Sukua

Sukulaisia ei voi valita. Ystävät voi - muka. Kyllä ne elämäntilanteet ne ystävät sinulle valitsevat.

Sukulaisilla(kin) on paljon suurempi arvo kuin annan ymmärtää tai he itse ymmärtävät.

Fiksut tietävät, että hiljaisuus ei ole epäystävällisyyttä vaan sukumme tapakulttuuria?

Lapsenlapsi tietysti virittää yhteyksiä luonnollisella tavalla. Miten ollakaan, kun oli asiaa Unicef-kesäpäiville Raaseporiin, piti mennen tullen käydä varmistamassa Onni-ukkelin kehitys ja hössöttämässä. Kun menimme juhannuksena Turkkuseen, sama juttu.

(Kehittyy se, ja turhaan se mamma huolehtii, ettei osaa - saa olla epävarma ja väsynytkin, kunhan parhaansa tekee. Ja hyvältä näyttää.)

Mutta ne muut sukulaiset? Kävin tätini luona Tapanilassa ensi kertaa vuosiin - tähänkin "Onni" antoi tekosyyn - ja ihan kivalta tuntui. Turun sukulaisten kanssa juhannus oli säästä huolimatta oikein kiva, vaikka juhannuksena tietysti "kuuluu" olla ystävien mökillä juhlimassa hääpäivää hyvän ruoan, saunan ja yhdessäolon merkeissä. Lappeenrantalaisten kanssa tavatessa juttu jatkuu siitä, mihin se jäi viimeksi ihan itsestään ja vietimmekin oikein kivan mökkikeikan Lemillä

sukulaisporukassa.

Suku on luotettava ja varmasti tukee isossa asiassa. Se on hyvä selkänoja se. Otsikkokuva on kukka sukulaisille: Pukinparta on kiva kasvi.

Ja ensi lauantaina tulee iso otos suvusta ristiäisiin. Tuokoon hyvän ilman tullessaan.

Huomenta

Rauha vielä kaikkialla. Ei kiirettä, on aikaa katsella ja kuunnella.

Ykskaks seis: aistit olivat avoimina ja nenä pysäytti.

Kuka on kerrankin metsässä yöllä ollut ja lehdokin löytänyt, tietää, että se löydetään ensin nenällä, sitten vasta silmillä.

Kuovi huutaa hätäänsä, suolla liikkuu joku. Se on herra, rouva on jo etelässä hurvittelemassa rouva töyhtöhyypän kanssa. Minua kuovi ei ole vielä havainnut, mutta kohta olen syy huutoon minäkin.

Karpalo kukkii aivan mahdottomasti. Raatteet alkavat kuihtua. Seuraava odotettava iso ja komea on sitten maariankämmekkä. Juuri nyt suo on vain vihreää: toki tupasvilla ja karpalo tekevät parhaansa, mutta se punainen ja ruskea eivät juuri näy.

Tien penkalla kukkivat pukinparrat, ne ovat päivittäin auki vain pari tuntia. Mykeröt ovat kuin keltaisia päivänkakkaroita, nuput kuin liljoja, "karvapallo" komeampi kuin voikukan.

Olipa komea korvaus juhannuksen keleistä!

Rajusti turpaan

Ei tullut vallankumousta. Ei mennyt yhtään vasemmistoliittolaista läpi.
Myönnän hävinneeni. Mutta en ymmärrä...

Miten esimerkiksi neljän prosentin väestöosuudella voi saada edustajan läpi?
Miten vihreys riittää aatteeksi ratkomaan koko Euroopan kaikkia, myös taloudellisia asioita?
(On helppo olla cityvihreä: voi vaatia muiden tekevän kipeitä ratkaisuja, kun ei tarvitse elää niitä.)
Miten eniten ääniä saa kaveri, joka ei koskaan ehdota saati tee mitään, mutta haukkuu vanhat puolueet? Miten parhaiten menestyi se puolue, jonka aatemaailman takia koko maailma on lamassa juuri nyt, miksi sinne on vuotoa myös keskustasta? Ja miten vasemmistolaisuus oli vain Esko Seppänen?

EU-vaalitulos ei naurata. Edessä on kovaa politiikkaa, sillä konservatiivit menestyivät muuallakin. Varmasti Suomen hallitus yhä oikeistolaistuu toimissaan, nyt sillä on taas valtuutus?
Omalle puolueelleni on edessä itseään vahvistava tappiokierre: kun ei pärjätty, vasemmistolla on yhä vähemmän näkyvyyttä ja merkitystä eli on turha äänestää sitä ensi kerrallakaan, eduskuntavaaleissa.

Oma elämäni on turvattua. Mutta mikseivät ne, joiden ei ole, älyä.

Markun tavallinen aamu

Suo on vielä aamusumussa. Silti töyhtöhyyppä partioi koikkelehtien aluettaan ja taivaanvuohi

huutaa tikkatikkaansa. Missä ovat värit - täytyy katsoa lähempää.

Suokukka värjää mättäät vaaleanpunaisilla pisaroilla. Suon perusvärit piiloutuvat: yleensä kaikki on punertavaa tai vihreän ja ruskean sävyä. Joskus tuntuu, että värit tuoksuvat suolta. Tien vieressä kukkii parikymmentä kieloa.

Ja pääsen metsään. Metsätähdet ovat todella tähtiä kuusikon hämärässä. Ketunleivät ovatkin vielä kiinni. Maitikat tekevät täysvihreää mattoa.

Ja sitten olenkin pitkospuilla ihmettelemässä kihokkeja ja raatteita. Tänä vuonna niitä on tavallistakin enemmän ja silmä tavoittaa raatekukintoja isoina lauttoina. Muutama kuva on saatava!

Ojaa ylittäessä jalat kastuvat, mutta korvaukseksi saa ihailla valtavaa suovehkaesiintymää.

Tämä calla ei ole mikään hautajaiskukka, vaan upea suon laidan koriste jo nyt, mutta parin viikon

päästä käsittämätön runsaudessaan.

Ja taas pääsen kuusikkoon. Täällä voisi se karhu tulla vastaan, jaljet olen jo nähnytkin.

Kerran tässä oli sieniretkellä kaverina lapinpöllönuorukainen, joka uteliaana seurasi touhujani

puoli tuntia, jopa jutteli.

Loppu on tylsää tietä. Ojissa on sentään nuijapäitä ja pientareilla orvokkeja.

Tänään en ehdi poiketa lopuksi metsäpolulle, saavat suo-orvokit kukkia itsekseen. Ja puna-ailakit ja kellukat odottavat ensi kertaa kyllä. Mopon vieressä on ensimmäinen rätvänä auki.

Ja menoksi: olisihan tuolla, mutta kun on mentävä torille vaalitilaisuuteen.

Pyörätielle tunkee autonnokka pihasta. Visiiri huurtuu kesäkuussa! Päällä on hyvin, mutta aamukahvi 2 maistuu. Ja perhe nukkuu yhä.

Kesämekossa

Poks. Kaikki kerralla kukkaan. Joka päivä on metsässä ja niityllä uutta katsottavaa.

Pitkän viileän jakson jälkeen lämpöaalto avaa kaikki kukkakasvit kerralla ja luonto tuhlaa koko kukkaiskirjon yhtä aikaa näkyville. Ennen juhannusta on huikea ilotulitus. Juuri nyt on matoittain kolmea lajia orvokkeja, ketunleipää ja metsätähtiä, mutta myöhempiäkin lajeja aukeaa päivittäin. Niittykellukka ja puna-ailakkikin ovat jo kesämekossa ja hanhikitkin jopa jo näyttävät väriä. Pientareilla on pian kurjenpolvea ja koiranputkea.

Onneksi kimalaiset ja muut pörisköt ovat palanneet.

Samaan aikaan metsässä alkaa myös hyttysten soitto. Kuuntele siinä sitten rauhassa linnunlaulut ja koeta istua hiljaa, jos vaikka vihdoin näkisit se karhusi. Pajupilliä tehdessä hyttystä on paha puukolla huitoa...

Loppukesällä ihailen enemmän piennarkasveja, ellei niitä niitetä. Pyöräretken kohokohta on alati vaihtuva tienreunan näyttely, johon liittyy tietty asfaltin ja heinän hajun sekoitus. Suosikkejani ovat esimerkiksi ahdekaunokki, ohdakkeet, hopeakeltano. Pakko lähteä.

Mutta voi: eihän metsään saata mennä, siellähän asuu se paha punkki! Olisikohan se punkki asunut siellä ennenkin, mutta tyhmä ihminen keksi kaupallistaa sen vaarat vasta ihan äsken.

Kun tietää, näkee enemmän. Tietää, mitä katsoa, mitä etsiä.

Mutta ei ole mitään vikaa siinäkään, että osaa kulkea aistit auki ja antaa vain luonnon virrata
sisään kaikkien aistien kautta.

Euroopan kansalaisia?

Teräs - ja hiiliunioni oli välttämätön. Ranskan rauta ja Saksan hiili olivat molempien haluamia ja niiden takia jauhettiin tuhoa vuosisadasta toiseen myös naapureille, pienille Benelux-maille.
Hieno ja reaalinen alku EU:lle! (EEC, EY)

Suomi ei ole koskaan liittynyt EU:hun, Suomi liittyi EY:hyn. Tästä yhteisöstä on joitakin jämiä jäljellä, esimerkiksi se EY-tuomioistuin, joka meitä muistaa ihmisoikeusasioissa ja ympäristöasioissa - ja syytä onkin.

Vastustin ponnella liittymistä, toimin aktiivisesti, olin jopa paneeleissa alustajana ja väittelijänä mm. Olli Rehn vastapuolena. Vaan hävisin, ja siis turpa kiinni ja ole mukana yhteisössä, kehitä sitä ja ota hyöty irti.

Ne vastustamisen syyt ovat kyllä yhä olemassa. Edelleen isot pojat sanelevat ja saavat parhaat edut, edelleen päätäntämekanismi on kallis ja byrokraattinen, edelleen maatalouden tukeminen kohdistuu mielestäni älytömällä tavalla ja varastaa budjetista pääosan. Ja missä se kuuluisa subsidiariteettiperiaate onkaan - ei ainakaan siinä, että ihmiset olisivat kiinnostuneita heitä koskevista päätöksistä eli edes menisivät äänestämään. Läheisyyttä on Suomessa jopa vähennetty: läänit ovat suurentuneet ja maakuntahallintojakin liitetään toisiinsa. Se luvattu harmonisointikin on toteutumatta ja EU-maat ovat aivan eri viivalla mm. palkoissa ja veropolitiikassa.
Päätöksiä ei saada oikein aikaan muissa kuin nippeliasioissa, koska isoissa asioissa täytyy vallita konsensus. Miksi meillä on leipäjonoja ja työttömyyttä, kun vapaa talous ja palvelujen ja työvoiman säännöstelemätön liikkuminen takaa onnen kaikille. Ja edelleen on protektionismia jopa EU:n sisällä.
EU:ssa vallitsee markkinoiden moraali, ei ihmisen: talous ajaa ohi humaanin päätöksenteon.

Mutta eihän liittyminen ollutkaan oikeasti asiakysymys: äänestäjähän sai oikeasti näyttää kuuluvansa länteen ja näyttää idän isolle veljelle!

Isot maat saavat paljon anteeksi esimerkiksi finanssipolitiikassa. Isot saavat painostaaa ja kiristää. Ranska jopa saa parlamentin kokoontumaan kahdessa paikassa: onko turhempaa kuin lastata asiakirjoja ja kokousmateriaaleja ja välineitä rekkaan ja ajaa Strassbourgiin tullakseen taas Brysseliin, rakentaa hallintopalatsit kahteen paikkaan, maksaa matkoja ja majoittumisia molempiin suuntiin.

Näköpiirissä on minusta - monesta muustakin - pelottavia asioita. Eu-perustuslaki vie selvästi kohti liittovaltiota presidentteineen ja puolustusjoukkoineen ja se on pakko kansanäänestyksissä hyväksyä tai tulee uusi kansanäänestys, tarpeeksi monta kertaa. Uudet jäsenmaat ovat niin poikkeavia sekä taloudeltaan että yhteiskunnallisesti, että ongelmia on ja tulee. Venäjä eristetään jälleen -tämä on se kaikkein pelottavin juttu, Venäjän täytyy taas terhennellä, perustaa omaa blokkiaan?
Turkki ei kelpaa islamin takia - oikea syy voisi olla talouden ja yhteiskunnan riittämätön kunto? Pääomat liikkuvat täysin säännöstelemättä edelleen. Ihmiset eivät liiku vapaana työvoimana vaan sosiaalisista syistä, eriarvoisuus lisääntyy.

Miksi luoda uusi sotaorganisaatio jälleen kerran? Jos YK olisi vahva, ei tarvitsi edes NATOa, mutta YK sivuutetaan ja sen arvovaltaa murennetaan tarkoituksella. Kuvitteellinen tilanne: kaupan kilpailu kovenee tarpeeksi talousblokkien välillä, ja vastakkain ovatkin NATOn tynkä ja EU-joukot...

Kyllä, hyviä asioita on. Upeaa on mm. Shengen-matkustaminen, yhteinen valuutta, ihmisten luonnollinen kanssakäyminen. Itsekin olen nauttinut mm. Comenius-tukea (Otsikkokuva on kuva Comenius-vieraista soutuharjoituksissa). Inflaatio ja lainakorot ovat järjellisiä ja yhteinen raha on superupea juttu. Ja on se turvallisuuskin lisääntynyt.

Olemme kotonamme Euroopassa. Ja enemmän kotonamme voisimme olla, kun kävisimme äänestämässä.

Tulevaisuususkoa

Tänään Joutsenon koululaiset kävelevät rahaa Unicefille. Pääsen mukaan. Lapppeenrannan Unicef-kaupunkivuonna kävelin maastossa vastavirtaan ja sain vähintään 100 yläviitosta ja huikean määrän hymyä, ja Unicefillekin jäi jotakin, kymmeniä tuhansia euroja silti. Odotan samaa iloa ja tekemisen halua Joutsenossa. Yllättävää viimeksi oli, että lapset eivät aina edes tiedä, mikä se semmoinen Unicef on, mutta silti ilmassa on jotakin muutakin kuin pakolla tekemisen makua - ja tässä kai se minun puheenvuoroni tehtävä onkin, parilla lauseella luoda asenne tehdä ilolla ja tietoisena kehitysyhteistyötä. Sinänsä oli hämmentävää, että koulut eivät olleet pitäneet juuri ollenkaan pohjatunteja tai esimerkiksi kutsuneet meitä ryhmäläisiä kertomaan asiasta.

Lauantaina olin elävä kirja. Kokemus oli kahdelta suunnalta antoisa: mahtavaa oli saada asiantuntevia, kiinnostuneita kysymyksiä lainaajilta, mutta vielä parempia olivat kirjojen kanssa odotellessa käydyt keskustelut. Kirjoina olivat miekkailija (yllättäen hän olikin avustajakoiran kanssa liikkuva, pyörätuolissa), laskuvarjohyppääjä, kirjailija, pappi (nuori nainen), ohjaaja, muusikko - ja Markku, jonka "kantena" oli järjestötyöntekijä. Lainaisitko, haluaisitko kahdestaan tavata järjestötyöntekijän? Tuskin, ja kävinkin laittamassa omaan lappuuni lisäksi Unicef-tunnisteeni, ja johan lainaus alkoi.

Jokin aika sitten sain olla yläkoululla mukana V-päivässä. Vain yksi, ja hänkin vitsinä, tulkitsi V:n siten kuin suomalaisen nuoren olettaisi, kaikki tuntuivat ottaneen sen vaikuttamisena.
Miten nuori muka voisi vaikuttaa kehitysmaiden asioihin? Pidin kaikille kaseille ryhmittäin yhteensä noin kymmenen oppituntia (20 minuuttia) siitä, mitä Unicef tekee kehitysmaissa (yhteistyön v niinkuin vaikutus siellä) sekä siitä,mitä Unicef ekee täällä (nuoren oma v niinkuin vaikutus täällä).
Häkellyttävä kokemus joka kerran vieraana, so. ei opettajana, on, kuinka upeasti nuoret kuuntelevat ja kuinka oikean kiinnostuneita he ovat. Ja sitä V:täkin on: esimerkiksi nämä lappeenrantalaiset nuoret hoitivat yli kolmasosan kaupunkivuotemme tuloista, vaika heillä ei olekaan omia tuloja tai täyttä toimintavaltaa. He kävelivät, tekivät taksvärkkiä, tekivät kouluissaan keräyksiä ja tempauksia, tekivät nukkeja myytäviksi,...
Nuoriin voi edelleen uskoa. Heilllä on tekemisen halua, jos joku näyttäisi keinot. Eikä Unicef ole heille se ainoa oikea asia, vaan he imevät itseensä ehdotonta maailmanparantaisen halua monelta taholta.

Mistä siis syntyvät nämä kyyniset, laiskat ja omaan elämäänsä käpertyneet suomalaiset?