallisuuskin lisääntyy, jos vaadimme ihmisiltä yhä parempaa sääntöjen noudattamista, valvomme yhä uusin laittein, vaadimme turvavälineitä.
Ja samalla toisella kädellä teemme rakenteellisen ympäristön yhä vaarallisemmaksi ja hankalammaksi.

Aivan niin. Se Opintien kauppakeskushan se pitää väkisin saada.
Mitäs lasten turvallisuudesta ja työrauhasta, häiriöttömästä miljööstä koululle ja päiväkodille. Mitäs sellaisesta typerästä ylilaillisesta hokemasta kuin:
- ...ratkaisevaa on lapsen etu.

Kesämäen koulukeskus on jo nyt puristettu todella ahtaalle kaupungin pääsisääntulotien ja erittäin vilkkaan Lavolankadun väliin. Lavolankatua ruokkii
uusi läntinen sisääntulo eli Lentokentäntie. Ainoa huoltokatu, oppilaskuljetusten turvasatama on Opintie. Vaan kun se kauppakeskus tulee: jo rakennusaikainen liikenne on mahdoton, saati kauppakeskusliikenne aikanaan.

Elämänmalliakin kuluttamalla ja mooleissa maleksimista koulu voi nyt kätevästi opettaa, vaikka opetussuunnitelma vaatiikin päinvastaista, harkitsevaa kulutusta, elämänkaariajattelua, kestävää kehitystä. Mutta kun nekin ovat juhlapuheita ja kauppa on kehitystä (on toki,mutta ei edistystä).

Keskustan ulkopuolinen kauppakeskus perustuu autoiluun - jos asiakkaana kuvitellaan olevan lappeenrantalainen. Polkee ilmasto-ohjelmaa varpaille, mutta sehän on paperia vain.
Ne venäläiset ja maalaiset tulevat autolla toki muutenkin, keskustaankin, mutta aivan varmasti liikenne koulun nurkalla kasvaa, isoja tilausajobusseja myöten. Vaikka sisäänajo tulisi Prisman puolelta, Opintiestä tulee läpiajotie, huoltolikenne tunkee alueelle.
Epäilenpä koulun pihan olevan viikonloppuisin bussiparkki ja muutenkin piha-alueen läpikulku, roskaantuminen, levottomuus lisääntyvät.

Lehdessä oli kokosivun juttu. Ei kielteistä sanaa, ei vihjettäkään muista kuin myönteisistä mielipiteistä. Tänään sentään oli juttu, jossa sai sanoa olevansa huolissaan keskustan näivettymisestä. Mutta lapsista ja turvallisuudsta ei vieläkään sanaakaan - lienee lehti linjansa valinnut.

Yksi hyvä puolikin sentään on: K-ryhmä tähän tulee,ja S-monopoli murenee - ei silti, hyviä kauppoja S-ryhmällä on. Työllistävä vaikutus? Rakentaminen tehdään ulkopuolisilla ja työpaikat poistuvat keskustasta. Maan tapaan.

Luonnonarvoteesejä

Joku muukin kirjoitti teesejä. Olenpa ne itsekin käynyt lukemassa Wittenbergin linnankirkon portista. Ne luettiin, maailma muuttui...

---

Kaikki mitataan ihmisen mittarilla, kuinka hyödyllistä, arvokasta, haitallista tai vahingollista mikäkin on ihmisen kannalta. Luonto sinällään ei ole arvo.

Mikä luonnon kannalta hyvä on ihmiselle paha?

Luonto, ekologisuus, kestävä kehitys ovat useimmille  mantroja ja markkinointisanastoa.

Tärkeämpää on valvoa toisten tekemisiä kuin huolehtia omista luontoarvoista.
Minun tekemiseni ovat niin pieniä isossa mittakaavassa, ettei minun tarvitse muuttaa tapojani? Suomi on niin pieni tekijä maailmantaloudessa, että...

Taloudellinen etu määrittelee luontoarvojen rajat.
Se, mikä luonnossa ei ole nimenomaan kiellettyä, on markkinatalouden mielestä sallittua.

Rikas voi saastuttaa vapaasti, köyhällä ei ole varaa päästökauppaan.
Köyhä myös joutuu tyytymään huonompaan, vanhentuneeseen, luontoa tuhoavaan tekniikkaan.

Suurin osa luonnon tuhosta on tehty noudattaen maan tapaa tai voimassa olevia lupaehtoja. Lait ja säädökset tulevat usein jälkikäteen.

Lainsäädäntö luontoasioissakin noudattaa kulloistakin puoluepoliittista tarkoituksenmukaisuutta.

Luonnonarvojen nimissä täällä toteutettu voi olla haitallista muualla.

Luonnon nimissä tehty ns. kulutusta ohjaava lainsäädäntö on usein vain verorahojen keräämistä valtiolle.

Turpeen oikea paikka on suolla!

Luvat saadaan voimassa olevien lakien mukaan. Vaikka tiedetään haitallisuus, vaikka yleinen oikeustaju muuta vaatii, lupa on myönnettävä, mikäli voimassaoleva laki sitä ei estä.

Cityssä on helppo vaatia toimia muualle. Teollistuneessa maassa voi vaatia luontoarvojen kunnioitusta kehitysmaissa.

Vaikka tuotteet olisivat yhä ekologisempia, niiden yhä lisääntyvä määrä pitää tuhotason vähintään samana.

Talouden ikuisen kasvun vaatimus on pahin este luonnon hyvinvoinnille.
Tarpeettoman tuotteen raaka-ainehankinta, valmistus, rahti, jäteongelmat
ovat suurin vaara luonnolle.
Brändit, trendit ja muodit olisi maailmanlaajuisesti kiellettävä.

Korkea elintaso on huomaamaton ja tahattomasti tehty tuho.

Ihmisen pitäisi ristiriitaisesti yhtä aikaa ylläpitää taloudellista kasvua lisäämällä kulutusta ja tuntea vastuuta luonnosta, ympäristöstä, kestävästä kehityksestä.

Harva tekee omaehtoisesti yhtään mitään. Harva maa tekee yhtään mitään ilman ulkoista painetta. Lait ja kansainväliset sopimukset ovat ensiarvoisen tärkeitä - mutta niissähän johtavat luonnontuhoojat eivät ole mukana.

Elintason nostaminen käy aina ennen luontoarvoja. Taloudellista hyvinvointia pidetään jopa luontoa suojelevien toimien ehtona, vasta ylijäämällä voi huoltaa luontoa.
Kehityksen hintana ollaan valmiita hyväksymään jopa luontokatastrofeja.

Luontoa suojellaan pienillä asioilla, kokonaisuuksiin ja tapahtumaketjuihin ei puututa.
Ihmiset eivät voi valita todellisesti kuin luonnon kannalta aivan mitättömiä pikkuasioita.

Luontoa koskevia sopimuksia tekevät valtiot, eivät markkinavoimat.  Mitään todellista ei saada aikaan.

---

Sellaista ihan pinnistelemättä. Samankaltaisia teesilistoja voisi kirjoittaa esimerkiksi lasten tai vanhusten kohtelusta, terveydenhuollosta, koulutuspolitiikasta - melkein miltä elämän alalta vain. Sellaisia kaiken alan asiantuntijoitahan sitä taas vaaleissa etsitään.
Ei todellakaan riitä pelkkä vihreys tai se, että osaa murjaista vitsejä "vanhoista" puolueista tai yksisilmäinen yhden ryhmän etujen ajaminen.

Siskon innoittama teksti

No nyt on ohjeet rukoilla homoparien kanssa. Pliisua, lällyä, arkaa - antaa tilaa olla monta mieltä, ja niitä tuomitsevia mieliähän löytyy. Ihan oikein minunkin mielestäni on, että ei kysytä tahtomisia tms., väännetä vihkimiseen päin, jos kerran kirkon kanta on mitattu sellaiseksi.

Erilaisuuden sieto on kaikille vaikeaa. Erityisen vaikeaa tuntuu olevan sukupuolisen erilaisuuden sieto. Ei mahdu erilainen kirkkoon - kumma, vaikka rakennuksena se kumisee tyhjyyttään. Onneksi sentään usko on henkilökohtainen asia, joskin ilman yhteisön tukea vaikea.

Pelottaa ajatella ns. Taivasta. Onko siellä vain sellaisia hyviksiä, jotka täällä maan päällä ovat nostaneet nokkaansa , osoittaneet muille paikan ja tuominneet.
Mikähän se on näiden hurskaiden taivaselämän agenda, enpä taida sellaista halutakaan...

(Lätsä, sarjissankari (antisankari) kertoi oman tiensä jo 70-luvulla.
Pappi katseli, - TSK! TSK!, Lätsän hoipertelua vosu kainalossa ja sanoi, että tuolla tiellä Lätsä joutuu helvettiin. No, Lätsä mietti hetken ja sanoi: - Siellä ne ovat kaveritkin!)

No olisiko se Taivas parempi, missä sitten olisi vain sateenkaariporukkaa ja muita erilaisia. On siinä Pietari-paralla seulomista.

Ikuinen yhteys - keiden kanssa, millä ehdoilla.

Minulla on se taitettu indeksi

Olipa kerran vuosi, jolloin hyvissä ajoissa ennen sopimuskauden loppua sovittiin niin palkankorotukset kuin tekstikysymyksetkin ennen viimeistä yötä, ihan kirkkain päin ja ystävällisesti. Määräaikoja ei ylitetty, sopimus oli valmis jo ennen kuin edes mietittiin lakkoja tai työsulkuja.

Olipa kerran kuntatyönantaja, joka sanoi, että juuri nyt on sopiva aika nostaa
teidän ahkerien ja tarpeellisten yhteiskunnan työntekijöiden palkkoja. Ja teollisuusliitot olivat samaa mieltä. Työmarkkinajohtajat yhdessä julistivat, kuinka kuntien naisvaltaiset alat saavat yhteiskunnan rattaat pyörimään, huolehtivat koulutuksesta, hoivasta ja turvasta eli mahdollistavat kaiken ns. tuottavan työn. Ja kun kunnan alipalkattu nainen muistutti, kuinka hän oli veroäyrin rasite ja loistyöntekijä, hänet vaiennettiin ja kehuttiin saman tien valtion ja kirkon työntekijät ja vaadittiin heillekin lisää palkkaa.

Vientivetoiset alat kilvan julistivat, että nyt on aika korvata arvokas ihmistyö.
Suureen ääneen kerrottiin kokouksissa, kuinka tuottamaton työ on väärä käsite, sehän mahdollistaa kaiken muun. Solidaarisesti pantiin kerralla naispalkat ja matalapalkat kuntoon. Kukaan ei pelännyt, vaikka päänavaajana olikin kunta (kirkko,valtio):vaikka niille annettiinkin enemmän, kukaan ei käyttänyt heidän oikeutettua korotustaan pohjana omille, kovemmille vaatimuksilleen.

Ihmiset oivalsivat, että korotusprosentti tarkoittaa prosenttia järjestön koko palkkasummasta eikä oman palkan päälle tulevaa prosenttia ja niin huomattiin ns. selektiivisen palkkapolitiikan vääryys. Selväähän on, että jos jakajia on enemmän, korotus on pienempi. Luokanopettajakin hämmästyi saadessaan vuorollaan yhtä ison korotuksen kuin edellisellä vuorolla sai rehtori. Mutta eniten ihmetteli lastentarhanopettaja, hänhän saattoi tulla palkallaan toimeen.

Ja kaiken huipuksi keksittiin, että prosenttikorotus ei ole pienipalkkaiselle oikein.
Rahalla tavara ostetaan, ei prosentilla, ja niin suuripalkkaisille ja pienipalkkaisille maksettiin sama euromääräinen korotus.
Hallitusneuvottelijat innostuivat laatimaan ohjelman tuloerojen tasoittamiseksi osaksi hallitusohjelmaa.

Mutta missähän tämä maa mahtoi olla?

Lisään 25.2.
Kunta-ala sai sopimuksen ensimmäisenä.
Tuli 1% ja 0,8% järjestelyvara ja kertakorvausta esim. opettajille 140 e.
Jaa että mitä se taitettu indeksi minulle poiki samaan aikaan? No, minähän saan 0,26 prosentin korotuksen!
Inflaatio oli 3 prosenttia...

Päivän lumivalitukset

Enkä! En mene suihkuun, vaikka olen hiessä. Käsivarsia särkee, jalat tutisevat.
Vähän lumitöitä... 35 kolallista esimerkiksi kadun varrelta, katolta jymähtänyttä, junttaantunutta lunta. Mihin laitan? Tonttia on toki ylöspäin vaikka kuinka jäljellä, vaan kun esteeksi alkavat tulla omenapuiden ja tammen oksat.
Ja koko ajan humpsahtelee ja paukkuu lunta alas katolta, puolen tunnin päästä on taas mentävä.

Vielähän ne omat lumet. Mutta kun aura työntää solan ja autotallin täyteen (silloin harvoin kun käy). Kun pitäisi pihalle saada muutakin kuin lunta, esimerkiksi ajoittain kaksikin vierasta autoa tai maaliskuussa (Johon mennessä lumi voi vaikka tuplaantua!) keittiön purkutavara. Loiventelin luiskia, että saisin kasoja korkeammaksi siis.

Mutta jos töitä pitää valita, lumityö on oikein kivaa. On - jos on aikaa, jos on oikeat välineet ja oikeat kamppeet päällä. Mutta kun ne lumityöt tehdään usein kiireellä ja silloin,kun pitäisi jo olla muualla. Monasti esimerkiksi auto on jätettävä kapean kadun tukkeeksi, kun auravalli on poistettava, jotta auton voisi ajaa pihaan tai talliin. Monesti turvallisuus vaatii kolisemaan katolle ja heti kolaamaan tuotokset pois. Postipojalle jalehdenjakajalle on ainakin polkuset tehtävä,jaksat tai et.
Välineet? Kuka tekisi kolan, joka luistaa, johon mahtuu, joka on itse kevyt, jonka aisa kestää normaalin työn.

Näin minä. Vaan mitäs kaupunki? Lähtöraja on kai 7 cm eli meille sataa miljoona kertaa kuusi senttiä, eikä auraa kuulu. Lumi tamppaantuu kamalaksi perunapelloksi ja katu pettää tosisyviksi uriksi nuoskan tullen. Ja kun aura vihdoin tulee, sitä lunta riittää kerralla ja kiireellä kolattavaksi ihan tarpeeksi. Tulee se karhukin sitten keväällä ja tekee sellaiset paakut, että kola särkyy tai vaihtoehtoisesti nostelet paakkuja syllin ja kannat pois, kuten naapurin rouva, työkaverini.

Ja aina se lumi sataa minulle. Tässä piilee tietty oikeudenmukaisuus: minähän se lumesta nautinkin ja hiihdän. Vaikka ehkä en tänään, kuntoilua tulee tarpeeksi
lumitöistäkin.

Jotta lumi olisi ihana asia kuitenkin, kuva kertoo siitä toisesta puolesta.
On meillä aika sievä ulkoeteinen.