Markku Aalto

Epäpyhä voitelukoulu

2012-01-25T07:23:00.006+02:00

Teesit

Voitelu on välttämätöntä. Miljoonat ovat lopettaneet toimimattomien hikilautojen takia.
Voitelu on helppoa. Kun kerran viitsii, osaa. Vie ihan vartin.
Voitelu ei ole kallista. Sama paraffiinipala kestää viisi vuotta, vähintään.
Voitelu tarvitsee tilat ja kunnon välineet. Tahrat ja käry eivät viihdytä.

1. Lämmitä sukset, ts. tuo ne sisälle ainakin tunniksi.

2. Hankaa - siis ÄLÄ SULATA RAUDALLA - kelin mukaista paraffiinia pohjaan.
Keltainen, punainen, violetti, sininen, vihreä, musta on suurin piirtein järjestys nuoskasta kovaan pakkaseen. (Uusi lumi tahtoo kallista fluoria, vitilumi grafiittia - anna olla!) Älä laita paraffiinia pertsasuksen pitoalueelle!

Sulattaminen on se ortodoksinen tapa eli tuhlataan älyttömästi kallista paraffiinia, kun tarvittavan määrän saa helposti hangattuna lämpöisenä lämpöiseen sukseen!

3. Sulata voide ikivanhan silitysraudan miedolla lämmöllä tai voideraudalla silittämällä kiinni sukseen.

4. Anna jäähtyä hyvin, esim. vie sukset ulos.

5. Siklaa kaikki näkyvä paraffiini pois, ihan kaikki, myös urasta.

6. Harjaa sukset huolella: mitä paremmin harjaat sukset kiiltäviksi, sen parempi luisto heti on - toki sukset hioutuvat hiihtämälläkin luistaviksi kilometrin matkalla.

7. Kiillota flanellilla tms.

Pehmeät parafiinit kestävät n. 50 km, kovat monella koko hiihtokauden - kun ei hiihdä nuoskalla kuitenkaan, voi selvitä sinisellä tai vihreällä koko kauden yhdellä voitelulla.)

(Pikatemppu: hankaa parafiinia pohjaan ja kiillota pohja rätillä. Toimii parikymmentä kilometriä)

Pitovoitelu

Luisto kärkiin ja kantoihin kuin edellä ensin

1. Etsi pitoalue ja merkkaa se. Seiso molemmilla suksilla, katso, mistä kohtaa pohjat eivät ota kiinni lattiaan (uita paperi ali). Kun seisot/polkaiset (tasostasi riippuen, turisti seisoo, hiihtäjä polkaisee) yhdellä suksella, kohdan pitäisi ottaa kiinni lattiaan.

2. Levitä oikein ohut kerros kelivoidetta alueelle ja tasoita se täysin kiiltäväksi ja möykyttömäksi styroxilla tai korkilla. Tee tämä ainakin kolme kertaa, mieluummin noin kuusi.
(Keli: valitse purkki, jossa pakkaslukema on sama tai hiukan pienempi kuin ulkona. Ota huomioon, onko voide uudelle lumelle, karkealle lumelle vai ladulle.
Älä koske pohjan voiteeseen sorminesi tai tahri kodin pintoja tai tekstiilejä.

3. Anna suksien olla ulkona riittävän kauan ennen hiihtämistä, ettei lumi tartu lämpöiseen sukseen tai voiteeseen.

Pohjustus eli pohjaaminen

Pohjustus/puhdistus kannattaa tehdä viimeiseksi keväällä tai sitten ensimmäiseksi, juuri ennen hiihtokautta. (UUDET SUKSET PITÄÄ AINA POHJATA! Kohta 1 jää pois.)

1. Poista kaapimalla ja voiteenpoistoaineella ja rätillä kaikki pitovoiteet
Voiteenpoistoaineella kannattaa samalla puhdistaa sukset myö päältä ja sivuilta.

2. Sulata pohjustusparafiinia (tai keltaista tai punaista) nyt oikein raudalla valuttaen pohjiin. Silitä kiinni.

3. ÄLÄ ANNA JÄÄHTYÄ vaan ota paraffiini nopeasti kuumana pois siklillä. Moska lähtee mukana.

Jos olen tehnyt tämän keväällä, olen kesäksi pannut pohjiin esimerkiksi sinistä, enkä ole siklannut sitä pois, suksi ei saa ns. kuivua.

Erä hävittiin, peli jatkuu

2012-01-23T09:47:00.005+02:00

Vasemmisto kärsi rökäletappion vaaleissa. Panee miettimään...

2 % omistaa puolet maailman varallisuudesta. Siis me muut tarvitsemme vasemmistoa...
Väitteelle on perustelunsa, mikäli vasemmistolaisuus ymmärretään, kuten haluaisin sen ymmärtää, tasa-arvona ja oikeudenmukaisuutena, toisesta huolehtimisena.
"Me muut" on kyllä aika tylysti sanottu, sulkee pois kokonaan sen 2 %.

Kun varallisuutta on tarpeeksi, raha menettää merkityksensä. Sitä kun on, se poikii. Ei tarvitse kiinnittää jokapäiväisten asioiden hankkimiseen huomiota, ei tarvitse tavoitella mitään tai säästää. Mitä siinä tilanteessa tapahtuukaan - rahaa ei voi käyttää enää mihinkään muuhun kuin sijoittamiseen, so. lisärahan hankkimiseen ja pääoman suojaamiseen.

Toivottavasti tuo 2 % on edes patruunatasolla, so. ymmärtää käyttää varallisuutta edes oman työntekijäkuntansa hyvinvointiin ja koulutukseen. Taitaa olla liikaa vaadittu, että koko yhteiskunnan hyväksi? Päinvastoin: omaisuuden turvaamiseksi täytyy siirtää varat, sijoittaa ulkomaille, kiertää (porsaanreiät etsien) verot, asua muurien ja vartijoiden takana.

150 vuotta on työväestö taistellut asemansa parantamiseksi, samalla yhteiskunnan olojen, tasa-arvon, työolojen parantamiseksi. Melkein mikä tahansa uudistus vaikkapa työolojen parantamiseksi on vaatinut aluksi lain rikkomista. Siis laki on ollut väärässä ja turvannut yksipuolisesti omaisuutta. Kenen laki?

Aika pitkälle on päästykin, useimmat yhteiskunnat ovat toimivia ja vakaita. Mutta aaltoliike vie taas oikealle: eräänä päivänä jokin raja taas jossakin ylittyy, ja täytyy laittomuuksiin ryhtyä. Eihän voi olla mahdollista, että talous pyörittää politiikkaa, talous on ylempänä kuin valtio, talous ei tarkoita hyvinvointia, valtion talous irrotetaan kansalaisen taloudesta. Eihän?

Ei ole alkanut toiset 150 vuotta hyvinvoinnin alasajoa. Ei voi viedä niin kauan huomata, että yksi kerrallaan alasajetaan kansalaisen oikeuksia. Verojakaan ei kerätä vain palvelujen järjestämiseksi, vaan yhä enemmän talouden turvaamiseksi. Ja taas laillisesti. So. kansalainen rahoittaa sen pelin, mikä häntä painaa.
On käsittämätöntä, kuinka ns. huonoina aikoina kansa turvaa siihen ryhmään, joka ongelman aiheuttaa, so. pääoman bulvaanipiuolueeseen oikeistossa.
No, aikansa näin: raja tulee vastaan, toivottavasti demokratian kautta. Oireita on, populismi toimii aikansa, ts. ei toimi, räksyttää - ja vetäytyy vastuusta.

Kuva on niille, jotka siirtävät vastuun korkeimmille voimille. Valta, esivalta, rikkaus ja köyhyys ovat olleet jumalaista järjestystä, johon ei sovi puuttua. Nöyrä pitää olla.
(No, ei enää näin, kirkko ottaa voimakkastikin kantaa.)

Vaalipäivän aatto

2012-01-21T10:49:00.006+02:00

Vaalit antoivat taas kuvan puolueiden välisistä voimasuhteista. Paitsi, että nimen omaan ne eivät antaneet voimasuhteista yhtään mitään kuvaa.
Suurin ihmettelyn aihe on sosialidemokraattien kannatus, jos se on sama kuin Paavo Lipposen kannatus: kannatus on siis pudonnut kolmasosaan...

Näissä vaaleissa on vain yksi mahdollinen häviäjä, Sauli Niinistö. Kaikkien muiden äänet ovat voittoa puolueille, niin ylivoimainen oli Niinistön kannatus. Jo pelkkä toisen kierroksen uhka on Niinistölle tappio, toinen kierros toteutuessaan suurin piirtein katastrofi.

Se, että omalla puolueella oli oma ehdokas, tarkoitti suurta julkisuutta. Julkisuus edellytti valmiutta esittää asiansa vakuuttavasti, mutta ennen muuta se edellytti todellista sisältöä vaalikampanjaan. Ja tässä suhteessa Arhinmäki oli varmasti näiden vaalien ykkönen. Nuoret, ennakkoluulottomat, hänet sellaiseksi nostivatkin useissakin eri tilanteissa, viimeksi esimerkiksi Etelä-Karjalan toisen asteen koulujen "vaaleissa".
Rehellisyys, aitous, sanojensa takana oikeasti oleminen poikii ehkä jo syksyn kunnallisvaaleissa, mutta ainakin seuraavissa presidentinvaaleissa. Tälläkin kerralla, kuten myös Klasun ollessa ehdokkaana, moni sanoi, että meillä on paras ehdokas, mutta puolue on väärä! Yhä kuvitellaan meidän olevan änkyräkommunisteja, maan myyjiä,vallankumouksellisia.

Tätä kirjoittaessa näyttää toinen kierros tulevan. Jos pareina ovat Niinistö ja Haavisto, KEPU ratkaisee vanhoillisena vaalin, eihän punaniska isäntä voi äänestää homppelia. Jos vastakkain on Niinistö ja Soini, tapahtuu kummia: vasurikin äänestää pikimustaa porvari- Saulia, ettei vain se Soini lipsahda presidentiksi. Mikäli Väyrynen on toisella kierroksella, Demarit ja Perussuomalaiset ratkaisevat vaalit, eipä paljon taida toinen kierros silloin vasureita kiinnostaakaan. Ja joku väitti, että ehdokasasettelu oli tylsä!

Vaalit ovat puolueille hyvin tärkeitä sananjulistusmahdollisuuksia. Meille pienille vaalit antavat lähes ainoan tulon jopa: jokaisesta luottamustoimesta meidän mandaatillamme oleva, esim. vaalilautakunnan jäsen, maksaa ns. puolueveroa 15%. Muu tulohan onkin lähes pelkästään jäsenmaksuissa. Mistä tulojen vähyydestä suoraan johtuu, että meillä ei ole varaa mainostaa, ei ole varaa vaalikahviloihin, ei edes tarjota makkaraa tai kahvia aina. Eikä meillä ole omaa lehdistöä tukena, julkinen sana noudattaa tiettyä voimasuhdepolitiikkaa eli iso saa enemmän palstatilaa tai kuva-aikaa. Lähtökohdat tasaiset ja demokraattiset?

Tämä on kirjoitettu päivää ennen ensimmäistä vaalikierrosta. Saa nähdä...

Mutta vaaleista pidän - ja tummista.

Autuas aina?

2012-01-20T06:04:00.003+02:00

Kauas on tultu siitä, kun Luther oivalsi lukutaidon merkityksen. Puhtaan sanan itseopiskelusta edettiin kansan oikeuteen oppimiseen. Jopa demokratian eräs tärkeä edellytys on sivistystaso, emme tarvitse valistunuttakaan itsevaltiasta.
Kyllä suomalainen peruskoulu on maailman huippua. Päättäjille näyttää kuiytenkin keskitaso olevan tavoitteena?

Jo ennen kansakoululakia valistuneet isännät hankkivat kylälleen koulua. Tontti saatiin ison isännän lahjoituksena, rakennuspuut kyläläisten omista metsistä, koulu nousi talkoilla. Jopa opettajan palkkaukseen kerättiin varat kylältä ja demokratiaa harjoiteltiin sitten johtokunnassa. Kouluista muodostui kylän toiminnan keskipiste, harrastuskeskus, juhlakeskus. Ja jos mihin ei koulua noussut, siellä kävi kiertokoulu. Suomessa ymmärrettiin koulun ja koulutuksen merkitys maallakin, kaupungissahan (paremman väen) kouluja oli jo pitkään ollutkin. Koulun merkitys nousevan kansakunnan kehitykselle ja myös kansalliselle heräämiselle on ollut suunnaton.

Tuli kansakoululaki, tuli oppivelvollisuus. Koulu muuttui kuntien järjestettäväksi koko maassa, oppikouluista valtaosa jäi valtiolle. Erinomainen kehitys: ehkä suurimpia tasa-arvotekijöitä Suomessa onkin ollut yhtenäinen koulu koko maassa.

Koulu selvisi pula-ajoista, sodista, suurista ikäluokista. Nyt, kun rahaa on enemmän kuin koskaan, koulu ei selviä ilman rajuja muutoksia?

1872 koulujärjestys kelpasi pitkälle. Iso muutos tuli vasta 1966 kun peruskoulun puitelaki DDR:n ja Ruotsin malliin antoi "keskikoulun" koko ikäluokalle. Uudet Oppiennätykset ja myöhemmät Opetussuunnitelmat olivat toinen toistaan kunnianhimoisempia. (Ei aina kaikki hyvää toki ollut, käden taidot sekä taito- ja taideaineet syrjäytyivät välillä.) Vieläkin koulua jaksettiin kehittää, sivistykseen uskottiin, ja tulokset ovat maailmanluokkaa.

Mutta nyt, kun kunnat ovat ahdingossa, koulun kehittäminen onkin saanut aivan uuden merkityksen. Kun kehitetään, se tarkoittaakin talouden kehittämistä laadun sijaan.
Suurennetaan luokkakokoja, lakkautetaan pieniä kouluja, tehdään jättikampuksia, annetaan rakennusten ja kaluston rapistua, pienennetään kirja- ja materiaalirahoja. Jopa kouluruoka, ainutlaatuinen vahvuus Suomessa, on tämän kehityksen kohteena. Periaatteena tuntuisi olevan, että koska selvisitte noin vähin vaurioin edellisestä kehittämisestä, teiltä (koulusta) voi ottaa taas vähän enemmän.

Korvamerkityistä valtionavuista luopuminen antoi kunnille vapaat kädet temmeltää. Toinen huomattava muutos oli lääninhallitusten kouluosastojen alasajo. Tarkastaja koululla oli useimmalle opettajalle turha, työmoraali oli korkea, mutta kunnalle tulleet pyyhkeet otettiin tosissaan, olihan kiristyskeinona valtionapu. Oli myös minimit määritelty, kuinka monta oppilasta tarvitaan kaksiopettajaiseen kouluun tai koulun järjestämiseen yleensäkin, mm. virkojen määrään.

Kun pieni koulu lakkaa, oppilaat täyttävät keskustan koulujen luokat. Luokkakoolle ei edes ole normiylärajaa, ennen oli esimerkiksi 32 tai alkuopetuksessa 25. Viranhaltijaopet siirtyvät keskustaan, sijaiset ja väliaikaiset ja virkaiältään nuorimmat saavat kenkää. Siis opettaja maksaa, maksaa myös suurempina vihkopinoina, työrauhaongelmina, lisääntyvinä oppilashuoltokokouksina, vanhempaintapaamisina.
Muutenkin työhön on lisätty lakeja laatimalla aina lisää, palkka sen sijaan ei laissa määrätä, siinä sää(s)tää kunta. Ope on kuitenkin sivuseikka verrattuna lapsen oikeuksiin.
Suomi on sitoutunut Lapsenoikeuksien sopimukseen, mutta missä näkyy "parhaalla mahdollisella saavutettavissa olevalla tavalla" tässäkään lasta koskevassa asiassa.

Lappeenranta on jo menetetty? Nyt supistaa (siis kehittää kouluverkkoa) Kotka viisi koulua kerralla.

Kansankynttilä halusi kynttilän kuvan!

Subsidiariteettiperiaate?

2012-01-13T13:48:00.004+02:00

Raha. Paha, kun se puuttuu! Kunnalla on harvoja lakisääteisiä tehtäviä, mutta ne täytyy sitten hoitaa.
Etsitään keinoja. Yksi on luonnollisesti kuntien välinen yhteistyö, muodostetaan erilaisia kuntainliittoja tai piirejä tai kuntayhtymiä. Upeaa, mutta ...

Yksi olennainen epäkohta on demokratian etääntyminen ihmisistä. Päättäjiksi ei valitakaan vaaleilla ketään, vaan jo kerran vaaleilla valitut valtuustot nimeävät edustajansa näiden yhtymien elimiin. On kyse toisen asteen demokratiasta, joka tietysti on useimmiten toimiva ratkaisu.

On mahdotonta valita koko valtuustoa tähän toisen asteen päättämiseen. Niinpä demokraattisesti päätetään yhä uudelleen ja uudelleen kuntia edustamaan vain niiden suurimpien ryhmien edustajia. Pienryhmät syrjäytyvät helposti kokonaan pois.

Kun presidenttiä valittiin valitsijamiesvaaleilla, kävi usein niin, että tietyn ehdokkaan valitsijat äänestivätkin vaikka mustaa hevosta tai oman ehdokkaan tuntuessa häviävän, siirtyivätkin aivan muun ehdokkaan taakse. Ei se toisen asteen demokratia siinäkään kansalaisen mielipidettä edustanut.

Kuntia pitää yhdistää. Hallintoa pitää purkaa ja tiivistää. Mikä säästö - onko tästäkään oikeastaan näyttöä? Joka tapauksessa on varmaa, että asiantuntevuus oman kunnan eri osista ei lisäänny matkan kasvaessa. Eikä lisäänny välttämättä kiinnostuskaan valvoa suurkunnan toisen nurkan asukkaan etua, vaikka puolueen ideologia ja kansalaisen hyvä olisikin johtoajatuksena.

Suurkunta tarkoittaa paitsi hallinnon, myös palvelujen keskittämistä kuntakeskukseen.
Jo nyt esimerkiksi Lappeenrannan sisällä matka vaikkapa erikoissairaanhoitoon voi olla 35 km, jopa terveyskekukseen yli 20 km. Ja olemme etelässä...
Liitossopimukset takaavat palvelujen pysymisen tietyiksi vuosiksi, mutta käytäntö on osoittanut, että heti sen jälkeen käy viikate taajaan. (On järjettömiäkin sopimuksen takia ylläpidettäviä asioita. Esimerkiksi Joutsenon ympäristötoimistossa ei käynyt vuoden aikana kuin kaksi ihmistä, mutta kun toimistosta oli sovittu, sen lopettaminen vaati lautakunnassa eriävän mielipiteen.)

Onkin tullut tavaksi tehdä valtavia yhteisiä organisaatioita. Sosiaali- ja terveysala on vaatinut kunnan budjetista jopa yli puolet, niinpä tehdään esimerkiksi EKSOTE Etelä-Karjalaan. Vie vuosia, ennen kuin järjestelmä toimii, on ajettu sisään. Ja hullua on, että ne päättäjät eksotessa ovat eri mieltä kuin samat päättäjät oman kuntansa valtuustossa, istuvat kahdella tuolilla ja riitelevät itsensä kanssa - kun kunnassa pätee ryhmäkuri. Väestöpohjan pitäisi olla muka 70000, ennen kuin systeemi toimii.
No, ei toimi, esimerkiksi nyt Lappeenrannassa ei saa terveyskeskuslääkäriaikoja, vaikka pelkän Lappeenrannan väkiluku ylittää rajan, Lisätään muutosvastarintaan kouluttamattomuus, tietokoneongelmat vielä, soppaa riittää moneksi vuodeksi.

Mielestäni yksittäisistä tekijöistä terveysalan ongelmiin eräs suurimmista on lääketiedelisä, eli kaikessa yhä monimutkaistuvassa välineistössä, kaikissa lääkkeissä ja lääkärien palkoissa on hirmuisesti liikaa. Lääkärit ovat suorastaan saaneet kiristysaseman kuntiin nähden, terveyskeskus ei houkuta.

---

Lappeenrannassa on jo keskitetty lapset valtavaan kampukseen. Kotkassa yritetään samaa, toivon taistelun jatkuvan ja järjen voittavan. Sopivankokoinen, oman alueen koulu on parasta lapselle, lisäksi toki tarvitaan erikoistuneita kouluja.

Negaatioita vai totta

2012-01-09T07:49:00.004+02:00

Jos tämän kuun presidentinvaali olisi tasainen, ratkaisuksi voisi tulla taito esiintyä niin, että käytöstä ei voisi tulkita vain vaaleista aiheutuneeksi.
Kaikilla ehdokkailla on myös tukijansa: myös taito selittää käyttäytyminen voisi olla ratkaisevaa.

Kun Arhinmäki meni naimisiin, tulkinta on tietysti se, että naimisiin mentiin vaalien takia. Eihän presidenttipari voi susipari olla. Vai olisiko kyse ollut sitoutumisesta, vastuusta, kun kerran lapsi on syntymäisillään (selitys).

Kun ne, joita ei saa sanoa Persuiksi, laukovat "vain sitä, mitä kaikki ajattelevat, mutta eivät uskalla sanoa" ja Soini toruu ja vaatii rangaistusta, on tietenkin kyse siitä, että Soini saa näin julkisuutta ja tilaisuuden olla oikeassa. Vai olisiko sittenkin kyse siitä, että Soini tuntee vastuunsa ja on todella sitä mieltä, että näihin vihapuheisiin on puututtava ja puolueen kanta ei ole sama kuin näiden hakkaraisten ja halla-ahojen (selitys).

Essayah näyttää omineen kristinuskon vain yhden puolueen mandaatille, vai olisiko hän aidosti kristitty. Suuri Israelin ystävä tietysti siis hyväksyy Israelin valtioterrorismin? Kuuluu juuri televisiossa (Aamu-tv 9.1.) puhuvan neuvotteluosapuolena palestiinalaisista ja myös heidän paluuoikeudestaan maahan (Palestiinaan? Israeliin - ei sano kuin "maahan".)
Haavisto on ainoa sovittelukykyinen tai sitten hän on ollut tunnustusta saanut sovittelija, monien muiden joukossa. Kun on tunnevaali, puoliso tulee esteeksi?

Lipponen pyrki Euroopan keisariksi ja ajoi Suomen väkisin EU-hun. Olisiko hän kuiten kin ollut taitava opportunisti, jonka ansiosta Suomi sai edullisen liittymäsopimuksen ja painoarvoaan enemmän vaikutusvaltaa. (Joka tapauksessa mielestäni historiallinen monumentti, ei dynaaminen presidentti)

Biaudet monopolisoi vähemmistö- ja tasa-arvoasiat? Asantuntemusta ja verkostoa on.

Väyrynen on ottanut irtiottoja puolueestaan useinkin, ei ole mukautunut puoluedemokratiaan, on täydellisen epärealistinen omiin mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä nähden. Ja kuitenkin hän on se, joka aina selviää, aina pulpahtaa pinnalle, aina saa suuren tuen omiltaan tosipaikassa.

Niinistö on ollut jo vuosia harkiten irti päivänpoliittisesta ryvettymisestä, hänestä on tekemällä tehty presidenttiä, Hän on saanut asemansa takia lausuntoautomaattina sanoa sellaisia totuuksia, että kokoomus ei puolueena voi mitenkään olla niiden takana, henkilö-Niinistön torumista ei ole silti kuultu, Mutta entä jos Niinistö onkin sitä mieltä, aidosti. Viimeksi hän esimerkiksi on vaatinut talouselämää vastuuseen talouskriiseistä.

Onhan toki ehdokkaissa aitojakin, isoja eroja. On tehtävä myös sellainen, että näkemystään vastaankin joutuu siinä toimimaan, esimerkiksi allekirjoittamaan lakeja, joita ei oikeastaan hyväksy. Ristiriitoja vakaumuksen kanssa tullee useimmille.

Toivon toista kierrosta. Ennusteet ovat vain ennusteita!

Eräästä FB- kommentista poimin tähän lisäystä.
Eräs Ella kirjoittaa, että kun kehumme, kuinka hyvin Arhinmäellä meni, tuntuu kuin itsekin ihmettelisimme, kuin olisi odotuksena, että Paavo ei selviäisi! Aika ovela kommentti, johon osasin vastata vain, että kun sanomme, että Paavo selviytyi hyvin, se tarkoittaa, että Paavo selviytyi hyvin. Toki puhuin aitoudesta, kansan seassa aidosti olemisesta ym., mutta se kai vastasi enemmän kysymykseen, mitä hienoa on vierailuissa erilaisissa laitoksissa ja kauppakeskuksissa.

Hyvää uutta vuotta

2012-01-03T20:35:00.005+02:00

Katsaus viime vuoteen.
Toiveita tälle vuodelle.
Lupaan jotakin.
Siinähän se, uudenvuodenblogi, olikin.

Mennyt vuosi oli lämmin, vaikka talvi aloitti oikein kunnolla lumella ja pakkasella.
Lämmin tuli myös kuunnellessa talouskohellusta tai eduskuntavaalituloksia.
Eikä talouden ongelmiin tämä vuosi riitä, ja näitä kansanedustajiakin on katseltava vielä kolme vuotta. Suurimman voittajan vitsit, rasismi, toisten eli vastuuta kantavien haukkuminen jatkuu aina vaan.

Viime vuosi (ja edellisen loppu) vei mennessään aivan liian monta läheistä taas.

Onneksi henkilökohtainen elämä sisältää positiivisempaa: onko Otsoa parempaa olemassakaan?

Tänä vuonna haluaisin vastuuta taloudesta todella päättäville, olkoon he sitten poliitikkoja tai niitä kasvottomia markkinoita.

Kaksien vaalien vuosi: jos ei Paavosta nyt ihan presidenttiä tulisikaan, hän kuitenkin on julkisuudessa, menestyy hyvin, saa arvostusta ja asiaa läpi. Eräänä päivänä joku jossakin taas huomaa, että emme teekään vallankumousta vaan oikeudenmukaista maailmaa.
Olisiko parasta mahdollista työtä seuraaviin vaaleihin, kunnallisvaaleihin!

Kunnallisvaalien pitäisi olla ne tärkeimmät, lähivaalit, kaikkia koskevat. Mutta presidenttiä, so pelkkää muotovirkaa äänestää 80 prosenttia, kunnallisvaaleissa omaa valtuutettua kaipaa alle 60. Uskomatonta.

Meillä vanha valtuutettu luopuu, ei asetu ehdolle. Toiseksi menestynein pelkää työnsä puolesta, jos on näkyvästi politiikassa mukana (aiheesta, uskomaton epäluulo ja mustamaalaus ovat voimissaan yhä). On aivan mahdollista, että VAS jää kokonaan ilman valtuutettua ja sitä tietä ilman minkäänlaisia luottamustoimipaikkoja, esim.lautakuntapaikkoja. Asiapuhe ei riitä, näyttää siltä, että pitäisi ruveta haukkumaan vanhoja puolueita, murjomaan vitsejä ja vetäytymään kaikesta vastuullisesta työstä. Mutta: vaaleja ei ole vielä käyty, ja kuulette meistä paljonkin ennen vaaleja.

Töihin lähden vain lystikseni ja aivan pienin tosihätätilanteisiin. Muutenkin yritän päästä irti monesta aikatauluttavasta asiasta ja alkaa olla eläkkeellä enemmän. Mutta miten kävi, kun viimeksi lupailin tätä, puhuin jopa sapattivuodesta: hommat taisivat tuplaantua, jopa minulta kysymättä tuli luottamustehtäviä...

Mikään vuosi ei ole ollut katastrofi. Odotan tämänkin olevan vain ketjun jatke, mitään mullistusta ei ole odotettavissa.

Päättyi joulu vaikk´ ei kenkään sois

2011-12-29T06:31:00.003+02:00

Sinne meni musta auto. Kaksi iloista pientä omissa penkeissään, Leo jo oikeastaan uloskasvaneena omastaan, mutta aivan liian pienenä istumaan vain korokkeella aikuisten vöissä.
Hyvin matka meni, toinen nukkui Porvooseen ja toinen Kehä Kolmoselle asti eli suurin piirtein kotiin.

Ja mitäs meillä? Kissanhiekka avotunkioon ja vessaan imurin kanssa, alaportti irtti ja kuuriin talteen - se nuorempikin jo kiipeää halulla - tavarat paikoilleen ja pieni inventaario, vauvansänky vaatehuoneeseen, lakanapyykki. Tiski.

Ja sitten on konkreettisesti tyhjä talo. Äänettömyys hyökkää. Muutama joulupäivä muuttui perusoloksi.

Väsyttää, vaikka mitään vastuuhoitajaa en leikkinytkään eikä sitä odotettukaan. Tyhjä olo väsyttää. Rutiini jäi päälle pikkuasioihinkin: onhan vessan ovi auki, että Trilli pääsee pissalle? Onhan yläportti kiinni? Ollaan hiljaa, kun on päiväuniaika.

Kyllä joulu on tärkeä aika. On hienoa, että oli parhaalla vävylläkin aikaa ihan vaan olla. Sukuakin tavattiin - no me isotkin olemme tietysti tärkeitä, mutta pikku-ukot saivat lisätä (uusittua) kontaktipintojaan.

Kaksi myrskyä ja vesisadetta. Vain yksi hyvä ulkoilupäivä, se poislähtöpäivä. Voit kuvitella, että pikku-ukoissa purkamatonta energiaa ja ääntä piisaa sisätiloihin. Mikä jouluille on tullut, kun ulos ei pääse - vuosi sitten paukkui pakkanen kolmessakympissä, nyt lensi vesi vaakasuorassa. Vai olisivatko muu ulkoilijat kuin lapset pehmenneet...

Lähtöpäivänä sentään ehdimme Leon kanssa vähän uloskin. Porukka käveli ostamassa Mummolle takkia, sillä aikaa saimme olla Kirkkopuistossa leikkikentällä. Ja joulutorilla Kaupungintalon edessä sai Leo ajaa junaa (se yökötys on kuvassa, vaan ei yökötys Leon mielestä, huom. kieli!) ja sitten saimmekin olla isosti Peltolan paremmassa leikkipuistossa väsymässä sopivasti kotimatkaa varten.

Ja syötiin ja sitten se viimeinen vilkutus jo olikin edessä. Ja kissalle kiitos: taas oli Trilli mennyt piiloon, ettei tarvitsisi lähteä, ja minä tietysti luulen, että se haluaa jäädä meille, vaikka Maija väittää, että se vain inhoaa autoilua.

Eräänä jouluna vaari matkustaa lasten luo - miltähän se tuntuu?

Confessor fidei?

2011-12-21T08:03:00.004+02:00

Ei väittelyä, ei pakkoa, kirjoitan siis. Kun pitää avata kaksi silmää, kun ne kerran on annettu.
------

Alkuseurakunta oli yhtä. Konkreettisesti, jopa omaisuus yhteistä, sitä hoitamaan valittiin porukkaa, salaajat jopa saivat rangaistuksensa. Seurakunta oli ainoa turva. Perusteet ehkä väärät, se Jeesus ei tullutkaan parin viikon päästä ja piti alkaa konkreettinen elämä taas, mutta... Kristittyjen vaino aikana usko antoi edes toivon ja ykseys voimaa kestää.
Hädän ja vainon hetkinä oli edes jotakin, johon turvautua. On ollut myöhemminkin, ilman lujaa uskoa ei kai suomalainenkaan olisi kestänyt ainaisia vainoja, sotia, nälkää.
Vieläkin seurakunta, kirkko, on useimmille se kanava ja oikeutus etsiä yhdessä oikeaa tietä. Voiko yksin pelastua, on iso kysymys (Ja toisin päin, onko minulle esitetty oppi oikea tai ainoa oikea?). Minä olen puu ja te olette oksat - onko oksia seitsemän miljardia vai joitakin kymmeniä (?) kirkkokuntia?

Useat nykyisin yhteiskunnan hoitamat asiat ovat uskontolähtöisiä. Sairaanhoito, köyhäinhoito, turva pakolaisille esimerkiksi. Veljeni selittää sanonnan "Pohjaton kuin papin säkki" niin, että papin säkistä aina riitti, edes niukasti, mutta kuitenkin. Mustan surman aikana oli pappien kuolleisuus niin suurta, että se osaltaan johti jopa renessanssiin ja uskonpuhdistukseen - en nyt puhu aikojen vapautumisesta, tarkoitan sanoa, että juuri pappi ja munkki hoiti sitäkin, jonka luona muut eivät käyneet - saivat silti sellaisen välittämättömän maineen, että kansa kapinoi.

Onko ilman uskontoa ikuista elämää. Toivo on kova juttu, se panee tekemään oikein, tekemään hyviä tekoja. Tästäkin toki voi saivarrella: omaa pelastustako etsitään, mukana on siis oman hyödyn tavoittelu. Useimmiten ns. hyvä kristitty tuskin ajatelee omaa etuaan, on vain oikein tehdä oikein. Rakkaus on vielä kovempi juttu, mutta käytännössä mahdoton sillä tasolla kuin vaaditaan: miten voi lähimmäistään rakastaa kuin itseään? No armo pelastaa, kunhan teet edes puoliväliin osasi? Tämä on sitä protestanttista etiikkaa! Osa toivoa?

Moraali, käsitys hyvästä ja pahasta on suoraan johdettavissa uskonnoista, Kymmenen käskyä on aivan selvästi luettavissa nykyaikaisessakin lainsäädännössä. Maailmanlaajuisesti suunnilleen sama moraalioppi on vallalla, suurimmat erot ovat yhteisön ja yksilön asemassa.
On löydettävissä kaikille uskonnoille, kaikille kansoille yhteisiä yhteiselämää turvaavia käsityksiä. Toisesta huolehtiminen on yksi keskeinen periaate, sanottakoon sitä sitten vaikka lähimmäisenrakkaudeksi.

Hyvän ja pahan erottaminen ei sinänsä uskonnosta ole kiinni. Mutta kun maanviljelys synnytti isommat yhteisöt, aina yhteiselämään on liittynyt myös uskonto ja siitä johdettu käyttäytymissäännöstö. Omatunto on toki uskonnollinen käsite.

Protestanttinen etiikka jyllää yhä, ja ahkeruus ja oma pyrkiminen elämässä eteenpäin on suoraa protestanttisuutta. (Ja on valtava harmi, että alkaa olla satoja tuhansia sellaisia, jota tämä oma yrittäminen ei enää kosketa, ammattiautettavia. Uskonnottomia? Olisiko tässä kirkolla saumaa puuttua koko yhteiskunnan hyvinvointiin?)

Kirkkoon oli pakko kuulua. Kirkossa oli pakko käydä. Mikä olisi kansakunta, jos se ei edes sunnuntaisin olisi kokoontunut. Olisimmeko yhä lähdössä tappamaan naapuria, jos näkisimme lastun laineilla? Ainakin kirkosta sai ajankohtaisimman tiedon, kuninkaan käskyt, jopa maanviljelystekniikan ja muut valistusopit. Papit neuvoivat perunanviljelystä ja apulannoitusta, perkasivat koskia, valtasivat vedeltä maanviljelysmaata. Pappi oli elämäsä läsnä! Ja silti kirkko enimmäkseen toimi sananjulistajana. Kirkko myös kirjoitti kirkonkirjansa - ajatus kansalaisten rekisteröinnistä on vasta nyt totta monessa maassa (Esimerkiksi katulapsi on usein lapsi, jota "ei ole", häntä ei siis tarvitse hoitaa, kasvattaa, kouluttaa... Kirkko vihki, kirkko hautasi. Kirkko hoiti köyhät ja sairaat, kirkko opetti, kirkko kontrolloi ja valvoi.

Kirkko on koneisto, mutta sen sisällä toimivat ihmiset. Kirkolla pitää isona koneistona olla jykevät lait, säännöt. Länsimainen yksilöllisyydenihannointi ei oikein tähän istu. Eikä kerettiläisiä polteta, saa ajatella ja sanoa omaa laitostaan vastaankin ja pysyä vielä virassaankin. PAN-kirkko on mahdoton ajatus.
Kuka puhuu kirkon suulla? Jos on kyse organisaatiosta, sitä edustaa jäsenten itsensä valitsema arkkipiispa tai hänen nimeämänsä henkilö tai sitten päättävä elin, kirkolliskokous. On helppo hyökätä, kun yhtenäisyyttä ei ole heti kun on isompi asia vastassa. Kun kirkko ei ole läsnä joka päivässä, siitä on tietysti myös helppo irrota.

Lukutaito on aika kova sana. Uskonpuhdistus oli kai juuri tuohon maailmankuvan muunkin avartumisen aikaan välttämätön, mutta joka tapauksessa se antoi suurimman aarteen tavallisille ihmisille lukutaitopakossa, olihan jokaisen itse pystyttävä lukemaan Raamattunsa, myöhemmin valistava ja tiedottava kirjallisuutensa, oppikirjansa. Lähtisikö tästä länsimaiden ylivoima maailmassa? (Missä sinänsä on paljonkin negatiivista sanomista.)

Vain kaksi sakramenttia, ja silti koemme uskonnon huipputärkeäksi elämän (ja kuoleman) isoissa hetkissä. Saa olla aika kova pakana, joka ei riparille lähde, joka ei kirkkovihkimistä halua, ristiäisiä lapselleen pidä, joka ei pappia siunaamaan halua. Joulua vietämme varmasti kaikki ja kirkolliset vapaapäivät pidämme vapaapäivinä, (joskaan emme edes juhlan syytä muista!).

Asiaa, jota ei voi todistaa, on usein myös melkoisen mahdotonta todistaa vääräksi.
Kannattaako siis varmuuden vuoksi olla mukana?

Uskonnoille sopisi oikeastaan aika hyvin roomalainen viisaus: - Lääkäri, paranna itsesi! Kun on itse kunnossa, voi alkaa tehokkaammin hoitaa muita.

Huijausta

2011-12-13T15:46:00.007+02:00

Kuva on Abu Dhabin Suuresta moskeijasta. Islamia en mitenkään halua saattaa erityisasemaan, onpahan rakennus vaan komea uskontoon liittyvä rakennus.

Sain syntymäpäivälahjaksi kirjan, jossa kerrotaan ihmiskunnan suurista huijauksista, mukana ovat mm. Troijan hevonen ja Eiffel-tornin myyminen.
Pikkujuttuja!

Ihmiskunnan ylivoimaisesti suurin huijaus on uskonto, kaikkinensa. Tätä ei voi minkään uskonnon pappikaan kiistää: hänenkin mukaansa ne muut uskonnot ovat epätosia.
Mutta uskonnon arvosteleminen on synti - voi miten kätevä käsite!

Ja mitä kaikkea uskonnon nimissä onkaan tehty! On valloitettu maailmaa. On surmattu miljoonia, pakotettu vielä useampia miljoonia ainoaan oikeaan uskoon, hallittu ja vallittu. On peritty valtaa jumalalta. Uskonto on kehitetty hallintajärjestelmiksi. On luotu maailmankäsityksiä ja rajoitettu tieteitä ja totuuden ilmituloa. On leimattu toisia vääräuskoisiksi, kerettiläisiksi ja hyi, pakanoiksi - voiko mikään olla halveksivampi sana? On ajettu kansoja pois tai alennettu ne paarialuokkaan, kun itse on tultu "luvattuun" maahan. On tuhottu pelastaen kokonaisia kulttuureita, syrjitty, toimittu rasistisesti toisia uskoja kohtaan. Ja yhä eri uskonnot vaan aiheuttavat samaa - eikä niitä vastaan saa kapinoida, ne kun ovat oikeassa. Voi joutua jopa syytteeseen kansanryhmän loukkaamisesta tai kehottamisesta syrjintään meilläkin. Tai voidaan polttaa lippuja ja jopa tehdä terrori-iskuja uskon puolustamiseksi.

Ajatus oikeassa olemisesta sisältää ajatuksen, että muut ovat väärässä. Heitä on joko pelastettava tai pakotettava oikeaan ajatteluun tai sitten heillä ei edes ole oikeutta olla olemassa - tulee mieleen vaikkapa lähetyskäsky tai islamin alkuaikojen huikean nopea maailmanvalloitus. Yhä vielä "me" saamme sanoa toisesta uskosta mitä vaan, mutta loukkaannumme verisesti, jos joku loukkaa meidän uskoamme.

Uskonnot ovat tehneet voitavansa ryvettääkseen itse itsensä. Uskonnolliset johtajat ovat maallistuneet, rikastuneet, käyttäneet yhteisiä varoja, ottaneet maallista valtaa, kiihottaneet, julistaneet fatvaa. He ovat aina olleet siunaamassa aseet - molemmilla puolilla. Uskonto on asettanut kuninkaita ja pudottanut heitä. Uskonto on alistanut naista
ja tehnyt hänestä syntipukin miehen omaan, mm. seksuaalisuuden pelkoon.

Mitään uskontoa poissulkematta voisin sanoa, että uskonto puolueen tai valtion perusaatteena on väärin. Varsinkin silloin se on väärin, ellei ainoaa oikeaa uskontoa voi määritellä.
Näin siitäkin huolimatta, että uskonto on moraalin ja lainsäädännön tukeva perusta.
Usein uskonto toimii paitsi uskontona, myös valtion pohjana ja oikeusjärjestelmänä - apua!
Uskonnolla on ollut jopa monopoli vihkimisessä, väestörekisterissä ja hautaustoimessa, uskomatonta - tai sitten se oli ainoa toimiva organisaatio?
Saman tien erottaisin uskonnon ja valtion, meilläkin ns. valtionkirkko on väärin.
Edelleen on olemassa meilläkin tietynlainen pakko kuulua valtauskontoon, työhaastattelussa vaikka lasten kanssa työskentelevä ateisti putoaa ensin.

-----------------

Toinen aivan yhtä suuri huijaus on väärin ymmärretty politiikka! Aivan kuten uskontokin, poliittinen ajattelija on pahimmillaan ainoana oikeassa. Törkeimmillään on kyse yksipuoluejärjestelmästä ja valtiollisesta terrorismista jopa omia asukkaita kohtaan.
Politiikka voi olla paha este mielipiteenvapaudelle ja tieteelle kuten uskontokin. Myös politiikka on oikeuttanut kansojen alistamiseen, sortoon, jopa murhaamiseen. Politiikkakin on maailmanlaajuisesti levitettävä: turha hurskastella vain kommunistisella manifestillä, aivan samoin läntinen elämänmalli pakotettiin ja pakotetaan ainoana oikeana maailmaan, ns. demokratia on usein vain irvikuva ja lännen nukkehallintoa.

Tavallinen poliitikko toki ymmärtää suuret ylisanat ja puheiden erilaisuuden
todellisen poliittisen toiminnan kanssa. Mutta aina välillä politiikka on kuin uskontoa: vain me olemme oikeassa, vain me osaamme hoitaa asiat - muistahan tulipalon, joka oli väärin sammutettu? Toisen mielipidettä ei edes kuulla, kun se tulee väärästä suunnasta,
otetaan toinen huomioon vain kun siitä on omalle poppoolle hyötyä. On virkakieltoa, keskitysleiriä, uudelleenkasvatusta ja Taivaallisen rauhan aukion tapahtumia.

Suurin osa ihmisistä, jopa ns. uskovaisista, toki elää moraalinsa ohjaamana ja yhteiskunnan jäsenenä. Poliitikkokin useimmiten tajuaa tekevänsä yhteistyötä, eikä vain pönkitä valtaansa.

Uskonnon, ainakin kristinuskon, tulisi esimerkiksi toteuttaa lähimmäisenrakkautta. Ihan kuin politiikankin päätehtävä on huolehtia kansalaisen hyvinvoinnista. Miten uskonnolliset puolueet voivat kuitenkin olla juuri niitä äärioikeistolaisia ja kovia politiikassaan? Miten kansalaisten hyvinvointi voi olla joillekin vain pienen poliittisen ryhmän etujen ajamista?

-------

Kolmas kovan luokan huijaus on jatkuvan taloudellisen kasvun vaatiminen kehityksen edellytyksenä. Vain myyty tavara antaa varaa hyvinvointiin ja vasta ylijäämällä voidaan hoitaa mm. ympäristöasiat. Olisikohan noin?

-------

Niin. Olen kriittinen. Silti olen mukana niin uskonnossa kuin politiikassakin ja joudun elämään tämän tavarakultin aikaa. Sekä uskonto (usko?) että poliitiset aatteet hyvin kestävät hyökkäykset. Voisin itsekin kirjoittaa pitkän kirjoituksen uskontojen hyvistä saavutuksista.
Toivon osaavani antaa arvoa toisillekin. Itse asiassa, olen saanut nähdä niin uskonnossa kuin politiikassakin todella suuria ihmisiä.

Varaton porvari

2011-12-09T05:24:00.007+02:00

Paradoksi. Luulisin, että useat kääntävät sen mielessään sanalla vitsi. Voihan se toki sitäkin olla, mutta oikeastaan on kyse - niin, paradoksista...

Esimerkkinä käyköön vierailu 70-luvun alussa Rinnekodissa. Oli excursio sinne tänne, jotta opekokelaat saisivat käsityksen erilaisista lapsista, vierailut olivat osa erityispedagokiikan kurssia. No saivat! Se paradoksikin opittiin tällä reissulla: ylivilkkaille lapsille oli ruvettu antamaan piristeitä osana hoitoa, ja kas kummaa, tämä tehosi.

Superparadoksi on Alko tekemässä merkittävää raittiustyötä. Nobelin rauhanpalkinto on myös valitettavan usein naurettava paradoksi: palkinto on annettu niille, jotka ensin ovat konfliktin syylliset, ja kas, jonkin suurvallan ja YK:n painostuksella sen sitten neuvotelleet keskeneräiseen ratkaisuun. (Vaikka parit Kissinger ja Le Duc Tho tai Jasser Arafat ja Menachem Begin.)

Yksi paradoksi tapahtuu koko ajan ekoasioissa, ilmastopolitiikassa, kaikessa maailman pelastamisessa. Kyse on lujasta uskosta tekniikkaan. Parannetaan koneita ja laitteita, lainsäädännöllä vaaditaan yhä pienempiä päästöjä, pienempää kulutusta.
Ja todellakin: tässä suhteessa on uusi parempaa kuin vanha. Mutta kun niitä laitteita samaan aikaan tulee aina vain lisää, kokonaistuho maailmalle sen kun lisääntyy. Paradoksihan on myös se, että lainsäätäjä kieltää ja rajoittaa, mutta kuitenkin samaan aikaan lisää ja tekee mahdolliseksi yhä suuremman riippuvuuden tavarasta.

Samat tekniikkauskovaiset myös ramppaavat brändien ja muodin perässä ja ovat markkinoiden lisääjinä ja jätteentuottajina yhä pahempia tuhoajia.
Ja se tekniikka tehdään yhä monipuolisemmaksi, yhä houkuttelevammaksi - yhä vähemmän aikaa kestäväksi, yhä nopeampaan kiertoon tuottamaan jätettä ja tuhoamaan raaka-aineita..

----

Eräs poliittinen paradoksi on totuudessaan karmea, ja syihin olisi jonkun muunkin kuin amatöörianalyytikkoblogistin paneuduttava. Tämä paradoksi on suoranainen vaara suurelle osalle ihmikuntaa, joka itse valitsee itselleen yhä huonomman olon! Tai laiskuuttaan ja saamattomuuttaan antaa vallat ajaa itsensä yhä huonompaan jamaan.

Kun tulee lama ja ahdinko, turvaudutaan siihen, joka laman aiheutti eli pääomaan, sen bulvaanipuolueisiin, oikeistoon. Ja kun yhä eriarvoistetaan ihmisiä ja pannaan se heikoin maksumieheksi, esimerkiksi se vielä töissä oleva, oikeiston suhteellinen kannatus sen kun lisääntyy.

Oma pika-analyysi on, että on petytty siihen, että poliittiset vasemmistopuolueet eivät ole pystyneet enää täyttämään pienipalkkaisen tai syrjäytyneen toiveita, on petytty ja katsotaan sinne, missä menee lujaa. Eikä uskota vasemmistoon, sillä kun ei ole rahaa takanaan ratkaista rahakysymyksiä.

Toinen ajatus on, että em. pettymyksen takia useat nimenomaan vähäväkiset jättävät äänestämättä kokonaan. Jäljelle siis jäävät ne aina äänestävät varmat oikeiston kannattajat. Siis valtakirja jää oikeistolle, ei anneta.

Kolmas syy on ehkä se, että kaiklla , toimeentulotuellakin elävällä, on jonkin verran hyvinvointia, eli ei varsinaista luokkapuoluetta enää tarvita?

Neljäs syy on imago: teollinen työ, rakennustyö, ruumiillinen työ on muuttumassa siistiksi sisätyöksi, eikä huono palkkatasokaan auta, riitä enää mieltämään itseään työläiseksi. (Tätä näkyi jo heti, kun omia silmiä vasta aukoi: esimerkiksi alimman palkkaluokan pankkineiti oli useimmiten niin hienoa porvaria, että!) Kokoomus pystyy esiintymään työväenpuolueena, ja moni uskoo!

Viides syy on tietysti oikeiston hyvä taito markkinoida itseään: täytyy kaikkien myöntää, että esimerkiksi Kokkareilla on edustava eturivi.

Kuudes syy on historiassa, meillä on nyt tilaisuus nokitella ja näyttää inhalle idälle.

Seitsemäs syy on poliittinen vastuu. Kun on kansallinen hätätila, vasemmisto joutuu esimerkiksi hallitusvastuuseen ja tekemään ne ikävät asiat, joita on pakko tehdä.
No, seuraavissa vaaleissa on helppo sanoa, että leikkaukset ja kurjistaminen ovat siis vasemmiston syytä...

Seurauksia omista valinnoista on edessä. Populismi nousee yhä, ainakin vielä kunnallisvaaleissa ja ay-vaaleissa häviää asia metelille ja ivalle.
Kunnat toteuttavat budjettejaan ilman valtion suurta ohjausta, rahaa ei korvamerkitä.
Tietoisesti huononnetaan kuntien rahoitusta esimerkiksi vaatimalla kunnalta yhä uusia lakisääteisiä tehtäviä ja samaan aikaan yhä suurempi osa jää verotuloista palautumatta kuntiin valtionapuina. Mitä tekee oikeisto: se turvaa kunnan ja valtion selviytymisen, ei kansalaisen hyvinvointia.

Vasemmisto saa räkyttäjän roolin, joutuu vastustamaan ainaisia uudistuksia ja "palvelujen kehittämisiä" eli alasajoja ja huononnuksia. Tämä on osa peliä: edistyksellisyys ei pääse näkyviin, aina on kylliksi puuhaa vastustamisessa, eli vasemmisto ei saa mitään uutta aikaan.

Ulkopoliittisesti Suomi sitoo itsensä yhä tiukemmin EU-hun ja Natoon, luovutttaa omaa päätösvaltaansa suoraan pääoman ja sen puolustajan koville ytimille eli USA:lle ja johtaville länsimaille. Kuitenkin juuri oikeisto on se, joka jaksaa ratsastaa sillä ns. isänmaallisuudella - joka on jämähtänyt sinne jonnekin sotamoraalin ja kansalaissodan kaunojen välimaastoon? Mitä isänmaallista on markkinoissa, lännen sotilasliitossa tai hirttäytymisessä liittovaltioon?

Siis pikaisesti todellista poliittista analyysia. Analyysin tulokset suunnitelmiksi. Pikaisesti suunnitelmat toiminnaksi. Ja toimintaa.
Nyt olisi se aika ihan oikealle hengenluonnillekin.

Oi Maamme!

2011-12-06T08:06:00.008+02:00

Luin viimevuotisen blogini itsenäisyydestä. Poljen paikallani, sillä hyväksyn joka sanan, tai sitten olin kovin viisas jo vuosi sitten.

Itsenäisyys kolahtaa yhä, myös ne ulkoiset muodot ja riitit, kynttilät, paraatit, linnanjuhlat. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Jossakin siellä pohjalla pieni ääni huutaa kovaa, kuinka hyvä minun on olla tässä maassa, mihin kaikkeen olisin tämän puolesta valmis. Ja ne fraasit ja uhotkin ovat melko helposti raaputettavissa näkyviin, vaikka ne tunnistankin stereotypioiksi.

Olemmeko itsenäisiä? kreikka tarjoaa tällä hetkellä pelottavan ja konkreettisen esimerkin siitä, että valtio on talouden vankina. Aivan samaa vankeutta on joka maalla, erittäin paljolti itse sovittuna, ihan oikeasta syystäkin eli lisäämään kansalaisten hyvinvointia. Taloudellinen riippuvuus antaa uusia isäntiä: esimerkiksi Saksa ja Ranska seisovat jalka jo monen maassa makaavan niskan päällä tai vielä pahempaa, moni maa joutuu tekemään suurimman osan sisäpolitiikastaankin taloudellisten lakien mukaan ja vain talous konsulttina, ei tarve. Talouden laille emme mitään voi?
Mutta Suomena voimme aina olla kiipeämättä toisia myöten.

Toinen este itsenäisyydellemme on edelleen Venäjä! Ei, en koe aseellista uhkaa, miehityksen pelkoa, nootteja, puuttumista itsenäiseen päätöksentekoon uhkana. Nyt Venäjä on positiivinen uhka: nyt pitää nokitella sitä, näyttää sille, olla niin länttä että! Ja muuttua kovaksi, länsimaisemmaksi kuin länsi, uhoajaksi ja öykkäriksi sinne Euroopan kovaan ytimeen (esim. stubeksimalla) ja jopa pyrkiä Natoon...
Kuinka kukaan voi olla niin sokea, ettei näe tässä Setä Samulin maireaa hymyä siellä verhon takana, lempeä setä se siellä vetelee koko maailman naruja. Kovia arvoja!

EU on voittopuolisesti positiivinen asia meille. Mutta juuri talouden ylivallan antaminen muille oli se suurin syy vastustaa. Hyt ahdistava kriisi senkun vähentää omaa päätöksentekoa ja liittovaltiokehitys on aivan ilmeistä. Mikä on Suomen painoarvo? Mihin arvoihin tämä liittovaltio nojaa, humaaneihin vai taloudellisiin?

Tämän vuoden linnanjuhlien teema on tasa-arvo. Erinomainen teema: koko kansan on voitava juhlia hyvää oloaan täällä, voitava olla ylpeitä suomalaisuudestaan. Kansaa ei voi vaihtaa, vaikka sen nimissä kaikenlaista suvaitsemattomuutta tarjotaankin. Maan ykkönen aivan oikein näyttää, että ketään tai mitään ei syrjitä. Eikä kunnioitettu presidenttimme takuulla pidättäydy tasa-arvoasioissa vain Suomen rajojen sisään.

Kansallinen itsetunto on tärkeä asia. Sen voi rakentaa muutenkin kuin öykkäröimällä tai ikivanhoilla hokemilla, sota-aikaan jämähtämällä. Kulttuuri on hyvä alku, sitä seuraava kansainvälistyminen ja toisten ymmärtäminen hyvä jatko.
Kansainvälistyminen kaikilla osa-alueillaan hyväksytään sanoina, mutta ei toimintana: OPS tarjoaa osa-alueiksi kulttuuri-, ihmisoikeus-, tasa-arvo-, ympäristö-, aseriisunta- (rauhan-) ja kehityskasvatuksen ja tiedän suuren tarpeen edetä näissä niin koulussa kuin maailmassakin. Ja hienot YK:n vuosituhattavoitteet allekirjoitan myös ilolla.
Itsenäisyys rakentuu hyvään itsetuntoon, oikeaan tietoon ja oikeaan asenteeseen - eiköhän tällä pärjää jo pitkälle, kun on koulutusta, ammattitaitoa ja osaamista ja halua rakentaa.

(Kuvan nimi voisi olla vaikka Isänmaan aamunkoitto, se on näkymä Venlankadulta kohti "Inhaa Itää".)

Hyvä, Suomi!

Blogineuvos?

2011-12-04T09:33:00.005+02:00

Mitalit, hienoa. Ansiosta, vielä hienompaa!
On Leijonaa ja Ruusua (Weisses Rössl?) monina eri asteina ja Pro Finlandiaa.
Vaan parikin todella tärkeää puuttuu - ainakin valtakunnallisesti, toki voi ansiomerkkeinä järjestöillä olla.

Yksi puuttuva on tasa-arvon edistämisestä jaettava mitali. Vaikka vain ihan sukupuolten, mutta mieluummin tasa-arvo pitäisi ymmärtää laajasti, eikä pitäisi pysähtyä vain valtakunnan sisäänkään. Tulee mieleen useita jakokohteita, esimerkiksi - kiitos kaikkien oinosten ja hakkaraisten - seksuaalinen tasa-arvo tai maailman tasa-arvoiseksi kehittäminen tai vaikkapa Suomen alueellisen tasa-arvoisuuden edistäminen tai...
Tämä mitali kattaa niin laajan alueen, on niin paljon eriarvoistettuja ihmisryhmiä, että on ihme, ettei sitä ole.

Toinen tärkeä mitali olisi pro lapsi. (No joo ped- alkuinen loppuosa kaiketi olisi oikein, mutta...) Mitsku voitaisiin jakaa aivan eri perustein kuin äitienpäivämitali.
Minusta kun ei ole suurta ja sankaruutta hankkia liian monta lasta.
On ihmisiä, jotka tekevät pyyteettä lapsen eteen, on ihmisiä, jotka ajavat lapsen aseman parantamista. Joku vaikuttaa, joku tekee, joku ansaitsee hetkessä, joku vuosia puurtamalla. En tarkoita virka- tai palkkatyötä, vaan parannusta aiheuttavaa yli normaalin olevaa ansoitumista.
Ai miksi tällaista? Lapsen asema on kyllä juhlapuheessa OK, mutta lapsi saa aina väistää, kun aikuisen tärkeä tulee vaihtoehdoksi, oli kyse sitten liikenteestä, kaupasta tai melkein mistä vaan, missä Euro on ainoa konsultti. Mitalin peruste olisi esimerkiksi Lapsivaikutuksen arvioimisen (LAVA) saaminen lain tasoiseksi vaatimukseksi.

Kyllä, nämä mitalit voivat tavallaan jo sisältyä olemassa oleviin yhteiskunnallisten vaikuttajien mitaleihin. Mutta asioiden painoarvo olisi aivan toinen, mikäli ne tulisivat näillä nimillä.

Näissä kissa- ja kukkamitskuissa minua aina on kiusannut, että pomo saa ritarinarvot, miekat ja tammenlehvät, mutta se todella tunnollinen/luova/välttämätön työntekijä korkeintaaan ekan tai toisen luokan mitalin. Tasa-arvoa tasavallassa?

Neuvoksia leivotaan myös. Osaltaan on kyse tietysti rahan saamisesta myöntäjälle. Mutta miksi se neuvos voi olla todella maalle vahinkoakin tehnyt, esimerkiksi työn ulkomaille sijoittanut. Pointti on siinä, että osakkaat sen arvon anovat, eivät työntekijät, eikä nimittäjäkään esimerkiksi työllisyyttä perusteena pidä.
Ja sama juttu taas: harva yhteisö on niin rikas, että kaikille ansaitseville titteli ostettaisiin. Pomoportaalle kyllä usein. (No onhan joitakin kuin Manulle illallinen tulevia, vaikkapa rovastin arvo, jos ei potki yli aisan?)

Ansiomerkkejä on tullut, totta kai, kun osa niistä tulee ihan pitkästä työsuhteesta. Osa tulee todellisesta työstä, ja niille osaa antaa arvoa ihan eri tavalla. Hassua on, että virka-ansiomerkit ovat isoja ja näyttäviä (toki niihin liittyy pikkumerkki myös), niitä ei oikein osaa käyttääkään, kun taas ne ammattiliiton, puolueen ja Unicefin merkit ovat ihan vain sellaisia napinläpimerkkejä - ja tietysti arvostan eniten Unicefin kultaista, sen eteen kun on ajoittain joutunut kovastikin töihin ja kulkemaan.

Äiti sanoi vitsinä haluavansa professorin tittelin ilman opetusvelvollisuutta.
Olisihan tuo kivaa olla vaikka opetusneuvos, kouluneuvoshan ei ilman virka-asemaa taida voida ollakaan. Mutta tyydyn kyllä olemaan opettaja - olen aika kovassa seurassa, joskus pari tuhatta vuotta sittenkin eli se yksi tunnettu Rabbi (Opettaja).

Kuva on tällä kertaa mitaliaan juhlivan seppele. Oikeastaan se on toissakesäinen juhannusaattoseppele morsiamelleni.

Itsenäisyyspäivää odotellessa

2011-12-01T12:42:00.004+02:00

On taas se aika, jolloin pitää isänmaallisesti haukkua nuoret, varsinkin nyt työelämässä oleva sukupolvi veltoiksi ja mitättömiksi, kykenemättömiksi talvisodan ihmeeseen ja epäisänmaallisiksi - jos muistaa, kun ne homot ovat siellä juhlissa.

On taas aika mitätöidä toisten suuriarvoinenkin työ suomalaisen hyvinvoinnin ja rauhan eteen: kaikkihan me tiedämme, että ainoa oikea isänmaallisuus on sotilasparaati, kynttilä ikkunalla ja Tuntematon sotilas. Haihattelua on rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista maailmaa.
On aika arvostella presidenttiä, kun hän ei olekaan USA:n talutettava, vaan saa milloin minkäkinlaisia suuria kansainvälisiä tehtäviä.

On aika vaatia Suomea suomalaisille ja puhua totuuksia maahanmuuttajista, niputtaa heidät yhdeksi ryhmäksi ja pelätä heitä. On muistettava taas, kuinka suomalainen sisu vie (vei?) läpi harmaan kiven. Ja kaikki stereotypiat muista kansoista on kaivettava esiin ja taas julistettava. Suomi ylös, mieluummin toisia kansoja myöten kiipeämällä!

On aika asettua katsomaan linnanjuhlia. Arvostelemaan, kadehtimaan. Taas sekin on siellä, millä ansioilla, ja katsokaa noita makkaroita, puvun pitäisi olla ihan erilainen.
Millähän putkilla tuokin sai ansiomerkin? Kansanedustajien palkkaa pitää muistaa vaatia alas. Kumma, kun sotaveteraaneja ei ole kaikkia kutsuttu. Siinä evästä hakiessa pitää muistaa haukkua kreikkalaiset, mutta kossun juomista ei silti sovi unohtaa myöskään.

Puukko, perkele, terva ja terveys, sisu Suomella saunassa!

Voimakaksikko

2011-11-30T10:48:00.004+02:00

Oppimassa oltiin taas. Opin esimerkiksi, kuinka monta kertaa voi lukea saman kaupallisen tiedotteen. Väsymättä. Onhan lelumainoksessa niin monta autoa, niin monta Leon ällää, kolmosia ja muuta tärkeää. Ja , oi ei, jopa rikkinäinen auto ja punainen auto. Joka kuva täytyy tarkkailla, suurinta osaa lehdestä tulee kommentoida. Kaikki värit tunnetaan ja laskeminen kiinnostaa. Eikä vielä ole onneksi syntynyt yhteyttä kuvan ja ostettavan tuotteen välillä - ensi vuonna lelulehdet lienevät heti piilossa?

Sain pulauskunniamerkkejä molemmille rinnuksilleni. Sain juhlavieraita: ihan pieni poika osasi olla hurmaava myös ravintolassa, vaikka tuoli oli huono - no se tuskastunut isompi sitten menikin laivaan ja jätti kaiken ruoan koskematta, mutta kuvittele nyt kaksivuotiasta esimerkiksi odottamassa ruokaa lähes tunnin.

Se ihan pieni osaa jo vaikka mitä. Hän mm. opetti vaarille pelin: vaari kokoaa palikoista tornin, ja Otso kajauttaa Brio-ratapätkällä nurin. Otso osaa myös seisoa tukea vasten, vaikkapa vaarin mahaa vasten ja hytkyä. Ja meillä miehillä on ihan omat jutut, mörinät ja kiekumiset, joita sopii nauraa räkättää. Ja otso selvästi tuntee vaarin, tulee aktiivisesti ja halukkaasti luo, haluaa syliin - ja tekee siitäkin vitsin, haluaa ensin äidin syliin, heti vaarin syliin, takaisin äidille ja nauraa räkättää.

Se vauhdikkaampi oppii potalle: melko saavutus on kesken päiväunien nousta kakalle! No, hakusessa vielä, mutta ilo ja palkka pottaan tehdystä tekee ihmeitä.

Uskomatonta on, miten tarkkaan kaksivuotias tietää esimerkiksi suuntia ja eri asioiden paikkoja. Tietysti täytyy tietää, missä on se rikkinäinen auto, jossa ei ole "kongea" (rekisterilaatta): - Oi ei, auto rikki. Ei saa ajaa! Ei konge! Tai pitää millilleen tietää, missä kaupan kohdassa on se sininen mehu. Tai mihin suuntaan mennään, kun mennään puistoon ajamaan mopolla. Ja kotona tiedetään tarkkaan, mikä auto on pianon alla tai mikä autopalapelin pala kuuluu mihinkin - ja se peli ei ole mikään helppo.

Siinä tuota tuli taas annos elämäniloa ja saamisia elämältä. Voi että on kiva olla se Piijja, joka kelpaa molemmille. Seuraava annos tätä merkitystä saadaan joulun aikaan, kun pojat tulevat hoitamaan vaaria Lappeenrantaan. No tulevat ne vanhemmatkin...

Ja olisi se kiva laittaa kuviakin, mutta...

EU saa kehuja

2011-11-22T10:34:00.004+02:00

Vihdoinkin!
Jonkinlainen tehoisku epäeettisen, jopa valheellisen markkinoinnin lopettamiseen on taas
kerran tekeillä. Noin 40 000 ruoka- tai ravintonimikettä tutkitaan, ja vain niillä on oikeus käyttää markkinoinnissaan vaikutustietoja, joilla on todellisia, tieteen keinoin todennettavia vaikutuksia. Ilokseni kuulin, että vitamiinit, xylitoli ja kasvisterolit kuuluvat autuutettuihin, vaikka työ on vasta aluillaan. Hyvä EU!

Taas kerran, niin. Nykyisenkään lainsäädännön mukaan ei saa kertoa epätotuuksia. No kukapa niitä: ostajahan uskoo, placebo tekee jotakin ja markkinat vetävät. Jos mainos joudutaan vetämään pois, osa ihmisistä on jo uskonut siihen kuitenkin ja tuote on tuttu.
Ihan selvä vale on esimerkiksi energiansäästölamppujen kestoikä: normaalikäytössä ne eivät vuorenvarmasti kestä luvattua 12 vuotta - kesto on kai vakioiduissa laboratorio-oloissa, viileässä, sammuttamatta välillä? Nyt jo on menossa esimerkiksi kolmas lamppu kahden vuoden sisään keittiössä. Onko yksittäisen kuluttajan nostettava meteli, vai olisiko viranomaisten itse oltava aktiiveja?

Rajojen veto tulee edelleen olemaan vaikeaa. Miten voit puuttua vaikkapa runsauttavaan tai kaareuttavaan? Tai kun tahallaan mennään todella överiksi, kun tahallaan vitsinä kerrotaan asia, se jää kuitenkin kytemään, hyvänä esimerkkinä TV:ssä pyörineet hauskat olutmainokset. Tai kun luodaan mielikuva, sinällään mitään väittämättä, so. sanat puuttuvat eli mihinkään ei pääse kiinni, mainos vaikuttaa.
Kun tunnettu henkilö käyttää (käyttääkö?) tuotetta, sen täytyy olla parempi.

Markkinointiin on rakennettu valtava verkosto, jota emme edes tajua markkinoinniksi.
Esimerkiksi erilaiset kilpailut, levylistat, ohjelmat kertovat mielikuvallemme, mihin pitää pyrkiä. Pelkkiä sisustus-, muoti ja ruokaohjelmia pyörii koko ajan TV:n täydeltä sekä aikakauslehdissä. (Eihän ärsytä, että ne samat julkkikset näkee kaikessa
tarjonnassa, varmaan jossain vaiheessa eduskunnassa lopulta.)

Toistolla on tehoa. Kun meille tarpeeksi monta kertaa näytetään tietty tuote, se on tuttu, jopa mainos voi sanoa "TV:stä tuttu", ja ostammekin sen, oli se sitten hyvä tai huono. Kauppias tekee tarjouksen, ostamme, ja tuote onkin taas se oma ja tuttu seuraavalla kerralla. Kauppa sijoittaa tuotteet ovelasti ja johdattelee meitä itse valitsemaan! Värilläkin on väliä, esimerkiksi vihreä on meille mielikuvan mukaan kestävää kehitystä, ja varmasti markkinoija tietää esimerkiksi värien huomioarvot ja symboliarvot. Mikä teho musiikilla onkaan, itsekin pidän esimerkiksi melodiasta Kun taas saapuu hetki sii-nii-nen. Jopa musakki tutkimusten mukaan lisää ostamistarvetta, niin uskomattoman tylsää taustamelua kuin se onkin. Kahvinteon yhdistäminen loistavaan ammattitaitoon puhuttelee minua myös.

Haluamme uskoa mainoksiin! Haluamme olla terveempiä, hoikempia, ikuisesti nuoria, tuuheatukkaisia, tyylikkäitä. Haluamme kotiemmekin olevan tietyn mielikuvan mukaisia, haluamme koko elämämme näyttävän ulospäin - niin miltä? Meihin on rakentamalla rakennettu kuva siitä, mistä haaveilemme, millainen pitää olla, jotta kelpaisin kaltaisilleni. Siis haluamme jotakin, mitä ne kuuluisat markkinat ovat meihin sisäänrakentaneet. Siis ostamme tuotteita, joita kaikkien pitää ostaa ollakseen kaikkea tuota. Miettimättä, sinisilmäisinä, enemmän tai vähemmän vietävinä.
Muoti on kirosana ja mielikuva on vaarallisin asia markkinoinnissa, ei kenties yksilölle, mutta maailmalle, kun tämä länsimainen elämänmalli, so. kulutuksen ainaiseen kasvuun perustuva talous on surma ekosysteemille levitessään ihan kaikkialle.
Jo nyt elämme moninkertaisesti yli maapallon kapasiteetin.

Pääsin kehumaan EU:ta, ohhoh! Elintarvikkeiden tutkimus olkoon kuitenkin vasta alkua.
Jos isoon maailmankuvaongelmaan ja markkinoiden kasvuun ainoana talouskeinona ei puututa, on ihan turhaa näpertelyä kokoustaa esimerkiksi ilmastonsuojelun tai muun ympäristönsuojelun merkeissä.

Mutta saahan poliittisia pisteitä...

Downshiftaajat ovat ehkä tällä asialla? Wall Streetin mellakoijat yrittävät ainakin.
Kuunteleeko kukaan? Luulenpa, että "nyt on niin vaikea taloudellinen tilanne, että pitää tukea markkinoiden kasvua" jälleen kerran, vaikka nyt olisi oikeastaan aika hyvä tilaisuus maailmalla luopua turhasta.

Mistäpä itse olen luopunut?

Paavo presidentiksi

2011-11-18T07:37:00.004+02:00

Paavo Arhinmäki lupautuu ehdokkaaksi. Jo oli aikakin. Jo kuukausia ovat ehdokkaat saaneet julkisuutta niin itselleen kuin taustaryhmilleen, ja meidän Paavomme julkisuus on samaan aikaan lähinnä osallistumattomuutta Musiikkitalon avajaisiin.

Paavoja piisaa. Kenestäkään ei tule presidenttiä...

Vasuri-Paavo on varmasti näistä Paavoista aidoin.

Jalasmökki-Paavo ei kelpaa aidosti edes omilleen, on ottanut sellaisia irtiottoja oman puolueensa toimia vastaan, että aitoa kannatusta ei ole edes puolueen sisällä kuin parissa oikein peruskepulaisessa piirissä. Mutta onpahan hän ihan kuin oli Mikojan naapurissa: oli mikä vain linjamuutos, kukas se sieltä taas ponnahtaa näkyville!

Iso Paavo taas on jyrä, mistään piittaamaton opportunisti, töksäyttelijä äksyilijä. Kummasti vaalitilanne panee muka-hymyilemään ja perustelemaan asioita.
Olisiko tämä ollut hyvä Euroopan kuningas - mielestäni ainakaan Suomen Isäksi hän ei sovi, mielipidejohtajaksi ja tasapuoliseksi. Valtiomies (menneeltä) asemaltaan, ei kyvyiltään?

Kuvittele Soini edustamassa Suomea presidenttinä, so. Suomen julkikuvana.
(Tukin korvani, en kestä avunhuutojasi). Suomi on tietysti eksoottinen maa monelle, mutta junttius ei oikein taida enää olla muodissa muualla kuin amerikkalaisissa red neck-piireissä ja Suomessa. Joo, oikeasti puuttuu enää Hankkija-lippis. Ymmärrän toki, kyse on imagesta, jopa tahallaan ylläpidettävästä kuvasta - sopii ehkä muihin vaaleihin.
Mielipidejohtaja - hei, onko oikeasti mielipiteitä sutkautusten takana. Toimia ei ainakaan ole.

Pieniä ehdokkaita riittää. Pieniä? Koko pienuus on siinä, että puolue on "väärä", vaikka aatemaailma ja toimet olisivat suuriakin. Profiloitua pitää silti, ehkä vaalityössä voi tarjoilla edes hiukan hyviäkin ajatuksia. Pelkäänpä kuitenkin pahoin, että vaalitilanne liikaa yhtenäistää ehdokkaita. Mutta kun ei oikeasti ole toivoakaan valinnasta, toivon - enkä muuta edes epäile - että ainakin Arhis sanoo, mitä ajattelee, eikä huoraa aatettaan hymistelemällä. Haavisto taas on jo pelinsä pelannut, kun "me" heterot niin pelkäämme.

Presidentiksi näistä kuka vain, kunhan ei maamme kuvan pilaavaa moukkaa. Eipä tule.

On vielä se yksi, lausuntoautomaatti, joka on puolueensa kannastakin irrotellen ruvennut olemaan koko kansan viisas jo kauan sitten.

Uutisia katsotaan kriittisesti - onko syytä?

2011-11-14T20:05:00.007+02:00

Sauli, tuleva presidentimme, loihe lausumaan hyvin järkeviä, taas.
Hän ei ole viemässä Suomea Natoon - eikä presidentti tietysti voisikaan yksin.
Mutta seuraava täsmennys jätti kysymyksiä, ihan itsekin keksin muutamia.
Hän sanoi, että ellei eurooppalainen (puolustus)yhteistyö riitä täyttämään Suomen puolustuksen tarpeita, voi lopulta todennäköisesti Nato marssia vastaan.

Mitä unohtui?
Unohtui esimerkiksi hyvä ulkopolitiikka, ei synny Suomen vihollista. Unohtui sanoa, mitkä ovat "Suomen puolustuksen tarpeet". Nato ei itsekään ainakaan Venäjää tunnusta vihollisekseen...
Ja jos Venäjä ei ole vihollinen, vihollinen on silloin ihmisoikeuksien loukkaaminen,
inhimillinen tragedia jossain päin maailmaa tai sitten on tärkeää (tämä on propagandaa) läntisen elintason ja elämänmallin turvaaminen - siis missä ne Suomen puolustuksen tarpeet olivatkaan? Ja jos tällainen kriisinhallinta on tärkeintä, miksi siihen käytetään enenevästi NATOa, kun on YK, on ETYJ, Afrikan Unioni, EU-joukot.... Ja taas propagandaa: arvelisin YK:n arvovallan ja toimintakyvyn alasajon erääksi keskeiseksi syyksi sen, että YK edustaa muitakin kuin vain läntisiä arvoja.
Uskoisin, että NATO-kannatus lisääntyisi merkittävästi, jos NATO ottaisi agendalleen myös mm. Israelin valtioterrorismin tai rajoittaisi USA:n omia etupiiri- ja maailmanpoliisitoimia.

Unohtui myös mm. Suomen oma armeija. Onkohan missään yhtä suurta kannatusta asevelvollisuudelle.

Toinen hieno uutinen on Syyrian erottaminen Arabiliitosta.
Onko? Nyt Syyria altistetaan sen äskeisen Naton uhan alle ilman arabien tukea. Jos pelkkä uhka riittäisikin ja kriisi laukeaisi ilman aseellista voimaa!

Hurskasta touhua. Useimmissa arabimaissa on edelleen aivan näennäinen demokratia. On kiire saada Syyria rauhoittumaan, ettei Arabikevät yhä laajene ja valtaeliitti menetä asemiaan. On toki myös tärkeää lopettaa, Syyriassakin, omien kansalaisten oikeuksien polkeminen ja valtiokoneiston väkivalta - onko oikea keino siis vetäytyä vastuusta?

Ne puolustuksen tarpeet voivat tietysti olla erilaisia kodinturva- ja valmiusjoukkoja. Joo, on ollut jo Omoneita, Suojeluskuntia, Kansalliskaareja, Punakaartikin.

Ei tällaista!

Lisään vähän, kun marketin käytävällä sain vahvistusta jutulleni...
YK:n arvovaltaa murennettiin juuri äsken esimerkiksi niin, että USA kieltäytyy rahoittamasta Unescoa. Syy on olevinaan Palestiinan hyväksyminen jäseneksi.
Oikeastaan syy on laajempi, osana toki Palestiina. Kyse on äänioikeudesta: jokaisella maalla on yksi ääni, olkoon se sitten kuinka pieni, köyhä tai maailmanvalta, tätä ei voi USA hyväksyä.
Kumpi on parempaa rauhantyötä, oikeudenmukaisen maailman rakentaminen vai miehittäminen?

Hienossa seurassa

2011-11-13T07:43:00.005+02:00

Isä. Parhaalla tasollaan isi, iskä, isukki (fade, fatsi,...). Kovalla tasollaan Taivaallinen Isä - nimitys lähentää ja antaa turvaa, mutta kaventaa mystistä kaikkivaltiutta, on toki Jeesuksen opettamasta rukouksesta kotoisin.
Ja kaikkea siltä väliltä, maan isä, patriarkka, kansakoulun isä. (Isänmaa - ja äidinkieli, oikein menee...)
Erityisesti meillä isät ovat myös sankareita, verellään ja uhrautumisellaan taanneet isänmaamme vapauden. (Osaan sanoa näin ihan ilman ironiaakin, usein kyllä haluaisin purkaa tätä tosi pitkälle!) Olen isänä kovassa seurassa!

Kaikki saa alkunsa isästä: milloin kupeistasi, milloin siemenestäsi. Kielikuva alkuunsaattajasta toimii myös kansoille isoista asioista.
Mihin unohtui se Maaemo, Isis, Ilmatar - taitaa olla kulttuurimuutos, ja perustavanlaatuisen iso, kiitos kirkkoisien suoranaisen naispelon ja naisvihan.
Fallosta on jopa palvottu. (No myös sekä jonia että lingamia: esimerkiksi intialaiseen kulttuuriin kuuluu kutoa sulhaselle seinävaate, joka on oikeastaan kuva ihan siitä itsestään.)

Perheen arjessa läsnä oleva isä vai etäinen , ankara ja pelottava isä, rankaisija, viimeinen sana? Kumman syliin lapsi hädässään juoksee, kumpi on satusyli, kumpi
lähtee pihalle pelaamaan? Kumpi on oikeampi. Vaan kun tieto ei riitä, pitäisi osata olla. Ja pitäisi olla tilaisuus olla, ei ankarimman työponnistuksen aika, velkojen maksun aika, ikuisen kiireen ja läsnäolemattomuuden aika.

Kumpi saa enemmän? Vuosisatainen perinne lapsen nujertamisesta, jotta saataisiin aikaan kuuliainen isän, kuninkaan ja kirkon alamainen, olkoon se vaikka kuinka vanhatestamentillista, on tuomittavaa ja olisi sen luullut häviävän patriarkaalisen
maatalousyhteiskunnan mukana. Vaan ei: sama jatkuu, pohjana sukupuolihierarkia monessa kulttuurissa, meilläkin esimerkiksi lahkoissa ja jopa kirkon sisällä. Tai muuten vaan, kun miehen osa kerran on helpompi niin?
Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa!

Isyydessä on jaksonsa. Ja seuraava on tietysti koko totuus...

Kolmekymppisenä on usein ammatti, puoliso, kenties lapsi(a).
On pyritty, on saavutettu, edetään uralla, maksetaan velkoja niin asunnosta kuin opiskelustakin. Lapsille pitäisi olla aikaa, mutta arki tappaa.

Nelikymppinen kauhistuu: tähänkö jämähdin? Talous helpottaa, lapset harrastavat,
elämä aukeaa jo kodin ulkopuolellekin. Jos vaikka ammatti vaihtuisi tai vaikka opiskelisi jotakin? Vaihtaisiko puolisoakin... Uusperhe?

Viisikymppinen saa jo katsoa taaksepäinkin. Minä olen kaikkea tätä! Minun lapseni ovat saavuttaneet jo kaikenlaista, heillä on terve päämäärä ja elämänmalli tuntuu oikealta. Kehitän itseäni itseäni varten, en vain ammatillisesti - tai vain laskettelen työtäni rutiinilla.

Kuusikymppinen köllöttelee elämänuransa paisteessa ja on saanut ammatilliset kiitoksensa. Eläke häämöttää. Perhe on hajonnut, toisaalta poislähteneet tuovat kotiin uusia perheenjäseniä. Lapset tavataan ihan uudella tasolla.
On aikaa itselle, rutiinit kantavat arjen läpi. Ja uran huippu, isovanhemmuus on totta.
Etsitään tasapainoa lasten ja lastenlasten elämään puuttumisen ja välittämisen välillä.

Kiitos kaikille osapuolille, jotka sallivat minulle olla isä!

Kuvan etäinen yhteys isään on tämän isän rakkaudessa luontoon.

Blogi on helppo asia

2011-11-06T07:31:00.003+02:00

Toinen silmä tahallaan kiinni. Joskus myös itse tietämättä.
Haluamani väriset lasit nenälle.
Vain yhdensuuntaista informaatiota otan vastaan.
Uskon vain oikein ajatteleviin ihmisiin, heihin kritiikittä.
Sanon vain, mitä joku oman linjani auktoriteetti on jo sanonut.
Olen aina oikeassa, vaikka olen yksin totuuteni kanssa. (Kun ei tule kommentteja, olenkin.)

Verbaalista kikkailua. Vanhoja vitsejä.
Opettamista (kun ei itse osaa).
Oman osaamisen ja omien kokemusten kehua. Muistipohjalta, tarkistamatta.
Paljon porua, vähän villoja.
Sisäpiirin juttuja.
Oikeus marista kaikesta maailmassa.
Oikeus arvostella kaikkea ja kaikkia.
Toisten selän taakse menoa.
Kuvitus sen mukaan, mitä koneella on, ei juttuun liittyvää.

Jokohan tuosta blogi syntyisi?

Muistettavaa

2011-11-05T09:07:00.008+02:00

Keskity. Ajattele asia loppuun ennen siirtymistä seuraavaan. Hyväksy myös negatiiviset mielikuvat, älä sensuroi päätäsi.

Mutta kun ne muistot varhemmista "pyhistäni" ovat enimmäkseen vain välähdyksiä, hetkiä, hyvin pieniä sirpaleita. Vaarini esimerkiksi muistuu tekeminään ryijyinä ja tyynynpäällisinä, isoina karviaisina, raskaina oviverhoina, mummilan hiukan palaneena seinänä, omenansiemeninä tikkuaskissa hellan huuvan reunalla, keppinä, jolla
meitä hulttioita heristettiin alas pihakeinun päältä. Yskivä vanhus - siis melkein kolme vuotta nykyistä minua nuorempi, äiti kuunteli hautajaiskelloja synnytyslaitoksella marraskuussa 1952 - jota ei saa häiritä. Mikä oli tämä ihminen oikeasti, mitä ajatteli, millaisia arvoja oli?

Ukki-Pekka oli semmoinen rempseä ja iso, hyvä piirtäjä, niin kova kalamies, että jo tuloiltana painui ongelle Halkosaareen. Tai oli hän myös paloauto Joensuun kadulla, auto, josta pienelle pojalle heitettiin vappuna karkkia, vappuhuiska. Mikä oli se uniformu verannalla (suojeluskuntapuku), mikä oli separaattori, miten kuorma-autovarikko liittyy tähän mieheen? Sairas mies ja raidallinen yöpuku. Mikä mies oikeasti oli tämä "Kitteen kunnan esmies" ja osuuskaupanhoitaja, agentuuriliikkeen pitäjä, kaappijuoppo?

Ida-mummi oli vuosittainen vierailu Joensuussa, ruoan kummastelua, komentelua, linja-autolla tullut paketti. Mutta oli hän mukana juhlissa kotonakin, ja varsinkin pitoja valmisteltaessa kovastikin läsnä. Ja olipa hän pitkään sitten meillä asumassakin, pyörätuolin vanki.

Martta-mummi oli oikeasti osa perhettämme ja aina läsnä. Eihän tätä silloin mitenkään tajunnut, mutta varmaan on ollut valtava apu hänestä koko ajan kasvavalle perheelle.
Hän on todella paljon vaikuttanut minuun, vaikka useinkin kiertotietä, jopa kapinan kautta.
Joskus hänestä julkaisen ihan kokonaisen jutun. Nyt kuitenkin vain ihmettelen, miten Salama-yhtiön prokuristi noin vain heittää vahvan naisen uransa ja asemansa ja siirtyy metsänhoitajan vaimoksi, tiukaksi monen tilan emännäksi tai palkattomaksi piiaksi perheeseen, jonka isää (lapsista sanottiin "mölfästi", "pukessööri" isästä) hän ei koskaan edes oikein oppinut hyväksymään.

Ketjua riittäisi. Mutta kun muistot ovat minun, säästän teitä.
Mutta kohtuullisen vainajatahdin jälkeen kulunut vuoden pituinen aika on ollut aika kohtuuton, viidet hautajaiset, joukossa myös minulle todella tärkeiden ihmisten muistojuhlat.

Toivottavasti itse osaan tehdä hyviä välähdyksiä.

Talvea tekemässä

2011-11-01T05:50:00.004+02:00

Tammi on Mikko-tammi, juuri yhtä vanha kuin Mikkokin. Kun appivanhemmat muuttivat Kesämäestä, ruukussa kasvanut taimi pääsi omalle paikalleen pihallemme. Ja on komea puu nyt.

Tammi tiputteli lähes viimeiset lehtensä. Ovat kovia: monesti ovat he lumelle tippuneet, jääneet kummallisiin asentoihin pystyyn, eikä lahoamisen merkkejä keväälläkään juuri näkynyt.
No nyt sain ajaa heidät ruohonleikkurilla silpuksi. (Tammi kosti: jaloissa on silppua tullut nyt sisälle asti!) Saman tien ajoin nurmikon lyhyeksi, on sitten keväällä mukavampi haravoida kasvu käyntiin. Haravoida pitää syksylläkin: on joskus tullut lumi lehdille, eikä keväällä löytynyt kuin olminvaaleita voikukan alkuja.
Olennaista kuitenkin on, että sai muka ruohoa ajamalla ajaa huristella bensatankin tyhjäksi eli bensaa ei jää tankkiin pilaantumaan talven aikana.
Uutta polttoainetta keväällä ja niinhän se "Strattoni" paukkuu käyntiin luultavasti toisella tempaisulla taas, se kun sentään telttailee talven ja näin kävisi, vaikka se olisi kuusen alla.

Ja sitten saa taas haravoida! Mitä "jalompi" puu on, sen kauemmin se lehtiensä kanssa viivyttelee. Sireenit sotkevat siis paikkoja vielä. Mutta ennen kaikkea naapuri, joka ei sitten mitenkään voi ottaa pihastaan,kohdaltaan kadulta jne. niitä nenälinan kokoisia vaahteranlehtiä. Tuuli kieputtaa niitä varsinkin autokatokseen, mutta myös pihalle, ja kohdassa, missä vaahteran lehti talvehtii, ei nouse kuin voikukka. - Mitä sitten? Esimerkiksi valkovuokko ei jaksa pensasaidan juuressa puskea lehtimassan läpi, nurmikon sopii olla olohuoneena jo toukokuussa.
(Joo,on sanottu, toinen naapuri aika kovastikin, heillä kun ei omia vaahteroita ole ollenkaan.)

Omat puut ovat niin isoja, että ns. lehtikomposti kasvaisi valtavakai. Siis laitakärryyn ja Toikansuolle pari kuormaa. Hyvä, siitäkin saa marisemisen aihetta: on sellaisia kärrymiehiä, jotka eivät osaa peruuttaa, ja kyljittäin kärry-autoyhdistelmä vie sellaisen tilan, että viisi odottaa vuoroaan päästä lastia purkamaan. Tai sitten osaa, ei vain välitä, niska punaisena sopii antaa muiden odottaa.

Joka kerran mopoa tankatessa on sellainen olo, että puoli tankkia jää ajamatta. Mopolla en liukkaalla aja, ja kuten edellä, tankki pitää tyhjentää talveksi.
Akun otan sisään ja panen ylläpitolaturiin talveksi, ja keväällä sitten taas lähdetään ajamaan, ei huoltoon.

Ovat kauppiaat keksineet sellaisenkin bensan,jota ei tarvitsisi poistaa. Maksaa tämä pienkonebensa kuitenkin poskettomasti. Muutenkin kaikissa sahoissa ja koneissa, mopo ja leikkuri mukaanlukien, pitää käyttää ysikasia, 95 E 10 ei käy.

Joku voisi luulla, että inhoan pihatöitä. Nope! Ulkona saa olla, ohikulkijat pysähtyvät juttelemaan. Homma on päin perhettä ja konkreettia työtä.
Mutta sitä vissiin saakin inhota, että saman homman saa tehdä aina vaan uudestaan, kun...

Pihan pitää olla piha (Roger sanoi: - A garden, no yard at all - siis meidän pihasta!). Pihan pitää toimia olohuonesyyn lisäksi ainakin kahdesta syystä. Ja ne syyt, Leo ja Otso, ovatkin pätevät syyt ne.

Viestintää

2011-10-27T07:58:00.003+03:00

Itella lopettaa asiamiesposteja sopivaan aikaan, juuri ennen kuin asetus valmistuu säätelemään mm. postiverkostoa, palvelujen saavutettavuutta.
En tohdi ajatellakaan, että olisi jotain sisäpiirin tietoa asetuksesta - joka tapauksessa oletan, että asetus ei tietenkään voi koskea jo lakkautettuja toimipisteitä. Siis hopi hopi lakkauttamaan ennen asetusta!

Postihan ei ole yhteiskunnan peruspalvelua vaan liiketoimintaa. Palvelu on hankala kustannuserä. Tärkeämpää on myydä harvoissa toimipisteissä tingeltangelia kuin kuljettaa paketteja ja kirjeitä (snailmail, you know). Kirjeistä jotkut ovat kuitenkin jopa virallisia, vaativat kirjauksia ja saantitodistuksia. Kätevää esimerkiksi matkustaa kaupunkiin kirjauttamaan kirjeensä? (No sehän lisää bensanmyyntiä ja on siis positiivista taloudelle.)

Avautuu kilpailutilanne, kaikenmoiset pikkutoimijat ja mikseivät isommatkin saavat temmeltää vapaasti ja rahdata postia. Voiko näille säätää samoja velvotteita kuin valtion omalle laitokselle - tuskin, luulenpa, että nämä palvelut tekevät vain sen, mikä on hyvää bisnestä. Hankala jää - niin kenen hoidettavaksi?

Puhelin - autopuhelin - matkapuhelin - kommunikaattori - älypuhelin.
Aika hyvä kehitys. Mutta...

Nyt maksamme kaikesta erikseen. Ihan kivaa bisnestä avautuu verkosta, liittymästä, tilattavista palveluista, ajasta. Kaikesta. Maksat siitäkin,mitä et edes arvaa tilanneesi - kuinkahan moni on esimerkiksi liittynyt klubiin soittoääniä tilatessaan.
Voit vaikka maksaa pysäköinnin puhelimella - ja samalla lihottaa jonkin operaattorin tiliä.

Puhelimen käyttö oli juhla-asia, harvinaista herkkua, käyttöön piti jopa kysyä lupa. Asiat harkittiin etukäteen, vain asia toimitettiin. Langalla ei roikuttu. Puhelimen tuli olla vapaa tärkeisiin puheluihin (lääkäriperheessä). Puhelimen käytöstä ja puhelinkäytöksestä oli selkeät säännöt, joita esimerkiksi koulussa opeteltiin, kotona kovallakin kädellä.

Nyt olemme aina tavoitettavissa. Jotkut ovat aina tavoittelemassakin, jolleivat he sitten irkkaa tai ole naamakirjassa (jopa ns. puhelimella). Puhelin on ajanviete enemmän kuin viestiväline. Puhelimen muut palvelut ohittavat, ehkä jo ohittivat varsinaisen puhelinpalvelun. Itsekin huomaan ottaneeni kuvia, käyttäväni allakkaa ja herätyskelloa, muistuttajaa, mutta visusti pidän nettiyhteydet irti puhelimesta, enkä käytä sitä soittimena tai radionakaan, koska puhelimen pitää sitten tarvittaessa toimia puhelimena ja toisekseen, minulla on loistava pieni digitaaliradio, kuulosuojainradio ja useita hyviä isojakin radioita.
Matkapuhelin on taitettava peruspuhelin, silti siinäkin on runsaasti tarpeettomia toimintoja.

Kun lähden metsään,puhelin on varmasti mukana. Tämmöinen 63-vuotias ei ole ketterä kaksikymppinen, mitä tahansa voi sattua. Konkreetisti olen joutunut soittamaan apuakin, kun auto ajeli omia aikojaan metsään, vaikka äijä oli vattupuskissa.
Käytänhän minä keppiä tai sauvaakin, jos ei ole sieni- tai marja-astiaa käsissä.

En kiistä,etteikö palvelu olisi parantunut. Myönnän jopa, että puhelin on välttämätön.
Mutta en myönnä kaikkea oheishöttöä tärkeäksi saati välttämättömäksi, enkä ymmärrä tällä tavalla kehiteltävää bsnestä millään lailla tärkeäksi muuten kuin rahan liikkumisen kannalta.
Mutta sehän se juttu on: Money makes the world go round...

Kuolema muuttaa kaiken?

2011-10-22T16:46:00.003+03:00

Muammar Gaddafi kuoli. Pahasti epäilen, että hän ei kaatunut ristitulessa, vaan kapinallisten (anteeksi, nyt he ovat vallankumoussankareita) rääkkäämänä ja vailla ihmisarvoa.

Libya juhlii - koko Libya? Onko kuolema koskaan voitto. Onko Gaddafikaan yksin voinut toteuttaa kaikkea pahaa? Ja mikä toivo hän oli vallan kaapatessaan!
Mikään ei voiton hetkellä korjaantunut, vie vuosia, ennen kuin kaikki toimii - jos toimii. Mutta juhlikaa, ei kuolemaa vaan voittoa.

Maassa on taas toivoa, se on hyvä lähtökohta. Mutta kaikki on sekaisin. Aivan mahdollista on, että seuraavaksi katsotaan asein, kuka hallitsee.
Koko järjestelmä on kenties romahtanut, koko yhteiskunta on luotava uudelleen.

Namibia tarjoaisi aivan loistavan mallin. Omaisuuksia ei kansallistettu: valkoiset tilanomistajat jäivät yhä maahan. Virkamiehet saivat jäädä (suurelta osin) paikoilleen, eli yhteiskunta jäi toimivaksi, vaikka poliittinen hallinto tulikin oikeudenmukaiseksi. (No, ihan kaikki ei toiminut, esimerkiksi Swapon sissit piti sijoittaa monenlaisiin hyödyttömiin ja päällekkäisiin hallinnon tehtäviin, kunniavirkoihin.) Hyvä, Sam Nujoma - ja oppi-isänsä(?) Nelson Mandela!

Eli Libyan virkamiehet ns. luokalle ja tiukoin ehdoin töihinsä. Vapaat vaalit hallinnon järjestämiseksi oikeudenmukaiseksi.

Seuraavia asioita en voi kuin toivoa. Toivon, että hallinto ja uskonto, lainsäädäntö ja uskonto pidetään jyrkästi erillään. Toivon naisten tasa-arvoa kaikessa. Toivon alueitten ja eri heimojen tasa-arvoista kehittämistä. Toivon riippumattomuutta (pelkästään) läntisistä bisnesmiehistä.

Kaikkea tätä toivon - ja oikeastaan en tiedä muuta Libyasta kuin koulumaantietoasioita ja sen, mitä media on vuosien mittaan kertonut.

Ennustan, kun kerran kaiken tiedän! Seuraavaksi keskitytään Syyrian kiristämiseen, mahdollisesti jopa aseellisiin toimiin.
Ennustan myös, että kukaan ei uskalla puhuakaan Venäjän demokratian irvikuvasta, Kiinan puoluediktatuurista. Pohjois-Korea sentään on riittävän pieni ja nälkäinen, siellä puoluediktatuuri on siis väärin. Joku sanoi minulle, että jos USA:n tuki Saudeille häviää, häviää kuningasperhe saman tien.

Noinkohan ehtisi nähdä vapaan maailman...

En halua kuullakaan

2011-10-17T09:18:00.009+03:00

Kieli on rakas aihe,johon palaan aina vaan. Katso vaikka Kielileikkiä 31.12 2010 tai
Suomi - poliittinen suomi-sanakirja 2.11.2009... (Klikkaa Viestintä-tunnistetta alhaalla)

On useita sanoja, joiden kuuleminen etoo. (Etoa-verbikin on ristikoiden takia liikaa käytetty!)
Luonnollisesti kaikki kliseet ovat sellaisia ennen pitkää, mutta jotkin ovat heti uutuuttaan sellaisia, että niiden tarkoittama asia tuntuu heti teennäiseltä tai pupulta, näennäistärkeältä.
Tehtävä olisi kuitenkin toinen, esimerkiksi kuvata ilmiötä tai antaa nimi asialle, oivaltavasti ja ymmärrettävästi.

Vuosien saatossa (kulunut ilmaus) esimerkiksi visio tai visioiminen ovat kulahtaneet, kuten muutkin muotisanat. Eihän enää tulosjohdeta tai olla tavoitteellisiakaan. Dynaamisuuskin muuttui kirosanaksi,kun se tarkoittikin ainaista muutosta ilman selkeäää, vakiintunutta vaihetta työssä. Uusia sanoja tuli ja tulee.
Valitettavasti projekti on jäänyt: julkishallinnossa joudutaan aivan liian usein hoitamaan asiat projekteina, kun määrärahoja ei vakinaisteta.

Poliittinen puppu on usein sen peittämistä, että asiasta joko ei tiedä riittävästi tai sitten siitä ei vielä oikein voisi kertoa. Joskus tällaisilla puolisivistyssanoilla voi heittäytyä asiantuntijaksi oikeastaan tietämättä juuri enempää kuin kohderyhmäparkakaan. Poliitikko ei voi olla hiljaa ainakaan kysyttäessä - kunnon poliitikko ottaa tilanteen haltuun kysymättäkin.

Tämän hetken superinhokkini on sana voimaannuttava. Se tungetaan joka paikkaan,
vaikka alun perin se kai tarkoitti, että joku asia antoi voimia kestää tai suoriutua jostakin. Kai - onneksi sanoja ei sentään samassa puheessa yleensä puhkiselitetä.

Useita sanoja lainataan poliittisiksi sanoiksi ja samalla muutetaan niiden merkitys.
Muun muassa kestävä kehitys tarkoittaa minulle mahdollisuuksien luomista tulevien sukupolvien täyspainoiseen elämään tasa-arvoisen kehityksen, luonnonvarojen, raaka-aineiden, energian, puhtaan luonnon kautta, mutta erään puolueen ohjelmassa se onkin markkinatalouden renkinä.
Toinen todella hirmuinen väärennös on sana kehittää: nyt se tarkoittaa mitä tahansa tietoista muutosta, ei suinkaan edistystä.

Kielipoliisit, ne aina oikeassa olevat (rakastan itsekin tätä saivartelua) ovat luku sinänsä. Esimerkiksi mitään ei enää tapahdu viiveellä vaan viipeellä - peruste lienee, että kantasana olisi viipyä. Enpä kuitenkaan viipyttele pitkään reagoidessani.

Miksei esimerkiksi tietokonetermistö voisi olla kaikissa ohjelmissa samaakin, ettei taas tarvitse opetella, että suosikki onkin kirjanmerkki? Miksei hubbi voi olla jakaja tai jatkojohto?

Hyvääkin uudissanastoa tulee. Esimerkiksi monet urheilutermit sopivat oikein kivasti
muuhun puheeseen. Jäävi esimerkiksi voi hyvinkin olla paitsiossa - edellyttää tietysti, että kuulija tietää, mikä on paitsio, edes suunnilleen.
Ja kun uusia asioita tulee eteen, tulee uusia sanojakin. Toivottavasti kuvaavia, onnistuneita, heti vakiintuvia.
Eipä silti, oikein vanhat sanatkin voisi uusiokäyttää, niiden alkuperäinen merkitys kun on hämärtynyt.

Muistattehan yrityksiä esihysteeriseltä ajalta? Tiesithän tietysti, mitä olisi "toistiaisten röykkäajo". Ei kielitoimisto voi määrätä, etteivät teinit saa ajaa motocrossia...

Toivakan metsä talviasennossa

2011-10-14T07:20:00.006+03:00

Kävin Toivakassa. Moni asuukin siellä, ei siinä mitään.
Olin mukana lohkomiskokouksessa, jossa erään tilan keskelle jäänyt 15m x 30m kokoinen alue, yhteismaa, ihan virallisesti päätettiin antaa hakijalle, jonka alueella pläntti on.
Kukaan ei pärehöylänpaikkaa edes muistanut. Pyykkejä ei löytynyt. Luultavasti paikalla ei edes ole ollut pärehöylää, on vain varattu sille paikka Noromäen rinteen alla puron varressa. Korvaus osakkaille jää alle 10 euron /osakas, eli mitään rahaa ei liiku muualle kuin valtiolle päin. (Osakkaita, so. tilanomistajia, yhtymiä, kuolinpesiä on 32.)

Kokouksen anti on siis mitätön, tunnustettiin vain puronvarren joutomaalepikkopalan olevan selvästi osa hakijan maata. Isompi anti olikin se, että sain tutustua
oman yhtymämme rajanaapureihin, masstokatselmuksen jälkeen jopa kahvipöydässä.
Mukavia ihmisiä.

Toimitusinsinööri siinä kahvipöydässä rupesi puhumaan, että eräs hänen parhaista proffistaan opiskeluaikana on Simo Vihinen! Oli kuulemma äärimmäinen herrasmies ja itse täsmällisyys, joka piti huolta siitä, että asiat ymmärrettiin eikä vain sanottu.
Kahvipöydässä tämä diplomaatti-insinööri istui niin, että Vihijärven tila oli kauniisti näkyvissä. Paikka oli noin 7 metriä vanhan Noromäen talon paikasta.
Kiva kuulla. (Keskustelu sikisi Simoon, kun puhuttiin, kuinka vihijärveläiset ovat usein Vihisiä tai Järviä.)

Kokous ja katselmus antoivat kuitenkin vain lisäsyyn mennä Toivakkaan.
Oli muutenkin tarkoitus mennä asettamaan palsta talviasentoon, so. tehdä tämän vuoden itse itselleni asettama urakka valmiiksi.
Ei tullut, päivä on jo niin lyhyt: jäi vielä sellaista paju-pihlajaryteikköä, että ei mahdu raivurin kanssa kääntyilemäänkään. Mutta saumaa ei tule, ja parhaat taimikot jo ehdin pelastaa.
Sain kunnon kuorman halkoja tehdyksi raivausjätekoivuista ja lepistä, peittelin ne kuivumaan. Hiirenkorva-aikaan sopii viedä valmista iso kärryllinen, ja ajan voi ainakin kerran käyttää vain tuottavaan työhön eli raivaukseen ja tienpaikkaukseen.
Pelkkien halkojen takia minulla ei olisi varaa ajellakaan Toivakkaan asti, nyt oli kokous hyvä syy ja raaski sahata ja kilkuttaa.
Kroppa kiittää, joka lihas muistuttaa.

Ei niin lyhyttä aikaa palstalla ettei ehtisi vähän kävellä ja katsella.
Vaikka en katselmusta tehnytkään vaan olin vain metsässä, oli kiva huomata se valtava kasvu, mikä ensiharvennusta on seurannut. Puut alkavat näyttää puilta, eivät riuuilta. Samanlainen kasvupyrähdys tapahtuu aina vesakonraivauksen jälkeen,
kun taimilla ei ole liikaa kilpailijoita ja ne saavat valoa.
Nyt raivaamani paikka on kuitenkin sellaista kosteikkoa, että paju voittaa vielä, jollei saha laula lähes jatkuvasti.

Tämä oli siis tämän vuoden viimeinen reissu. Lappeenrannasta asti ei ihan joka päivä käydä, saldoksi tuli neljä kertaa tänä vuonna.

Lisäilen 21.10., kun kyselevät...

Noromäen talo on edelleen olemassa. Se muutettiin Kangasniemelle (olisi kiva tirtää tarkemmin) ja koottiin uudelleen. Mielikuvani talosta oli kuitenkin synkkä ja tumma,
toivottavasti punamultaa tms. on löydetty. (Siirrosta kertoi talon entisestä paikasta n. 7 metrin päässä asuva perhe, joiden tila on, kas kummaa, Pikkunoromäki.)

Niin, maapala "annettiin" eli hakija joutuu lunastamaan sen (muilta) osakkailta.
Lain mukaan alle 10 euron summaa ei makseta, suurin osuuskohtainen maksu olisi noin 6 euroa. Siis hakijat maksavat vain valtiolle toimenpidemaksuja ja erilaisia
veroja. Olipa kivistä lepikkoa, pääsy pellon läpi isoon mäkeen - ei käyttöarvoa kellekään, mutta looginen tilanteen tunnustaminen koko lunastus on.

Koti?

2011-10-09T14:58:00.006+03:00

Kun suomalaisen rentouttaa oikein kunnolla ja pyytää hänet menemään sellaiseen paikkaan, missä hänen on hyvä ja turvallinen olo, hän menee erittäin usein metsään, (katsoo alhaalla lähellä olevalle järvelle.)

Metsään? Juuri olin paikassa, jossa oli viiden kilometrin säteellä ammuttu kaksi karhua. Kiimaisia hirviuroksia saa väistellä - tai siitä vaan, sano nenästä kiinni pitäen vähän tukkoisesti mutta lujaa: Uaaah! niin et kenties ehdikään väistellä, herra tulee tarkastamaan. Ja hirvikärpäsiä, itikoita piisaa. Eikä ole edes nettiä tai pasianssia metsässä, niin.

Tossiasiassa juuri nyt ei ole itikan itikkaa, hirvikärpäsiä on niin vähän, ettei edes verkkoanorakkia viitsi laittaa. Mutta on värien ilotulitus, toisaalta pitkät maisemat ja avaruutta, kun lehdet harvenevat. Valokin tekee maisemasta pitkulaisen ja huonetilamaisen.
Sammal on supervihreää, jäkälät suuria, turvonneita. Saapas tarvitaan, kun metsänpohja on niin märkää, että kengänvarsi ei riitä, ei mitenkään.
Pitää päästä metsään.

Martta-mummi sanoi, ettei metsään turhaan saa mennä. Js ei muuta, niin kerää edes käpyjä... Markku sanoo, että mene, ole, viihdy. Siirrä metsäperinne edelleen.
Metsä ei saa olla vain talousasia tai saalistuspaikka, ei edes "vain" monikäyttöpaikka, vaan arvo ja koti sinällään.

Saalistin eilen kameralla, mm. ohitin kaikki puolukat, karpalot ja suppilovahverot.
Ja, ohhoh, neuvoin eräälle pariskunnalle sen superpaikan, rinteellisen suppilovahveroita - rouvan: - Herra Jumala! antoi kyllä melko kivan kiitoksen.
Ilma suosi ja marhasin suota ja metsää oikein kunnolla.

Tänään olin vain aamulenkillä, tarkistin jäkälämetsää ja varmistin, että vieläkään Jäkäläjärvellä ei ole hirviä eikä suppilovahveroita. Mutta oli kirkasta, tyyntä
ja se hiljaisuus, mitä kaupunkilainen ei edes muista kaivata ennen kuin siihen havahtuu.

Finanssipoliitikon huoneentaulu

2011-09-29T18:55:00.004+03:00

Muista, että kansalainen on olemassa vain tuottaakseen sinulle ja kaltaisellesi hyvinvointia.

Sijoituksen maksimaalinen tuotto on tärkeintä.
Älä pehmene huolehtimaan työn säilymisestä Suomessa.
Kun tulosi ovat niin suuret, että et tiedä rahallesi enää mitään käyttöä, sijoita ulkomaille.

Unohda kapitalismi, joka sisälsi ajatuksen New Dealista eli myös omistava luokka kantoi osansa yhteiskuntavastuusta, esimerkiksi terveydestä, eläkkeistä.
Nyt elämme finanssipolitiikkaa: et ole vastuussa muusta kuin tulojen lisääntymisestä osakkeenomistajille. Myös tappiollisena vuonna vaadi osinkosi - onhan YT-menettely olemassa, työppönen sen maksaa.

Muista, että työ luo hyvinvointia - sinulle. Toki työ, vienti luovat mahdollisuuksia tarjota työtä - siis ulkomailla.
Pidä työntekijäsi täällä nöyränä ja epävarmana tulevaisuudestaan, siellä jossainhan ne jo ovat nälkäpalkalla ja ilman kunnon turvaa.

Sinun hyvinvoinnistasi tippuvat muruset antavat riittävän hyvinvoinnin kaikille.
Se on sinun osuutesi yhteiskuntavastuusta. Ostamalla maksat tosi paljon valmisteveroja ja arvonlisäveroja. Vaadi kaikilta samaa, vaadi tasaveroa.

Vastusta jyrkästi rahansiirtoveroja ja pääomaveron lisäämistä.
Miten muuten sinulla olisi riittävästi varaa siirtää omaisuutesi turvaan veroparatiiseihin tai sijoittamiseen halpatuotantomaihin tai heiluttaa valtioiden taloutta.

Eriytä ajatuksissasi jyrkästi Suomen hyvinvointi ja Suomen kansalaisten hyvinvointi.

Yksityistä palvelut, sinullahan on varaa ostaa niitä. Siinähän syntyy työpaikkojakin?

Lainaa, ota lainaa. Pelaa kunnolla. Sinun mokasi tulevat yhteiskunnan korvattaviksi.
Ei sinun asiasi ole huolehtia työttömiksi jäävistä tai kokonaisten alueiden hyvinvoinnista.

Lainaa niin paljon, että valtiot, EU, joutuvat vastaamaan. Eihän politiikalla muuta tarvetta olekaan kuin vastata finanssipolitiikan aiheuttamista supistuksista, leikkauksista ja niukkuuden jakamisesta ja kurjuuden tasaamisesta palkkaveroa maksavien vastuulle.

Muista, että raha johtaa politiikkaa, ei päinvastoin. Anna poliitikkojen kuitenkin pitää illuusionsa päätäntävallasta. Ole kuitenkin tarkkana, ettei mitään kehitetä vaan aina vain torjutaan lamaa ja säästetään.

Opettele hyvin mantrat.
- Me tarvitsemme toimivan pankkijärjestelmän. ( Siis valtion ja veronmaksajien on pelastettava pääomasi)
- Vain vientiteollisuus on tuottavaa työtä. ( Siis sijoita kuitenkin ulkomaille äläkä lisää hyvinvointia täällä)
- Kaikkien on osallistuttava talkoisiin. (Kaikki tarkoittaa siis muita kuin osakkeenomistajia)
- Työtä on, sen kun viitsii tehdä! (Ulkomaillahan sitä)
- Eläkeikää on nostettava! (Muistathan siis kurjistaa työoloja, kiristää tahtia, huonontaa terveyspalveluja ja unohtaa muutkin työkykyä ylläpitävät toimet)

Että sillä lailla. Kun edes tämän huoneentaulun toteutat, vuorineuvoksen titteli,
korkea ansiomerkki tai jokin muu valtiollinen kunnianosoitus on taattu. Olethan uhrautunut maasi eteen.

Vihapuheet

2011-09-21T15:07:00.003+03:00

Kerran Unicef-keräyksessä asiakas tiedusteli Unicefin suhdetta sissiliikkeisiin.
Banaali ja hyvin helppo vastaus, että emme tue mitään liikettä, olemme puolueettomia, uskonnottomia ja blaa blaa blaa... No asiakas kysymään, mitä sitten voi tai saa tehdä, kun kaikki keinot muuttaa maailmaa on viety, kun ei ole demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia. Eipä ollut pikavastausta, eikä ole vieläkään. (Jo pienenä opin, että kapina on se, joka ei onnistunut, vallankumous on se, joka onnistui ja teki sankareita.)

Kun arabimaailmassa mellakoidaan, kyse on juuri tästä? Demokratia on irvikuva:
presidentiksi itseään kutsuva on joko pienen ylimystön keskuudestaan valitsema, sotilaskaappauksessa valtansa saanut tai edellisen samanlaisen presidentin poika.
Kansalla ei oikeastaan ole mitään tietä vaikuttaa omiin oloihinsa - puolella kansasta eli naisilla ei lainkaan. Onko väkivalta ja viha oikeutettua?
Ja tulos: hetikö kaikki vaurastuivat, hetikö kaikilla on työtä, tasa-arvoa, asunto ja kaikki hyvin,kun kulloinenkin mubarak on syrjäytetty?

Politiikka ei enää hallitse oikein sielläkään, missä ns. demokratia vallitsee.
Muka kasvoton pääoma sanelee poliitikkojen toimet todella isoissa asioissa, valtioiden rajojakaan kunnioittamatta.
Suuri osa kansaa on toivotonta, vajonnut tai painettu alas.
Työttömyys muuttuu pysyväksi. Sosiaalipolitiikka on niukkuuden supistamista, vaikka rahaa on enemmän kuin koskaan. Hinnat, maksut nousevat, opiskelijat velkaantuvat, Kokonaisia sukupolvia menee ilman,että perheessä kellään on töitä, kun työ on Kiinassa. Ei ole varaa huolehtia vanhuksista, sairaista, vammaisista.
Valtion hyvinvointi ei ole enää sama asia kuin kansalaisen hyvinvointi.
Laki on ainoa oikeushyve: suurenkaan joukon oikeudentaju tai lain salliman toiminnan aiheuttama haitta ei vaikuta esimerkiksi lupapäätöksiin. Omaisuus on suojatumpaa kuin ihminen.
Onko näissä oloissa suuri ihme, että suora toiminta sikiää. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja mukaan tempautuu isompi, aktiivien reunoilla pyörivä joukko. Itseään ruokkiva ympyrä: lisää poliiseja tarkoittaa yhä isompaa väkivaltaa? (Nyt puuhataan kodinturvajoukkoja - ketä, ellei näitä omia kansalaisia kurittamaan?)

Kansalaissota (punakapina, vapaussota - valitse vapaasti) oli ns. laillista yhteiskuntaa vastaan. Oli. Mutta millainen oli tämä laillinen yhteiskunta.
Kukaan edes äärioikealla ei voi kiistää valtavaa vääryyttä, josta ei mitään ulospääsyä ollut. Sama toistuu taas muualla - hassua, että esimerkiksi Libyassa
sen hyväksyy myös länsi.

Jotenkin ymmärtää (ei ole samaa kuin hyväksyy) jopa väkivallan tuollaisista syistä.
Mutta kun käperrytään omaan viiteryhmään, syyllistetään erilainen ihminen
omaan pahaan oloon, kun mennään sokeana laumana kulloisenkin göbbelsin perässä.
Kun ei tiedetä muista ihmisistä ja kansoista, kun ollaan stereotypioiden uhreja. Ja tällaisilla tempuilla saadaan sitä päätäntävaltaa vaaleissa. Jo jakobiinit julistautuivat ainoaksi sallituksi puolueeksi, niin tekivät myös natsit ja kommunistit. Meilläkin IKL yritti.

Iso lääke olisi pääoman kurinpalautus. Pienempiä lääkkeitä löytyisi esimerkiksi sivistyksestä, kansainvälisyydestä. Ei voi enää vaieta typeriä aatteita kuoliaaksi, se on liian vaarallista.
On aika helppoa olla suvaitsevainen, kun ei koskaan oikeasti ole joutunut kohtaamaan erilaisuutta tai taloudelliseen ahdinkoon niin, että olisi pakko käpertyä itseen ja lähipiiriinsä.

Miten tässä oikein enää ihmiseenkään uskoo, kun pääoma on arvokkaampi.
Silti totuuden huutajia pitää olla. Mielipidevaikuttajat herätkööt. Kirkko toimikoon roolinsa mukaan. Päättäjät luokalle!
Opena tunnen kyllä piston: noinko suvaitsemattomia me kasvatimme?

Jos

2011-09-13T05:53:00.005+03:00

Jos.
Jos jos-sanaa ei olisi, lehmät lentäisivät.

Jos ei olisi luvattu kamalan sateista täksi päiväksi ja koko loppuviikoksi,
en olisi hyökännyt siivoamaan kellaria eilen. Olisin ehkä aloitellut,
potenut sitä pitäisi tehdä-oloa, joka niin monessa asiassa on harjoiteltu.
Siis päin!

Jos en olisi rahdannut kaikkia pulloja mehua, kaikkia purkkeja hilloja pihalle, en olisi voinuy kuivata hyllyjä. Siis kaikki pihalle, rätti heilumaan, huonetilakuivuri
humisemaan (Siirsin pyykinkuivaustilasta eli pesuhuoneesta).

Jos en olisi tuonut kaikkea ulos ja latonut sementille varjoon, en olisi huomannut vieläkään, kuinka paljon olemme vuosien varrella säilöneet.
Vanhimmat hillot olivat vuodelta 1994...
Mehuista vanhinta oli vuosikerta 2007, nekin kaksi pulloa vain tarkoin varjeltuja mustaviinimarjamehuja tositarpeeseen. Mehuja ei jää, kaikki menee eikä aina riitäkään.

Jos kellari ei olisi kostea, olisi kaikki kuranttia vieläkin! Vaikka kaikki purkinkannet olivatkin parafiiniin kastettuja, silti vanhimmat olivat tummuneet ja osa ruosteessakin.
Avasin kaikki hylätyt purnukat, mutta kaikissa oli kuranttia tavaraa sisällä
purkin karmeasta ulkonäöstä huolimatta.
Vattuhillo oli sentään menettänyt väriään, mutta luulisin senkin olleen oikeasti syötävää.

Jos en olisi konkreettisesti nähnyt sitä hirveää hillomäärää, säilöisin yhä lisää.
Kuvittelin koko purkkihässäkän marketin hyllylle, ja jo tauti parani: ei kukaan elämänsä varrella ostaisi noin paljon. Ei voi syödä lettuja tai jäätelöä noin paljon.
Varmemmaksi rokotukseksi valitsin hylättäväksi sellaiset, joihin kukaan ei ole koskenut vuosiin - ikinä - tai jotka olivat hirveän näköisiä. Ja avasin, tyhjensin, tänään pesen purkit, eihän hilloisina voi lasia oikein kierrättääkään.
Omenahillo ei tunnu kelpaavan kellekään, ei myöskään luumu.

Jos en olisi lotrannut puoltatoista ämpärillistä hilloa tunkioon kaivamaani kuoppaan, en ikäpäivänä olisi päässyt ajatuksesta, että syksyllä pitää hillota.
Luulisin, että hilloja on nyt elinajakseni,tällä kulutuksella komeastikin.
Kun eivät lapsetkaan ole ystävineen syömässä,tekemässä lettuja.
Kun eivät omisaa kodeissaankaan he tarvitse kuin rajalliset määrät, kun ei jääkaappiin heille voi viedäkään kuin purkin kerrallaan.
Panen toivoni siihen,että Leo on kova lettumies, puhumattakaan Otsosta, kunhan tavoille oppii. Mummolassa saa lettuja?

Jos en olisi nuuka vihinen, mitäs tuhlauksesta. Mutta sokeri ei ole ollut aina halpaa. Raaka-aineiden haku metsästä ei suinkaan ole ilman bensiiniä tapahtunut.
Oman pihan omenat ja marjat ovat ns. ilmaisia. Niissä on ihan oikeastikin monta kertaa tapahtunut sellainen ilmiö, että olen kokenut jonkinlaista säilömisen pakkoa, eihän hyvää tavaraa saa suoraan kompostiinkaan laittaa. Omenista selvittiin usein kantamalla muovikassillinen kouluun, ylihuomenna toinen.

Jos kaikki olisikin vain hilloa ja mehua. Mutta kun on etikkasieniä, sienipikkelsiä, suolasieniä. Ja kuivattuna on valtavasti sieniä, mutta myös omenia. Ja onhan mustikkaa ja mansikkaa tietysti pakkasesakin, nyt myös tyrniä. Ja kohta karpaloa taas.

Jos saisin järkeä päähäni, marjoja ja hedelmiä säilöttäisiin vain pakastamalla kohtuulisesti ja mehuna runsaasti. Hilloa ei lainkaan - joo, lakkahilloa tai erikoisherkkuja joskus, ne menevät.

Jos en olisi ostanut viimeisiä parafiineja ja tietäisi, kuinka hankala sitä on löytää, en olisi varmaankaan viitsinyt liottaa ja pestä kaikkia hillojen päällä olleita parafiinilevyjä uusiokäyttöön. Jokainen mehupullokin kastetaan kolmeen kertaan, ettei korkki ruostu.

Jos ei eettinen ruokapulakrapulakaan vaivaisi tästä tuhlauksesta!

Marja-aikaan politiikkaa

2011-09-07T08:05:00.006+03:00

Herra Kokkari ihastutti jälleen. Totesi, että huonosti asiansa hoitaneiden euromaiden näin tukeminen on EU:n peruskirjan vastaista ja siis laitonta.
Jo aiemmin Niinistö oli täysin puolueen toimista ja kannasta irrotellen vaatinut yhteiskuntavastuuta pääomalta.

On se hienoa: kun Niinistö irrotetaan ajankohtaisesta politiikasta ensin puhemieheksi ja sitten irti päivänpolitiikastakin, hän saa sanoa ihan järkevääkin, eikä Kokoomus edes muodon vuoksi ärähdä ja puolusta hallitusta ja edellistä hallitusta.
Hm.
Yhtä jyrkkää olisi vasurin sanoa, että tuloeroja on kasvatettava ja arvonlisävero tai muu tasavero olisi oikein.

Olisiko presidenttipeliä?

Mikä estää muita ehdokkaita/ehdokaskandidaatteja olemasta viisaita? Johan Paavo
(ei So What) julisti Pohjolan talousliittoa ja kruunun olevan parempi valuutta meille.
Miksi kansa ei usko, miksi Keskustassa ei riemu repeä?
On aika vaikea varmaan tukea tällaista parasta ja ainoaa vaihtoehtoa oikeiston yhteiseksi ehdokkaaksi.

Haavisto on hiljaa - viisaasti. Biaudet? Det förstår jag inte.
Soini sanoo kyllä, aivan liikaakin, kansaan menee, mutta missä ovat toimet?

Kyllä Keskustalla olisi vielä muitakin ehdokkaita, esimerkiksi valtakunnanoikeudessakin ollut koijari, lautakasallaan istuva naistenmi-mies tai urkkijapääministeri. Todelliset vaihtoehdot ovat kieltäytyneet,realistit.
Itse olisin jotenkin pitänyt Maria-Kaisa Aulaa ihan fiksuna, joskaan en todellisena Niinistön kilpailijana.

Kun Iso-Paavo on kerran yhdeksi kaudeksi tarjolla, meillä olisi vasurella oikein hyvä aika samanikäinen ehdokas myös. Ja mikä parasta, lappeenrantalainen. Ei pahaa sanomista. Asiantuntemusta ihmisasioissa, so. sosiaali- ja terveyspuolella, kansaivälistä kokemusta europarlamentaarikkona jopa.

No Outihan se siellä - onko kukaan edes kysynyt?

Lisäilen tässä 10. syyskuuta vähän Paavoasiaa.
Kun määräaikaan mennessä ei tullut halukkaita Keskustan ehdokkaiden esivaaliin, kukapa se siellä onkaan ainoana ehdokkaana.

On siinä Kepulla tilanne.
Pitää joko alkaa kehua sitä, joka on jo heitetty sivuraiteelle, jota ei oteta tosissaan, joka itsekin on ottanut rajuja irtiottoja puolueen linjasta.
Tai on, vastoin omia päätöksiä, löydettävä vielä se todellinen musta hevonen ennen ylmääräistä puoluekokousta. "Kuka vain, kunhan ei Paavoa" ei kelpaa linjaksi, kun vielä moni piiri tukee häntä.

Kepu ei mitenkään nykyisessä alennuksessaan voi suoraan ilmoittaa tukevansa Niinistöä, vaikka tämä tietyssä mielessä olisi järkevääkin.
Se säästäisi valtavasti rahaa, se avaisi mahdollisuuksia presidentin kautta, vaikka hän ei "oma" olisikaan. Mutta nyt Keskustan on pakko, pelkästään oman uskottavuutensa takia, käydä tosissaan ja voimalla vaalikampanjaa.
Ja kenen hyväksi...

Vuodet eivät ole veljeksiä metsässäkään

2011-08-30T12:34:00.004+03:00

Leirikoulussa oli vuorojen vaihtuessa aikaa tunnin verran kerätä herkkutatteja.
Ja niitähän piisasi, harmi, että leirillä ei ollut kuivuria, piti pyöräyttää pannulla sen verran, että kestivät kotiin ja pakkaseen.
Jo edellisenä päivänä keräsimme luontoretkellä newyorkilaiselle vieraallemme paljon, enkä oikeastaan nytkään joutunut sataakaan metriä leiriltä menemään.

Ja sitten menimme Ritvan kanssa metsään. Oli viesti kiirinyt muualtakin, Merenlahdella ja Jäkälässä olisi tatteja. Ystävät jopa soittivat, saisivatko tuoda.
Metsään menimme ns. Mäelle - parempia koordinaatteja ei anneta, sentään jonkin paikan haluan pitää omanani.
Tatteja ohitimme vissiin sata, otimme ehkä 50. Olisi pitänyt olla liikkeellä viikkoa aiemmin: nyt oli suurin osa jo valmiiksi syöty. 0-luokan sieniä saimme vain pari, mutta tulihan tuota kassillinen kaikkiaan.

Mutta oli kiikarissa muutakin. Jo mäelle noustessa indikaattoripaikkani osoitti, että torvisienet ovat nousseet. Kiersimme siis koko mäen, pari kilometriä, ja keräsimme kolme muovikassillista. Tänään hain vesisateen seasta vielä 15 litraa.
Ja kaksi tuntemaani paikkaa on vielä koskematta...
Sinne jäivät haapasienet, kantarellit, kehnikset. Sentään mustavahakasta otimme
tattien sekaan tuoksumaan, ja nam, valtavasti superpuhtaita lampaankääpiä.

Menee vuosia, jolloin ei herkkutatteja tule kuin härnäykseksi. Vielä harvemmin mokomia määriä torvisieniä tulee - kerään nyt ahneesti, vuosien varaksi. (Suppilovahveroita on yhä niin paljon, että en kerää ehkä ollenkaan.)
Ahneus potkaisi takaisin sitten illalla, oli korilllinen herkkutatteja omien lisäksi, oli kolme kassia torvisieniä siivottavana, oli lampaankääpiä sekä pihviksi että kuivattavaksi, joka tapauksessa nekin piti siivöta. Lampaankääpäpihvillä oli taas kiva yllättää ensikertalaisia, meillä oli pari vierasta saunomassa ja iltapalalla.

Viime kesä oli niin kehno sienikesä,että kelpasi pikkurousku ja limanuljaska. Mesisieniä otetaan ns. tavallisena vuonna, ei varmaan nyt. Kantarelli ei mikään suosikki olekaan, mutta olen kuivaillut keittotarpeita niistäkin.

Nyt todella jäävät miljoonat metsiin, kukaan ei noin paljon sieniä voi käyttää.
Ja ensi kesänä sitten?

Mutta oli sieniä tai ei, metsään pitää mennä.

Kuva on tämän aamun saaliista osa, kanttikset ovat eteisessä odottamassa siivousvuoroaan.

Toisen kuvan lisäsin syyskuun 1. päivänä. Kuva ei ole vain Ritun kunnostamasta keittiötuolista vaan se on tietysti säkitystä odottavista mustatorvisienipusseista. Lisää saa noin viikon päästä, niin että älä ole huolissasi kasan pienuudesta.

Ei lakkaa lapsi hämmästyttämästä

2011-08-26T06:39:00.003+03:00

Leirikoulussa taas!
Eläkeukko sutenaan menossa,kun tilaisuus tuli.
Tulihan se: vapautuu "oikeaan" työhön opettajia,kun leirikouluun on halukas lähtijä. Kiva kun kelpasin. Kiva, kun kihtivarpaat laskivat.

Lastasimme autoon ja kanoottiperäkärryyn ainakin miljoona muonitus- ja leirirompelaatikkoa ja menoksi. Hepohiekkaan Kyläniemen kärjen lähelle pääsee autolla, mikä helpottaa rahtia ja antaa vissin turvallisuuslisän (Lähin päivystys taitaa silti olla Lappeenrannassa yli 120 kilometrin päässä!).

Lapset saapuivat kahvelikuunari Soililla. Kolme ja puoli tuntia laivalla, superilma.
Laivasta purkautui hyväntuulisia,innokkaita muksuja. Nälkä kurni - onneksi oli heillä lämmin ruoka mukanaan,onneksi leirialueella on mukava ja varsin toimiva keittiö,eikä ruokaa tarvinnut liikaa odotella.

Leirikoulussa tietenkin touhutaan luonnossa. Mikä oli touhutessa: mustikoita oli valtavasti, kymmeniä eri lajeja syötäviä sieniä löytyi.

Ulkomainen vieraamme kiitteli välittömiä ja hyvätapaisia lapsia,ihmetteli opettajien ja lasten luontevaa ja lämmintä suhdetta. Kehui, pappa oli korvat punaisina, mutta totta puhui Maria.
Ei ollut pienintäkään vaikeutta saada tiskiapulaista tai pienten leirihommien tekijää,(juuri) mitään huomautetavaa ei ollut käytöksessäkään, minkäänlaista roskaamista ei ollut. Ja silti/siksi olikin kivaa.

Suurin osa lapsista osasi tehdä leikkinsä ja työnsä yhdessä. Mutta aina oli se toinen porukka: muutama irtosi joukosta, ja osasimme odottaa pian jotakin ongelmia. Puhuttelulla sentään selvisi.

Mutta ne ryhmäytymis- ja yhteistoimintaleikit, voi voi. Samaa kuin aina, joukossa on aina se mie ite, mie ensin. Ei kuunnella pomoa, toisia, tehdään omia, nopeita - hölmöjä - ratkaisuja. Ei luoteta kaveriin täysillä.

Mutta kyllä oli eroja luokissa, eivät ole luokat onneksi samasta muotista.
Väittäisin, että viimeinen porukka (kahdesta) kasvoi aika lailla, ehkä enemmän kuin "kiltti" ensimmäinen ryhmänä ja oppi toisistaan,
saattoipa luokkahenkikin kehittyä. Ainakin yksi poika aivan konkreetisti oppi, sen hänestä näki, vetäytyi ja jopa itki hölmöilyjään.
Hämähäkkikin jäi lopulta ilman saalista, sähköaita ylitettiin, tulet syttyivät ja sammuivat, potilaat kuljetettiin.

Mikä saa jonkun lapsen tuhoamaan kaiken, tällä kertaa esimerkiksi potkimaan,repimään, heittelemään sieniä? Miksi on pakko huutaa luontoretkellä, ei asiaa,vaan mieletöntä kirkumista ja mölinää. Mitään liikkuvaa ei taatusti luonnossa mölyävä näe. Mutta oli ihana saada todella kiinnostuneita vierelleen ja kyselijöitä riitti. Uskonpa jopa sienikuumeen syttyneen.

Iltajutut oikeastaan ymmärtää: leirillä kuuluu olla pierukilpailu, pitää olla reteetä ja rohkeaa, pitää jaksaa valvoa yhtä kauan kuin muutkin. Kun ollaan ehkä ekaa kertaa poissa mamman luota, jännittääkin niin paljon, että on pakko puhua.
Samoin valohippa tai lipunryöstö umpipimeässä metsässä on liian jännää hiljaiseksi leikiksi.

Hauen saaminen taisi olla erään pojan superjuttu. Monelle tietysti oli rantasauna parasta. Mutta eipä moni ollut kanoottiakaan kokeillut tai oikeassa luonnossa vaeltanut. Eiköhän kolmen ja puolen tunnin laivamatka silti se ykkösasia ollut, kun aikuisena muistellaan, kun kaikki vielä pääsivät vuorollaan ohjaamaan.

Minulle oli parasta se, että kokkinakin ehti moneen touhuun mukaan,kun lapset toimivat niin hienosti ja nopeasti apuna. Eipä vienyt esipestyjen astioiden tiski kuin puoli tuntia kaikkineen. Ruoan teko nyt oli valmiin lämmitystä ja puurohan syntyy hetkessä. Enemmän aikaa meni kattamiseen ja pöydän korjaamiseen ja apua, tähderuoan rahtaamiseen kompostoriin. (Ei lasten jätöksiä vaan ylijäämäruokaa, jota ei mitenkään voinut/saanut turvallisesti käyttää uudelleen.)

Ensi vuonna taas?

Rahasta en mitään ymmärrä, mutta...

2011-08-10T09:15:00.004+03:00

Lapsi alkaa koulun. Lapsi jää (onneksi useimmat eivät jää) useimmiten auton alle joko kodin tai koulun lähellä olevalla suojatiellä. Mielekäs, ei toki järkevä johtopäätös on, että suojatietä ei siis tule käyttää...
Toinen johtopäätös on valistaa ja syyllistää lasta, valvoa, opastaa - oikea syntinen
valvottava toki olisi autoilija.
Aivan samaa logiikkaa käyttäen ei missään nimessä saa mennä sairaalaan. Useimmat kuolevat nykyisin sairaalassa. Tai ei ainakaan kannata mennä sänkyyn, sänkyyn kuolevat lähes kaikki, poislukien onnettomuuksien tai sodan uhrit.

Järjetön parallelli löytyy politiikasta monellakin tapaa. Kun esimerkiksi demokraattien, so. Obaman kaudella, talous on kuralla, republikaanit lisäävät kannatustaan.
Mitäpä väliä sillä, että republikaanit ja heidän taustansa, so. talouden mahtitekijät ovat ihan itse sotkeneet asiansa, lainanneet ja lainoittaneet, jakaneet ja ottaneet ahneuksissaan lainaa aivan liian löysäkätisesti. Ziljoona fantastiljardia (Roope Ankan rahayksikköjä) velkakattoa - painetaan dollareita lisää?

Euroopassa on jo aiemmin tapahtunut aivan samanlainen oikeiston käsittämätön nousu. Pääoma, so. oikeiston taustavoima, sotkee asiansa, vallassakaan olevalla vasemmistolla ei ole nappuloita hoitaa niitä. Kansa pannaan maksumieheksi ja kas, koko mantereen yli pyyhkäisee oikeistolaisuuden aalto. (Ja omaan pesään käpertyneiden hypernationalististen populistien nousu myös, mutta se on toinen juttu se.)
Näinhän on Suomessakin. Näin on EU:ssa. Ja hulluinta on, että kansa on yhä maksumiehenä, mutta sehän on sen vasemmiston syytä, sehän sen aloitti...
Ja nyt pitää olla hallituksessakin koko kirjo, jotta voidaan sanoa, että itse olitte leikkaamassa, itse korotitte veroja.

Tarvitaan Norjan verilöyly, että politiikka alkaa taas kiinnostaa nuoria.
Väärin: nuoriso on aktiivista, mutta aktiivisuus kanavoituu eri reittejä kuin jähmeissä puolueorganisaatioissa.
Vasemmistonuoret ovat ollet nousussa jo kauan, samoin Kokoomusnuoret. Kepu ja Demarit saivat piikkinsä Norjan kauheuksista. Vihreät saavat citystä kannatusta ja homokeskustelu toi kristillisille apuja. Mutta yleisesti poliittiset nuorisojärjestöt ovat(olleet)poissa muodista.

Nyt olisi aika keksiä todellinen vaikutusmahdollisuus ja purkaa nuorison idealismi ja ehdottomuus oikeaan suuntaan. Oikea voisi vaihteeksi ollakin vasen, ainakin silloin oikea olisi myös oikeudenmukaisuutta.

Saalistaja

2011-08-05T07:33:00.010+03:00

Jo toinen huono marjakesä peräkkäin. Marjojen kukinnan alkaessa oli viileää, pöriläiset pysyivät piiloissaan. Ja kun kukinta sään nopeasti lämmetessä, kuumetessa, oli lyhyt ja kiihkeä, tulosta ei paljon tullut.
Siis mustikat ovat kortilla, vattuja saa todella etsiä, metsämansikoita on vain pieni rasia. Olisinko milloinkaan joutunut kolmea desilitraa keräämään yli kahta tuntia? Mutta kun jouluna pitää olla metsämansikoita!
Lakkoja hain vain symbolisesti, tein kolme pientä purkkia hilloa.

Vattupuskissa saa rymytä oikein tosissaan. Aamulla kaikki on märkää, kohta on liian kuuma. Marjoja on niin harvassa, että astiaa ei viitsi maahan laittaa ja auttaa toisella kädellä. Vatut ovat niin huonolaatuisia, että luokittelen ne saman tien mehuvatuiksi, pakkaseen tai edes hilloksi ei voi mokomia kuvitellakaan. Kädet ovat kuin kissan raapimat,saappaat täynnä roskaa ja lehtiä - miten saappaaseen löytää jopa marjoja,kun niitä ei juuri ole?
Kuusi litraa olen taistellut. Kaveriksi on pantu kaukaa haettua mustikkaa, kerran punaviinimarjoja, ja kyllä mehua (nimet ovat Vatikka ja Pudelma)sentään hiukan on saatu.

Puolukkasato näyttää hyvilläkin paikoilla jäävän surkeaksi. Siinä, missä oli terttu, on nyt yksi marja tulossa. Karpaloita on ainakin Hämmäauteensuolla (kuva) tulossa hyvin, saa nähdä miten muualle, kun on ollut niin kuumaa.
Mutta tänä vuonna voisin urheasti kokeilla vaikkapa juolukkamehun tekoa, hillonahan meillä on ollut jo usein juolukkaa, variksenmarjaa, karpaloa ja lakkaa sekaisin (hillon nimi on tietysti Suo).

Tämän jutun voisi sitoa aikaan vaikka muistamalla, että Niinistö on presidenttigallupin kuningas ja tulisi valituksi jo ensimmäisellä kierroksella.
Onneksi meillä on todellisia vaihtoehtoja - Paavo Väyrynen, joka itse ilmoittaa olevansa ainoa varteenotettava Niinistön haastaja, ja Timo Soini.

Ajatelkaa: jos toisella kierroksella on vastakkain Niinistö ja Soini, on pakko äänestää patamustaa porvaria, ihan varmuuden vuoksi. Huh huh! Tämä ei ole vitsi, sillä vasemmistossa en näe todellista haastajaa.

Mutta vielä on kesää jäljellä...

Lisäystä 8.8. Kävin juolukoita hakemassa parin aarin alalta neljä litraa ja vattuja toisaalta litran. Ja huomenna kokeilen tehdä juolukkamehua.

14.8. lisäilen
Keittelin juolukat ja vadelmat sekaisin. Ja tulihan hyvää mehua.
Mehun nimi on tietysti juolukka + vattu eli Juttu.

Ja seuraavana aamuna keräilin pelkkää juolukkaa viisi litraa hirmuisessa vesikelissä.
Vesisade ei tunnu missään, on iso lieri ja lämmin sade. Vaan ajapas mopolla,alkaa jossain kosteus jo tuntua.
Juolukka antaa valtavasti mehua, taitaa olla parhaita marjoja "hyötysuhteeltaan".

Työn sankarit

2011-07-27T13:10:00.005+03:00

Ns. Itäblokissa oli teollisuuslaitosten ulkopuolella riveittäin kuvia henkilöistä, jotka ovat tehneet jotakin poikkeuksellisen hyvää, esimerkiksi ylittäneet työnorminsa suuresti tai pitkään. Työn sankareita he olivat - myöhemmin täksikin varotaan tunnustautumasta ääneen, oli tapa niin olennaisesti aikansa järjestelmän osa.

Olemme Ritvan kanssa työn sankareita. Olemme nimittäin jo joitakin vuosia sitten jaksaneet kuunnella alusta loppuun Wagnerin oopperan Tristan ja isolde. Ai mitä vaikeaa siinä? Kas Wagner-veijari teki kokeellista musiikkia, omalaatuisia sointuja, kappaleet eivät selkeästi päätykään perussointuun vaan jatkuvat ja sekaantuvat pötköksi. Vaikeaa musiikkia, toki asiantuntijalle mielenkiintoista!
Ja on kuuma katoksessa Savonlinnassa. Laulajan on laulettava pauhaavan orkesterin yli, hyvin selvisivätkinkin, Wagneriin erikoistuneet.. Lavasteet olivat pelkistetyn viitteelliset, ankeat, tarina pliisu.
Ympäriltä hävisi koko ajan sakkia ja tauolla hävisi todella paljon - ilmeisesti
toisten maksamilla lipuilla olivat he. Me emme hävinneet, on se niin kallista asua, syödä ja käydä oopperassa sesonkiaikana.

Ja taas sankaruus odotti meitä. Menimme Turkuun, oikein kulttuuripääkaupunkiin.
Se esitys, johon halusimme, oli tietysti loppuunmyyty. Ilmainen tarjonta oli kamalaa (makuasiako?): esimerkiksi Aurajoella seilaava romulautta (päiväkotilasten tosissaan tekemää taidetta) tai samoin joella lilluva huilistikupla ultramoderneine musiikkeineen eivät sytyttäneet. Jotakin itua oli paraatimatossa joutomaalle, ei todellakaan ole samantekevää, mitä Kakolan alueelle tehdään. Ja Vaakahuoneella soi Siperialainen opepumppu oikein hyvin, mutta jatsihan ei olekaan osa kulttuurivuotta?

Ostimme oikein liput Salaiseen retkeen elämyspuistoon. Linja-autosta meidät tipautettiin Haagassa, josta Kuninkaantietä kävelimme Vanhalinnalle.
Kaikki oli vielä aika jännää, oli mystinen kehyskertomus, salaperäisiä riittejä ja suojautumista vuorella olevia olentoja vastaan, kiipeämistä yksin Linnavuorelle.
Mitä seurasi? Niin, en todellakaan ymmärtänyt juuri mitään, ilmeisesti esiteltiin turkulaista elämää, kamppailua, seksiä, vuoden 2011 aikaista toimintaa (olimme tutkijoita tulevaisuudesta ja näyttelijät olivat muka koelaitteita, osa vajaita, osa rikkinäisiä, luontokin vihreää alkumassaa.) Puhua ei saanut kuin suojaringissä, muuten olisin saanut sanottua vaimolle kymmenen minuutin kohdalla ( kummankin silmät kyllä sanoivat) , että riittää - no ei, kun olimme linja-auton varassa, kaukana vieraanvaraisen Aapen kämpältä.
Ja tämä esitys jatkui ja jatkui: ajatelkaa, seitsemästä vartin yli yhteentoista. No, olemmeko sankareita?

Ostimme vankilakaupasta pienille pojille pöytiä ja tuoleja. Kotiin palatessa ajelimme ensin Fiskarsiin, Suomen kalleimpaan kylään, jossa vaimo sai purkaa hypistelytarpeensa ja Markku olla saattomiehenä. Ja sitten ajelimme viemään huonekalut Helsinkiin.
Kelpasi, oikein kiva.

Mutta Leo luetteli vaarille kaikki asiat, mitä olimme Lappeenrannassa tehneet, automäet, autopöydät, kastelut. Ja alkoi poika sanoa " Leo omaa pihaa", toisteli. Ja kun aloimme tehdä lähtöä, Leo ryntäsi eteiseen, etsi kenkiä tai sandaaleitaan ja todellakin olisi lähtenyt mukaamme omalle pihalle, so. Mummon ja Vaarin pihalle Lappeenrantaan leikkimään. Hänhän oli sen selvästi sanonutkin, vaan kun aikuiset eivät tajua. Sinne jäi huutamaan.

Pienempi humanteri sen sijaan oli oikein hyvällä tuulella ja jaksoi seurustella. On se kiva kun maha ei vaivaa ainakaan paljoa enää.

Leo - suomi-sanakirjaa

2011-07-13T10:37:00.012+03:00

Periaate: asia voidaan ilmaista. Tyhmä ei ole se, joka sanoo, vaan se, joka ei ymmärrä. Leo on kohta 2v 3kk.

Tämä sanakirja on päättymätön, saatan jatkaa, kun uutta ilmenee. Ilmeneehän sitä, kun kokemuspiiri laajenee.

kelee = kävelee

ome = omena

bana = banaani

(Sama periaate esimerkiksi sanoissa mansi, toma, ana)

posi = poliisi, posiauto = poliisiauto

Piijja = vaari. Nimi syntyi yllättäen ravintolassa Tikkurilassa. Leo toki osaa
sanoa vaari, mutta kun se vaari on Piijja.
piira = piirakka

kessi = keksi

pasti = ruoan jälkeen saatava xylitolipilleri

makka = makkara

maka = makaroni

kettu = lettu, mutta myös esimerkiksi lepuska on Leon kettu

Piijja maistaa = ei kelpaa Leolle

panta = rinkeli, munkkirinkeli

ampi = mikä tahansa mönkivä, lentävä pieni otus,jopa neula, myös ampiainen

siniauto = mikä tahansa hieno auto. Joskus jopa sininen auto.

usto = juusto

konge = kirjain, kirjoitus, numero, numerosarja

OI EI! Yleishuudahdus oikealla nuotilla kummalliseen, vialliseen, varsinkin kaatuviin tai likaisiin liikennemerkkeihin

mato = matto

enti = venttiili (saunassa)

enka = rengas,renkaat. Enka-auto on auto, josta Leo on näpertänyt renkaat pois.

Pinsa = Simpsonit. Tulee isän ja äidin hääkuvassa olevista Simpson-pastillilelusta

pule = puhelin. Lankapuhelin on kuitenkin kello - siinähän on numeroita ympyrässä

koli = kolari. Kolareita syntyy noin miljoona päivässä ja jokainen on julistettava.
Autojahan Leolla piisaa ja varsinkin automäki tuottaa kolareita.

(L)eo paina nappi = Leo painaa liikennevalonappia tai säätää ilmastointia

iisa = ? Äiti ei ole iisa, isi ei ole iisa, Mummo ei ole iisa, mutta Piijja on iisa.
Edes Leo ei ole iisa.
Vaari luonnollisesti tulkitsee, että iisa on viisas...

Kesäpäiväkirjaa

2011-07-06T15:55:00.007+03:00

On loma-aika. Sen huomaa siitä, että eläkeläisellä on kiire taas.
On matonpesua. On uudisrakentamista (kuva) ja korjaamista, puun tekoa, metsänraivausta. On korjattava ja maalattava leikkimökin kuisti, on...

Matonpesijä saa upeita aamuja. Esimerkiksi tänään (6.7.) viiden ja kuuden välillä oli lämmintä, auringonpaistetta, tyyntä, ei yhtään itikkaa, ei paarmaa.
Aamulla matot on pestävä, jotta olisi koko päivä aikaa kuivua - viime aikana ilman kosteus on kyllä ollut tavaton, eikä kauniillakaan ilmalla mikään kuivu!

Nikertämisen ja matonpesun vuorottelu teettää sen, että sementtikin (pesen pitkällä harjalla kotipihan sementillä) on aina välillä siivottava ja jopa pestävä. Jep, on se turhauttavaa.
Ja aina on kiire, kun ovat taas ne pienet tulossa ja piha on saatava turvalliseen kuntoon - ei sovi olla purkulautoja nauloineen, avoimia maaleja, työkaluja, matonkuivausriukuja, kun tulee vauhtikone-Leo juoksemaan pihalle.

Kukkapenkki paljasti salansa. Kummalliset viimevuotiset kolme tupsua olivatkin oikein komeita kellokasveja. Toisetkin kellot tekevät uusia kukkia, mutta paljon isompia kuin ensimmäinen sarja oli!

8.7. Aloin matonpesun tänään puoli viideltä. Ennen kuutta olivat matot jo pihalla kuivumassa. On niin kosteaa, että tuntuu kuin paksut matot eivät kuivuisi ollenkaan, vaikka tuulee ja vaikka on yli 30 astetta.

9.7. No nyt se paljaspylly sitten ravaa nurmikolla, ajelee siniautoillaan ja puljaa ammeessa. Kannatti vähän hoppuilla, on se sen verran iloista seurattavaa, mitä kaksivuotias keksii.
Ja nyt yritän saada sakin torille, kesälauantaina kuuluu mennä torille.

Juhannus

2011-06-27T07:34:00.004+03:00

Olipa kerran ihminen, joka todella muisteli Huutavan ääntä korvessa, edelläkävijää, parannusta vaativaa, Jeesuksen kastajaa, teloitettua. Johannes, Hannes, Hannu, Juha, Juhani, Jussi jne.

Nyt ollaan rannassa, hyvien ystävien seurassa. Kun karnevaaliaikaan paleltaa, otetaan kesällä ilo - ilo? - irti korkojen kanssa. Niin, otetaan.

Meille on tullut tavaksi olla ystävien seurassa, rentoutua täydellisesti, saunoa. Ja syödä hyvin. Hyvin on syötävä tietysti muutenkin, mutta kun 38 vuotta sitten sain viimeisen kerran tahtoa jotakin ja hääateriamme oli chateaubriand, päällä etikakanttarelleja, se velvoittaa.

"Alkeellisissa mökkioloissa" se ateria tietysti on vaatimaton mökkiateria.
Oli kylmää alkupalaa, tällä kertaa ruisleipänappien päälle aseteltua piparjuuri-
kylmäsavulohirullaa. Hyvää salaattia seurasi. Ja pienen tauon jälkeen oli korvasienikeittoa. Ja jälleen vähän seurustelua, jotta jaksoimme siirtyä uusiin perunoihin Motte-voilla, aikamoisiin marmoroituihin pihveihin maustevoilla.
Vaatimattoman aterian kruunasi tietenkin kepeä jälkiruoka, raparperikeitto.

Johan tuosta köyhistelystä selvittyä sielu vaatikin kunnon mansikkakakkua, mustikkapiirakkaa ja seuraavan päivän "vaatimattoman" kuhafileeaterian.
Ja vähän ruokiin sopivia viinejä, totta kai, ja juustoja herkkusuille.
Sunnuntaina söimme ns. jätteitä, eli edellisistä mökkivaatimattomuuksista luonnollisesti jäi täydellinen ja monipuolinen ateria. Ja kotiinkin kannoimme esimerkisi wokkitarpeet, kun ei ruokalistalle mahtunutkaan enää enempää.

Siinä maha pystyssä sopi illistellä ihmisiä, jotka tulevat naapurimökille vajaaksi tunniksi ja lähtevät kiireesti pois. Tai voi myös ihmetellä, miten aikuiset jäävät kotiin ja tyttäret saavat olla keskenään mökillä - olivatkin somasti, nauttivat, soutelivat saunoivat. Luulisi rannan kiinnostavan aikuistakin, vai olisikohan annettu ymmärtää, ettei tarvitse tulla häiritsemään, kyllä pärjätään,on uusi ajokorttikin, ei tarvitse edes tuoda ja viedä.

Perinteitä alkaa muodostua. Esimerkiksi ruoka on aina jotain em. kaltaista oikeaa gourmet´ta ja tehdään sekä syödään hartaudella. Vaimo urheasti todella pitää aattona saamaansa kukkaseppelettä koko päivän, myös torilla ja kaupoissa ja saa ansaitsemansa huomion. Radio muodostuu luontevassti kuistiseurustelun taustaksi (ohjelma on hyvin suunniteltu, ei vakavaa tai räimettä). Ei juoda liikaa. Kevyesti jotain talkootakin voidaan tehdä, milloin halkoja, milloin puutarhassa jotakin, milloin mitäkin nurkan kohennusta.
Saunotaan, seurustellaan. Tehdään metsäretkiä ja ihmetellään mustikan kokoa ja katsotaan himoiten metsämansikoiden punastumista.(Molemmat perheet pakastavat metsiksiä useita litroja.) Kantarellejakin vähän etsiskeltiin, yllättäen niitä ei löytynyt. Mutta löytyihän metsästä iniseviä ystäviä sitäkin enemmän, rannassa oli jokunen paarmakin jo. Löytyi myös esimerkiksi lehdokki, ja ystävät näkivät ja kuulivat taivaanvuohen ensimmäistä kertaa.

Niinpä. Unohdimme taas oksennella, särkeä paikat, sotkea, hukkua sepalus auki. Ensi kerralla?

Kuva on ystävien mökkirannan iiriksistä.

Verbaalisuutta

2011-06-18T08:47:00.005+03:00

Orwell oivalsi mainiosti kielen merkityksen hallintavälineenä.
Muodostettiin uuskieltä, jolla oikaistiin historian ja sanojen etiologian mutkat ja vivahteet ja sanat saivat uuden, tarkoitushakuisen merkityksen. Jotain hyvääkin oli, sanat olivat ekonomisia ja elegantteja, lyhyempiä ja helpot ymmärtää.

Pieni poika on aika etevä luomaan juuri nyt omaa uuskieltänsä. Hän ymmärtää aivan hyvin useat täyspitkät sanat, mutta luo niistä ihan omat ja pienellä vaivalla ja tiedolla aikuisillekin ymmärrettävät sanansa. Etevää on se, joskin tiedostamatota.
Niinpä esimerkiksi poliisiauto (hurmoksen huippu on se!) on tietysti posiauto tai sininen auto on siniauto. Omena on ome ja banaani on bana. Kylpyamme on (L)eon kylpy ja Otso-vauva on vain vauva.

"Anna" on yleissana kaikkeen tarpeeseen. - Anna Leon ome! on tietysti: - Anna Leon omenaa! Mutta: - Anna Leo äidin syli on totta kai: -Ota, äiti, Leo syliin.
Vaaritkin oppivat vähitellen ja kohta olen ihan pätevä laatimaan Leo - suomi-sanakirjan minäkin, äitinsä on jo.

Sitä paitsi kaksi sanaa useimmiten riittää kaikkeen: Anna! Ei! Pärjäähän niillä, vaikka onpa kuultu monisanaisia lauseitakin ja pitkiä kuvauksia.

Säästä huolimatta pärjäillään, kunhan autoja riittää ja välillä pääsee Piijjan sylipojaksi. Mustasukkainen Leo-poika kinusi esimerkiksi ensin vauvan tilalle äidin syliin, sitten vaari otti vauvan ja Leo pääsi äidin syliin, mutta kun kerran vauva olikin vaarin sylissä, piti Leon päästäkin vaarin (Piijjan) syliin. On se niin vaikeaa ja väärin.

Kaikki tavarakin on "Leon". Kaikki. Kun oli pieniä vieraita, miehenalku haali sylin täyteen autojaan ja mustasukkaisesti vahti, ettei vahingossakaan kukaan voinut niillä leikkiä, ei hän itsekään. No, Piijja olisi saanut armosta yhden auton tarkan valinnan ja rankkauksen jälkeen.

Otso kyllä juttelee myös, mutta kun ei kukaan ymmärrä. Pitkät tarinat saadaan aikaan,kun vain jaksaa jutella (jotakin, mitä vain, mutta oikeilla sävyillä) takaisin.
Peilipoikakin on saanut aikaan tuijotusta, naurua ja hökötystä, mutta voi kauhistus, se peilipoika panee joskus suun väärälleen ja mikäs siinä sitten auttaa muu kuin Otsonkin itkeä. Epistä on tämä.

Kuva on pikkumiehen taivaasta: Mikko-eno löysi vanhat autonsa leikkimökistä ja kyllä ne kyytiä ovat saaneet sen jälkeen. Sain hyviä leikkimiskuvia.

Lapsi sai nimen

2011-06-15T18:34:00.004+03:00

Kärppä on sukunimi, joten kärpän/Kärpän lasten nimet ovat luonnollisesti Leo (leijona) Onni Ilmari ja Otso Olavi. Otsoa vähempihän ei Leijonalle pärjääkään.
(Pätkäsaduissa kuului lehtisammakon ja tarhakäärmeen lapsi oleva Tapiiri.)
Leo kyllä on nimensä jo ansainnutkin.
Molemmat isoisät - mummon ja vaarin isät - on myös kunnioitettu toisissa nimissä.
Isoisät olivat muistettavia kyllä molemmat.

Ilma oli tukahduttava koko viikon. Ilma oli kuuma vielä itse seremonian ajankin. Mutta kun kahville käytiin, taivas repesi ja jyrisi. Koko juhlakansa ryntäsi sisälle, tuolit pelastettiin mukaan ja sijoitettiin mikä mitenkin alakertaan - oli pikkuisen ahdasta, kun yläkerta oli mahdoton pätsi, mahdoton olla. Ja kaiken tungoksen seassa tarjoilu pelasi, lapset leikkivät. Tunnelma tiivistyi, kosteus lisääntyi: kun ihmiset asettuivat myös eteiseen, siellä oli muka liian kylmä, joten ilmalämpöpumppu suljettiin... (Todellinen syy oli, että ovi oli koko ajan auki.) Kurjuus pitää jakaa kaikkien kesken!

Isoveli on oppinut kastelemaan kukkia, jopa osaa itse, kaksivuotias, ottaa vettä saavin hanasta. Kivet järjestetään sata kertaa päivässä. Kadulta löytyvät kivet tietysti pudotetaan sadevesikaivoon. Mutta autoa ei voita mikään, on automäki portailla ja siniautoilla ajetaan sisällä. Jopa unilelu on auto.

Ilma meni kymmenasteiseksi, ei siis olla uimahommissa. Mutta saapasmies osaa itse laittaa saappaat jalkaan, ja hattu ja takki ovat mukana. Ja retkille mennään Otson mukana, keinumaan ja tekemään kakkuja. Leo on hyvä kävelijä.

Pikkuveikka kärsii koliikistaan, ja perushököttäjän massu kipristyttää naamaa ja valvottaa niin lasta kuin äitiä. On toki naurutkin saatu ja Otso on muutenkin nappisilmä ja hyvä seurustelija.

Kesä

2011-06-04T11:40:00.003+03:00

Aamut alkavat vihdoin lämmetä. Se tarkoittaa rullaluistelua, pyöräilyä, tai sitten vaeltelua kesämekkoisessa luonnossa. Vihdoinkin.

Puutarha alkaa olla garden, ei enää yard. saimme vihdoin aikaiseksi käydä taimitarhalla, kunnostimme riippuvat puutarhamme ja nyt tuntuu kesä asettuvan
pihalle. Kelpaa lukea lämpöisessä, ja kun katseensa kohottaa, näkee jotakin kaunistakin. 12. päivä Pähkinä saa nimensä, toivottavasti saamme myös sään puolesta olla ulkona, kukat joka tapuksessa asettuvat ja tuuhettuvat siiheksi juuri sopivasti kauneimmilleen.

Palokalustoämpärit (kuva) ovat saaneet uuden elämän amppeleina. Muutenhan pihamme on aika perinteiseen tapaan. Villikukkia pyrin saamaan "lehtoihin" pensaiden alle, niinpä Kirkonmaalta tuodut lehtotähtimöt ja Mattilan takametsästä kaivetut lehtolemmikit
ovat juuri nyt komeita, kurjenpolvet vasta kurkistelevat.

Oikein symbolisestikin kesä alkoi. Kävin nieleskelemässä suvivirren ja hyvästelemässä sen vihoviimeisen oman luokkani yläkouluun. Hyvää matkaa vain.
Ja tänään pääsen vielä lakkiaisiinkin.

Kelpaa.

Elämyksiä Abu Dhabissa, Omanissa ja Dubaissa

2011-05-15T10:38:00.013+03:00

Jos Tuula ei olisi ollut töissä Al Ainissa Abu Dhabissa, tuskin olisin/olisimme koskaan edes harkinneet matkaa Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin (UAE).
Vaan siellä tuo oli, onneksi oli. Ja oli Jorma. Oli vieraanvaraisuus, ystävyys, uskomaton huolehtiminen ja jopa taito viedä, näyttää, välittää. Kiitos.

On todella mukavaa lähteä omalta kotikentältä tuosta kahden kilometrin päästä lentämään Dubaihin. Ei turhaa matkaa Helsinkiin, parkkipaikan lunastamista, ajanhukkaa. Välilasku Riikassa ja 10 tuntia aikaa käydä hienossa vanhassa kaupungissa ei olisi haitaksi - oli, kun oli niin kylmä! Mutta sukkahousuja saa, näkemistä kyllä on, ja paluumatkalla sääkin helli. (Aivan pian alkavat suorat lennot Lappeenrannasta Dubaihin!) Itse lentäiseen kuluu kyllä aikaa puuduttavan pitkään, eikä aamuyöllä perille pääseminen/poislähteminen ainakaan seuraavaa päivää virkistä. Olihan Tuula vastassa, ja taksilla mentiin satoja kilometrejä, kun se on halpaa.

Eipä ollut beduiini teltassaan, aasinrattaita, karavaaneja. Eipä ollut kerjäläistä kadulla. Ääärimmäisen köyhyyden ja rikkauden olisi myös luullut olevan näkyvissä, ei ollut.
Mutta oli pilvenpiirtäjiä, loistavat tiet, eritasoliittymät. Oli kaikkea, mitä ihminen voi kuvitella haluavansa. Ilmastoidusta autosta ilmastoituun kauppaan, mooliin.
Mutta... Mutta joku tässä rikkaudessa sen tekee, joku tekee työt, joku palvelee -
arabi näytti vain huristavan autolla, antavan komentoja, kun oikean työn ja kaupan teki "expatti", pakistanilainen, filippiiniläinen, intialainen.
Arvelen suurien vaikeuksien koittavan täälläkin. Ero väestöryhmien välillä on silmiinpistävä, eikä varmasti työtätekevien asemaa helpota se, että kansalaisille on taattu perustoimeentulo, jonkinlainen kansalaispalkka, valtio antaa rakennusmaan ja suuren kodinperustamisrahan. On öljyä, on millä mällätä.

Se ajankohtainen levottomuuden kasvu arabimaissa ei täällä näy, on niin hyvät olot, vaikka demokratia onkin sheikkien keskeistä: esimerkiksi presidenttiä ei mitenkään vaaleilla valita, hän on aina Abu Dhabista ja pääministeri aina Dubaista ja pienemmilläkin emiraateilla on hallituksessa aina omat sheikkinsä tai prinssinsä.

Expatti on esitteen mukaan tasa-arvoinen. Mutta aina meni arabi ensin, aina odotti arabi palvelua ensin. Illan viiletessä (esimerkiksi päivän 46,5 asteesta jopa alle 30:een) kumpikin väestönosa oli tiukasti omiensa joukossa. Kuvaavaa on arabin asiointi kaupassa. Auto ajetaan kaupan eteen, soitetaan torvea, ja kohta jo juokseekin pakistanilainen mies edestakaisin kuumassa kaupan ja ilmastoidun, ison auton väliä.

Al Ain on rakentunut keitaan ympärille. En voinut kuvitella,miten paljon istutuksia, palmuja, nurmikkoa aavikolla voi olla. Kaikkialla on kukkia, ja mustaa muoviputkea on tuhansia kilometrejä upotettuna tai pinnalla hoitamassa kastelua. Ja kaikkialla häärii pakistanilainen. Moottoriteiden reunat, siis aivan erämaassakin, ovat viherkaistan ympäröimiä. Paljonko vettä se vie, minkä työn vaatii puusto ja nurmi!

Alkuperäväestö pukeutuu perinteen mukaisesti viittoihinsa ja huiveihinsa. Eurooppalaiselta odotetaan että hän on "respective", tästä muistutetaan mm isojen kauppojen sisäänkäynneissä.
Ja kun turistinainen menee tutustumaan vaikkapa Abu Dhabin isoon moskeijaan (on ISO ja komea), myös hänen on pukeuduttava abayaan.
Miksi perinne vaatii naiselta mustaa asua ja sallii miehelle valkoisen - kuvaavaa kulttuurille, jota ei voi tasa-arvon kannattaja edes yrittää ymmärtää, ennen kuin on elänyt kultuurissa kauan sisällä?

Yksin liikkuva nainen on mahdoton asia. Naisten takseja oli erikseen. Tytöt ja pojat olivat tiukasti eri kouluissaan. Naisten koulutukseen satsataan kuitenkin, ja avarakatseisin korkea porras suunnittelee alkuopetukseen tyttöjä ja poikia jopa samaan kouluun! Naiset saavat ajaa ajokortin - naisten autoissa oli siis tummennetut lasit... Tuulan kouluun en edes yrittänyt mennä, kun se olisi tiennyt hankaluuksia: naisopettajat olisivat toki saaneet sekunneissa huivit kasvoilleen, mutta vanhemmat olisivat närkästyneet ties mihin asti. Ja mitäpä minä olisin tehnyt seisomassa rehtorin kansliassa katsomassa kadulle päin, muuta en olisi voinut tehdäkään tyttökoulussa.

Miehen elämä näytti olevan kahvin juomista, shiisan polttelua tai autoilua mieletöntä vauhtia. Auto on halpa ja komea, polttoaine halpaa. Varmaan miehiä töissäkin oli, virastoissa ym. "hienoissa" töissä. Illalla olikin sitten aikaa maleksia mooleissa ja syödä roskaruokaa tai lähes minkä maalaista ruokaa tahansa moolien ravintoloissa.

Uskonto on läsnä ja hallitsee. Joka korttelissa on moskeija, joskus myös keskellä ei mitään - matka moskeijaan ei saa olla este rukoukselle. Rukouksiin myös mentiin, kotimoskeijassakin oli jopa ulkopuolella rukoilijoita,kun sisään ei mahtunut. Vessoissa on usein myös uskonnollisia puhdistautumispaikkoja ja monessa paikassa näki myös rukoustiloja. Onko kyse tavasta, onko kyse uskosta, onko kyse pakosta - joka tapauksessa uskonto on aina läsnä, vaikka mikään ei pysähdykään rukouksen ajaksi - exbatithan kaiken työn tekevät.

Kaikkea saa, mitä haluaa, rahaa tunkee kaikista ovista. Tunkee vielä sittenkin, kun öljy on korvattu jollain muulla, sillä tokihan arabit ovat sijoittaneet- puolet Lontoon citystäkin kuuluu heille ja loppu kiinalaisille?
Mutta saako sittenkään?
Mitään ei tehdä pitkäjänteisesti. Kuvaavaa on musiikkikoulun rehtorin lausahdus, että lasten ei ole tärkeää oppia soittamaan, vaan tärkeää on saada diplomi.
Kaiken pitää tulla heti, ponnistelematta - saako kaiken rahalla.

Omaa perinnettä ei kunnioiteta kuin uskonnollisista syistä. Esimerkiksi omien kansallisten soittimien soittoa ei opeteta. Lännen kautta ohi lännestä?

Nannyt hoitavat lapsen. Usein on niin, että lapsella ja hoitajalla ei ole edes yhteistä kieltä.
Kun kaupungilla näki perheitä, isätkin kyllä näyttivät lapsirakkailta. Mutta mukana oli se nanny.

Mitä tulee maasta, jossa ei tehdä työtä, jossa ei malteta kehittyä kehityksen vaatimaan tahtiin, jossa edistysostetaan eikä tehdä, jossa tasa-arvo on tapojen vanki, jossa kansalaisilla on ponnistelematta kohtuullisen hyvä olla? Onnea? Ongelmia? Voisin olettaa, että ennen pitkää exbatit alkavat olla tyytymättömiä.

Itse suomalaisena sain erittäin hyvää kohtelua. Hetkeäkään en kokenut turvattomuutta
eivätkä uskonnon vaatimat vierasta koskevat asiat mitenkään ahdistaneet.
Sitä paitsi taivallus oli lähinnä ilmastoidusta talosta ilmastoidulla autolla ilmastoituun taloon. Kiitos, Kalliot.

Matka vasta jäsentyy päässäni, mutta jo nyt voin sanoa, että stereotypiset tai kenties vain vanhat, opitut asiat saivat päässäni kyytiä. Hyvä niin.

Se kuva, jota et tunnista, on Burj Khalifa, maailman korkein rakennus, jonka 124. kerrokseen pääsimme käymään.

Vappupuheesta virittyneenä

2011-05-01T16:02:00.003+03:00

Jos tarkastelee vaalikoneita ja ehdokkaiden vastauksia kysymyksiin, saa hämmästyttävän näköistä tietoa. Useimmissa kysymyksissä, puolueista riippumatta, vastaukset antavat olettaa, että ehdokas ajattelee vasemmistolaisesti, so. on ns. pienen ihmisen puolella, tuloeroja vähentävä, palveluja parantava, yhteisöllinen, sosiaalinen. Luulisi siis Suomen olevan varsinainen onnela - kuitenkin puolueiden käytännön toimet ja ns. todelliset linjat johtavat juuri päinvastaiseen suuntaan.

Kysynkin siis:
1. Johdettiinko taas äänestäjää harhaan tietoisesti? vai
2. Tiesikö vastaaja edes puolueensa todellisen linjan?
3. Ovatko puolueet todella muuttamassa tavoitteitaan vastausten suuntaan?
4. Ajatteliko vastaaja lainkaan puoluettaan, halusi vain miellyttää monia.
5. Ovatko puolueet todellakin niin tasapaksuja, että oikeasti tarvitaan Persuja?

On hienoa olla aidosti tavoitteissa mutta myös toiminnassa näiden vasemmistolaisten arvojen puolella. Olemme vasemmistoliittolaisina ainoita! Eräänä päivänä muutkin hoksaavat, että harteillamme ei istu kommunismin apinaa, meitä tai aatetta (mitä se on?) ei tarvitse pelätä, kun oikeasti itsekin on samaa mieltä?

Toinen asia on vasemmistopuolueiden steriiliys ja ilmiselvä puheen siistiminen tahallaan tai huomaamatta.
Ilmeisesti kommunismi on niin suuri mörkö, että ei uskalleta käyttää perinteisiä työväenpuolueiden ilmaisuja edes. Varovaisesti joku sanoo vielä toveri, mutta kukaan ei puhu proletariaatista, luokkataistelusta, työläisestä, vääryydestä, riistosta, solidaarisuudesta...
Kyllä,ajat ovat muuttuneet. Mutta silti esimerkiksi palkansaaja on pliisumpi sana kuin työläinen. Eivätkä asiat kadonneet ole, ovat entisestään paisuneet ja kansainvälistyneet ja saaneet hyviäkin uusia nimiä.

Uskonpa, että kyse on pitkästi samaistumattomuudesta. Vaikka palkka tai eläke (tai...) onkin pieni, silti koemme, kuvittelemme olevamme jotakin muuta kuin proleja.
Tai ainakin kuvittelemme.
Mikä tarkoittaa, että myös äänestetään omaksi vahingoksi, yhä kauemmas arvoistamme.
Tai, mikä vielä hullumpaa, annetaan toisten päättää puolestamme eikä edes äänestetä.

Hyvää vappua!

Urheilun ihailija, en urheilijan?

2011-04-29T16:00:00.002+03:00

Nopeammin! Voimakkaammin! Korkeammalle!
Kilvoittele hyvä elämän kilpailu!
Rauha olympialaisten aikana.
Leipää ja sirkushuveja.
Puhteen viihdettä, miehen mittaa ilman väkivaltaa Suomessakin.
Kisailua, leikkiä, viihdettä.
Liikuntaa omaksi iloksi. Liikuntaa verenkierron, lihaskunnon, nivelten liikkuvuuden ja hengityselinten tehokkuuden takia.

Niin kai.
Palkatut ammattilaiset luvallisin ja luvattomin keinoin, yhteiskuntien monenlaisten tukien turvaamina tekevät tulosta - siis tuloa itselleen ja valtavalle koneistolle.

Kielto- ja lupaviidakko on valtava. Yhteiskunnan rahan- ja ajankäyttö on valtavaa paitsi suorituspaikkoihin, valmennustukiin, seuratukiin, järjestelyihin myös negatiivisten lieveilmiöiden tutkimiseen, kitkemiseen, rankaisemiseen.

Mitä järkeä on nyt käytävässä jatko-oikeudenkäytössä? Mitä järkeä on yleensäkään yhteiskunnan puuttua urheilun omien sääntöjen noudattamiseen tai noudattamatta jätämiseen. Kun ns. tavallisen ihmisen oikeusturva vaarantuu juttujen yhä viivästyessä, urheilun osuus oikeudenkäytöstä on suhteetonta.
(Nyt oikeasti käydään okeutta, valehdeltiinko siitä, käytettiinkö dopingia. Hmm.)

Urheilun tulosjulkisuuden jotenkin ymmärtää - sen valtavaa osuutta tiedotusvälineissä ei. Omaa joukkuetta ei ole ollut pitkään aikaan kuin mutasarjoissa, rahalla ostetut "omat" miehet urheilevat kotijoukkueenakin. Siis SaiPa ei olekaan Lappeenrannan tavaramerkki. Ja se raha ei ole missään suhteessa työn tärkeyteen tai yhteiskunnalliseen merkitykseen. Vertaa vaikka lastenhoitajaan ja hänen palkkaansa.

Doping? Jos mikään ei olisi kiellettyä, ahnas urheilija tappaisi paineen alla aineilla itsensä, maksajahan toki vaatii tulosta ja menestystä.
Kun siis on kiellettyjä aineita, on kiellettyjen aineiden luettelot, valvontaa, hirmuinen määrä ammattilaisia tekemässä toisarvoista työtä ja poissa lääketieteen todellisesta ja tärkeästä työstä. Koneisto on valtava - mutta aina jäljessä siitä toisesta koneistosta, joka kehittää yhä uusia, yhä vaikeammin havaittavia mömmöjä.

Olympia aate, jonka de Coubertin kehitteli, oli, että että yläluokan joutilaat miehet rehdisti kisailevat. Jopa harjoittelu oli väärin, sehän paransi mahdollisuuksia.
Tähän ei ole paluuta, onneksi. Mutta jotakin pitää tehdä.
Se jotakin voisi olla esimerkiksi aluksi sitä, että urheilu hoitaa itse omat sotkunsa, so. kieltää, valvoo, tutkii, rankaisee itse. Mikäli joku liitto ei tähän kykene, siltä tuki pois, kunnes kykenee. Ja muutenkin useimmat tuet voidaan vähän kerrassaan poistaa, mikäli ammattilaiset ovat mukana.
Toinen keino olisi antaa ammattiurheilun itse vastata koko toiminnastaan. Mihin liigat tarvitsevat yhteiskunnan rakentamia suorituspaikkoja. Jos seuroilla on varaa ammattilaisiin, on niillä varaa suorituspaikkoihinkin.

Kun on kyse terveyttä ylläpitävästä jokamiehenurheilusta, suorituspaikkojen ja -vuorojen pitää olla ilmaisia tai hyvin halpoja. Perusteena riittää vaikka se, että urheilupanostus säästää enemmän terveyspalveluissa.
Rajojen veto on kyllä mahdotonta: sama latuverkko tai juoksurata käy harrastelijalle ja ammattilaiselle. Mutta siitä on päästävä, että verovarain rakennetut hallit ja suorituspaikat ovat ensisijaisesti liigan tai tulosurheilun käytössä, vuoroja muille on vain, jos jää.

Ammattilaisuus paineistaa urheilijaa monenlaiseen muuhunkin väärinkäytökseen kuin
kielleetyjen aineiden käyttöön. Tuloja voi saada esimerkiksi sopupelillä.
Varmaan urheilija on yhtä kekseliäs kuin kuka tahansa lisäämään tilipussiaan.

Silti urheiluruutu on useimmiten aika hyvä ohjelma, vaikka se alkaakin olla se ohjelma, jonka aikana pitää kaverin alkaa näprätä kaukosäädintä ja panna illan ohjelmia tallentumaan. Ja on se niin kiva, kun suomalainen voittaa - mutta miksi usein on voiton jälkeen pelko, mistä voittaja tällä kertaa jää kiinni.

Polut kutsuvat

2011-04-24T07:32:00.004+03:00

Pääsiäisaamu. Tyyntä, kirkasta. Polulla lätäköt riitteessä, on vaikea kulkea hiljaa katsomaan, josko se mustarastas vielä laulaisi kuusikon reunassa.
Suolla ei liiku mikään.

Palokärki alkaa kolkon metelinsä. Mistä se löytääkin, terveessä metsässä, niin jymeä-äänisen rungon taottavakseen. Ääni on kuin valtavan holvioven narahdus. Uudelleen ja uudelleen, jo luulisi tytönkin kuulevan! Linnun reviiri on valtava, kymmenenkin neliökilometriä. Ja silti syönnöksiä (kuva) löytyy usein, taottuja puuntyviä ja muurahaiskantoja.

No on se mustarastas paikallaan, mutta antaa vain lyhyitä huilutuksia. Sepä on aika uusi tulokas. Mustarastas, kuten esimerkiksi sinitiainenkin, asettui tänne vakituisesti ihan hiljan vasta. Jopa kotona Tykissä laulaa mustarastas ja sinitiainen oli minulle, siltä tuntui, kovasti kukkoa eilen.

Metsässä on vielä varjopaikoissa jopa lunta, mutta märkää sitäkin enemmän. Hyvät kengät vievät kuivin jaloin myös ojan yli, vaikka kulkutieksi heitellyt riu´ut ovatkin hiukan veden alla ja riite on siinäkin liukkaana kiusana. Korvasieniä ei vielä - onpas, peukalonpään kokoinen on omalla paikallaan, viikon päästä syön sen!

Laavulla ei ole nallikan nallikkaa valmiina. Muutama märkä riuku pötköttää pinossa ja saha vetää vinoon - joskus vielä tulen ja haritan sen oikein. Viimeksi jättämäni valmiiksi tehdyt puut on tietysti poltettu, eikä nykykulttuuriin kuulu seuraavan alkupuista huolehtiminen? No, kotona saa kahvia, eilen tein pihalla nokipannukahvit pihalla toka kertaa ja tänään tietysti taas.

Suo on rumimmillaan. Lammikko siellä täällä, kaikki harmaata. Tuoksuja ei minkäänlaisia pakkasessa. Vaan parin viikon päästä on vaiveroa ja suokukkaa, kihokin punaa, uuden saran hentoa vihreää ja muikea lämpimän suon aromi. Ja ilmassa soi. Jottei ihhan hiljaista ole, kaksi korppia lentää yli eikä voi olla moikkaamatta.

Heleimmät kevään hetket olemme ulkomailla - toisenlaista kevättä ihmettelemässä.
Meri ja erämaa, vertaa heitä nyt sitten suohon!

Tuplavaari

2011-04-16T12:27:00.003+03:00

Nyt se on totta. En enää ole yksinkertainen ollenkaan, olen kaksinkertainen vaari.
Leo päätti ruveta isoksi veikaksi 14.4.2011 - äitinsä vähän auttoi siinä.
Olisihan kiva laittaa kuvakin, mutta kun...

On komea nuori mies. Pitkänsalskea kuin vaarikin, peräti 53 cm ja painoakin uljaat 4150g. Tukkaa on paljon, mutta hauskasti eri lailla kuin veljellään aikoinaan: Leo oli kunnon irokeesi, "Pähkinä" on siististi kammattu. Uni maittoi, ei oikein seurustella olisi jaksanut, vaikka mummotautinen mummo kuinka yritti nähdä ne silmätkin. Joku oli raapinut pikkuisen naamaa, tumput käsiin siis.
Ja eväs maittoi.

Kuinkahan on kotiinpääsy - tänäänkö, kun kotona on mahatautinen isoveli, jonka molemmista päistä tulee terveisiä. Yöllä piti jopa koko sänky kalustaa uudelleen.
Mutta miten tuo pieni poika silti jaksoikin olla niin hyväntuulinen ja ihana mummolle ja Piijalle vaipanvaihtojen välillä? (Olen uudelleennimetty).

Epistä on, kun äiti on poissa ja sitten kun sen Kättärillä näkee, sillä on joku vauva. Vauvaa voi hädin tuskin koskea, äidin syliin ei ainakaan voi mennä.
Mutta kotona on ollut iloisia yllätyksiä, milloin on ollut eno-Mikko, milloin mummo, milloin vaari herätessä vastassa.

Aivan kamalalta tuntuu yhdistää uusi vauva ja huomiset vaalit. Näyttää kokoomus jyräävän, näyttää perussuomalaisten vaalivoitolta myös. Ja minä kun olisin tahtonut hyvät kasvun edellytykset niin Pähkinälle (Pasin antama nimi) kuin Leollekin.
Kotona ollaan kyllä valmiita odotetun vauvan varalle.

Yskää ja kuumetta

2011-04-10T16:39:00.003+03:00

Sairas, minä? Kyllä, en jaksanut edes enon hautajaisiin! Päiväkaisiin en juuri ole ulkona ollut, vain yskinyt ja kuumeillut ja nyt vielä nuhinutkin kotosalla. Perusimmuniteetti on häviämässä, pentujen räkätauditkin tarttuvat! Sentään jaksoin, joten kuten, kälyn synttäreille, hupakko on vasta 60.
Hienoin kevät menee ohi, enkä ehdi auttaa sitä.
(Onneksi olin vienyt lumia etupihasta kauemmas, hakannut ojat ja osan jäätäkin pois sementiltä. Jos olisin ollut kahta viikkoa aiemmin kipeä, meillä olisi kuuri ja kellari veden vallassa.)

Tulin Joutsenosta. Puolueen paikallisyhdistys järjesti luontotilaisuuden.
Mukana oli Mr. Ympäristövaliokunta Pentti Tiusanen sekä Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin hallituksen jäsen Juha Juuti.
Piti Juha sellaisen esityksen soista ja kuukkelikorvista (perusmuoto korpi, ei korva),että panee kesällä menemään Eräjärvelle, Kemppilän suursuolle tai Hanhisuolle.
Ja Pentillä oli omat tarinansa ja tuoreet tietonsa.

Ja olihan yleisöä. Oli ihan kolme ulkopuolista kuulijaa. Kaikki kunnia heille, ei ainakaan heidän vikansa ollut, jos muut eivät tulleet. Olisi tilaisuus ollut tulemisen arvoinen.
Ilmoitus oli lauantain lehdessä, iso olikin ja selkeä. Onneksi en ole maksaja.

Kuutostie on ilo ajella, huoletonta , monikaistaista, keskikaiteellista se on. Ja satasta saa mennä melkein Joutsenoon asti. Olikin jo aika, kun vuosia ensin ajettiin sumpussa, sitten oli työmaarajoituksia ja kiertoteitä lähes koko matkalla.
Mutta on se kumma: nyt tuntuu niin kivalta, vaikka etukäteen noin massiivista remonttia vastustinkin - vastustaisin samoin perustein yhä. Leveäkaistatie olisi riittänyt.

Uusi asfaltti näyttää talven kovuuden ja luonnon voiman. Juuri tehty tie on monin paikoin jo paikkauksen tarpeessa, yhden talven jäljiltä. Tiedän: asfaltin teko on tasapainoilua useiden ominaisuuksien välillä, lujuus on niistä vain yksi. Pitää olla kulutuskestävyyttä, ei saa olla liukasta sateellakaan, vierintävastuksen tulee olla pieni. Mutta silti...

Sitä kuutostietä pääsee sitten taas hautajaisiinkin seuraavalla viikolla. Toiseen suuntaan, nyt Malmille.

Kuva ei ole Kemppilästä vaan Hämmäauteensuolta.

Julmaa on

2011-04-03T07:25:00.002+03:00

Käsittämätön tihentymä.
Veljeni Erkki poistui rivistä marraskuun lopulla. Kohta kuultiinkin, että lasteni serkku Erja, so. se, jonka täti vaimoni on, löytyi kuolleena kotoaan.
Ja sitten meni eno-Simo.
Ja ettei nyt ihan heti suruviestien tulo loppuisi, kuoli Ritvan Jori-serkku.
Siihen sopikin sitten komeasti päälle tekstiviesti Samuli-sedän kolemasta.
Siis viisi, viisi lähisukulaista, viidet hautajaiset nipussa.
Matkoja pääkaupunkiseudulle neljästi.

Eipä voi valittaa: tahti on tähän asti ollutkin harva. Ja poistuma on ollut tietyllä lailla oikea, vanhasta päästä tai muuten odotettua. Mutta mitä oikeaa
on kuolla viisikymppisenä tai edes kuusikymppisenä, kun elämää ja varsinkin sisältöä ja merkitystä elämään oisi vielä vaikka kuinka?
(Vaikka Simo-eno olikin 89, oli kyllä hänelläkin vielä annettavaa ja saatavaakin. Se toinen vanha kai pääsi kärsimästä ja kuolemallaan antoi samalla vapautta - liian myöhään? Ja samalla vei jäljelle jääneen elämältä pääsisällön, pelkään.)

Jos minun elämääni hiukan tuo hämmentääkin, voi vain kuvitella, kuinka ihan lähimpien elämän yllä on ihan pikimusta pilvi.

Sitä paisi minulla on aina tilaisuus nähdä se pieni poika samoilla Helsingin reissuilla ja, ihan pian, saada syliin ihka uusikin nyytti, kun Leo-poika rupeaa isoksi veljeksi.

Hautajaisten hyvä puoli on suvun yhteyden uusiminen ja lujittaminen. Mutta kohtuus kaikessa.

Keittiö uusiksi

2011-03-18T11:13:00.007+02:00

Mikko muutti. Mikko tarvitsi laatikot.
Laatikoita on tietenkin rajallinen määrä, ja kun Mikko ei saanut heti asuntoa, vaan hyyräili kaverin nurkissa (Kiitos, Lea, olet Mikon elämässä iso tekijä taas kerran!),
laatikot olivat lastissa ja ihan muualla kuin meillä, osa Mikkelissä, osa Korsossa.

Kaapit piti tyhjentää. No ei, ei tavara kerrallaan kannettu pois remontin tieltä - Tiinalla ja Manulla oli onneksi aika monta meijerinlaatikkotyylistä, tanakkaa, pinottavaa laatikkoa. Ja Osa omistakin palasi muuttomatkaltaan.
Ja tyhjennys alkoi. On käsittämätöntä, kuinka paljon kauan samassa asuneilla on sitä omaisuutta. No joo, on paremmatkin lautaset, monenlaisia laseja, koneita, laitteita, useita aterinsarjoja. Fyysisenä työnäkin tyhjennys on ankara ponnistus, saati logistiikka- ja sijoitteluongelmana.

Nyt olemme joka huoneessa leirillä, joka paikassa on tilapäisesti laatikoita, edestä siirrettyjä huonekaluja, kodinkoneita.
Ei ole hellaa, tiskipöytää, mutta onhan mikro ja lavuaari ja iso teräsallas jopa.

Takkahuone on huoltokeskus, siellä on pirttipöytä ja yksi pitkä penkki. Välinelaatikosto on menossa uusiokäyttöön ja palvelee omass virassaan takkahuoneen ahtaudessa, samoin kattilavaunu. Ahdasta on, on laatikoita, imuri töröttämässä tiellä myös.

Kodinkoneet ovat Ritvan työpöydän alla. Ja laatikot ovat päällekkäin, peitettyinä, kun pöly lentää. Mitä olikaan missäkin, tai vielä useammin: - Missä olikaan se ...?

Purkutyö oli kivaa, ei ammattitaitoa tarvinnut. Muutaman pistorasian ihan itse jouduin ottamaan irti. Paras vävyni irrotteli pesualtaan, vesikalusteet ja tiskikoneen.

Osan kaapeista asentelin kuuriin. Alakaapit ja laatikostot pääsevät osin myös uuteen palvelukseen samaan paikkaan.

Pääsin lakkaamaan kattoa ja maalailemaan seiniä. No tietysti unohtui, että mikron takaa pitää maalata, vaikka muuten se seinä jääkin kaapiston taakse - sutaisin aamulla kiireesti ennen sähkömiehen tuloa.

Vaikka asentaja-Heikki tekee suuremat sahaukset ja höyläykset pihalla, hienoa pölyä, johdonpätkiä, lastuja, suojatarroja kulkee jaloissa. Minkäs teet, kengänpohjissa kulkee tavara ja puru ulkoakin, kun ne ovat märät.

Ällistyttävää oli, miten sujuvasti ja ammattitaidolla tavara tuli sisään.
Asentaja tuli sovittuna aikana ja on ammattimies, sitä paitsi mukava tyyppi. Sähkäri on melkein tuttu, tuli heti myös. Putkipojatkin saavat kohta tiskikoneen ja hana- ja viemäriasennukset kohdilleen.

Mutta ainahan paratiisiin käärme pitää saada:
Toinen kivitaso olikin leikattu aivan väärin (kuva), liesitaso ja kivi ovat väliaikaisesti paikoillaan, kunnes uusi kivitaso saapuu. Kallis virhe, muttei meille: mitat otti HTH, ja kun tasossa ei niitä mittoja ole noudatettu, tappion kärsii kai sitten kivifirma. Mutta vielä pitää asentajientulla laittamaantaso ja liesitaso uudelleen, ja viivästys harmittaa.

Nyt pelaa hella, nyt on valot, tiskikone toimii, vettä saa. Voisi ottaa vaikka pienet sen kunniaksi - vaan kun muista, missä se Rellupullo on...

Eno, Simo-eno

2011-03-09T15:24:00.003+02:00

Eno,se vakavampi,pienikokoisempi on poissa. Se, joka oli tohtori ja professori ja ties mitä. Suvun ylpeys, oikeasti. Mutta ei ylpeä, vaan Ihminen. Se "leikkisempi" eno poistui rivistä jo kauan sitten.

Simo-eno, myöhemmin Simo vain, vaikka (omista syistäni) niin olikin aluksi vaikea sanoa. "Nero nappula"olivat omat luokkatoverit sanoneet. Tykistössä Simo palveli sodan aikana, vaikka niin lyhyt mies ei kai putkenrassiksi sopinut.
Vaatimaton herrasmies,jonka olemus huokui arvovaltaa. Jos joku on ollut kristitty, Simo sitä oli, korostelematta.

Eno piti itsensä miehenä kaikin tavoin. Ikää tuli, mikä ei estänyt oppimasta uutta,
esimerkiksi tietokoneista, tai olemasta terveen utelias. No ikäähän nyt ei niin paljon ollutkaan, saman ikäinen Simo-eno oli kuin poikani Mikko - ainakin molemmat olivat syntyneet 4. marraskuuta, mitä nyt oli 60 vuotta väliä.
(Tästä syystä en aikanaan 60-vuotispäiville ehtinytkään.)

Hassua, miten väärin lapsena Enoa ja Päivi-tätiä luin. Kenties oli niin hienot madonluvut luettu, että kylässä aina lähinnä jännitti. Ja sitten aikuisena löytyi heistä aivan toisenlaisia ihmisiä. Pikku-Markku otti aivan totena myös sellaiset äidin puheet, että kun Eno ja täti eivät saa hartaista toiveistaan huolimatta lasta, Markku voisi olla heidän lapsensa!
Maija-tyttäreni esimerkiksi sai oppia aikamoista körötystä ("körö, körö kirkkoon,...), johon eno oli kehittänyt loppuun ihan oman sovelluksen:
- Nyt tulee töyssypaikka, hiiop! Uutta Simoa alkoi oikeastaan etsiä RUK-aikana, kun pyöräilin Haminasta Kannusjärvelle mökille iltalomaksi.

Vihinen on synonyymi sanalle tarkka. Martta-mummi oli kyllä nuukuuden maailmanmestari, mutta Simo-poikansa kyllä osasi oikein lahjakkaasti kilpailla.
B-palkkaluokalla ehkä olisi ollut varaa vaikkapa sandaaleihin, mutta kun ne olivat niin hyvät, mitä nyt narulla kiinni köytetyt ja kannat vinoiksi tallatut...
Vaatimaton mökkiasu lienee kaunis ilmaisu. Autollakaan ei pröystäilty ja kerrostalokoti riitti, ja tyylikäs olikin. "Kometa" ja kaikki!

Sain useana vuonna joululahjaksi Tekniikan Maailman vuosikerran. Melkoinen lahja, jolle ihan pienenä en osannut antaa arvoa, isompana sitäkin enemmän.

Eno arvosti sitä, että minusta tuli opettaja, sanoi sen montakin kertaa.
Tämä oli tärkeää, sillä kotona olin "vain opettaja", esimerkiksi valmistumistani ei noteerattu lainkaan. (No pakko oli, kun samana päivänä menin kihloihin! Myöhemmin kyllä oikeastikin.)
Opettajiahan hekin molemmat olivat, Simo ja Päivi, samoin Eeva-täti.

Maailmaan jää isompi aukko kuin noin pienestä miehestä luulisi.
Mutta Simo vilahti sinne parempaan. Tekemättä itsestään Pietarillekaan numeroa.

Takuulla! Peräkärryn ihmeelliset seikkailut

2011-03-08T15:30:00.006+02:00

Ennen laitteet suunniteltiin kestämään ainakin kymmenen vuotta.
Huono idea: jos laite on ikuinen, uusi ei mene kaupaksi. Siis laitteiden ei oletetakaan kestävän kuin pari vuotta.
Poikkeuksia on, onneksi, joihinkin merkkeihin voi yhä luottaa, ja joitakin tavaroita vieläkin tehdään kestämään esimerkiksi turvallisuuden takia.

Autoa ostaessa sain myyntimiehen takuun: - Jos nyt vuoden aikana mitä tulee, tuo vaan meille, pojat panee kuntoon. Aika tavallinen juttu - mutta kun sitä mitä tuli, se olikin myyjien takuu, ei korjaamon. Lasku siis tuli, mutta hyvin kauniisti kohtuullistettuna ja anteeksi pyydellen, - Kun ne myyjät nyt puhuvat vaikka mitä...
Ikkuna takelteli pakkasella ja vihdoin lensi irti koko pokasta. Kivaa noin talvella.

(Tästä eteenpäin on fiktiota, jos olet viranomainen... Sillä en voisi vastuullisena tehdä näin. Enhän?)

Mikko muutti. Sain ison kuomukärryn lainaksi. Kiinni ja kytkennät kohdalleen. Enpä tarkistellut, kun aivan vähän aikaa sitten koko koukkusysteemi laitettiin osana autokauppaa. Ajoin Mikkeliin, lastasimme kaksi isoa autoa täyteen ja peräkärrin vielä täydemmäksi. Ja taas tarkastamatta ajamaan. Oli pimeää ja kura lensi.

Tankkasimme sekä miehet että auton. No Mikko sanomaan, että hänestä näytti, että
kärryssä ei ollut minkäänlaista valoa, kun ajoin ikkunan ohi. (Mikko odotti kahviossa)
Tarkastetaan: töpseli oikein kiinni, vaan ei minkään valtakunnan valoa, ei ajovaloa, vilkkua, jarruvaloa, äärivaloa.
Että siihenkö pitäisi muuttokuorma jättää?

Ajoimme Helsinkiin niin, että Mikko ajoi vaarallisen lähellä perässä, ettei vain kukaan kajauta vaunua päin. Oli pikkuisen hartiajäykkyyttä, monta tuntia vielä yölläkin "ajoin" punkassa ennen nukahtamista.

(Se muuttotavaran rahtaus asuntoon yöllä herätti naapureissa aika aggressioita. Syystä. Vaan minkäs teet? )

Tarina jatkuu niin, että aamulla passasin lähdön sopivasti kahdeksan ruuhkan jälkeen ja ajoin Lappeenrantaan pimeän kärryn kanssa. Yhtään poliisiautoa en koko LPR - Mikkeli - Helsinki - Lappeenranta-reissulla nähnyt! Mihin voi siis luottaa...

Ja takuu? Vein auton pajalle, jossa ensin naureskeltiin, etten osaa kytkeä, sitten arveltiin, että olen jollain jäämöykkyyn ajamisella repinyt johdot irti.
Ja siten tarjottiin aikaa ensi viikolle: - Jos nyt sitten katsotaan. Kyllä meillä aina kaikki on ennen luovutusta tarkastettu! (Sävy aika haastava)
Ei käynyt, oli vetotarvetta lauantaina (ylihuomenna silloin) ja aika saatiin perjantai-iltapäivään.

Oli vetokoukku asennuksineen tarkistettu. Mutta kun pojat sitten olivat laittaneet takapuskurin paikalleen, he olivat puskurin reunalla riiponeet joka ikisen johdon irti...

Oli vähän noloa - ota kahvia. No pojat laittoivat kuntoon, minä kuuntelin miesten viestiä Oslossa ja join kahvia. Ei maksanut työ, ei osat. Ja kytkennät kuulemma tämän jälkeen tarkastetaan myös, kun koko työ on tehty.

Kuvasta näkyy, että jopa vetokuulan maali on vielä paikallaan, kulumatta.

Lisäystä 14.3.
Mikon muutto jatkui viikonloppuna. Juuri korjatulla vetokoukulla lähti Mikon kaveri vetämään lainakärryä kohti Mikkeliä, Mikko tuli junalla sinne Helsingistä.
Jo ennen Mikkeliä kuski huomasi, että auto on tavattoman laiska. Ja aina kun vilkun laittoi päälle, auto piippasi vilkun tahtiin. (Piippaus kuuluu Nissanissa asiaan, selvisi huollossa.)

Mikkelissä kärry ja auto lastattiin taas oikein täyteen, pojat siivosivat kämpän ja matka jatkui Helsinkiin. Ei jaksanut auto vetää kuin hädin tuskin kahdeksaakymppiä.
Bensaa meni reilusti yli kymmenen sadalla.
Huoltsikalla pojat huomasivat, että kytkettäessä peräkärry, auton jarruvalot syttyvät puoliteholle ja lisäjarruvalo palaa koko ajan.

No kärryä ei jätetä, pojat huruttelivat Helsinkiin, roudasivat kamat sisään.
Sunnuntaiaamuna he kävivät ilman kärryä kokeilemassa Kehätiellä: auto toimi kuin sen kuuluukin toimia.

Aku ajeli sitten Lappeenrantaan sitä hiljaista kyytiä tyhjää kärryä vetäen.
Veimme kärryn yhdessä paikalleen Skinnarilaan ja sain itsekin todeta koko riemun.

Soitin juuri pajalle. Aika korjaukseen lohkesi heti huomisaamuksi.
Joo; olisi aamulla muutakin ehkä kuin viedä auto, kävellä kotiin, kävellä hakemaan auto. ...le!

Joo, aika hiilenä sitten aamulla autoa viemään. Pojat onneksi testerillä kokeilivat kytkennät, ja kas kummaa, mitään vikaa ei ollut. Hain auton ja edelleen olin sitä mieltä, että työssä on vikaa. Kaivoin oman kärryn lumesta, kävin koeajolla
Kuutostiellä ja kuinka ollakaan, kaikki pelasi kuten kuuluikin.
Siis vika tällä kertaa olikin lainakärryn sähköissä.

Jotta on minun vuoroni olla noloa poikaa siellä huollossa ensi kerralla. Asiaa ei helpota, että työtä vastaanottaa oppilaani isä...

Blaa blaa...

2011-02-23T07:12:00.002+02:00

Turhaa puhetta.

Lapsen oikeudet on hyväksytty, ratifioitu, tehty ohjaamaan lainsäädäntöä ja päätöksentekoa.
Ai niinkö? Näyttää olevan vain juhlapuhetta ja YK:n päivää.

Ilmastonsuojelu. Isoja kokouksia (joihin tullaan lentäen!), paljon puhetta.
Valtavasti tietoa päätösten tueksi. Tietoa pantavaksi syrjään. Asennetta ei syrjään tarvitse laittaakaan, kun sitä ei ole, on vain kaupallinen takoituksenmukaisuus ja oman blokin etu.

Luonto ja kestävä kehitys ovat totta vain risupartaisille fanaatikoille.
Toki me muutkin tiedämme, mitä pitäisi tehdä - niiden toisten pitäisi tehdä. Mutta kun juuri nyt pitää saada talous pyörimään ja nostaa kulutusta, kun kehitys pysähtyy, jos kasvu ei ole kolmea prosenttia. Ja kun nyt on tilausta...

Liikenneturvallisuuskin lisääntyy, jos vaadimme ihmisiltä yhä parempaa sääntöjen noudattamista, valvomme yhä uusin laittein, vaadimme turvavälineitä.
Ja samalla toisella kädellä teemme rakenteellisen ympäristön yhä vaarallisemmaksi ja hankalammaksi.

Aivan niin. Se Opintien kauppakeskushan se pitää väkisin saada.
Mitäs lasten turvallisuudesta ja työrauhasta, häiriöttömästä miljööstä koululle ja päiväkodille. Mitäs sellaisesta typerästä ylilaillisesta hokemasta kuin:
- ...ratkaisevaa on lapsen etu.

Kesämäen koulukeskus on jo nyt puristettu todella ahtaalle kaupungin pääsisääntulotien ja erittäin vilkkaan Lavolankadun väliin. Lavolankatua ruokkii
uusi läntinen sisääntulo eli Lentokentäntie. Ainoa huoltokatu, oppilaskuljetusten turvasatama on Opintie. Vaan kun se kauppakeskus tulee: jo rakennusaikainen liikenne on mahdoton, saati kauppakeskusliikenne aikanaan.

Elämänmalliakin kuluttamalla ja mooleissa maleksimista koulu voi nyt kätevästi opettaa, vaikka opetussuunnitelma vaatiikin päinvastaista, harkitsevaa kulutusta, elämänkaariajattelua, kestävää kehitystä. Mutta kun nekin ovat juhlapuheita ja kauppa on kehitystä (on toki,mutta ei edistystä).

Keskustan ulkopuolinen kauppakeskus perustuu autoiluun - jos asiakkaana kuvitellaan olevan lappeenrantalainen. Polkee ilmasto-ohjelmaa varpaille, mutta sehän on paperia vain.
Ne venäläiset ja maalaiset tulevat autolla toki muutenkin, keskustaankin, mutta aivan varmasti liikenne koulun nurkalla kasvaa, isoja tilausajobusseja myöten. Vaikka sisäänajo tulisi Prisman puolelta, Opintiestä tulee läpiajotie, huoltolikenne tunkee alueelle.
Epäilenpä koulun pihan olevan viikonloppuisin bussiparkki ja muutenkin piha-alueen läpikulku, roskaantuminen, levottomuus lisääntyvät.

Lehdessä oli kokosivun juttu. Ei kielteistä sanaa, ei vihjettäkään muista kuin myönteisistä mielipiteistä. Tänään sentään oli juttu, jossa sai sanoa olevansa huolissaan keskustan näivettymisestä. Mutta lapsista ja turvallisuudsta ei vieläkään sanaakaan - lienee lehti linjansa valinnut.

Yksi hyvä puolikin sentään on: K-ryhmä tähän tulee,ja S-monopoli murenee - ei silti, hyviä kauppoja S-ryhmällä on. Työllistävä vaikutus? Rakentaminen tehdään ulkopuolisilla ja työpaikat poistuvat keskustasta. Maan tapaan.

Luonnonarvoteesejä

2011-02-16T09:42:00.007+02:00

Joku muukin kirjoitti teesejä. Ne luettiin, maailma muuttui...

---

Kaikki mitataan ihmisen mittarilla, kuinka hyödyllistä, arvokasta, haitallista tai vahingollista mikäkin on ihmisen kannalta. Luonto sinällään ei ole arvo.

Mikä luonnon kannalta hyvä on ihmiselle paha?

Luonto, ekologisuus, kestävä kehitys ovat mantroja ja markkinointisanastoa.

Tärkeämpää on valvoa toisten tekemisiä kuin huolehtia omista luontoarvoista.
Minun tekemiseni ovat niin pieniä isossa mittakaavassa, ettei minun tarvitse muuttaa tapojani? Suomi on niin pieni tekijä maailmantaloudessa, että...

Taloudellinen etu määrittelee luontoarvojen rajat.
Se, mikä luonnossa ei ole nimenomaan kiellettyä, on markkinatalouden mielestä sallittua.

Rikas voi saastuttaa vapaasti, köyhällä ei ole varaa päästökauppaan.
Köyhä myös joutuu tyytymään huonompaan, vanhentuneeseen, luontoa tuhoavaan tekniikkaan.

Suurin osa luonnon tuhosta on tehty noudattaen maan tapaa tai voimassa olevia lupaehtoja. Lait ja säädökset tulevat usein jälkikäteen.

Lainsäädäntö luontoasioissakin noudattaa kulloistakin puoluepoliittista tarkoituksenmukaisuutta.

Luonnonarvojen nimissä täällä toteutettu voi olla haitallista muualla.

Luonnon nimissä tehty ns. kulutusta ohjaava lainsäädäntö on usein vain verorahojen keräämistä valtiolle.

Turpeen oikea paikka on suolla!

Luvat saadaan voimassa olevien lakien mukaan. Vaikka tiedetään haitallisuus, vaikka yleinen oikeustaju muuta vaatii, lupa on myönnettävä, mikäli voimassaoleva laki sitä ei estä.

Cityssä on helppo vaatia toimia muualle. Teollistuneessa maassa voi vaatia luontoarvojen kunnioitusta kehitysmaissa.

Vaikka tuotteet olisivat yhä ekologisempia, niiden yhä lisääntyvä määrä pitää tuhotason vähintään samana.

Talouden ikuisen kasvun vaatimus on pahin este luonnon hyvinvoinnille.
Tarpeettoman tuotteen raaka-ainehankinta, valmistus, rahti, jäteongelmat
ovat suurin vaara luonnolle.
Brändit, trendit ja muodit olisi maailmanlaajuisesti kiellettävä.

Korkea elintaso on huomaamaton ja useimmille tahaton tuho.

Ihmisen pitäisi ristiriitaisesti yhtä aikaa ylläpitää taloudellista kasvua lisäämällä kulutusta ja tuntea vastuuta luonnosta, ympäristöstä, kestävästä kehityksestä.

Harva tekee omaehtoisesti yhtään mitään. Harva maa tekee yhtään mitään ilman ulkoista painetta. Lait ja kansainväliset sopimukset ovat ensiarvoisen tärkeitä - mutta niissähän johtavat luonnontuhoojat eivät ole mukana.

Elintason nostaminen käy aina ennen luontoarvoja. Taloudellista hyvinvointia pidetään jopa luontoa suojelevien toimien ehtona, vasta ylijäämällä voi huoltaa luontoa.
Kehityksen hintana ollaan valmiita hyväksymään jopa luontokatastrofeja.

Luontoa suojellaan pienillä asioilla, kokonaisuuksiin ja tapahtumaketjuihin ei puututa.
Ihmiset eivät voi valita todellisesti kuin luonnon kannalta aivan mitättömiä pikkuasioita.

---

Sellaista ihan pinnistelemättä. Samankaltaisia teesilistoja voisi kirjoittaa esimerkiksi lasten tai vanhusten kohtelusta, terveydenhuollosta, koulutuspolitiikasta - melkein miltä elämän alalta vain. Sellaisia kaiken alan asiantuntijoitahan sitä taas vaaleissa etsitään.
Ei todellakaan riitä pelkkä vihreys tai se, että osaa murjaista vitsejä "vanhoista" puolueista tai yksisilmäinen yhden ryhmän etujen ajaminen.

Siskon innoittama teksti

2011-02-12T07:45:00.003+02:00

No nyt on ohjeet rukoilla homoparien kanssa. Pliisua, lällyä, arkaa - antaa tilaa olla monta mieltä, ja niitä tuomitsevia mieliähän löytyy. Ihan oikein minunkin mielestäni on, että ei kysytä tahtomisia tms., väännetä vihkimiseen päin, jos kerran kirkon kanta on mitattu sellaiseksi.

Erilaisuuden sieto on kaikille vaikeaa. Erityisen vaikeaa tuntuu olevan sukupuolisen erilaisuuden sieto. Ei mahdu erilainen kirkkoon - kumma, vaikka rakennuksena se kmisee tyhjyyttään. Onneksi sentään usko on henkilökohtainen asia, joskin ilman yhteisön tukea vaikea.

Pelottaa ajatella ns. Taivasta. Onko siellä vain sellaisia hyviksiä, jotka täällä maan päällä ovat nostaneet nokkaansa , osoittaneet muille paikan ja tuominneet.
Mikähän se on näiden hurskaiden taivaselämän agenda, enpä taida sellaista halutakaan...

(Lätsä, sarjissankari (antisankari) kertoi oman tiensä jo 70-luvulla.
Pappi katseli, - TSK! TSK!, Lätsän hoipertelua vosu kainalossa ja sanoi, että tuolla tiellä Lätsä joutuu helvettiin. No, Lätsä mietti hetken ja sanoi: - Siellä ne ovat kaveritkin!)

No olisiko se Taivas parempi, missä sitten olisi vain sateenkaariporukkaa ja muita erilaisia. On siinä Pietari-paralla seulomista.

Ikuinen yhteys - keiden kanssa, millä ehdoilla.

Minulla on se taitettu indeksi

2011-02-09T09:09:00.004+02:00

Olipa kerran vuosi, jolloin hyvissä ajoissa ennen sopimuskauden loppua sovittiin niin palkankorotukset kuin tekstikysymyksetkin ennen viimeistä yötä, ihan kirkkain päin ja ystävällisesti. Määräaikoja ei ylitetty, sopimus oli valmis jo ennen kuin edes mietittiin lakkoja tai työsulkuja.

Olipa kerran kuntatyönantaja, joka sanoi, että juuri nyt on sopiva aika nostaa
teidän ahkerien ja tarpeellisten yhteiskunnan työntekijöiden palkkoja. Ja teollisuusliitot olivat samaa mieltä. Työmarkkinajohtajat yhdessä julistivat, kuinka kuntien naisvaltaiset alat saavat yhteiskunnan rattaat pyörimään, huolehtivat koulutuksesta, hoivasta ja turvasta eli mahdollistavat kaiken ns. tuottavan työn. Ja kun kunnan alipalkattu nainen muistutti, kuinka hän oli veroäyrin rasite ja loistyöntekijä, hänet vaiennettiin ja kehuttiin saman tien valtion ja kirkon työntekijät ja vaadittiin heillekin lisää palkkaa.

Vientivetoiset alat kilvan julistivat, että nyt on aika korvata arvokas ihmistyö.
Suureen ääneen kerrottiin kokouksissa, kuinka tuottamaton työ on väärä käsite, sehän mahdollistaa kaiken muun. Solidaarisesti pantiin kerralla naispalkat ja matalapalkat kuntoon. Kukaan ei pelännyt, vaikka päänavaajana olikin kunta (kirkko,valtio):vaikka niille annettiinkin enemmän, kukaan ei käyttänyt heidän oikeutettua korotustaan pohjana omille, kovemmille vaatimuksilleen.

Ihmiset oivalsivat, että korotusprosentti tarkoittaa prosenttia järjestön koko palkkasummasta eikä oman palkan päälle tulevaa prosenttia ja niin huomattiin ns. selektiivisen palkkapolitiikan vääryys. Selväähän on, että jos jakajia on enemmän, korotus on pienempi. Luokanopettajakin hämmästyi saadessaan vuorollaan yhtä ison korotuksen kuin edellisellä vuorolla sai rehtori. Mutta eniten ihmetteli lastentarhanopettaja, hänhän saattoi tulla palkallaan toimeen.

Ja kaiken huipuksi keksittiin, että prosenttikorotus ei ole pienipalkkaiselle oikein.
Rahalla tavara ostetaan, ei prosentilla, ja niin suuripalkkaisille ja pienipalkkaisille maksettiin sama euromääräinen korotus.
Hallitusneuvottelijat innostuivat laatimaan ohjelman tuloerojen tasoittamiseksi osaksi hallitusohjelmaa.

Mutta missähän tämä maa mahtoi olla?

Lisään 25.2.
Kunta-ala sai sopimuksen ensimmäisenä.
Tuli 1% ja 0,8% järjestelyvara ja kertakorvausta esim. opettajille 140 e.
jaa että mitä se taitettu indeksi minulle poiki samaan aikaan? No, minähän saan 0,26 prosentin korotuksen!
Inflaatio oli 3 prosenttia...

Päivän lumivalitukset

2011-02-03T09:52:00.006+02:00

Enkä! En mene suihkuun, vaikka olen hiessä. Käsivarsia särkee, jalat tutisevat.
Vähän lumitöitä... 35 kolallista esimerkiksi kadun varrelta, katolta jymähtänyttä, junttaantunutta lunta. Mihin laitan? Tonttia on toki ylöspäin vaikka kuinka jäljellä, vaan kun esteeksi alkavat tulla omenapuiden ja tammen oksat.
Ja koko ajan humpsahtelee ja paukkuu lunta alas katolta, puolen tunnin päästä on taas mentävä.

Vielähän ne omat lumet. Mutta kun aura työntää solan ja autotallin täyteen (silloin harvoin kun käy). Kun pitäisi pihalle saada muutakin kuin lunta, esimerkiksi ajoittain kaksikin vierasta autoa tai maaliskuussa (Johon mennessä lumi voi vaikka tuplaantua!) keittiön purkutavara. Loiventelin luiskia, että saisin kasoja korkeammaksi siis.

Mutta jos töitä pitää valita, lumityö on oikein kivaa. On - jos on aikaa, jos on oikeat välineet ja oikeat kamppeet päällä. Mutta kun ne lumityöt tehdään usein kiireellä ja silloin,kun pitäisi jo olla muualla. Monasti esimerkiksi auto on jätettävä kapean kadun tukkeeksi, kun auravalli on poistettava, jotta auton voisi ajaa pihaan tai talliin. Monesti turvallisuus vaatii kolisemaan katolle ja heti kolaamaan tuotokset pois. Postipojalle jalehdenjakajalle on ainakin polkuset tehtävä,jaksat tai et.
Välineet? Kuka tekisi kolan, joka luistaa, johon mahtuu, joka on itse kevyt, jonka aisa kestää normaalin työn.

Näin minä. Vaan mitäs kaupunki? Lähtöraja on kai 7 cm eli meille sataa miljoona kertaa kuusi senttiä, eikä auraa kuulu. Lumi tamppaantuu kamalaksi perunapelloksi ja katu pettää tosisyviksi uriksi nuoskan tullen. Ja kun aura vihdoin tulee, sitä lunta riittää kerralla ja kiireellä kolattavaksi ihan tarpeeksi. Tulee se karhukin sitten keväällä ja tekee sellaiset paakut, että kola särkyy tai vaihtoehtoisesti nostelet paakkuja syllin ja kannat pois, kuten naapurin rouva, työkaverini.

Ja aina se lumi sataa minulle. Tässä piilee tietty oikeudenmukaisuus: minähän se lumesta nautinkin ja hiihdän. Vaikka ehkä en tänään, kuntoilua tulee tarpeeksi
lumitöistäkin.

Jotta lumi olisi ihana asia kuitenkin, kuva kertoo siitä toisesta puolesta.
On meillä aika sievä ulkoeteinen.

Kiitos pitkästä päivästä

2011-01-28T07:34:00.004+02:00

PISA. Vanhaa kulttuuria ja vino torni? 15-vuotiaisiin painottuva tutkimus menestymisestä eri oppiaineisa, missä Suomi on huippua - ja minä ope varsinkin?
Vai olisikohan kyse sittenkin Pien-Saimaasta...

Oli pitkä päivä eilen. Aloin koulussa kahdeksalta, lopetin neljältä, ryntäsin Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän kokoukseen ja sieltä suoraan PISA-tilaisuuteen.
Mikä ettei: hyvinvointiryhmässä sain läpi lasten kuulemisasioita, kaikissa alatyöryhmissä pohditaan keinoja eri ikäuokkien mielipiteen selville saamiseksi. Innosti ja jaksoin seuraavaan paikkaan: noloa olisi poissa olla, kun sentään Ympäristölautakuntaan kuulun.

PISA on edennyt. Tutkimus muuttuu vähitellen toimenpideohjelmaksi (Leader-ohjelma).
Samaan aikaan on menossa ELY-keskuksen vastaava RAVI-ohjelma, virtaustutkimuksia, ravinnemittauksia, kiintoainemittauksia.
Ja tuloksia: yllättäen (?) pohjoisosa itäisestä Pien-Saimaasta onkin pahiten fosforikuormitettu, esimerkiksi viemärin ylitulvimiset ja hulevedet ovat vain hetken piikki. Mikä kääntää syyttävän sormen kohti tehometsätaloutta, turvetta ja kohti viljelijää...

Ei. Syyllistä ei oikeasti etsitty tai saa etsiäkään. Kukin on toiminut maan tavan tai lupaehtojen puitteissa. Mutta kun jotakin tarvitsisi tehdä, tuntuu maanviljelijästä varmaan aika syyllistyneeltä, sillä 70 tilaa joutuu katselmuksiin, koulutukseen, ravinnekartoituksiin, toimenpideohjelmiin jopa. Samaan aikaan minä esimerkiksi pääsen kuin koira veräjästä - kysyin, mitä voin tehdä, ja vastaus oli, että pitää syödä lähiruokaa. Hm. Ei taida riittää - mutta ainahan voin syyllistää ja vaatia muita kuin kaupunkilaisia toimimaan...

Kritiikkiä tuli, että tutkitaan eikä tehdä. No hyvä, että tutkitaan ja sitten tehdään kunnolla!

Tiedetään paljon korjaavia toimenpiteitä. Esimerkiksi kymmenet ojat ja purot tuovat peltojen, soiden, hakkuualueiden ravinteet. Kaupungin mailla toki osa, kuntien myös, vaan menepäs vajain tiedoin yksityisen maille. Tehdään hidasteita, laskeutusaltaita, maapatoja, kosteikkoja - ajallaan. Pälvitetään ja äestetään istutusmetsä oikein, poikkirinteeseen, katkoja tehden. Puretaan (?) siltapatoa, tehdään kanavia ja pumppuja,...
Paljon on tehtykin, esimerkiksi kaupungin pahin pistekuormittaja eli Huhtiniemen rannan pumppulaitos on korjattu - mikään ei kyllä huipputulville riitä missään päin maailmaa. Ja ennen muuta, suunnitelmaa piisaa.

Projekti on pitkä, ei lopu 2013. Ja oikeastaan ei saisi edes puhua projektista, kysymys olkoon jatkuvasta prosessista. Mitä auttaisikaan puhdistaa vesi nopeasti ja jättää vettä pilaavat rakenteet korjaamatta, likaamaan uudelleen.
Mutta, kuten aina, projektille on rahaa - entä sen jälkeen?

Niin, Saimaan tila? Juuri nyt voi näyttää hyvältä, mutta älä usko silmiäsi. Vaikka levä ei "kuki" kuten talvella 08 - 09, veden fosfori- ja kiintoainearvot ovat aivan yhtä pahat.

On tietysti tärkeää matkailu, virkistyskäyttö, raakavesi. Mutta olisikohan Saimaalla arvo sinällään, Saimaana!

(Felis) Leo

2011-01-20T16:38:00.004+02:00

Suuri valkoinen metsästäjä. Kaikessa rauhassa loikoileva leijona ei aavista vaaraa lainkaan. Ei, kivääri ei laukea: olisi raukkamaista ampua, nyt otetaan pedosta mittaa painien. Alfaurokset!

Paini on rajua. Milloin on päällä leijona, milloin suuri valkoinen metsästäjä.
Vihdoin ottelu ratkeaa ja hävinneen pedon nenä joutuu metsästäjän suuhun! Leijonaa halataan ja sille kukerretaan rakkaasti ja viimein se pääsee vaarin syliin lepäämään, saattaapa se saada jopa puuroa leikkilautaselta.
Ja kas, kohta on voittajakin vaarin sylissä, esimerkiksi lukemassa tai tarkkailemassa, onko kellossa vieläkin viisari tai nuppi...

Leijona käy myös oikein mainiosti isoksi loikoilutyynyksi.

(Pieni poika näki syyskesällä oikeankin leijonan Korkeasaaressa. Vaan kun vieressä oli valkoposkihanhen poikue, mitäs leijonasta.)

Autot ja legot ja lukeminen ovat kai ykkösasoita. Mutta kyllä nallet , vauva ja leijona ovat jokapäiväisesti leikeissä mukana. Nämä pehmeät asiat konkreetisti osoittavat, että Leo ymmärtää, mitä on tosi ja mitä on leikki: vauvaa "hoidetaan", leluja syötetään ihan leikisti, ihan tyhjää lusikalla tarjoten tai maitoa tyhjästä mukista juottaen. (Tosin Leo aluksi pyrki hakemaan oikeaa maitoa jääkaapista myös leluille) Tulipa taas kerran todistettua, että pojat leikkivät nukeilla siinä kuin tytötkin.
Autot sen sijaan kyllä pörisevät, mutta niitä heitellään,nostellaan paikasta toiseen, kuljetetaan ison kuorma-auton lavalla. Ajaminen on vielä osin hakusessa.

On se ajaminen minullakin hakusessa. Helsingistä tullessa peltipoliisi välähti.
Oma moka, siitäkin huolimatta, että paikka on sellainen, että ennen se kameran alue oli vielä satasen aluetta (mitä usein ihmettelimme)ennen alkavaa kahdeksaakymppiä.
Mutta se oli ennen talvirajoituksia se.

Let it snow

2011-01-10T07:12:00.004+02:00

Turun reissu. Aika erikoinen reitti: ensin ajoimme Mikkeliin, sieltä Korsoon, edelleen Turkuun. Mikä mennessä, "uusi" auto alla, ensimmäistä kertaa ei tarvinnut sijoitella tai harkita, mahtuuko tavara mukaan, vaikka oli muuttokamaakin.
Oli kelejä taas, aivan hirmuinen tuuli alkoi Lahden kohdalla puistella, ja Aurasta eteenpäin piti ajella todella rauhallisesti pöpperössä ja vaakasuorassa tuiskussa,
opetella uutta autoa vaikeimman kautta.

Turussa on lunta enemmän kuin koskaan. Kasapäin. Kasojen alla usein auto, voin vain kuvitella, miten lumikoneen kauha kolahtaa näkymättömän auton perään. Vielä helpompi on kuvitella auton kaivamista esiin käsin ja tilapäistyövälinein: talvihan oli taas yllätys.
Pysäköintipaikkoja ei ole, on kasa ja on hanki. Lumitöihin taas ei mahdu, kun on se auto edessä. Kukin kaivaa omia kolojaan kadun laitaan ja mättää lunta toisen paikan tukkeeksi taas.

Viime talvi opetti, että isot koneet eivät kerta kaikkiaan mahdu toimimaan katujen varsilla. Niinpä töissä pyörii kokonainen pienten niveltraktoreiden ja Bobcatien armeija, joka tekee parhaansa ahtaissa väleissä. Mahtaa olla tappiota kiinteistöfirmoille: oletan, että sopimuksessa sitoudutaan vastaamaan lumitöistä, ei sovita mistään määristä siis, vaan kaikesta, oli kyse sitten katolta pudotttamisesta, jalkakäytävien hoidosta, poisviennistä,...

Lumitöitä siis tehtiin Turussakin. Yleisenä toteamuksena voisinkin sanoa, että työt tehdään näköjään sitä paremmin, mitä lännempänä ollaan!
Moottoritie oli lähes kuivaksi nuotu lähellä Turkua, vasen kaista vaarallisesti sohjossa Helsingin seudulla ja Luumäeltä lappeenrantaan oli enää kaksi kapeaa pyöräuraa ja muu tie paksussa lumessa. Oikeasti: onko idässä pienemmät tienpitomäärärahat, nytkin lumisateet painottuivat länteen, mutta idässä lumi jäi tielle. Huippuna oli oma kotikatu: kolmen viimeisen sateen lumet ovat auraamatta, ja tiedän, että jo tänään auto humpsahtaa syviin kuoppiin, kun tien pohja pettää.

Tierahoissa ainoa jakoperuste lienee liikennesuorite, so. aina korjataan, parannetaan, rakennetaan, ylläpidetään moninkertaisin rahoin ja tiheällä aikataululla Ruuhka-Suomen tiet ja muun maan tieverkko saa jäädä Herran huomaan tai ainakin odottaa vuoroaan moninkertaisen ajan.
Mitäs asutte kehätien ulkopuolella!

Taas oli reissulla hyvä nähdä mallia niistä paremmista autoilijoista. Suurin osa otti kelit ja olosuhteet oikein huomioon, mutta olipa huimia taitureita joukossa.
Ohi oli päästävä risteysalueella, ilman näkyvyyttä, paksun kinoksen tai sohjon kautta.
Yksikin taituri ohitti meidät risteyksessä jäädäkseen ajamaan edessä Alppiruususta Lappeenrantaan asti. Toinen takavalo pimeänä sumussa ja pöllyssä.
Useimmille riitti jononopeus ja se, että havaitsi edessä kaksikymmentä autoa: mitenkään ei noissa oloissa kaikkien ohi pääsisi, miksi poukkoilla ja vaarantaa kaikki.
Mutta kun jono ajaa vain yhdeksääkymppiä.

Kielileikkiä

2010-12-31T09:28:00.003+02:00

Kieli on saivartelijan paratiisi...

Kansanedutaja edustaa kansaa (mukamas). Ketä edustaakaan varakansanedustaja?
Valtionsyyttjä on syyttäjien esimies ja toimii syyttäjänä valtakunnanoikeudessa - vai syyttääkö hän valtiota, usein olisi syytä. Ketäpä syyttää varavaltakunnansyyttäjä, onko siis varavaltakuntakin olemassa?

Suomuorakas, suomu-orakas, suomuo-rakas, suo-muorakas. Yhdysmerkkiä ei säännön mukaan saa käyttää. Suolla asustaa se tuiki harvinainen suorastaskin, sen, siis suorastaan laulua on suorastaan mahdotonta kuulla!

Meillä on sukupuolenkorjausohjelmakin. Meillähän hurjan monet naiset joutuvat ammatin vuoksi vaihtamaan sukupuolta. Heistä tulee lakimiehiä, perämiehiä, sotamiehiä, virkamiehiä, kirkkoherroja jopa. Mutta voiko muka lautamiehellä olla hyvin kehttynyt povi?
Mutta työväki panee paremmaksi, eräässä Kari Frankin laulamasaa työväenlaulussa on velisiskokin: Veli, sisko kuulet tummat soitot,... Vaan minullapa on oikeasti!

Kevytmoottoripyörässä on tietysti kevyt moottori, kukapa raskasta niin hentoon vehkeeseen? Kirjanpainaja painaa kirjoja, penkinpainaja varmaan tekee penkkejä. Viemäri vie, tuomari tuo?
Joulujuhlista tunnetusti tullaan jaloin, ainakin sen vaarin pitää tulla, jonka mummo otti tilaisuudesta. Ja piti välikädessä tiukassa otteessaan. Kiikkiin vaari joutui (siis lihakoukkuun) tai ainakin pulaan (avantoon).

Homonyymeillä on kiva leikkiä. Voi on kallista, voi sanoa vain voi voi!
Emme kuitenkaan pärjää englannille: esimerkiksi "light" tarkoittaa 76 eri asiaa.
Vaan voimmehan sanalla laskee tarkoittaa ainakin kymmentä asiaa mekin.

Mutta kun nyt on uuden vuoden aatto, valaisin tinaa. Sitä ennen menin kellariin
ja valaisin otsalampulla puuhiani, kun kellarin valaisin on niin mitätön valoteholtaan.

Joulu on taas

2010-12-28T20:22:00.004+02:00

Pyhää naurua on temppelistä kuultu, pullapoikia ja pullatyttöjä jaeltu nuorille
hedelmällisyyden lisäämiseksi. Tulilla shamaani tanssii ja taikoo päivää pitemmäksi. On ryypätty oltta ja simaa. Jul-olkia on levitelty, jotta lattialle heitellyt sianluut ja muu moska eivät niin haittaisi. Aseet jätettiin ulos, jotta paini ja muu voimainkoitos pysyi rehtinä.
Kuusenlatvassa palvottiin sitä paholaisen merkkitähteä Herodeksen sotilaille.
Se paha lasten kyttääjä ja kiristäjä kävi palkitsemassa sen kiltin, yllättäen taas olimme kaikki niitä. Akka ja lapset ajettiin käytävään. Jo tapanina ryntäilimme aleen.

Tai sitten ei.

Joulu hiipi vähitellen. Siivouskin eteni hiljalleen, huone kerrallaan useina päivinä. Lahjat oli harkittu jo ajoissa. Ruokaa oli vain taas liikaa ja liian monta sorttia, vaikka sitä syötiin sukulaisten kanssa tapaninakin. Rikkaita olemme.

Joulu tuli lopullisesti Kialla Helsingistä. Tuli sieltä muitakin, mutta tuli pieni poika. Ja sitten sitä oltiin yhdessä: tärkeintä onkin, että perhe on koossa.
Ja sain sen hetkenkin, joka joulussa on minusta parasta: hyvä, uusi kirja, kissa jaloilla, täysi hiljaisuus ja jouluaamu. Yksin, mutta tietoisena muista ympärillä.

Oli niin kylmä, että potkukelkkaa ei lähdetty kokeilemaan, lumitöihin vaarin avuksi ei päästy. Epistä on se. Mutta olihan muuta järjestettävää: jääkaappimagneetit pääsivät milloin tiskikoneen, milloin kuivausrummun oveen ja taas pakastekaapin oveen.
Pukki toi 15 pikkuautoa ja rakennuspalikoita. Niitä molempia piti järjestää pöydälle, pöydän alatasolle, lattialle uskomattomalla kärsivällisyydellä. Ja pussiin, laatikkoon, pois ja taas pöydälle.

Ja päättyy joulu, vaikk´ ei kenkään sois. Sinne meni Leo Helsinkiin, ei joutanut pitempään vaaria tällä kertaa hoitaa.

Hyvä olla

2010-12-21T05:19:00.004+02:00

Hautajaiset. Paljon sukua ja ystäviä koolla. Vaikkei yhteyttä juuri pidetä, tunsin suurta yhteenkuuluvuutta. Me.
Juhlan päähenkilö oli - eikä kuolema tätä lopeta - monelle tärkeä , merkittävä, rakas. Ja puheet, muistelut niin tuttuja. Sama mies, veli, samaa paljon kuin minussa itsessäni, toivon.

Samalla matkalla annos Leoa. Pääsimme tarhan joulujuhlaan. Tiedättehän: valtavasti aikuisia, kukaan ei näe mitään,kolme ryhmää lapsia ahdettuna aivan surkeaan tilaan, aikuisten esitt...anteeksi, johtamia esityksiä. Yhteislaulua ilman säestystä.
No mitäpäs Leo, vuosi ja seitsemän kuukautta? Kun esityksessä piti kyykistyä tai taputtaa, jäbä seisoi kuin tatti ja tuijotti (- Voi, harjoituksissa Leo esitti NIIN hyvin!). Hyvää kuusi- tai kiviainesta seuraavaan suureen draamaan siis. Tulee enoonsa, jonka kommentti laulamattomuuteen aikanaan oli: - Ne sävelmät oli niin vaikeita... (Osasi vaikka mitä, ja aina oikeasta sävellajista, tarkistin usein pianolla)
Ja sitten kun lapset istuivat taas paikalleen, Leo bongasi äidin yleisön joukossa, ja kukas sitä sitten voi lasten joukossa olla, yäääääää!

Voisihan olla, että juhla olisi vaikka ulkona, joku osaisi säestää, juhla olisi ryhmä kerrallaan, lapset olisivat stressiin asti trimmattuja. Näinkin se silti on isovanhemmille aika mukava elämys. Vaikka olisikin kyse tarha-ammattilaisista - sitä paitsi, mikä elämys syntyykään siitä, että voisi neuvoa - pidimme suumme kiinni
glögin aikana Leon omassa ryhmätilassa.

On poika oppinut autoilun tärkeyden, pikkuautot ovat superjuttu. Tarhallakin täytyy päästä isojen puolelle,kun siellä on autoja. Kun kävimme Lealla kylässä, Juho-pojan miljoona autoa saivat kyytiä parkkitalossa. Toinen, isompi opittu
juttu, oli lego-palikoista rakentaminen. Enää ei ole tärkeää heittely, vaan alustalle syntyy pitkää ja korkeaa - siis mitä. Paperille syntyy jo viivaa: pyysin piirtämään kisun, ja piirsihän Leo sutun, jolle kukersi kuin kissalle.
Sanoja on taas tullut lisää, mm. voimallinen ja päätä puistaen tehostettu EN!
Anna,äiti, isi, kukka. Kuk-kuu ei enää ole kak-kaa...

Joulu tulee lasten ja lapsenlapsen mukana. Potkukelkka odottaa.
Mutta kyllä se vaarikin.

Auto

2010-12-13T08:58:00.007+02:00

Auto on miehen asia. Mutta kun se mies ei koe autoa niinkuin miehen kuuluu kokea.
Sen ei tarvitse olla sporttinen, uljaampi kuin naapurilla tai niin hyvä, että sen ominaisuuksia on ulosmitattava esimerkiksi jatkuvalla ylinopeudella, kiilaamalla, öykkäröimällä.

Auto on matkustajan ja tavaran siirtämistä varten.

Miehen asia auto on sikäli, että vuosia koin olevani tuhlaaja ja käyttäväni rahaa itseeni: kaikki auton menot, huollot, korjaukset olivat miehen asia, ja aina kun lasku oli iso, tiesin/annettiin
(- Muka, sanoo vaimo) ymmärtää, että olisi tärkeitä muitakin menoja.
Ajaminen kuitenkin oli enimmäkseen muiden asia. Tiedetään - kyse ei ollut minuun suunnatuista moitteista, oli kyse autoilun kalleudesta ja huokailuista talon lainojen ja perheen menojen kanssa.

Meillä on autonvastustajaystävä. Kaikki kunnia aatteelle - mutta kun ei ilman autoa hänenkään kuljetustarpeensa täyty. Onko jalompaa olla omistamatta ja käyttää sitten toisen omistamaa häpeällistä luonnontuhoajaa tarpeen tullen?
Tuttu pariskunta ei omista autoa. He kyllä lentävät useita kertoja vuodessa lomareissuille ja tekevät osansa luonnon tuhosta. Heillä on kyllä varaa ajaa taksilla ja lomailla, kun sitä autoa ei ole.

Olemme pattitilanteessa (siitä tämä juttu juurensa sai). Auto kävi penkalla, edessä alhaalla ruttaantuivähän muovia, ilmanohjaimia lähinnä. Mutta kun koko keula on yhtä kappaletta, korjaus tulisi noin tuplasti maksamaan sen, mitä on auton arvo.
On 70 % bonus, omavastuu 170 e - jos korjaisi vakuutuksen piikkiin, vuosimenetys olisi bonuksissa 215 e ja olisi vielä maksettava omavastuu. Lunastus? Jos vakuutusyhtiö ostaisi auton (hinta-arvio tonni), saisimme siis 1000 - 170 ja menettäisimme uuden auton bonuksista sen 215 vuodessa.
Sic: ajamme halpoja kilometrejä tekemättä mitään.

Idea olisi ostaa auto ja antaa tämä käyttöarvoltaan kelpo auto "perinnöksi".
Tätä tähdäten tänään on katsastus, on sitten vuosi aikaa rauhasa toimia ja ajella.

No se uusi, uudempi. Kumma juttu: Ritva ei olekaan sanonut, että tärkeintä ei ole, että se on punainen. Itse asiassa olemme samaa mieltä, että pitää olla käyttövarmuutta ja, viime kesän opettamana, tahdomme ilmastoinnin. Kuljetuskykyä, vetokoukkua, muunneltavuutta.
Hinta? Jos maksaa esimerkiksi 15 000 e, saa jo joko tilavan käytetyn tai uuden piukan, joka tapauksessa auton yli viideksi vuodeksi. Pikku kysymys, mistä saisi sen 15 000?

Tunnesidettä ei autoihimme ole muodostunut. Eka oli isältä peritty sporttinen Taunus 20 M TS. Oli se merkillinen ajettava: perä niin kevyt, että tasamaallakin oli vaikea lähteä liikennevaloista liukkaalla. Oli puhki ruostunut kontista jo 9 -vuotiaana, oven saranat pettivät, penkki loppuun istuttu, kolmosvaihde ei alaspäin vaihtaessa oikein totellut synkronointia. Kytkintä ei ollut koskaan painettu pohjaan asti: kun painoin, se takertui, ja poljin hyppäsi ykskaks ylös ja auto hyppäsi samalla, paikkasin etukulmaa hartaasti kiroillen...

Toinen oli Simca, tilaihme: kun takapenkit sai helpolla pois, syntyi valtava tila, luola. Simca tuhosi vetoakseleitaan, a 900 mk + työt, oli kylmä kuin jääkaappi, mutta loistava ajettava mutkaisilla teillä. Kesäauto! Joka osa nitisi ja natisi, takaikkunat putosivat syliin (lasi saranoissa liimalla kiinni - auto oli seisonut jonkin aikaa ja oli "kuivunut".

Siirryimme Lada-aikaan. Perus-Latukka, 1200. Ei lastentauteja, varma peli, lämmin.
Ainoa vika oli , että olivat parannelleet eli laittaneet ylimääräisen kalvon Bensapumppuun: ei toiminut kuumalla ilmalla, ja kone sammuili. Korjattiin, itse asiassa kaikki -87 Ladat kutsuttiin huoltoon. Tähän autoon murtauduttiin, mutta se on jutun arvoinen tarina sinällään.

Ja sitten se toinen Lada. Neuvostoliitto oli kaatunut ja laaduntarkastus samalla.
Takuuaikana vaihdettiin jos mitä, ihan uutuuttaan esimerkiksi koko jäähdyttäjä.
Oli osat huonosti paikoilleen sovitellut, oli irvistäviä saumoja, natinaa ja kitinää ja muovia. Mutta olihan viides vaihde, vähän lisäpuhtia ja oli se punainen!
Takuukorjausten jälkeen oli sekin kelpo peli.

Mutta sitten kiertelin autokauppoja taas. Kohtuuhintainen, vähän ajettu,monikäyttöinen, ei aggressiivinen Fiat Brava löytyi talvella 2000.
Takuuta oli jäljellä - syytä oli ollakin, takuuseen muka korjattiin käyntihäiriötä
noin 25 000 markalla, eikä koskaan saatu kuntoon. Vika olikin avaimissa, mutta kun asiakas valittaa turhasta, häntä ei tarvitse kuunnella. Kas kun tietokone sanoo, ettei vikaa ole, sitä ei ole, mitäs siitä, jos auto sammuu mäkien päällä,risteyksissä, rekan rinnalla ohittaessa.
Avaimet vaihdettiin ihan kulumisen takia ja kas, auto on ollut todella miellyttävä ja hyvä ajettava, on yhä. Mutta...

Tämä auto oli ojahakuinen, esimerkiksi kerran rysähti nokkaansa ruttuun ihan ilman kuljettajaa ja heti korjauksen jälkeen samaan kulmaan valui käsijarruton iso maasturi. Penkalla se kävi, kun ei vielä tajuttu, kuinka kevyt se oli. kerran poika peruutti takapuskuriin merkit ja kerran vesiliirto vei penkan puolelle.
Kerran nukahdin rattiin ja olin lähteä paremmille autoilumaille: rankan työrupeaman ja vesisateen jälkeen todella hiljainen ja lämmin (kesä) auto oli liikaa.
Ja silti: parempaa ajettavaa oikeastaan saa hakea.

Toivottavasti Brava ei kuule suunnitelmistamme. Ties mitä se tekee, jättää vaikka tielle loppuviikon Helsinginreissulla.

Lisäystä 21.12. Kirjoitin väliin kappaleen ojahakuisuudesta.
Ja tänään vietimme aamupäivän autoliikkeessä. Tallissa seisoo nyt -07-mallinen Primera-farmari, iso kuin mikä ja täynnä sähköä ja tietokonetta. Opiskellaan.

Me itsenäiset

2010-12-06T07:55:00.005+02:00

Itsenäinen, mitä se on? Aika helppoa on luetella klassikot: oma lippu, oma vaakuna, oma alue (se isänmaa), omat lait, oma armeija, oma hallinto, politiikka ja poliittinen järjestelmä, ulkopolitiikka, oma(laatuinen)kulttuuri, oma kieli, oma raha. Papukaijakin sanoo nuo sisäistämättä.

Esimerkiksi lippu: mitä vaate sinällään on, ilman tausta-arvoja? Vaakuna on taas Juhana-herttuan vaakuna Turun linnan portin päältä, haikailemmeko siis Ruotsin alle. Oma raha, euroko, vai tietyllä kansallisella uholla ja taistellen saatu markka - euronkin toki itse valitsimme. Oma kulttuuri: imemme kuin sieni läntistä elämänmallia ja olemme sanastoa myöten tietoisesti tekemässä tässäkin eroa itään.
Muutenkin meillä, niin kuin kaikkialla, suuri osa kulttuuria on yhteistä.
Olisiko itsenäisyys siis oikeastaan mahdollisuus itse tehdä valintoja?

Isänmaallisuus on paraateja ja uhoa. Ainoa hyvä isänmaallinen on armeijan käyvä, ryssää vihaava ja tosihyvä on se,joka on kaatunut sodassa? Eläminen Suomen hyväksi ei ole isänmaallista? Ohiammuttu ei olekaan sankari- eikä ollutkaan, sodan pakolla käyneet (harva sotaa, ainakaan talvisotaa halusi) olivat useankin liikkeen hampaissa vielä 70-luvulla. Nyt kun heitä on vähän, on helppo kiirehtiä heistä huolehtimista...
No takaisin on tullut, myöhemmät sukupolvethan eivät olisi pärjänneet siellä josskin.

Uhoa ja örvellystä kaljapäissään Suomi-paidassa. Tosi hieno kuva maastamme: lippu kurassa, siivoton öykkäri kähisemässä kaljabassollaan. Ruotsi-Suomi maaottelun henki.
Isänmaallisuus onkin siis toisten kansojen halventamista ja mitätöimistä?
Yksi suomalainen vastaa kymmentä... Muutenkin me olemme mestareita keksimään halventavia,stereotypisiä kuvia muista kansoista.

Suomalainen on paras - ainakin jossakin asiassa. Kaikki uutiset suomalaisista uppoavat meihin, tulkitsemme ne heikon itsetuntomme kautta. Mitähän muut ajattelevat?

Suomalainen haluaa kiivetä omaan kukoistukseensa vaikka muita kansoja polkemalla.
Onneksi meitä on vähän, emme tähän pysty kuin vitseissä ja joissakin urheilulajeissa.
Itsetunto kasvaa: me, ei siis se tero Pitkämäki, heitimme kultaa! Me, ei Kimi, ajoimme sitä formulaa.

Hyvä suomalainen? Uuden isänmaakäsitteen kannalta hyvä on se, joka käy koulunsa nopeasti, tekee työtä pitkän uran, maksaa veronsa ja tuottaa innovaatioita, säästää itse eläkkeensä ja kuluttaa mahdollisimman vähän palveluja.
Siinä sivussa hänen täytyy kuluttaa ja ylläpitää kasvua, vaikka hänen pitääkin säästää,toimia kestävän kehityksen periaattein ja suojella ympäristöä.

Mielestäni kuva todellisesta isänmaallisuudesta on toinen. Hyvä suomalainen
toki rakastaa ja kunnioittaa isänmaataan, äidinkieltään, juuriaan.
Hän on kuitenkin kosmopoliitti ja tulee toimeen muiden kanssa, tietää eikä luule ja pelkää. Opportunistin tilalle tarvisemme kansainvälisen yhteistyön tekijöitä kaikille aloille. Suomi on koti, hyvä pohja, ja hän näkemyksensä mukaan kehittää Suomea yhä paremmaksi esimerkiksi äänestämällä vakaan ja selvää ottavan harkinnan jälkeen. Kukin omalla paikallaan voi olla "hyvä", kaikki eivät ole Ahtisaaria.
Itsetunto on vahva, lähtee kotoa ja koulusta, joissa ei stereotypioita enää tarvita oman kansan identiteetin (sotamoraalin!) pönkittämiseen. Niinpä hyvä suomalainen kehittääkin koko maailmaa tasa-arvoisena, pohjana oikeudenmukaisuus eikä vain hyötynäkökohdat.
Tällainen Suomi tarvitsee turvallisuutta. Vauraushan sen luo, suomalainen työ.
Ei synny hyviä kasvuoloja, kunnon koulua ilman satsauksia, ei pysy palvelujen taso ja sosiaaliturva, eläkkeet ilman vaurautta. Aivan oikein palkitaan ne, jotka työtä tänne luovat - valitettavasti myös ne, jotka sitä täältä vaikkapa Kiinaan vievät.

Mutta pilviä näkyy. Suomi yhdessä länsimaiden (iso käsite) kanssa tulee piankin käpertymään oman ylirikkautensa suojeluun, kun köyhillä menee yhä huonommin.
Merkkejä jo on. Ja siellä kyyristelee takana tosi iso uhkakuva. Ei paljon karttaa tarvitse katsoa, kun tietää, mitä tapahtuu veden noustessa vaikka vain 10 metriä.

Erkki-sirpaleita

2010-12-02T05:48:00.005+02:00

Kuolema tulee aina väärään aikaan. Jollekulle tai kaikille.
Erkillä olisi vielä ollut halua elää, olisi vielä ollut annettavaa ja paljon odotettavissa. Merkityksetön hän ei ollut, ei itselleen, ei muille.

Eräs ensimmäisiä Erkki-muistumia on ananas. Keittiön pöydällä avattiin valtava ananaspurkki, mistä lieneekin isä sen hankkinut. Mummo potpotti, pitikö sitä nyt tuotakin, pula-aikana, mutta niin se vaan oli siinä ja maistaa sai. Taivaallista
makeaa, isoja kiekkoja. Vaan yksi mökötti, ei suostunut syömään. Vihdoin otti edes palasen.
Lähdimme siitä autolla kohti Taipalsaarta. Kun tultiin lossille ja piti nousta autosta niin kas, ananaspalahan se sieltä suusta sylkäistiin.

Oli hiljainen poika. Ei puhunut, kylläkin seurasi katseella ja osasi vaatia sanoittakin. Mutta sitten kun puhe reilusti yli kaksivuotiaana alkoi, sitä kyllä riittikin. Ja kädet tulivat mukaan. Supliikkipuheessa kai se Erkki meistä paras olikin ja varmasti olisi kauppiaana tai politiikassa ollut hyvä, jos maailmankuva olisi periksi antanut.

Olin neljäs poika. Perin viimeisenä kaikki vaatteenrytkyt. Mutta sitten Erkki älysi kasvaa ohi - äiti lohdutti, että olen kuitenkin aina vanhempi. Aika pian huomasin, että olikin hyvä asia olla "viides": sain aina uusia vaatteita, kun Erkki taas veteli ne perintörytkyt loppuun...

Pääsi Erkki Ampiaiseenkin (vappulehti). Olisimme muka laittaneet saunapataan ja tulet alle. Hah! Saunapataan kyllä, ei vettä, ei tulia, istuimme toki kannella.
Mutta jos on lukenut Perämies Pirteän ja muita upeita nuortenkirjoja, on joskus ihmissyöjäksi ruvettava. Ja kohta se syöty oli mukana taas.

Suurperheessä eivät kaikki tee samaa. Pekka oli ihan liian vanha (melkein neljä vuotta minua vanhempi), Antero puuhasi enemmän sisätouhuja. Matti, Markku, Erkki
olivat useimmiten kova kopla porukkana ainakin kesäaikaan, kun naapurien samanikäiset
jäivät kaupunkiin. Mikä tarkoitti tietysti hurjaa menoa järvellä ja metsässä, jousipyssyjä,puhallusputkia, majoja,nyrkkitussareita. Ja marjoja, kanttarelleja.
Oli projektit "Raparyöpyn" luhistamiseksi, "Pöllölän"(nuottakoppi) kaatamiseksi.
Jotain hyödyllistäkin sentään teimme. Halot, mehukeittiön raaka-ainehuolto,astianpesu sitoivat, samoin kasvi- ja mansikkamaa. Mutta jäi aikaa uida uimakouluun tai aina aikaa mennä ongelle. Ja isän tapa kiskoa makeimmasta unesta yksi poika soutajaksi omille kalareissuilleen, huh - tappoi ainakin minulta sen ison innon.

Kaupungissa rymysimme aidoilla, "tuohivarastossa" ja Oluttehtaan halkopinoissa, koripinoissa ja jääkasoissa hengenvaara usein mukana, kiipeilimme ja jopa olimme hippaa hyppyrimäen hirsillä. Talvella avannot toimivat poikamagneetteina.
Erilaiset talkkarit ja muut vastuuntuntoiset aikuiset yrittivät pysyä tahdissa, mutta poikajoukon mielikuvitus on rajaton, enkä lakkaa kummastelemasta, miten kukaan selvisi aikuiseksi. Esimerkiksi Erkki putosi useita metrejä päilleen aidalta auton puskuriin. Tikkejä ja huutoa - ja ainakin päiväksi vähän rauhoituimme?
Niitä vammoja tietysti tuli. Elävä ja helposti palautettava näky on isästä ja Erkistä paksuine varpaineen, pasuvadista tulikuumine vesineen, kaarevista saksista Nuottarannan keittiössä. Isä kyllä oppi sanomaan: - Mene Ohelalle!

Metsäheinää vähän kulottuikin, kun "kaupungin akat" olivat jättäneet risutulet sammuttamatta ja piti niitä kyteviä risuja kuljetella ja tulia tehdä. Mutta kun oluttehtaan heinävintti paloi, olimme tietysti heti syyllisiä - onneksi olimme olleet Lemillä jo pari viikkoa.

Ilkiöitä? Ei varmasti. Ajattelemattomia kyllä, ja joukossa tyhmyys tiivistyy.

Viljakaiset asettuivat elämäämme ja Erkistä tuli Iinu. Miksi - Pentiltä en voi enää kysyä.

Punainen Risti imaisi meidät kaikki kolme (Pekan jo aiemmin). Olimme ensiapuryhmässä, nuorisoryhmässä, leireillä. Monena jouluna olimme pultsarien joulujuhlassa kahvia kaatamassa ja laulamassa. Ensimmäiset ansionsa Erkki sai luultavasti laulamalla negrospirituaaleja kanssani liike- ja virkanaisille? (osasin ne kolme sointua ja toisen äänen Kumbaijaahan), Ääni Erkillä oli hyvä.

Kesät menivät uimarantatöissä niin Matilla, minulla kuin Erkilläkin.
Nuorukainen-Erkki oli parini. Kulmilla, Antti-baarissa, retkeilijöissä, missä vain.
Ja ihan oikeasti piti olla Mallelle mustasukkainen (ja päinvastoin)!

Erkki luki ääneen englanninläksyjään. Ihan oikeasti opin niin paljon huomaamattani, että lukion englanti oli helppoa ja asenne helppoudesta vaivaa vieläkin, olen joutunut kieltä käyttämään paljon.
Nerollinen ilmaus Erkin saksankielestä tapahtui Luther-kaupunkimatkalla Saksassa: ensimmäiseksi Schönefeldin kentällä mies tokaista pamautti: - Sprechen Sie Deutsch? ja kun hämmentynyt ihmispolo vastasi: - Ja, ich spreche, niin mitäpäs Erkki: - Ich spreche nicht! Toinen saksanleimaus oli saksan ylioppilaskirjoituksen Fernsehbildschirm (kuvaruutu), jonka kielineromme käänsi, siinä kun oli ihan kuin ferro eli rauta, rautalanka-aidaksi...
Erkki kävi Schaffhausenissa Sveitsissä asti jollain reissulla ja kehui tehneensä pituussukellusennätyksekseen sata metriä. Reinin virta oli uimalassa kova, ja sen kun antoi mennä: juuri ennen putousta oli verkkoaita turvana.

Kieliä, venäjää ym kirkkoslaavia se tie vei lukemaankin. No, köyhyys oli aina vieraana. Opiskelijaboksissa ei ollut aluksi edes sänkyjä. Piti tehdä opintojen ohella töitäkin, ja niin rötösherrajahdin aikana opiskelija alkoi työskennellä ylimääräisenä, tilapäisenä verotarkastajana. Yhteistyö oli poliisin kanssa hyvää ja välttämätöntä. Poliisin työ oli nopeampi tie leipään kiinni, ja niin sai kirkkoslaavi jäädä.

Aina tavatessa riitti tarinaa asiakkaista ja "merkonomeista". Keikkapoliisi hankki paremmin lisillä kuin tutkija, ja niin sitä tarinaa sitten syntyi,tulivat tutuiksi Arskat ja koulun oven läpi ajaneet moottoripyörät. Ja kädet kävivät.

Poliisimies päätyi rättimikoksi.
Kurkunpääsyöpä, keuhkosyöpä. Liian aikainen eläke. Epistä on se.
Ja raju lähtö. Onneksi sentään nopea ja ilman taimivaihetta.

Ei päässyt Erkki nauttimaan vakanssistaan Lappeenrannassa. Nyt on tilaa valita.
Mallen kanssa otamme pullon Beaujolais´ta. Vaikka on kihti.

Vähän kuvasta. Lauri-vaarin 60-vuotispäiviä (kuoli sitten syksyllä)varten piti saada hieno kuva. Pekka ja Antero halusivat nojata seinään, jolloin äiti komensi heitä eteenpäin. Ainoa, joka reagoi, oli Matti, joka pyrki suorastaan kameraan kiinni. Erkki (edessä keskellä)
työnsi koko ajan kielensä ulos, ja kun kiellettiin, imaisi alahuulensakin hampaiden taakse. Ja minä taas en enää jaksanut, sanoin sen, mutta kyllä sen toki muutenkin huomaa. Ja, tarina on tosi tai ainakin äitini sen näin dokumentoi vauvakirjassani.

Kehityksen jarru

2010-11-27T13:50:00.004+02:00

Onnitteluja satoi. Ja minun siis piti, puheista huolimatta, käydä siellä naamakirjassa kuittaamassa ja kiittämässä. Joo, ei se iso vaiva ollut, suurempi vaiva on poistaa kaikki ilmoitukset viesteistä tukkimasta suppeampaa Hotmaiia.

Kiva oli vuosia täyttää, ei vanheta toki. Sain Maijalta aika sattuvan kirjan lahjaksi: Tuomas Kyrön kirjassa Mielensäpahoittaja äijä pahoittaa mielensä kaikesta maan ja taivaan välillä, kärttyisä eläkeukko kun on. Olisiko mitään vihjettä kärttyisään blogistiin? (Ei, mutta mielleyhtymää en voi välttää.)

Olin koulutuksessa, oppimassa ympäristölainsäädäntöä, maa-aineslakia ja rakennuslakia.
Ihan hyvä koulutus, mutta minua tympii (- Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun...), että päällimmäiseksi opiksi jäi synkkä pessimismi! Käytännössä on kaikkiin hankkeisiin myönnettävä esimerkiksi ympäristölupa, mikäli hakemus täyttää ympäristöluvan ehdot.
Eli vaikka aiottu toiminta olisi yleisen oikeustajun mukaan täysin mieletön,lupa olisi myönnettävä, mikäli juuri ympäristölainsäädännön mukaista vaaraa tai haittaa ei ole. Meillä on "keissi", jossa koko kylä vastusti louhimoa, jossa lasten koulutie vaarantuu merkittävästi, jossa yrittäjä ei millään lailla tule vastaan esimerkiksi rakentamalla parin sadan metrin tienpätkää tai käyttämällä toisen louhimon kanssa samaa ajotietä, joka tuo kylän ohi, tai sovittele - olemme oikeudessa lautakuntana vastaamassa siitä, miksi lupaa ei myönnetty ja yrittäjä vielä vaatii oikeudenkäyntikulujakin lautakunnalta.

Sain hyviä sanoja ja ilmauksia vastustaa muita typeriä (mielipide) hankkeita,
esimerkiksi Opintien suunniteltua liikekeskusta. Esimerkiksi hienoista lauseista käy vaikkapa ...ei aiheudu haittaa kaavoitukselle tai alueen muulle käytölle.
Tai ...ei sovellu ympäristöönsä. Tai ...aiheuttaa tarpeetonta haittaa naapurille.
Tai ...aiheuttaa haitallista ympäristökehitystä.
Kaikki tuntuvat iskevän juuri asiaan - mikään kuitenkaan ei ole relevantti lupaa myöntäessä tai kieltäessä. Jotkut em. asiat koskevat haja-asutusaluetta, ns. suunnittelualueen rakennuslupia. Koulut ja päiväkoti taas eivät ole lain tarkoittamia naapureita, välissähän ei ole raja vaan Opintie.

Todellisuus on karu. Alueella on kaava, jossa alue on nimen omaan vähittäiskaupan alue. Jos ei rakennuslaista löydy perustetta, suunnitelma menee läpi.
Euron kiilto silmässä tontti myydään. Kauppa ryntää tekemään moolimaleksijoille uutta paratiisia (tämä toiminta ja elämänmalli jos mikä on pahin loukkaus kestävälle kehitykselle ja mm. ilmasto-ohjelmalle). Mitään eivät vaikuta kolmen koulun vanhempainyhdistysten mielipiteet, parin kaupunginosayhdistyksen mielipiteet, ilmasto-ohjelmat. Yksityisautoliikenteeseen perustuva liikenne ei ole kestävän kehityksen mukaista - tämäkin on suoraan rakennuslaissa, mutta koskee niitä haja-alueita.

Ja lapsenoikeudethan on asiapaperi, jolla voi leuhkia ja lyödä köyhiä maita, se otetaan esiin juhlapäivinä ja piilotetaan visusti, kun päätöksiä tehdään.

Ainoa todella suunnitelman kaatava asia olisi siis kaava. Ja siihen ei varmasti puututa, kaupunki saa varmasti tontista niin hyvät rahat. Ja silti panen yhä toivoni siihen, että yleinen oikeustaju ja järki ja lapsen etu (artikla 3) ovat päätöksenteossa ratkaisevia tekijöitä.

Alueella on myös uusi katusuunnitelma. Annas kun arvaan: sitä ei ole aikomustakaan toteuttaa ennen kuin kauppakeskus on valmis, ja sen jälkeen sitä ei enää kukaan
mietikään, kun kaupungilla ei ole ole rahaa tms. syystä. Eli kauppakeskuksen liikenne ja läpiajo kulkee Opintien, koulujen ja päiväkodin ainoan huoltotien kautta, sadat oppilaat jä pikkulapset jäävät jalkoihin. Vai jätetäänkö lapset autoista kaupungin sisääntuloväylän varteen tai vilkkaalla Lavolankadulla.
Suunnitelma on mittava, sisältää mm. keskikorokkkeita ja jalankulkutunneleita ym. turvallisuutta parantavia rakenteita.

Käykää Opintiellä, huomaatte kyllä, miksi en halua kauppakeskusta.
Terve menoa Karjapotille. Mutta ensin keskusta, Citykortteli mallilleen.

Kuva on Opintieltä. Vasemmalla on rakentumassa päiväkoti ja koulutalojen seiniä, oikean puolen rakennusten tilalle tulee (?) kauppakeskus, 35 000 neliötä turhan markkinoita.

EU tukee Persujen vaalityötä

2010-11-18T12:20:00.004+02:00

Taas itsestään selvää! Minä, sinä maksamme. Joku muu lainaa tai ottaa lainaa. Ja kun pankit pelastetaan, niillä on varaa maksaa korkeaa korkoa kansainvälisestä pääomasta. Pankin rahoittaja ei tappiolle jää, ottaa omansa - senhän me oikeastaan pelastamme, emme Irlantia.
Se iso, se, joka ne pankkien myöntämät lainat rahoitti, rikastui jo, riskittä, kun näki Kreikan hoitamisen.
Ja selvähän se, kärsivä pankki pitää pelastaa, sekin siis selviää kuin koira veräjästä. (Ai niin, pankinjohtajan palkkaa ei saa korottaa tai optioita maksaa, voi ressua. Viime laman jälkeen kaikki pankissa muuttui maksulliseksi, maksoimme ja maksamme siis yhä pankkituen toiseen kertaan, yhä, vaikka pankkimme jo pelastettiin.)

Ja Irlanti on syyllinen? Irlantiko se eli lainarahoilla vai olisiko se sittenkin ollut joku ihminen, yritys tai peräti saivatko yhteiskunnan palvelijatkin lisäpalkkaa?

Irlanti eli irlantilaiset siis kuurille, ei koijarit. Irlannin mukana koko euroalue maksamaan, anteeksi, vain euroalueen tavalliset veronmaksajat, pääomanhan pitää voida paksusti, että voisi investoida uuteen huijaukseen tai Kiinaan. On se kummaa, kun kansa ei ymmärrä jutun oikeudenmukaisuutta, tämän huomasi jopa pääministerimme.

Oikeudenmukaisuus todella mättää. Eikö todellakaan voi mitenkään oppia edellisistä kriiseistä. Eikö vapaassa markkinataloudessa saa säädellä holtitonta lainanantoa lainkaan tai muutenkaan puuttua taloudeen ylikuumentumiseen?. Eikö ole olemassa irlantilaista RATAa, rahoitustarkastusvirastoa, eikö pankeilla ole vakuusrahastoja, minimipääomia tms. Miten EKP valvoo euroalueen pankkeja - herää kysymys sen tarpeellisuudesta. Yleinen ongelma on myös, että taloutta seurataan tarkasti, mutta finanssitoiminta on vapaampaa, so. ongelmat ovat näkyvissä vasta kun on jo tullut housuihin.

Mitäs meistä. Mutta kun EU:ssa on todellistakin rahoitustarvetta. Vai onko esimerkiksi Romania ihan samalla viivalla? Yhä uudelleen pelastamme rikkaat tekemään yhä uuden kuprun. Kapitalistisen oikeustajun mukaan kyllä oikeastaan on niin, että juuri köyhimpien jäsenmaiden pitäisi yksin rahoittaa muiden ongelmat, rikkaan ja köyhän eronhan pitää kasvaa ja köyhien maiden tehtävä on pysyä halvan työvoiman reservaatteina?

Maksamme toki muutenkin kuin suoralla rahoituksella ja lainojen takuilla. Esimerkiksi euron heikkeneminen tuntuu hinnoissa. Paljonko se lohduttaa, että
vienti alkaa vetää paremmin, kun euro halpenee dollariin nähden? (Voihan siitä todellakin seurata, että työpaikkoja saadaan, epäilen kyllä, että Kiinan aliarvo(s)-tettu juan korjaa tämänkin edukseen.)

Maksamme vielä yhdellä, todellakin vaikuttavalla tavalla: Timo Soini saa yhä lisäpotkua opeilleen. Ihan oikeasti saa pelätä tai hurrata, vakaumuksensa mukaan.
Taitaakin olla persujen tilaama juoni.
Toinen, joka nostaa kannatustaan taas, on kokoomus! Mahdotonta, mutta totta: pääomaporukan yhteyttä kriiseihin ei suostuta näkemään.

Juttu ei ole faktaa. Onpahan oman pään jäsentelyä. Päiväkirja?

Isänpäivänä

2010-11-14T06:06:00.008+02:00

Isi, iskä, isukki, yks. Isä tuskin koskaan, vasta aikuisena saa sanoa. Tai kun äiti puhuu lapselle.
Pitkälle on tultu ainoasta saaliin hankkijasta, turvan antajasta. Konkreettinen saalis ja turva muuttuivat joskus viljaksi ja paikallaan asumiseksi, myöhemmin kotiin tuoduksi rahaksi. Mutta mies otti edelleen ensin osansa, nainen ja lapsi saivat, jos jotain jäi. Taisi jäädä päälle: jo maatalousyhteiskunnassa naisen työpanos oli valtava, vaikka naistyöpäivän arvo oli pienempi, ja kotityöhän on aina ollut naisen etuoikeus.
Oikein piti olla esimerkiksi myötäjäiset, että niistä naisistaan pääsi.
Nykyinen nainen ei toki ole tasa-arvoinen, puheista huolimatta.
Yhä mies käy ensin kaikilla yhteisillä kupeilla.

Isä joutuu olemaan naiselleen kateellinen yhdestä ja sen mukana hyvin paljosta.
Isä ei fyysisesti kanna ja synnytä, ei saa imetyskontaktia lapseen. Isyys ei synny luonnostaan? Aikamme pitää luonnollisena isän osallistumista jo odotusaikaan, syntymään,varhaislapsuuteen. Me miehet olemme kuitenkin vielä pitäisi-tasolla
ja harjoittelemassa, kenties vasta oppimassa - oikea vanhemmuus ei tule opettamalla
vaan olemalla, sitoutumalla, asenteella. Aitoudella ja ajattelematta lopulta, mutta tieto takaraivossa.

Isyyteen kannustetaan jopa lailla. Isyysloma, jopa pakollinen osuus vanhempainvapaasta, hieno juttu. (Ja taas saa kehua olleensa Lappeenrannan eka isyyslomalainen!) Eikä ole pitkä aika,kun isät häpesivät julkisella paikalla isyyttään.

Edelleen on isiä, jotka käskevät äitiä hoitamaan huutavan kakaransa. Lapsi on varas, joka vie heidän naisensa. Sama isä ei käy neuvolassa, vanhempainvartissa, vanhempainilloissa. Mutta onhan hän se "jos et tottele, kerron iskälle" ja se, jonka mukana ehkä pääsee oppimaan huonoa käytöstä lätkäpeliin, sankari, joka osaa ajaa rajoitusalueella kovempaa kuin toiset.
Mistä pääsee siihen, mikä isyydessä on olennaista: isä on, haluat tai et,se malli, miten mies toimii.

Tunteita on. Osaatko näyttää, osaatko lukea niitä?
Onko tunteita vähemmän,jos niitä ei itke ulos tai osaa kertoa.
Isyys on miehille kai enemmän toiminnan kautta tulevaa yhdessäoloa. Isähän se pelaa
pihapelit ja tekee yhdessä lumityöt ja pihahommat - kerrostalossa ei tee, mitä kerrostaloiskä puuhaa näiden tilalla?

Tulokset kertovat - ei naapurien juorut - oletko "hyvä" isä. Saan olla ylpeä lasteni saavutusten kautta, toisaalta en yletä heitä tukemaan. Tällä hetkellä on vähän outo olo: olen vähän tarpeeton vapaamatkustaja, nautiskelija. Isyys muuttuu vaariudeksi jopa puhuttelunimessä.
Toisaalta nimenomaan isänä saisin olla aivan konkreettina viimeisenä ankkurina. Yhä.
(Mihin vanhemmuus/lapsuus loppuu?)

Vaarius onkin luku sinänsä. Paras on edessä: ihan kuin omissa lapsissani, myös näissä uusissa kuvitelma on lähinnä leikki-ikäinen kulkemassa ja pällistelemässä isän/vaarin kanssa maailman ihmeitä. Ja niitähän riittää.
Nykyhetkikin on kiva, todellinen lapsenlapsi.

Vaarius on ykkösasia nyt.
Mutta ihan tosissaan tuntuu aika "isältä" tavata entisiä oppilaita, heidän vanhempiaan. Ihan kiva on edelleen kelvata. Hienoa on edes vähän tehdä tärkeää maailman lapsillekin. Ihan äijää on kelvata tarhan papaksi.
Olen aina sotkenut työn ja vapaa-ajan. Olisinko kokonainen ihminen?

Isyyttä saa juhlia. Isästä en tiedä. Isä pääsee usein niin helpolla.

(Kuva on Hämmäauteensuolta. Sehän se on osa päivänsankarin elämää myös.)

Lisäys tiistaina 16. marraskuuta
Kun osa aiaa tulee viiveellä, jälkiviisaana voi neuvoa, on, että isyys ei ole suoritettava asia. Isänä ollaan.
Saman tien tulee haukuttua laatuajat ja muut tiukasti suunnitellut ja keinotekoiset asiat, tilalle yhdessä oloa arkipäiväisesti.
Tiedetään: lapsiperheiden isät tekevät pisintä työpäivää,maksavat asuntoa ja autoa ja
elintasoa. Ja äidit!

Tahallista haitantekoa

2010-11-12T07:26:00.004+02:00

Ympäristöä tulee suojella. Siis uusi pykälä lakiin. Vetkutusta,ristiriitaista tietoa, tuhansia laitteisiin, jotka eivät välttämättä edes toimi suunnitellulla - ja luvatulla - tavalla. Juupas, eipäs, tulee laki, ei tule, pitää tehdä näin tai noin, ei koske minua,juuri minun täytyy. Hulabaloo ja lainkuuliaisen ihmisen hätä: ei hän halua tahallaan rikkoa lakia. Kuka vuoti yksipuolisesti vaatimukset liian aikaisin huijareiden työkaluiksi?

Kirkolliskokous vatuloi homoasiaa. Siinä voi olla monta päätöstä. Siunaus, rukous homoparin puolesta, kuinka vain. Mutta miten typerää: tehdään nahkapäätös eli rukous homoparin puolesta saa olla omantunnon asia, ei virkavelvollisuus. Pappi saa kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Ei se näin saa mennä. Olkoon puheesi on on tai ei ei (tämäkin on Raamatun tekstiä niin kuin se homouden oleminen Herralle kauhistuskin), jämäkkä päätös pitää tehdä.
Ja päätös koskee kaikkia, jotka ovat kirkon jäseniä, tai uudelleenkoulutukseen, virastapidättämiseen, jopa eroon on turvauduttava.
Tiedän jo monta, jotka jo tässä vaiheessa, kun on vasta päätösesitys, ovat niin pettyneitä, että eroavat tämän kummallisen seuran jäsenyydestä. Ja silti tällainen omantunnon arvostaminen yrittää palvella nimen omaan kirkon yhtenäisyyttä ja yhteyttä!
Omituista koko jutussa on, kuinka ns. tavllisille ihmisille mokoma asia on tullut niin hirmuisen isoksi omantunnon asiaksi. Onhan jokapäiväinen elämämme täynnään paljon enemmän jokaista koskettavia asioita, joissa joko toimitaan tai sitten ei toimita omantunnon, kymmenen käskyn, kirkon oppien mukaan. Mutta kun ne eivät pelota?
Ajatuksin, sanoin ja teoin olen syntiä tehnyt. Kirkko ei reagoi - eroaisinko?

Pyhäinpäivä

2010-11-07T06:22:00.005+02:00

Lehteä ei tänään tullut. Aamulla kuitenkin "pitää" lukea kahvipöydässä.
Kirja jäi yöpöydälle,enkä mennyt hakemaan ja kolisemaan hereille Ritvaa.
Sattumalta oli eilen kauniisti katetulle pyhäinpäiväpöydälle jäänyt kynttilä, sytytin sen. Ja kas kummaa, se mikä yöllä pyöritti, sai jatkoa ihan arkisessa kahvinjuonnissa.
Pyhäinpäivä ei minulle tarkoita pyhää uskonnollisessa mielessä. Kuka niin jumalinen olisi ollut - varmasti vilpitöntä pyrkimystä oikeaan kyllä tiedän monessakin, mutta kristillisyys menneissä ihmisissä ei ole se juttu. Tai hiukan onkin, kun se on kauniisti välittynyt heidän omassa elämänmallissaan ja suhtautumisessaan toisiin.

Rakkaita vainajia, niitäkin. Tärkeitä vainajia, varmasti, minuun suuresti vaikuttaneita muistuu montakin. Muoto muistaa olisi helpoimmillaan se riitti siellä haudalla, suorittamalla asian saa hoidettua niin, että siltä saa rauhan.

Muistumat ovat ihan hulluja, eivät varmasti mitenkään olennaisia. Mummo esimerkiksi jostakin syystä liittyy usein vintin oveen yläkerran vessassa Kimpisessä tai vaarista muistuu raskas oviverho tai palanut komero Kirkkokadullla tai kävelykeppi, jolla hän meitä kopisteli alas keinun päältä. Alaluokan opettaja tas muistuu punakoista poskista!

Monet entiset ovat vieläkin liian lähellä? Jostain syystä on lukko laskea itsensä piehtaroimaan omien vanhempiensa tai appivanhempiensa muistoissa kunnolla.
Näistä kyllä sitten taas osaa puhua yhdessä.

Nyt ei enää tunnu siltä, että jäi jonkun kanssa asiat selvittämättä tai en ehtinyt sanoa, mitä piti. Vaikka niin onkin. Ikää on jo sen verran, että ymmärtää itseään,
ymmärtää hyvin pitkälle sitäkin, joka ei minulle juuri nyt sano niitä tärkeitä asioita. Luulenpa, että en ollut tai ole näille minun tärkeilleni sen vaikeampi luettava.
Muistuu aina pyhäinpäivänä mieleen esimerkiksi isäni tapa kissan tai koiran kanssa vehtaamalla, sijaissilitettävällä, sanoa, kuinka kiva oli, kun olin siinä.
Taidan olla silittäjä itsekin.

Olisiko sana parempi? Miltä tuntuisi, aikuisten oikeasti? Kohde ensinnäkin häkeltyisi, kenties pikatyöstäisi itsensä kuuntelemaan sen asiankin sanan takana, jos osaisi. Puhe rakastamisesta, välittämisestä, huolesta vaatisi suunnittelua ja harjoitusta niin sanojalle kuin kuulijallekin. Mehän emme ole I love-porukkaa arkisin, ja jos olisimme, sanominen väljähtyisi.
Viesti on tärkeämpi kuin sana. Kun edes sen antaisi. Kun edes sen osaisi ottaa vastaan. (Sukuni tietää - osaako sukuun naitu ymmärtää?)

Reaktio osoittaa, että välittämisviesti on kuultu. Positiivinen reaktio on tietysti kiva, mutta muukin pitää huomata. Kun suuttuu, on ainakin huomattu.
Usein vain se suuttuminen antaa aiheen, tekosyyn toimia jopa päinvastoin kuin on toivottu, mutta useimmiten asia kyllä jää johonkin tumakkeeseen muhimaan, pikkuhiljaa kenties vaikuttamaan toivotulla tavalla.
Arvostaminen ja hyväksyminen olisi kai se viesti välittämisen ohella.

Juuri nyt sanon vahvasti ,että tupakanpoltto on lopetettava.
Mutta enpä sano ääneen. Viesti on kyllä välitetty.

(Tupakka vei ainakin minun vaarini, terveen ja itsestään aina huolehtineen, sekä appiukkoni, samoin hyväkuntoisen miehen aivan liian nuorina. Ja on niittämässä nyt omaakin sukupolvea!)

Niin. Yöllä pyörittää. Onhan valvottukin, oli kiva nenäpäivägaala.
Enemmän kuin kuolleet, pyörittää juuri nyt syöpä. Tai oikeastaan ihan lapsuuden ja nuoruuden asiat, kivatkin tekemiset. Ja aina peilaa itseensä, miettii omaa samalla, pohtii jopa jäljellä olevaa aikaa: en minä jouda vielä!.

Ei varmaan loukkaa vainajia, jos elävä on mielessä.

(Kuvassa on äitini)

Huipulla

2010-11-03T12:49:00.003+02:00

Tarhan pappa on pedakoomisen uran huippu: joko osaat olla lasten kanssa - tai sitten et. Muutenhan tuossa open uralla ei juuri etenemään päässytkään.
Harvalle riittää rehtorinpaikkoja (Minun olisi (?) se Hovinpellon koulu, jonka piti alkaa -85).

Toinen vaihtoehto olisi lisäpätevyyden kautta saatu "yleneminen" yläkoulun puolelle.
Oikein en halunnut murkkuikäisten tunneille pitämään esimerkiksi neljä kertaa täsmälleen samaa tuntia.

Hallintoon, siis irti luokasta, harva haluaa, sitä paitsi lääninhallituksen kouluosastot ovat menneen ajan lumia ja virastossakaan ei monta tarvita.
Niinpä niitä hyviä opettajia jääkin riviin tekemään sitä varsinaista opetusta ja kasvatusta. Hyvä niin. Urakehitys on määrävuosikorotuksia ja ikälisiä, eikä lisäpätevyys olennaisesti näy rahana. Palkka on mitä on, ns. sosiaalista palkkaa, sitä, mihin yhteiskunta opettajan rankinglistalla sijoittaa muualla kuin juhlapuheissa. Eipä ole kumma, että opettajankoulutus johtaa usein vaikka kirjaesittelijäksi tai jonkin järjestön toiminnanjohtajaksi.
Naisen palkka, kakkoshuoltajan palkka, kutsumustyöntekijän palkka?

Pääseehän sitä toki muuallekin opettamaan. Itselle sattui kivasti: olen saanut olla aineopettajana silloisessa päällystöopistossa. Samoin kesätyö rannalla antoi yhden lukuvuoden lisäleipää aikuisten uimakoulun opettajana Työväenopistossa.
Ja vapaaehtoistyössäkin olen aika usein kouluttajana, useimmiten jopa koulussa.

Kun olet hyvä työntekijä, työnantajalla tulee houkutus sijoittaa sinut esimiestehtäviin. Oletus on, että olet hyvä myös esimiehenä.
Mutta kun se ei näin mene. Se hyvä työntekijä hyvin tunnollisena tekee itse, ei vaadi muilta samaa. Hän valvoo toisen työt, mutta korjaa itse, tekee itse urakan valmiiksi. On tietysti sitten väsynyt, stressaantunut ja vittumainen ja huono esimies tai vaihtoehtoisesti kusetettava lepsu. Ja pitäisi ne tilaukset, kirjanpito, kokoukset, ihmissuhdeasiat,työmääräykset ja se työnjohtokin tehdä.

Kaikissa isoissa organisaatioissa näitä esimiesasemassa olevia piisaa.
Työnantaja ei oikein voi heitä syrjäyttääkään, monestakaan syystä. Niinpä tehdään sivuraide, jolle tämä huono esimies tyrkätään tekemään jotakin näennäisesti tärkeää,
so. syrjäytetään kunniallisesti tekemästä vahinkoa.

Tämän ilmiöon oikein saanut nimenkin, se on Peterin periaate. Jos vähän kurkistat esimerkiksi kaupungin virkanimikkeiden taakse, saatat löytää helposti tällaisia viranhaltijoita. Muitakin sivuraidesyitä on: alkoholin työtä haittaava käyttö, oman työn estävä pysyvä sairaus, kuntaliitosten virkasijoittelut, urheilijoiden palkitseminen hyvillä paikoilla, töiden tettäminen projekteina,...

Kuva on miehestä,joka on taatusti huipulla, mutta silti pyrkii aina vaan ylöspäin.

Markkinahintaan

2010-10-28T15:30:00.005+03:00

Valtio bulvaaninaan Senaattikiinteistot haluaa myydä Konnunsuon, myydä markkinahintaan. Missään nimessä se ei vuokraa. Hieno perustelu lehdessä: - Kunnat ne pakolaiskeskuksen järjestävät.
Hinta ei ole halpa.
Ostaja olisi esimerkiksi Lappeenrannan kaupunki, joka haluaisi sijoittaa sinne Pakolaiskeskuksen. Mitä järkeä tässä olisi - valtio myy valtion toimintaa varten,
rahaa siirretään taskusta toiseen, ja kuten tiedetään, aina rippeitä putoilee matkalla. Eikä vankilan kunnostaminen siviilikäyttöön ole myöskään ilmaista.
Ihan samankaltainen ajatus on Immolan varuskunnan myyntiaikeissa Imatralla.

Samankaltaista viisautta on erilaisten etuuksien korottaminen niin, että ne samalla joutuvat verolle. Asiakas ei hyödy mitään - kuka siis hyötyy?
Perii kaupunkikin vuokria omilta toimijoiltaan omista kiinteistöistään, maksattaa sähkölaskuja ym. Toiminta-avustuksia myönnetään järjestöille , kas kummaa, juuri vuokran verran.

Olen hiljaa mielessäni ajatellut, että on kyse siitä, että erilaiset toimijat, vaikkapa Kela tai Senaattikiinteistöt tai kaupungin toimialat ovat tulosvastuullisia.
Oma tulos näyttää hyvältä - mitä väliä muiden tuloksella, mitä väliä
kokonaisedullisuudella?

Oikeusistuimia organisoidaan taloudellisemmiksi, verkkoa harvennetaan, lautamiehiä vähennetään. Poiisin virkoja sijoitellaan järkevästi euro konsulttina, järjettömästi palvelujen toimivuuden ja ihmisten kannalta. Hälytyskeskukset keskitetään - nytkään ei varmasti kaukana oleva keskus osaa neuvoa pelastajaa oikeaan paikkaan, vain kiinteistöillä on osoite (Itsekin olen pyytänyt kopteria Gamajotnjalmeluoppaliin, eipä tiennyt Rovaniemen keskus, missä se oli, onneksi tiesin itse.).
Ja tässä tilanteessa kaikki oikeusportaat pohtivat, kuka valehteli ja miten dopingasiassa! Suunnatonta tuhlausta. Toki lain noudattaminen kuuluu urheiluunkin, mutta onko tämä asia todella sen arvoinen, että oikeat isot asiat viivästyvätja tuhlataan valtavasti yhteiskunnan varoja mokomaan.
Puhumattakaan julkisuuden määrästä. Mielestäni doping kuuluu rahoittajien (esim. Veikkaus tai Opetusministeriö) ja urheilun itsensä hoidettaviin asioihin. Kenkää käyttäjälle, apurahat pois siltä porukalta, joka ei kuria pidä.

Vaikka oikeastaanhan tiedänkin, mistä on kyse: koko maailmahan toimii siksi niin hullusti, että Markku saisi olla blogissaan viisas ja näyttää asioiden naurettavuuden. Kyllä vain, oikeastaan olen jo kauan huomannut, että blogi on kuin pakina, olen aina oikeassa, eikä koskaan tarvitse esittää vaihtoehtoista, parempaa ratkaisua mihinkään.

Ja kun oikeasti on mielestään oikeassa, kukaan ei kommentoi: olenpa odotellut esimerkiksi homojuttuun isoa ryöppyä,vaan eipä näy.

R.I.P. osuuskauppa-aate

2010-10-22T05:59:00.004+03:00

Osuuskauppa. Peruselintarvikkeita, välttämättömyystavaroita kohtuullisella hinnalla. Asiakkaat itse omistajina ja päättäjinä. Luotto vähävaraiseenkin asiakkaaseen. Asiakas on sitoutunut omaan kauppaansa, osuuskauppa on sitoutunut asiakkaaseensa. Aatteen paloa.

Kauppa kehittyy, kauppa oppii kasvun ajatuksen. Tärkeintä ei olekaan enää vähävaraisen jäsenen turvattu elämä. Tärkeintä on kasvu ja markkinaosuus.
Kauppa muuttuu marketiksi, tavarataloksi, lähikaupat poistuvat. Oli sitten pellervolaista tai punaista. Ai mikä aate?

Samaan aikaan jäsenistönkin muuttuu, vaurastuu, oppii vaatimaan. Yhteiskunta ympärillä ei tarvitse enää suuria ismejäkään, hyvinvointi koskee suurinta osaa.
Jäsentarjoukset muuttuvat hautausavusta, häälahjasta, käyttötavarasta yhä enemmän ylellliseksi - konkreettisimmillaan 70-luvun alussa täkkejä,televisiota,pölynimuria seurasikin sitten 24-karaatin kullalla päällystetty kristallikruunu siinä työväen osuusliikkeessä.

Jäsenyys ei enää tarkoitakaan muuta kuin pakollista bonuskorttia. Kaikkien kauppaketjujen kortti on oltava. Etukortti - kenen etu lopulta, korttiostoksia seuraamalla sinusta tiedetään paljon. Jäsentäkään ei kutsuta enää jäseneksi vaan esimerkiksi asiakasomistajaksi, etukorttiasiakkaaksi. Plussaa,ykkösbonusta, bonusta, jäsentarjouksia.

Hallinto on yhä muumio menneiltä ajoilta. Yhä on edustajistovaalit, jotka eivät kiinnosta. Mistä edustajisto päättää, mistä se osaa päättää? Enää ei näperretä kylän asioiden parissa,nyt pitäisi puhua valtakunnan mitassa ja olla jakamasa markkinaosuuksia.

Punapääoma meni kortsuina ja sinkkiämpäreinä? Elanto porvaristui. Paikallisosuuskaupat, kuten Onni ja Yhtymä, liityivät isoiksi. E-liike muuttui Euromarketeiksi jo ennen euron tuloa. Ja missä on Euromarket? Mikä on se kauppa, mihin se aatteellinen mieluummin rahan laittaa?

Suomen Lähikauppa oy ajaa Euromarketit alas ja keskittää lähimyymälöihin. Kas kun väestö vanhenee, se ei muka jaksa mennä kaupunkien ulkopuolelle isoihin liikkeisiin.
Ainakin Lappeenrannassa ajatus on täysin tuulesta temmattu: Euromarket pursusi asiakkaita, venäläisiä aivan valtakunnan ykkösvauhtia, mutta myös niitä uskollisia omia onnilaisia. Alko ja apteekki toivat valtavan synergiaedun lisäksi.

Mitä keksi Euromarket? Tietoisesti nuipistettiin muu valikoima kuin ihan päivittäistavara surkeaksi, ajettiin asiakkaat siis muualle. Alko ei kauan tätä katsellut, siirtyi toisen ketjun marketin kylkeen. Jopa sopiikin siis lopettaa Euromarketit, eikä vain yhtä, vaan molemmat!

Se tilalle tuleva - mahtaako tulla - lähikauppa, olkoon se sitten Valintatalo tai Siwa, ei mitenkään kilpaile hinnalla. Lisäksi sieltä ei saa muuta kuin sen päivittäistavaran. Terve menoa siis sinne, missä on kaikkea ja halvemmalla, meillä siis S-ryhmän korkeatasoisiin myymälöihin. Käsittämätön strategia ainakin täällä! Keskittyminen S-ryhmään näkyy ja kuuluu niin kaupassa,ravintola-alalla kuin liikenneasemissakin.
Kyllä se iso osaa myös pompottaa kunnallispolitiikassakin jo monessa paikasa. Miten monta kaupunkikeskustaa on S-liikkeen peukalon alla?

Ilmasto-ohjelmien takia olisi tietysti hyvä, että palvelu olisi kävelymatkan päässä.
Näkisi vaan.

Ihan vaan kuriositeettina haluaisin tietää, mitä SIWA tarkoittaa. Onko se sinivalkoista (kaupan kylttien väri), vai onko se, näin epäilen, siitymävaihe (ennen lopettamista)? Vai onko se vain siwa, yhtä nerollinen ei mitään-nimi kuin esimerkiksi Itella?

Lähikauppa vain elintarvikkeita varten tarkoittaa erikoisliikkeitä muuhun kaupantekoon. Kammottava ajatus, että pitäisi ostaa yhä kallimmalla yhä
enemmän brändejä ja tuotemerkkejä ja vielä alistua poukkoilemaan shoppailijana yhä pienempien ostosten takia erikoisliikkeisiin. Nyt kunnon marketista saa kerralla kaiken. Nostalgian kaipuuta?

No mihinkäs se Markku ne euronsa sitten ryhtyy laittamaan? Tuskin viitsin mennä päiväkävelylle sinne hehtaariprismaan. Tuskin lähden ostamaan kalliimmalla siitä lähikaupasta yhtä kaukaa, kun tähän kauppaan ei enää liity muuta aatetta kuin se ääni osuuskaupan vaaleissa. Olen vähän koditon, City-market ei ainakaan vielä tunnu omalta. Mutta nyt olisi sittarin oiva aika iskeä ja oikeasti tehdä itsensä
työväen osuuskaupan uskollisten kaupaksi. Saivat jo alkon, taitavat olla tyytyväisiä.

Homonyymi, homogeeninen, Homo Sapiens?

2010-10-17T07:11:00.006+03:00

Se taituri osaa lentää mihin suuntaan tahansa. Se iskee kyntensä ja koukkuleukansa esimerkiksi kärpäseen ja herkuttelee sillä. Se on liian iso ollakseen aah ja ooh, mutta komea se on, kirjava, välkkyväsiipinen ilmojen ritari.
Kerran näin, kun se nappasi ampiaisen - mutta tämä oli huonosti kiinni, taivutti peränsä ja sai kuin saikin tuikatuksi pää- ja niskapanssarien väliin myrkkyä. Siinä se pihapöydällä hitaasti kuoli, mutta niin kuoli saaliskin.

Veden äärellä se on kaikkein yleisin, se kun munii veteen ja elää toukkavaiheensa hirveänä petona vedessä. Loppukesän poutapäivänä voit nähdä kymmeniä kerralla.

Sudenkorentohan se. Mutta tarvitsen hänestä nyt vain nimen.
Minkä ihmeen suden? Varmaan tämä on suven korento oikeasti. Suvi suven tai suen, susi suden tai suen, jooko, ja eläinihmiset nimesivät yleiskielen mukaan? Tämäkin ajatus sisältää virhemahdollisuuden: suvihan "oikeasti", so. ennen vanhaan, tarkoitti keskellä pakkaskautta olevaa suojasääjaksoa, eikä toki mitään korentoa näkynyt (jos ei lumikorennon toukkia).

Nyt en enää tarvitse edes nimeä. Sehän oli vain johdantona eräille kummallisille mielleyhtymille. Jos jokin on homo-, se tarkoittaa, että on samanlainen, homo taas tarkoittaa ihmistä, siis oikeasti?
Homo on kuitenkin herkullinen haukkumasana, homofobiaan voi kätkeä omia pelkojaan omasta homoustaipumuksista, tuomitsemalla toiset voi peittää omat (muutkin) vikansa
(en nyt sanonut homoutta viaksi). Homo on kaikin muinkin tavoin huono ihminen? Homous antaa sen viimeisen tekosyyn tehdä, olla tekemättä jotakin (vaikka erota kirkosta).

Homo on luvallinen pelon kohde ja pelko pitää piilottaa halveksuntaan. Homo on luvallisempi kohde kuin mustalainen, mamu tai muslimi, toki, ja kaikkien tulee olla samaa mieltä tai sitten: - Olisikohan tuokin vähän homo... Itseään vahvistava ympyrä!
Niin, vähän homo, missä on homon ja heteron raja - siinä, missä oma pelko alkaa?
Kaikissa meissä asuu pikkuisen tai enemmän homoa.
Rajaa heteron ja homon välillä ei selvennä se, että taipumus pitää kätkeä itseltäänkin, opittu asenne ja oletettu toisten mielipide tulee helposti omaksi mielipiteeksi, uskaltamatta edes pohtia ja tutkia itseään.

Onko mahdoton ajatus hyväksyä homous taipumukseksi, sisäänrakennetuksi, ominaisuudeksi. Miksi on paljon helpompi väittää sitä joko sairaudeksi tai tietoiseksi valinnaksi, so. hoidettavissa olevaksi tai synniksi.
Laki sentään muuttui, homous ei enää ole rikos. Aika veikeä asenne KD:lla: saat olla homo, kunhan et toimi kuin homo...

Kyllä. Itsekin olen käynyt oikeasti ihmettelemässä homoa, kauhistellut.
Nyt kai osaisin sanoa ei kiitos, en lyödä. Kai. Uhkana en kyllä ole koskaan häntä kokenut, ei se homo sen enempää kai saalista kuin heterokaan, enkä minä naisiakaan pelkää. (Heteromieshän ajattelee seksiä kolmen sekunnin välein, homo kai koko ajan?)

Hetero "saa" korostaa ominaisuuksiaan esimerkiksi meikkaamalla, seksikkäällä pukeutumisella, flirtillä. Aika paljon mukavampaa on monissa paikoissa, esimekiksi töissä, jos ilmassa on sopivasti vipinää.
Mitähän ns. normaali yhteisö pitäisi homouden korostamisesta - miten minä itse suhtautuisin?

On niin helppo hurskastella, kun ihan lähellä ei ole pakkoa suhtautua.
Eikä ole kuvaa näyttää...
----------------------
Lisää pukkaa,kun siellä täälä kuulee viisasta puhetta. Kirjoitan tätä 26.10. aamulla.

Suhtautuminen homouteen voi vaihtua, kun avaa uusia näkökulmia asiaan. Esimerkiksi voisi tarkastella asiaa yhteiskunnan kannalta. On viisasta yhteiskuntapolitiikkaa,jos parisuhteet rekisteröidään, olkoon kyse homoista tai heteroista. Perhe on hallintayksikkönä kätevä, vakaa perhe myös toimii talousvastuullisena yksikkönä ja mm. huolehtii pitkälti jäsentensä turvallisuudesta ja hoivasta. Rekisteröityä suhdetta ei niin vain katkota, so. vapaana huiskavia saalistajia on aina vähemmän, mm. AIDS (joka ennen oli muka vain homojen tauti!)ei ole yhtä iso uhka. Rekisteröinnti kyllä voisi olla puhtaasti viranomaisten hallussa, niinhän minutkin on vihitty pakanan kanssa. Ja siunauksen sain, saakoon homokin.

Toinen näkökulma on tietysti kirkon kanta. Totta kai on hyväksyttävä tietty moraali ja vanhakantaisuus, se kuuluu toimenkuvaan. Mutta kirkon on 1. Luotava kantansa (kirkolliskokouksessa) 2. Sitoutettava mm. pappinsa tähän kantaan ja annettava kenkää niille, jotka eivät sitä noudata
3. Luovuttava valtionkirkon asemasta, mikäli kanta on toinen kuin yhteiskunnan eduskunnan kautta ilmaistu kanta 4. Joka tapauksessa varauduttava jäsenmäärän laskuun, sillä aina on olemassa se toinen oikea kanta.

Kolmas näkökulma on se omien asenteiden näkökulma. Mikäs siinä. Mutta mihin se näkökulma perustuu? Havaitse, totea, hyväksy erilaisuus, suhtaudu normaalisti on ns.oikea ketju, mutta sen voi helposti kääntää negatiiviseksikin, esimerkiksi pelkojen (joita ei ole käsitelty) avulla.

Tärkein näkökulma on viimeisenä. Ihan pohjimmiltaan on kysymys yksilönvapaudesta ja tasa-arvosta, ja tässä mielessä ainoa oikea ratkaisu on antaa kaikki samat palvelut niin homolle kuin heterollekin. Ja normaali suhtautuminen kaupan päälle ja pulinat pois.

On se niin EKOA

2010-10-06T08:08:00.006+03:00

Eko on hyvin markkinoitu sana. Samanlainen kuin "Kestävä kehitys", jonka KEPUn puoluepolitiikka pilasi. Kun asia on eko, bio, luomu, se on oikein, kannatettavaa, jopa pakollistettavaa. Tutkimatta, vastaan sanomatta se on niin eko. On se niin vihreää...

Ilmastonmuutos on kai nyt sitten hyväksytty tosiasiaksi? Ainakin se ohjaa lainsäädäntöä. Laaditaan ohjelmia, jotka koskevat rajusti ns. kuluttajaa.
Otetaan esimerkiksi käyttöön 95E10-bensiini. Mikä on se lopullinen tulos?

Varmasti maksan enemmän kuin nyt, koska joudun käyttämään 98-bensiiniä. Tämähän on aina se ykköstavoite?
Säästääkö llmastoa, kun ne kymppibensaa käyttävät autot kuluttavat huomattavasti enemmän tätä uutta bensiiniä kuin sitä entistä? Tuotetaanko todella kaikki biobensa
ilman uhkaa ravinnontuotannolle? Ovatko prosessit puhtaat? Mitä kaikenmaailman bioraaka-aineen (jäte, puu,...) rahtaaminen uusille tuotantolaitoksille maksaa? Kotimaisuus - ja millä hinnalla? Lahoava puu metsässä purkaisi hitaasti hiilensä ilmaan, nyt se tarjotaan ilmakehälle nopeana lisäherkkuna.

Autokanta Suomessa on vanhaa. Onko tarkoitus uudistaa esimerkiksi näin, "vapaaehtoisella pakolla" neuvoa hankkimaan uusi auto, joka kykenee käyttämään uutta polttoainetta.
Vähän ontuvaa on tämäkin: useat merkit ilmoittavat, että uusi polttoaine käy valmistusvuodesta riippumatta, toisaalta eräisiin uusiinkaan autoihin se ei käy.

Yritys on hyvä ja näyttävä. Fossiiliset polttoaineet ovat loppumassa, eikä niiden
uusiutumista näköpiirissä olevana aikana tapahdu. Mutta oikeampaa olisi tutkia kokonaan uutta moottoria polttomoottorin tilalle. Ja vielä oikeampaa olisi vähentää liikkumista ja liikkumisen tarvetta konevoimalla.

Aivan samaa ihmeellistä ekoa näen biovoimaloissa. Siellä ne rankakasat ja kantokasat makoilevat metsissä ympäri vuoden kaiken maailman tuholaisten munintakeskuksina (Runkopuuhan pitää poista juhannukseen mennessä.).
Koko kasa on myös pois luonnon omasta kierrosta, metsää pitää siis lannoittaa.
Kuormauskone lastaa ja rekka poikineen kiitää ja kuluttaa sitä ekopolttoainetta keräillessään kasoja: eihän toki voimaloita joka nurkalle mahdu, kenties 7 koko maahan? Surkuhupaisaa on jätteen rahtaus ympäri maata: arvatenkin logistiikka ei ole yhtenäistä, vaan eri suuntiin menevät, eri yksityisten voimaloiden yksityiset rekat hakevat toistensakin alueilta.

Oma lukunsa on sitten se turve. Suo, siis rahkasammalsuo, ei sarasuo, on hiilinielu.
Poltapa turve, vapautat hetkessä hiilidioksidin lisäämään ongelmia (ja samalla hirmuiset hiukkaspäästöt). Mutta kun se kotimaisuus, riippumattomuus vaatii turvetta?

Siirryn keinutuoliin. Keinuvaan liikkeeseen saa kaiketi kytkettyä jonkinlaisen dynamon, jolla valaisen lukemistani.

Tämän jutun pontimena on se suuri säästö, minkä saan ilmalämpöpumpusta. Joo, noin 75euroa vuodessa näytti tulleen: ihan varmasti en pumpun elinkaaren aikana saa sen hintaa takaisin. Lisäksi selvisi, että valmistajat rahastavat aivan törkeästi
osilla. Hiilisuodatin, hajunsyöjä siis, kuten myös allergiasuodatin pitää vaihtaa kerran vuodessa: 49 e ja 31 e, säästö ei kohdistu ainakaan minuun, kenties sitten ilmastoon. (Vaan oli se helteellä upea!)

Lisåilen tässä 20.10.aamulla.
Palmuöljystä oli hieno ohjelma jossakin ajankohtaispätkässä.
Aika kovaa tekstiä: monituhatkertainen hiilijalanjälki syntyy "siellä", kun aarniometsä raivataan pelloksi. Jos taas peltomaa otetaan pois ruoantuotannolta, siirty esimerkiksi riisinviljely suosademetsiin, jotka tuhoutuvat.
Maiden omistusolot ovat usein täysin selvimättä.
Hmm. Melko hienosti ohjelmassa sanottiin, että kun pohjoisessa on niin EKOA, siellä etelässä tuhotaan ilmasto.
Hei, taas löytyy se syyllinen! Sehän on se köyhin kehtysmaan ihminen!

Repovedellä taas

2010-10-04T05:09:00.005+03:00

Aamu. Se oma aika. Lehti tuli jo kymmentä yli viisi, ristikko oli helppo ja vei vain kaksikymmentä minuuttia. Tervon Koljattia ehti lukemaan.
Ja hiljalleen aloin etsiä kamaa kasaaan.

Luvassa oli pilvipoutaa, sadevaatetta en käy rahtaamaan. Istuinsuojat olivat jo repussa, yllätys,samoin tulitikut ja pari sytytyspalaa. Kiikarit - emme mene kallioille, akillesjänne vihoittelee. Kuivaa vaatetta vaelluksen jälkeen voisi ottaa autoon, enpä taida viitsiä.

Keitin suppilosopan termokseen valmiiksi. Aloin tehdä voileipiä. Ruoka ei tällä retkellä lopu, pakkasin vielä grillimakkarapaketin mukan.
Kahvipuruja mittailin kuuden kupin annospusseiksi mukaan: jos jotakin Repovedellä tehdään, ainakin nokipannukahvit! Ehdin tankkaamaankin.

Kuiva oli tie ja ajoittain jopa aurinko paistoi ja ihan piti saada arskat päähän.
Ruska ilotulitteli. Eihän Suomessa oikeasti ole haapoja näin paljon!
Kotoa on 96,4 km Tervajärvelle,jonne auto kivasti mahtui, kauniista ilmasta huolimatta.

Tervajärveltä on vajaa kilometri ensimmäiselle, Talas-nimiselle tulipisteelle.
Katselimme hienoksi värjäytyneitä vanamon lehtiä, ihan kuin vanamo yrittäisi toistaa kukkiensa värejä.
Matka jatkuu samanikäisten, istutettujen, huonostikasvaneiden ja oksaisten nuorten mäntyjen välissä kunnes sinut pysäyttää metsänhaltija itse, upea pahka, joka tietyistä kulmista on selvääkin selvempi pää. (kuva)

Polku on helppoa. Kierrämme kallionuloketta, jonka alla voisi sadettakin pitää, joku on tuliakin sinne viritellyt. Kohta olemmekin jo Määkijässä.
Määkijään on rakennettu upea kota. Tänne varmaan pääsee talvella sekä maitse että vesitse (Kapiavesi on samaa kuin Lapinsalmellakin), mutta kota on vielä avaamaton.
Eipä haittaa, uusia ulkotulisijoja olisi vapaanakin, mutta menemme nokipannukahvin keittoon erään perheen kanssa samoille tulille. Ihana nelivuotias jaksa kertoa ja lärpättää. Kahvinkeitto onnistui oikein näytösluontoisesti ja kahvi ja leivät menivät aika liukkaasti alas.

Perhe kertoi kulkeneensa "supistetun Ketunlenkin" ja antoi vihjeen ihan tuossa niemen takana odottavasta omatoimilossista. No se oli nähtävä - meni reittisuunnitelma saman tien uusiksi. Muutaman sadan metrin päässä olikin viitta Ketunlossille.
Polku oli tosi helppo. Kuljimme keskellä palanutta harvennusmetsää.
Oliko kulotettu vai luonnonpalo? Rungot olivat alhaalta nokiset ja hiiltyneet, mutta
joissakin latvoissa oli kuin olikin elävä tupsu. Koko maiseman yllä oli utuinen olo ja maailma oli mystisen harmaa.

Lossi osoittautui itse muovitetusta vaijerista vedettäväksi. Se kantoi kenties kuusi aikuista. Ylitimme Kapiaveden, matkaa oli pari sataa metriä. Vastarannallla oli sitten Lapinsalmen parkkipaikka, mutta me kurvasimme riippusillalle ja takaisin Aarnikotkan puistoon.

No se jalka sanoi, että menemme takaisin Määkijään rantaa pitkin ja samoja tuloreittejä Tervajärvelle. Niinpä emme jääneet Lapinsalmelle, vaan isoa kuusta ihailtuamme painelimme Kapiaveden ohi kohti Määkijää.
Ja eikös se vauhtisokeus iskenyt: eräässä risteyksessä olisi pitänyt kääntyä oikealle ja painelimme vasemmalle: saimme tietysti palkaksi reissun ainoan kovamaastoisen polun, vieläpä edestakaisin, sillä seuraavalla viitalla jalka laski yksi plus yksi ja päätimme palata takaisin, matkaa olisi vähemmän kuitenkin kuin Kuutinkanavan kautta.

Nälkä ei vielä ollut päässyt yllättämään, olisiko mitään osuutta tähän voileipien ja suklaan syömisellä. Ninnpä taapersimme Määkijän ohi (Se on pienen "pistoraiteen" päässä) suoraan Talakseen.

Talaksessa oli niin hurja roihu nuorellaparilla, että emme jääneet odottamaan makkarahiillosta, vaan söimme sienikeiton termoksesta.
Turhaa se makkara olisikin ollut, nytkin oli aivan täysi olo, kun viimeinen kilometri piti vielä taivaltaa.

Kun Tervajärvellä luki vähän aikaa karttaaa, tuntui, että nyt ei enää jaksa metriäkään. Ja aivan varmasti olisi ainakin toisen mokoman jaksanut, näin vain ihmisen kroppa luovuttaa, kun ei ole pakko suoriutua.

Paljon oli taas uutta. Puistossa on rakennettu, reittejä kunnostettu, tulisijoja laiteltu. Ihan oikeasti halutaan ihmisiä sinne. Olihan noita: uudet tyypit eivät enää tervehdi vaeltajaa, eivät enää koe entisenlaista yhteyttä?

Ja ope heräsi: Ketunlenkki (Lapinsalmen pysäköintialue - riippusilta - Lapinslmi - Kuutinrappuset - Määkijä - lossi - Lapinsalmi pa) sopii isoille lapsille mainiosti, ja pienet voivat oikaista Lapinsalmelta suoraan Kapiaveden kautta Määkijää kohti ja lossille. Ja se mummo puheli, miten me sitten Leon kanssa...

Kiva reissu. Kiitos, akillesjänne, kun läksit mukaan. Olisin kyllä yksinkin lähtenyt, mutta kun se yhdessä kokeminen voittaa aina.

Rapu vai krapu

2010-09-30T06:07:00.005+03:00

Rapujuhlat. Rapu päätähtenä. Vettä ja tilliä, valkopippuria ja suolaa, ehkä hyvää snapsia, valkkaria. Hassuja hattuja, sormivesiä, valoja lämpöisessä pimeässä, rituaaleja.
Yhä paremmalta se alkaa kuullostaa, kun rapu on kielletty hedelmä kihti-ihmisille.

Rapu oli joissakin rapujuhlissa koko yön rapisemassa ämpärissä ja laskettiin sitten aamulla Kärkjärveen. Pitihän rapu olla.
Toisista rapujuhlista jäi päällimäiseksi mieleen, kuinka Loru-koira meni aivan hölmöksi, kun se mielenkiintoinen nuuskittava rapu parketilla lähtikin aivan väärään suuntaan, takaperin. Kun spanieli hölmistyy, sen kyllä näkee. Hypähdys taakse, suu auki, korvan tyvet ylös ja äänikin on selvästi: - Höh?!

Rapula oli joidenkin ihmisten kesäpaikka Lemillä. Eräiden toisten kanssa olemme tehneet tärskyjä Krapulaan , K huonosti äännettynä, niin että he todella luulivat (?) meidän olevan lähdössä jonnekin.

Rapuja ei nuorena ollut ns. varaa ostaa tarpeeksi, syöminen jäi maisteluksi ja tekniikan opiskelu jäi tärkeimmäksi anniksi. Niin useimmille: toki varaa aina on ostaa ne oheistuotteet, ne nesteet juhliin?

Ruotsinkielisillä on se upea lauluperinne juhlissaaan. Meillä ei. Siis pakkoruotsi pitää lopettaa...

Joillakin oli rapuja kylliksi. Olimme luokan kanssa Kotaniemen laavulla Mikonsaaressa ja monet näkivät elämänsä ensimmäistä kertaa ravun. Olihan niitä: niitä oli rantakalliolla, kanervikossa, saran seassa, Saimaan rantavedessä, suurin osa punastuneina, mutta aika monta tapettuna - miksi - raakoinakin. Oli kokonaisia, oli osittain syötyjä.
Ei ollut lokki, ei varis hakannut niitä, ei piisami tai minkki syönyt, siinä ne haisivat.
Kuvittelen, että varastettiin merroista ravut, on ollut laavulla juhlat ja maha sekä pää tulivat täyteen.
Ja kaikki tähteet siis rantaan ja kankaalle, mitäs toisten viihtyvyydestä, johan meidän kekkerimme loppuivat. Laavu on jonkun yksityisen, siivous tietysti "kuuluu" nyt sille yksityiselle - kuinkahan kauan sen laavun sitten annetaan olla yleisessä käytössä?

Luokka oli pyöräillyt paikalle 12 km ja kävellyt pari kilometriä. Onneksi metsä- ja laavuelämykset eivät sentään ihan rapuihin jääneet, iloisia naamoja ja paljon menoa oli. (Ja roskaa ei jätetty, mitä ne ravut: ei ollut lapiota ja suojahanskoja siivota.)

--------------------------

Illalla olin Korkea-ahon kylätilaisuudessa ns. päättäjänä kuulemassa koulun lakkauttamisen aiheuttamia pelkoja. Istuin paneelissa. Koulun lakkaaminen ei ole on ja off-asia, sitä pitää harkita monelta kantilta. Asiaa ei auta pelkkä kyllä tai ei-äänestys kysymyksiin ja niinpä poliitikot varastivatkin shown ja saivat sanotuksi omia mielipiteitään. Häijyä tekee kuunnella opportunistien vaalityötä, mielistelyä, toisaalta omat mahdollisuutensa siinä kylässä mitätöisi sanomalla heti kyllä lakkautukselle.
Päättäjille oli selkeästi jaettu vajaata ja jopa väärääkin tietoa päätösten pohjaksi, se ei mairittele valmistelevia virkamiehiä (Lautakunta päätti yhden äänen enemmistöllä lakkauttaa, väärin/vajain tiedoin).
Kukaan ei sanonut lopullista kantaansa, hyvä niin. Niin sanotusti kaikki olivat perässäni lapsen edun (LOS artikla 3) kannalla - helppo olla, kun lapsen etua ei tarvinnut määritellä.
Kuljetukset, ruokahuolto, oppilasmäärän kehitys, aluepolitiikka, kylän elämän edellytykset. Pieni koulu yhteisöllisenä - iso koulu pelottavana on muistettava, vaikka ns. ison koulun opettajana olen todennut sen toimivan oikein hyvin. Siinäpä sitä on pähkäiltävää.
Marraskuun valtuustossa päätös on pakko tehdä! Päätös voi koskeakin.

Mikä olisi punainen päätös: suurempi etu jyrää kylän edun? Onko kokonaisedullisempaa antaa koulun olla? Inhimillisyys tarkoitushakuisuuden edellä vai esteenä?
Jaken (joutuu päättämään tästä) kanssa keskustelen, itse olisin (nyt) säilyttämisen ja kevyen remontin kannalla.

Kysymyshän ei ole vain Korkea-ahon (oikeasti Korkia-aho, kartturit ja ent. TVH eivät osanneet karjalaa ja vääntelivät nimiä papereihinsa ja kyltteihinsä) koulusta, se on vain oire isommista. Ja koskee paikallisesti toki!
Voi olla, että tässä yritetään korjata isompaa mokaa(kouluverkkouudistusta, jättikampusta, homekouluja jne.) tekemällä vähän pienempi moka,

Ainakin on oikeasti kyse siitä, että koskaan ei rahaa ole näin paljon, se ei vain ohjaudu enää ihmisten käyttöön esimerkiksi kuntien kautta, vaan jonkun yksittäisen taskut repeävät. Laillisesti - olisiko laeissa vikaa?

Metsässä

2010-09-27T06:29:00.005+03:00

Eihän yöllä satanutkaan. Rintaman pti kulkea aamuyön aikana ylitsemme, aamulla pii olla märkää ja kylmää. Oli kyllä pilvistä, mutta jo seitsemältä oli 10 astetta.
Kiitos siitä: auton lastaus metsätyöpäivää varten on totta vie paljon mukavampaa poudalla.

Ja liikkkeelle. Ennen Mikkeliä sain kaksi pientä tihkukuuroa. Mikkelissä aurinko alkoi paistaa. Tie oli kuiva,liikennettä ei ollenkaan: yksikään auto ei ohittanut minua ennen Kangasniemeä, vaikka vedinkin kärryä sitä kahdeksaakymppiä.
Ja en syönyt Kangasniemellä munkkirinkeliä - olivat vasta tekeillä.

Metsä sanoi tervetuloa. On ollut yöpakkasia, sieniä on siis turha etsiä (Haperoita olisi ollut). Mutta toisaalta ei ole sitten hirvareitakaan, näin kaksi koko päivänä.
Ilma oli mitä parhain työilma, ja sainkin yli kolme hehtaaria raivatuksi ja taimet
saavat valoa ja ilmaa heti keväällä ihan eri tavalla. Raivauksella on merkitystä: jo aiemmin raivaamallani alalla kuuset ovat yli kaksimetrisiä, eilen raivaamassani samaan aikaan istutetun taimikon lepikossa tuskin metriäkään; toki maaperäki on tässä koivukunttaa, sellaista kovaa, kuivaa, pölyävää, joka ei kai oikein vettäkään laske läpi.

Tein tulet ja laitoin sapuskaa ja nokipannukahvit. Nälkä ei töissä ollut tullut
(tämä on kumma ilmiö, ennenkin koettu), mutta syöminen kyllä alkoi maittaa, kun alkuun pääsi. Koira kävi katsomassa, kuka siellä istuu, ja sai kaverinosansa Wilhelmiä.

Lastasin peräkärriin edellisellä reissulla pätkimäni polttopuun ja totesin, että
bensaa on jäljellä, samoin työhaluja. Metsään siis takaisin,ja pelastin vielä useita kesämyrskyn kaatamia oikeita runkoja (edes) polttopuuksi, samoin joitakin harvennusrankoja. Ja sitten se työ vasta alkoi, kun piti raahata pätkät (neljän halon mittaisia yleensä teen) sieltä mukerikosta, jonka kivet - ja kivenkolot - ovat harvennusjätteen kätköissä, oksat ja riuut liukkaita. Olin sananmukaisesti pihkassa, umpihikinen ja onnellinen, että tätä ei ollut mikään pakko kesähelteellä tehdä. Tässä raahaushommassa olisi kiva olla se kaveri: toinen tekisi, toinen veisi.
Nyt kävi niin, että pätkiä piti välillä pinota, että ne löytyisivät sieltä ryteliköstä
ja saha piti myös aina nostaa korkealle näkyviin, että edes se löytyisi.
Ehkä ne melkein kaikki pöllit ovat kuitenkin nyt ristikolla metsätien reunassa?

Join kuin hevonen, mehua meni kahvin lisäksi metsässä pari litraa. Onneksi on, mistä juoda, edelliskesäistä. (Ja kotona puolitoista litraa illalla vielä)

Ajo kotiin oli yhtä juhlaa. Haapojen liekit, koivujen kulta, kaksisataa kilometriä yhtä ilotulitusta, jonka vaikutus tehostui matalalta paistavan auringon valaistessa lopulta vain latvoja ja kontrastin esimerkiksi kuusen tummuuteen yhä lisääntyessä.
Huikeaa. Ja taas, kuten Tantun kirjan Eenokki, sanoin itselleni:
- Näkisipä "Katariina" ja lapsetkin! (Eenokki kyllä näki lentokoneen, mutta ajatus yhdessä kokemisesta on sama.)

Poliisit odottivat saalista - hakee, hakee, eikä soisi löytävänsä - uuden tien alussa Rutolan kohdilla. On outoa joutua yleensäkään pysäytetyksi ja saada puhaltaa (toinen kertani), mutta tosi outoa on, että pitää pysäyttää keskelle ajorataa, vain puhaltaa, ei kysytä ajokorttia, rekisteriotetta, tarkisteta kuorman kiinnityksiä, ajoneuvon kuntoa.
Hyvää työtä tekevät, saisi heitä useamminkin näkyä, kuten saisi liikenteen seassa olla ajotapatarkkailijoitakin.

Kotona jaksoin purkaa kuorman, pinota ristikolle puut ja laittaa enimmät tavarat paikoilleen. Olen ihan ylpeä! Saha laulaa tällä viikolla taas.

Ja sauna kelpasi, toivottavasti pihka irtosi.

Otsasi hiessä

2010-09-25T06:08:00.004+03:00

Olipas viikko. Alun perin oli sovittu, että pappa jaksaa pinnistellä perjantaina kolme tuntia sijaisena. Hupsista, menikin koko viikko, ja jatkuu vielä maanantain ja tiistain. Meni asiassa toki, ja hyvä kun kelpasin.
Alku oli aika kevyttä kyllä: lukujärjestyksessä oli hyppytuntireikiä kiusaksi asti, mitä minä teen koululla tyhjät tunnit, kun koneillekaan ei ole oikeuksia?
Mutta kun minusta tuli äidinkielenään englantia puhuvan sijainen loppuviikosta, alkoi jo käydä luille, minun englantini ei oikein riitä esimerkiksi pitämään englannintunteja englanninkielisille. No riitti se, sitä paitsi on kai aika tärkeää näillekin oppia suomeakin. Ja kierto toimii, vaihtelimme tunteja tarpeen mukaan
toisen englanninkielisen kanssa. Joustavaa on se.

Tiistaina olin Lyseon lukiolla CAS-päivässä mukana. On kiva vieraalla koululla olla kuin kotonaan, "omat" entiset lapset tuntevat yhä ja tulevat juttusille, ne Ellenit, Matiakset, Veeat, Nikit. Ja muutenkin, johtuneeko sinisestä uniformusta, kohtelu ja kohteliaisuus, aplodit mukaan lukien, olivat mahtava kokemus.
Usko nuoreen sai taas lisäpotkua. Kyseessä oli oppilaiden itse järjestämä tapahtuma kirpputoreineen, saappaanheittoineen, konsertteineen, Unicef-kävelyineen, tulot SPR:lle ja Unicefille.

Jäi siis jotakin tekemättä. Oli tarkoitus käydä raivaamassa metsää,kärrätä kotiin valmiit pinot ja tehdä haloiksi, kerätä puolukkaa ja sientä.
Sunnuntaina yritän käydä Toivakassa - olen tilapäisleski, eikä perhe ainakaan rajoita tai vaimon työ tarvitse autoa tai kärriä.

Hukkasin hyvän ystävän blogin. Se oli suosikeissani, mutta ykskaks klikkaus päästi minut aina vain omaan blogiini kahtakin kautta, joko suoraan tai salasanoillani. Kävi mielessä jopa, että olin taitamattomuuttani jotenkin sotkenut ja pilannut hänenkin asiansa, hienon bloginsa, huhuhuh.
Onneksi asiantunteva työkaveri kertoi hänellekin käyneen samalla tavalla ja konsti löytää blogi uudelleen löytyi, kun neuvoja sai.

Tämäkin päivä menee ihan muille. On kokous jossakin tosi korvessa Jaalan peräkylillä.
Nyt olisi kuivaa ja aika lämmintä olla metsässäkin. (Kuva kertoo kaipauksesta: Jäkälän kylä, Savitaipale)

Ja tänään ja huomenna palaan pitkältä reissulta tyhjään kotiin. Ei ole mukavaa se.
Kuin pilvinen päivä ilman aitanpolulla astelevaa emäntää...

Rauhaa

2010-09-15T12:32:00.004+03:00

On niin hektinen ajankohta, että bloggaaja ei ehdi ottamaan aina oikeaa kantaansa
kaikkeen. No, ehtisi, mutta jäisi omenat säilömättä, esimerkiksi.

Rauha on ihanan filosofinen asia. Onko se vain sodaton olotila vai onko se ihan jotakin muuta, on mielenkiintoinen pohdiskelukohde. Onneksi joku muukin on pohtinut, ja paljon tapahtuu.

Suomi rauhanpuolustuksen suurvallaksi!
Komeaa tekstiä. Kannatettavaakin - jos...

Missään nimessä en halua Suomea rauhaanpakottamisen suurvallaksi, mikäli rauhalla ymmärretään esimerkiksi länsimaiseen elämänmalliin tai demokratian irvikuvaan pakottamista. En myöskään ymmärrä rauhaksi jonkin osapuolen täydellistä alistamista ja oikeuksien polkemista. Ns. mandaatti on myös ratkaiseva. En hyväksy Natoa (Seato, muut blokit) mandaatin antajaksi, EU:kin on vähän niin ja näin: onko operaatio todella rauhan vai kaupan etujen puolustamista?

Siis mikä jäi? No vanha kunnon YK:han se siellä. Välillä sen arvovalta murennettiin, vaikutusvalta ajettiin alas. Suurvaltojen veto-oikeus edelleen tuhoaa toimintamahdollisuuksia kohtuuttomasti. Ajattele vaikkapa Palestiinalaisten mahdollisuuksia Israelin käyttäessä myös USA:n vetoa.

Aina täytyy saada rauhanturvaamiseen riittävä kansainvälinen yhteisymmärrys.
Sana riittävä tarkoittaa eri osapuolia liittolaisineen, mutta myös kotimaan antamaa tukea. Toinen riittävä rauhanpuolustustehtävän oikeutus on tietenkin, että se turvaa jonkin aidosti humanitaarisen tehtävän, tästähän on EU-johtoisessa miinalaivan Afrikanreissussa kysymys? (Miinalaiva 18 solmun nopeuksineen ei todellakaan saa merirosvoa kiinni, se on rakennettu laskemaan ja nostamaan miinoja.)

Rauhanturvaamisen lähtöajatuksena ei saa olla, että rauhanturvaajista muodostuu ajanmukaisesti koulutettu nopeasti koolle saatava valmiusjoukko. Jos näin käy, se on lisäbonus, mutta syy se ei saa olla.

Olisiko ETYJ (ent ETYK) ollut hyvä pohja rauhanturvaamisyhteistyölle? Paremmalta sekin tuntuu kuin EU:n joukot. Aika vain ei ollut kypsä, oli blokkeihin jakautunut maailma. Nyt kai Etyj:n suurin rauhantyökin tapahtuu ihmisoikeustuomioistuimessa ja mielipidevaikuttamisessa. Kuten EU, myös Afrikan Unioni tekee ja tekeekin voimakkaasti rauhanturvaamista.

YK:n isompi rauhantyö tapahtuu ihan muualla kuin rauhanturvaamisessa sotilaallisesti.
Maailman tekeminen kaikkialla paremmaksi ja oikeudenmukaiseksi paikaksi elää on avain.
Niin. Mahdollisuus elää täysipainoista (toimeentulo, turvallisuus, tasa-arvo, koulutus, terveys) elämää omalla kotiseudullaan on tavoittelemisen arvoinen päämäärä.

Saimaa, Saimaani

2010-09-08T16:00:00.008+03:00

Miten nyt suu pannaan?
Pien-Saimaa on aivan sinilevässä. Vesi on käyttökelvotonta, ei uimista, ei saunavettä. Mitenkähän kauan juomavedeksi käykään pintavesi, josta tehdään tekopohjavettä - miten kauan rantaimeytys ja soran läpi pumppaaminen Nuottasaaressa ennen Huhtiniemen imeytyskenttääkään riittää. (Kuva on yritetty ottaa mainoksenomaisena, että levää ei näkyisi)

Oli kuiva kesä. Oli kuuma vesi. Missä oli levä, satunnaisesti granuloita siellä täällä.
Ja nyt, kun vesi viileni, levää on puuroksi.
Selitys on esimerkiksi, että erilämpöiset vesikerrokset tavallaan eristivät levän pohjaan. Nyt lämmöt ovat tasoittuneet ja levä nousee pintaan heti, kun ensimmäiset syysmyrskyt mylläsivät vedet sekaisin.

Typpeä on liikaa rehevöittämään, kuollut eloperäinen aines vajoaa pohjaan ja aiheuttaa hapettomuutta, tapahtuu mätänemistä lahoamisen sijaan, mikä vapauttaa fosforia ja saa levän (syanobakteerin) "kukkimaan" eli esiintymään msssoittain.
Missä kohtaa tässä ketjussa on ihminen? Miksi juuri täällä käy näin, miksi juuri nyt?
Aivan varmasti kyseessä on ihmisen puuttuminen tai vaikutus luontoon tavalla tai toisella. Todennäköisesti monella tavoin.

Hei, asiaa tietysti eniten korjaisi jonkun tietyn ryhmän syyllistäminen!
Persut tietysti tietävät, että vika on vanhojen puolueiden toimissa...

Nyt kun kaupunki ylitulvimisineen ja hulevesineen, siltapenkereet luonnonvirtausten estäjinä, maanviljelijät lannoitteineen ja karjoineen, metsänmyyjät avohakkuineen, UPM, hajakuormitus, turvetuotanto on jo syyllistetty, minulla on rakentava tai ainakin läpimenokelpoinen ehdotus: syyllinen on tavallinen ihminen.
Ainakin häntä rankaistaan maksamaan leijonanosa tutkimuksesta, puhdistuksesta, hoitotoimista, saavutettavan hyvän tilan ylläpidosta ja valvonnasta. Bisneksellä ei ole moraalia, sitä paitsi se toimii annettujen ehtojen mukaan, ja yhteiskuntahan käyttelee juuri tavisten rahoja.

Hommaan on jo viritelty projektirahoja, on mukana EU, kunnat, valtio, Vesiensuojeluyhdistys. Kun vielä saisi jokaisen tahollaan mukaan, omalta pieneltä osaltaan. Edes.

Mutta olen jo 61 ja pahoin pelkään, että en ehdi nähdä puhdasta Pien-Saimaata.
Kun toimenpiteet aina kolahtavat jonkun varpaille, kun asenteet ja vastuuntunto ovat esimerkiksi bisnekselle alisteisia, kun euro on määräävä tekijä tässäkin,
aikaa ja tupakkia kuluu.

Ja kun jokin taso on saavutettu, mikä takaa, että se pysyy? Olisikohan ihan oikeasti edettävä kahta tietä: on korjattava ja on poistettava pilaantumisen syyt.
Olen kyllä jo kuullut, että kehityksen hintana Saimaan pilaantuminenkin olisi hyväksyttävä!

Ja odotellessa Saimaa voi pahoin.

Tekstiviestipalsta

2010-09-06T07:53:00.004+03:00

Leikitään.
Tämä palsta on Estari-palsta. (Anteeksi nimen lainaus, Etelä-Saimaa! Estarit on lehden tekstiviestipalsta.) Tässä ne ovat itse keksittyjä, mutta voisivat hyvin olla vaikka aamun lehdessä.
Viesti on lyhyt. Viestiä ei mahdu selittämään. Viesti on aina ehdoton ja ainoa tosi
yksisilmäisyydessään. Viesti on kiihkeä ja mitätöi muiden mielipiteet. Ja kunkommentoit, kommenttisi tulee vasta seuraavaan(?)lehteen eikä kukaan muista alkuperäistä. Ärsyttää.
Ärsyttää, vaikka joskus olisit samaa mieltäkin.

Yhtä hyvin tämä sivu voisi olla huonosta vaalitentistä: niissähän ei voi kommentoida, olla vaihtoehtojen välillä, vaan on vastattava kyllä tai ei asiaan, jossa vain välivaihtoehdot ovat oikeasti totta.

Siis "Estareita"... Jatka listaa kommenteissa!

Kaikki maahanmuutto on turhaa elintason perässä juoksemista, jonka me maksamme työttömyytenä, päivähoitopaikkojen puuttumisena ja asuntopulana.

Köyhät maat ovat itse syypäitä ongelmiinsa. Nyt pitää viimeistään tulla pois Afrikasta.

Soini sanoo niin kuin on!

Suomi on maailman paras maa. Lappeenrannassa on kaikki hyvin. Ruikuttajat muuttakaa muualle.

Homot pitää hoitaa ja jos ei onnistu, panna linnaan ja kuohia.

Homot ovat Herralle kauhistus.

SaiPa on kaikkien lappeenrantalaisten suosikki ja kaupungin käyntikortti.

Marja-Sisko takaisin Imatralle ja Jarva vaikka Kuopioon tai muualle kauas.

Hyvä, että saatiin se Aalto pois näkyvistä johonkin takahuonetyöhön.

Israel on Jumalan valittu kansa ja sillä ja vain sillä on oikeus Pyhään maahan. Kaikki palestiinalaiset ovat terroristeja.

Miten se piispa voi olla sosiaalidemokraatti. Pois politiikka kirkosta!

Mopoilijat ovat terroristeja.

Mitä ne persut ovat oikeasti muuta tehneet kuin haukkuneet vanhoja puolueita?
Minä ainakin äänestän demareita.

Kun se nainen valittiin piispaksi, eroan kirkosta.

Rakuunamäellä ei saa ajaa autolla.

Ihan hyvin riittäisi sata kansanedustajaa. Ei ne nytkään tee mitään.

Kyllä minun nuoruudessani jaksettiin hiihtää kouluun ja matkaa oli lumisateessa ja pakkasessa kymmenen kilometriä.

Sata kertaa mieluummin otan naispapin ristiäisiin tai hautajaisiin!

Kyllä ennen opettajan sana tehosi. Ei valitettu nurkassa olemisesta tai tukkapöllystä tai karttakepillä lyömisestä, eikä ollut luokassa ongelmia.

Muuta Tomppa Venäjälle. Täällä ei Putinia tarvita.

Keskustaa ei tarpeeksi kehitetä kävelykeskustan suuntaan.

Jätevesi Rakkolanjokeen vaan, ei enää tarvitse nöyristellä ryssiä!

Vesi pitää puhdistaa niin kunnolla, että on ihan sama mihin sen laskee, vaikka uimarannalle.

Jos katukyltit pannaan venäjäksi ja kiinteistöt myydään venäläisille,
Suomi ei enää ole vapaa maa.

Keskustassa pitää päästä autolla kaupan eteen.

Islam tarkoittaa samaa kuin terrorismi.

Keskusta on joutunut ajojahdin kohteeksi vaalirahajupakassa.

En ole rasisti, mutta työt suomalaisille ja puolalaiset ja virolaiset ja mutakuonot pois Suomesta.

Teatteria ei saa korjata tai rakentaa keskustaan.
Teatterin rakentaminen on poissa mummojen hoidosta.

Miten se Mannisen firma saa monopolisoida koko lähikaupan?

Siinäs saitte, kommunistit. Mites kävi Euromarketin?

Unisehvit ja kerääjät voisivat kerätä kotimaan köyhille. Hoitakoot muut maat omat asiansa.

Kyllä kuutostien rajoitukset pitäisi poistaa. Eilenkin kuppasi joku viittäkymppiä. Menkää muualle opettelemaan!

Valuustossa on pelkkiä pellejä ja politiikka on p..aa.

Maalaiset ovat lannoittaneet Pien-Saimaan pilalle.

Vapon turvesuot pitää lopettaa. Ne pilaa vedet.

Turve verovapaaksi, eipä mene rahat ulkomaille öljyyn.

Miksei Lappeenranta hoida viemäreitään kuntoon vaan sotkee Saimaan. Miettinen, herätys!

Totuuksia piisaa maailmassa.

Vastuun kasvua

2010-09-01T06:38:00.006+03:00

Oppikouluun pääseminen tarkoitti monta isoa asiaa. Ensinnäkin jo tiedonsaantipäivänä sai olla hetken sankari, esimerkiksi sain elämäni ensimmäisen kukan, kiitos vain Olli Pulli!
Sain myös ihan oman polkupyörän vanhan naistenpyörärämän tilalle, se se vasta hieno oli, kunnostettu ja maalattu Pekan vanha Pyrkijä-nuorisopyörä. Ja oppikoululaisella kuului olla kello! Oli suorastaan vaikea ajaa pyörää, kun piti koko ajan pitää rannetta niin, että se kello näkyi.
Käsi väsyi myös, kun koko päivän kulki käsivarsi koholla, pitihän kellon näkyä, statuksen nousun symbolin.

Puukko oli suunnilleen samassa iässä otettu - omaa en muista saaneeni, niitä vain oli - ison pojan merkki. Puukko edellytti tiettyä käden taitoa. Puukon kanssa oli osattava liikkua turvallisesti. Puukkoa ei saanut heittää tai sillä leikkiä. Mitä tahansa ei saanut vuoleskella, mihin tahansa ei jälkeä jättää. Missä vain ei vuoltu, ketään kohti ei saanut vuolla. Jopa lastut piti pihalla kerätä pois, ei toki liiterin luota. Kalatkin perattiin omalla puukolla.
Hyviä madonlukuja tuli turvallisuudesta ja vastuusta.

Mutta yksi asia jäi opettamatta ja sen mukana saapui vaara. Aikansa puukko oli terävä, ja sahauspinnoista ja rimoista syntyi nuoli poikineen, kaarnasta tai laudastakin veneitä, pehmeästä lepästä kaikenlaista. Puukko kulki aina mukana.
Mutta eräänä päivänä tylsyvä puukko alkoi lipsahdella ja silloin tuli se haava. Ja tuli toisia, onneksi ei koskaan vakavampaa. Pahin haava tuli itse asiassa
siitä, että äiti toi linkkuveitsen yhteiseksi. Taskuun se mahtui, oli hieno ja valkoinen, mutta se kun oli auttamattoman tylsä ja monikin sai haavan jo samana iltana.
(Oikein tosipahaa jälkeä syntyi, kun pikkuveli otti nelivuotiaana (?) keittiön laatikosta puukon ja lähti leikkimään sillä vessan portaille. Yritin ottaa sen pois, hän ojensi sen terä edellä ja sitten ykskaks tempisi takaisin. Oli vasen keskisormi kuukauden kipeä!)

Kipu opetti etsimän terävää puukkoa keittiön laatikoista. Kohta nekin olivat tylsiä, ja sitten oltiinkin "viemässä mäkeen" niitä isän jemmaamia parempia puukkoja.
Salaa. No lineaarista karjuntaa, tukkapöllyä se tiesi - syystä toki, mutta olisikohan ollut syytä kerätä ne kaikki "omatkin" puukot ja terottaa ja ennen muuta opettaa terottamaan ne.

(Lapin matkalla -66 pelasin pajatsoa kaikilla taukopaikoilla, ja Ranualla oli rahaa niin paljon, että ostin leukun. No mitäs se puukkojaan varjeleva isä: kivellä kilkutti leukun kantaan, kärjellä kaivoi vuorikristallia Norjan tunturista. Olen jotunut kiinnittämään helan, muotoilemaan kärjen uudelleen jne. Leuku on takkapuukkona yhä, ja kovin on kärsineen näköinen.)

Vääpeli Kouvo se terotteli kirveitään tahkolla, sai olla vesipoikaa ja veivaajaa. Ja eikös tuo alkanut liipata puukkoaankin. Eipä ollut vaikean näköistä.
Aluksi vain omaa puukkoa hioi liian hellällä kädellä, mutta yritystä oli. Eikä osannut oikein ottaa lommoja pois tai ns. palkoa terästä. Mutta tylsällä puukolla en tee yhtään mitään. Enää.

Onhan noita puukkoja ollut, nytkin on varmaan 20. On hyviä, on huonoja. Ja on yhteen asiaan hyviä. Raksamorakin on tosihyvä paikassaan, esimerkiksi puuveitsen teossa. Hyvässä puukossa on kunnon kiilaterä, paksuhko selkä peukalon tueksi, se käy käteen monessa asennossa, on tasapainossa.
Surkein on tosi komea RUK:n kurssipuukko: se on niin kovaa metallia, että sitä ei voi teroittaa. Ja sitten on se paras kaveri, retkipuukko, pehmeää hiiliterästä, käsin tehty, johon liittyy muistoja antajistaan (tosi kiva luokka).

Olen hankkinut oikein kunnon puukon annettavaksi kevätjuhlassa viimeisen oman luokkani lähtiessä yläkouluun. Jakoperusteeksi olen ajatellut vastuullisuuden
kaikissa toimissa olivat se sitten omia tehtäviä tai toisista huolehtimista. Säännöt muokkautuvat.
Saaja voi toki olla tyttö tai poika. Myös naisen asuun kuului puukko.

Ja pojalla pitää olla puukko. Ja vaarin pitää osata tehdä pajupilli ja leirikeppi.

Mopo

2010-08-21T08:56:00.005+03:00

Mopo ei nyt tarkoita erityisluokkaa, monipuolista oppimista vaan vakavasti otettavaa kulkuneuvoa.
Vakavasti? Eikö se olekaan leikkikaluksi tarkoitettu, eikö se olekaan ainoastaan nuorison vapauden symboli ja (t)uhoamisväline?

Mopo on mummojen kiusaksi tehty paholaisen keksintö. Mummolle kyllä moposta menee Harrikkakin, kaikki kaksipyöräiset ovat pahoja, niputetaan samaan nippuun niitten huudattajien, asiattomissa paikoissa ajajien, liikkennehäiriköiden ja leikkijöiden kanssa. Eihän mummo ole itse koskaan ajanut, siksi ne on kaikki kiellettävä. Ajajan ajokäytös ei merkitse mitään: esimerkiksi kun annoin suojatiellä mummukalle tietä, hän kääntyi oikein heristämään nyrkkiä mopopojalle. Visiirin takana olisi kyllä partaakin...
"Mummo" on tuhmasti yleistäen sanottu ja känkkärä äijä on ihan yhtä ilkeä.

Muut tienkäyttäjät pitävät mopoilijoita alaluokkana. Kiilataan risteyksissä jopa samalle kaistalle viereen. Ohitetaan täysin järjettömästi, hipoen, missä vain, nopeuksista riippumatta. Ei anneta edes liikennemerkin tai jopa valon antamaa ajovuoroa, esimerkiksi valoissa suoraan ajaessani kääntyvä vastaantulija kiilaa eteeni. Tullessani oikealta minua ei väistetä. Katsotaan pihasta tullessa vasta nokka pyörätiellä, josko autoja tulisi(vaan kun voi tulla vaikka rullaluistelija tai mopo tai...).
Ei muka havaita - ajovalopakko on, värikkäät katteet, kypärät. Kyse on usein opettamisesta ja paikan näyttämisestä, piittaamattomuudestakin. Mopo kun on lelu, ei kulkuneuvo? Mopo-onnettomuus johtuu usein tästä, toki myönnän, että mopoilijassakin on syynsä.

Viranomainen ei osaa/viitsi sijoittaa mopoa mihinkään ryhmään. Säännöstöä ei ole tehty valmiiksi eli jatkuvasti joutuu mahdottomiin tilanteisiin.
Esimerkiksi käy kevyen liikenteen väylä: saako muka ajaa 45 km tunnissa siellä koirankusettajien, lasten, rinnakkain pyöräilijöiden, pihasta tunkevien autonnokkien seassa tosi huonoilla pinnoilla? Se mummukka kävelee milloin missäkin laidassa (sellainenhan se sääntö on!) tai kekellä ja poukkaa arvaamattomaan suuntaan ohittaessasi. Miten pääset oikean reunan pyörätieltä laillisesti pois kääntyäksesi vasemmalle valoristeyksessä, jossa "Sallittu mopoille" ei jatku liikennejakajaristeyksen jälkeen?

Mikä logiikka kätkeytyy "Sallittu mopoille"- pyöräteihin? Ei, ei se ole esimerkiksi niin, että taajamassa ei sallita, muualla kyllä. Väylän leveys tai kapeus tai muun liikenteen määrä ei vaikuta. Usein tuntuu johtoajatus olevan kiusanteko: tästä olisi oikotie ja turvallista mennä, kierrä siis.
Kaupungin uuden autojen kilparadan eli Lentokentäntien viereinen pyörätie, hyväpintainen ja lähes tyhjä, ei ole sallittu. Pallossa on kerrostalojen kohdalla oleva kapea jalkakäytävä sallittu. Salliva merkki on usein vain toisessa päässä - saanko siis ajaa vain toiseen suuntaan? Merkki on vasta jossakin kaukana, niin että et voi nähdä sitä vielä risteyksestä (esimerkiksi Karhuvuoren ympyrän kohdalla - saanko ajaa pyörätietä, jos muistan sen merkin vai talutanko sinne asti, noin sata metriätunnelin kohdalle?
Sallittu tarkoittaa autoilijan mielestä samaa kuin pakollinen, minusta harkinnanvarainen. Monasti on opetettu, viittilöity ratin takaa pyörätietä.

Mopo kulkee helposti virittämättä sen kaupungissa sallitun 50. Miksi ihmeessä on ajettava 45 km tunnissa ja tehtävä jatkuva ohitustarve?
Nopeudesta ja massasta (oman vehkeeni 83 kiloa + maks. 150 kiloa) johtuen en sallisi mopoa pyörätielle missään, ja siksi olisi saatava pysyä liikennnevirran vauhdissa, joka ei totta vie ole 50 km/h.

Rakentellisesti ainakin nämä tyttömopot, skooterit, on tehty 70 - 80 km/h varten.
On mm. tehokkaat levyjarrut ja (vasta kunnon vauhdissa oikein) toimiva iskunvaimennus.
No miten meillä, holhousyhteiskunnassa: esimerkiksi variaattorivaihteisto haluaisi siirtyä nopeutta vastaaviin moottorin kierroksiin, mutta rajoittimen takia kone huutaa hirveillä kierroksilla ja bensaa kuluu pienen auton mallilla.
Ns. prikka on helppo ottaa kartioista pois, mutta kun se on laitonta.

Tämän holhous- ja rajoituslogiikan mukaan henkilöautossa pitäisi kieltää nelos- ja viitosvaihde ja rajoittaa auto kulkemaan muutenkin maks. 120 km tunnissa.
Olisiko mahdollista, että mopoa ei rajoitettaisi mitenkään, vaan vastuu nopeuksista on ajoneuvon kuljettajalla? Esimerkiksi kolmen sakon jälkeen ajokieltoa, todella jatkuvasta nopeuden ylityksestä korttiluokan muutos. Luulisin osaavani vastata ajamisistani, kuten autollakin.

Mutta on se kivaa, on se helppoa. On aina pysäköintipaikka, kun ajaa "polkupyörällä". Sopiikin ihmetellä, miksi mopoja näkee pysäköintiruutujen tukkeena, kun ne saisi laittaa kuten polkupyörät. Pääsen moneen paikkaan, mihin en autolla edes yritä. Kaupungissa liikun helpommin kuin autolla.
Olen se vapaa ja riippumaton nuori?

Hilloa, Saimaata ja puuta

2010-08-20T07:25:00.004+03:00

Lakkasatoa ei juuri lainkaan. Mustikkaa vain pakkaseen ja suurella vaivalla. Omenat karisevat kuivan takia.
Vattuja juuri ja juuri mehuun mausteeksi - mistähän sitä keitetään, panen toivoni karpaloon ja puolukkaan?

Mutta säkki sokeria on tavan mukaan varattu. Hillomarjoja siis piti saada. Ja sain.
Mutta juolukan lisäksi suolla se suosituin osa biodiversiteettiä esiintyy hyvin runsaana. Kampasin tien reunassa enimmät, puistelin vaatteet ja kotiportaille riitti vielä 23 hirvikärpästä kaiveltaviksi tukasta, vaatteiden kaulusten alta, saumoista. Ja seuraavana päivänä niitä löytyi autosta,vaikka olinkin ollut mopolla metsässä. On hirvikärpänen varmaan porvarien juonista onnistuneimpia!

Pinnistelemällä sain reilun litran juolukkaa ja kotona oli lakkaa ihan vähän. Yhdistelmä on ihan hyvää, tosin siinä saisi olla vielä esimerkiksi variksenmarjaa.
Variksenmarjaa taas olisi kerättäväksi asti vain Suursaimaan saarissa.
Hillon nimi on "Suo", kahdeksan pilttipurkillista sentään eli kahdeksan kertaa letut tai jäätelö noin neljälle.

Ympäristövaliokunta risteili Piensaimaalla ja tutustui muutenkin Etelä-Karjalaan
Hyvä. Paitsi kalasääskiä oli porukka nähnyt ongelmia, saanut tositietoa ison lastin - näyttävät kommentit lehdissä olevan varsin myönteiset, vaikka rahaa pelastamiseen kukaan ei heti voikaan luvata. Toinen iso asia eli siirtoviemäri Vuokseen tai uusi, iso, parempi puhdistuslaitos Toikansuon tilalle sai myös paljon huomiota.
Hyvä! Olisi ollut kiva päästä risteilylle mukaan ja saada sama tieto.

Konttoristi-Markku on nyt taas ollut vähän metsätöissä Toivakassa, joka lihas muistuttaa siitä. Ja tuossa on pihalla rankakasa taas. Oli hyvä huomata, että metsä oli selvinnyt varsin hyvin kesän myrskyistä, mitä nyt normaalia harvennuksen jälkeistä pientä on käynyt.

Kasa ei muutu pinoksi itsellään. Tuonne Venäjän metsäpalojen käryn sekaan pitäisi siirtyä pienimään. Silmissä, nenässä tuntuu, kurkussa tuntuu - mutta mittarit ja ilmaisimet eivät havaitse kuin lievää ilmanlaadun muutosta.

Pyrrhoksen voitto?

2010-08-11T06:22:00.004+03:00

Tila. Tuottamaton, kehnosti metsää puskevaa kalliota.
Mutta kiviaines kalliossa on parasta laatua asfaltin tekoon, vieressä jo oleva louhos sen osoittaa.
Kaupat siis tehtiin.

Yrittäjä, isoista isoin maa-ainesten kaivaja, hakee ympäristölupaa ja maa-aineslupaa.
Kylä vastustaa - eikö elinkeino kelpaa, eikö kylä halua vireyttä, kenties työpaikkoja?

Olisiko syy vastustukseen, että mäki on kylään päin kallellaan, eikä mikään meluvalli voi estää louhoksen alkuvaiheen melua kylältä. Rikotus meluaa myös, se myös pölyää, kuten kuormauskin.

Vai vastustettaisiinko siksi, että uusi toimija haluaa tuoda sorarekat kylän raitille, 110 kasettirekkaa päivässä. Raitille, koulutielle, mutkaiselle Vainikkalantielle, joka lumivallien aikaan on kapea. On.

Asia pantiin pöydälle ympäristölautakunnasa. Pidettiin kuulemiskokous kylällä. Yhtään puoltavaa puheenvuoroa ei tullut kylältä. Yrittäjälle esitettiin useita ratkaisuja liikenteen turvallisuuden parantamiseksi - ei tullut sorakuorman vertaa vastaan, ei suostunut samaan ajoreittiin alueella jo toimivan yrittäjän kanssa.

Asia viivytettiin, josko lautakunta unohtaisi. Eilen se tuotiin käsittelyyn.
On se kumma, että ainoat hylkäämisperusteet olisivat muka maa-ainelaissa tai ympäristölaissa, turvallisuus ei muka kuulu meille!
Ja, esitettyäni lupien hylkäämistä, yllättäen lautakunta äänesti 6 - 5 hylkäävän voittajaksi!

Tiedän. Valitus tulee. Päätös menee nurin, jos firma valittaa: ei ole laillista periaatetta hylätä lupaa. Eivät lapsen oikeudet ja LAVA (vasta suositus)ole mitään.
Mutta ryhditöntä olisi olla vastustamatta moista ylikävelyä ja piittaamattomuutta.

Kylä kiittää. Olen hetken sankari. Mutta toisin päin, firman kannalta, olen häirikkö,
ja sinnekin päin toki suhteita pitäisi olla.

Mutta jos laki ja oikeustaju eivät kohtaa, laki on väärässä. Aikansa.

Vihreää

2010-08-05T14:24:00.004+03:00

On viikko Asta-myrskystä. Eilen oli toinen näytös, Uuraisissa lentelivät asuntovaunut. ja Simpelettä lyötiin taas, lujaa.

Eilen tapahtui muutakin tuhoa. Ylen vihreästi - tätä kannatan - Anni Sinnemäki
oli sitä mieltä, että lentokenttien tukemisen sijaan pitää rahoittaa rautateitä, ajanmukaistaa, nopeuttaa.
Mutta Seinäjoki - Oulu-välin perusparannuksesta puuttuu 35 miljoonaa.

Mitä vihreää on kaapia rahat jo hyväksytyistä tiehankkeista ja lykätä niitä? Esimerkkinä Sinnemäki mainitsi Haminan ohitustien hankkeen siirtämisen. Eihän tuota olekaan vielä odotettu kuin noin viisitoista vuotta. Eihän Haminan läpi ajakaan kuin suurin piirtein koko Venäjän rekkaliikenne. Eihän Haminassa ole vaarallistakaan , koska väylä on puristettu niin ahtaalle, että on pakko olla 40:n rajoitus.
Olisiko pakokaasuongelmaakaan, kun ne itärekat ovat aina tiptopkunnossa?

Anni Sinnemäki on hallituksessa. Hallitus on hyväksynyt annetun 5 miljoonaa (ja jättänyt 35 miljoonaa pois). Hallitus järjestäköön rahat, lisäbudjetilla, rahoitusmallilla,miten vain. Vai taasko Vihreät sooloilevat ja silti pysyvät hallituksessa?

Hallitus sinällään on kaikkien aikojen eniten luontoa tuhonnut hallituksemme: Pallas rakennetaan, kaksi ydinvoimalaa rakennetaan, ympäristölainsäädäntöä huononnetaan.
Vihreiden vihreys ja ansiot, vihreiden merkitys? On kiva olla cityvihreä, olla vihreää mieltä, kun toimet aina kolahtavat jonkin toisen hoidettavaksi, maksettavaksi.

Lentoliikenne on heti turhaa pienillä väleillä, jos junaliikenne oikeasti toimii, on nopeaa, jatkoyhteydet onnistuvat, hinnat ovat järjelliset.
Lentoliikennettä toki voi tukeakin, mutta missä on pendelilentojen suurimpien tarvitsijoiden antama tuki? Mikseivät suuryritykset tue, heidän terävä päänsä se lentääkin. Tällä hetkellä suuryritys lähinnä kiristää yhteiskuntaa, sijoittuu sinne, missä yhteydet pelaavat ja vaatii: Lappeenrannassa käyttäjiä ovat lähinnä UPM ja IP (Svetogorsk). Vaatii: täällä firmat vaativat yöpymishallia koneille, ei puhettakaan rahoitusosuudesta.

Politiikka on jännittävää.

Sankarit

2010-08-05T08:07:00.004+03:00

Uho. Uhkarohkeus. Tyhmyyden tiivistyminen joukossa, kun ei voi, uskalla olla erilainen, nynny. Kaljaa liian paljon, liian varhain. Myötäilevät kaverit, arat ja vain hiljaa kauhistelevat tyttöystävät. Ja niin nuoriso saakin ikuisen pahan maineensa hankituksi tänäkin päivänä.

Tiedäthän: tämän päivän nuorisosta ei voi kasvaa vastuunkantajia, tämä nuoriso ei pystyisi talvisodan ihmeeseen, tämän päivän nuoret eivät...
Eihän nuori koskaan ole kelvannut keski-iän ylittäneille, jo sankaritekonsa yhteiseksi hyväksi tehneelle (?), sille,joka on selvinnyt oravanpyörästä ja joka on oikeutettu kaiken arvioimiseen = arvostelemiseen.

Kyllä arvostellakin saa, kun on aihetta. Sävyn kuitenkin voisi olettaa olevan
kasvattava ja muutokseen pyrkivä. Eikä oma esimerkki olisi pahitteeksi.
Kannustus voisi olla parempi kuin rangaistus.
Esimerkiksi liikenteessä nuori ei ole sen vastuuttomampi, onnettomuudet ovat vain erilaisia kuin kokeneella, kun se kokemus puuttuu ja usko kykyihin on valtava ja uhon tarve suuri.

Yksipuolistaa ja yleistää ei saa. Suuri osa nuorisosta toimii oikein, monella ovat aatemaailma ja ihanteet kunnossa ja on toimia oikeaan suuntaan ,vaikka nuoren resurssit ovat niukat.

Tämä vuodatus on seurausta tämän aamun retkestä Hämmäauteensuon laavulle. Jo aimmin siellä oli rikottu tulisija, purettu ja osin poltettu lattia, roskattu, katkottu kirveenvarsi ja sahanterät.
Uutta sankaruutta on nyt esillä. Pihapiirin koivuja on kolottu tuohettomiksi. Yksi isohko mänty on sahattu ja yksi koivu nyrhitty kirveellä poikki, tietysti kaadot on tehty korkealla kannolla. Paljonko kaljaa tarvittiin, paljonko sankaruus lisääntyi?
Sama jengi ei varmaan jaksa sahata polttopuuta, se kun on työtä. (Mitään näyttöä ei ole, että asialla on nuoriso. Voihan olla, että tuhon tekikin marttakerhon pitsijaosto, keski-ikä 82.)

Reissu ei sinällään ollut pettymys taaskaan. Alkaa suo tuoksua loppukesän aromeja (kiitos kuivuuden), alkaa heinä kulottua ja punertavat sävyt tulevat yhä paremmin esille.

Ja korppi tulee kivasti katsomaan, kuka kulkee. Ja sen on aina sanottava jotakin, ehkä se jopa tervehtii, olemme tuttuja.

Me keskimääräistä paremmat

2010-08-03T06:18:00.004+03:00

Tarkkaan tietäen oman nopeuteni, hyvin mittarini tuntien, saan rekan takakonttiin ahdistelemaan. Alkaa kahdeksan/kuudenkympin alue, se ohittaa. Tulee satasen tie, se ajaa samaa yhdeksääkymppiä, ja joudun kyttäämään ohituspaikkaa. Ja kun taas pääsen ohi, alkaakin kahdeksankympin alue ja...

Moottoritie. Joustava autoilija ajaa koko ajan vasenta kaistaa,eihän sitä koskaan tiedä, josko joskus pitää ohittaa. Seurauksena on sumppuja, esimerkiksi joku jää ahtaaaseen paikkaan rekan taakse, kun tämä joustava kaveri tukkii sen vasemman kaistan kavereineen.

Ruuhka moottoritiellä. Jollekin se on vain pujotteluharjoitusta, jatkuvaa kaistavaihtoa ja toisten äkkijarrutuksia. Saattaahan sitä ehtiä minuuttia ennen perillekin? On kiire odottamaan?

Vedän peräkärryä. Ajan tienopeutta, varmasti. Ohittajia piisaa. Suuri osa heistä kurvaa pientareen kautta, kärrynvetäjää pitää neuvoa väistämään pientareelle nopeuksista huolimatta.

Jono etenee kohtuullisen hyvää vauhtia. Jätän turvaväliä. Vuorenvarmasti väliin tulee se parempi autoilija, joudun taas jättämään turvaväliä ja taas tulee se parempi ja... Poukkoilijat hidastavat perusjonoa koko ajan.

Tietyö. Rajoitus kolmekymppiä. Mopo on ainoa,joka sitä noudattaa ja mopostahan on aina mentävä ohi, on tilaa tai ei.

Jono. Sadan metrin päässä tie kapenee vain yhdeksi, juuri täksi kaistaksi, jolla olen. Eikös vasemmalta pyyhkäise ohi joustavia autoilijoita tusina vaatimaan etuoikeuksia sumppuun.

Jono ajaa kauniisti tietyömaan kohdalla, vain hiukan ylinopeutta. Jono kasvaa ja kasvaa. Kohta alkaa nopea tie. Sopivasti, esimerkiksi puolella kilometrillä,voi ennakoida rajoituksen loppumista ja ohitella, hävitä horisonttiin ennen kuin edes nopea tie luvallisesti alkaa. Häipyisivätkin, mutta kun rajoituksen aikana myös ne hitaammat ohittavat ja jarruttavat menoasi sitten nopealla edessäsi.

Rajoitus alkaa tolpasta ja loppuu tolppaan. Aivan varmasti saat jonon aikaan, jos pudotat nopeutesi olemaan oikea tolpan kohdalla tai alat kiihdyttää vasta tolpalla.

- Vittu ku ajat kuppaat siinä viittäkymppiä, menisit muualle opettelemaan.
- Mikäs rajoitus siinä oli?
- Vittu viiskymppiä! (Keskustelu on tosi ja koettu, ja alkoi jo naurattaa kyselijääkin. Samassa paikassa olen saanut siviiliautopoliiseilta palautetta mahdottoman tarkasta ajosta rajoitusten mukaan yli sadan kilometrin matkalta.)

- Eiks noil paskalakeilla oo muuta tekemistä kuin kytätä tavallisia autoilijoita?

- Niin kauan kuin mulla on auto ollut, tässä on ollut kuuskymppiä. Eli jos nyt nopeus on ollut esimerkiksi jo vuoden viiskymppiä, se ei koske minua.

Nopeusrajoitus on nopeusvaatimus. Taulussa onkin siis miniminopeus, ei maksiminopeus?
Miksi esimerkiksi 50 ei ole taulussa 58, kun poliisi on julkisesti ilmoittanut sallivansa tuollaisen toleranssin.

- Onks tässä navigaattorissa merkitty valvontakamerat?
Kaikkihan tietävät,että kamera on sitä varten,että niiden kohdalla jarrutetaan ja me paremmat autoilijat saamme muualla ajaa juuri niin kovaa kuin tahdomme.

Jonot syntyvät rajoituksista? Höpöhöpö. Jonot syntyvät siitä, että joku noudattaa, mutta joku ei ja tekee jonon.

Minusta on kiva ajaa pitkää matkaa. Sinusta huolimatta...

Stereotypioitako?

2010-07-26T11:00:00.005+03:00

Kesällä 1990 sain ilon olla todella asiantuntevan valokuvaajan opastuksessa Viikin kartanossa Viitasaarella. Olimme lähdössä vuoden päästä Namibiaan ja piti jotain tietää kuvaamisestakin,jos aikoi oppimateriaaleja kerätä ja jonkinlaista kirjaakin tehdä. Pekka Helo, kiitos paljon!
Yksi tehtävä oli kuvata suomalaisuutta (parallelli namibialaisuutta...). Ja eikös koko porukka filmaa suomenlippua, navetan siltaa, heinäseivästä, savua saunan piipusta ja lehmiä. Eli olimme omien ennakkokäsitystemme, stereotypioidemme vankeja.
Hyvä herätys! Tätäkö kuvaa haluaisimme antaa, so. perinnettä, hurraaisänmaallisuutta,
omakehua.
Pinnakkaisia katsellessa sadoista kuvista jäi jäljelle vain joitakin.

Namibiassa otin sekä mustavalkeaa että diaa satoja kuvia, ja näkökulma oli ihan muu kuin turistikuva. (perinne, infrastruktuurin kehitys, lasten leikit) Toivottavasti: ne kuvat, jotka yliopisto piti itsellään, ainakin olivat sellaisia.

Leo-poika söi ensimmäistä mustikkapiirakkaansa. Vaari valokuvaamaan, oli se sen verran iloista ja ennen muuta sottaista hommaa. Tuli hyviä kuvia, hyviä muistokuvia ja hyviä kuvia esimerkiksi kesäkuvakilpailuun (jos raatina ei ole ammattilaisia).
Teknisesti olivat kuvat somia ja rajauksetkin ainakin sinne päin, tausta on vähän levoton, mutta paikkaa emme kuvan takia sentään vaihtaneet.
Mutta joo, eihän tällainenkaan ole muuta kuin stereotypiaa: kai voi olettaakin, että ensimmäinen mustikkapiirakka on NIIN hyvää ja sotkee.

Olen etsinyt mustikkaa. Sisämaassa ei ole ollenkaan? Saimaan lähellä on vähän,
samassa paikassa kuin aina ennenkin. Tosi vaikeaa on saada edes pakkaseen riittävästi saati sitten mehuksi vatun kaverina.

Tänään kävin Vehkataipaleella mopolla, ja suurin "saalis" oli hirvi parin kymmenen
metrin päässä ja vajaa miljoona paarmaa. Ja olihan siellä kaksi upeaa saksanseisojaakin isäntänsä kanssa. Kummia koiria: iloisesti nenä maassa he menivät vapaina aivan vierestä, minä en kiinnostanut heitä lainkaan, aivan tuoreet hirven jäljet saivat olla rauhassa. Kanakoira on kanakoira.

Tämä mustikan saalistuskin on stereotypista, minunhan kuuluu mennä metsään?
Nuorena pohdin usein, oliko oman isäni ainainen kalastus todella halulla tehtyä, vai pitikö hän roolinsa, teki niin kuin hänen oletettiin tekevän. Itsestäni voin sanoa, että roolin takia en metsään lähde, ja alan yhä enemmän uskoa, että isä meni kolmenkymmenen asteen pakkaseenkin ihan halusta.

Kato vai sato

2010-07-15T11:59:00.007+03:00

Kello on viisi. Vielä on viileää - no, siedettävää, vain 21,3 astetta. Mopo käyntiin ja linjan alle, Laukkaradalle. Siellä odottaa mansikka.

Luulo ei ole tiedon väärti. Mansikoita on, on paljonkin. Mutta ne ovat kuivia, kurttuisia. Kun mansikka tekee usein kaksi marjaa latvaansa, toinen on yleensäkin pienempi, nyt se pienempi ei juuri houkuta keräämäänkään ja se isompikin odottaa sadetta. Keskellä metsää, heinän sisällä, odottaa sadetta se iso marja: ihan kuin se ei edes kypsyisi tällä säällä veden puuttuessa.

Kannattaako edes kerätä? Totta kai. Miljardi hyttystä, tuhat paarmaa, hirmuinen hiki ja suuri vaiva maksetaan sitten jouluna takaisin.
On se hidasta, puoleen litraan sain kulumaan kaksi tuntia toissapäivänä, mutta pitihän Kossutyttöjen (so. -53 syntyneiden Ritvan ym., kuten Koskenkorvakin) saada mansikkakakkuun täytettä.

Kun kotiin tulee, on ollut pieni, iloinen poika vastassa. Ja, mikä on aivan häkellyttävää, kahvi on ollut valmiina jo monta kertaa. Mikä on tullessa, saunaan, suihkuun ja sen jälkeen ei sitten jaksakaan enää mitään. Minua ei ole rakennetu yli 30 astetta varten.

Koko päivä ei mitään (mitä nyt pienen pojan seikkailuja ihmetellään) ja sitten on väsyneempi kuin ikinä?
On rankkaa, vaikka alakerrassa on ilmalämpöpumpun takia tosiviileää.

Olenko siis eläkkeellä? Muu porukka on lomalla ihan samalla lailla, paitsi vävy, joka käy töissä tällä ilmalla. Päin perhettä on se.

Ne kypsyvät

2010-07-10T09:29:00.004+03:00

Mitä on vapaus?
Saimme soiton Turun reissulla. Ystävät löysivät kierrätyksestä isomman jääkaapin mökilleen. Entinen, jenkkikaappi,toimiva ja kunnollinen, mutta heille metsämarjojen himopakastajille auttamatta pieni, tarvitsi uuden kodin. Soittivat siis, kysyivät, josko tietäisimme tarvitsijaa. parilla soitolla selvisi,että Ellu tarvitsee, sopivasti olikin jääkaappi pimahtanut.

Kaappi matkusti autolla meille,telttaili pari päivää ja sitten lähdimme viemään sitä Simpeleelle. Ja olihan kuuma, ja kun saimme Eniro-harhailujen jälkeen kaapin uuteen kotiinsa,tulikin ykskaks mieleen, että menemmekin uimaan Lipposen mökille Puumalaan
(32,3 astetta Puumalassa!). Menoksi - sentään älysimme soittaa ja kysyä,mitä mökillä voisi tarvita, olimmehan markettien äärellä.

Järvi oli auki, ja kävimme oikeasti uimassakin, vesi oli juuri sopivaa.
Siinä kahvitellessa ja ilmaa ihmetellessä tuli mieleen, että se auto on yhä kuuma ja matkaa kotiin on 121 km: - Eihän teidän kannata tänään lähteä, jäätte yöksi!
No, sen kunniaksi otimme pienet varmistamaan, että emme lähde, menimme saunaan,syömään, iltaa istumaan.

Vapaus? Ei odota työ, ei odota kokous, ei odota sovittu tapaaminen, ei odota nälkäinen perhe. Sai olla ja möllöttää -ja kuitenkin tuntui jotenkin aluksi luonnolliselta, että toimitaan alkuperäisen toimintauunnitelman mukaan.
Vapaus on valintojen tekemistä.

Kävin tänä aamuna lakkasuolla, keräsin ensimmäiset marjat pakkaseen odottamaan lisää ja keitän heidät sitten yhdessä. Hain morsiamelle mansikoita ja sain kuvia kelta- ja musta-apiloista ja, suureksi hämmästyksekseni, löysin ihan oikeita keltamataroita(kuva) Lappeenrannasta! Olen aina kadehtinut tätä turkulaisilta, Luonais-Suomen tienvarret ovat pullollaan hyväntuoksuista keltamataraa. Se harvinaistuu heilläkin: rehujen, sotilaiden kamojen mukana maahan tullut paimenmatara risteytyy sen kanssa ja tuloksena on tuoksuton, vaaleankeltainen ei mitään.

Metsästyskausi on alkanut. Vähän vettä metsään, ja mansikat ovat parhaimmillaan.

Matkalla

2010-07-07T09:28:00.005+03:00

Maa hikoilee kauan odotetussa helteessä. Ja juuri tämän helteen valitsimme ajaaksemme ilmastoimattomalla autolla Helsinkiin, läkätys suoraan silmiin ja mahaan.
Kuka vielä väittää, ettei italialainen auto ole lämmin?

Yksi yö toipumista ja toisella autolla Turkkuseen, nyt seurana pieni poika. Moottoritie, ilmastointi, ei ruuhkaa, ei muuta aikataulua kuin se, että urheallakin pienellä miehellä on kestävyysraja,syliin kun autossa ei pääse.

Monta päivää seurustelua, kuumia öitä, ruoka- ja unirytmin siirtoa, väkijoukkoja,uusia ihmisiä. Miten se Leo jaksoi? Auttoikohan se, että ajettiin mihin vain,taas yllättäen löytyivätkin jo tutut (toisella autolla tulleet) ihmiset. Vai olisiko ollut niin paljon tutkimista ja mielenkiintoista: kukka on kova sana, samoin keskiajan markkinoiden liehuvat vaatteet, meri, portaat.
Keskellä markkinoitakin poika jaksoi, eikä pelännyt tosi lähellekin pakosta tulevia ihmisiä. Onkohan ihminen luonnostaan tällainen sosiaalinen eläin vai kasvatammeko me hänet sellaiseksi luomalla esomerkiksi tuollaisia markkinatilanteita...

Silmä kovana poika seurasi pikkuserkkujen sänkypomppuja, eikä lapsia tarvinnut vierastaakaan hetkeäkään. Lelu-isotäti ja Aaape taas eivät tungekaan heti liian lähelle, sai rauhassa sopeutua ja tutustua. Ja taas vaari katsoi Turkua, Naantalia,
kesämökkiä enemmän lapsen silmien kautta, eikä kokemus ole paha nytkään: omaakin aikaa toki jäi. Ja aamut ovat meidän ukkojen Turussakin. Aape on samanlainen aamuihminen kuin minäkin.

Kiva,että toipilas jaksoi - jaksoiko. Kiitos hänelle.

Joo, sitä yksiväristä, siistiä, hillittyä lyhythihaista kesäpaitaa on turha etsiä
Turustakaan. Yhdessä kaupassa jo olen arvellutkin, että ensi kesänä tangot notkuvat tämänvuotisia pastelleja, ruutuja ja raitoja, joita kukaan ei osta nyt. Enkä osta ensi kesänäkään.

Kotona odotti palanut nurmikko. Toipuu se, aina on toipunut. Jos olisi kesämökki, miten siellä voisi olla pitkään, kun piha pitäisi kaupungissakin hoitaa, nytkin, parin päivän reissua varten, piti olla kastelija ja postin sisäännostaja.
Olen kastellut,sitä paitsi satoi viisi tippaa ristiin, niin että pihalla on kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Kuumako? Eilen mitattiin täällä 30, ja nyt on jo yli 25.

Päitä pitää listiä

2010-07-02T07:17:00.005+03:00

Hurraa! Poliittinen toimintakin joskus menee läpi. Tein puoluekokousaloitteen lapsivaikutuksen tutkimisesta kaikessa päätöksenteossa (kuten YVA) ja eikös puoluekokous jyrännyt sen tavoiteohjelman osaksi, puoluehallituksen vastustuksesta huolimatta. Nythän LAVA on STAKESin suositus eli se pannaan syrjään, kun kauppa tai liikenne (tai mikä vain, tarvittaessa) on tärkeämpää kuin lapsi: ehdotin lapsivaikutuslakia. Tie on pitkä vielä.

-----------------------

Ovatkohan kaikki vasuritkaan huomanneet, että kapitalismilohikäärme on kasvattanut uuden pään,kun edellisiä on saatu listityksi?
Kapitalismiahan oli jo pitkään siivottu kohti oikeudenmukaisempaa,tietyllä tavalla New Deal-oppia,yhteiskuntasopimusta. Palkat sovittiin (keskitetysti) ns.sosiaalisiksi, so.mataliksi, mutta sovittiin myös omistajien tietystä yhteiskuntavastuusta(esimerkiksi sotumaksuosuudesta,eläkejärjestelyistä,irtisanomissuojasta...) ja neuvotellen sovittiin myös yhteiskunnan osuudesta ns. sosiaalisena palkkana eli palveluiden tukemisesta tai ilmaisuudesta. Rahoitus oli osaltaan myös osakkeenomistajilla kunnon pääomaveroina ja leimaveroina jne.
Työllä tuli toimeen,työtöntäkään ei jätetty, sairaalat,laitokset toimivat. Ihmisillä oli varaa palveluihin.
(Hui, melkein kehun kapitalismia!)

Entä se uusi pää? Nyt ei enää voi puhua ND:sta, kun markkinat (joita virheellisesti kasvottomaíksi sanotaan)ovat vallassa. Kapitalismi on jo edennyt markkinataloutta seuraavalle tasolle eli finanssitalouteen, jolla ei ole pienintäkään halua osallistua hyvinvointiin. Tavoite on ainoastaan omistajien voitto, suurin mahdollinen voitto: toimiva,tuottavakin laitos siirtyy nopeasti sinne, missä voitto on vielä suurempi. Tämä pää ei ole yhteiskuntavastuullinen, päin vastoin se kiristää
kunnilta,valtiolta, jopa EU:lta yhä uusia etuja, verohelpotuksia, tukea - esimerkiksi käy vaikka poloinen Kreikka. Raha itsekin on vain sijoituskohde!
Työppönen joutuu (?) kohta itse sopimaan palkkansa poloisen firman kanssa, jolla, kuten tiedetään,on aina juuri nyt niin vaikeaa. Eikä sitä työtä ole kuin kulloisessakin halpamaassa.
Näyttää pakkorakoselta suostua tähän peliin ("Tarvitsemmehan me toimivan pankkijärjestelmän") ja vasemmisto on hampaaton.
Onko?

Pari keinoa toimia keksii tällainen sohvavasurikin. Voisi vaikka äänestää vasemmistolaisia aluksi. Voisi vaikka vähän raaputtaa markkinatalouden kiiltävää pintaa ja kaivaa esiin ne todelliset "markkinavoimat",on meilläkin talousasiantuntijoita löytämään muutama nimi.
Voisi tehdä todellista kansainvälistä yhteistyötä, direktiivejä,lakeja,kun se vihollinenkin on kansainvälinen. Voisi perustaa yhteiskunnan tai valtioiden yhdessä omistamia,irti keinottelusta olevia rahoituslaitoksia esimerkiksi palkkapankiksi, asuntolainaa varten, elinkeinojen tueksi. Voisi boikotoida pahimpia lusmuja valinnoilaan ja edes yrittää hypätä oravanpyörästä. Voisi vaatia yhteiskunnan peruspalvelut irti finanssitaloudesta. (On surkuhupaisaa nähdä Itellan auto viemässä mummukoille ruokaa kunnan ostopalveluna ja postilaatikkoa tyhjentämässä taas yksityisen kuljetusfirman pakettiauto, pikkuesimerkiksi.) Voisi vastuuttaa yrityksiä tuen ehtona.
Kaikenlaisia pankkiveroja, rahansiirtoveroja ym. Toubin-veroajatuksiin perustuvia maksuja ja rajoituksia pitäisi ottaa käyttöön. Ns.kansalle pitää kertoa, mistä on kysymys, (vaikka kansa jo etukäteen tietää, että ajamme valllankumousta ja haluamme ankean totalitaarisen järjestelmän, korvat siis kiinni). Voisi...

Ihan oikeasti, porvari, onko sinustakaan finanssitalous oikeudenmukainen tai edes toimiva keino? Vai etkö välitä, niin kauan kun sinulla on kaikki hyvin?.

Kun tämä blogi on alun perin "tilattu" poliittiseksi blogiksi, pitää edes joskus politiikkaakin kirjoittaa... No ainakin se etu tässä on, että kaikki ovat asiantuntijoita ja voivat ärsyyntyä vapaasti.

Maailmankuva avartuu

2010-06-29T06:49:00.005+03:00

Sain joululahjaksi mukin. Kuva oli pienestä pojasta vaarin sylissä, ja teksti oli: - Vaari,näytä minulle maailma!
Leo imee vaikutteita, tarkkailee, tutkii. Näyttämättäkin, mutta tulihan tuossa juhannuksena aika paljon näytettynäkin. Uutta on,että hän tutkii myös toisten reaktioita temppuihinsa: onkohan se mummostakin tyhmää, jos heitän mukini?
Oma tahto kasvaa -toisaalta on ihan kiva huomata, että jotkut jopa sääntömäiset asiat alkavat rakentua, esimerkiksi kukkia ei enää revitä vaan osoitellaan.

Me miehet kävimme vähän pyöräilemässä. Olihan se tietysti aika tyhmää, kun piti säädellä uutta istuinta sopivaksi, kiristellä turvavyöt sopiviksi, passata kypärää päähän.
Mutta kun liikkeelle päästiin, olikin kyydissä kivaa, kun näkee ihan vaikka mitä.
ja torillahan näkee: on kukkia,vieraita ihmisiä,vihanneksia, puluja.
Ja pillimehu ja eväskeksi, totta kai,samaan aikaan kun vaari sai olla leuhkaa vaaria kahvipöydässä tuttujen kanssa. (Oli siinä tytärkin,siitäkin sai olla leuhka.)

Heikki- kissa tuli tutustumaan,ja se kun on naapurien nunnutuksella ja rakkaudella oppinut luottamaan ihmisiin (vaikka täysi kissa onkin!),Leokin sai pitää hyvänä, so.
silittää vastakarvaan ja tökkiä käsineen. Ja toisen naapurin kaksi pientä koiraa tulivat sitten koiran malleiksi ja niitäkin saa pitää hyvänä. Alma tietysti tapansa mukaan meuhkasi ja nuoli, Manua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta kun emäntä hyväksyy tuon, mikäs auttaa kuin seistä ja kärsiä.

Leo on etevä, no ainakin innokas, auttaja, tasan yhtä tehokas kuin naapurin kissat aikanaan. Yrität tehdä mitä vain, välissä, tiellä on kissan puskeva kuono, oli sitten lumikola tai puukko käytössä. Leo auttoi halkojen siirrossa vajaan eli sain odottaa halkosylillisineni,kunnes pikkujätkä ja mummo olivat sen yhden puun sinne kuuriin siirtäneet ja aikansa sitä lattialle pudotelleet ja pylleröineet edessä.

Piha on vaaroja täynnä varsinkin nyt, kun kävellen ehtii nopeasti. On
grilli,on teräviä kulmia, kiviä, portaita. Pahin vaara oli kaivo, mutta sen vaari ymmärsi täyttää ajoissa,jos joskus niitä lapsenlapsia...
Piti asentaa portti paikoilleen, viritellä jos jonkinlaista tuketta kaikkiin kadulle johtaviin aukkoihin. Ahaa, siis virikettä: ensimmäiseksi Leo meni siis portin ja seinän välistä kadulle, toisen kerran hän heitti rompetta esteen yli ja ryömi muitta mutkitta ali hakemaan sen takaisin. Hidaste, ei este.

Oli ensimmäinen nimipäiväkin eilen - vuosi sittenhän poika vielä kulki työnimellä "Onni".

On se hienoa saada taas seurata. Mutta se se vasta hienoa on,kun pieni poika haluaa syliin ja kaivautuu solisluun kuoppaan ja nukahtaa siihen.