keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Se on sitten kevät

Terminen kevät on vuorokauden keskilämpötilan pysymistä plussalla.
Kevät yleisessä puheessa on enemmän valoa, lämpöä ja kesän odotusta.

Silloin ennen, vanhana, hyvänä aikana, kevään katsottiin alkavan pääsiäisestä. Esimerkiksi opiskelija ei enää pääsiäislomilta palatessaan tuonutkaan mukanaan talvipalttoota ja pitkiä kalsareita, vaan pukeutui kevyemmin. Näin tehtiin säästä huolimatta, kalenteri ratkaisi - pientä se siihen nähden oli, että armeija tuijotti paljon enemmän kalenteriin: karvahattua käytettiin, talvimanttelia pidettiin, reellä ajettiin kalenterin mukaan, ei sään.

No vapulta sitten alkoi"retonki" liikkua miesten silmäniloksi.

Kevät tarkoitti muksuna polkupyörän ottamista vajasta. Ensimmäinen pyöräretki, kuran ja sohjon keskellä, tehtiin Vuorelaan (nyt se on Linnavuori) Taipalsaarentien varteen. Otimme aurinkoa, vuoleskelimme, pelasimme korttia. Pihalla alkoi hillitön seinä- tai kuoppapeli, usein olin jopa "lustilla" ja maksoinpa kerran elokuvalipunkin voittorahoilla.
Likkojen varma kevään merkki oli hyppynaru - kiinnosti ja kunnioitusta herätti taito, mutta mitenkäs sitä poika sellaista...

Pääsiäinen on minulle jo pitkään ollut perheen kokoontumisaikaa. Hyvä ruoka hyvien ystävien kesken liittyy siihen myös. Usein pääsiäinen on tarjonnut viimeisen hiihtelyn jäällä, usein lumettomalla, niin että joskus on vesi tullut monon reunan yli.

Erittäin monta kertaa toinen pääsiäispäivä on ollut renkaidenvaihtopäivä, niin monella muullakin: paineita on tarkistettu vasta jonotuksen jälkeen. Useimmiten sää on ainakin kerran potkaissut kunnon lumisateella tämän jälkeenkin, olenpa vaihtanut joskus takaisin talvirenkaisiinkin. Nyt en hätäile, perjantaiksi on luvattu luntakin, vaikka pääsiäinen olikin hyvin myöhään. Vuodet eivät ole veljeksiä. Auto on myös pesty, talven kurat on oikein pesuaineella poistettu ja auto vahattu. Samoin olen pessyt matot ja imuroinut sisältä ja kontista ja pessyt ikkunat kunnolla myös sisältä.

Kesäkausi alkaa meille mopoilijoillekin. Kävin läpi kaikki sähköliittymät, jotka pystyin, latasin akun, pyyhin pölyt ja sain koneen rallattamaan, kävin pikku lenkillä. Siitä se meidän nuorten vapaus taas alkaa... Kunhan nyt saisivat hiekotushiekat ensin pois, kurvit ovat hirmuisen liukkaita. (Hiekan aiheuttama oikea ongelma on tietenkin leijuva, hyvin pienistä hiukkasista muodostuva pöly.)

Kevät ei oikein etene, joka päivä on harmaa. Piha on märkä, lumikasat aina yhtä isot. Tykissä on oltava paksupohjat tai saappaat, vaikka kaupungilla jo nappaskengillä pärjääkin.
Sinivuokkoja ei näy. Ihan kuin odottaisin lomaa, joka siirtyy aina kauemmas.
Onneksi linnut tulevat valon mukana: eilen kuulin jo kuovitkin, eli jos vaimokin kuuli, siihen se hiihto sitten loppuu: - Kun sä kuulet kuovin äänen,älä mene järven jäälle...

torstai 9. huhtikuuta 2009

Pääsiäisenä aurinko tanssii


Nousisinko - aurinko nostaa väreilevää reunaansa Tyysterniemen yli. Tiedän,miten aurinko tanssii pääsiäisenä. Naurissaaren melkein musta, violetti varjo pyyhkii Ruohosaaren rantaa. Aivan pian siellä rannalla leijuu valtava pääni varjo, muu ruumiini ei vielä yletä nousevan auringon valoon.
Loistava luisto! Yöllä oli täysikuu ja neljän asteen napakka pikkupakkanen, hanki kantaa kaikkialla. Ei iltapäivällä enää kannata tänne tulla, joutuu rämpimään.

Kello ei ole vielä mitään, on kiirastorstai: silti olen tavannut jo viisi hiihtäjää, kaksi verkkomiestä, kävelijän koirineen. Lokit ovat tulleet, tikat pärryyttävät, töyhtöhyyppä odottaa kaveriaan Korkkitehtaan rannassa. Yksin ei minun tarvitse olla! Mutta tänä vuonna en ole vielä nähnyt murisevia nyrkkeilijäjäniksiä, en teeriparvea soimassa. Taitaa hiihtäminen loppua liian pian?
Jää kyllä kantaa (Naskalit ovat rauhoittamassa kaulalla.), mutta joskus jopa suksifanaatikko luovuttaa ja siirtyy suota kiertämään ja poluille.

Romumonoilla ja kivikkosuksilla mennään ja voitelu on mitä sattuu. Luisto ja fiilis on silti ykköstä, meno vaivatonta vassua ja aikaa on katsella ja kuunnella, kuinka kaupunki herää ja kohina lisääntyy.
Ykskaks on täysin kirkasta ja tuulikin herää: totta kai se on navakka vastainen palatessa, mutta vaikka vassu muttuukin kuokaksi kuin ylämäessä, minulla ei todellakaan ole kiire.
En ole varsinaisesti lenkillä, harvoin olenkaan, olen jäällä. Hiihtelen, en hiihdä.
En vielä tänäänkään taida ottaa suksitelineitä auton katolta, itse asiassa taidan vielä vetää uuden parafiinin suksiin suojaksi karkeaa lunta vastaan.

Talvi oli - on - hiihtäjän unelmatalvi, ei koskaan isoja pakkasia, harvoin tuppuralunta. On iso asia, että saa asua oikean talven alueella, ja aikaa on vaikka lampaat söisivät. Ja latuverkosto oli hoidettua , usein jo puoli kahdeksalta sai painaa juuri tehtyä latua. Kunnossa ollaan!

Mutta jokainen hiihtely tuntuu jäähyväisiltä.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Ja maailma pelastuu...

Mannerlaatat ovat matkustelleet, törmäilleet, ja tekevät sitä yhä. Joka paikka nykyisellä pallollamme on matkaillut jossakin muualla, tämä on merkinnyt täydelleen erilaisia ilmastollisia olosuhteita. On oltu tropiikissa tai lähellä napoja, on oltu korkealla tai rannikolla. Nyt ollaan tässä. Eikä se maapallon "akselikaan" ole paikallaan pysynyt eikä pysy.

Jääkausia on tullut ja mennyt. Interglasiaaliajat ovat aluksi lämmenneet ja sitten taas kylmenneet: näin on tapahtunut jopa ihmiskunnan muistin aikana, ihan äsken.
Seppo Vuokon uuden kirjan mukaan olemme jääkauden lapsia siinä kuin leijonat ym arojen eläimet, jotka elelivät täälläkin. Olisimmeko nyt siellä lämpöhuipun kohdilla, kohta alkaa hidas kylmeneminen kohti uutta jääkautta?

Saharakin tunnetusti sykkii noin 6000 vuoden jaksoissa, väliin on paratiisimaiset olot ja väliin äärimmäinen kuivuus - liittynee jääkausiin?

Yksi komeetta tai asteroidi yhdellä iskulla on suurempi vaikuttaja ilmastoon kuin ihminen koko olemassaoloaikanaan on ollut. Yksi kunnon tulivuori pystyy tuhkapilvillään estämään auringonvalon niin, että maapallon keskilämpötila laskee useita asteita vuosiksi.

Ihminenkin tekee kyllä parhaansa! Elämme juuri nyt ihmiskunnan todennäköisesti vaurainta aikaa menneisyys ja tulevaisuus huomioon ottaen. (Jonkinlainen uusjako on pakko tulla väestön aina lisääntyessä.) Lähes koko elintasomme, kulutuksemme perustuu energiankäyttöön ja hiilidioksidijälkemme on uskomaton. Tarvitsemme kolme autoa, tavaran rahtaamisen edestakaisin, viihteen, muodin kaikkinensa, mutta olemmehan me valveutuneita: maailma pelastuu, jos emme anna kehitysmaille tätä samaa mahdollisuutta... Sota vastaa vuosien normaalituhoa myös ilmastolle, esimerkiksi Saddamin tuleen tuikkaamat öljylähteet.

Ihminen on asettunut sinne, missä on lämmintä, helppo saada ravintoa. Eli aluksi hän oli tropiikin ja subtrooppisen alueen asukas, kunnes kehitys mahdollisti ja väestönkasvu pakotti muutakin.
Hän on asunut vaarallisesti, tulvan tai taifuunin, tulivuoren, maanjäristyksen uhkan alla. Katastrofi tuli ja meni, siihen ei ehtinyt valmistautua.

Ilmastonmuutos antaa joka tapauksessa kymmeniä, ehkä satoja vuosia aikaa toimia. Mutta aivan varmasti se tulee kuitenkin yllätyksenä, aiheuttaa todennäköisesti jopa sotaa. Kaikki ratkaisut ovat alueellisia, tehdään viime tingassa, ovat myöhässä ja tilapäisiä, esimerkiksi suojapatoja. Vai onko joku todella suunnitellut, kuinka sijoitetaan vaikkapa aluksi 100 miljoonaa bangladeshläistä tai kuinka korvataan hukkuva maatalousmaa, kun omankin maan rannikko on veden alla kaupunkeineen kaikkineen?

Ihminen on kasvihuoneilmiön syy? Ihminen kiihdyttää merkittävästi kasvihuoneilmiötä?
Kasvihuoneilmiö on edes olemassa? Maapallon keskilämpötila on todella yhä nousemassa?
Minusta tuntuu oikealta uskoa, että ihminen on ilmiöitä nopeuttava tekijä, ei syy. Ihminen paitsi käyttää energiaa, myös tuhoaa hiilidioksidia (vain tietyksi ajaksi) sitovaa kasvullisuutta yhä kiihtyvällä tahdilla.

Riippumatta vastauksesta kasvihuoneilmiö näkyy ihmisen järkevänäkin toimintana. Kioton sopimus on hyvä yritys, vaikka rahalla ei oikeastaan voi ostaakaan hyvää omaatuntoa (päästökaupoilla). Myös Suomessa on jo paljon lainsäädäntöä ilmastopohjalta, esimerkiksi autovero perustuu hiilidioksidipäästöihin.
Opimme tekemään luonnon kannalta oikein, luopumaan monesta asiasta - tai ainakin vaatimaan muita tekemään niin, omasta tavastamme emme luovu ilman pakkoa, tiukkaa lainsäädäntöä ja kontrollia.

Kun laitteita parannetaan tai ne vaihdetaan parempiin hiilidioksidimielessä, ne useimmiten ovat muutenkin parempia, myös luonnon kannalta? Mutta tosiasia on, että energiaa käyttäviä laitteita tulee koko ajan niin paljon lisää, että kokonaistilanne tuskin paranee.

Vaikka yrityksemme pelastaa maailma ovatkin lähinnä symbolisia, haluaisin edes yrittää.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Paperirullia avuksi Afrikkaan?

Maailman toivottomimmat asiat lienevät laihdutuskuuri ja alkoholismin parantaminen?
Jotkut liittävät näihin vaikeisiin asioihin myös kolmannen maailman nostamisen omille jaloilleen.
Kaikissa näissä on kuitenkin myös menestystarinansa jo nyt.

Olen monessa keskustelussa joutunut perustelemaan kehitysyhteistyön merkitystä. Harvoin on oikeastaan kuitenkaan saanut perustella ja väitellä niin , että joku olisi oikeasti kuunnellut. Varsinkin asiakastyössä, esimerkiksi rahaa kerätessä, väittely on joskus suorastaan asialle vahingoksi, kun asiakas "saa" kovalla äänellä sanoa mitä vain, huutaa totuutensa koko ympäristölle. Väittely vie myös työltä aikaa. Minä puolestani kannan koko järjestöni mainetta, kun olen keräysliivi päällä. Puhun vain tietämääni totta omasta järjestöstäni.
Asenteet ovat liian monella valmiiksi lukossa ja lopputulema on se entinen, mielestäni junttimainen ajatus:"Viimeistään nyt pitäisi jättää afrikkalaiset/aasialaiset/eteläamerikkalaiset rauhaan ja antaa heidän hoitaa omat asiansa."

Ensin on kolonisoitu, orjuutettu, hyväksikäytetty, riistetty raaka-aineet, laiminlyöty kehittäminen ja infrastruktuurin (tiet, rautatiet, teollisuus, lainsäädäntö, koulutus, terveydenhoito, kaikki...) rakentaminen. On myös tuotu ainoana oikeana länsimainen elämänmalli, uskontoineen kaikkineen, ilman sen resursseja. Sitten on länsimaiden oma teollisuus suojattu tullein ja maksuin, raaka-aineille määrätty eri pörsseissä teollisuusmaille, ei tuottajille, sopiva hinta. On tekemällä tehty täydellinen riippuvuus entisestä emämaasta niin taloudellisesti kuin koulutuksellisesti, usein myös sotilaallisesti, ja sitten saatte itsenäisyyden.
Kehity siinä vapaasti, ilman tukea!

Oikeus omaan mielipiteeseen, vääräänkin, on tietysti olemassa - onko, jos se johtaa esimerkiksi satojen tuhansien lasten kuolemaan, kun mielipiteen sanoo "oikeassa" paikassa kyllin suuri vaikuttaja?

Onneksi yhä useampi on kehitysyhteistyön kannalla. Syitä on, mistä valita. Useat syyt ovat jopa itsekkäitä, mm. se, että on parempi tukea ihmisiä kotiseudullaan kuin maahanmuuttajina meillä, tai esimerkiksi Suomen kaupallinen hyötyminen yhteistyöstä (Näin saa toki ollakin.)
Moni maksaa valkoisen miehen velkaa, moni toimii kristittynä. Moni muistaa Suomen saaman tuen. Minun perusteluni on, että on oikein tukea sitä, joka tukea tarvitsee, oli hän sitten naapuri tai kauempana.

Investointi kehitysmaihin on useimmiten tarkoittanut raaka-aineiden omistamisen varmistamista, työn teettämistä huokealla ja voittojen kotiuttamista . Mikä estäisi firmojen rekistäytymistä sijoitusmaahan, oikeudenmukaisen palkan maksamista, tulojen jättämistä sinne? (Tiedän minä, esimerkiksi ne EU:n protektionistiset toimet valmiille tuotteille) Useat yhtiöt ovat kyllä tarjonneet työtä, verotuloja ja toimeentuloa, mutta siihen se on jäänytkin. Useat raaka-aineet, jopa tuotteet, ovat salakuljetuksen tärkeitä kohteita, useilla rahoitetaan erilaisia sissiliikkeitä.

Kehitysapu on taas ollut lainaa, ja useat maat maksavatkin koko ajan enemmän lyhennyksiä ja korkoja kuin saavat rahaa sisään. Raha rahana on sitä paitsi huvennut voiteluun, harvan valtaeliitin mukavaan elämään ja toisarvoisiin kohteisiin maan todellisen kehittämisen kannalta. Virheitä on riveittäin: useimmat on kuitenkin mahdollista korjata tutkimuksella, suunnittelulla, kontrollilla ja ennen muuta tavallisia ihmisiä kuulemalla ja heidän tarpeisiinsa paneutumalla ja ymmärtämällä avun ja yhteistyön suuri ero.

Pelkän talouden nostaminen ei todellakaan riitä, tarvitaan koko infrastruktuurin rakentamista. Sen puute on juuri ero köyhän "vanhan" maan ja kehitysmaan välillä. Lisäksi ympäristö vaatii huomionsa.

Menestystarinoita riittää myös. Useimmat ovat pienin askelin tehtyjä, ihmisten jokapäiväisiin tarpeisiin perustuvia, itse toteutettuja, pysyviin parannuksiin johtaneita ns. pikkujuttuja, jotka mahdollistavat kuitenkin todella isoja asioita aiheuttamatta riippuvuutta. Kaivo on hyvä esimerkki: kun vettä ei haeta tuntikausia, on aikaa kasvattaa, käydä koulua, tehdä ansiotöitä, viljellä - mitä missäkin. Muistetaan toki, että useita asioita on tehtävä kerralla, mikä edellyttää järjestöiltä, valtioilta, yliopistoilta ym. todellista yhteistyötä. Ei se vesi riitä, jos nälkäkin vaivaa ja rokottamatonta lasta uhkaa kuolema.

Ns. bilateraalisella puolella ne isoimmat (kalleimmat) mokat on tehty, valtiosopimuksilla toimitettu tavaraa, jota antajan on helppo antaa, jota ei tarvita tai on siirretty jokin asia suoraan kivikaudesta nykyaikaan rakentamatta sille toimintaympäristöä: se klassinen esimerki traktorista Ujama-kylässä ilman polttoaine-ja varaosahuoltoa, huoltomiesten koulutusta, vajoja, teitä toimii yhä. Työ on teetetty kalliilla länsimaisella työvoimalla, palkkoineen , matkoineen ja päivärahoineen. Ja siihen se raha sitten menikin, eikä tulos ollut oma, vaan rapistui, rapistui myös , kun sen aiheuttamaan riippuvuuteen ei ollutkaan varauduttu. (Tämä kappale on hiukan museaalinen: nyt kyllä jo kuunnellaan tarvitsijaakin ja työn tekee asukas useimmiten itse paikallisista tarpeista.)

Koska useimmat lukijani tuntevat minut, jätän sen kahden tunnin luennon kirjoittamatta. Aihe kyllä on mieluinen, vaikka onkin tilattu.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Lontoosta pelastus 2

1000 miljardia. Eikös se ole se triljoona? Siis aivan käsittämätön summa rahaa.

Rahaa laman voittamiseksi. Rahaa? Lainojen takauksia se on, osin lainojakin.

Rahana se kyllä olisikin aika pinkka. Esimerkiksi, jos 100 kympin seteliä seteliä olisi noin sentin paksuinen pinkka, miljoona olisi metrin pinkka. Miljardi olisi siis kilometri, tuhat miljardia siis tuhat kilometriä... Entäpä vitosina, tai vaikkapa viiden sentin kolikkoina, huhhuh. Ei se Roope sittenkään taida niin rikas olla, tämäkään ei säiliöön mahtuisi!

Maailmanpankki ja ennen muuta IMF ovat aina olleet vain teknisiä, kylmiä rahankäyttäjiä.
Mitään inhimillistä tai ymmärtävää niissä ei ole ollut. Lainan ehtona on aina ns. tervehdyttämisohjelma, eli kaikki joutava kuten koulutus, vesi ja sanitaatio, terveys, työllistäminen, elinolojen kohentaminen on poistettava budjeteista.

Kymmenisen vuotta olemme eläneet kummaa aikaa: isot järjestöt painostivat jotakin inhmillistaä valuuttarahastoon. Lainan saannin ehtona onkin ollut, että (kehitys)maassa toteutetaan - ei siis vain paperilla - sosiaalinen ohjelma (sosiaalinen ei kata kaikkea sanana).
Joskus saa olla tosiylpeä omasta Unicefistaan, tässä on yksi paikka taas.
Kumpaa systeemiä nyt noudatetaan?

Apu voi olla hyvä startti, mutta usein se on ollut pohjaton kaivo, valunut ahneuteen ja lahjontaan
ja jatkuvaan velkakierteeseen. Uskotaan nyt siihen hyvään alkuun!

Ainakin markkinat reagoivat vahvoilla kurssinousuilla.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Lontoosta pelastus?

Talous kohenee. G-20 maat Lontoossa kokoustavat, ja hyvä että kokoustavat, ainakin näytää tapahtuvan jotakin. Tänään tulee tuloksia, ja todennäköisesti tämä kirjoitus mitätöityy. Tai sitten ei.

Jos ei päästä yksimielisyyteen tai jos saadaan todella mitätön kompromissi aikaan, ns. talous tekee johtopäätöksensä ja syöksy sen kun jyrkkenee. Markkinat reagoivat. Kasvottomat, mutta toki ihmiset.

USAn ja Euroopan välillä vallitsee valtava ristiriita: useimmat Eurooppalaiset valtionjohtajat jo uskovat, että talous tarvitsee säätelyä ja ovat valmiita siihen. USA on edelleen täysin vapaan markkinatalouden kannalla. Mikä on siis se toimiva ratkaisu tässä välissä?
Muistammehan, miten täysin kontrolloimattomat, sinisilmäisesti luotetut vapaan markkinatalouden uudet välineet juuri aiheuttivat kriisin. Siellä USAssa aluksi.
Mikä on Obaman vaikutus?

Mitä on talous? Useimmille konservatiiveille (vallitseva suuntaus koko Euroopassa) talous on sama kuin valtiontalous vahvistettuna ajatuksella markkinoiden toimivuudesta. Ajatus mennee suurin piirtein niin, että kun markkinoilla eli siis osakkeenomistajilla menee hyvin, murusia tippuu sitten kaikille ja kaikilla menee ainakin kohtuullisesti. Teollisuus pyörii, veroja, myös valmisteveroja ym. välillisiä veroja maksetaan paljon, on varaa tulonsiirtoihinkin (joita porvari ei tee).

Niinkö käynee...Muistetanpa kotikutoinen 90-luvun lama: Suomen valtiontalous oli priimakunnossa, olimme EMU-kelpoisia - ja kansa voi todella huonosti, osa porukkaa kärsii yhä. Pelastimme pankit ja pääoman, emme ihmisiä, ja kiitokseksi pankit antoivat meille mm. palvelumaksut ja teollisuus, pelastettujen pankkien pääasiakas, kiitää kohti halpamaita.
Toistaiseksi tuki on valumassa vain hyväosaisille, veroa maksamattomat eivät niitä saa, maksavat toki mm. arvonlisäveroa ja palvelumaksuja.

Mutta että tuki valutettaisiin suoraan osakkeenomistajien kukkaroon? No sinnehän se, kulutustahan tässä pyritään lisäämään!
Teollisuus, osakkeenomistajat, pääoma, markkinat, ovatko ne synonyymeja?

Kun tukea eniten tarvitsee, siihen on vähiten varaa. Ja hyvinä aikoina pitää varautua huonoihin aikoihin, ei siis ole varaa vähäosaisten tukeen. (Tämähän koskee monta muutakin asiaa, esimerkiksi julkisen alan palkkoja.)

Mitään väliä ei ole sillä, kuinka ihmiset voivat, ei myöskään uudessa tuotantolaitoksen sijoitusmaassa: osa sijoittumispäätöstä tulee mm. huonosti jaksavasta ay-liikkeestä, puutteellisesta työturvallisuuslainsäädännöstä ja surkeista työoloista.

Työttömyys kaikkine lieveilmiöineen on teollisuuden entisen kotimaan yhteiskunnan ongelma, ei yhtiöiden. Sic: teollisuus, pääoma eivät kuulu yhteiskuntaan, eivät täytä sopimustaan - eivät ansaitse yhteiskunnan tukea?

Jos ongelma olisi näin pieni, se olisi lopulta aika helppo hoitaa. Jollain lailla tämäkin lama hoidetaan. Joidenkin eduksi, toisten tappioksi. Ja uusi lama odottaa jo nurkan takana, aina se on tullut. Eli oire poistetaan, ei tautia.

Talouden todellinen ongelma on lopulta siinä, että suuri osa tuotannosta ei ole edes tärkeää muuten kuin juuri talouden kannalta.
Tarpeet luodaan, jotta talous pyörii, ja ikuinen kasvu on ainoa oikea malli.
Tämän ajatuksen nitistäminen edellyttää todellista työn, resurssien, varallisuuden, raaka-aineiden globaalia uudelleenjakoa tasan, elintason laskua teollisuusmaissa, todella suuren luokan päätöksiä. Kokonaan uutta ajattelumallia ja asennetta.



tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pedofiiliksi yllytetään?

Mikään asia ei yleistämällä ole totta. Ei tämäkään.

Pikkulasten missikisat: lapset meikattuina, kammattuina pikku aikuisiksi, seksistisiin asuihin puettuina. Missä on lapsi, lapsenomainen herttaisuus ja pehmeys.

Sama ilmiö toistuu lastenvaatteita myyvässä kaupassa. Kyllä, siellä ne ovat asialliset toppa- ja kurahousut, myös sievät lastenasut, mutta toisissa telineissä on silkkaa myrkkyä. Miksi ihmeessä monet tyttöjen hienousvaatteet tekevät lapsesta pikkuhuoran - ja mikä äiti sellaisen vaatteen lapselleen oikeastaan haluaa? Ehkäpä se äiti, joka on sisäistänyt ikuisen nuoruuden, ikuisen houkuttelevuuden - katsoa saa vaan ei koskea, mutta älä tuijota, vaikka sitä oikeastaan haluan -omaksi muodikseen. Ja minkä ihanteen tarjoaa esimerkiksi Barbie-nukke? Poikien vaatteet ja lelut ovat onneksi (?) hirviöitä, aseita ja pääkalloja pullollaan.

Epävarma murkku ei voi olla ulospäin epävarma. Hän haluaa toimia kuten "kaikki" toimivat. Hänen on siksikin usein tupakoitava, ryypättävä, hänen on katsottava kielletyt filmit. Meikkaus on monella kovaa, värit räikeitä, hiukset, vaatteet ja korut korostetun aggressiivisia, tai sitten nuoruus naamioidaan aikuisuudeksi Elämän on oltava ekstriimiä. On oltava cool ja kelvattava johonkin viiteryhmään.

Ja seksi on koettava viimeistään 13-vuotiaana, niinhän kaikki tekevät? Eikä seksi aina tapahdu oman ikäisen kanssa, varsinkaan, kun vanhemmalta kaverilta voi saada viinaa, voi kenties päästä ravintolaan hänen kanssaan, on käytössä autot sun pelit, rahaa, lahjoja.

On epäkohteliasta puhutella lasta lapseksi, ihan oikeasti he loukkaantuvat ja ovat niin aikuisia ja tietävät kaiken? Kaiken esimerkiksi seksistä, tunteista. (Maan pinnalle vanha setä saa heidät esimerkiksi kysymällä, olisiko nuori kypsä ottamaan vastuun omasta vauvasta...)

Nymfetti on toukkavaihe, joka aika lailla muistuttaa aikuista (hyönteistä, esim. heinäsirkkaa).
Nabukovin Lolita oli juuri nymfetti. Nymfettejä on maailman tytöissä paljon, he kyllä itse luulevat olevansa aikuisia - ja moni aikuinen mies on ainakin luulevinaan heitä aikuisiksi, kun kiinni jää.

Netti on mahdollisuus. Mahdollisuus myös pahaan. Moni nuori(kaan) ei tiedä tai tiedosta vaaroja, esimerkiksi paljastaa aivan liian paljon itsestään tai läheisistään. Mutta moni varmasti tietoisesti leikkii tulella ja menee mukaan ilmiselvästi typerään toimintaan. Myös pedofiilin ansaan.

Pojat? Kreikkalaiset hyväksyivät poikien hyväksikäytön. Me emme ole kreikkalaisia, emmekä elä antiikkia.

Insesti on törkeydessään vielä omaa luokkaansa. Mutta aivan varmasti insestisyytöksiä on käytetty myös aiheetta, lyömäaseena, kun puolisoiden välit ovat mahdottomuuksiin asti vialla.
Mikä on parempi keino tuhota (miehen) koko maine ja elämä, mahdollisuus edes tavata lapsensa.

Sukupuolisuus on valtava osa elämää. Mutta voisiko se kasvaa ja kehittyä jotenkin kauniisti, hitaasti, yhdessä tunteen ja järjen kanssa. Olisiko meissä miehissä miestä - munaa - sallia se?

Mikään ei tee pedofiilin toimintaa hyväksytyksi. Eikä edellä oleva lievennä teon vääryyttä.
Mutta ehkä antaa jollekin uuden näkökukulman?

Karmeaa, miten kaunis ilmaus pedofiili, siis lapsen ystävä, on ruvennut tarkoittamaan päinvastaista.